Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Ammatillinen opinto-ohjaajakoulutus (60 op)
Yhteystiedot
sähköposti: taok.tamk@tuni.fi
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Voit hakea ammatilliseen opinto-ohjaajankoulutukseen, mikäli sinulla on ammatillisen koulutuksen ammatillisten tai yhteisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus (Lisätietoja asetuksesta 986/1998, § 13, § 13 a, § 13 b, § 14, § 29):
hakukelpoisuuteen vaadittava tutkinto
hakukelpoisuuteen vaadittava työkokemus
opettajan pedagogiset opinnot (60 opintopistettä/35 opintoviikkoa).
Opettajan pedagogiset opinnot voivat olla suoritettu joko ammatillisena opettajankoulutuksena tai yliopisto-opintoina. Hakukelpoisuuden tulee täyttyä hakuajan päättymiseen mennessä.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Osaamisperustainen opinto-ohjaajan koulutus perustuu opinto-ohjaajaopiskelijan aikaisemman osaamisen tunnistamiseen, tarvittavan osaamisen kehittämiseen ja koulutusprosessin aikaiseen jatkuvaan arviointiin
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Ammatillinen opinto-ohjaajan koulutus antaa kelpoisuuden toimia opinto-ohjaajana ammatillisessa koulutuksessa, ammattikorkeakoulussa, perusasteella ja lukiossa. Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista (865/2005)
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
Koulutuksessa keskitytään ohjauksen perustaan, ohjauksen
konteksteihin sekä kehittämiseen ja kehittymiseen.
Sijoittuminen työelämään
Ammatilliset opinto-ohjaajat sijoittuvat työelämässä
monipuolisiin koulutusalan tehtäviin opinto-ohjaajina, opettajina
ja ohjauksen asiantuntijoina.
Jatko-opintomahdollisuudet
Ammatillinen opinto-ohjaaja voi hakeutua opiskelemaan esimerkiksi ammatilliseksi erityisopettajaksi. Lisäksi on tarjolla erilaisia opinto-ohjaajille suunnattuja eri mittaisia ohjausalan täydennyskoulutuksia.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Hyväksytty/hylätty
Opintojen toteuttaminen
Opinnot toteutetaan monimuoto-opintoina, joissa painotetaan
opiskelijan omaa aktiivisuutta, yhteistä tiedon tuottamista ja
arviointia sekä uusien toimintakäytänteiden kehittämistä. Itsenäisen työskentelyn lisäksi opiskelijat työskentelevät pienemmissä tiimeissä. Koko opiskelijaryhmän tapaamisista osa toteutetaan verkossa.
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Ilmoittautumisaika
22.01.2024 - 30.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 04.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Avoin AMK
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 430
Koulutus
- Ammatillinen opinto-ohjaajankoulutus
Opettaja
- Sirpa Levo-Aaltonen
- Tarja Juurakko-Koskinen
- Outi Rantanen
- Ari Jussila
Vastuuhenkilö
Outi Rantanen
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Tavoitteet (OJ)
Opintojaksolla opiskelija syventää ohjauksellista osaamistaan urasuunnittelusta ja opintojen henkilökohtaistamisesta osana elinikäistä ohjausta. Lisäksi opiskelija perehtyy oppivelvollisuuden muutoksiin sekä kehittää omaa osaamistaan toimia ohjaajana.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- kuvata, selittää ja soveltaa urasuunnittelua ja opintojen henkilökohtaistamista osana elinikäistä ohjausta
- ymmärtää ja selittää oppivelvollisuuden ulottuvuudet ja soveltaa ohjausta kohderyhmien mukaan
- kuvata, selittää ja perustella omaa ohjaajuuttaan ja motivaatiotaan ohjaajan työssä
Sisältö (OJ)
Opintojakson sisältöjä:
- ohjauksen teoriaa, taustaa ja käytäntöjä
- urasuunnittelu ja opintojen henkilökohtaistaminen osana elinikäistä ohjausta
- oppivelvollisuus ja ohjauksen toiminta Suomessa
- oman ohjauksen lähtökohtien tarkastelua.
Lisätiedot (OJ)
Opintojakso toteutetaan verkossa, Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksossa edellytetään itsenäistä työskentelyä annettujen ohjeiden mukaisesti. Opintojakson suoritusaikana ei ole saatavana ohjausta opintojakson sisällöllisiin asioihin eikä tehtäviin liittyviin asioihin.
Opintojakso on TAMKin ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen valintakurssi vuonna 2024.
Opintojakson uusintamahdollisuudesta ilmoitetaan myöhemmin erikseen opintojakson päättymisen jälkeen. Opintojakson mahdollinen uusintasuoritus ei vaikuta opiskelijavalintaan.
Edellytykset:
Kaikkien opintojaksolle osallistuvien on ilmoittauduttava Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) avoimessa AMKissa annettujen ohjeiden mukaan ja annetun aikataulun aikana – jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä. TAMKin opiskelijat ilmoittautuvat opintojaksolle Pakin kautta.
Opiskelijalla tulee olla omat opiskeluvälineet eli tietokone ja kamera sekä myös videointi- ja äänitysmahdollisuus sekä nettiyhteys. Opiskelija itse vastuussa tietokoneesi ja nettiyhteyden toimimisesta. Opiskelijan tulee hankkia itse opintojaksolla tarvittava oppimateriaali.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Kaikille opintojaksolle osallistuneille annetaan hyväksytty (S) tai hylätty (0) -suoritusmerkinnäksi opintorekisteriin. Suoritusmerkinnät opintojakson suorituksesta annetaan Pakkiin, josta ne on nähtävissä ke 3.4.2024 jälkeen. Kun opiskelija on antanut opintojaksosta palautteen Pakissa, niin opiskelija näkee suoritusmerkinnän.
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan: Opiskelija on suorittanut kaikki osiot hyväksytysti.
Hylätyssä suorituksessa: Opiskelija ei ole suorittanut kaikkia osioita hyväksytysti.
TAMKin ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen hakijoiden osalta tarkastelu perustuu painotettuun valintapisteytykseen (ks. TAMKin opinto-ohjaajankoulutuksen valintaperusteet 2024: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/ammatillinen-opinto-ohjaajankoulutus#expander-trigger--Valinta).
Aika ja paikka
Ilmoittautumisaika opintojaksolle on 22.1.2024 – 30.1.2024 (ks.Lisätietoa opiskelijoille -kohta).
Oppimisympäristö: Moodle-verkkoympäristö
* Ilmoittautumisen rekisteröitymisen jälkeen pääset vuorokauden kuluessa aktivoimaan käyttäjätunnuksen ja tästä vuorokauden kuluttua saat Moodle-pohjan näkyviin (moodle.tuni.fi) ilman sisältöjä.
* Moodle-pohja on avoinna: ti 6.2.2024 klo 00:00 – ma 4.3.2024 klo 23:59
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Uusintamahdollisuudesta ilmoitetaan myöhemmin erikseen opintojakson päättymisen jälkeen.
Opintojakson mahdollinen uusintasuoritus ei vaikuta opiskelijavalintaan.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan verkossa, Moodle-oppimisympäristössä. Opintojaksossa edellytetään itsenäistä työskentelyä annettujen ohjeiden mukaisesti.
Opiskelijalla tulee olla omat opiskeluvälineet eli tietokone ja kamera sekä myös videointi- ja äänitysmahdollisuus sekä nettiyhteys. Opiskelija on itse vastuussa tietokoneensa ja nettiyhteyden toimimisesta.
Opiskelijan itse tulee hankkia opintojaksolla tarvittava oppimateriaali.
Ilmoittautumisaika opintojaksolle on 22.1.2024 – 30.1.2024 (ks.Lisätietoa opiskelijoille -kohta).
Oppimisympäristö: Moodle-verkkoympäristö
* Ilmoittautumisen rekisteröitymisen jälkeen pääset vuorokauden kuluessa aktivoimaan käyttäjätunnuksen ja tästä vuorokauden kuluttua saat Moodle-pohjan näkyviin (moodle.tuni.fi) ilman sisältöjä.
* Moodle-pohja on avoinna: ti 6.2.2024 klo 00:00 – ma 4.3.2024 klo 23:59
Lisätietoa opiskelijoille:
* Kaikkien opintojaksolle osallistuvien on ilmoittauduttava Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) avoimessa AMKissa annettujen ohjeiden mukaan ja annetun aikataulun aikana ja TAMKin opiskelijat ilmoittautuvat opintojaksolle Pakin kautta annetun aikataulun aikana. Jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä
* Opintojakso on TAMKin ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen valintakurssi vuonna 2024. Voit hakeutua opintojaksolle opiskelemaan, vaikka et ole hakenut TAMKin ammatilliseen opinto-ohjaajankoulutukseen.
* Opintojakson suoritusaikana ei ole saatavana ohjausta opintojakson sisällöllisiin asioihin eikä tehtäviin liittyviin asioihin.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskeltavat oppimateriaalit opiskelijan tulee hankkia itse.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan kokonaisajankäyttö 5 op * 27 h/op = 135 h.
Sisällön jaksotus
Aikataulutus ja jaksotus ilmoitetaan Moodle-oppimisympäristössä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei yhteistyötä.
Kansainvälisyys
Ei kansainvälisiä yhteyksiä.
Lisätietoja opiskelijoille
Kaikkien opintojaksolle osallistuvien on ilmoittauduttava Tampereen ammattikorkeakoulun (TAMK) avoimessa AMKissa annettujen ohjeiden mukaan ja annetun aikataulun aikana ja TAMKin opiskelijat ilmoittautuvat opintojaksolle Pakin kautta annetun aikataulun aikana. Jälki-ilmoittautumisia ei hyväksytä
Opintojakso on TAMKin ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen valintakurssi vuonna 2024. Voit hakeutua opintojaksolle opiskelemaan, vaikka et ole hakenut TAMKin ammatilliseen opinto-ohjaajankoulutukseen.
Opintojakson suoritusaikana ei ole saatavana ohjausta opintojakson sisällöllisiin asioihin eikä tehtäviin liittyviin asioihin.
Opintojakson uusintamahdollisuudesta ilmoitetaan myöhemmin erikseen opintojakson päättymisen jälkeen. Opintojakson mahdollinen uusintasuoritus ei vaikuta opiskelijavalintaan.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakson kokonaisarvosanaksi tulee joko hyväksytty (S) tai hylätty (0). Kaikille opintojaksolle osallistuneille annetaan hyväksytty (S) tai hylätty (0) -suoritusmerkinnäksi opintorekisteriin. Suoritusmerkinnät opintojakson suorituksesta annetaan Pakkiin, josta ne on nähtävissä ke 3.4.2024 jälkeen. Kun olet antanut opintojaksosta palautteen Pakissa, niin näet suoritusmerkinnän.
Hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan:
- Opiskelija on suorittanut kaikki osiot hyväksytysti. Hyväksyttyyn kokonaisarvosanaan vaaditaan, että jokaisesta osiosta pitää saada vähintään 50% maksimipisteistä.
Hylätyssä suorituksessa
- Opiskelija ei ole suorittanut kaikkia osioita hyväksytysti.
HUOM. TAMKin ammatillisen opinto-ohjaajankoulutuksen hakijoiden osalta tarkastelu perustuu valintapisteytykseen (ks. TAMKin opinto-ohjaajankoulutuksen valintaperusteet 2024: https://www.tuni.fi/fi/tule-opiskelemaan/ammatillinen-opinto-ohjaajankoulutus#expander-trigger--Valinta).