Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Insinööri (AMK), NQF 6
Yhteystiedot
Tutkintovastaava: Pekka Pöyry
Opinto-ohjaaja: Anja Salo
Opintoasiain koordinaattori: Reetta Palander
sähköpostit: etunimi.sukunimi@tuni.fi
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset, ks. TAMKin www-sivut.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan.
Katso TAMKin yleiset AHOT-ohjeet
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen.
Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
TAMKin tutkintosääntö
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon profiili
Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto. Tutkinto profiloituu älykkäiden ja turvallisten IoT-järjestelmien käytännön osaamisen kehittämiseen. Tutkinto vastaa Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän ammattikorkeakoulututkinnolle asettamia kriteereitä sekä tutkintojen ja muun osaamisen eurooppalaisen viitekehystä.
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
Opinnoille on eri vuositeemat, joiden tavoitteet ovat seuraavat:
Ensimmäisen vuoden jälkeen olet tutustunut tietotekniikan toimialaan ja hankkinut matemaattis-luonnontieteellistä perusosaamista tekniikan alalta. Sinulla on valmiudet olla harjoittelijana ICT-alan työtehtävissä. Olet opiskellut syventäviin ammattiaineopintoihin johtavia perusopintoja, joita ovat muun muassa ohjelmointi, elektroniikka ja tietoverkot.
Toisen vuoden jälkeen olet hankkinut insinööriosaamisen matemaattis-luonnontieteellisiä perustietoja ja -taitoja sekä syventänyt ICT-alan perusosaamistasi. Sinulla on valmiudet olla mukana ICT-alan työtehtävissä kuten esimerkiksi elektroniikan vianhaussa ja testauksessa, ohjelmistotestauksessa ja -suunnittelussa sekä tietoverkkojen testauksessa ja rakentamisessa. Toisen opiskeluvuoden aikana olet suuntautunut syventäviin ammattiopintoihin.
Kolmannen vuoden jälkeen sinulla on valmiudet olla mukana haastavissa ICT-alan työtehtävissä ja projekteissa suuntautumispolun mukaisesti. Ohjelmistotekniikan suuntautumispolun opiskelijana sinulla on valmiuksia toimia ohjelmistotekniikan projekteissa, alkaen määrittelystä aina vaativaan ohjelmistokehitykseen ja koodaamiseen. Tietoliikennetekniikan ja tietoverkkojen suuntautumispolun opiskelijana sinulla on valmiuksia osallistua tietoliikenneverkkojen suunnitteluun ja toteutukseen. Sulautettujen järjestelmien ja elektroniikan suuntautumispolun opiskelijana omaat valmiuksia toimia laitteistoläheisten elektroniikkalaitteiden suunnittelussa, toteutuksessa, testauksessa ja ohjelmoinnissa.
Neljännen vuoden opintojen jälkeen olet täyttänyt koulutuksen tavoitteet valmistuvalle insinöörille.
Sijoittuminen työelämään
Työtehtävät liittyvät tyypillisesti ICT-alan tuotekehitys ja suunnittelu (R&D) projekteihin (SW, HW, RF) sekä asiantuntija-, käyttö-, ylläpito-, markkinointi- ja johtotehtäviin. Tehtävissä painotetaan kykyä itsenäiseen ja tiimissä tapahtuvaan työskentelyyn, ongelmien ratkaisuun ja oman työn kehittämiseen. Useat ICT-alan työtehtävät liittyvät kansainvälisiin projekteihin ja monikansallisiin alan yrityksiin. On tärkeää, että sinulla on valmiudet toimia kansainvälisissä ja monikulttuurisissa toimintaympäristöissä. ICT-ala tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet yksityisyrittäjyyteen.
Jatko-opintomahdollisuudet
Tutkinto antaa hakukelpoisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Suoritusten arvioinnissa käytetään pohjana TAMKin yleisiä arviointikriteereitä
Tarkemmat arviointikriteerit löytyvät opintojen toteutussuunnitelmista. Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
TAMKin tutkintosääntö
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opintojen toteuttaminen
Opinnoissa painotetaan simulointeja, ohjelmakehitystä ja laboratoriossa tapahtuvaa työskentelyä. Opiskelija pääsee näin toteamaan simulointien oikeellisuuden aidoissa järjestelmissä ja itse suoritetuilla mittauksilla ja demonstraatioilla.
Opetus toteutetaan pääosin normaaleissa luokkahuoneissa ja käytännön oppiminen toteutetaan laboratoriotiloissa. Laboratorio-opetuksessa syvennetään teoriassa opittuja asioita käytännön tilanteisiin, opitaan simuloimaan tai mallintamaan tilanne ja toteamaan mittauksilla ratkaisun toimivuus.
Tutkinnon kehittäminen
Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset sekä TAMKin strategia.
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 16.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jari Aalto
Vastuuhenkilö
Jari Aalto
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee palvelinpuolen toteutustekniikat ja ohjelmointimenetelmät. Opiskelija osaa totetuttaa datan CRUD-toiminnot. Opiskelija kykenee suunnittelemaan ja toteuttamaan APIn. Opiskelija hallitsee APIn toteutus- ja julkaisumenetelmät.
Sisältö (OJ)
Palvelinpuolen toteutustekniikat ja ohjelmointimenetelmät. Datan CRUD-toteutus. APIn suunnittelu ja toteutus. APIn toteutus- ja julkaisumenetelmät.
Esitietovaatimukset (OJ)
IoT ja Web-ohjelmointi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa APIn ominaisuuksia
-osaa toteuttaa datan CRUD- toimintoja
-pystyy julkaisemaan APIn
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa tarvittavat APIn ominaisuudet
-osaa toteuttaa tarvittavat datan CRUD- toiminnot
-pystyy automatisoimaan APIn toteuksen ja julkaisun
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa monipuoliset APIn ominaisuudet
-osaa toteuttaa monipuoliset datan CRUD- toiminnot
-pystyy automatisoimaan APIn toteuksen ja julkaisun kaikki vaiheet
Aika ja paikka
Ks. periodiaikataulu https://lukkarit.tamk.fi
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ks. kohta arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kokonaisarosana 1-5 koostuu harjoitustehtävistä ja harjoitustyöstä. Pakolliset suoritukset: 30 % harjoituksista ja harjoitustyön osa 1. Arvosananaa korotetaan lisäsuoritteiden avulla. Vain ohjeiden mukaiset suoritukset arvioidaan. Harjoitustyö esitellään. Määräajan jälkeiset suoritukset arvioidaan arvosanalla 1.
Harjoitustyön vaatimukset: yksilötyö, powerpoint-esitys ja henkilökohtainen esittely. Harjoitustyö esitellään viimeistään aikataulussa mainittuna päivänä.
UUSINTA: Suorituksia voi palauttaa hyväksyttyyn (1) arvosanaan määräajan jälkeen.
KOROTUS: Arvosanaa voi korottaa uudella tai laajennetulla projektilla. Sovitaan tapauskohtaisesti.
AIKATAULU JA MÄÄRÄAJAT
2024-02-18 Deadline. Opintojakson Github URL:n ilmoittaminen viimeistään sähköpostilla jari.aalto@tuni.fi. Lisänumeroita varten kotitehtävien tulee ajoittua 4 viikon ajalle Git repositoryssä.
2024-03-26 11:15 Deadline. Pakollinen pojektin esittelytilaisuus luokassa (ks. opintojakson aikataulu lukkarit.tamk.fi). Esteellisyystapauksessa esittely on tehtävä ennen märäaikaa. Määräaika on kaikkien palautuksien viimeinen päivä.
HYLÄTTY SUORITUS: Harjoitustehtävistä alle 30 % ei ole palautettu hyväksytysti, projekti ei täytä vaatimuksia tai sitä ei ole esitelty määräaikana. Palautukset eivät ole ladattavissa arviointia varten määräaikana (Github).
ESIMERKKEJÄ ARVOSANAN MÄÄRÄYTYMISESTÄ: Arvosana 1: 30 % Harjoitustehtävistä ja harjoitustyön pakollinen perusosa 1. Arvosana 2: 30 % Harjoitustehtävistä ja harjoitustyön perusosan 1 lisäksi lisäosa 2 (+1).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot
harjoitukset
harjoitustyöt
Oppimateriaalit
Verkon soveltuva materiaali: relaatiotietokannat, NodeJS
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. aikataulu https://lukkarit.tamk.fi
Sisällön jaksotus
- Introduction
- Data Storage
- Web services, standards and protocols
- API-development
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan tapauskohtaisesti.
Lisätietoja opiskelijoille
Palautukset tapahtuvat henkilökohtaisen Github repositoryn kautta. Tarkemmat tiedot annetaan opintojaksolla.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointikriteerit.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointikriteerit.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointikriteerit.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointikriteerit.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Tavoitteet (OJ)
Upon completion of this course, students will be able to do the following:
*Recall cloud computing services and models
*Describe developing on AWS
*Write code that interacts with Amazon S3 by using AWS SDKs
*Explain the role of AWS IAM
*Write code that interacts with Amazon DynamoDB by using AWS SDKs
*Explain caching with Amazon CloudFront and Amazon ElastiCache
*Configure containers
*Develop solutions with SQS and SNS
*Write code that interacts with Aws Lambda by using AWS SDKs
*Create a REST API by suing Amazon API Gateway
*Describe the use of AWS Step Functions
*Explain how to build secure applications
*Identify best practice for deploying applications
Sisältö (OJ)
AWS Academy Cloud Developing is an AWS Academy course designed to help students develop technical expertise in development using cloud technologies. The curriculum is delivered through instructor-led classes, digital videos, knowledge checks, and hands-on labs. Throughout the course, students will explore a scenario that provides opportunities to build a variety of infrastructures through a guided, hands-on approach. Students have access to course manuals, online knowledge checks, hands-on labs, a free practice certification exam, and a discount voucher for the certification exam.
Esitietovaatimukset (OJ)
Introduction to Cloud and AWS or similar course.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Hanna Kinnari-Korpela
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-tietää ja tuntee ohjelmoinnin perusidean ja vaiheita
-osaa kehittää pienehköjä ohjelmia ja omaa valmiudet ohjelmoinnin jatko-opiskeluun
-tuntee ohjelmoinnin idean ja konseptin, tavan tuottaa ohjelmia sekä omaa valmiudet ja kiinnostuksen/motivaation ohjelmointialalle (ainakin tietää sopiiko ala hänelle).
Sisältö (OJ)
Ohjelmoinnin perusidea, ohjelmoinnin vaiheet: editointi, kääntäminen ja linkittäminen, debuggaus, ajaminen. Ohjelmoinnin perusrakenteet: kontrollirakenteet, muuttujat, vakiot, algoritmien muodostaminen, aliohjelmat ja parametrinvälitysmekanismit, viittaukset, ohjelman modularisointi, tietueet. Komentorivin käytön perusteet. Gitin peruskäyttö ja versionhallinta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Perustaidot ja tiedot tietokoneen käytössä
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin peruskäsitteet
-osaa ratkoa yksinkertaisia ohjelmointiongelmia koodiesimerkkien ja malliratkaisujen pohjalta itsenäisesti
-suoriutuu tehtävistä annettujen aikataulujen puitteissa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää sisällössä kuvatut peruskäsitteet sekä osaa näitä hyödyntäen ratkoa käytännön ohjelmointiongelmia monipuolisesti ja perustellusti
-osaa modularisoida ohjelmakokonaisuuksia
-osaa hyödyntää aihealueen aliohjelmakirjastoja tarkoituksenmukaisesti
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää ohjelmoinnin peruskäsitteet ja rakenteet
-osaa ratkoa käytännön pieniä ohjelmointiongelmia kekseliäästi ja monipuolisesti hyviä ja tarkoituksenmukaisia ohjelmointirakenteita käyttäen
-osaa tuottaa hyvää ja selkeää ohjelmakoodia
-osaa tunnistaa mahdolliset vaihtoehtoiset koodin toteutustavat
-hallitsee hyvin ja monipuolisesti aihealueeseen liittyvien aliohjelmakirjastojen käytön
-osaa arvioida ja analysoida omaa ohjelmointityötään kriittisesti ja monipuolisesti.
Aika ja paikka
Ilmoitetaan kurssin Moodle-sivuilla
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Viikkoharjoitusten pistemäärä ja harjoitustyön arvosana. Tarkemmat tiedot kurssin Moodle-sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, viikkoharjoitukset, ohjaus
Oppimateriaalit
Deitel & Deitel, C++20 for Programmers: An Objects-Natural Approach (Pearson, 2022)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin työmäärä vastaa laskennallisesti noin 135 tuntia opiskelutyötä
Sisällön jaksotus
1. ja 2. periodi 2023
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aikaisempien vastaavien opintojen tai soveltuvan työkokemuksen hyväksilukeminen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Hanna Kinnari-Korpela
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka

15.07.2023 - 11.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 10.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Opiskelija osaa datan käsittelyn, analysoinnin ja visualisoinnin. Opiskelija tietää tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja tuntee erilaisia sovelluksia.
Sisältö (OJ)
Data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Datan käsittely, analysointi ja visualisointi. Tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja erilaisia sovelluksia.

Opiskelija osaa käsitellä dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet ja tärkeimmät käsitteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa käsitellä dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda esimerkkien pohjalta tekoälysovelluksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa käsitellä monipuolisesti dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee hyvin tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda tekoälysovelluksia.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana koostuu viikkoharjoituksista ja kahdesta oppimistehtävästä. Toinen oppimistehtävä on data-analyysiin liittyvä ja toinen koneoppimiseen / tekoälyyn.
Viikkotehtävistä voi saada 0-1 pisteen ja oppimistehtävistä kustakin 0-2. Pisteet lasketaan yhteen ja summasta muodostuu arvosana. Viikkotehtäviä tulee tehdä min. 80 %, jotta yhden arvosanapisteen voi saada.
Pisteiden tarkempi kuvaus moodlessa.
Arviointiasteikko
0-5
Oppimateriaalit
moodlessa
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 24.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ossi Nykänen
Vastuuhenkilö
Ossi Nykänen
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Opiskelija osaa datan käsittelyn, analysoinnin ja visualisoinnin. Opiskelija tietää tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja tuntee erilaisia sovelluksia.
Sisältö (OJ)
Data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Datan käsittely, analysointi ja visualisointi. Tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja erilaisia sovelluksia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa käsitellä dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet ja tärkeimmät käsitteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa käsitellä dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda esimerkkien pohjalta tekoälysovelluksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa käsitellä monipuolisesti dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee hyvin tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda tekoälysovelluksia.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Miika Huikkola
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Opiskelija osaa teknisesti ja tilastollisesti datan käsittelyn, analysoinnin ja visualisoinnin. Opiskelija tietää tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja tuntee erilaisia sovelluksia.
Sisältö (OJ)
Data-analyysin perusteet ja keskeisimmät menetelmät Python-ohjelmointikielellä. Datan käsittely, analysointi ja visualisointi. Tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja erilaisia sovelluksia. (5 op)
Datan analysoinnin ja visualisoinnin perusteet (3 op): Käsitteet: perusjoukko, otos, otanta. Tilastolliset tunnusluvut: Keskiarvo, keskihajonta, mediaani, moodi, luottamusvälit. P-arvo ja testit (yksi muuttuja, riippuvuus, korrelaatio, khii^2, kahden riippumattoman/riippuvan otoksen t-testi). Datan visualisointi. Lineaarinen regressio, suoran sovittaminen pistejoukkoon, korrelaatiokerroin ja sen neliö/selitysaste. Työvälineenä Excel/Matlab tms.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa teknisesti ja tilastollisesti käsitellä dataa, analysoida ja tehdä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet ja tärkeimmät käsitteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa teknisesti ja tilastollisesti käsitellä dataa, analysoida sitä ja tehdä siitä visualisointeja. Opiskelija tuntee tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda esimerkkien pohjalta tekoälysovelluksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa monipuolisesti teknisesti ja tilastollisesti käsitellä dataa, analysoida sitä ja tehdä siitä visualisointeja. Opiskelija tuntee hyvin tekoälyn perusteet, tärkeimmät käsitteet ja osaa luoda tekoälysovelluksia.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvosana koostuu kahdesta osasta: ML&AI ja tilastomatematiikka. Opiskelija saa molemmista osista arvosanan 0-5 ja lopullinen arvosana lasketaan siten, että ML&AI osuuden paino on 5/8 ja matematiikan 3/8.
ML&AI osuuden arvosanan muodostuminen:
Arvosana koostuu viikkoharjoituksista ja kahdesta oppimistehtävästä. Toinen oppimistehtävä on data-analyysiin liittyvä ja toinen koneoppimiseen / tekoälyyn.
Viikkotehtävistä voi saada 0-1 pisteen ja oppimistehtävistä kustakin 0-2. Pisteet lasketaan yhteen ja summasta muodostuu arvosana.
Viikkotehtäviä tulee tehdä min. 80 %, jotta yhden pisteen voi saada.
Tilastomatematiikan osuuden arvosanan muodostuminen:
Arvosana koostuu tuntityöskentelystä, kotitehtävistä ja kokeesta
Tuntityöskentelystä on jaossa yhteensä max. 14 pistettä
Kotitehtävistä on jaossa myös max. 14 pistettä
Kokeesta on jaossa max. 22 pistettä.
Tilastomatematiikan osuuden arvosanarajat yhteenlasketuista kokonaispisteistä ovat seuraavat:
1: 35%
2: 50%
3: 65%
4: 80%
5: 90%
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Miika Huikkola
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot

28.08.2023 - 17.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen suunnittelun ja toteutuksen sekä SQL-kielen. Opiskelija tietää erilaisia NoSQL-tietokantoja ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia. Opiskelija osaa lisätä, lukea, päivittää ja poistaa tietokannoissa olevaa dataa.
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen suunnittelu ja toteutus sekä SQL-kieli. Esimerkkejä NoSQL-tietokannoista ja niiden soveltamismahdollisuuksista.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ei esitietovaatimuksia

Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee jonkin NoSQL-tietokannan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä monipuolisesti SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee erilaisia NoSQL-tietokantoja ja osaa hyödyntää niitä tietovarastoina.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Korotus ja uusinta sovitaan opettajan kanssa.

Arvosana koostuu viikkoharjoituksista ja kahdesta oppimistehtävästä. Toinen oppimistehtävä on relaatiotietokantoihin liittyvä ja toinen vaihtoehtoisesti NoSQL tai Big dataan liittyvä.
Viikkotehtävistä voi saada 0-1 arvosanapisteen ja oppimistehtävistä kustakin 0-2. Arvosanapisteet lasketaan yhteen ja summasta muodostuu arvosana.
Viikkotehtäviä tulee tehdä min. 80 %, jotta yhden arvosanapisteen voi saada.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
monimuoto, teoria, harjoitukset, oppimistehtävä
Oppimateriaalit
Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
45 h opetusta, 88 h itsenäistä
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
itsespeksattu oppimistehtävä 1 ja 2
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 17.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
22TIETOBTietotekniikka

22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Vihtori Virta
Vastuuhenkilö
Vihtori Virta
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii käyttämään suunnittelussa ohjelmoitavia logiikkapiirejä sekä suunnittelemaan tilakonekytkentöjä ja tuntemaan perusteknologiat.
Sisältö (OJ)
Ohjelmoitavat logiikkapiirit, valmistusteknologiat, laitteiston kuvauskielet, A/D- ja D/A-muuntimet, multiplekserit, demultiplekserit ja kooderit, peruspiirien kertaus ja syventäminen. FPGA-piirien ohjelmoinnin ja soveltamisen perusteet, FPGA-kehitysympäristön ominaisuudet.
Esitietovaatimukset (OJ)
Älykkäät järjestelmät, Älykkäät järjestelmät jatko
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa kombinaatio- ja sekvenssilogiikan perusteita
-osaa analysoida kytkentöjä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija osaa
-itse suunnitella kytkentöjä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija
-osaa soveltaa FPGA-piirejä ja -kehitysympäristöä laitesuunnittelussa.

22.11.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I224Ohjelmistotekniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kertoa itsestään ja opinnoistaan.
Opiskelija osaa kielen keskeiset rakenteet sekä perussanastoa.
Opiskelija selviytyy arkielämän tilanteissa suullisesti ja kirjallisesti.
Sisältö (OJ)
• Työelämään valmentavia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita
• Tekniikan alan yleistermistöä
• Kieliopin perusteita
Esitietovaatimukset (OJ)
Peruskoulun ruotsin oppimäärä.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; läsnäolovelvoite: 80% pidetyistä lähiopetustunneista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisia asioita asuntoonsa, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan tekniseen laitteeseen liittyen.
Opiskelija kuvailla yksinkertaisesti kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin heikosti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeisiä asioita itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja opiskelustaan.
Opiskelija osaa esitellä keskeisiä asioita asunnostaan, asuinpaikkakunnastaan ja oman alan teknisestä laitteesta.
Opiskelija osaa kuvailla kohdetta melko hyvin geometrisesti ja numeerisesti. Opiskeilja hallitsee ruotsin peruskieliopin tyydyttävästi.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti itsestään, päiväsuunnitelmistaan, vapaa-ajastaan, harrastuksistaan ja
opiskelustaan. Opiskelija osaa esitellä sujuvasti asuntoaan, asuinpaikkakuntaansa ja oman alan teknistä laitetta.
Opiskelija osaa kuvailla vaikeuksitta kohteen geometriaa ja numeerista tietoa. Opiskelija hallitsee ruotsin peruskieliopin hyvin.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 30.04.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 30.09.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-hallitsee kuvan yrityksen toiminnasta ja organisaatiosta
-osaa työskennellä osana työyhteisöä
Sisältö (OJ)
Käytännön harjoittelu, ~270 h. Opiskelija työskentelee harjoittelupaikassa ja raportoi harjoittelun. Perehtyminen työelämään, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus edellyttää ohjeiden mukaan suoritettua harjoittelua sekä sen raportointia. Harjoittelun ensimmäinen osa voi olla ns. yleisharjoittelua, jonka opiskelija suorittaa ensimmäisen opintovuoden jälkeen vähintään 270 tunnin harjoittelujaksona (myös osa-aikatyö on soveltuvaa).
Aika ja paikka
-
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työtodistus
Raportti tehty ohjeiden mukana
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Tarkista Moodle
Oppimateriaalit
Tarkista Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-->
Sisällön jaksotus
-
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tarkista Moodle
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Tarkista Moodle
Ilmoittautumisaika
18.12.2023 - 30.06.2024
Ajoitus
01.04.2024 - 30.09.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I224Ohjelmistotekniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-osaa työskennellä omalla ammattialalla osana työyhteisöä
-osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan opintosuuntansa mukaisessa harjoittelupaikassa
-osaa kehittää ammatillista osaamistaan
Sisältö (OJ)
~270 h vkon käytönnön harjoittelu ja sen raportointi.
Opiskelija osaa työskennellä omalla ammattialalla osana työyhteisöä. Perehtyminen oman alan työtehtäviin, tekniikoihin, työturvallisuuteen ja erilaisiin käytänteisiin työpaikoilla.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus edellyttää ohjeiden mukaan suoritettua harjoittelua sekä sen raportointia. Harjoittelu sisältää vähintään 270 tuntia alakohtaista työtä (myös osa-aikatyö käy).
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 30.06.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 30.09.2024
Laajuus
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa tietojaan ja taitojaan opintosuuntansa mukaisessa harjoittelupaikassa. Opiskelija syventää ammatillista osaamistaan. Lisäksi tavoitteena on yhdistää teoriassa opittua käytäntöön sekä antaa todellisuuteen perustuva näkemys alan vaatimuksista ja käytännöistä.
Sisältö (OJ)
8 vkon käytönnön harjoittelu ja sen raportointi. Harjoittelu 3 on oltava alakohtaista harjoittelua. Muita aloja tai työtehtäviä ei hyväksytä harjoittelun perusteeksi.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus edellyttää ohjeiden mukaan suoritettua harjoittelua sekä sen raportointia. Harjoittelu sisältää vähintään 300 tuntia alakohtaista työtä (myös osa-aikatyö käy).
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 110
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
- Tomi Salo
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Ryhmät
-
20I224Ohjelmistotekniikka
-
20I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
-
20I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa syventää ja soveltaa oppimaansa teoreettista ja käytännöllistä ammattitaitoa ICT-alaan liittyvän ajankohtaisen aiheen parissa.
Sisältö (OJ)
Ajankohtainen, annettu tai työelämästä saatu, ICT-teknologiaan liittyvä aihe. Opintojakso tai osa siitä voidaan suorittaa toimeksiantokohtaisissa T&K-projekteissa. Projektin tavoitteet ja sisältö sovitaan tapauskohtaisesti.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ammattiaineopinnot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa toimia mukana projektiryhmässä ja pystyy suorittamaan annettuja tehtäviä. Osaa laatia raportteja.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija osaa työskennellä ICT-projektissa tuottavasti
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja
-osaa valita ICT-projektiin liittyvään aiheeseen sopivat työkentelymenetelmät
-osaa etsiä tarvittavaa tietoa verkosta
-osoittaa kykyä sekä itsenäiseen että ryhmätyöskentelyyn
-saa toimia ryhmän vetäjänä ja innovaattorina
-osaa laatia projektista yksityiskohtaiset raportit
Aika ja paikka
Työelämälähtöinen projekti ICT-alan yrityksissä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Projektiseminaareja ja demoja tilanteen mukaan. Projektiseminaarien tarkempi ajankohta ilmoitetaan möhemmin. Alustavasti viikolta 40 eteenpäin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjallisen raportin osuus: Aiheen käsittely, tiivistys, johtopäätökset. Työelämästä saadut palautteet.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Työelämälähtöinen projekti, tiimityöskentely, itsenäinen verkko-opiskelu, ongelmalähtöinen opiskelu, loppuseminaarit (projektiseminaarit), opetuskeskustelu.
Oppimateriaalit
Opintojaksojen materiaalit, tiedonhaku verkosta, projektiin liittyvät yritysten materiaalit, mittalaitteiden manuaalit.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan kuormitus 5 x 27h (5 op:n opintojakso)
Sisällön jaksotus
Jaksotus kyseisen projektin aikataulun mukaisesti. Projekttiin osallistuvat opiskelijat itseorganisoituvat vaaditun projektiaikataulun puitteissa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Henkilökohtainen/ryhmäkaohtainen laaja, pääasiassa suuntautumiseen, liittyvä projektityö. Aihe ja laajuus sovitaan tapauskohtaisesti opettajien kanssa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektiaiheet mietitty yhdessä työelämän edustajien kanssa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ei ole tehnyt annettuja tehtäviä. Ei ole osallistunut projektiseminaareihin. Ei ole osoittanut osaamistaan.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa käsitellä tehtäväkohtaisesti annettua (valittua) aihealuetta, ymmärtää käytetyt termit ja niiden yhteyden. On mukana projektiryhmän toiminnassa.
Loppuraportti ei sisällä oleellisia puutteita ja se on palautettu pääsääntöisesti ajallaan. Projektiseminaari pidetty
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Pystyy soveltamaan eri lähteistä hankittuja asiakokonaisuuksia johdonmukaisesti. Ymmärtää erilaisia aiheeseen liittyviä tekniikoita, termejä ja hallitsee niiden käytön.
On aktiivisesti mukana projektiryhmän toiminnassa.
Loppuraportti on laadittu ohjeiden mukaisesti (ONT ohje) ja se on palautettu ajallaan. Projektiseminaarin asiasisältö, tiivistys ja aikataulu ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti osoittamaan tehtäväkohtaisen aihealueen asioiden hallinnan.
Loppuraportti on laadittu ohjeiden mukaisesti (ONT-ohje), aihetta on käsitelty monipuolisesti ja raportti on palautettu ajallaan.
On aktiivisesti mukana projektiryhmän toiminnassa ja on ollut aktiivsesti kehittämäsä sitä.
Projektiseminaarin asiasisältö, tiivistys ja aikataulu ohjeiden mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 29.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 25.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Manninen
Vastuuhenkilö
Reijo Manninen
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- Osaa kirjoittaa ja käyttää suureyhtälöitä, käyttää yksiköitä ja kerrannaisyksiköitä laskennassa ja tulosten ilmoittamisessa
- Osaa arvioida saamansa tuloksen oikeellisuutta ja ymmärtää erilaisten suureiden oikean suuruusluokan
- Osaa esittää saadun numeerisen tuloksen sopivalla tarkkuudella
- Osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuuta omasta ja ryhmän onnistumisesta
- Oppii käyttämään tietokonetta apuna laskennallisten ongelmien ratkaisussa (esimerkiksi MATLAB, Excel, Excel VBA tai muu soveltuva ohjelmisto), käyrän sovitus pisteisiin, numeerinen integrointi, yhtälöiden numeerinen ratkaisu
- Ratkaisee tekniikassa ja arkielämässä esiintyviä käytännön ongelmia
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla tehdään pienryhmissä mittaus- ja mallinnustehtäviä eri fysiikan osa-alueista ja opetellaan yksinkertaisten algoritmien ja funktioiden luomista. Käsiteltäviä fysiikan osa-alueita ovat:
- Mekaniikka: suureet ja yksiköt, suora- ja käyräviivainen liike, pyörimisliike
- Lämpötekniikka: suureet ja yksiköt, lämpöenergia ja -teho, lämmönsiirto, virtausmekaniikkaa
- Ilmankosteus: suhteellinen ja absoluuttinen kosteus
- Mekaaninen värähtely ja aaltoliike: erilaisten systeemien ja rakenteiden ominaistaajuudet, resonanssi-ilmiöt
- Äänitekniikka: logaritminen asteikko, tasosuureet (dB), äänen spektri
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja tehtävien tekemiseen. Opiskelija osaa käyttää suureita ja yhtälöitä ja ratkaista annettuja ongelmia ryhmän avustamana. Opiskelija tarvitsee paljon apua tietokoneella tehtävien harjoitusten tekemiseen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja auttaa muuta ryhmää annettujen ongelmien ratkaisussa. Opiskelija selviää tietokoneella tehtävistä harjoituksista lähes itsenäisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija perehtyy annettuihin aiheisiin pelkkää opettajan materiaalia syvällisemmin ja tuo annettuihin tehtäviin omia ratkaisutapojaan.
Aika ja paikka
Tunnit merkitty lukujärjestykseen.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Viikkokokeiden, mittaustehtävien ja lopputentin ajankohta löytyy sisältösuunnitelmasta. Uusintatentti sopivaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointimenetelminä käytössä on koko opintojakson aikainen arviointi. Opintojaksoon kuuluu neljä viikkokoetta, maksimipisteet 4 p/koe ja kuusi mittaustehtävää. Mittaustehtävässä maksimipisteet on 4 p / tehtävä. Kokonaispistekertymä on 48 pistettä josta läpipääsyn raja on 24 pistettä. Lopputentillä voi kerryttää puuttuvia pisteitä tai korottaa arvosanaa. Mittaustehtävät tehdään kolmen opiskelijan ryhmissä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, demonstraatiot, laskuharjoitukset, pienryhmätyöskentely, mittaustehtävät, viikkokokeet, tentti
Oppimateriaalit
Momentti 1 ja Momentti 2 Insinöörifysiikka
Moodlen materiaali ja tunnilla esiteltävät aineistot
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan kokonaistyö noin 130 tuntia ja tästä noin 60 tuntia luokkaopetusta.
Sisällön jaksotus
Löytyy sisältösuunnitelmasta joka on Moodlessa

22.11.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Roope Siikanen
Vastuuhenkilö
Roope Siikanen
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I224Ohjelmistotekniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy arkielämän ja yhteiskunnan ilmiöihin fysiikan kautta. Opiskelija näkee fysiikan osana omaa insinööriosaamistaan.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla tehdään pienryhmissä mittaus- ja mallinnusharjoituksia. Ongelmien ratkaisussa käytetään soveltuvin osin tietokonetta (esimerkiksi MATLAB tai Excel). Sisältö valikoituu osallistujien mielenkiinnon mukaan. Aiheita voivat olla esimerkiksi:
- Tarkempi syventyminen insinöörifysiikka 1 -opintojakson aiheisiin
- Sääilmiöt ja ilmastonmuutos
- Tila- ja rakennusakustiikka
- Energiatehokkuus ja energian tuotanto ja varastointi
- Lentämisen fysiikka
- Ihmisen fysiikka
- Moderni fysiikka
- Suhteellisuusteoria
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja tehtävien tekemiseen. Opiskelija selviää annetuista tehtävistä avustettuna.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja selviää tehtävistä pääosin itsenäisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tarvittaessa esittää ja perustella ratkaisunsa selvästi. Opiskelija perehtyy annettuihin aiheisiin pelkkää opettajan materiaalia syvällisemmin ja tuo annettuihin tehtäviin omia ratkaisutapojaan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
23.11.2023 - 07.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Tavoitteet (OJ)
On completion of this course, students are expected to be able to do the following:
*Describe what a cloud service provider (CSP) is and the value they bring to computing
*Describe basic security and compliance aspects of the AWS platform and the shared security model
*Define the billing, account management, and pricing models
*Identify sources of documentation or technical assistance, for example, white papers or support tickets
*Describe basic or core characteristics of deploying and operating in the AWS Cloud
*Identify situations where a company should choose the cloud, and why
*Differentiate between on-premises and cloud infrastructure
*Identify how to migrate resources from on-premises infrastructure to cloud infrastructure
Sisältö (OJ)
This course provides a deeper look at cloud computing and the cloud computing service provider, Amazon Web Services (AWS). Students explore AWS services and technologies and how they are used to support businesses across the globe. Students also explore AWS technologies by building in the AWS Management Console, examining successful cloud implementations, and applying their knowledge to cloud-based scenarios.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
1 - Over 50% correct for final assessment and between 50% and 59% of the course assignments completed.
2 - Over 50% correct for final assessment and between 60% and 69% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
3 - Over 50% correct for final assessment and between 70% and 79% of the course assignments completed.
4 - Over 50% correct for final assessment and between 80% and 89% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
5 - Over 50% correct for final assessment and above 90% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
To pass:
- Complete knowledge check assignments.
- Complete the lab assignments.
- Complete the end of course final assessment with score above 50%.
To fail:
Under 50% of the course assignments completed or under 50% correct for final assessment.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Miika Huikkola
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää web-ohjelmoinnin perusteet sekä IoT-järjestelmää tukevan datan tallentamisen ja käsittelyn toteuttamistavat. Opiskelija osaa toteuttaa yksinkertaisen web-sovelluksen. Opiskelija osaa laskea datasta tilastotieteen tunnuslukuja. Opiskelija tuntee yleisimmät nykyaikaiset datan tallentamisen ja web-ohjelmoinnin toteutustekniikat
Sisältö (OJ)
Web-ohjelmointi (6 op): Web-ohjelmoinnin tekniikat ja kielet, datan lukeminen apista, datan käsittely ja näyttäminen loppukäyttäjälle. Tietokantojen ja datan tallennuksen perusteet. Komentorivin käytön perusteet.
Tilastotieteen tunnusluvut ja peruskäsitteet (2 op).
Esitietovaatimukset (OJ)
C++-ohjelmoinnin perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija kykenee tuottamaan yksinkertaisen web-sivun ja muotoilemaan sivun rakenteen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija kykenee luomaan monipuolisen web-sovelluksen ja hyödyntämään API-rajapintoja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa luoda ja julkaista rakenteeltaan helppokäyttöisen web-sovelluksen. Opiskelija osaa toteuttaa datan tallentamisen, lukemisen, käsittelyn sekä näyttämisen loppukäyttäjälle.
Aika ja paikka
Ks. aikataulu oppimisympäristöstä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan tammikuussa 2024
Harjoitustyö tehdään opintojakson aikana erikseen annettavan aikataulun mukaisesti.
Uusinta ja korotus erikseen sovittavalla harjoitustyöllä tai sen täydennyksenä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ohjelmointi-osio
---------------------
Kurssin loppuarvosana lasketaan yhdistämällä muunnettu tehtävien suoritusaktiivisuus ja kurssin tentti pisteet.
Tehtävät + koe = loppuarvosana
1 + 4 = 5
Voit läpäistä kurssin arvosanalla 1, suorittamalla yli 60% kurssin tehtävistä.
Voit läpäistä kurssin suorittamalla vain kokeen, mutta kokeen kautta saatava maksimiarvosana on 4.
Muuntotaulukot prosenttiosuuksista arvosanoiksi ovat verkkoppimisympäristössä.
Matematiikan osio
------------------------
Matematiikan osio arvioidaan opiskelijan oppitunneilla ja palauttamillaan harjotustehtävillä osoittaman aktiivisuuden ja osaamisen perusteella asteikolla 0-5.
Matematiikan osiosta pisteitä jaetaan seuraavasti:
Tuntityöskentely: max. 12p
Harjoitustehtävät: max. 18p
Matematiikan osion pisterajat
35%: 1
50%: 2
65%: 3
80%: 4
90%: 5
- - - - - - - -
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan opintopisteillä painotettuna ohjelmoinnin ja matematiikan osuuksien arviointien keskiarvona.
(Matematiikan osion perusteet päivitetty 4.3.2024)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Harjoitustyö
Tentti
Oppimateriaalit
Oppimisympäristö
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjelmointi-osio
----------------------
4 tuntia lähiopetus viikossa.
Kotitehtävät on harjoituksia mikä ei saa valmis luennon aikana.
Matematiikan osio
------------------------
Matematiikan osio n. 50 h
Lähiopetusta 3 h joka toinen viikko
Itsenäinen työskentely n. 35 h
---
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan opintopisteillä painotettuna ohjelmoinnin ja matematiikan osuuksien arviointien keskiarvona.
(Matematiikan osion perusteet päivitetty 4.3.2024)
Sisällön jaksotus
Ohjelmointi-osio
-------------------------
Git
HTML
CSS
JavaScript
Matematiikan osio
............................
Tilastolliset perustunnusluvut
Tilastollinen päättely
Datan visualisointi

Voit läpäistä kurssin arvosanalla 1, suorittamalla yli 70% kurssin tehtävistä.
Voit läpäistä kurssin suorittamalla vain kokeen, mutta kokeen kautta saatava maksimiarvosana on 4.
Muuntotaulukot prosenttiosuuksista arvosanoiksi ovat verkkoppimisympäristössä.
Matematiikan osio
------------------------
Matematiikan osio arvioidaan opiskelijan oppitunneilla ja palauttamillaan harjotustehtävillä osoittaman aktiivisuuden ja osaamisen perusteella asteikolla 0-5.
Matematiikan osiosta pisteitä jaetaan seuraavasti:
Tuntityöskentely: max. 12p
Harjoitustehtävät: max. 18p
Matematiikan osion pisterajat
35%: 1
50%: 2
65%: 3
80%: 4
90%: 5
- - - - - - - -
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan opintopisteillä painotettuna ohjelmoinnin ja matematiikan osuuksien arviointien keskiarvona.
(Matematiikan osion perusteet päivitetty 4.3.2024)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Harjoitustyö
Tentti
Oppimateriaalit
Oppimisympäristö
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ohjelmointi-osio
----------------------
4 tuntia lähiopetus viikossa.
Kotitehtävät on harjoituksia mikä ei saa valmis luennon aikana.
Matematiikan osio
------------------------
Matematiikan osio n. 45 h
3x3h lähiopetusta
Itsenäinen työskentely n. 35 h
---
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan opintopisteillä painotettuna ohjelmoinnin ja matematiikan osuuksien arviointien keskiarvona.
(Matematiikan osion perusteet päivitetty 4.3.2024)
Sisällön jaksotus
Ohjelmointi-osio
-------------------------
Git
HTML
CSS
JavaScript
Matematiikan osio
............................
Tilastolliset perustunnusluvut
Tilastollinen päättely
Datan visualisointi
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
30.08.2023 - 30.11.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
- Tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelma, vuosina 2014-2018 aloittaneet
Opettaja
- Kristiina Tillander
Vastuuhenkilö
Kristiina Tillander
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
1. Opiskelijan elämänhallinta- ja toiminnanohjaustaidot vahvistuvat.
2. Opiskelijan ryhmätyö- ja vuorovaikutustaidot kehittyvät.
3. Opiskelija osaa tunnistaa omia vahvuuksiaan ja kehityskohteitaan sekä määritellä omat tavoitteensa.
Sisältö (OJ)
Itsensä johtaminen on toimintaa, jonka tavoite on oman hyvinvoinnin ja jaksamisen parantaminen ja ylläpitäminen. Se voi olla esimerkiksi ajan- ja stressinhallintaa, itsetuntemuksen lisäämistä, tietoisuutta omista voimavaroista, tarpeista, arvoista, asenteista, ajatuksista ja tunteista sekä merkityksellisen elämän pohdintaa.
Vallitseva kiire- ja tehokkuuskulttuuri korostaa lyhytjänteistä voitontavoittelua elämisen laadun sijaan. Vaarana ovat työnarkomania ja uupuminen. Tasapainoinen itsensä johtaminen auttaa parantamaan jaksamista ja hyvinvointia niin opiskelujen aikana kuin työelämässäkin.
Vuorovaikutustaidot ovat työelämän perustaitoja, joita voi kehittää läpi elämän. Vuorovaikutustaitojen merkitys sekä opiskelu- että työelämässä kasvaa koko ajan. Henkilö, jolla on hyvät vuorovaikutustaidot, tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa ja osaa ottaa huomioon heidän tunteitaan ja mielipiteitään. Tällainen ihminen löytää ratkaisuja myös ristiriitatilanteisiin. Vuorovaikutustaidot liittyvät usein tilanteisiin, joissa ollaan kasvokkain toisen ihmisen kanssa, mutta ne ovat tärkeä osa myös kirjallista viestintää. Toimiva vuorovaikutus vaikuttaa työilmapiiriin, työviihtyvyyteen, tuloksellisuuteen sekä työssä jaksamiseen.
Kurssin tavoitteena on perehtyä itsensä johtamisen perustyökaluihin sekä kehittää omia vuorovaikutustaitoja.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ei esitietovaatimuksia
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus: Opiskelija osallistuu lähiopetukseen vaaditun määrän, osallistuu aktiivisesti pari- ja ryhmätyöskentelyyn sekä ryhmätyön tekoon. Opiskelija laatii ja palauttaa oppimispäiväkirjan ajoissa.
Hylätty suoritus: Opiskelijan poissaoloraja ylittyy, hän ei osallistu ryhmätyön tekoon tai ei palauta oppimispäiväkirjaa ajoissa.
Aika ja paikka
30.8. - 26.10. 2023
8 tapaamista, kaksoistunti kerran viikossa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi, kun
-opiskelja osallistuu vähintään kuuteen tapaamiseen kahdeksasta ja
-osallistuu ryhmätyön tekemiseen sekä
-laatii ja palauttaa vähintään 6 viikkotehtävää seitsemästä ohjeiden mukaan.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
pari- ja ryhmäkeskustelut, ryhmätyöt, viikkotehtävät, lähitapaamiset
Oppimateriaalit
Suositeltavaa kirjallisuutta:
Ole oman elämäsi tähti, opiskelijan opas elämäntaidoista. Nyyti ry. Löytyy ilmaisena verkkojulkaisuna.
Saari, Oskari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia (WSOY, 2015)
Martela, Frank: Valonöörit (Gummerrus, 2015)
Perho, Anna: Antisäätäjä - Fiksun ajankäyttäjän opas (Otava, 2017)
Kolu, Eeva: Korkeintaan vähän väsynyt (Gummerrus 2021)
Uusitalo-Arola, Liisa: Uuvuksissa (Tuuma, 2021)
Manson, Mark: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (Atena 2018)
Pietikäinen, Arto: Joustava mieli (Duodecim 2012)
Mikä kumma meitä motivoi? https://www.duodecimlehti.fi/duo14632
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
2 x 27 h
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on vapaavalintainen eikä sillä ole vaihtoehtoisia suoritustapoja.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut ryhmätyön tekoon tai palauttanut ohjeiden mukaisesti suoritettuja, vähintään kuutta viikkotehtävää tai opiskelijalla on enemmän kuin kaksi poissaoloa.
Lääkärin tai terveydenhoitajan todistuksella poissaoloja voi olla enemmän kuin kaksi. Näissä tapauksissa arvioidaan tapauskohtaisesti, mikä määrä riittää kurssin läpäisemiseen.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyväksytty: Kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi, kun
-opiskelja osallistuu vähintään kuuteen tapaamiseen kahdeksasta ja
-osallistuu ryhmätyön tekemiseen sekä
-laatii ja palauttaa vähintään 6 viikkotehtävää seitsemästä ohjeiden mukaan.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 11.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 30.11.2023

28.8. - 13.10. 2023
7 tapaamista, kaksoistunti kerran viikossa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi, kun
-opiskelija osallistuu vähintään kuuteen tapaamiseen kahdeksasta ja
-osallistuu ryhmätyön tekemiseen sekä
-laatii ja palauttaa vähintään 6 viikkotehtävää seitsemästä ohjeiden mukaan.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
pari- ja ryhmäkeskustelut, ryhmätyöt, viikkotehtävät, lähitapaamiset
Oppimateriaalit
Suositeltavaa kirjallisuutta:
Ole oman elämäsi tähti, opiskelijan opas elämäntaidoista. Nyyti ry. Löytyy ilmaisena verkkojulkaisuna.
Saari, Oskari: Aki Hintsa - Voittamisen anatomia (WSOY, 2015)
Martela, Frank: Valonöörit (Gummerrus, 2015)
Perho, Anna: Antisäätäjä - Fiksun ajankäyttäjän opas (Otava, 2017)
Kolu, Eeva: Korkeintaan vähän väsynyt (Gummerrus 2021)
Uusitalo-Arola, Liisa: Uuvuksissa (Tuuma, 2021)
Manson, Mark: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan (Atena 2018)
Pietikäinen, Arto: Joustava mieli (Duodecim 2012)
Mikä kumma meitä motivoi? https://www.duodecimlehti.fi/duo14632
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on vapaavalintainen eikä sillä ole vaihtoehtoisia suoritustapoja.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut ryhmätyön tekoon tai palauttanut ohjeiden mukaisesti suoritettuja, vähintään kuutta viikkotehtävää tai opiskelijalla on enemmän kuin kaksi poissaoloa.
Lääkärin tai terveydenhoitajan todistuksella poissaoloja voi olla enemmän kuin kaksi. Näissä tapauksissa arvioidaan tapauskohtaisesti, mikä määrä riittää kurssin läpäisemiseen.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyväksytty: Kurssi katsotaan hyväksytysti suoritetuksi, kun
-opiskelja osallistuu vähintään kuuteen tapaamiseen kahdeksasta ja
-osallistuu ryhmätyön tekemiseen sekä
-laatii ja palauttaa vähintään 6 viikkotehtävää seitsemästä ohjeiden mukaan.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa määrittää ja asettaa tietokoneelle verkkoasetukset.
Opiskelija ymmärtää kuinka tietokoneverkot toimivat ja kuinka tieto liikkuu verkossa lähettäjältä vastaanottajalle
Opiskelija kykenee selittämään tiedon lähettämiseen tarvittavan kapseloimisen ja vastaanottamisen vaatimukset
Opiskelija tietää yleisimmät tietokoneverkkoihin liittyvät protokollat ja niiden toiminnan
Opiskelija kykenee liittämään koneen verkkoon ja testaamaan verkkoyhteyden toimivuuden
Opiskelija ymmärtää mitä laitteita verkossa tarvitaan ja osaa tehdä niille perusasetuksia
Opiskelija osaa tehdä pienen lähiverkon
Sisältö (OJ)
Tietokoneiden välinen tiedonsiirto, OSI-malli, TCP/IP-protokollapino ja sen mukainen tiedon lähettäminen, välittäminen ja vastaanottaminen, tietoverkon laitteet ja niiden asetusten määrittäminen, IP-verkot ja -osoitteet, tietokoneen verkkoyhteyden testaaminen, Ethernet-lähiverkkotekniikkana.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tietää mikä on tcp/ip-pino ja miten se liittyy datan siirtämiseen
-osaa tehdä verkkolaitteille asetuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää, kuinka tietokoneverkko toimii
-osaa ottaa käyttöön verkon laitteita tarkoituksenmukaisella tavalla
-kyekenee luomaan pienen lähiverkon
-pystyy soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia ja omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa selittää Internetin toiminnan tcp/ip-pinon mukaisesti
-osaa ottaa käyttöön verkkolaitteita ja tietää mihin niitä tarvitaan.
-osaa luodan pienen lähiverkon.
-pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia ja omaa valmiudet osoittaa osaamisensa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Uusinnat järjestetään opintojakson viimeisellä opetuskerralla tai erikseen opettajan määrittelemänä ajankohtana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu viiteen osasuoritukseen: välikokeet, laboratoriotehtävät, teoriakoe, työkoe ja palaute. Kaikista osasuorituksissa täytyy saada hyväksytty arvio, että opintojakso voidaan arvioida hyväksytyksi.
Loppuarvosana muodostuu neljästä osasta, joista kunkin painoarvo on 25 %:
- välikokeiden keskiarvo,
- laboratoriotehtävät,
- työkoe ja
- teoriakoe.
- Lisäksi on tehtävä Cisco feedback eli kurssipalaute Ciscon verkkoakatemian sivuille.
Välikokeet (25% kokonaisarvosanasta):
- Opintojaksolla on yhteensä kuusi arvioitavaa välikoetta, jotka tehdään itsenäisesti.
- Jokainen välikoe on tehtävä hyväksytysti. Hyväksytyn suorituksen raja on 50% tulos.
- Välikokeiden arvosana muodostuu välikokeiden keskiarvosta.
- Välikokeet täytyy tehdä aikataulun mukaan.
- Aikarajoista lipsuminen saattaa aiheuttaa arvosanan alentumisen.
Laboratoriotehtävät (25% kokonaisarvosanasta):
- Opintojakson laitteilla tehtävät laboratoriotehtävät ovat pakollisia. Nämä arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. (Mikäli tietoverkkolabra ei ole käytettävissä, tulee tähän muutos)
- Lisäksi opintojaksolla on simulaatiotehtäviä. Nämä tehtävät arvioidaan tehtyjen tehtävien lukumäärää tarkastellen alla olevan taulukon mukaisesti. Hyväksytyn suorituksen raja on 50% tehtyjä simulaatiotehtäviä.
- Molemmat osat laboratoriotehtävistä on oltava hyväksytysti suoritettu.
Teoriakoe (25% kokonaisarvosanasta):
- Ennen teoriakokeen aloitusta kurssipalaute (Cisco feedback) on oltava tehtynä.
- Tämä koe on opintojakson lopussa tehtävä monivalintakoe.
- Kokeessa on kysymyksiä kaikista kurssialueen kappaleista.
- Koe tehdään valvotusti ja sen tekemiseen on aikaa 2 tuntia.
- Apuväineenä saa käyttää englanti-suomi sanakirjaa (esim. netmot) ja windows-laskinta.
- Kurssimateriaalia tai muuta materiaalia kokeen aikana ei saa käyttää.
- Teoriakoe arvioidaan alla olevan taulukon mukaisesti. Hyväksytyn suorituksen raja on 50%. Kokeen voi uusia opintojakson aikana (ks. aikataulu)
Työkoe (25% kokonaisarvosanasta):
- Itsenäisesti suoritettava testi (ks. aikataulu, joka voi koostua useammasta osasta
- Arvioidaan alla olevan taulukon mukaisesti. Hyväksytyn suorituksen raja on 50%.
- Työkoetta ei voi uusia, sillä sen voi tehdä lukuisia kertoja työkokeelle varattuna tekoaikana!
Arviointitaulukko kussakin osassa:
- alle 50 % -> hylätty
- 50.0 - 59.9 % -> 1
- 60.0 - 69.9 % -> 2
- 70.0 - 79.9 % -> 3
- 80.0 - 89.9 % -> 4
- 90.0 - 100.0 % -> 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etä- ja lähiopetus, laboratoriotyöskentely, simulaatiot, testit, opetusvideot.
Oppimateriaalit
Ciscon oma verkkokirja, joka löytyy opintojakson www-sivuilta www.netacad.com.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä -> 135 tuntia opiskelijan työtä. Noin puolet opiskelijan työmäärästä on etäluentoja ja ohjattua labratyöskentelyä, loput itsenäistä työskentelyä. Työmäärä jakautuu melko tasaisesti koko syksyn ajalle ja opiskelijan oletetaan käyttänä viikottain n. 10 tuntia aikaa opintojakson asioiden opiskeluun (opetus+itsenäinen työskentely).
Sisällön jaksotus
Tunnit lukujärjestyksen mukaisesti sekä etänä että labrassa. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan opintojakson tuntien yhteydessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva soveltuva Ciscon sertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy -opintojaksojen sisällöt ovat työelämän määrittelemiä.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Viikon ensimmäiset tunnit pidetään etänä yhtä aikaa molemmille ryhmille 22tietoa ja 22tietob. Viikon toiset tunnit pidetään ryhmittäin ja labratunneilla saatetaan ryhmät jakaa vielä pienemmiksi.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Alle 50% kokonaispisteitä tai jokin osasuoritus hylätty -> hylätty
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki osasuoritukset hyväksytysti tehty ja painotettu kokonaispistemäärä 50-59 -> 1 tai 60-69 -> 2
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki osasuoritukset hyväksytysti tehty ja painotettu kokonaispistemäärä 70-79 -> 3 tai 80-89 -> 4
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki osasuoritukset hyväksytysti tehty ja painotettu kokonaispistemäärä >= 90 -> 5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas

Opiskelija tuntee koneoppimisen yleisimmät algoritmit ja toteutustekniikat. Opiskelija osaa datan valmistelun, menetelmän valinnan sekä mallin opettamisen käytänteet. Opiskelija hallitsee datan ajamisen opetettuun malliin sekä tulosten analysoinnin.
Opiskelija osaa projektin hallinnan ja johtamisen periaatteita.
Sisältö (OJ)
Koneoppimisen yleisimmät algoritmit ja toteutustekniikat. Datan valmistelu, menetelmän valinta ja mallin opettaminen, datan ajaminen opetettuun malliin ja tulosten analysointi.
Projektin hallinta ja johtaminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Datan varastointiteknologiat
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää jotain soveltuvaa koneoppimisen menetelmää. Opiskelija saa mallin avulla tuloksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää tavoitteeseen sopivaa menetelmää. Opiskelija kykenee tuottamaan mallin avulla tulokset.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa valita tavoitteeseen parhaiten sopivan menetelmän. Opiskelija kykenee arvoimaan mallin tuottamien tulosten merkityksen.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Viikkoharjoitukset ja harjoitustyöesitelmä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Viikkoharjoitukset (tärkein opiskelumuoto)
Ryhmätyö ja siihen liittyvä esitys
Oppimateriaalit
Ks. Moodle-kurssin lisätiedot.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. periodin aikataulu. Katso Moodle-kurssi kontaktiopetuksen ajankohdista ja tehtävistä.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 17.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa havaita ja tulkita verkossa olevaa mahdollista haittaliikennettä
- tietää liikenteen havainnoinnin vaatimukset
Sisältö (OJ)
Verkkoliikenteen monitoroiminen ja tietoturvapoikkeuksien havainnointi verkosta ja laitteilta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Reititys ja kytkentäisyys
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää havainnointijärjestelmää
-osaa kerätä verkon liikennettä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää havainnointijärjestelmää
-osaa kerätä verkon liikennettä
-osaa tehdä verkon poikkeustilanteista perustason analyysiä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa kerätä verkosta havainnointiin liittyvää liikennettä
-osaa havaita verkon liikenteestä poikkeustapahtumia ja analysoida niitä kattavasti
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan ellei toisin ilmoiteta, lähitunnit perjantaisin klo 10-14 1. ja 2. periodin ajan luokassa C3-05.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella on useita erilaisia suorituksia ja niillä aikarajoja. Erilaisia kokeita ja testejä pidetään toteutuksen lähitunneilla viikoilla 49 ja 50. Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Uusinnat pidetään viimeisellä viikolla tai erikseen sovitusti ja niiden aikataulusta ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu useisiin osasuorituksiin, jotka kaikki tulee suorittaa hyväksytysti. Arvioiduista suorituksista lasketaan painotettu keskiarvo, jonka perusteella määräytyy lopullinen arvosana. Vaadittuja osasuorituksia ovat
- moduulikokeet
- labrat/tehtävät
- teoriakoe (final)
- tapaustutkimukset (casestudies)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, labrat, teoriakokeet, tapaustutkimukset
Oppimateriaalit
https://www.netacad.com/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 tuntia opiskelijan työtä, joka jakaantuu melko tasaisesti opintojakson koko toteutusajalle. Tämä tarkoittaa viikottain noin 10 tunnin työmäärää, joka opiskelijan tulee olla valmis opintojakson asioihin käyttämään.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksytysti suoritettu ja voimassa oleva ns. teollisuussertifikaatti
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Jokin osasuoritus hylätty tai alle 50% tulos painotetusta kokonaispistemäärästä
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
50-59 -> 1
60-69 -> 2
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
70-79 -> 3
80-89 -> 4
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
>= 90 -> 5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Vihtori Virta
- Tomi Salo
Vastuuhenkilö
Tomi Salo
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valita sovellukseen sopivan mikrokontrollerin ja sille tarvittavat oheiskomponentit, mikrokontrollerin datansiirron perusteet, sovelluskytkennän suunnittelun, tavallisimmat häiriösuojauskeinot piirisuunnittelussa.
Sisältö (OJ)
Sulautettujen mikrokontrollerijärjestelmän peruskomponentit, rakenteet ja suunnitteluperiaatteet. Mikrotietokonetason datansiirron periaatteita. Prosessorikortin suunnittelu: mikroprosessori, muisti, osoitedekoodaus, oheiskomponentit, liityntälogiikka ja signaalien ajoitussuunnittelu. Digitaalisen tiedonsiirron toteutustapoja. EMC-suunnittelun periaatteet. Harjoitustöiden raportointia englannin kielellä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Älykkäät järjestelmät, Älykkäät järjestelmät jatko
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa signaalien ajoitussuunnittelun perusteet
-osaa tulkita ja hyödyntää mikrokontrolleritoteutuksissa käytettävien komponenttien datakirjatietoja
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija
-osaa suunnitella yksinkertaisen mikrokontrolleriohjatun laitteen kontrolleriosan tiedonsiirtoon tarvittavine osineen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija
-osaa soveltaa opintojakson tietoja vaativan mikrokontrolleriosan suunnittelussa
-hallitsee laitetason datansiirtomenetelmät
-osaa menetelmiä digitaalilaitteen häiriösäteilyn minimoimiseksi
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää langattomien järjestelmien rakenteelliset toimintaperiaatteet. Opiskelija osaa vertailla eri teknologialla toteuttujen langattomien verkkojen ominaisuuksia. Opiskelija tuntee langattoman tietoliikenteen rajoitukset
Sisältö (OJ)
Langattomien tietoliikennejärjestelmien teknologia, rakenne ja toimintaperiaate. Monikäyttömenetelmät, kanavakoodaus, kehysrakenne ja salausmenetelmät. Langattomien tietoliikennejärjestelmien suorituskykyvaatimukset ja käytetyt parametrit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tunnistaa rakenteelliset erot erilaisten langattomien järjestelmien välillä
-osaa vertailla langattomien järjestelmien suoritusarvoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja
-osaa selvittää erilaisten langattomien järjestelmien rakenteen ja kertoa eri elementtien toiminnan
-tietää langattomien järjestelmien suoritusarvojen merkityksen
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää langattomien järjelmien teknologisia ratkaisuja ja osaa arivoida niiden ominaisuuksia ja suorituskykyä
-pystyy kehittämään järjestelmiä työryhmässä
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta järjestetään kaksi tenttiä. Tenttien tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Tenttien alustavat ajankohdat VK41 ja VK48. Tentissä on kirjallinen osuus, ilman mitään materiaalia sekä MAHDOLLISESTI laskuosuus, missä saa olla kaikki materiaalit mukana (myös tietokoneen käyttö sallitaan). Uusintatenttien samoin kuin korotustentin ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus / etäopetus (Lähi- ja etäopetus tarkentuvat syksyn aikana), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, simulaatiot, ym.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu luentomateriaali. Alan kirjallisuus. Verkosta löytyvä materiaali.
Saat materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaiskuormitus 135h (5opx27h/op). Lähiopetuksen määrä, sisältää tentit, 50h. Itsenäinen opiskelu + laskuharjoitukset ja tehtävät 85h
Sisällön jaksotus
Tarkempi jaksotus selvitetään ensimmäisellä luennolla.
4-5 suurempaa osakokonaisuutta (oma moniste)
Osa1: Langattomien tietoliikennejärjestelmien määrttelyjä (mm. FDD/TDD, FDMA/TDMA/CDMA/OFDMA, Diversiteetti/MiMO)
Osa2: 2G järjestemä (mm. pohjana muille generaatioille, helpottaa ymmärtämään kehittyneimpiä järjestelmiä)
Osa3: 3G-Evoluutio (2G:stä alkanut evoluutio kohti 4G/5G järjestelmiä)
Osa4: 4G/5G järjestelmät
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaiset suoritustavat (mm. työelämäprojektit) ovat mahdollisia. Nämä sovitaan tapauskohtaisesti opettajan kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaisesti viikolla 35
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelijat tutustuvat käyttöjärjestelmien perusideoihin, käsitteisiin, rakenteisiin, toimintaan ja niiden osiin. Opiskelijat tutustuvat myös käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettuihin konsepteihin kuten pilvipalveluihin. Opiskelijat kykenevät soveltamaan opintojaksolla saatua osaamista jatko-opinnoissaan ja työurallaan ja pystyvät siirtymään helposti eri käyttöjärjestelmäympäristöihin (reaaliaikasellaisiin, mobiilikäyttöjärjestelmiin, valmistajakohtaisiin) opintojaksolla saadun osaamisen avulla.
Sisältö (OJ)
1) Käyttöjärjestelmän perusideat, käsitteet, rakenteet ja toiminta,
2) Käyttöjärjestelmän perusosien läpikäynti: käyttöjärjestelmän ydin (kernel), systeemikutsut, prosessit ja säikeet, prosessien välinen kommunikointi, skedulointi, muistinhallinta, tiedostojärjestelmä, I/O-järjestelmä, verkot, komentotulkki, varusohjelmat,
3) Uusien käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettujen konseptien läpikäynti: virtualisointi, pilvipalvelut, konttiteknologiat, kuorman tasaus, funktiot pilvipalvelutoimintoina.
Kurssilla käytetään käytännön työskentelyssä Linux-käyttöjärjestelmäympäristöjä.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ - / C-ohjelmointitaito, kyky hakea tietoa englanninkielisistä alan lähteistä, kyky työskennellä ryhmässä ja itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää useimmat käyttöjärjestelmien yleisiin periaatteisiin liittyvistä asioista
-osaa soveltaa em. asioita käytäntöön enimmäkseen avustettuna
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää käyttöjärjestelmien yleiset periaatteet ja käytännöt
-osaa soveltaa em. tietoja toiminnassaan
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi
Opiskelija
-osaa opintojaksolla opetetut asian erinomaisesti
-osoittaa soveltavaa osaamista käytännön ongelmanratkaisutilanteissa
-kykenee hankkimaan uutta aihepiiriin liittyvää tietoa itsenäisesti ja ymmärtää tämän uuden osaamisen linkittymisen opintojaksolla jo saatuun osaamiseen
Aika ja paikka
Nämä löytyvät ajantasaisina pakista / tuudosta / lukkarikoneesta; tarkista siis sieltä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvosana lasketaan oppilaan harjoitusaktiivisuuden perusteella. Laskennassa käytetään seuraavaa asteikkoa:
Harjoitusaktiivisuus vähintään Arvosana
---------------------------------------- -------------
20% 1
35% 2
50% 3
65% 4
80% 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, pieni shell-projekti
Oppimateriaalit
Tanenbaum & Bo: Modern Operating Systems: 4th ed. (c) 2013 Prentice-Hall, Inc.
ja siitä tehdyt kalvot.
Muuta materiaalia:
William Stallings: Operating Systems Internals and Design Principles. Pearson Education Limited. 2018 Ninth edition, global edition.
Bach: Design of the UNIX Operating System. 1986 Prentice Hall
Tanenbaum on päälähde.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27 tuntia oppilaan työtä.
Sisällön jaksotus
Asiasisältö perustuu Linux käyttöjärjestelmän peruskäsitteisiin. Nämä opiskelemalla oppilas saa paremmat valmiudet ymmärtää myös muita käyttöjärjestelmiä.
Alta löytyy kurssin pääasiat käsittelyjärjestyksessä - termit ovat englanniksi suoraan lähdemateriaaleista:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Introduction
Processes and Threads
Memory Management
File Systems
Input-Output
Deadlocks
Virtualization And The Cloud
Multiple Processor Systems
Security
UnixAndLinuxAndAndroid
Operating System Design
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos hallitset tämän kurssin asiat voit osoittaa ne minulle ahotoimalla ja läpäiset sillä tavalla kurssin. Ota tässä tapauksessa yhteyttä minuun niin sovitaan ahotointi.
Kansainvälisyys
Kurssin materiaali on pääsääntöisesti englannin kielistä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tällä hetkellä näitä ei ole tiedossa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän käsitteitä ja itse käyttöjärjestelmää ei juurikaan hallita.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän perusteet ja rakenne hallitaan sekä motivoinnit sen rakenneratkaisuille.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tason 1-2 arviointikriteerit täytetään ja tämän lisäksi käyttöjärjestelmän erilaisia palveluita löydetään ja niitä osataan soveltaa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tasojen 1-2 ja 3-4 kriteerit täytetään ja sen lisäksi: oppilas kykenee itsenäisesti löytämään eri käyttöjärjestelmien tarjoamia palveluita ja soveltamaan niitä. Käyttöjärjestelmän sisäinen rakenne ymmärretään. Eri käyttöjärjestelmävariantit hallitaan: mobiilikäyttöjärjestelmät, reaaliaikakäyttöjärjestelmät jne. Oppilas osaa valita sopivan käyttöjärjestelmän käsillä olevaan tarkoitukseen.,

15.07.2023 - 18.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tomi Salo
Vastuuhenkilö
Tomi Salo
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa käyttää mikrokontrollerin käsky- ja rekisterirakennetta sovellusohjelman suunnittelussa sekä tehdä pienen ja tehokkaan sovellusohjelman.
Sisältö (OJ)
Sulautettujen järjestelmien laitteistoläheisen ohjelmoinnin perusongelmat, ratkaisumenetelmät ja välineet. Yksinkertaisen ohjelmiston suunnittelu sulautettuun järjestelmään. Keskeytysten käsittely, ajastetut ohjelmarakenteet, keskeytyksillä hoidettavat i/o-toiminnot. Mikroprosessoriarkkitehtuuri laitteistonläheisen ohjelmoinnin kannalta, konekielisen ohjelmoinnin periaatteet. Ohjelmankehityksen työvälineet. Harjoitustöiden raportointia englannin kielellä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ohjelmointi, jatko
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa perusteet laiteläheisestä ohjelmoinnista.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa tehdä yksinkertaisen keskeytysohjatun ohjelmiston sulautettuun järjestelmään opintojaksolla käytettävillä ohjelmointikielillä ja käytettävässä ohjelmankehitysympäristössä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisen lisäksi opiskelija osaa tehdä sekä mikrokontrollerin että ohjelmointikielen ominaisuuksia tehokkaasti hyödyntävän laiteläheisen ohjelmiston vaativaan sovellukseen.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti. Opetus tapahtuu keskiviikkoisin, lisäksi opiskelijoiden käyttöön on varattu laboratoriotila maanantai-iltapäivisin (joka toinen maanantai alkaen vko 38) harjoitustehtävien tekemisen tueksi.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti kurssin lopussa, uusinnat ja korotus tammikuussa 2024.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssilla tehdään harjoitustyö pienryhmissä, joka arvioidaan. Arvosanaa on mahdollista korottaa tekemällä aktiivisesti harjoitustehtäviä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Teoriaopetus, laboratorioharjoitukset, harjoitustehtävät, harjoitustyö ja tentti.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali esitellään ensimmäisellä tunnilla ja kurssin Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Noin 135h, josta lähiopetusta n. 50h.
Sisällön jaksotus
- Ohjelmistokehitysympäristöön ja mikrokontrolleriin tutustuminen
- Mikrokontrollerin oheislaitteet ja niiden ohjelmointi
- Sulautetun ohjelmiston kehitystyökalut ja kehityksen perusteet
- Sulautetun ohjelmiston kehitysmenetelmät
- Versionhallinta- ja dokumentointimenetelmiä
- Sulautettujen järjstelmien ohjelmointikieliä
- Sulautetun järjestelmän säätötekniikkaa
- Harjoitustyö
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin hankitun osaamisen hyväksiluku on mahdollista, ota tarvittaessa yhteyttä opettajaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssille kutsutaan työelämän edustaja pitämään luennon kurssin aihepiiristä.
Lisätietoja opiskelijoille
Suositellaan opintojakson 5G00EV12 Laitesuunnittelu suorittamista samanaikaisesti.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 20.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 26.04.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kari Naakka
Vastuuhenkilö
Kari Naakka
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-osaa suunnitella ja toteuttaa mikrokontrollerisovelluksen keskeytysohjatun ohjelmiston,
-osaa analysoida kääntäjän käännöstuloksen tehokkuutta,
-osaa soveltaa reaaliaikakäyttöjärjestelmää,
-tuntee reaaliaikakäyttöjärjestelmän rakenteen sekä toiminnan periaatteet, käytön edut ja haitat.
Opiskelija osaa projektin hallinnan ja johtamisen periaatteita.
Sisältö (OJ)
Reaaliaikakäyttöjärjestelmän rakenne, toiminta ja suunnitteluperiaatteita. Sovellusohjelmointia. Keskeytysohjatut ohjelmarakenteet, sarjaliikenne- ja ajastinsovelluksia. Kääntäjän tehokkuustarkastelua. Projektin hallinta ja johtaminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Mikrokontrollerien ohjelmointi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa sulautetun reaaliaikaohjelmiston toteuttamisen perusteet
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa sulautetun järjestelmän ohjelmiston pieneen sovellukseen sekä ilman reaaliaikaydintä että sen kanssa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa suunnitella tai valita sovellukseen käyttöjärjestelmän
-osaa modifioida reaaliaikaytimen sovelluksen vaatimusten mukaisesti
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssi arviodaan harjoitystyön perusteella.
Harjoitustyön arviointi kriteerit Moodlessa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin suoritus arvioidaan harjoitustyön perusteella, jonka opiskelijat tekevät ryhmätyönä kurssin lopussa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, itsenäisten harjoitusten tekoa, loppuharjoitustyö
Oppimateriaalit
Luennoilla ilmoitettava ja jaettava materiaali, internetistä omatoimisesti etsitty lisämateriaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kokonaistyömäärä 160 h, josta itsenäisen työn osuus n. 100 h.
Sisällön jaksotus
Käyttöjärjestelmien erilaisia ominaisuuksia.
Reaaliaika käyttöjärjestlmä
Task priority
semaphore
Harjoituksia(ESP)
multitasking
Interrupts
Harjoituksia (Rpi )
Loppuharjoitustyö (kurssin arviointi peruste)
harjoittelu ympäristöinä ESP32 ja Rpi
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
N/A
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
N/A
Kansainvälisyys
N/A
Lisätietoja opiskelijoille
Tarkemmat tiedot moodelessa.
5G00EV21-3003 Mikrokontrollerin reaaliaikakäyttöjärjestelmä ja sovellukset
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ei osaamista reaaliaika järjestelmästä ja niiden ohjelmoinnista.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa sulautetun reaaliaikaohjelmiston toteuttamisen perusteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa suunnitella ja toteuttaa sulautetun järjestelmän ohjelmiston pieneen sovellukseen.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisten lisäksi osaa soveltaa reaaliaikakäyttöjärjestelmää sulautetun järjestelmän ohjelmiston perustana ja modifioida käyttöjärjestelmän sovelluksen vaatimusten mukaisesti.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 70
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Ryhmät
-
20I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa ohjemistotekniikan uusimpia piirteitä hyödyntävän ohjelmistoprojektin. Opiskelija tuntee toteuttamiseen käytettävät ohjelmistoprojektin nykyaikaiset toteutusmallit ja menetelmät.
Sisältö (OJ)
Ohjemistotekniikan uusimpia piirteitä hyödyntävän ohjelmistoprojektin toteuttaminen noudattaen ohjelmistoprojektin nykyaikaisia toteutusmalleja ja menetelmiä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa minimivaatimusten mukaisen sovelluksen noudattaen minimivaatimuksia ohjelmistoprojektin työmenetelmistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa vaatimusten mukaisen sovelluksen noudattaen ohjelmistoprojektin yleisimpiä työmenetelmiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa joustavasti vaatimusten mukaisen sovelluksen noudattaen tarpeen mukaisesti monipuolisesti ohjelmistoprojektin työmenetelmiä..
Aika ja paikka
-->
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tentia.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oma ja vertaisarviointi:
- Ratkaisun tekninen vaativuus / laajuus
- Ratkaisun tekninen toteutus
- Ratkaisun käytettävyys
- Lähdekoodin ja dokumentointi laatu
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektityö
Ryhmätyö
Valmennus
Oppimateriaalit
-->
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssimateriaali, Dropbox paper.
Sisällön jaksotus
Kurssimateriaali, Dropbox paper.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssimateriaali, Dropbox paper.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
-->
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelijalle tulee tutuksi kurssin aihepiirin keskeiset käsitteet, periaatteet ja ideat. Hän ymmärtää niiden tarpeellisuuden ohjelmistojen kehittämisessä ja osaa soveltaa niitä luovasti työskentelyssään. Hänellä on valmiudet kehittää yrityksen ohjelmistotuotantoa edelleen.
Opiskelija osaa projektin hallinnan ja johtamisen periaatteet.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käydään läpi syventävästi ohjelmistokehittämisen eri vaiheet: vaatimusmäärittely, arkkitehtuurisuunnittelu, yksityiskohtainen suunnittelu, toteutus, eri testauslajit, käyttöönotto.
Ohjelmointitaidon lisäksi ohjelmistosuunnittelijan ammattitaitoon kuuluvat keskeiset asiat käsitellään: projektit ja niiden vaihejakomallit, tuotteen- ja versionhallinta, vianhallinta. Lisäksi opintojaksolla tutustutaan ja testataan aihepiiriin liittyviä erilaisia menetelmiä, työtapoja ja tekniikoita käytännön työskentelyssä.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++-ohjelmoinnin perusteet, Ohjelmoinnin edistyneet piirteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-hallitsee joitain ohjelmistotuotannon vaiheita sekä pystyy soveltamaan niitä avustettuna ohjelmistotuotannon ongelmiin.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-hallitsee ohjelmistotuotannon eri vaiheita
-hallitsee opintojaksolla läpikäydyt osaamiset ja osaa soveltaa niitä omassa ohjelmistotyöskentelyssä
-osaa ratkaista ohjelmistotuotantoon liittyviä ongelmia
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-hallitsee ohjelmiston kehittämisen eri vaiheet, projektit, tuotteen- ja versionhallinnan sekä vianhallinnan erinomaisesti
-osaa soveltaa em. asioita ohjelmistotuotannon ongelmiin
-pystyy kehittämään yrityksen ohjelmistotuotantoa edelleen soveltaen opintojaksolla hankittuja osaamisia
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ryhmän jokainen vaihetuote arvioidaan asteikolla 0 - 5.
Myöskin ryhmän työskentely arvioidaan samalla asteikolla; tässä arvioidaan ryhmän aktiivinen työskentely sekä palaveritoiminta pöytäkirjoineen.
Arvosana on näiden keskiarvo painotettuna vaihetuotteiden työmäärillä, käytännössä työskentelyviikoilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Käytämme projektimuotoista kurssin pitoa. Projektissa ja sen vaiheissa noudatetaan Ohjelmistotuotannon Tekniikat -kurssilla opittuja asioita.
Oppimateriaalit
Pääasialliset lähteet:
- https://www.tutorialspoint.com/software_engineering/index.htm
- https://www.javatpoint.com/software-engineering-tutorial
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
TAMKin mitoitus: 5 op a' 27 tuntia per op.
Sisällön jaksotus
Karkeasti: vaatimusmäärittely -> arkkitehtuurisuunnittelu -> yksityiskohtainen suunnittelu -> toteutus -> testaus -> asentaminen.
Kaksi ensimmäistä tehdään täysiveriselle ohjelmistolle; siitä eteenpäin ohjelmiston minitoteutukselle (Proof of Concept -toteutus).
Ohjelmiston aiheen voivat oppilaat valita itse; muutama ehdokas annetaan. Työskentely tehdään projektiryhmissä, sitä vetää vuoron perään ryhmän kukin oppilas.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Muista olla aktiivinen ja yhteistyöhaluinen kurssilla! Projektityöskentely on tiimityöskentelyä!
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas ei osallistunut kurssin toimintaan.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilaan tekeminen kurssilla on hajanaista ja aiheuttaa haittaa projektinsa työskentelyyn.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas on aktiivinen työskentelijä ja tuottaa hyviä vaihetuotteita (oma panos niissä sekä koko ryhmän osalta).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas on erinomaisen aktiivinen ja auttaa projektiansa paljon. Oppilas osoittaa innovatiivista asennetta toimissaan, toimii rakentavasti ryhmässä. Vaihetuotteet ovat ensiluokkaisen laadukkaita. Oppilaan projektin veto on ensiluokkaista.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 46
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tutustuu ohjelmistotuotannon niihin teknologioihin, menetelmiin ja työtapoihin joihin hän törmää päivittäisessä työssään ohjelmointityön lisäksi.
Sisältö (OJ)
Ohjelmistotuotannon käsitteet ja yleiskuva. Ohjelmistotuotannon vaihejakomallit ja ohjelmistotuotannon vaiheet. Ohjelmistojen vaatimusmäärittelyprosessi, toiminnallisten ja ei-toiminnallisten vaatimusten kartoittaminen ja määritteleminen. Ohjelmistoprojektin hallinta. Ohjelmistojen suunnittelu, toteutuksen yleisiä periaatteita, eri testauslajit, ohjelmistojen asentaminen. Tuotteen- ja versionhallinta, vianhallinta.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ ohjelmoinnin perusteet, Ohjelmoinnin edistyneet piirteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon peruskäsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-ymmärtää joitakin ohjelmistotuotannon perusteisiin liittyviä asioita käytännössä
-osaa soveltaa ohjelmistotuotannon perusteita ohjatusti
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita luovasti ja järkevästi
-osoittaa taitoa kehittää uusia ja järkeviä käytäntöjä ohjelmistotuotantoon yhteistyössä muiden kanssa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan; ks. pakki tai tuudo tätä. Oma tulevan viikon lukujärjestys kannattaa aina tarkistaa edellisen viikon perjantaina.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Exam-tentti joulukuun alkupuolella. Tarkemmat järjestelyt kerrotaan kun tentti tulee ajankohtaiseksi. Samoin kerrotaan tentin uusintamahdollisuudet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitusaktiivisuus: 0 – 3 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 20% => 1p, vähintään 40% => 2p, vähintään 70% => 3p; muutoin 0p
Exam-tentti: 0 – 2 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 30% => 1p, vähintään 60% => 2p; muutoin 0p
Arvosana on edellisten summa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, mahdollisesti vierailuluentoja, työtehtävien simulointeja.
Oppimateriaalit
Lähteinä käytetään ajantasaisia nettilähteitä, mm. javatpoint.com ja tutorialspoint.com. Kunkin viikon luentomateriaalissa kerrotaan sen viikon lähteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27h oppilaan työskentelyä. Tästä saat laskettua alustavan aika-arvion.
Sisällön jaksotus
Alustava aihepiirikohtainen aikataulu - kutakin aihetta käsitellään 1 - 2 viikkoa alustavasti. Kuhunkin aihepiiriin luodaan lyhyt perehdytys, aiheisiin palataan soveltaen Ohjelmistotuotannon jatkokurssilla.
1. Yleistä
2. Vaihejakomallit
3. Projektit
4. Vaatimusmäärittely
5. Arkkitehtuurisuunnittelu
6. Yksityiskohtainen suunnittelu
7. Toteutus
8. Testaus
9. Tuotteenhallinta, versionhallinta
10. Ylläpito
11. Jatkuva integrointi
12. Mahdollisesti vierailuja
13. Exam-tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisesti vierailuluentoja joulukuussa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas ei tunne kurssilla esitettyjä asioita eikä kykene niitä soveltamaan itsenäisesti ja ryhmässä. Arviointikriteerit on mainittu opintojaksosuunnitelmassa; täällä on niihin vähän tarkennuksia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvosanan määräytyminen on kerrottu yllä. Oppilas tuntee joitakin kurssilla esitettyjä asioita ja kykenee soveltamaan niitä tyydyttävästi. Hän tarvitsee enemmän tukea.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas tuntee valtaosan kurssilla opetetuista asioista ja kykenee soveltamaan niitä hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas hallitsee kurssin asiat ja kykenee soveltamaan niitä erinomaisesti. Oppilaalla on aktiivinen, itsenäinen, yhteistyökykyinen ja eteenpäin pyrkivä asenne aihepiiriin liittyvien asioiden omaksumisessa ja ohjelmistotuotannon ajankohtaisten asioiden seuraamisessa.

02.12.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
- Tony Torp
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tutustuu ohjelmoinnin olioparadigmaan ja sen soveltamiseen esimerkiksi graafisiin käyttöliittymiin. Opiskelija perehtyy myös joihinkin perusohjelmoinnin edistyneisiin piirteisiin kuten ohjelman dynaamisen muistin hallintaan ja tiedostokäsittelyyn.
Sisältö (OJ)
Olio-ohjelmoinnin periaatteet: luokat ja oliot, tiedon kapselointi, metodit ja attribuutit, rakentajat ja purkajat, perintä. Muistinhallinta ja osoittimet, viittaukset ja parametrinvälitysmekanismit, syöttö- ja tulostusvirrat, tiedostonkäsittely, poikkeuskäsittely. Tutustuminen yksinkertaiseen graafisen käyttöliittymän tuottavaan kirjastoon kuten esimerkiksi Qt.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää opintojakson sisällössä kuvatut ohjelmoinnin peruskäsitteet
-osaa ratkoa ohjelmointiongelmia koodiesimerkkien ja malliratkaisujen pohjalta
-suoriutuu tehävistä itsenäisesti annettujen aikataulujen puitteissa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää opintojakson sisällössä mainitut käsitteet
- osaa em. käsitteitä hyödyntäen ratkoa käytännön ohjelmointiongelmia monipuolisesti ja perustellusti
-suoriutuu tehtävistä annettujen aikataulujen puitteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää opintojakson sisällössä kuvatut peruskäsitteet ja osaa ratkoa käytännön ohjelmointiongelmia kekseliäästi ja monipuolisesti hyviä ja optimaalisia ohjelmointirakenteita käyttäen

-opiskelija tuottaa hyvää ja selkeää ohjelmakoodia
-osaa tunnistaa mahdolliset koodin vaihtoehtoiset toteutustavat
-opiskelija hallitsee hyvin ja monipuolisesti aihealueeseen liittyvien aliohjelmakirjastojen käytön
-opiskelija osaa arvioida ja analysoida omaa ohjelmointityötään kriittisesti ja monipuolisesti
Aika ja paikka
3. periodilla A-luokan opetus on etäopetuksena ja B-luokan lähiopetuksena. Ajat selviävät lukujärjestyksestä (pakki, lukkarikone, tuudo). A-luokan opiskelijoille etäopetuslinkki toimitetaan ennen ensimmäistä opetuskertaa s-postilla.
4. periodin opetusajankohdat ja opetustapa täsmentyvät 3. periodilla.
Kurssia opettaa Erkki Hietalahti 3. periodilla ja Tony Torp 4. periodilla.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet ovat käytössä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Teoriaopetusta, kotiharjoituksia, pieniä projekteja, demonstraatioita, opetuskeskusteluja.
Oppimateriaalit
Tony Gaddis: C++ From Control Structures through Objects. 9. painos tai sen lähellä oleva painos (vanhempi / uudempi).
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Noin 5 x 27 tuntia = n. 135 tuntia.
Lähiopetusajan lisäksi kurssin käyntiin on syytä varata tämä sama aika kaksinkertaisena omaan itsenäiseen opiskeluun.
Sisällön jaksotus
1, osuus 3. periodilla:
- muistinhallnta ja osoittimet,
- viittaukset ja parametrinvälitysmekanismit,
- Heap-/stack -jako,
- Syöttö- ja tulostusvirrat,
- Tiedostokäsittely
- Poikkeuskäsittely
2. osuus 4. periodilla:
- Olio-ohjelmointi keskeisine osa-alueineen,
- Käyttöliittymien ohjelmointi (Qt)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ahotointimenettely. Jos haluat tämän ota yhteys kurssin opettajaan.

Jere Käpyaho
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää sisällössä kuvattujen ohjelmointiteknisten asioiden periaatteet, yleisimpien ohjelmistojen suunnittelumallien toteutusperiaatteet ja toteutuksen valituilla ohjelmointikielillä. Opiskelija osaa hyödyntää sisällössä mainittuja asioita käytännön ongelmanratkaisussa. Opiskelija tuntee sisällössä kuvattujen aihealueiden yleisimmät hyödyntämiskohteet erilaisissa ohjelmistoprojekteissa.
Sisältö (OJ)
Periytyminen, virtuaalifunktiot, staattiset metodit ja tietojäsenet, mallit, yleisimpiä ohjelmoinnin arkkitehtuuriratkaisuja, lambdat ja funktionaalisuus, ohjelmistokehyksen käsite ja käytännön esimerkit. Tutustuminen aihealueisiin eri ohjelmointikielten näkökulmasta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ohjelmonnin perustet, Ohjelmoinnin edistyneet piirteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin syvempään osaamiseen liittyvät käsitteet
-osaa ratkoa ohjelmointiongelmia koodiesimerkkien ja malliratkaisujen pohjalta itsenäisesti
-tuottaa pääosin toimivaa ohjelmakoodia
-suorittaa tehtävät annettujen aikataulujen puitteissa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää sisällössä kuvatut ohjelmoinnin syvempään osaamiseen liittyvät käsitteet
-osaa em. asioita hyödyntäen ratkoa käytännön ohjelmointiongelmia monipuolisesti ja perustellusti
-tuottaa pääosin hyvää ja selkeää ohjelmakoodia
-osaa tunnistaa mahdollisia vaihtoehtoisia toteutustapoja
-suorittaa tehtävät annettujen aikataulujen puitteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää opintojakson sisällössä kuvatut ohjelmoinnin syvempään osaamiseen liittyvät käsitteet
-osaa ratkoa aihealueen käytännön ohjelmointiongelmia kekseliäästi ja monipuolisesti
-osaa käyttää hyviä ja optimaalisia ohjelmointirakenteita
-tuottaa hyvää ja selkeää ohjelmakoodia
-osaa tunnistaa mahdolliset vaihtoehtoiset toteutustavat
-hallitsee hyvin ja monipuolisesti opintojakson aihealueet
-osaa arvioida ja analysoida omaa ohjelmointityötään kriittisesti ja monipuolisesti
-suorittaa tehtävät annettujen aikataulujen puitteissa
Aika ja paikka
Kts. kurssin Moodle-sivut
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi suoritetaan viikkoharjoituksilla sekä projektityöllä. Katso tarkempi kuvaus arviointimenetelmistä kurssin Moodle-sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, teoriaa ja harjoittelua
Oppimateriaalit
John Ousterhout, A Philosophy of Software Design
Erich Gamma, Richard Helm, Ralph Johnson, John Vlissides, Design Patterns
Paul Deitel, Harvey Deitel, C++20 for Programmers
Nick Samoylov, Learn Java 17 Programming Second Edition
Joseph Albahari, C# 10 in a Nutshell
Steve Klabnik, Carol Nichols, The Rust Programming Language
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi vastaa laskennallisesti 5 x 27,5 h opiskelijan työtä, mistä lähiopetuksen osuus on 45 h. Kurssilla on viikottaiset harjoitustehtävät ja projektityö.
Sisällön jaksotus
Kts. kurssin Moodle-sivu
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kts. kurssin Moodle-sivut
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Katso tarkemmat arviointikriteerit kurssin Moodle-sivulta.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Katso tarkemmat arviointikriteerit kurssin Moodle-sivulta.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Katso tarkemmat arviointikriteerit kurssin Moodle-sivulta.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Katso tarkemmat arviointikriteerit kurssin Moodle-sivulta.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää radiokanavan mitoitusperiaatteita Opiskelija osaa mitoittaa langattoman tietoliikennejärjestelmän radiosolun.
Opiskelija osaa projektin hallinnan ja johtamisen periaatteita.
Sisältö (OJ)
Radiokanavan mallinnus- ja laskentamenetelmät. Yhteysvälivaimennus ja radioyhteyden tehobudjetti. Radiosolun mitoitus (kapasiteetti, peittoalue). Projektin hallinta ja johtaminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa mitoittaa, esimerkkien pohjalta, radiosolun peittoalueen ja arvioida solun kapasiteetin
-osaa tunnistaa rakenteelliset erot erilaisten langattomien järjestelmien välillä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja
-osaa mitoittaa radiosolun erilaisiin langattomiin järjestelmiin ja laskea solun tarjoaman kapasiteetin. -tietää erilaisten langattomien järjestelmien teknisiä ratkaisuja
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa soveltaa erilaisia mitoitusperiaatteita radiosolun ominaisuuksien kuvaamiseen, erilaisissa langattomissa järjestelmissä
-ymmärtää erilaisten langattomien järjestelmien teknologisia ratkaisuja
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta järjestetään kaksi välitenttiä. Välitenttien tarkempi ajankohta tarkentuu/ilmoitetaan myöhemmin.
Koe 1 (teoriakoe) ilman materiaalia.
Koe 2 vain laskuosuus (ns suunnitteluosuus), missä kaikki materiaalit ovat sallittuja, samoin tietokoneen käyttö.
- Ensimmäinen välientti, koe 1, on alustavasti VK7
Ensimmäinen välitentti: Aika 13.02.2024, klo 8,00 alkaen. Paikka: A3-20
- Toisen välitentin, koe 2, alustava ajankohta VK13.
Toinen välitentti: Aika: 26.03.2024, klo 8.00 alkaen. Paikka: A3-20
Uusintatentin ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojakson arvosana määräytyy välitenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus / Etäopetus, miten TAMKin ohjeistus sitä edellyttää, itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät.
Oppimateriaalit
Luennoilla jaettu materiaali. Materiaali jaetaan ryhmäsähköpostlla luokalle 21I227. Mikäli et saa ko. ryhmän sähköpostia, ole yhteydessä opettajaan.
Sisällön jaksotus
Opintojakson tarkempi jaksotus selviää luentomonisteista
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaiset suoritustavat (mm. työelämäprojekti radioverkkosuunnitelusta) ovat mahdollisia. Nämä sovitaan tapauskohtaisesti opettajan kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Luennot aloitetaan Tamkin ohjeistuksen/lukujärjestyksen mukaan viikolla 2.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 25.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 28
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- määrittää verkkolaitteen asetukset parhaiden tietoturvakäytänteiden mukaisesti
- selittää kuinka kytkin välittää liikennettä verkossa
- toteuttaa virtuaalisia lähiverkkoja
- tehdä vianmääritystä vlanien välisestä reitityksestä
- selittää kuinka stp mahdollistaa kahdennettujen yhteyksien käytön kytkentäisessä verkossa
- toteuttaa ip-asetusten automaattisen jaon - selittää kuinka oletusyhdyskäytävän kahdentaminen tapahtuu
- selittää lähiverkon haavoittuvuuksien vaikutuksen
- selittää langattomien lähiverkkojen toimintaperiaatteet
- toteuttaa langattoman lähiverkon
- yhdistää verkkoja staattisella reitityksellä
- tehdä lähiverkkoihin liittyvää vianmääritystä
Sisältö (OJ)
Verkkolaitteiden konfiguroiminen, kytkentäisyys, virtuaaliset lähiverkot ja niiden välinen reititys, lähiverkon kahdennusratkaisut, ip-asetusten automaattinen jakaminen, lähiverkon ja kytkimen
tietoturva, langaton lähiverkko ja sen toteuttaminen, reititys, staattinen reititys ja vianmääritys
Esitietovaatimukset (OJ)
Johdatus tietoverkkoihin
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määrittää verkkolaitteille eri tekniikoihin liittyviä asetuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa yritystason tietoverkon
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa p&k yrityksen tietoverkkoratkaisuja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti ja työkoe viikolla 8, uusinnat erikseen sovittaessa 4. periodin aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena kappaletestit, laboratorioharjoitukset, harjoitustyöt, työkoe ja tentti. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, tentti.
Oppimateriaalit
Cisco Networking Academyn tuottama e-kirja, joka on luettavissa opintojakson sivuilla. Myös muut opettajan käyttämät materiaalit julkaistaan em- sivuilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 tuntia opiskelijan työtä tarkoittaa sitä, että opiskelijan tulee varautua käyttämään noin 16 tuntia viikotain opintojakson asioiden käsitttelyyn.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Toteutuksella suoritetaan Cisco Networking Academyn kurssi CCNAv7: Switching, Routing, and Wireless Essentials
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 18.02.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- Selittää kuinka yhden alueen ospf-verkko toimii
- Toteuttaa yhden alueen ospf-verkon
- Kuvata kuinka verkkoa voidaan suojata tietoverkkouhkilta
- Selittää pääsylistojen toimintaperiaatteen
- Toteuttaa pääsylistoja
- Toteuttaa osoitteenmuunnokset verkon reunalla
- Selittää laajaverkkoyhteyksien tarpeen
- Selittää kuinka yksityisverkkoyhteyksiä voidaan käyttää tietoturvan parantamiseen
- Selittää mitä tarkoittaa verkon palvelun laatu
- Ottaa käyttöön verkon ylläpitoprotokollia monitoroinnin avuksi
- Selittää mitä tarkoittaa verkon skaalautuvuus
- Tehdä vianmääritystä suuremmissa verkoissa
- Selittää mihin tarvitaan verkon virtualisointia
- Selittää kuinka toteutetaan verkon automatisointia
Sisältö (OJ)
Yhden alueen ospf-verkko ja sen toteuttaminen, verkon tietoturva ja pääsylistat, osoitteenmuunnos, laajaverkkotekniikat, virtuaalinen yksityisverkko, verkon palvelun laatu, verkon ylläpito, suunnittelu ja vianmääritys, verkon virtualisoiminen ja automatisointi
Esitietovaatimukset (OJ)
Reititys ja kytkentäisyys
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa tehdä verkkolaitteille suuren verkon vaatimia asetuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
- osaa toteuttaa tietoverkkoja käyttäen suurten verkkojen vaatimia tekniikoita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa suunnitella ja toteuttaa turvallisia suuria tietoverkkoja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti ja työkoe viimeisellä viikolla, uusinnat erikseen sovittaessa 4. periodin aikana. Tarkentuu myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena kappaletestit, laboratorioharjoitukset, harjoitustyöt, työkoe ja teoriakoe. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, työ- ja teoriakokeet.
Oppimateriaalit
Cisco Networking Academyn tuottama e-kirja, joka on luettavissa opintojakson sivuilla. Myös muut opettajan käyttämät materiaalit julkaistaan em- sivuilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 tuntia opiskelijan työtä tarkoittaa sitä, että opiskelijan tulee varautua käyttämään noin 16 tuntia viikotain opintojakson asioiden käsitttelyyn.
Sisällön jaksotus
Toteutuksella suoritetaan Cisco Networking Academyn kurssi CCNAv7:
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 29.10.2023
Ajoitus
06.11.2023 - 25.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tony Torp
Vastuuhenkilö
Tony Torp
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa arkkitehtuurisesti laajempia käyttöliittymä- ja järjestelmäsovelluskokonaisuuksia sekä tuntee eri sovellustyyppien erot. Opiskelija osaa toteuttaa sovelluksia, jotka hyödyntävät alla olevia laite- ja järjestelmärajapintoja. Opiskelija tuntee sovellusten keskeiset arkkitehtuuriratkaisut.
Sisältö (OJ)
Sovelluksen arkkitehtuuriratkaisut, laiterajapintojen hyödyntäminen, asynkronisuus, taustatehtävät, järjestelmäsovellukset, mobiilisovelluskehykset. Alustariippumaton sovelluskehitys.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa esimerkkien ja mallien pohjalta toteuttaa sovelluksia, jotka hyödyntävät sisällössä kuvattuja asioita tarkoituksenmukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tuntee sisällössä kuvatut teknologiat
-osaa toteuttaa sovelluksia hyödyntäen niitä monipuoliesti
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa laiterajapintoja hyödyntäviä järjestelmäsovelluksia
-osaa hyödyntää sisällössä kuvattuja teknologioita monipuolisesti ja kekseliäästi sovelluskehityksessä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Tony Torp
Vastuuhenkilö
Tony Torp
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää käytettävyyssuunnittelun keskeiset periaatteet, käytettävyyden heurustiikat ja arviointimenetelmät sekä yleisimpien mobiilialustojen kehitysympäristöt ja toteutustavat. Opiskelija osaa toteuttaa käyttöliittymäsovelluksia sekä mobiilialustoille että muille päätelaitteille sekä suunnitella ja arvioida sovelluksen käytettävyyttä. Opiskelija tuntee tärkeimmät ja keskeisimmät käyttöliittymien suunnitteluperiaatteet sekä sovellusten toteutusmenetelmät valituissa ohjelmointiympäristössä.
Sisältö (OJ)
Mobiilien päätelaitteiden ja sulautettujen sovellusten ohjelmointi valituilla ohjelmointikielillä sekä sovellusten kytkeminen alla olevan järjestelmän rajapintoihin. Käyttöliittymäsuunnittelun periaatteet. Käytettävyyden heuristiikka ja analysointi. Käyttöliittymäsovellusten toteutus erilaisiin laiteympäristöihin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tietää käytettävyyssuunnittelun ja käytettävyyden arvioinnin keskeiset periaatteet
-osaa toteuttaa valittuihin ohjelmistoympäristöihin käyttöliittymäsovelluksia esimerkkien ja mallien pohjalta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa käytettävyyssuunnittelun ja käytettävyyden arvioinnin keskeiset periaatteet sekä osaa kypsästi arvioida sovellusten käytettävyyttä ja käyttäjäkokemusta
-osaa toteuttaa käyttöliittymäsovelluksia valituissa kehitysympäristöissä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa käytettävyyssuunnittelun ja käytettävyyden arvioinnin keskeiset periaatteet
-osaa toteuttaa valittuihin ohjelmistoympäristöihin käyttöliittymäsovelluksia, jotka tuottavat hyvän käyttäjäkokemuksen
-osaa arvioida kolmannen osapuolen sovelluksia käytettävyyden heuristiikkaan nojautuen
-kykenee omaksumaan aihealueeseen liittyvät uudet teknologiat oma-aloitteisesti ja soveltamaan niitä luovasti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Tehtävien / projektien uusimisesta sovitaan erikseen opettajien kanssa lukuvuoden puitteissa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäluennot, lähiopetus, viikkoharjoitukset, harjoitustyö.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5op, joka vastaa yhteensä noin 135h opiskelijan työtä sisältäen luennot, harjoitukset, projektien totetuttamisen sekä muut kurssiin liittyvät työt.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa käyttää mittalaitteita, tehdä kytkentöjä, arvioida tulosten oikeellisuutta ja tehdä raportit työmenetelmistä, tutkituista laitteista ja kytkennöistä sekä saaduista tuloksista.
Sisältö (OJ)
Ryhmätöitä aihealueina esimerkiksi digitaalitekniikka, datansiirto, mikrokontrollerit, i/o-piirit, anturit, regulaattorit ja muu elektroniikka, signaalien ajoitukset, ohjelmien suoritusajat, kertailmiöt, häiriöt ja signaalin laatu.
Esitietovaatimukset (OJ)
Älykkäät järjestelmät perusteet, Älykkäät järjestelmät jatko
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa mitata oskilloskoopilla signaalien ajoitukset, ohjelmien suoritusajan ja häiriöt.
-osaa tehdä raportit töiden tuloksista
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi
Opiskelija
-osaa mitata spektrianalysaattorilla signaalin taajuuden, kaistanleveyden, tehon ja deviaation sekä tutkittavan laitteen aiheuttaman häiriösäteilyn ja ympäristöhäiriöt
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa mitata ja analysoida erilaisilla laitteilla ja menetelmillä sekä signaalin että häiriöiden laadun ja selostaa niiden syntymekanismit,
-osaa raportoida työt ja niiden vaiheet laadukkaasti
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arvosana määräytyy laboratoriotyöselostusten arvosanojen perusteella.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus.
Oppimateriaalit
Saatavilla opintojakson Moodle-oppimisympäristössä.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 tuntia, sisältäen lukujärjestyksen mukaisen lähiopetuksen.
Sisällön jaksotus
Opintojakso koostuu noin viidestä noin 1 op laajuisesta laboratoriotyöaiheesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku mahdollista aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen kautta. Ota tällöin yhteyttä opintojakson opettajaan heti opintojaksototeutuksen alussa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole.
Kansainvälisyys
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
21I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää yleisimpiä tietotekniikan mittalaitteita, ohjelmistoja ja suunnitteluvälineitä ja raportoida mittaustulokset,
-osaa hakea mittauksiin liittyvää tietoa kirjallisuudesta ja verkosta,
-osaa raportoida myös englanninkielellä.
Sisältö (OJ)
Sulautettujen järjestelmien suunnittelussa, asennuksessa ja testauksessa tarvittavia digitaali-, tietokone- ja tietoliikennetekniikan mittaus- ja suunnittelumenetelmiä, välineitä ja mittalaitteita. Työtapojen ja työn tulosten raportointi. Töiden aiheet ovat tietokone- ja tietoliikennetekniikan alalta, mikrokontrollereiden, mikrokontrolleripohjaisten laitteiden sekä elektronisten rakennelohkojen mittauksesta ja analysoinnista.
Esitietovaatimukset (OJ)
Sulautettujen järjestelmien laboratoriotyöt, Mikrokontrollerien ohjelmointi, Laitesuunnittelu
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää oskilloskooppia, audio-, spektri-, vektorisignaali- ja logiikka-analysaattoreita mikrokontrolleriohjattujen laitteiden mittauksissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija
-osaa käyttää suunnitteluohjelmistoja
-osaa tulkita ja raportoida mittaustuloksia
-osaa hakea tarvittavaa tietoa verkosta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija osaa
-valita suunnittelumenetelmät, mittaustavat ja -menetelmät sekä käytettävät mittalaitteet
-osaa analysoida ja raportoida saadut tulokset
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
- Tomi Salo
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
20I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa käyttää tietotekniikan mittalaitteita, ohjelmistoja ja suunnitteluvälineitä, analysoida ja esittää saatuja tuloksia, hakea mittauksiin liittyvää tietoa kirjallisuudesta ja verkosta.
Opiskelija oppii käyttämään tietotekniikan mittalaitteita, ohjelmistoja ja suunnitteluvälineitä sekä asentamaan ja ylläpitämään tällaisia järjestelmiä ja laatimaan raportteja ja käyttöohjeita.
Myös suullisen raportoinnin harjoittelua.
Sisältö (OJ)
Mikrokontrolleriohjattujen laitteiden ja tiedonsiirtolaitteiden ja niiden rakennelohkojen sekä ohjelmistojen mittausta, testausta ja suunnittelua. Tulosten analysointia ja esitystä. Datansiirron mittausmenetelmiä, sulautettujen järjestelmien ohjelmankehityksen välineitä ja työtapoja. Laboratoriotyöaiheet ovat tietoliikenne-, tietokone- digitaalisen signaalinkäsittelyn ja ohjelmointitekniikan aloilta. Jaksossa syvennetään tietoa ja taitoa mm. sulautettujen järjestelmien ohjelmoinnissa sekä elektroniikan suunnitteluohjelmistojen käytössä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Sulautettujen järjestelmien teknologiat sekä laboratoriotyöt 1, Mikrokontrollerien reaaliaikakäyttöjärjestelmä ja sovellukset, Tiedonsiirtotekniikka, Digitaalitekniikka ja FPGA-piirit
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa
-mitata oskilloskoopilla signaalien ajoitukset, ohjelmien suoritusajan ja häiriöt
-osaa käyttää spektrianalysaattoria
-osaa tulkita saatuja tuloksia sekä laatia tulosraportit
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Edellisten lisäksi opiskelija
-osaa mitata spektrianalysaattorilla signaalin taajuuden, kaistanleveyden, tehon sekä häiriösäteilyn määrän ja laadun
-osaa käyttää audio-, piiri- ja vektorisignaalianalysaattoria
-tulkita em. laitteilla saatuja tuloksia
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa valita sopivimmat mittausmenetelmät, osaa mitata, analysoida ja tulkita eri laitteilla ja menetelmillä signaalin sekä häiriöiden laadun ja selostaa niiden syntymekanismit. Opiskelija osaa asentaa ja ottaa käyttöön suunnitteluohjelmistot sekä dokumentoida laadukkaasti työskentelynsä.
Aika ja paikka
Laboratoriot maanantaisin 8:30-15:30 TAMKin tietotekniikan laboratoriossa A3-17 ja muut ilmoitettavat paikat.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta ei ole tenttiä. Arvosana määräytyy itsenäisesti ja ryhmässä tehtävien harjoitustöiden perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssi arvioidaan asteikolla 0-5. Jokainen työ arvioidaan erikseen ja näistä muodostetaan kurssin kokonaisarvosana. Oman työn osuus on painoarvoltaan suurempi kuin muut työt.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Laboratoriotyöt opettajan ohjaamana sekä itsenäisesti suoritettavat laboratoriotöiden tehtävät. Osa aiheista mahdollista muokata opiskelijan mielenkiinnon mukaan. Itsenäistä tiedonhakua ja aiheeseen tutustumista.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ilmoitetaan tarvittaessa työkohtaisesti harjoitustyöohjeissa, jotka jaetaan opntojaksototeutuksen Moodle-sivun kautta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin laajuus on 10 op, joka vastaan keskimäärin 270 työtuntia. Kurssilla tehdään 5 pienryhmissä suoritettavaa laboratoriotyötä. Töiden keskinäinen laajuus vaihtelee. Laboratorioaikoja on varattu koululla työskentelyn osuuksille ja opettajien ohjaamistilaisuuksiin maanantaisin lukujärjestyksen mukaan. Kurssin laajuus huomioiden viikkokohtainen laskennallinen työskentelyaika on lähes 20 ja tästä suurin osa on opiskelijan itsenäiseen työskentelyyn varattua aikaa.
Sisällön jaksotus
Työt jakautuvat syksyn ajaksi periodeille 1 ja 2. Periodissa 1 suoritetaan/aloitetaan 3 työtä ja periodissa 2 3 työtä. Osa periodin 1 töistä jatkuu vielä periodissa 2.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteys opettajiin.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ota yhteys opettajiin.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Laboratoriotyöselostuksia puuttuu ja töitä puuttuu.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Työt on tehty vain osittain. Työselostuksissa ja töistä palautettavassa materiaalissa on puutteita.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Työt on tehty aikataulun mukaisesti ja töistä palautettavat selostukset on palautettu. Töissä pyydetyt/määritellyt asiat on toteutettu ja dokumentoitu. Dokumentoinnissa ei ole selkeitä puutteita. Töihin käytetty aika näkyy lopputuotoksen laadussa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Edellisen kohdan lisäksi työstä palautettava dokumentaatio osoittaa opiskelijan laajemman perehtyneisyyden töihin ja niiden aihepiireihin.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
- Tomi Salo
Vastuuhenkilö
Jaana Hännikäinen
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata yksinkertaisen sulautetun järjestelmän C- tai C++ -kielisen ohjelmiston sekä suunnitella laitteen kytkennän.
Sisältö (OJ)
Ohjelmiston suunnittelu C- tai C++ -kielellä yksinkertaiseen sulautettuun järjestelmään. Ajastetut ohjelmarakenteet, perus-i/o-toiminnot, osoittimet, keskeytyspalveluohjelmat, funktiot ja parametrien välitys. Mikrokontrollerisovelluksen kytkennän ja liityntälogiikan suunnittelua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa perusteet laiteläheisestä ohjelmoinnista
-osaa perusteet mikrokontrollerilaitteen kytkennöistä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa tehdä ohjelmiston sulautettuun järjestelmään opintojaksolla käytettävällä ohjelmointikielellä ja käytettävässä ohjelmankehitysympäristössä
-opiskelija ymmärtää mikrokontrollerilaitteen kytkennän
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi
Opiskelija
-osaa tehdä keskeytyksiin perustuvan ohjelmiston ajastuksen ja suunnitella tarvittavat i/o-rakenteet sisältävän sovelluksen.
Aika ja paikka
Tiistaisin 8:15-11:30 luokissa A3-15 ja A3-16.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on tentti 5.12.23
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu ryhmässä tehtävään harjoitustyöhön ja ryhmässä tehtäviin pieniin oppimistehtäviin 60%/40% suhteessa. Harjoitustyöstä jaetaan kurssilla tarkempi arvosanakriteeristö, jonka perusteella opiskelija suorittaa myös itsearvioinnin. Henkilökohtaisesti suoritettavan tentin vaikutus arvosanaan on +1/0/-1. Kurssin arviointiasteikko 0-5.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetus on lähiopetusta kokonaisuudessaan: teoriaopetus/johdanto viikon aiheeseen aluksi ja tämän sovelletaan teoriaa käytäntöön tekemällä pieniä oppimistehtäviä/harjoitustyötä laboratoriossa. Tehtävät ja harjoitustyö tehdään yhdessä pienryhmissä. Harjoitustyön idea ja tuotos esitellään luokassa, jolloin harjoitustyöprosessissa voidaan hyödyntää myös vertaisarviointia.
Oppimateriaalit
Oppimateriaalina luentokalvot ja muu materiaali, joka on nähtävissä/linkitettynä kurssin Moodle-sivulle.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on laajuudeltaan 5 op. Tämä vastaa n. 135 h työskentelyä. Tästä 56 tuntia on ohjattua luento/laboratoriotyöskentelyä. Loppuosa (79 h) on opiskelijan itsenäistä työskentelyä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos sinulla on aikaisemmin tai muualla hankittua osaamista kurssin aihepiiristä, ota yhteys opettajaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssilla on yksi opetuskerta kokonaisuudessaan varattu työelämäyhteistyölle. Työelämän edustajat sekä meiltä valmistuneet jo työelämään siirtyneet entiset opiskelijat (alumnit) kertovat työskentelystä ja tehtävistä yritykissä. Tilaisuudessa on myös mahdollista luoda työelämäsuhteita esitysten jälkeen.

Tiistaisin 12:15-15:30 luokissa A3-15 ja A3-16.

01.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 30.11.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Sallila
Vastuuhenkilö
Joni Sallila
Ryhmät
-
20I260EDegree Programme in Software Engineering
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin opiskelija osaa kertoa suullisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa esitellä suullisesti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista. Opiskelija selviytyy oman tekniikan alansa työelämäkontakteista, esim. puhelintilanteista ja presentaatioista. Opiskelija osaa antaa suullisesti oman alansa teknisiä ohjeita.
Sisältö (OJ)
Työelämän suullisia viestintätilanteita, yrityselämän ruotsia, oman opiskelualan termistöä, keskeistä kielioppia.
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion ruotsin oppimäärä: keskipitkässä ruotsissa yo-arvosana magna, B1-tason kielitaito tai opintojakso: ”Grundkurs i svenska för teknikbranschen”.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia ja ymmärtää oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä selviytyy pääosin ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa, esim. sähköisessä viestinnässä, puhelinviestinnässä, neuvontatilanteissa, palavereissa ja raportoinneissa.
Opiskelija osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia ohjeistuksia ja laatia niitä pääosin ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa ohjeistuksia melko hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa ohjeistuksia.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kurssikuvaus löytyy kirjallisen taidon kuvauksen yhteydestä: 5N00EK77-3044 Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet

Kurssikuvaus löytyy kirjallisen taidon kuvauksen yhteydestä: 5N00EK77-3045 Svenska för teknikbranschen - skriftlig färdighet
Ilmoittautumisaika
01.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 30.11.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Joni Sallila
Vastuuhenkilö
Joni Sallila
Ryhmät
-
20I260EDegree Programme in Software Engineering
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto
- alan työtehtävät
- omasta koulutuksesta kertominen
- oman alan tuotannoista kertominen
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa pääasiassa hyvin
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa sujuvasti
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Aika ja paikka
Opetusajankohdat Lukkarikoneessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kielioppitesti xx.xx.2023 - xx.xx.2023, jonka aikana saa tehdä kielioppitestin 5 kertaa.
Kirjallinen koe xx.xx.2023 - xx.xx.2023, jonka aikana saa tehdä kirjallisen kokeen 3 kertaa.
Suullisen tentin korvaava videoesitys: Opiskelijat tallentavat videotuotoksensa esim. YouTubeen, Microsoft Streamiin tai One Driveen xx.xx.2023 - xx.xx.2023.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikko 0-5. Kielioppitesti (väh.) 24/50 pistettä. Kirjallinen ja suullinen koe. Opetuksen läsnäolovaatimus: 80 %.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, harjoitukset, tentti, itsenäinen verkko-opiskelu
Oppimateriaalit
Joni Sallila: Protocall – Teknikbiten, Tammertekniikka 2016.
Ammattialakohtaiset tekstit ilmoitetaan kurssin aikana.
Moodlesivu.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kirjallinen ja suullinen opetetaan samana toteutuksena: 4 op => 4 x 27 h = 108 h.
Sisällön jaksotus
Kommunikaatiotilanteet: puhelin, s-posti, lentokenttä, tehdasalue, tapaaminen, ihmisten esittely toisilleen, tekniikan alat, tienneuvominen, kysyminen, taulukoista kertominen, asennusmanuaalien terminologiaa, vian etsiminen, hotellissa asuminen, tuotekuvaus, neuvottelu, tehdaskierros, ravintola.
Ammattialakohtaiset lisätekstit. Peruskieliopin kertaus + kielioppitesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Näyttökoe: lehtori Katri Kallinen
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.
Tieto virtuaalisuudesta opiskelijalle: Osittainen verkkototeutus.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei osaa kertoa koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija ei osaa hankkia eikä ymmärrä oman tekniikan alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija ei osaa esitellä keskeisimpiä asioita yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista eikä selviydy ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija ei osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa. Opiskelija ei osaa laatia esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita tai raportteja.
Opiskelija ei osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia teknisiä ohjeistuksia tai laatia niitä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa kertoa hieman koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia vähän tietoa omasta tekniikan alastaan helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä jotakin keskeisiä asioita yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista ja selviytyy välttävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia välttävästi ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa. Opiskelija osaa laatia välttävästi esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita tai raportteja.
Opiskelija osaa tulkita välttävästi oman alansa yksinkertaisia teknisiä ohjeistuksia, mutta ei osaa laatia niitä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa teknisiä ohjeistuksia melko hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja,
esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa teknisiä ohjeistuksia.

Arviointikriteerit - hylätty (0)

29.07.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 46
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Roope Siikanen
Vastuuhenkilö
Roope Siikanen
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
-
22TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija syventää ammattiaineopintojaksoilla saamaansa osaamista ja ymmärrystä sähkömagneettisista ilmiöistä ja komponenteista. Opiskelija tutustuu laitteiden ja ilmiöiden taustalla vaikuttaviin sähkömagneettisiin periaatteisiin.
Sisältö (OJ)
Teoriaopetuksen lisäksi opintojaksolla tehdään mittaus- ja mallinnustehtäviä sähkömagnetismin eri osa-alueista. Ongelmien ratkaisemiseen käytetään soveltuvin osin tietokonetta (esimerkiksi MATLAB tai Excel).
- Sähkö- ja magneettikenttä, sähkömagneettinen induktio
- Sähkömagneettinen aaltoliike (säteily)
- Fotonit
- Optiikka: linssit, peilit, valokuidut, laser
- Sähköiset värähtelyilmiöt
- Antennien toimintaperiaate
- Sähköisten antureiden toimintaperiaatteet, erityisesti Hall-anturi
- Puolijohteiden fysiikkaa: energiatasot ja -vyöt, varauksenkuljettajat, PN-liitos, puolijohdekomponentit
- Lämpökohina
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja tehtävien tekemiseen. Opiskelija selviää annetuista tehtävistä avustettuna.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja selviää tehtävistä pääosin itsenäisesti. Opiskelija tukee muun ryhmän onnistumista.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tarvittaessa esittää ja perustella ratkaisunsa selvästi. Opiskelija perehtyy annettuihin aiheisiin pelkkää opettajan materiaalia syvällisemmin ja tuo annettuihin tehtäviin omia ratkaisutapojaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Perustason koe kurssin aikana, tämän läpäisemällä saa arvosanan 1. Tämä on automaattitarkisteinen Moodle-tentti, jota voi uusia niin monta kertaa kuin tarvitsee.
Loppukoe kurssin lopuksi
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Perustason kokeen suorittamalla saa arvosanan 1.
Arvosanoihin 2-5 kerätään näyttöjä seuraavista:
- ennakkotehtävät
- kotitehtävät
- mittaustehtävät
- loppukoe
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
kontaktiopetus
harjoitustehtävät
yhteistoiminnallinen oppiminen
mittaustehtävät
Oppimateriaalit
Inkinen & Tuohi: Momentti 2 Insinöörifysiikka
Maol:n tai Tammertekniikan kaavasto
Kurssimateriaalia löytyy Moodle-pohjalta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
laskennallinen kokonaiskuormitus 5 op * 27h/op = 135 h
Sisällön jaksotus
Aikataulu löytyy Moodlesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa käyttää sähkömagnetismiin liittyviä suureita ja yksiköitä, osaa analysoida ilmiöitä kvalitatiivisesti ja ratkaista yksinkertaisia ongelmia, jotka ovat esitettyjen esimerkkien kaltaisia.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Esimerkkitilanteiden lisäksi opiskelija osaa myös soveltaa sähköstatiikan ja magnetismin peruslakeja uusiin tilanteisiin ja osaa perustella tekemänsä ratkaisut.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijalla on kokonaisvaltainen käsitys sähkömagnetismin peruslaeista, niiden välisistä yhteyksistä ja niiden käytöstä ongelmien ratkaisuun sekä sujuva taito analysoida ongelmia ja perustella tekemänsä ratkaisut.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 23.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Fysiikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Sami Suhonen
Ryhmät
-
22TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija syventää ammattiaineopintojaksoilla saamaansa osaamista ja ymmärrystä sähkömagneettisista ilmiöistä ja komponenteista. Opiskelija tutustuu laitteiden ja ilmiöiden taustalla vaikuttaviin sähkömagneettisiin periaatteisiin.
Sisältö (OJ)
Teoriaopetuksen lisäksi opintojaksolla tehdään mittaus- ja mallinnustehtäviä sähkömagnetismin eri osa-alueista. Ongelmien ratkaisemiseen käytetään soveltuvin osin tietokonetta (esimerkiksi MATLAB tai Excel).
- Sähkö- ja magneettikenttä, sähkömagneettinen induktio
- Sähkömagneettinen aaltoliike (säteily)
- Fotonit
- Optiikka: linssit, peilit, valokuidut, laser
- Sähköiset värähtelyilmiöt
- Antennien toimintaperiaate
- Sähköisten antureiden toimintaperiaatteet, erityisesti Hall-anturi
- Puolijohteiden fysiikkaa: energiatasot ja -vyöt, varauksenkuljettajat, PN-liitos, puolijohdekomponentit
- Lämpökohina
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja tehtävien tekemiseen. Opiskelija selviää annetuista tehtävistä avustettuna.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja selviää tehtävistä pääosin itsenäisesti. Opiskelija tukee muun ryhmän onnistumista.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tarvittaessa esittää ja perustella ratkaisunsa selvästi. Opiskelija perehtyy annettuihin aiheisiin pelkkää opettajan materiaalia syvällisemmin ja tuo annettuihin tehtäviin omia ratkaisutapojaan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 10.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Miika Huikkola
Vastuuhenkilö
Miika Huikkola
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-osaa tuottaa matemaattisesta spesifikaatiosta oman ratkaisun
-osaa arvioida omaa matemaattista osaamistaan
-ymmärtää muutosnopeuden ja kertymän käsitteet
-osaa derivaattaan ja integraaleihin liittyvät yleisimmät notaatiot sekä käsitteet
-osaa soveltaa opintojakson sisältöjä tekniikan ongelmissa
Sisältö (OJ)
-Muutoksen ja muutosnopeuden käsitteet
-Derivaattafunktio ja siihen liittyvät merkinnät
-Kertymän käsite, määrätty integraali, pinta-alatulkinta
-Integraalifunktio ja siihen liittyvät merkinnät
-Derivaatan ja integraalin yhteys sekä rooli teknisessä laskennassa
-Numeerinen derivointi ja integrointi matemaattisen ohjelmiston avulla
-Osittaisderivaatan ja useampiulotteisten integraalien merkinnät ja käsitteet
Opintojaksolla läpileikkaavasti hyödynnetään matemaattista ohjelmistoa teknisessä laskennassa.
Lisätiedot (OJ)
Opintojaksolla painotus on käsitteiden ymmärtämisessä, ei symbolisessa laskennassa ja laskennassa (myös symbolisessa) hyödynnetään matemaattista ohjelmistoa. Osittaisderivaatassa ja useampiuloitteisessa integraalissa pysytään merkinnällisellä ja käsitteellisellä tasolla, ei mennä laskentaan.
Derivaatan/integraalin osalta painotus on derivaatta-/integraalifunktion käyttämisessä, ei symbolisessa laskemisessa.
Opintojaksolla on tavoiteltavaa, että opiskelijat toteuttavat määrätyn spesifikaation matemaattisella ohjelmistolla.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-Tuntee opetetut matemaattiset peruskäsitteet
-Osaa tehdä annetut perustason tehtävät tarvittaessa ryhmää hyödyntäen
-Ymmärtää ja osaa selostaa valmista matemaattista tekstiä
-Tietää opetettujen sisältöjen sovelluksia tekniikassa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-Osaa käsitellä opintojakson sisältöjen mukaisia lausekkeita ja yhtälöitä.
-Osaa selostaa ja perustella itse laatimiaan lausekkeita ja yhtälöitä tms.
-Osaa käyttää matemaattisia merkintöjä ja käsitteitä pääsääntöisesti oikein
-Pystyy auttamaan muita ryhmän jäseniä
-Osaa käyttää opetettuja sisältöjä teknisissä sovelluksissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-Edellisten lisäksi
*Osaa soveltaa kurssin sisältöjä uusissakin tekniikan ongelmissa
*Pystyy esittämään itse tuottamaansa matemaattista tekstiä selkeästi, loogisesti ja täsmällisesti
Aika ja paikka
Opetus periodeilla 3 & 4
Pääsääntönä etätunnit perjantaisin klo 11-12 ja lähitunnit torstaisin klo 14-16
Viikoilla 6 & 13 ei opettajajohtoista opetusta
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
1. välikoe viikolla 7
2. välikoe viikolla 14
Uusintakokeet viikoilla 16 ja 23
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arviointi perustuu seuraaviin osa-alueisiin (painotus suluissa)
Tuntityöskentely (osallistuminen ja tuntitehtävät) (20%)
Kotitehtävät (20%)
Kokeet ja itsearvioinnit (40%)
Harjoitustyö (20%)
Kurssin aikana edellä mainituista osa-alueista jaossa yhteensä 100 pistettä. Arvosanarajat
0: 20% (vähimmäisedellytys oikeudelle uusia tai korottaa arvosanaa)
1: 35%
2: 50%
3: 65%
4: 80%
5: 90%
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Tilanteen mukaisesti käyttäen seuraavia:
Lähiopetus, etäopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, ongelmalähtöinen opiskelu, yhteistoiminnallinen oppiminen, ryhmätyöt, harjoitustyöt, kyselevä opettaminen, kyselevä oppiminen, PC-tehtävät
Oppimateriaalit
Opiskelun tueksi suositellaan kirjaa Lehtola, Rantakallio: Tekninen matematiikka 2, jota on saatavilla myös TUNI-yhteisön kirjastosta.
Kurssilla hyödyksi on myös Tekniikan kaavasto, 2022, Tammertekniikka, jota saa käyttää myös kokeissa.
Myös kurssin Moodle-sivuilla julkaistaan oppimateriaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Oppitunteja ja kokeita yht. n. 30 h
Harjoitustehtävät n. 60 h
Harjoitustyö n. 45 h
Sisällön jaksotus
Vkot 2-5 Tekninen differentiaalilaskenta
Vkot 8-12 Tekninen integraalilaskenta
Vkot 15-17 Harjoitustyö
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisista suoritustavoista neuvoteltava erikseen opettajan kanssa. Opettaja ei ole velvollinen antamaan valinnaista suoritustapaa opiskelijalle.

Opiskelija tuntee tekoälyn uusimmat menetelmät ja toteutustavat. Opiskelija osaa tehdä kokeiluja valitsemaansa tekoälyaiheeseen soveltuvassa tapauksessa. Opiskelija osaa esittää perehtymänsä menetelmän muille.
Sisältö (OJ)
Tekoälyn uusimpiin menetelmiin ja toteutuksiin perehtyminen. Aiheen valinta ja kokeilujen toteutus. Työpajatyöskentelyä. Tulosten esittäminen seminaareissa.
Esitietovaatimukset (OJ)
Data-analyysi ja Tekoälyn perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija esittää valitsemansa tekoälyaiheen muille
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on perehtynyt valittuun tekoälyaiheeseen ja kykenee esittämään valitun aiheen muille
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on perehtynyt valittuun tekoälyaiheeseen syvällisesti ja osaa esittää monipuolisesti valitun aiheen hyödyntämiseen liittyvät piirteet
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointimenetelmät ja kriteerit (min(5, arvosana_pts), pyöristys alaspäin :-) ):
1 - Seminaari esitys pidetty (pakollinen)
+1 - Seminaari esityksen laajuus ja sisältö asianmukainen
+0.5 - Väliraportti palautettu ajallaan
+0.5 - Loppuraportti ja lopullinen esitysmateriaali palautettu ajallaan
SEKÄ
(+1 - Seminaariesitys sisältää myös "live-demon" tms., mahd. kolmannen osapuolen tekemää sovellusta hyödyntäen. Tämä voi olla esim. käyttödemo tai valmiin sovelluksen analysointi --- jota esitellään esityksen yhteydessä mutta jota ei ole tarvinnut itse tehdä. Plan-B:nä on hyvä ottaa kuitenkin esityskalvoihin pari ruuduunkaappauskuvaa sen varalta, että live-demossa tulee teknisiä ongelmia.
TAI
+2 - Seminaariesitys sisältää myös aiheesta itse koodaamalla tehdyn pienen käytännön esimerkin, jonka koodi löytyy kurssin osoittamasta GitLabista.)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kurssin aikana tutustutaan valittuun tekoälyn tai sen sovelluksen aihepiiriin pienryhmissä (tiivis väliraportti), syvennetään siihen liittyvää omaa osaamista (lyhyt loppuraportti) ja valmistellaan aiheesta sovellus ja edelleen esitys muille kurssin osallistujille (seminaariesityksen esityskalvot tms. materiaali). Aikataulut, ohjeistus, aineistot ja tehtävien palautus Moodlessa.
Oppimateriaalit
Materiaali moodlessa, sisältäen linkkejä aihepiirin englanninkieliseen aineistoon.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
ei seminaariesitystä
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija tutkii ja analysoi tekoälyratkaisuita ja tunnistaa datan roolin osana tekoälysovelluksia.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tutkia ja analysoida tekoälyratkaisuita eri näkökulmista ja ymmärtää datan roolin osana tekoälysovelluksia. Opiskelija osaa tunnistaa hyvin tilanteita, joissa tekoälyä voidaan hyödyntää ja ymmärtää, millaista dataa tällöin tarvitaan.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tutkia ja analysoida tekoälyratkaisuita monipuolisesti ja ymmärtää hyvin datan roolin osana tekoälysovelluksia. Opiskelija osaa tunnistaa erinomaisesti tilanteita, joissa tekoälyä voidaan hyödyntää ja ymmärtää hyvin, millaista dataa tällöin tarvitaan ja onko dataa riittävästi saatavilla ja mistä dataa saadaan lisää.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää tiedonsiirron fysikaaliset perusrajoitukset (langallinen ja langaton järjestelmä) sekä tietää protokollien tarkoituksen tietoliikennejärjestelmissä. Opiskelija osaa laskea tiedonsiirtoon liittyviä parametrejä, tuntee dB-kasitteen ja niistä johdetut tasokäsitteet. Opiskelija tuntee kohinan merkityksen tiedonsiirtojärjestelmissä sekä tuntee kohinaan liittyviä laskentamenetelmiä.
Sisältö (OJ)
Tiedonsiirtojärjestelmän perusrakenne ja osat. Tiedonsiirtojärjestelmän matemattiset perusteet ja laskentamenetelmiä. Siirtokanava (langallinen ja langaton järjestelmä) ja niihin liittyviä laskentamenetelmiä. Kohina ja kohinalaskut. Protokollat (OSI-malli, TCP/IP).
Opintojakso sisältää integroitua ja sovellettua matematiikan sisältöä: suorakulmaisen kolmion trigonometria ja logaritmit.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Välitenttien ajankohdat ilmoitetaan kurssin alettua tunneilla. Alustavasti ensimmäinen tentti VK7 ja toinen VK13. Uusintatenttien ajankohdat tarkentuvat myöhemmin (Uusinnasta / korotuksesta ole yhteydessä opettajaan)
Ensimmäinen välitentti, sisältää teoriaosuuden (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaali sallittu, myös oma tietokone). Tarkempi ajankohta selviää myöhemmin. Ensimmäinen välitentti:
Aika: Maanantaina 12.02.2024, klo 14:00 alkaen
Paikka: A3-20 ja A3-17
Toinen välitentti, sisältää teoriaosuuden (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaali sallittu, myös oma tietokone ). Tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.
Toinen välitentti:
Aika: 26.03.2024, klo 16:00 alkaen
Paikka: A3-20 ja A3-17
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2 teoria+2 laskut) välikoetta, joiden yhteispisteiden perusteella määräytyy opintojakson arvosana.
Tunnilla esitetetyistä erillisistä kysymyksistä on oikeilla vastauksilla mahdollista saada lisäpisteitä kokonaispistemäärään.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus (Etäopetus), miten TAMK ohjeistaa, itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät.
Oppimateriaalit
Luentomonisteet (4kpl, Osat 1- 4) + laskuharjoitukset (oma materiaali).
Materiaalit jaetaan sähköpostilla, sen jälkeen kun ensimmäinen opetuskerta on pidetty. Mikäli sähköposti ryhmälle 22I227 ei sinua tavoita, ole yhteydessä opettajaan.
Sisällön jaksotus
Opintojakson tarkempi jaksotus selviää luentomonisteista.
Lisätietoja opiskelijoille
Ensimmäiset luennot pidetään VK2 lukujärjestyksen mukaisesti
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ei ole osoittanut osaamistaan. Ei ole saavuttanut mm. kokeissa riittävää yhteispistemäärää opintojakson läpäisyyn.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa opintojaksolla käytyjä asiakokonaisuuksia. Kykenee avustetusti ratkaisemaan ja laskemaan tiedonsiirtoon liittyä asiakokonaisuuksia. Selviää ryhmätöistä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Pystyy soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia ja omaa valmiudet osoittaa osaamisensa. Kykenee omatoimisesti ratkaisemaan ja laskemaan tiedonsiirtoon liittyä asiakokonaisuuksia. Osaa toimia ryhmässä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia ja omaa valmiudet osoittaa osaamisensa. Kykenee omatoimisesti ratkaisemaan ja laskemaan tiedonsiirtoon liittyä asiakokonaisuuksia, sekä löytää uusia ratkaisumahdollisuuksia T&K-näkökulmasta. Osaa toimia ryhmässä proaktiivisesti

Opiskelija tietää analogisten ja digitaalisten tietoliikennejärjestelmien toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa mallintaa analogisten ja digitaalisten järjestelmien toimintaperiaatteen ja ymmärtää niiden suoritusarvoja (parametreja) Opiskelija tuntee analogisten ja digitaalisten järjestelmien suunitteluun liittyviä perusteita ja niiden suorituskykyvaatimuksia.
Sisältö (OJ)
Anologisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Digitaalisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät (konstellaatio) sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Hajaspektrijärjestelmän toimintaperiaate ja niiden ominaisuuksia.
Esitietovaatimukset (OJ)
Älykkäät järjestelmät perusteet, Tiedonsiirron perusteet, Suotimet ja kertailmiöt
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa malliesimerkkien avulla ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-tietää tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja tunnistaa erilaisia järjestelmäratkaisuja.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-osaa vertailla tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja niiden parametreja
-tietää erilaisia järjestelmäratkaisuja ja niiden toimintaperiaatteita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa mallintaa ja laskea analogisten ja digitaalisten tiedonsiirtojärjestelmien suoritusarvoja ja soveltamaan niitä erilaisiin järjestelmiin
-osaa vertailla ja kehittää erilaisia tiedonsiirtoratkaisuja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksossa on kaksi välitenttiä, jotka molemmat sisältää sekä teoriaosan (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaalit sallittu). Tenttien tarkempi ajankohta ja toteutustapa tarkentuu syksyllä. Alustavasti tentit VK41 ja VK46.
Uusinnat ja korotusmahdollisuudet tarkentuvat syksyn aikana
Tentti 1: Tiistaina, 10.10.2023, klo 16 alkaen, paikkana juhlasali (D1-02)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus (mahdollinen etäopetus, tilanteen mukaan), ajankohtaisten ohjeistusten mukaisesti, tarkentuu syksyllä), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, ym.
Sulautettujen järjestelmien toteutuksessa on mukana elektroniikkapainotusta eri järjestelmien yhteydessä.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu materiaali.
Saat materiaalin (monisteet) sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut, ole yhteydessä opettajaan). Kaikki alan kirjallisuus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 50 tuntia, opiskelijan kokonaistyömäärä 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on omat monisteet. Ne jakautuvat seuraavasti
Osa 1: Kertausta (mm. desibeleistä, suodattimista), Signaalia huonontavat tekijät (mm. S/N, särö). Tiedonsiirron rajoituksia (mm. BW)
Osa 2: Modulointi (perusmodulaatiomenetelmät AM/FM /PM)
Osa 3: Lähetin ja Vastaanotinarkkitehtuurit (sis. PLL). RX/TX:n suorituskykyvaatimuksia (mm. Herkkyys, säteilyteho)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteys luennoitsijaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaan viikolla 35.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää analogisten ja digitaalisten tietoliikennejärjestelmien toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa mallintaa analogisten ja digitaalisten järjestelmien toimintaperiaatteen ja ymmärtää niiden suoritusarvoja (parametreja) Opiskelija tuntee analogisten ja digitaalisten järjestelmien suunitteluun liittyviä perusteita ja niiden suorituskykyvaatimuksia.
Sisältö (OJ)
Anologisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Digitaalisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät (konstellaatio) sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Hajaspektrijärjestelmän toimintaperiaate ja niiden ominaisuuksia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa malliesimerkkien avulla ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-tietää tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja tunnistaa erilaisia järjestelmäratkaisuja
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-opiskelija osaa ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-osaa vertailla tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja niiden parametreja
-tietää erilaisia järjestelmäratkaisuja ja niiden toimintaperiaatteita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa mallintaa ja laskea analogisten ja digitaalisten tiedonsiirtojärjestelmien suoritusarvoja ja soveltaa niitä erilaisiin järjestelmiin
-osaas vertailla ja kehittää erilaisia tiedonsiirtoratkaisuja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksossa on kaksi välitenttiä, jotka molemmat sisltää sekä teoriaosan (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaalit sallittu). Tenttien tarkempi ajankohta ja toteutustapa tarkentuu syksyllä. Alustavasti tentit VK41 ja VK46
Tentti 1: Tiistaina, 10.10.2023, klo 16 alkaen, paikkana juhlasali (D1-02)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus/etäopetus (tilanteen mukaan, ajankohtaisten ohjeistusten mukaisesti, tarkentuu syksyllä), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, simulaatiot, ym.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu materiaali (monisteet+laskuharjoitukset)
Saat materiaalit sähköpostilla (Mikäli sähköposti ei ole sinua tavoittanut, ole yhteydessä opettajaan)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 50 tuntia, opiskelijan kokonaistyömäärä 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on omat monisteet. Ne jakautuvat seuraavasti
Osa 1: Kertausta (mm. desibeleistä, suodattimista), Signaalia huonontavat tekijät (mm. S/N, särö). Tiedonsiirron rajoituksia (mm. BW)
Osa 2: Modulointi (perusmodulaatiomenetelmät AM/FM /PM)
Osa 3: Lähetin ja Vastaanotinarkkitehtuurit (sis. PLL). RX/TX:n suorituskykyvaatimuksia ( mm. Herkkyys, säteilyteho)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteys luennoitsijaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaan viikolla 35.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Matias Mäkelä
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
20I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valita ja käyttää tietoliikennejärjestelmien mittalaitteita sekä toteuttaa niillä erilaisia mittauksia. Opiskelija osaa tulkita, analysoida ja raportoida saatuja tuloksia. Opiskelija osaa etsiä kirjallisuudesta ja verkosta mittauksissa tarvittavia tietoja. Opiskelija osaa käyttää ja asentaa suunnitteluvälineita ja –ohjelmistoja
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla syvennetään tietoja ja taitoja tietoliikenneteknikan käytännön mittauksiin. Lisäksi opintojaksolla tutustutaan tietoliikenteen tyypillisiin mittalaitteisiin, kuten RF-generaattoriin, spektrianalysaattoriin, piirianalysaattoriin ja vektorianalysaattoriin. Opintojaksolla suoritetaan käytännön mittauksia erilaisilla mittalaitteilla, analysoidaan saatuja mittaustuloksia sekä laaditaan tuloksien pohjalta raportteja.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää opintojaksolla käyttämiään mittalaitteita
-osaa tulkita saatuja tuloksia
-osaa toimia ryhmässä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää sujuvasti opintojaksolla käyttämiään mittalaitteita
-osaa tulkita ja analysoida saatuja mittaustuloksia
-omaa hyvät ryhmätyötaidot
-pystyy raportoimaan saamansa tulokset
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja
-osaa valita mittaustilanteeseen sopivat mittalaitteet ja -menetelmät
-osaa mitata, analysoida ja tulkita eri mittalaitteilla ja -menetelmillä saatuja tuloksia sekä ymmärtää mahdolliset eroavaisuudet
-osaa etsiä eri mittausmenetelmistä ja -laitteista tietoa verkosta
-osaa toimia ryhmän vetäjänä ja innovaattorina sekä laatia projektista raportit.
Aika ja paikka
Tietoliikennetekniikan laboratorio A3-16
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Käytännön mittauskoe opintojakson lopussa, aikataulun mukaisesti.
Mittauskoe sisältää kaksi tai kolme erilaista käytännön mittaustehtävää laboratoriotöissä tehdyistä mittauksista.
Mittauskokeen tarkempi, opiskelijakohtainen aikataulu ilmoitetaan syksyn aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työskentely laboratoriossa, ryhmätyötaidot, työselostukset (esi- ja jälkiselostus), hyväksytty mittauskoe.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Laboratorio-opetus.
Lähiopetus, demonstraatiot, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitukset, harjoitustyöt, raportti/työselostus, itsenäinen verkko-opiskelu, laboratoriotyöskentely.
Oppimateriaalit
Laboratoriotyöohje ja tarkempi viikkokohtainen työaikataulu (tehdään ensimmäisellä kerralla) löytyvät Moodlesta
Mittalaitteiden manuaalit (englanninkielisiä), erilliset työkohtaiset ohjeet, aikaisempien opintojaksojen luentomonisteet/materiaalit/muistiinpanot. Tiedonhaku verkosta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 100h (10työtä x 8h + alustus (VK35) + mittauskoe), itsenäinen työskentely 174h.
Sisällön jaksotus
Erillisen, työkohtaisen aikataulun mukaisesti tehtävät työt.
Aikataulu ja ryhmäjako tehdään viikolla 35.
Töiden kierron toteutus laadittu siten, että jokainen opiskelija tekee kaikki työt. Työt tehdään pääsääntöisesti kahden hengen ryhmissä
Ryhmäjaot, aikataulut ja laboratoriotyöohjeet löytyvät Moodlesta (kurssi XX, kurssiavain XX)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Henkilökohtainen/ryhmäkohtainen laaja tietoliikenteeseen liittyvä projektityö (voi sisältyä kokonaan tai osaksi opintojaksoon).
Aihe ja laajuus sovitaan tapauskohtaisesti opettajien kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaisesti VK35
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tutustuu opintojakson aihepiirin peruskäsitteisiin ja menetelmiin. Hänelle tulee tutuksi kurssilla läpikäytävät perustietorakenteet ja algoritmit. Edellisten soveltaminen tyypillisiin käyttötapauksiin käydään lävitse.
Sisältö (OJ)
Tietorakenteisiin ja algoritmeihin liittyvät peruskäsitteet. Perustietorakenteet: pinot, jonot, listat, puut ja verkot. Käydään lävitse keskeiset etsintä- ja lajittelualgoritmit sekä puiden ja verkkojen hyödyntämiseen liittyvät algoritmit. Hajautus.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tuntee algoritmeja
-tunnistaa osan perustietorakenteista kuten pinot, jonot, listat, puut ja verkot
-osaa soveltaa opintojakson asioita avustettuna
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tuntee algoritmeja kuten keskeiset etsintä- ja lajittelualgoritmit sekä puiden ja verkkojen hyödyntämiseen liittyvät algoritmit
-tunnistaa perustietorakenteet kuten pinot, jonot, listat, puut ja verkot
-tuntee hajautuksen periaatteet
-osaa soveltaa opintojakson asioita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa em. asiat erinomaisella tasolla ja sujuvasti. Lisäksi opiskelija
-osaa soveltaa tieotorakenteita ja algoritmeja sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti tietojärjestelmien rakentamisessa
-omaa kykyä kehittää omia variantteja tietorakenteista tarpeen mukaan ja löytää käyttöön sopivimpia valmistietorakenteita/-algoritmeja
Aika ja paikka
Tarkista tämä lukkarikoneesta / pakista / tuudosta. Lukujärjestykseen on merkitty opetuksen aika ja paikka. Mikäli keväällä siirrytään etäopetukseen jaan kaikille kalenterikutsuna käyttöön koko kevään etäopetussessioiden linkit.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssisuoritus arvioidaan harjoitusaktiivisuuden ja tehtyjen
harjoitustöiden perusteella. Molemmat kokonaisuudet arvioidaan
asteikolla 0-5 olevalla pistemäärällä ja kurssiarvosana on näiden kahden pistemäärän
keskiarvo ylöspäin pyöristettynä.
Harjoitusaktiivisuuden arvioinnissa käytetään seuraavaa asteikkoa:
- tehtäviä tehtynä 0 - 20 % kaikista => pistemäärä on 0
- tehtäviä tehtynä 20 - 35 % kaikista => pistemäärä on 1
- tehtäviä tehtynä 35 - 50 % kaikista => pistemäärä on 2
- tehtäviä tehtynä 50 - 65 % kaikista => pistemäärä on 3
- tehtäviä tehtynä 65 - 80 % kaikista => pistemäärä on 4
- tehtäviä tehtynä 80 % kaikista => pistemäärä on 5
Harjoitustöitä tulee olemaan 3 kpl; kukin arvioidaan jälleen
asteikolla 0 - 5 olevalla pistemäärällä ja kaikkinensa harjoitustöistä
saatava pistemäärä on näiden kolmen pistemäärän keskiarvo ylöspäin
pyöristettynä. Kunkin harjoitustyön osalta vaatimukset eri pistemääriä
varten spesifioidaan erikseen. Periaatteena on se, että mitä enemmän töitä
on tehty harjoitustyön eteen sitä enemmän siitä saa pisteitä. Harjoitustyön
ominaisuudet annetaan inkrementteinä, missä yhden uuden inkrementin tekeminen edellyttää aina
lisää töitä ja inkrementit tehdään tietyssä loogisessa järjestyksessä. Harjoitustöissä sovelletaan opetettuja asioita ja hyödynnetään tehtyjä kotitehtäviä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kolmen tunnin blokki aloitetaan purettavien kotiharjoitusten läpikäynnillä. Tämän jälkeen
käydään lävitse uudet teoria-asiat ja loppu aika käytetään
uusien kotitehtävien ja / tai harjoitustyön tekemiseen. Tässä vaiheessa
opettaja toimii konsulttina / valmentajana.
Oppimateriaalit
Kurssilla käydään lävitse soveltuvin osin seuraavassa oppikirjassa esitettyjä asioita:
Robert L. Kruse, Alexander J. Ryba: Data Structures and Program Design in C++.
Prentice Hall 1999.
Muuta oheislukemistoa:
Y. Daniel Liang: Introduction to C++ Programming and Data Structures, Fifth Edition. 2022.
Mark A. Weiss: Data Structures and Algorithm Analysis in C++. 4th edition. 2014.
Kurssin materiaalit julkaistaan moodleen tälle kurssille varatulle
alueelle. Moodlen käyttöä harjoitellaan kurssin ensimmäisten
kokoontumisten aikana siten, että oppilas saa tarvittavat tiedot
moodlesta tämän kurssin tarpeisiin. Kurssin
luento-/tehtävämateriaali on englanninkielistä samoin kuin kurssin
oppikirja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. edellä. Itsenäiseen / ryhmätyöskentelyyn oppituntien ulkopuolella on syytä varata aikaa noin kaksi kertaa sen verran kuin lähiopetukseen kurssin asioiden omaksumiseksi.
Sisällön jaksotus
Läpikäytäviä aihealueita – aiheet ovat suoraan kurssin oppikirjan lukuja:
- Programming Principles
- Introduction to Stacks
- Queues
- Linked Stacks and Queues
- Recursion
- Lists
- Searching
- Sorting
- Binary Trees
Kurssin aikataulu ja sisällön jaksotus kerrotaan erillisessä Excel-tiedostossa, joka julkaistaan moodleen.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ei kykene selviytymään annetuista tehtävistä edes avustettuna.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa esimerkkien ja malliratkaisujen avulla suoriutua annetuista tehtävistä auttavasti ja/tai tyydyttävästi.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hallitsee kokonaisuuden ja osaa soveltaa esimerkkejä monipuolisesti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Osaa kekseliäästi yhdistää tietoja uusien innovaatioiden luomiseksi ja osaa analysoida omia ratkaisujaan kriittisesti ja osaa kertoa mitä niihin voisi lisätä paremman tuloksen saavuttamiseksi.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
- Pekka Yliruusi
Vastuuhenkilö
Hanna Kinnari-Korpela
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee perusteita ohjelmistokehityksestä
- tuntee opintoihin liittyvät tietojärjestelmät ja osaa niiden peruskäytön
- osaa hakea tietoa verkosta ja mahdollistaan sen avulla osaamisensa uudistumisen
- tuntee TAMKin raportointiohjeen ja osaa käyttää ja hyödyntää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja
Sisältö (OJ)
Ohjelmistokehitys: ICT-ympäristö, käsitteistö, ketterät menetelmät, versionhallinnan perusteet, testauksen perusteet
Opintoihin liittyvät tietojärjestelmät TAMKissa ja tiedonhaku verkosta.
Tekninen raportointi TAMKin raportointiohjetta noudattaen.
Officen perustyökalut ja ammatillinen peruskäyttö.
Wordin ammatillinen peruskäyttö: tekstin muotoilu, tyylit, asettelu, sisällysluettelo, matemaattiset kaavat, taulukoiden käyttö, kuvien ja kaavioiden lisäys, lähdeluettelo, ylä- ja alatunniste.
Excelin ammatillinen peruskäyttö: laskentataulukon käyttö, muotoilut, kaavat, laskeminen, suora ja suhteellinen viittaus, funktioiden käyttö, kaaviot, regressio ja trendiviiva.
Esitysgrafiikka: yksinkertaisen esityksen tekeminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee joitain perusteita ohjelmistokehityksestä. Opiskelija osaa käyttää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja ammatillisen tiedon esittämisessä sekä joitain niiden ominaisuuksista.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee perusteita ohjelmistokehityksestä. Opiskelija osaa tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistojen vaativamman käytön sekä osaa hyödyntää niiden ominaisuuksia hyvin. Opiskelijan tuotokset ovat pääosin siistejä ja selkeitä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee hyvin ohjelmistokehityksen perusteet. Opiskelija osaa käyttää ja hyödyntää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja monipuolisesti. Opiskelija osaa hyödyntää näiden perustyökalujen ominaisuuksia sujuvasti. Opiskelijan tuotokset ovat siistejä ja selkeitä.
Aika ja paikka
Pääosin muutamina tiistai-aamupäivinä lähitunnit G00-10
Katso tarkemmin kurssiesittelyssä jaettavasta aikataulusta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei ole
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävien palautus ajallaan ja oikein tehtynä. Arviointi koostuu kahdesta osuudesta, joista molemmista on saatava hyväksytty suoritus. Arvionnista on kerrottu tarkemmin moodlessa ja siihen palataan kurssiesittelyssä luokassa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Itseopiskelu, lähitunnit, tehtävien teko
Oppimateriaalit
Esim. https://support.microsoft.com/en-us/excel
Nämä kerrotaan tarkemmin moodlessa jaettavissa materiaaleissa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
syksyn aikana viikottain n. 10h Yhteensä noin 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Office-ohjelmien osalta. 1.periodi Powerpoint & Word ja toisessa Excel
Ohjelmistokehitysosuus:
- ohjelmistoprojektit
- ohjelmistokehitysvälineet
- ketterät menetelmät
- versionhallinta
- testaus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoitustöillä tai muulla tapaa osoittaa hallitsevana opintojakson aihealueet (= ahotointi).
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
ei ole.
Kansainvälisyys
--
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskele ja tee tehtäviä itse. Jos et osaa, kysy apua niin toisilta kuin tunneilla opettajalta.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Nämä on kerrottu opintojakson kuvauksessa.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
- Pekka Yliruusi
Vastuuhenkilö
Hanna Kinnari-Korpela
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee perusteita ohjelmistokehityksestä
- tuntee opintoihin liittyvät tietojärjestelmät ja osaa niiden peruskäytön
- osaa hakea tietoa verkosta ja mahdollistaan sen avulla osaamisensa uudistumisen
- tuntee TAMKin raportointiohjeen ja osaa käyttää ja hyödyntää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja
Sisältö (OJ)
Ohjelmistokehitys: ICT-ympäristö, käsitteistö, ketterät menetelmät, versionhallinnan perusteet, testauksen perusteet
Opintoihin liittyvät tietojärjestelmät TAMKissa ja tiedonhaku verkosta.
Tekninen raportointi TAMKin raportointiohjetta noudattaen.
Officen perustyökalut ja ammatillinen peruskäyttö.
Wordin ammatillinen peruskäyttö: tekstin muotoilu, tyylit, asettelu, sisällysluettelo, matemaattiset kaavat, taulukoiden käyttö, kuvien ja kaavioiden lisäys, lähdeluettelo, ylä- ja alatunniste.
Excelin ammatillinen peruskäyttö: laskentataulukon käyttö, muotoilut, kaavat, laskeminen, suora ja suhteellinen viittaus, funktioiden käyttö, kaaviot, regressio ja trendiviiva.
Esitysgrafiikka: yksinkertaisen esityksen tekeminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee joitain perusteita ohjelmistokehityksestä. Opiskelija osaa käyttää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja ammatillisen tiedon esittämisessä sekä joitain niiden ominaisuuksista.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee perusteita ohjelmistokehityksestä. Opiskelija osaa tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistojen vaativamman käytön sekä osaa hyödyntää niiden ominaisuuksia hyvin. Opiskelijan tuotokset ovat pääosin siistejä ja selkeitä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee hyvin ohjelmistokehityksen perusteet. Opiskelija osaa käyttää ja hyödyntää tekstinkäsittely-, taulukkolaskenta- ja esitysgrafiikkaohjelmistoja monipuolisesti. Opiskelija osaa hyödyntää näiden perustyökalujen ominaisuuksia sujuvasti. Opiskelijan tuotokset ovat siistejä ja selkeitä.
Aika ja paikka
lähitunnit pidetään muutamina keskiviikkoina luokassa A3-24 tai vastaavassa tilassa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei ole Ms Office -osuudessa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävien palautus ajallaan ja oikein tehtynä. Arviointi koostuu kahdesta osuudesta, joista molemmista on saatava hyväksytty suoritus.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Itseopiskelu, lähitunnit, tehtävien teko
Oppimateriaalit
Esim. https://support.microsoft.com/en-us/excel
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
syksyn aikana viikottain n. 10h Yhteensä noin 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Office-ohjelmien osalta. 1.periodi Powerpoint & Word ja toisessa Excel
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Harjoitustöillä tai muulla tapaa osoittaa hallitsevana opintojakson aihealueet.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
ei ole.
Kansainvälisyys
--
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskele ja tee tehtäviä itse. Jos et osaa, kysy apua niin toisilta kuin tunneilla opettajalta.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Miika Huikkola
Vastuuhenkilö
Miika Huikkola
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
-osaa itse selostaa valmista matemaattista tekstiä sekä itse laatimiaan lausekkeita/yhtälöitä tms.
-osaa arvioida omaa matemaattista osaamistaan
-osaa käsitellä lausekkeita ja yhtälöitä tarvittaessa apuvälineitä hyödyntäen
-tuntee verrannon ja funktion käsitteet.
-tunnistaa ja osaa muodostaa suoran yhtälön.
-osaa soveltaa opintojakson sisältöjä tekniikan ongelmissa
-osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuuta omasta ja ryhmän onnistumisesta
Sisältö (OJ)
Sisältö
-Tietotekniikan matematiikan luku- ja esitystaito
-Tietotekniikassa käytettävät lukujärjestelmät (binääri ja heksadesimaali), lukujoukot
-Potenssi: 10:n ja 2:n potenssit, kerrannaisyksiköt, lausekkeiden käsittely
-Yhtälön ratkaisu, yhtälöryhmän ratkaisu
-Verranto käsitteenä
-Suoran yhtälö ja regression käsite
-Funktion käsite, sinifunktio esitelty
-Matemaattisen ohjelmiston peruskäyttö (yo. aihealueiden sisällä)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-Tuntee opetetut matemaattiset peruskäsitteet
-Osaa tehdä annetut perustason tehtävät tarvittaessa ryhmää hyödyntäen
-Ymmärtää ja osaa selostaa valmista matemaattista tekstiä
-Tietää opetettujen sisältöjen sovelluksia tekniikassa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-Osaa käsitellä opintojakson sisältöjen mukaisia lausekkeita ja yhtälöitä.
-Osaa selostaa ja perustella itse laatimiaan lausekkeita ja yhtälöitä tms.
-Osaa käyttää matemaattisia merkintöjä ja käsitteitä pääsääntöisesti oikein
-Pystyy auttamaan muita ryhmän jäseniä
-Osaa käyttää opetettuja sisältöjä teknisissä sovelluksissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-Edellisten lisäksi
*Osaa soveltaa kurssin sisältöjä uusissakin tekniikan ongelmissa
*Pystyy esittämään itse tuottamaansa matemaattista tekstiä selkeästi, loogisesti ja täsmällisesti
Aika ja paikka
Oppitunnit sijoitellaan aikavälillä 29.8.- 9.12.
Pääsääntönä 3h opetuskerta keskiviikkoisin klo 14-17
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksessa kolme koetta
Alustava suunnitelma, koeajat sovitaan vielä yhdessä opiskelijoiden kanssa toteutuksen alussa
1. koe vko 41, tuntiaikaan
2. koe vko 45, tuntiaikaan
3. koe vko 50, tekniikan matematiikan yleisen tenttitilaisuuden yhteydessä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssiarvosana muodostuu seuraavista osa-alueista
Kurssiaktiivisuus (30%)
Palautetut tehtävät (30%)
Kokeet ja itsearvioinnit (40%)
Arvosanarajat määräytyvät kurssin aikana kertyineiden pisteiden osuudesta maksimipisteistä (100p) seuraavasti:
35%: 1
50%: 2
65%: 3
80%: 4
90%: 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Tilanteen mukaisesti soveltaen seuraavia
Lähiopetus, etäopetus, itsenäinen opiskelu, tuntiharjoitukset ja kotitehtävät, ongelmalähtöinen opiskelu, yhteistoiminnallinen oppiminen, ryhmätyöt, harjoitustyöt, kyselevä opettaminen, kyselevä oppiminen, PC-tehtävät
Oppimateriaalit
Materiaalia jaetaan opintojakson Moodle kurssialueella opettajan ja mahdollisesti myös opiskelijoiden toimesta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Oppitunteja n. 30h
Kokeet ja itsearvioinnit n. 10 h
Ryhmätyöskentely n. 45 h
Itsenäinen työskentely n. 50 h
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Neuvoteltava erikseen opettajan kanssa opintojakson alussa

Oppitunnit pidetään kalenteriaikavälillä 29.8.- 9.12.
Pääsääntönä 3h opetuskerta tiistaisin klo 14-17

-osaa itse selostaa ja tuottaa matemaattista tekstiä
-osaa arvioida omaa matemaattista osaamistaan
-osaa hahmottaa ja käsitellä vektoreita sekä matriiseja tarvittaessa apuvälineitä hyödyntäen.
-tuntee opintojakson sisältöjen sovelluksia tekniikassa
-osaa soveltaa opintojakson sisältöjä tekniikan ongelmissa
Sisältö (OJ)
-Tietotekniikan matematiikan luku-, kirjoitus ja esitystaito
-Tietotekniikassa oleelliset vektorilaskennan tekniikat
-Vektorimuuttujan funktiot
-Tietotekniikassa oleelliset matriisilaskennan tekniikat
-Tekninen vektori- ja matriisilaskenta matemaattisella ohjelmistolla
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-Tuntee opetetut matemaattiset peruskäsitteet
-Osaa tehdä annetut perustason tehtävät tarvittaessa ryhmää hyödyntäen
-Ymmärtää ja osaa selostaa valmista matemaattista tekstiä
-Tietää opetettujen sisältöjen sovelluksia tekniikassa
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-Osaa käsitellä opintojakson sisältöjen mukaisia lausekkeita ja yhtälöitä.
-Osaa selostaa ja perustella itse laatimiaan lausekkeita ja yhtälöitä tms.
-Osaa käyttää matemaattisia merkintöjä ja käsitteitä pääsääntöisesti oikein
-Pystyy auttamaan muita ryhmän jäseniä
-Osaa käyttää opetettuja sisältöjä teknisissä sovelluksissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-Edellisten lisäksi
*Osaa soveltaa kurssin sisältöjä uusissakin tekniikan ongelmissa
*Pystyy esittämään itse tuottamaansa matemaattista tekstiä selkeästi, loogisesti ja täsmällisesti
Aika ja paikka
Oppitunnit pidetään aikavälillä 1.9.- 9.12.
Pääsääntönä 3h opetuskerta perjantaisin klo 12-15
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
3 kpl kokeita, jotka pyritään pitämään tuntiaikoina. Kokeiden ajat sovitaan kurssin alussa ja ilmoitetaan Moodlessa.

Neuvoteltava opettajan kanssa. Opettaja ei ole velvollinen tarjoamaan valinnaista suoritustapaa.

23.07.2023 - 21.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 4
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat esimerkiksi polkuopintojen sivulta tuni.fi/polkuopinnot
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 4.
Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2023 klo 9.00 ja päättyy 3.8.2023 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan puolet 300 euron opintomaksusta eli 150 €. Toinen osa 150 € laskutetaan syyskuun aikana.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2024 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä ja opintomenestys sekä opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan ja mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2024 mennessä.
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Harri Saarinen
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
22TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää tietoturvan perusteet
Opiskelija on tietoinen langallisia ja langattomia järjestelmiä koskevista säädöksistä ja viranomaisohjeista sekä ymmärtää tietoliikennejärjestelmien perusrakenteen.
Opiskelija on tietoinen tietoliikenneverkon kautta tulevista uhista ja osaa toimia tilanteen edllyttämällä tavalla
Sisältö (OJ)
Tietoturva ja turvallinen tietoverkkojen käyttö Lisensoidut ja lisensoimattomat taajuusalueet, vapaan tilan vaimennus. Matkaviestiverkon rakenne (2-5G). Kyberturvallisuuden perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tietää mitä kyberuhka tarkoittaa ja omaa perusteet kyberuhalta suojautumiselle
-osaa opintojaksoilla käytyjä asiakokonaisuuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tunnistaa kyberuhkaan liittyviä tekijöitä ja osaa suojata itseään niiltä
-pystyy soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää mistä tekijöistä syntyy kyberuhka
-osaa varautua kyberuhkiin sekä suojata itseään ja yritystoimintaa kyberuhilta.
-pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Osan 1 Kirjallinen tentti alustavasti VK 41
Tentti: Tiistaina, 10.10.2023, klo 16 alkaen, paikkana juhlasali (D1-02)
Osan 2 Tentti tarkentuu myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson osat arvioidaan erikseen asteikolla 0-5. Molemmista osasta tulee saada hyväksytty (arvosana 1) ja opintojakson kokonaisarvosana määräytyy osien arvosanojen painotetusta keskiarvosta. Painotus perustuu osien laajuuteen (osa 1: 3 opintopistettä, osa 2: 2 opintopistettä).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/etäopetus (etäopetus ajantasaisen ohjeistuksen mukaisesti), tehtävät, demot, testit ja tentti
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Osa 1 Tullaan pitämään sekä lähiopetuksena että mahdollisesti etäopetuksena.
Osa 2 Tarkentuu myöhemmin syksyllä
Oppimateriaalit
Opintojakson yhteydessä jaettu materiaali (Matkaviestiverkot).
Saat matkaviestiverkkojen osuuden materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opintojakson osassa 2 käytetään STEK:n luomaa kyberturvallisuuden oppimismateriaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä tarkoittaa 135 tuntia opiskelijan työtä.
Osan 1 Lähi/etä tunnit (7 x 4h/vk + tentti/palautus 4h)
Osan 2 tunnit tarkentuu myöhemmin syksyllä
Sisällön jaksotus
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus opintojakson osan alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus VK35 lukujärjestyksen mukaisesti

Osa 1 Tullaan pitämään lähiopetuksena (sekä mahdollisesti etäopetuksena, tarkentuu syksyllä).
Osa 2 Tarkentuu myöhemmin syksyllä
Oppimateriaalit
Opintojakson yhteydessä jaettu materiaali (Matkaviestiverkot).
Saat matkaviestiverkkojen osuuden materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opintojakson osassa 2 käytetään STEK:n luomaa kyberturvallisuuden oppimismateriaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä tarkoittaa 135 tuntia opiskelijan työtä.
Osan 1 Lähi/etä tunnit (7 x 4h/vk, sis. tentti)
Osan 2 tunnit tarkentuu myöhemmin syksyllä
Sisällön jaksotus
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus opintojakson osan alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus VK36 lukujärjestyksen mukaisesti
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 28
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- ymmärtää erilaisia verkon kautta tulevia uhkia
- osaa suojata verkon ja tiedonsiirron
Sisältö (OJ)
Tietokoneverkon ja tiedonsiirron turvaaminen erilaisilla keinoilla.
Esitietovaatimukset (OJ)
Reititys ja kytkentäisyys -opintojakso tai vastaavat tiedot ja taidot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määrittää tietoturvaan liittyviä asetuksia verkkolaitteille
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa turvallisia ratkaisuja yrityksen tietoverkkoon
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tietoverkon ja etäyhteyksien suojaamisen
Aika ja paikka
Lukuvuosi 2023-24, 3-4. periodi. Tunnit lukujärjestyksen mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla on useita osasuorituksia. Loppukokeet (teoria ja työkoe) sijoittuvat huhtikuulle.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena kappaletestit, laboratorioharjoitukset, harjoitustyöt, työkoe ja tentti. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen. Labrasuoritukset tulee olemaan pakollisia.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, testit, työkokeet, tentti.
Oppimateriaalit
Opintojaksolla suoritetaan Paloalto Networks Academyn kurssi Firewall Essentials ja myöhemmin tarkentuvia lisäosuuksia yms. Materiaalina on Paloalto Academyn materiaali täydennettynä soveltuvin osin muilla materiaaleilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op eli 135 tuntia opiskelijan työtä. Työmäärä jakautuu tasaisesti koko opintojakson ajalle, joten opiskelijan on hyvä varata noin 8-10 tuntia viikottain aikaa opintojakson suorittamiseen.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Paloalton sertifikaatti ja näyttö osaamisesta labrassa
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Paloalto Networks Academy -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Paloalto Networks Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Pohjatietona oletetaan CCNA-opintojen (Johdatus tietoverkkoihin, Reiittys ja kytkentäisyys, Skaalautuvat verkot) suorittaminen arvosanan 3 tasolla.
Opintojaksolla pilotoidaan Paloalto Networks Academyn kurssia ja tehdään sitä varten oma virtuaalinen testiympäristö labraan. Tämä edellyttää paikallaoloa ja tehtävien suorittamista labrassa! Kannattaa siis varautusa siihen, että pystyy olemaan paikalla koululla oppituntien aikana labrojen suorittaminen on pakollista).
Vaihtoehtoisena tapana on itsekustanteisen labraympäristön hankinta pilvipalvelusta.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 10.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 10.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lotta Markkula
- Marja-Liisa Timperi
- Heidi Helander
Vastuuhenkilö
Lotta Markkula
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee TAMKin raportointiohjeen
- kehittää suomen kielen ja viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoaan
- osaa laatia kirjallisia dokumentteja ja asiakirjoja (mm. CV ja työhakemukset)
- tuntee tietotekniikan alan käytänteitä ja työtehtäviä
- osaa kehittää työnhakutaitojaan osana työelämävalmiuksiaan
- osaa vahvistaa työelämässä tarvittavia metataitoja
- osaa hyödyntää korkeakoulun tarjoamia opiskelumahdollisuuksia ja osaa suunnitella opintojaan tavoitellun urapolun mukaisesti
Sisältö (OJ)
- puheviestinnän perusteet
- oikeakielisyys
- asiakirjaviestintä (esim. työhakemukset, CV, muistio, tiedotteet)
- tietotekniikka alana, koulutuksen suuntautumiset, alan käytänteet
- työnhakutaidot, urasuunnittelu
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty: Opiskelija osaa kehittää suomen kielen ja viestinnän taitojaan osana ammattitaitoaan. Opiskelija osaa perusteet kirjallisten dokumenttien ja asiakirjojen laadinnasta.
Opiskelija tunnistaa alan työtehtäviä ja osaa kehittää työnhakutaitojaan.
Hylätty suoritus: opiskelijan suoritus ei täytä hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Aika ja paikka
Ajoitus esitellään opintojakson alussa. Ajoitus tarkentuu syksyn kuluessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Opintojakso suoritetaan osallistumalla vaadittaviin kokonaisuuksiin (ammatillinen viestintä, työelämävalmius ja kirjasto) ja tekemällä niihin vaaditut tehtävät.
Ammatillinen viestintä: Vaaditut tehtävät ja läsnäolovelvollisuus esitellään opintojakson alussa ja lisätään Moodleen.
Työelämävalmius: Täydentyy myöhemmin
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Työelämävalmius:
- täydentyy myöhemmin
Ammatillinen viestintä
-lähiopetus
-tehtävät (itsenäisiä, ryhmätehtäviä)
Oppimateriaalit
Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta ja itsenäistä työskentelyä kullakin osa-alueella osa-alueen alussa esitellysti.
Sisällön jaksotus
Ammatillinen viestintä noin 10 viikkoa
Työelämäohjaus
Kirjaston osuus
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso koostuu kolmesta osa-alueesta, jotka kaikki tulee suorittaa hyväksytysti suoritusmerkintään.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyväksytty:
Ammatillinen viestintä:
Kaikki vaadittavat tehtävät on suoritettu hyväksytysti ja opetukseen osallistuttu vaadittu määrä.
Työelämävalmiudet: Täydentyy myöhemmin
_____________
Hylätty:
Ammatillinen viestintä:
Tehtäviä on palauttamatta ja/tai poissaolot vaikuttavat opintojakson suorittamiseen.
Työelämävalmiudet: Täydentyy myöhemmin
Ilmoittautumisaika
01.06.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marja-Liisa Timperi
- Ella Hakala
- Heidi Helander
Vastuuhenkilö
Ella Hakala
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee TAMKin raportointiohjeen
- kehittää suomen kielen ja viestinnän taitojaan osana omaa ammattitaitoaan
- osaa laatia kirjallisia dokumentteja ja asiakirjoja (mm. CV ja työhakemukset)
- tuntee tietotekniikan alan käytänteitä ja työtehtäviä
- osaa kehittää työnhakutaitojaan osana työelämävalmiuksiaan
- osaa vahvistaa työelämässä tarvittavia metataitoja
- osaa hyödyntää korkeakoulun tarjoamia opiskelumahdollisuuksia ja osaa suunnitella opintojaan tavoitellun urapolun mukaisesti
Sisältö (OJ)
- puheviestinnän perusteet
- oikeakielisyys
- asiakirjaviestintä (esim. työhakemukset, CV, muistio, tiedotteet)
- tietotekniikka alana, koulutuksen suuntautumiset, alan käytänteet
- työnhakutaidot, urasuunnittelu
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty: Opiskelija osaa kehittää suomen kielen ja viestinnän taitojaan osana ammattitaitoaan. Opiskelija osaa perusteet kirjallisten dokumenttien ja asiakirjojen laadinnasta.
Opiskelija tunnistaa alan työtehtäviä ja osaa kehittää työnhakutaitojaan.
Hylätty suoritus: opiskelijan suoritus ei täytä hyväksytyn suorituksen kriteerejä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Esa Kujansuu
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee selainpuolen toteutustekniikat ja ohjelmointimenetelmät. Opiskelija osaa toteuttaa Web-käyttöliittymän yleisimmät toiminnot. Opiskelija kykenee hyödyntämään APIa datan lähteenä. Opiskelija hallitsee Web-käyttöliittymän toteutus- ja julkaisumenetelmät.
Sisältö (OJ)
Selainpuolen toteutustekniikat ja ohjelmointimenetelmät. Web-käyttöliittymän yleisimpien toimintojen toteutus. APIen hyödyntäminen datan lähteenä. Web-käyttöliittymän toteutus- ja julkaisumenetelmät.
Esitietovaatimukset (OJ)
IoT ja Web-ohjelmointi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa käyttöliittymän toimintoja
-pystyy hyödyntämään APIa käyttöliittymän datalähteenä
-osaa julkaista käyttöliittymän
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa käyttöliittymän hyödyntäen yleisimpiä käyttöliittymän toimintoja
-kykenee hyödyntämään APIa käyttöliittymän datalähteenä.
-osaa automatisoida julkaisun vaiheita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa käyttöliittymän hyödyntäen monipuolisesti yleisimpiä käyttöliittymän toimintoja
-kykenee hyödyntämään useita APIa käyttöliittymän datalähteenä
-osaa automatisoida julkaisun kaikki vaiheet
Aika ja paikka
Oppimisympäristössä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioidaan tehtyjen harjoitusten ja projektityön perusteella (50/50). Harjoituksista min 30% pakollisia.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, projekti
Oppimateriaalit
Erillinen digitaalinen oppimateriaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 työtuntia, jakautuu tasaisesti syyskuu - joulukuu.
Sisällön jaksotus
- ECMAScript Essentials
- Advanced ECMAScript
- Restful API
- Web Development with Frontend Frameworks
- Publishing apps to cloud, automatisation
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoitukset
[ 0%, 30%[ => FAIL
[30%, 60%[ => 1
[60%, 70%[ => 2
[70%, 80%[ => 3
[80%, 90%[ => 4
[90%, 100%] => 5
Projektin arviointiin erilliset ohjeet oppimisympäristössä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoitukset
[ 0%, 30%[ => FAIL
[30%, 60%[ => 1
[60%, 70%[ => 2
[70%, 80%[ => 3
[80%, 90%[ => 4
[90%, 100%] => 5
Projektin arviointiin erilliset ohjeet oppimisympäristössä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoitukset
[ 0%, 30%[ => FAIL
[30%, 60%[ => 1
[60%, 70%[ => 2
[70%, 80%[ => 3
[80%, 90%[ => 4
[90%, 100%] => 5
Projektin arviointiin erilliset ohjeet oppimisympäristössä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoitukset
[ 0%, 30%[ => FAIL
[30%, 60%[ => 1
[60%, 70%[ => 2
[70%, 80%[ => 3
[80%, 90%[ => 4
[90%, 100%] => 5
Projektin arviointiin erilliset ohjeet oppimisympäristössä.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Ryhmät
-
21I224Ohjelmistotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee Fullstack-sovelluksessa käytettävät toteutusmenetelmät ja -tekniikat. Opiskelija hallitsee palvelin ja selainpuolten sovellusten yhdistämisen Fullstack-sovellukseksi. Opiskelija osaa toteuttaa Fullstack-sovelluksen autentikointikoinnin. Opiskelija hallitsee Fullstack-sovelluksen testauksen ja julkaisun.
Opiskelija osaa projektin hallinnan ja johtamisen periaatteita.
Sisältö (OJ)
Fullstack-sovelluksessa käytettävät toteutusmenetelmät ja -tekniikat. Palvelin ja selainpuolten sovellusten yhdistäminen Fullstack-sovellukseksi. Fullstack-sovelluksen autentikointi. Fullstack-sovelluksen testaus ja julkaisu.
Esitietovaatimukset (OJ)
API-kehitys, Web-ohjelmoinnin jatkokurssi
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa Fullstack-sovelluksen
-osaa julkaista Fullstack-sovelluksen
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa Fullstack-sovelluksen hyödyntäen sekä palvelin- että selainpuolen mahdollisuuksia. -pystyy toteuttamaan Fullstack-sovelluksen autentikoinnin
-kykenee automatisoimaan julkaisun
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa toteuttaa Fullstack-sovelluksen hyödyntäen monipuolisesti sekä palvelin- että selainpuolen mahdollisuuksia
-pystyy toteuttamaan Fullstack-sovelluksen autentikoinnin huomioiden eri käyttötapaukset
-kykenee automatisoimaan julkaisun kaikki vaiheet
Aika ja paikka
Ks. opintojakson sivut
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei kokonaisarvioinnin tenttiä. Ks. arviontikriteria.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Projektin harjoitustyö on palautettava ohjeiden mukaan, ohjeet oppimisympäristössä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Harjoitukset
Monivalintakysely
Harjoitustyöt
Oppimateriaalit
Verkkomateriaali: Moodle
Fullstack kehitys muu kirjalisuus tai verkkomateriaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. periodiaikataulu
Sisällön jaksotus
- Full Stack sovellus kehitaminen (React, Node + Express, SQL Tietokanta)
- Autentikointi ja auktorisointi
- Sessions ja Cookies
- Automaatiotestaus
- Julkaisu putkit
Ilmoittautumisaika
15.06.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Wilska
- Taina Matis
Vastuuhenkilö
Taina Matis
Ryhmät
-
20I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
-
20I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää:
-liiketoiminnan toimintaympäristön kokonaisuuden
-sisäisen ja ulkoisen yrittäjyyden
-kannattavan liiketoiminnan lähtökohdat
-yrityksen toiminnan suunnittelun työkalut
-esihenkilön tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet
-työlainsäädännön keskeiset lait esimiestyön näkökulmasta
-tiimityöskentelyn johtamisen muodot ja haasteet
Sisältö (OJ)
toimintaympäristö, verkostot, yrittäjyys, kannattavuus, liikeidea, strategia, esimiehenä toimiminen, tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet,
alaistaidot, työoikeus, vuosiloma, työaika, työehtosopimus, työsopimus, tiimityö
Lisätiedot (OJ)
Pakollinen osa opintoja
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tiedostaa opetetun asian ja yrityksen reaalitapahtumien yhteyden sekä esimiehenä toimimisen keskeisiä piirteitä. Opiskelija on motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta. Opiskelija osoittaa opintojakson oppimistehtävissä ymmärtävänsä opetetun asian tärkeimmät kohdat.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tiedostaa opetetun asian ja yrityksen reaalitapahtumien yhteyden ja ymmärtää esimiehenä toimimisen keskeiset piirteet. Opiskelija on motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta. Opiskelija osoittaa opintojakson oppimistehtävissä ymmärtävänsä opetetun asian hyvin ja osaa tulkita ja soveltaa opintojaksolla opetettuja asioita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tiedostaa opetetun asian ja yrityksen reaalitapahtumien yhteyden ja ymmärtää esimiehenä toimimisen piirteet laaja-alaisesti. Opiskelija on motivoitunut, ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan, osaa toimia ryhmässä sekä antaa ja vastaanottaa palautetta. Opiskelija osoittaa opintojakson oppimistehtävissä ymmärtävänsä opetetun asian erinoimaisesti ja osaa tulkita ja soveltaa opintojaksolla opetettuja asioita monipuolisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Yritystalouden osuudesta tehdään haastattelutyö oman alan yritykseen, kurssista ei ole tenttiä.
Tunneilla tehdään myös pienempiä tehtäviä, jotka tulee olla hyväksytysti tehtynä.
Esihenkilövalmiudet osuudessa ryhmätehtävä yrityksestä sekä yksilötehtävänä aloittavan esihenkilön työkalupakki.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Yritystalouden osuus 2 op:
40% aktiivisuus tuntityöskentelystä
60% Yritys X:n liiketoiminta -harjoitustyö (raportti ja esitys)
Esihenkilkövalmiudet osuus 2 op:
50% Ryhmätehtävä
50% Yksilötehtävä
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähipetusta, ohjausta ja itsenäistä työskentelyä.
Kurssilla tehdään ja opitaan paljon asioita opiskelijalähtöisesti.
Työskentelyä ryhmässä ja yksin.
Vierailijaluennot ovat pakollisia.
Oppimateriaalit
Kurssimateriaali lisätään kurssin etenemisen myötä Moodleen.
Esihenkilövalmiudet - suositeltavaa kirjallisuutta:
Hyppänen Riitta: Esimiesosaaminen - liiketoiminnan menestystekijä
Lämsä Anna-Maija: Organisaatiokäyttäytymisen perusteet
Viitala Riitta: Henkilöstöjohtaminen - strateginen kilpailutekijä
Pekka Järvinen: Miten johtaa ihmistä - 102 ohjetta esimiehelle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta on 3h/viikko.
Harjoitustyöt edellyttää itsenäistä työskentelyä tuntien ulkopuolella.
1 op= 27 opiskelijan työtuntia.
Sisällön jaksotus
1. periodin teemana on yritystalous.
2.periodin teemana on esihenkilövalmiudet.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku aiempien opintojen vuoksi.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssin harjoitustyöt ovat soveltavia. Kurssilla vierailee 1-2 eri teemojen mukaista alan asiantuntijaa.
Kansainvälisyys
Osa moodlen materiaalista on englannin kielistä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei osallistu lähituntityöskentelyyn ja hän ei suorita hyväksyttävästi kurssin kaikkia toimeksiantoja esim. plagiointi.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet välttävästi. Opiskelija tunnistaa, osaa määritellä ja käyttää opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet hyvin, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Opiskelija osaa määritellä hyvin opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja ja pystyy tekemään perusteltua analyysiä. Opiskelijalla on valmiuksia soveltaa oppimaansa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet kiitettävästi. Opiskelija hallitsee kiitettävästi opintojakson aihepiirin käsitteet ja mallit. Opiskelija osaa analysoida sujuvasti ja perustellusti. Opiskelijalla on hyvät valmiudet soveltaa oppimaansa.

40% aktiivisuus lähityöskentelyssä

Lähiopetusta, ohjausta ja itsenäistä työskentelyä.

11.01.2024 - 18.04.2024
Laajuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Minna Wilska
- Taina Matis
Vastuuhenkilö
Minna Wilska

3. periodin teemana on esihenkilövalmiudet (tammi-helmikuu) /Wilska ent. Lahnaoja Minna
4. periodin teemana on yritystalous (maalis-huhtikuu) /Matis
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku aiempien opintojen tai osaamisen vuoksi, yhteys opettajaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssin harjoitustyöt ovat soveltavia. Kurssilla vierailee 1-2 eri teemojen mukaista alan asiantuntijaa.
Kansainvälisyys
Osa moodlen materiaalista on englannin kielistä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei osallistu lähituntityöskentelyyn ja hän ei suorita hyväksyttävästi kurssin kaikkia toimeksiantoja esim. plagiointi.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet välttävästi. Opiskelija tunnistaa, osaa määritellä ja käyttää opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet hyvin, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Opiskelija osaa määritellä hyvin opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja ja pystyy tekemään perusteltua analyysiä. Opiskelijalla on valmiuksia soveltaa oppimaansa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet kiitettävästi. Opiskelija hallitsee kiitettävästi opintojakson aihepiirin käsitteet ja mallit. Opiskelija osaa analysoida sujuvasti ja perustellusti. Opiskelijalla on hyvät valmiudet soveltaa oppimaansa.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 07.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 22.04.2024

4. periodin teemana on yritystalous (maalis-huhtikuu) /Matis Taina
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku aiempien opintojen vuoksi tai osaamiseen perustuen näyttö.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kurssin harjoitustyöt ovat soveltavia. Kurssilla vierailee 1-2 eri teemojen mukaista alan asiantuntijaa.
Kansainvälisyys
Osa moodlen materiaalista on englannin kielistä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei osallistu lähituntityöskentelyyn ja hän ei suorita hyväksyttävästi kurssin kaikkia toimeksiantoja esim. plagiointi.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet välttävästi. Opiskelija tunnistaa, osaa määritellä ja käyttää opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet hyvin, vaikka tiedoissa ja taidoissa onkin jollain alueilla vielä kehitettävää. Opiskelija osaa määritellä hyvin opintojakson aihepiirin käsitteitä ja malleja ja pystyy tekemään perusteltua analyysiä. Opiskelijalla on valmiuksia soveltaa oppimaansa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on saavuttanut opintojakson tavoitteet kiitettävästi. Opiskelija hallitsee kiitettävästi opintojakson aihepiirin käsitteet ja mallit. Opiskelija osaa analysoida sujuvasti ja perustellusti. Opiskelijalla on hyvät valmiudet soveltaa oppimaansa.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Manninen
- Vihtori Virta
- Jaana Hännikäinen
- Tomi Salminen
- Esa Kunnari
- Sonja Viinikainen
Vastuuhenkilö
Esa Kunnari
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojaksolla opiskelija tutustuu elektroniikan peruskytkentöihin, ohjelmointiin sekä tietoliikenteeseen käytännön ja teorian kautta.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
-ymmärtää sähkötekniikan perusteita,
-tuntee ja osaa käyttää perusmittalaitteita,
-oppii käyttämään älykkäitä kehitysympäristöjä
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla tutustutaan ohjattujen laboratoriotöiden sekä teorian avulla sähkötekniikan ilmiöihin, sähköfysiikkaan, elektroniikan kytkentöihin ja älykkäiden järjestelmien toimintaan. Lisäksi opintojaksolla opetellaan hallitsemaan perusmittalaitteet sekä tutustutaan analysaattoreihin.
Mittaamisen tulkinta ja raportointi (fysiikka).
Esitietovaatimukset (OJ)
Ei esitietovaatimuksia
Lisätiedot (OJ)
Opintojaksoon on integroitu insinöörifysiikan opetussisältöjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa tunnistaa elektroniikan peruskytkennät
-osaa piirianalyysin periaatteet DC-tasossa
-osaa ohjatusti valita oikean mittalaitteen halutun suureen mittaamiseen ja ymmärtää mittaustuloksia
-osaa rakentaa ohjatusti yksinkertaisen piirin käyttäen elektroniikan peruskomponentteja käyttäen simuloitua ympäristöä
-ymmärtää valmiin ohjelmakoodin toiminnan pääperiaatteet opastuksen avulla
-ymmärtää yksinkertaisen tiedonsiirtoratkaisun malliesimerkin ja opastuksen avulla
-suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna
-tuntee erilaisia mittaustapoja, ohjelmointitapoja ja tietoliikenneverkon rakentamistapoja, mutta ei osaa perustella valintojaan
-suoriutuu tehtävistä ennalta opitulla tavalla
-osaa toimia ryhmässä ja tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää elektroniikan peruskytkennät
-hallitsee pääosin piirianalyysin DC-tasossa

-osaa rakentaa yksinkertaisen piirin käyttäen elektroniikan peruskomponentteja käyttäen simuloitua ympäristöä
-ymmärtää valmiin ohjelmakoodin toiminnan pääperiaatteet.
-ymmärtää yksinkertaisen tiedonsiirtoratkaisun malliesimerkin avulla
-tuntee erilaisia mittaustapoja, ohjelmointitapoja ja tietoliikenneverkon rakentamistapoja
-osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa
-osaa toimia ryhmässä ja antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti
-tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää elektroniikan peruskytkennät ja soveltaa niitä
-hallitsee piirianalyysin DC-tasossa
-osaa itsenäisesti valita oikean mittalaitteen halutun suureen mittaamiseen ja analysoida mittaustuloksia
-osaa suunnitella yksinkertaisen piirin käyttäen elektroniikan peruskomponentteja käyttäen simuloitua ympäristöä ja rakentaa piirin
-osaa muokata valmiista ohjelmakoodista käyttötarkoitukseen sopivan
-osaa toteuttaa yksinkertaisen tiedonsiirtoratkaisun malliesimerkin avulla
-osaa valita erilaisista mittaustavoista, ohjelmointitavoista ja tietoliikenneverkon rakentamistavoista tilanteeseen sopivimman ja kokeilla uusia toimintamalleja

-tarkastelee ja arvioi itseään sekä ryhmäänsä, jossa toimii
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2022 lukujärjestyksen mukaisesti.
Laboratoriotyöskentelyn aloitus viikolla 35 elektroniikan aineluokassa A3-15.
Teoriaosuus alkaa viikolla 35. Paikka löytyy lukujärjestyksestä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Teoriaosuudessa kaksi tenttiä.
Labraosuudesta järjestetään yksi koe kurssin päätteeksi. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan luennolla
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Laboratorio-osuuden arviointi tentin, työselostusten ja työskentelyn perusteella.
Teoriaosuudessa on väli- ja lopputentti, joka saattaa olla yhdistetty labraosuuden tenttiin. Tarkempia tietoja pisteytyksestä Moodlessa.
Hätäensiapu: Ennakkomateriaaliin tutustuminen ja aktiivinen osallistuminen pienryhmäharjoituksessa Hyv/hyl.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Teoriaopetusta ja laboratoriotyöskentelyä sekä itsenäistä opiskelua ja tiedon hakua ja soveltamista.
Opetusmenetelmiä: lähiopetus, harjoitukset, yhteistoiminnallinen oppiminen, ryhmätyöskentelyn oppiminen, harjoitustyöt, itsenäinen verkko-opiskelu, ohjattu verkko-opiskelu
Oppimateriaalit
Laboratoriotöiden osalta materiaali jaetaan työskentelyn edetessä.
Teoriaosuus:
Kurssiaineistoa ovat Moodlessa ja mahdollisesti Teamsissa oleva aineisto sekä luentomuistiinpanot.
Lisäaineistoa:
Timo Lehmusvuori, Nori El Mahboul: Teoreettinen sähkötekniikka. Edita, 2. tarkistettu painos tai uudempi. ISBN 978-951-37-5196-8.
Jukka Ahoranta: Sähkötekniikka. WSOY, 2. painos tai uudempi. ISBN 951-0-22291-7.
Pertti Tarkka, Kari Määttänen, Lauri Hietalahti: Piirianalyysi 1. Edita. ISBN 951-37-3737-3.
Kimmo Silvonen: Sähkötekniikka ja piiriteoria. Otatieto 2009. ISBN 978-951-672-362-7.
Leskinen: Elektroniikan perusteet. Voltti 2. Edita. 2008.
Salo: Analogista elektroniikkaa. Periaatteita ja sovellutuksia. Otava 1992.
Salo: Sähkötekniikan perusoppi. Elektroniikka II. Otava 1987.
Silvonen, Tiilikainen, Helenius: Analogiaelektroniikka. Edita 2003.
Horowitz, Hill: The Art of Electronics. Second Edition. Cambridge University Press. 1989.
Millman, Grabel: Microelektronics. McGraw-Hill.
Haltsonen, Levonmäki, Rautanen: Digitaalitekniikka.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Laboratoriotöiden osalta kokonaistyömäärä on 6 op * 27 h/op = 162 h,
josta laboratoriossa noin 50 h ja kotityötä n. 110 h.
Kurssin teoriaosuus on 4 op eli opiskelijan keskimääräinen työmäärä on 107 työtuntia. Teoriaosuus on kolme lähituntia viikossa, poikkeukset näkyvät lukujärjestyksessä.
Hätäensiapu: Osallistuminen teoriaopetukseen 4h sekä osallistuminen yhteen 4h ensiavun pienryhmäharjoitukseen
Sisällön jaksotus
Laboratorio-osuus tehdään jaettavan aikataulun mukaisesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hätäensiavun osuuden voi suorittaa myös muualla hankitun osaamisen tunnistamisella, jos opiskelijalla on voimassa oleva SPR:n hätäensiapu- (4h/6h/8h), EA 1- tai EA2-kurssi tai muu vastaava hätäensiapukurssi.
Todistus kurssista tulee esittää kurssin orientaatiotunnilla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Laboratoriotunneilla pakollinen läsnäolo. Poissaolotapauksissa ole yhteydessä opettajaan.
Hätäensiapu: Opiskelija osallistuu 4 tunnin teoriaopetukseen ennen osallistumista 4 tunnin pienryhmäharjoitukseen.
Toteutussuunnitelmaan saattaa tulla muutoksia ja tarkennuksia kurssin aikana.
Opintojakson toteutukselta kerätään palautetta opintojaksopalautejärjestelmän kautta.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Laboratorio-osuus: tenttituloksen puuttuu tai laboratoriotyöselostuksia puuttuu.
Teoriaosuus: Opiskelija ei ole osoittanut osaamistaan tehtävillä ja tentillä tai hän ei ole osannut asioita riittävästi tehtävissä tai tentissä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Laboratorio-osuus: vaatimaton tenttitulos, puutteelliset työselostukset.
Teoriaosuus:
Opiskelija osaa laskea vaatimattomia impedanssi, virta- ja jännitelaskuja.
Opiskelija tunnistaa elektroniikan passiivisten peruskomponentit.
Opiskelija tunnistaa diodin, transistorin ja operaatiovahvistimen kytkentäkuvasta.
Opiskelijalla on käsitys biteistä.
Opiskelija on osoittanut osaamisensa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Laboratorio-osuus: Tentissä näytetty hyvä osaaminen, huolellisesti ja pääosin annettujen ohjeiden mukaisesti tehdyt työselostukset.
Teoriaosuus:
Opiskelija osaa laskea yksinkertaisia impedanssi, virta- ja jännitelaskuja. Opiskelija tietää RC-piirin toiminnan muutosilmiöissä. Opiskelija osaa Peruslakimenetelmän perusperiaatteet.
Opiskelija tunnistaa ja osaa kuvata elektroniikan passiivisten peruskomponenttien toimintaa.
Opiskelija tunnistaa diodin, transistorin ja operaatiovahvistimen kytkentäkuvasta ja tietää niiden perusperiaatteet.
Opiskelija on osoittanut osaamisensa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Laboratorio-osuus: tentin tulos kiitettävä, työselostukset tehty perusteellisesti, sisällöllisesti lähes virheettömästi.
Teoriaosuus:
Opiskelija osaa laskea impedanssi, virta- ja jännitelaskuja. Opiskelija tietää RC-piirin toiminnan muutosilmiöissä. Opiskelija osaa hyödyntää Peruslakimenetelmää laskemisessa.

Opiskelija tunnistaa diodin, transistorin ja operaatiovahvistimen kytkentäkuvasta ja osaa kuvata niiden toimintaa tietyissä sovellutuksissa.

Hätäensiapu: Aktiivinen osallistuminen teoriaopetukseen sekä pienryhmäharjoitukseen. Hyv/hyl.

02.12.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
12 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Hännikäinen
- Esa Kunnari
- Miika Huikkola
- Sonja Viinikainen
Vastuuhenkilö
Esa Kunnari
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelijat oppivat projektiryhmässä työskennellen älykkään järjestelmän lohkot anturilta raudan kautta käyttöliittymään asti rakentamalla älykkään järjestelmän.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla opiskelijat oppivat projektiryhmässä älykkään järjestelmän lohkot anturilta elektroniikan kautta käyttöliittymään asti rakentamalla järjestelmän itse.
Opiskelijat toteuttavat opintojakson aikana älykkään järjestelmän, jossa mitataan reaalimaailman ilmiöitä antureilla. Antureilta tieto viedään tietoliikenneverkon ja prosessoreiden kautta käyttöliittymään asti. Järjestelmän sisältämät lohkot käydään läpi teoriassa ja rakennetaan käytännössä.
Lisäksi opiskelija tutustuu taajuuden vaikutukseen sähköpiireissä, kapasitanssiin, induktanssiin sekä tyypillisiin elektroniikan komponentteihin teoriassa ja käytännössä.
Sisältää matematiikan opetusta n. 2 op: Boolean algebra, loogiset operaattorit, totuustaulut, funktion käsite. Fysiikka opetetaan osana ammattiainopetusta.
Lisätiedot (OJ)
Opintojaksoon on integroitu matematiikan ja fysiikan sisältöjä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa tunnistaa älykkään järjestelmän lohkot anturielektroniikasta ohjelmiston lohkoihin asti
-ymmärtää opastamalla älykkään järjestelmän toiminnan ja perusteet boolean algebrasta
-pystyy ohjatusti käyttämään valmiita kirjastofunktioita ohjelmoinnissa
-tuntee erilaisia mittaustapoja, ohjelmointitapoja ja tietoliikenneverkon rakentamistapoja, mutta ei osaa perustella valintojaan
-suoriutuu tehtävistä ennalta opitulla tavalla
-toimii ryhmässä ja tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää älykkään järjestelmän lohkot
-osaa tulkita mittaustuloksia
-osaa avustettuna rakentaa älykkään järjestelmän anturilta elektroniikan ja ohjelmiston kautta käyttöliittymään asti
-osaa käyttää valmiita kirjastofunktioita, joilla anturidata järjestelmässä siirretään anturilta prosessorin kautta serverille
-pystyy ohjatusta rakentamaan älykkään järjestelmän anturilta elektroniikan ja ohjelmiston kautta käyttöliittymään asti
-osaa tulkita mittaustuloksia, sekä hallitsee pääosin impedanssilaskennan
-osaa toimia ryhmässä ja antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti
-tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-pystyy soveltamaan oppimaansa kehittämällä itse uusia älykkäiden järjestelmien lohkoja
-osaa vertailla ja analysoida älykkään järjestelmän toteutuksia
-osaa valita erilaisista rakentamistavoista tilanteeseen sopivimman ja kokeilla uusia toimintamalleja
-osaa rakentaa itsenäisesti älykkään järjestelmän anturilta elektroniikan ja ohjelmiston kautta käyttöliittymään asti
-osaa tulkita mittaustuloksia ja itsenäisesti muokata mittausjärjestelyä tarpeen mukaan
-osaa ohjelmoida itse kehittämiään funktioita, joilla siirtää anturidatan prosessorille ja edelleen serverille
-ymmärtää taajuuden merkityksen elektroniikassa ja hallitsee impedanssilaskennan
-osaa toimia ryhmässä ja antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti
-tarkastelee ja arvioi itseään sekä ryhmäänsä, jossa toimii
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssi arvoidaan projektityön ja viikkoharjoitusten kautta
Labraosuudessa tenttiä ei ole
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kukin osio (matematiikka, teoria ja labrat) arvioidaan arvosanalla 0-5 ja kokonaisarvosana lasketaan osioiden opintopisteillä painotettuna keskiarvona.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Teoriaosuus:
Luennot
Laboratorio harjoitukset
Projekti osuus:
Ryhmän itsenäinen projektityö
Oppimateriaalit
Kurssilla käytetään Moodlea
Ensimmäisellä luennolla käydään läpi materiaali tarkemmin
Ei kurssikirjaa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
n. 270 h
josta lähiopetusta n. 120h
Matematiikan osuuden ajankäyttö yht. n. 40 h
Sisällön jaksotus
Teoriosuus:
Elektoroniikan peruskomponentit ja kytkennät
Mikrokontrollerin ohjelmoinnin perusteet
IoT järjestelmän toiminta
Elektroniikan mittaukset
ICT-järjestelmän dokumentointi
Projektiosuus:
Vaatimusten analysointi
Projektisuunnitelma
Projektin toteutus
Tekninen suunnittelu
Tekninen toteutus
Tekninen verifointi
Matematiikan osuus:
Boolen algebra
Loogiset operaattorit
Totuustaulut
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: 5G00EI62 Älykkäät järjestelmät

01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen suunnittelun ja toteutuksen sekä SQL-kielen. Opiskelija tietää erilaisia NoSQL-tietokantoja ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia. Opiskelija osaa lisätä, lukea, päivittää ja poistaa tietokannoissa olevaa dataa.
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen suunnittelu ja toteutus sekä SQL-kieli. Esimerkkejä NoSQL-tietokannoista ja niiden soveltamismahdollisuuksista.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ei esitietovaatimuksia
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee jonkin NoSQL-tietokannan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä monipuolisesti SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee erilaisia NoSQL-tietokantoja ja osaa hyödyntää niitä tietovarastoina.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Pöyry
Vastuuhenkilö
Pekka Pöyry
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee relaatiotietokantojen suunnittelun ja toteutuksen sekä SQL-kielen. Opiskelija tietää erilaisia NoSQL-tietokantoja ja niiden hyödyntämismahdollisuuksia. Opiskelija osaa lisätä, lukea, päivittää ja poistaa tietokannoissa olevaa dataa.
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen suunnittelu ja toteutus sekä SQL-kieli. Esimerkkejä NoSQL-tietokannoista ja niiden soveltamismahdollisuuksista.
Esitietovaatimukset (OJ)
Ei esitietovaatimuksia
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee jonkin NoSQL-tietokannan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa relaatiotietokannan sekä tehdä monipuolisesti SQL-kyselyjä tietokantaan. Opiskelija tuntee erilaisia NoSQL-tietokantoja ja osaa hyödyntää niitä tietovarastoina.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
12.09.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
24.10.2024 - 23.02.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Manninen
- Fysiikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Reijo Manninen
Ryhmät
-
24TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- Osaa kirjoittaa ja käyttää suureyhtälöitä, käyttää yksiköitä ja kerrannaisyksiköitä laskennassa ja tulosten ilmoittamisessa
- Osaa arvioida saamansa tuloksen oikeellisuutta ja ymmärtää erilaisten suureiden oikean suuruusluokan
- Osaa esittää saadun numeerisen tuloksen sopivalla tarkkuudella
- Osaa toimia ryhmän jäsenenä ja ottaa vastuuta omasta ja ryhmän onnistumisesta
- Oppii käyttämään tietokonetta apuna laskennallisten ongelmien ratkaisussa (esimerkiksi MATLAB, Excel, Excel VBA tai muu soveltuva ohjelmisto), käyrän sovitus pisteisiin, numeerinen integrointi, yhtälöiden numeerinen ratkaisu
- Ratkaisee tekniikassa ja arkielämässä esiintyviä käytännön ongelmia
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla tehdään pienryhmissä mittaus- ja mallinnustehtäviä eri fysiikan osa-alueista ja opetellaan yksinkertaisten algoritmien ja funktioiden luomista. Käsiteltäviä fysiikan osa-alueita ovat:
- Mekaniikka: suureet ja yksiköt, suora- ja käyräviivainen liike, pyörimisliike
- Lämpötekniikka: suureet ja yksiköt, lämpöenergia ja -teho, lämmönsiirto, virtausmekaniikkaa
- Ilmankosteus: suhteellinen ja absoluuttinen kosteus
- Mekaaninen värähtely ja aaltoliike: erilaisten systeemien ja rakenteiden ominaistaajuudet, resonanssi-ilmiöt
- Äänitekniikka: logaritminen asteikko, tasosuureet (dB), äänen spektri
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja tehtävien tekemiseen. Opiskelija osaa käyttää suureita ja yhtälöitä ja ratkaista annettuja ongelmia ryhmän avustamana. Opiskelija tarvitsee paljon apua tietokoneella tehtävien harjoitusten tekemiseen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja auttaa muuta ryhmää annettujen ongelmien ratkaisussa. Opiskelija selviää tietokoneella tehtävistä harjoituksista lähes itsenäisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija perehtyy annettuihin aiheisiin pelkkää opettajan materiaalia syvällisemmin ja tuo annettuihin tehtäviin omia ratkaisutapojaan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
12.09.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
24.10.2024 - 23.02.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Matematiikka ja fysiikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Manninen
- Fysiikka Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Reijo Manninen
Ryhmät
-
24TIETOBTietotekniikka

06.06.2023 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa havaita ja tulkita verkossa olevaa mahdollista haittaliikennettä
- tietää liikenteen havainnoinnin vaatimukset
Sisältö (OJ)
Verkkoliikenteen monitoroiminen ja tietoturvapoikkeuksien havainnointi verkosta ja laitteilta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Reititys ja kytkentäisyys
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää havainnointijärjestelmää
-osaa kerätä verkon liikennettä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää havainnointijärjestelmää
-osaa kerätä verkon liikennettä
-osaa tehdä verkon poikkeustilanteista perustason analyysiä
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa kerätä verkosta havainnointiin liittyvää liikennettä
-osaa havaita verkon liikenteestä poikkeustapahtumia ja analysoida niitä kattavasti
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan ellei toisin ilmoiteta
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toteutuksella on useita erilaisia suorituksia ja niillä aikarajoja. Ajoista ilmoitetaan tarkemmin opintojakson sivuilla/Teamsissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu useisiin osasuorituksiin, jotka kaikki tulee suorittaa hyväksytysti. Arvioiduista suorituksista lasketaan painotettu keskiarvo, jonka perusteella määräytyy lopullinen arvosana. Vaaditut suoritukset ilmoitetaan tarkemmin opintojakson alkaessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, labrat, kokeet, tapaustutkimukset
Oppimateriaalit
https://www.netacad.com/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135 tuntia opiskelijan työtä, joka jakaantuu melko tasaisesti opintojakson koko toteutusajalle. Tämä tarkoittaa viikottain noin 10 tunnin työmäärää, joka opiskelijan tulee olla valmis opintojakson asioihin käyttämään.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksytysti suoritettu ja voimassa oleva ns. teollisuussertifikaatti
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma
Lisätietoja opiskelijoille
Esitietovaatimuksena on CCNA-oppimäärän suorittaminen hyvälltä tasolla (välttämätön opintojakso: Johdatus tietoverkkoihin, lisäksi auttaa Reititys ja kytkentäisyys sekö Skaalautuvat verkot)
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää langattomien järjestelmien rakenteelliset toimintaperiaatteet. Opiskelija osaa vertailla eri teknologialla toteuttujen langattomien verkkojen ominaisuuksia. Opiskelija tuntee langattoman tietoliikenteen rajoitukset
Sisältö (OJ)
Langattomien tietoliikennejärjestelmien teknologia, rakenne ja toimintaperiaate. Monikäyttömenetelmät, kanavakoodaus, kehysrakenne ja salausmenetelmät. Langattomien tietoliikennejärjestelmien suorituskykyvaatimukset ja käytetyt parametrit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tunnistaa rakenteelliset erot erilaisten langattomien järjestelmien välillä
-osaa vertailla langattomien järjestelmien suoritusarvoja.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja
-osaa selvittää erilaisten langattomien järjestelmien rakenteen ja kertoa eri elementtien toiminnan
-tietää langattomien järjestelmien suoritusarvojen merkityksen
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää langattomien järjelmien teknologisia ratkaisuja ja osaa arivoida niiden ominaisuuksia ja suorituskykyä
-pystyy kehittämään järjestelmiä työryhmässä
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksosta järjestetään kaksi tenttiä. Tenttien tarkempi ajankohta ilmoitetaan myöhemmin. Tenttien alustavat ajankohdat VK41 ja VK48. Tentissä on kirjallinen osuus, ilman mitään materiaalia sekä MAHDOLLISESTI laskuosuus, missä saa olla kaikki materiaalit mukana (myös tietokoneen käyttö sallitaan). Uusintatenttien samoin kuin korotustentin ajankohdat tarkentuvat myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus / etäopetus (Lähi- ja etäopetus tarkentuvat syksyn aikana), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, simulaatiot, ym.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu luentomateriaali. Alan kirjallisuus. Verkosta löytyvä materiaali.
Saat materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson kokonaiskuormitus 135h (5opx27h/op). Lähiopetuksen määrä, sisältää tentit, 50h. Itsenäinen opiskelu + laskuharjoitukset ja tehtävät 85h
Sisällön jaksotus
Tarkempi jaksotus selvitetään ensimmäisellä luennolla.
4-5 suurempaa osakokonaisuutta (oma moniste)
Osa1: Langattomien tietoliikennejärjestelmien määrttelyjä (mm. FDD/TDD, FDMA/TDMA/CDMA/OFDMA, Diversiteetti/MiMO)
Osa2: 2G järjestemä (mm. pohjana muille generaatioille, helpottaa ymmärtämään kehittyneimpiä järjestelmiä)
Osa3: 3G-Evoluutio (2G:stä alkanut evoluutio kohti 4G/5G järjestelmiä)
Osa4: 4G/5G järjestelmät
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaiset suoritustavat (mm. työelämäprojektit) ovat mahdollisia. Nämä sovitaan tapauskohtaisesti opettajan kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaisesti viikolla 36
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelijat tutustuvat käyttöjärjestelmien perusideoihin, käsitteisiin, rakenteisiin, toimintaan ja niiden osiin. Opiskelijat tutustuvat myös käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettuihin konsepteihin kuten pilvipalveluihin. Opiskelijat kykenevät soveltamaan opintojaksolla saatua osaamista jatko-opinnoissaan ja työurallaan ja pystyvät siirtymään helposti eri käyttöjärjestelmäympäristöihin (reaaliaikasellaisiin, mobiilikäyttöjärjestelmiin, valmistajakohtaisiin) opintojaksolla saadun osaamisen avulla.
Sisältö (OJ)
1) Käyttöjärjestelmän perusideat, käsitteet, rakenteet ja toiminta,
2) Käyttöjärjestelmän perusosien läpikäynti: käyttöjärjestelmän ydin (kernel), systeemikutsut, prosessit ja säikeet, prosessien välinen kommunikointi, skedulointi, muistinhallinta, tiedostojärjestelmä, I/O-järjestelmä, verkot, komentotulkki, varusohjelmat,
3) Uusien käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettujen konseptien läpikäynti: virtualisointi, pilvipalvelut, konttiteknologiat, kuorman tasaus, funktiot pilvipalvelutoimintoina.
Kurssilla käytetään käytännön työskentelyssä Linux-käyttöjärjestelmäympäristöjä.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ - / C-ohjelmointitaito, kyky hakea tietoa englanninkielisistä alan lähteistä, kyky työskennellä ryhmässä ja itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää useimmat käyttöjärjestelmien yleisiin periaatteisiin liittyvistä asioista
-osaa soveltaa em. asioita käytäntöön enimmäkseen avustettuna
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää käyttöjärjestelmien yleiset periaatteet ja käytännöt
-osaa soveltaa em. tietoja toiminnassaan
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi
Opiskelija
-osaa opintojaksolla opetetut asian erinomaisesti
-osoittaa soveltavaa osaamista käytännön ongelmanratkaisutilanteissa
-kykenee hankkimaan uutta aihepiiriin liittyvää tietoa itsenäisesti ja ymmärtää tämän uuden osaamisen linkittymisen opintojaksolla jo saatuun osaamiseen
Aika ja paikka
Nämä löytyvät ajantasaisina pakista / tuudosta / lukkarikoneesta; tarkista siis sieltä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvosana lasketaan oppilaan harjoitusaktiivisuuden perusteella. Laskennassa käytetään seuraavaa asteikkoa:
Harjoitusaktiivisuus vähintään Arvosana
---------------------------------------- -------------
20% 1
35% 2
50% 3
65% 4
80% 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, pieni shell-projekti
Oppimateriaalit
Tanenbaum & Bo: Modern Operating Systems: 4th ed. (c) 2013 Prentice-Hall, Inc.
ja siitä tehdyt kalvot.
Muuta materiaalia:
William Stallings: Operating Systems Internals and Design Principles. Pearson Education Limited. 2018 Ninth edition, global edition.
Bach: Design of the UNIX Operating System. 1986 Prentice Hall
Tanenbaum on päälähde.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27 tuntia oppilaan työtä.
Sisällön jaksotus
Asiasisältö perustuu Linux käyttöjärjestelmän peruskäsitteisiin. Nämä opiskelemalla oppilas saa paremmat valmiudet ymmärtää myös muita käyttöjärjestelmiä.
Alta löytyy kurssin pääasiat käsittelyjärjestyksessä - termit ovat englanniksi suoraan lähdemateriaaleista:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Introduction
Processes and Threads
Memory Management
File Systems
Input-Output
Deadlocks
Virtualization And The Cloud
Multiple Processor Systems
Security
UnixAndLinuxAndAndroid
Operating System Design
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos hallitset tämän kurssin asiat voit osoittaa ne minulle ahotoimalla ja läpäiset sillä tavalla kurssin. Ota tässä tapauksessa yhteyttä minuun niin sovitaan ahotointi.
Kansainvälisyys
Kurssin materiaali on pääsääntöisesti englannin kielistä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tällä hetkellä näitä ei ole tiedossa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän käsitteitä ja itse käyttöjärjestelmää ei juurikaan hallita.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän perusteet ja rakenne hallitaan sekä motivoinnit sen rakenneratkaisuille.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tason 1-2 arviointikriteerit täytetään ja tämän lisäksi käyttöjärjestelmän erilaisia palveluita löydetään ja niitä osataan soveltaa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tasojen 1-2 ja 3-4 kriteerit täytetään ja sen lisäksi: oppilas kykenee itsenäisesti löytämään eri käyttöjärjestelmien tarjoamia palveluita ja soveltamaan niitä. Käyttöjärjestelmän sisäinen rakenne ymmärretään. Eri käyttöjärjestelmävariantit hallitaan: mobiilikäyttöjärjestelmät, reaaliaikakäyttöjärjestelmät jne. Oppilas osaa valita sopivan käyttöjärjestelmän käsillä olevaan tarkoitukseen.,
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelijat tutustuvat käyttöjärjestelmien perusideoihin, käsitteisiin, rakenteisiin, toimintaan ja niiden osiin. Opiskelijat tutustuvat myös käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettuihin konsepteihin kuten pilvipalveluihin. Opiskelijat kykenevät soveltamaan opintojaksolla saatua osaamista jatko-opinnoissaan ja työurallaan ja pystyvät siirtymään helposti eri käyttöjärjestelmäympäristöihin (reaaliaikasellaisiin, mobiilikäyttöjärjestelmiin, valmistajakohtaisiin) opintojaksolla saadun osaamisen avulla.
Sisältö (OJ)
1) Käyttöjärjestelmän perusideat, käsitteet, rakenteet ja toiminta,
2) Käyttöjärjestelmän perusosien läpikäynti: käyttöjärjestelmän ydin (kernel), systeemikutsut, prosessit ja säikeet, prosessien välinen kommunikointi, skedulointi, muistinhallinta, tiedostojärjestelmä, I/O-järjestelmä, verkot, komentotulkki, varusohjelmat,
3) Uusien käyttöjärjestelmäteknologioiden päälle rakennettujen konseptien läpikäynti: virtualisointi, pilvipalvelut, konttiteknologiat, kuorman tasaus, funktiot pilvipalvelutoimintoina.
Kurssilla käytetään käytännön työskentelyssä Linux-käyttöjärjestelmäympäristöjä.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ - / C-ohjelmointitaito, kyky hakea tietoa englanninkielisistä alan lähteistä, kyky työskennellä ryhmässä ja itsenäisesti.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää useimmat käyttöjärjestelmien yleisiin periaatteisiin liittyvistä asioista
-osaa soveltaa em. asioita käytäntöön enimmäkseen avustettuna
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää käyttöjärjestelmien yleiset periaatteet ja käytännöt
-osaa soveltaa em. tietoja toiminnassaan
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Edellisten lisäksi
Opiskelija
-osaa opintojaksolla opetetut asian erinomaisesti
-osoittaa soveltavaa osaamista käytännön ongelmanratkaisutilanteissa
-kykenee hankkimaan uutta aihepiiriin liittyvää tietoa itsenäisesti ja ymmärtää tämän uuden osaamisen linkittymisen opintojaksolla jo saatuun osaamiseen
Aika ja paikka
Nämä löytyvät ajantasaisina pakista / tuudosta / lukkarikoneesta; tarkista siis sieltä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvosana lasketaan oppilaan harjoitusaktiivisuuden perusteella. Laskennassa käytetään seuraavaa asteikkoa:
Harjoitusaktiivisuus vähintään Arvosana
---------------------------------------- -------------
20% 1
35% 2
50% 3
65% 4
80% 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, pieni shell-projekti
Oppimateriaalit
Tanenbaum & Bo: Modern Operating Systems: 4th ed. (c) 2013 Prentice-Hall, Inc.
ja siitä tehdyt kalvot.
Muuta materiaalia:
William Stallings: Operating Systems Internals and Design Principles. Pearson Education Limited. 2018 Ninth edition, global edition.
Bach: Design of the UNIX Operating System. 1986 Prentice Hall
Tanenbaum on päälähde.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27 tuntia oppilaan työtä.
Sisällön jaksotus
Asiasisältö perustuu Linux käyttöjärjestelmän peruskäsitteisiin. Nämä opiskelemalla oppilas saa paremmat valmiudet ymmärtää myös muita käyttöjärjestelmiä.
Alta löytyy kurssin pääasiat käsittelyjärjestyksessä - termit ovat englanniksi suoraan lähdemateriaaleista:
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Introduction
Processes and Threads
Memory Management
File Systems
Input-Output
Deadlocks
Virtualization And The Cloud
Multiple Processor Systems
Security
UnixAndLinuxAndAndroid
Operating System Design
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos hallitset tämän kurssin asiat voit osoittaa ne minulle ahotoimalla ja läpäiset sillä tavalla kurssin. Ota tässä tapauksessa yhteyttä minuun niin sovitaan ahotointi.
Kansainvälisyys
Kurssin materiaali on pääsääntöisesti englannin kielistä.
Lisätietoja opiskelijoille
Tällä hetkellä näitä ei ole tiedossa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän käsitteitä ja itse käyttöjärjestelmää ei juurikaan hallita.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Käyttöjärjestelmän perusteet ja rakenne hallitaan sekä motivoinnit sen rakenneratkaisuille.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tason 1-2 arviointikriteerit täytetään ja tämän lisäksi käyttöjärjestelmän erilaisia palveluita löydetään ja niitä osataan soveltaa.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tasojen 1-2 ja 3-4 kriteerit täytetään ja sen lisäksi: oppilas kykenee itsenäisesti löytämään eri käyttöjärjestelmien tarjoamia palveluita ja soveltamaan niitä. Käyttöjärjestelmän sisäinen rakenne ymmärretään. Eri käyttöjärjestelmävariantit hallitaan: mobiilikäyttöjärjestelmät, reaaliaikakäyttöjärjestelmät jne. Oppilas osaa valita sopivan käyttöjärjestelmän käsillä olevaan tarkoitukseen.,
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tutustuu ohjelmistotuotannon niihin teknologioihin, menetelmiin ja työtapoihin joihin hän törmää päivittäisessä työssään ohjelmointityön lisäksi.
Sisältö (OJ)
Ohjelmistotuotannon käsitteet ja yleiskuva. Ohjelmistotuotannon vaihejakomallit ja ohjelmistotuotannon vaiheet. Ohjelmistojen vaatimusmäärittelyprosessi, toiminnallisten ja ei-toiminnallisten vaatimusten kartoittaminen ja määritteleminen. Ohjelmistoprojektin hallinta. Ohjelmistojen suunnittelu, toteutuksen yleisiä periaatteita, eri testauslajit, ohjelmistojen asentaminen. Tuotteen- ja versionhallinta, vianhallinta.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ ohjelmoinnin perusteet, Ohjelmoinnin edistyneet piirteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon peruskäsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-ymmärtää joitakin ohjelmistotuotannon perusteisiin liittyviä asioita käytännössä
-osaa soveltaa ohjelmistotuotannon perusteita ohjatusti
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita luovasti ja järkevästi
-osoittaa taitoa kehittää uusia ja järkeviä käytäntöjä ohjelmistotuotantoon yhteistyössä muiden kanssa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan; ks. pakki tai tuudo tätä. Oma tulevan viikon lukujärjestys kannattaa aina tarkistaa edellisen viikon perjantaina.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Exam-tentti joulukuun alkupuolella. Tarkemmat järjestelyt kerrotaan kun tentti tulee ajankohtaiseksi. Samoin kerrotaan tentin uusintamahdollisuudet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitusaktiivisuus: 0 – 3 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 20% => 1p, vähintään 40% => 2p, vähintään 70% => 3p; muutoin 0p
Exam-tentti: 0 – 2 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 30% => 1p, vähintään 60% => 2p; muutoin 0p
Arvosana on edellisten summa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, mahdollisesti vierailuluentoja, työtehtävien simulointeja.
Oppimateriaalit
Lähteinä käytetään ajantasaisia nettilähteitä, mm. javatpoint.com ja tutorialspoint.com. Kunkin viikon luentomateriaalissa kerrotaan sen viikon lähteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27h oppilaan työskentelyä. Tästä saat laskettua alustavan aika-arvion.
Sisällön jaksotus
Alustava aihepiirikohtainen aikataulu - kutakin aihetta käsitellään 1 - 2 viikkoa alustavasti. Kuhunkin aihepiiriin luodaan lyhyt perehdytys, aiheisiin palataan soveltaen Ohjelmistotuotannon jatkokurssilla.
1. Yleistä
2. Vaihejakomallit
3. Projektit
4. Vaatimusmäärittely
5. Arkkitehtuurisuunnittelu
6. Yksityiskohtainen suunnittelu
7. Toteutus
8. Testaus
9. Tuotteenhallinta, versionhallinta
10. Ylläpito
11. Jatkuva integrointi
12. Mahdollisesti vierailuja
13. Exam-tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisesti vierailuluentoja joulukuussa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas ei tunne kurssilla esitettyjä asioita eikä kykene niitä soveltamaan itsenäisesti ja ryhmässä. Arviointikriteerit on mainittu opintojaksosuunnitelmassa; täällä on niihin vähän tarkennuksia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvosanan määräytyminen on kerrottu yllä. Oppilas tuntee joitakin kurssilla esitettyjä asioita ja kykenee soveltamaan niitä tyydyttävästi. Hän tarvitsee enemmän tukea.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas tuntee valtaosan kurssilla opetetuista asioista ja kykenee soveltamaan niitä hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas hallitsee kurssin asiat ja kykenee soveltamaan niitä erinomaisesti. Oppilaalla on aktiivinen, itsenäinen, yhteistyökykyinen ja eteenpäin pyrkivä asenne aihepiiriin liittyvien asioiden omaksumisessa ja ohjelmistotuotannon ajankohtaisten asioiden seuraamisessa.
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Erkki Hietalahti
Vastuuhenkilö
Erkki Hietalahti
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tutustuu ohjelmistotuotannon niihin teknologioihin, menetelmiin ja työtapoihin joihin hän törmää päivittäisessä työssään ohjelmointityön lisäksi.
Sisältö (OJ)
Ohjelmistotuotannon käsitteet ja yleiskuva. Ohjelmistotuotannon vaihejakomallit ja ohjelmistotuotannon vaiheet. Ohjelmistojen vaatimusmäärittelyprosessi, toiminnallisten ja ei-toiminnallisten vaatimusten kartoittaminen ja määritteleminen. Ohjelmistoprojektin hallinta. Ohjelmistojen suunnittelu, toteutuksen yleisiä periaatteita, eri testauslajit, ohjelmistojen asentaminen. Tuotteen- ja versionhallinta, vianhallinta.
Esitietovaatimukset (OJ)
C++ ohjelmoinnin perusteet, Ohjelmoinnin edistyneet piirteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon peruskäsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-ymmärtää joitakin ohjelmistotuotannon perusteisiin liittyviä asioita käytännössä
-osaa soveltaa ohjelmistotuotannon perusteita ohjatusti
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-tuntee ohjelmistotuotannon käsitteistöä ja omaa alueen yleiskuvan
-tuntee ohjelmistotuotannon vaihejakomalleja ja vaiheita
-osaa vaatimusmäärittelyprosessin vaiheineen
-omaa edellytykset hallita ohjelmistoprojekteja
-tuntee yleiset periaatteet ohjelmistojen suunnitteluun ja toteutukseen
-tuntee testausta, tuotteen-, version- ja vianhallintaa
-osaa soveltaa em. aiheita luovasti ja järkevästi
-osoittaa taitoa kehittää uusia ja järkeviä käytäntöjä ohjelmistotuotantoon yhteistyössä muiden kanssa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan; ks. pakki tai tuudo tätä. Oma tulevan viikon lukujärjestys kannattaa aina tarkistaa edellisen viikon perjantaina.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Exam-tentti joulukuun alkupuolella. Tarkemmat järjestelyt kerrotaan kun tentti tulee ajankohtaiseksi. Samoin kerrotaan tentin uusintamahdollisuudet.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Harjoitusaktiivisuus: 0 – 3 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 20% => 1p, vähintään 40% => 2p, vähintään 70% => 3p; muutoin 0p
Exam-tentti: 0 – 2 pistettä
Tarkempi asteikko: vähintään 30% => 1p, vähintään 60% => 2p; muutoin 0p
Arvosana on edellisten summa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoituksia, mahdollisesti vierailuluentoja, työtehtävien simulointeja.
Oppimateriaalit
Lähteinä käytetään ajantasaisia nettilähteitä, mm. javatpoint.com ja tutorialspoint.com. Kunkin viikon luentomateriaalissa kerrotaan sen viikon lähteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27h oppilaan työskentelyä. Tästä saat laskettua alustavan aika-arvion.
Sisällön jaksotus
Alustava aihepiirikohtainen aikataulu - kutakin aihetta käsitellään 1 - 2 viikkoa alustavasti. Kuhunkin aihepiiriin luodaan lyhyt perehdytys, aiheisiin palataan soveltaen Ohjelmistotuotannon jatkokurssilla.
1. Yleistä
2. Vaihejakomallit
3. Projektit
4. Vaatimusmäärittely
5. Arkkitehtuurisuunnittelu
6. Yksityiskohtainen suunnittelu
7. Toteutus
8. Testaus
9. Tuotteenhallinta, versionhallinta
10. Ylläpito
11. Jatkuva integrointi
12. Mahdollisesti vierailuja
13. Exam-tentti
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisesti vierailuluentoja joulukuussa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Oppilas ei tunne kurssilla esitettyjä asioita eikä kykene niitä soveltamaan itsenäisesti ja ryhmässä. Arviointikriteerit on mainittu opintojaksosuunnitelmassa; täällä on niihin vähän tarkennuksia.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvosanan määräytyminen on kerrottu yllä. Oppilas tuntee joitakin kurssilla esitettyjä asioita ja kykenee soveltamaan niitä tyydyttävästi. Hän tarvitsee enemmän tukea.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas tuntee valtaosan kurssilla opetetuista asioista ja kykenee soveltamaan niitä hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arvosanan määräytyminen yllä. Oppilas hallitsee kurssin asiat ja kykenee soveltamaan niitä erinomaisesti. Oppilaalla on aktiivinen, itsenäinen, yhteistyökykyinen ja eteenpäin pyrkivä asenne aihepiiriin liittyvien asioiden omaksumisessa ja ohjelmistotuotannon ajankohtaisten asioiden seuraamisessa.
Ilmoittautumisaika
26.06.2023 - 05.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 24
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- toteuttaa suuryritystason tietoverkkoja
- tehdä vianmääritystä suuressa verkossa
- selittämään verkossa käytettyjä tekniikoita
Sisältö (OJ)
Verkkoarkkitehtuurit, virtualisointi, verkon runkotekniikat, verkon toimintavarmuus, tietoturva ja automatisointi
Esitietovaatimukset (OJ)
Skaalautuvat verkot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
- osaa ottaa käyttöön suuryritystason verkon vaatimia tekniikoita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
- osaa toteuttaa suuryritystason verkon käyttäen edistyneitä tekniikoita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
- osaa suunnitella ja toteuttaa tehokkaita, vikasietoisia ja turvallisia suuryritystason verkkoja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti syksyllä 2024, labratunnit kerran viikossa
Laboratoriotyöskentelyä ja ohjausta tietoverkkolabrassa
Mahdollisia Teams-luentoja erikseen ilmoitetusti (tai tallenteina)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kokeet ja uusinnat viikoilla 49 ja 50.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena moduulitestit, tapaustutkimus, simulaatiotehtävät, työkoe ja tentti. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ongelmalähtöinen oppiminen, tapaustutkimus, luennot, opetuskeskustelut ja laboratoriotyöskentely ohjatusti sekä itsenäisesti. Simulaatiotehtäviä. Työkoe ja tentti.
Oppimateriaalit
Kurssin sisältö pohjatuu kirjaan CCNP and CCIE Enterprise Core ENCOR 350-401 Official Cert Guide
by Brad Edgeworth, Jason Gooley, David Hucaby, Ramiro Garza Rios, josta on kirjastossa saatavilla sähköinen version:
https://andor.tuni.fi/permalink/358FIN_TAMPO/r7s9o4/alma9911297459405973
Tämän lisäksi opiskelijat saavat käyttöönsä kyseiseen kirjaan perustuvan kalvosarjan ja muuta opettajan jakamaa materiaalia. Kirjasta käydään toteutuksella läpi WiFi--verkkoja lukuunottamatta kaikki muut osat soveltuvin osin.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 op eli noin 135 tuntia opiskelijan työtä. Työ jakautuu tasaisesti opintojakson ajalle ja teoria- sekä käytännön tekemisen kesken. Opiskelijan on hyvä varautua käyttämään aikaansa noin 10 h viikottain opintojakson asioiden opiskeluun.
Sisällön jaksotus
Tarkempi aikataulu on saatavilla opintojakson Teamisissa.
- Johdanto ja yleiset asiat
- Virtuaaliset lähiverkot ja niiden välinen reititys
- Runkoyhteyksien kahdentaminen
- Kytkentäisen verkon luupinestomekanismit
- Oletusyhdyskäytävän kahdennus
- Sisäinen reititys
- Ulkoinen reititys
- Konttorien välinen etäyhteys
- Osoitteenmuunnos; Pääsylistat
- Ylläpidon palveluita
- Verkon ohjelmoitavuus ja automatisointi
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti ENCOR 350-401
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso on vaativa ja sen suorittaminen edellyttää pohjatietoina kaikkien CCNA-opintojen sisältöjen hallinnan. Sisältö on laaja mutta käytännön harjoituksissa keskitytään niihin osiin, joita ei ole aikaisemmissa kursseissa käsitelty.
Esitietovaatimuksena on CCNA-oppimäärän suorittaminen hyvällä tasolla.
Opintojakson suorittamisen deellytyksenä on tehtävien teko koulun labrassa. Ohjausta saa lukujärjestykseen merkittyjen tuntien aikana.
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
-
21I260EBDegree Programme in Software Engineering
-
21I260EADegree Programme in Software Engineering
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin opiskelija osaa kertoa suullisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa esitellä suullisesti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista. Opiskelija selviytyy oman tekniikan alansa työelämäkontakteista, esim. puhelintilanteista ja presentaatioista. Opiskelija osaa antaa suullisesti oman alansa teknisiä ohjeita.
Sisältö (OJ)
Työelämän suullisia viestintätilanteita, yrityselämän ruotsia, oman opiskelualan termistöä, keskeistä kielioppia.
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion ruotsin oppimäärä: keskipitkässä ruotsissa yo-arvosana magna, B1-tason kielitaito tai opintojakso: ”Grundkurs i svenska för teknikbranschen”.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia ja ymmärtää oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä selviytyy pääosin ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa, esim. sähköisessä viestinnässä, puhelinviestinnässä, neuvontatilanteissa, palavereissa ja raportoinneissa.
Opiskelija osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia ohjeistuksia ja laatia niitä pääosin ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa ohjeistuksia melko hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa ohjeistuksia.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin opiskelija osaa kertoa suullisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa esitellä suullisesti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella näistä aiheista. Opiskelija selviytyy oman tekniikan alansa työelämäkontakteista, esim. puhelintilanteista ja presentaatioista. Opiskelija osaa antaa suullisesti oman alansa teknisiä ohjeita.
Sisältö (OJ)
Työelämän suullisia viestintätilanteita, yrityselämän ruotsia, oman opiskelualan termistöä, keskeistä kielioppia.
Esitietovaatimukset (OJ)
Lukion ruotsin oppimäärä: keskipitkässä ruotsissa yo-arvosana magna, B1-tason kielitaito tai opintojakso: ”Grundkurs i svenska för teknikbranschen”.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija osaa hankkia ja ymmärtää oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä selviytyy pääosin ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa, esim. sähköisessä viestinnässä, puhelinviestinnässä, neuvontatilanteissa, palavereissa ja raportoinneissa.
Opiskelija osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia ohjeistuksia ja laatia niitä pääosin ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistä aiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa ohjeistuksia melko hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköistä viestintää, puhelinviestintää, neuvontatilanteita, palavereja ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa ohjeistuksia.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
22I224Ohjelmistotekniikka
-
21I260EBDegree Programme in Software Engineering
-
21I260EADegree Programme in Software Engineering
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto
- alan työtehtävät
- omasta koulutuksesta kertominen
- oman alan tuotannoista kertominen
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa pääasiassa hyvin
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa sujuvasti
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
- hallitsee autotekniikan keskeisen termistön
- osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
- osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
- osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
- saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
- autenttiset ammatilliset tekstit, autotekniikan sanasto
- alan työtehtävät
- omasta koulutuksesta kertominen
- oman alan tuotannoista kertominen
- erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Lisätiedot (OJ)
Riittävä suomen kielen taito; vaihtoehtoinen suoritustapa: näyttökoe.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
- osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
- hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
- osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
- hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa pääasiassa hyvin
- käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
- käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
- ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
- osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
- hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
- kirjoittaa sujuvasti
- käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
- käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
- Miika Huikkola
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
22I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää analogisten ja digitaalisten tietoliikennejärjestelmien toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa mallintaa analogisten ja digitaalisten järjestelmien toimintaperiaatteen ja ymmärtää niiden suoritusarvoja (parametreja) Opiskelija tuntee analogisten ja digitaalisten järjestelmien suunitteluun liittyviä perusteita ja niiden suorituskykyvaatimuksia.
Sisältö (OJ)
Anologisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Digitaalisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät (konstellaatio) sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Hajaspektrijärjestelmän toimintaperiaate ja niiden ominaisuuksia.
Opintojakso sisältää integroitua matematiikan sisältöä (~2 op): kompleksiluvut, funktio, Fourier-muunnos, matemaattisen ohjelmiston käyttö (esim. Matlab).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa malliesimerkkien avulla ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-tietää tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja tunnistaa erilaisia järjestelmäratkaisuja
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-opiskelija osaa ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-osaa vertailla tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja niiden parametreja
-tietää erilaisia järjestelmäratkaisuja ja niiden toimintaperiaatteita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa mallintaa ja laskea analogisten ja digitaalisten tiedonsiirtojärjestelmien suoritusarvoja ja soveltaa niitä erilaisiin järjestelmiin
-osaas vertailla ja kehittää erilaisia tiedonsiirtoratkaisuja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksossa on kaksi välitenttiä, jotka molemmat sisltää sekä teoriaosan (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaalit sallittu). Tenttien tarkempi ajankohta ja toteutustapa tarkentuu syksyllä. Alustavasti tentit VK41 ja VK48
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus/etäopetus (tilanteen mukaan, ajankohtaisten ohjeistusten mukaisesti, tarkentuu syksyllä), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, ym.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu materiaali (monisteet+laskuharjoitukset)
Saat materiaalit sähköpostilla (Mikäli sähköposti ei ole sinua tavoittanut, ole yhteydessä opettajaan)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 50 tuntia, opiskelijan kokonaistyömäärä 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on omat monisteet. Ne jakautuvat seuraavasti
Osa 1: Kertausta (mm. desibeleistä, suodattimista), Signaalia huonontavat tekijät (mm. S/N, särö). Tiedonsiirron rajoituksia (mm. BW)
Osa 2: Modulointi (mm. Perusmodulaatiomenetelmät AM/FM /PM)
Osa 3: Lähetin ja Vastaanotinarkkitehtuurit. RX/TX:n suorituskykyvaatimuksia ( mm. Herkkyys, säteilyteho)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteys luennoitsijaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaan viikolla 36.
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
7 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Rantala
- Miika Huikkola
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
22I226Sulautetut järjestelmät ja elektroniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää analogisten ja digitaalisten tietoliikennejärjestelmien toimintaperiaatteen. Opiskelija osaa mallintaa analogisten ja digitaalisten järjestelmien toimintaperiaatteen ja ymmärtää niiden suoritusarvoja (parametreja) Opiskelija tuntee analogisten ja digitaalisten järjestelmien suunitteluun liittyviä perusteita ja niiden suorituskykyvaatimuksia.
Sisältö (OJ)
Anologisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Digitaalisen tiedonsiirtojärjestelmän toteutusperiaatteet ja modulaatiomenetelmät (konstellaatio) sekä käytetyt parametrit ja suoritusarvot. Hajaspektrijärjestelmän toimintaperiaate ja niiden ominaisuuksia.
Opintojakso sisältää integroitua matematiikan sisältöä (~2 op): kompleksiluvut, funktio, Fourier-muunnos, matemaattisen ohjelmiston käyttö (esim. Matlab).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa malliesimerkkien avulla ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-tietää tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja tunnistaa erilaisia järjestelmäratkaisuja
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-opiskelija osaa ratkaista analogiseen ja digitaaliseen tiedonsiirtoon, - järjestelmiin liittyviä suoritusarvoja
-osaa vertailla tiedonsiirrossa käytettyjä modulaatiomenetelmiä ja niiden parametreja
-tietää erilaisia järjestelmäratkaisuja ja niiden toimintaperiaatteita
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-osaa mallintaa ja laskea analogisten ja digitaalisten tiedonsiirtojärjestelmien suoritusarvoja ja soveltaa niitä erilaisiin järjestelmiin
-osaas vertailla ja kehittää erilaisia tiedonsiirtoratkaisuja
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksossa on kaksi välitenttiä, jotka molemmat sisltää sekä teoriaosan (ilman materiaalia) ja laskuosuuden (kaikki materiaalit sallittu). Tenttien tarkempi ajankohta ja toteutustapa tarkentuu syksyllä. Alustavasti tentit VK41 ja VK48
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan asteikolla 0-5.
Opintojaksosta järjestetään kaksi (2) tenttiä, jotka sisältävät teoriaosuuden (ilman mitään materiaalia) ja mahdollisen laskuosuuden (materiaalit sallittu). Eri osat/osuudet ovat painotukseltaan saman arvoisia.
Opintojakson arvosana määräytyy tenteistä ja tehtävistä saatavien kokonaispisteiden mukaisesti.
Opintojakso sisältää erilaisia tehtäviä, joilla on mahdollista korottaa kokonaispistekertymää ja edelleen mahdollisesti arvosanaa. Tehtävien tarkempi pisteytys tarkentuu opintojakson kuluessa ja tehtävien annon yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus/etäopetus (tilanteen mukaan, ajankohtaisten ohjeistusten mukaisesti, tarkentuu syksyllä), itsenäinen opiskelu, kotitehtävät, harjoitustehtävät, ym.
Oppimateriaalit
Tunnilla jaettu materiaali (monisteet+laskuharjoitukset)
Saat materiaalit sähköpostilla (Mikäli sähköposti ei ole sinua tavoittanut, ole yhteydessä opettajaan)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetusta 50 tuntia, opiskelijan kokonaistyömäärä 135 tuntia
Sisällön jaksotus
Sisällöstä on omat monisteet. Ne jakautuvat seuraavasti
Osa 1: Kertausta (mm. desibeleistä, suodattimista), Signaalia huonontavat tekijät (mm. S/N, särö). Tiedonsiirron rajoituksia (mm. BW)
Osa 2: Modulointi (mm. Perusmodulaatiomenetelmät AM/FM /PM)
Osa 3: Lähetin ja Vastaanotinarkkitehtuurit. RX/TX:n suorituskykyvaatimuksia ( mm. Herkkyys, säteilyteho)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ota yhteys luennoitsijaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaan viikolla 36.
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Matias Mäkelä
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
21I227Tietoliikennetekniikka ja tietoverkot
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa valita ja käyttää tietoliikennejärjestelmien mittalaitteita sekä toteuttaa niillä erilaisia mittauksia. Opiskelija osaa tulkita, analysoida ja raportoida saatuja tuloksia. Opiskelija osaa etsiä kirjallisuudesta ja verkosta mittauksissa tarvittavia tietoja. Opiskelija osaa käyttää ja asentaa suunnitteluvälineita ja –ohjelmistoja
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla syvennetään tietoja ja taitoja tietoliikenneteknikan käytännön mittauksiin. Lisäksi opintojaksolla tutustutaan tietoliikenteen tyypillisiin mittalaitteisiin, kuten RF-generaattoriin, spektrianalysaattoriin, piirianalysaattoriin ja vektorianalysaattoriin. Opintojaksolla suoritetaan käytännön mittauksia erilaisilla mittalaitteilla, analysoidaan saatuja mittaustuloksia sekä laaditaan tuloksien pohjalta raportteja.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää opintojaksolla käyttämiään mittalaitteita
-osaa tulkita saatuja tuloksia
-osaa toimia ryhmässä
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-osaa käyttää sujuvasti opintojaksolla käyttämiään mittalaitteita
-osaa tulkita ja analysoida saatuja mittaustuloksia
-omaa hyvät ryhmätyötaidot
-pystyy raportoimaan saamansa tulokset
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja
-osaa valita mittaustilanteeseen sopivat mittalaitteet ja -menetelmät
-osaa mitata, analysoida ja tulkita eri mittalaitteilla ja -menetelmillä saatuja tuloksia sekä ymmärtää mahdolliset eroavaisuudet
-osaa etsiä eri mittausmenetelmistä ja -laitteista tietoa verkosta
-osaa toimia ryhmän vetäjänä ja innovaattorina sekä laatia projektista raportit.
Aika ja paikka
Tietoliikennetekniikan laboratorio A3-16
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Käytännön mittauskoe opintojakson lopussa, aikataulun mukaisesti.
Mittauskoe sisältää kaksi tai kolme erilaista käytännön mittaustehtävää laboratoriotöissä tehdyistä mittauksista.
Mittauskokeen tarkempi, opiskelijakohtainen aikataulu ilmoitetaan syksyn aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työskentely laboratoriossa, ryhmätyötaidot, työselostukset (esi- ja jälkiselostus), hyväksytty mittauskoe.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Laboratorio-opetus.
Lähiopetus, demonstraatiot, yhteistoiminnallinen oppiminen, harjoitukset, harjoitustyöt, raportti/työselostus, itsenäinen verkko-opiskelu, laboratoriotyöskentely.
Oppimateriaalit
Laboratoriotyöohje ja tarkempi viikkokohtainen työaikataulu (tehdään ensimmäisellä kerralla) löytyvät Moodlesta
Mittalaitteiden manuaalit (englanninkielisiä), erilliset työkohtaiset ohjeet, aikaisempien opintojaksojen luentomonisteet/materiaalit/muistiinpanot. Tiedonhaku verkosta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 96h (10työtä x 8h + alustus (VK36) + mittauskoe), itsenäinen työskentely 174h.
Sisällön jaksotus
Erillisen, työkohtaisen aikataulun mukaisesti tehtävät työt.
Aikataulu ja ryhmäjako tehdään viikolla 36.
Töiden kierron toteutus laadittu siten, että jokainen opiskelija tekee kaikki työt. Työt tehdään pääsääntöisesti kahden hengen ryhmissä
Ryhmäjaot, aikataulut ja laboratoriotyöohjeet löytyvät Moodlesta (kurssi XX, kurssiavain XX, ilmoitetaan alustuksen yhteydessä)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Henkilökohtainen/ryhmäkohtainen laaja tietoliikenteeseen liittyvä projektityö (voi sisältyä kokonaan tai osaksi opintojaksoon).
Aihe ja laajuus sovitaan tapauskohtaisesti opettajien kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso alkaa lukujärjestyksen mukaisesti VK36
Ilmoittautumisaika
28.07.2024 - 26.08.2024
Ajoitus
27.08.2024 - 31.07.2025
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 4
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat TAMKin opinto-oppaasta, https://opinto-opas-ops.tamk.fi/.
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 4.
Ilmoittautuminen alkaa 1.8.2024 klo 9.00 ja päättyy 2.8.2024 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja opintomaksu 300 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Opinnoissa menestyminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2025 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä, opintomenestys, opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan sekä mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2025 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
12.09.2024 - 13.10.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Harri Saarinen
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
23TIETOBTietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää tietoturvan perusteet
Opiskelija on tietoinen langallisia ja langattomia järjestelmiä koskevista säädöksistä ja viranomaisohjeista sekä ymmärtää tietoliikennejärjestelmien perusrakenteen.
Opiskelija on tietoinen tietoliikenneverkon kautta tulevista uhista ja osaa toimia tilanteen edllyttämällä tavalla
Sisältö (OJ)
Tietoturva ja turvallinen tietoverkkojen käyttö Lisensoidut ja lisensoimattomat taajuusalueet, vapaan tilan vaimennus. Matkaviestiverkon rakenne (2-5G). Kyberturvallisuuden perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tietää mitä kyberuhka tarkoittaa ja omaa perusteet kyberuhalta suojautumiselle
-osaa opintojaksoilla käytyjä asiakokonaisuuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tunnistaa kyberuhkaan liittyviä tekijöitä ja osaa suojata itseään niiltä
-pystyy soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää mistä tekijöistä syntyy kyberuhka
-osaa varautua kyberuhkiin sekä suojata itseään ja yritystoimintaa kyberuhilta.
-pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Osan 1 Kirjallinen tentti alustavasti VK 41
Osan 2 Tentti tarkentuu myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson osat arvioidaan erikseen asteikolla 0-5. Molemmista osasta tulee saada hyväksytty (arvosana 1) ja opintojakson kokonaisarvosana määräytyy osien arvosanojen painotetusta keskiarvosta. Painotus perustuu osien laajuuteen (osa 1: 3 opintopistettä, osa 2: 2 opintopistettä).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/etäopetus (etäopetus ajantasaisen ohjeistuksen mukaisesti), tehtävät, demot, testit ja tentti
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Osa 1 Tullaan pitämään sekä lähiopetuksena että mahdollisesti etäopetuksena.
Osa 2 Tarkentuu myöhemmin syksyllä
Oppimateriaalit
Opintojakson yhteydessä jaettu materiaali (Matkaviestiverkot).
Saat matkaviestiverkkojen osuuden materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opintojakson osassa 2 käytetään STEK:n luomaa kyberturvallisuuden oppimismateriaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä tarkoittaa 135 tuntia opiskelijan työtä.
Osan 1 Lähi/etä tunnit (7 x 4h/vk, sis. tentti)
Osan 2 tunnit tarkentuu myöhemmin syksyllä
Sisällön jaksotus
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus opintojakson osan alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus VK36 lukujärjestyksen mukaisesti
Ilmoittautumisaika
06.06.2024 - 31.08.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Harri Saarinen
- Ari Rantala
Vastuuhenkilö
Ari Rantala
Ryhmät
-
23TIETOATietotekniikka
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää tietoturvan perusteet
Opiskelija on tietoinen langallisia ja langattomia järjestelmiä koskevista säädöksistä ja viranomaisohjeista sekä ymmärtää tietoliikennejärjestelmien perusrakenteen.
Opiskelija on tietoinen tietoliikenneverkon kautta tulevista uhista ja osaa toimia tilanteen edllyttämällä tavalla
Sisältö (OJ)
Tietoturva ja turvallinen tietoverkkojen käyttö Lisensoidut ja lisensoimattomat taajuusalueet, vapaan tilan vaimennus. Matkaviestiverkon rakenne (2-5G). Kyberturvallisuuden perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
-tietää mitä kyberuhka tarkoittaa ja omaa perusteet kyberuhalta suojautumiselle
-osaa opintojaksoilla käytyjä asiakokonaisuuksia
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
-tunnistaa kyberuhkaan liittyviä tekijöitä ja osaa suojata itseään niiltä
-pystyy soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
-ymmärtää mistä tekijöistä syntyy kyberuhka
-osaa varautua kyberuhkiin sekä suojata itseään ja yritystoimintaa kyberuhilta.
-pystyy itsenäisesti ja laaja-alaisesti soveltamaan opintojaksolla käsiteltyjä asiakokonaisuuksia
-omaa valmiudet osoittaa osaamisensa
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Osan 1 Kirjallinen tentti alustavasti VK 41
Osan 2 Tentti tarkentuu myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson osat arvioidaan erikseen asteikolla 0-5. Molemmista osasta tulee saada hyväksytty (arvosana vähintään 1) ja opintojakson kokonaisarvosana määräytyy osien arvosanojen painotetusta keskiarvosta. Painotus perustuu osien laajuuteen (osa 1: 3 opintopistettä, osa 2: 2 opintopistettä).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/etäopetus (etäopetus ajantasaisen ohjeistuksen mukaisesti), tehtävät, demot, testit ja tentti
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Osa 1 Tullaan pitämään sekä lähiopetuksena että mahdollisesti etäopetuksena.
Osa 2 Tarkentuu myöhemmin syksyllä
Oppimateriaalit
Opintojakson yhteydessä jaettu materiaali (Matkaviestiverkot).
Saat matkaviestiverkkojen osuuden materiaalin sähköpostilla (mikäli sähköposti ei sinua ole tavoittanut ole yhteydessä opettajaan)
Opintojakson osassa 2 käytetään STEK:n luomaa kyberturvallisuuden oppimismateriaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä tarkoittaa 135 tuntia opiskelijan työtä.
Osan 1 Lähi/etä tunnit (7 x 4h/vk, sis tentti)
Osan 2 tunnit tarkentuu myöhemmin syksyllä
Sisällön jaksotus
Opintojakso on jaettu kahteen osaan:
- Osa 1: Mobiiliviestiverkot
- Osa 2: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus opintojakson osan alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus VK36 lukujärjestyksen mukaisesti
Ilmoittautumisaika
29.07.2024 - 13.10.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 22.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lotta Markkula
- Marja-Liisa Timperi
- Uusi Opettaja 2 TiTe 2024