Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Tradenomi, alempi korkeakoulututkinto, NQF 6
Yhteystiedot
Tutkintovastaava Toni Männistö, p. 050 336 3687
Opinto-ohjaaja Anja Salo, p. 040 801 6440
Opintoasiainkoordinaattori Teija Helin, p. 040 801 6249
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset, ks. TAMKin www-sivut.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijan on mahdollista saada tunnustusta aiemmin hankitusta osaamisestaan.
Katso TAMKin yleiset AHOT-ohjeet
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen.
Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
TAMKin tutkintosääntö
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon profiili
Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto.
Tutkinto vastaa Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän ammattikorkeakoulututkinnolle asettamia kriteereitä sekä tutkintojen ja muun osaamisen eurooppalaisen viitekehystä.
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
SUUNTAAVA TAI MONIPUOLINEN ICT-ALAN OSAAMINEN
Osaaminen on joko suuntaavaa esimerkiksi syvällistä ohjelmointitaitoihin liittyvää osaamista tai laajaa/yleistä ICT-alan asiantuntemusta.
PROJEKTIOSAAMINEN
Opetus toteutetaan opintojaksoilla, joista osaaminen yhdistyy projektiosaamisen myötä projekti- ja palveluliiketoiminnan kehittämiseen sekä monialaisuuteen.
Projektiosaamiseen kuuluu projektityömallien tunteminen, projektien suunnittelu ja hallinta, projektitiimin roolien ja tehtävien ymmärtäminen, asiakaskontaktien hoitaminen, projektinhallintatyökalut, dokumentointi sekä versioiden, muutosten ja laadun hallinta.
TIIMITYÖTAIDOT
Työskentely tapahtuu tiimeissä, ja se on tavoitteellista, suunnitelmallista ja tehokasta.
VUOROVAIKUTUSTAIDOT
Vuorovaikutuksen lähtökohtana on kyky ja halu vastavuoroiseen viestintään ja yhdessä toimimiseen.
Sijoittuminen työelämään
Työtehtäviä voivat olla esimerkiksi ohjelmistokehittäjä/-suunnittelija, web-suunnittelija, käyttöliittymäsuunnittelija, tietokantakehittäjä/-suunnittelija, peliohjelmoija, pelisuunnittelija, peligraafikko, IT-alan projektipäällikkö, palvelupäällikkö, konsultti tai yrittäjä.
Alalla menestyminen vaatii usein vahvaa teknistä osaamista sekä kykyä ratkaista ongelmia loogisesti ja innovatiivisesti. Tärkeää on pystyä tunnistamaan haasteet, hahmottamaan niiden taustalla olevat syyt ja kehittämään tehokkaita ratkaisuja. Työskentelyssä korostuvatkin jatkuva oppiminen, luovuus ja kyky soveltaa uusimpia teknologioita ja menetelmiä käytännön ongelmien ratkaisemiseksi.
Jatko-opintomahdollisuudet
24 kuukauden työkemuksen jälkeen on mahdollisuus hakea ylempään AMK-tutkintoon, esim. tietojärjestelmäosaaminen koulutukseen. Tutkinto antaa hakukelpoisuuden myös soveltuviin yliopiston maisteriohjelmiin.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Suoritusten arvioinnissa käytetään pohjana TAMKin yleisiä arviointikriteereitä
Tarkemmat arviointikriteerit löytyvät opetussuunnitelmasta. Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
TAMKin tutkintosääntö
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Tutkinnon kehittäminen
Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset sekä TAMKin strategia.
Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Opinnot kv-opiskelijoille, tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma

Ilmoittautumisaika
26.05.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 22.11.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 35
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Pasi Pekkanen
- Media-and-Arts Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Learning goals: After the course students can describe how to release games for online use. They are able to design and create graphics for a small scale 2D game. They know how to create characters with animations and are able to export them to be used in a game. They are also able to create optimized 2D art for games.
Sisältö (OJ)
Game engines, 2D graphics for games, animations, controlling animations, constructing game levels, user interfaces, compiling, optimizing graphics.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe the key concepts of 2D games.
The student can describe how to create graphics and animations for a 2D games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can design and construct a level for 2D game.
The student can use import pipeline for preparation of 2D assets.
The student can design and Implement basic UI elements for games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to deploy 2D game for online use.
The student can apply learned for packing and optimizing 2D assets.
Aika ja paikka
First three lessons physically at Mediapolis.
There rest of the lessons online via Zoom:
https://tuni.zoom.us/j/68134264220
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Course tasks and activity
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-Online lectures via Zoom
-Practical excercises
Oppimateriaalit
-Unity as the game engine
-Free software for creating graphics and animations
-Digital learning resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 h
Lisätietoja opiskelijoille
Done mostly online (three first lessons at Mediapolis)
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Sami Kojo
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
After the course students are able to design and program a small scale 2D game. They know hot to control characters via input and are able to implement simple AI characters for game. They can release game for online use.
Sisältö (OJ)
Programming 2D games,
2D game engines,
AI in games,
game physics,
controlling game audio,
compiling,
version control,
releasing games for online use.
Lisätiedot (OJ)
For Games Adacemy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe how to control 2D game characters.
The student can describe how to use import pipeline for preparation of 2D assets.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to design and program a small scale complete 2D game.
The student is able to design and implement simple AI in a game.
The student is able to create audio controlling systems in a game.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to design and implement different game features and systems.
The student can apply learned skills for building a final package for deployment for online use.
Aika ja paikka
Paikan päällä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Opintojakso suoritetaan harjoitustöiden perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso suoritetaan palauttamalla harjoitustöitä, jotka linkittyvät Game Project 1 opintojaksoon. Jos opiskelija ei suorita Game Project 1 -opintojaksoa, hän voi toteuttaa yksinkertaisen 2D-pelin, johon ominaisuudet toteutetaan.
Harjoitustyöt mittaavat sitä, kuinka hyvin opiskelija on sisäistänyt opintojakson aiheet ja kuinka hyvin hän osaa soveltaa niitä oikeaan peliprojektiin. Arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin töiden palautukset seuraavat kurssin aiheita ja hyviä ohjelmointikäytäntöjä. Harjoitukset voidaan toteuttaa ryhmätyönä ja tässä tapauksessa kukin ryhmän jäsen tekee myös vertaisarvion. Tarkempi kuvaus arvioinnista ja harjoitustöiden tekemisestä löytyy kurssin Moodle-sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot ja harjoitukset.
Oppimateriaalit
Verkkomateriaali. Julkaistaan opintojakson Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- Luennot ja viikkoharjoitukset 1. periodilla
- Harjoitustyöt toisen periodin aikana
Sisällön jaksotus
Aikataulu julkaistaan opintojakson Moodlesivulla opintojakson alussa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan opettajan kanssa tapauskohtaisesti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
- Yhtä tai useampaa harjoitusta ei ole palautettu
- Opiskelija ei ole osallistunut ryhmätyöhön
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 05.02.2024
Ajoitus
11.01.2024 - 28.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Media-and-Arts Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
20MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
21MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Students can design and create 3D environments for games with sculpting. They can identify the used tools, techniques and pipelines. They have ability to create modular models with procedural textures. Students can plan and create low resolution models with baking. They can also demonstrate understanding of render methods and use of different textures on models. They can create lighting and can manage post processing in a game engine. They apply learned skills for starting to build a portfolio.
Sisältö (OJ)
Basic concepts of creating 3D environments and assets for games. Sculpting 3D models and pipelines for baking and exporting to games. Basics of retopology and used tools. Creating and using procedural textures on models. Designing and creating game ready modular structures and small assets. Portfolio building.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe tools for sculpting, lighting and texturing.
The student can describe procedural texturing and how to utilize it.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can design and sculpt low poly assets with baking.
The student can create procedural textures and use them in models.
The student can design and create modular environments for games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to design and create modular structures for games.
The student can apply learned skills for lighting and post processing environments.
The student can apply learned skills for creating a portfolio.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 04.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Tavoitteet (OJ)
Upon completion of this course, students will be able to do the following:
*Recall cloud computing services and models
*Describe developing on AWS
*Write code that interacts with Amazon S3 by using AWS SDKs
*Explain the role of AWS IAM
*Write code that interacts with Amazon DynamoDB by using AWS SDKs
*Explain caching with Amazon CloudFront and Amazon ElastiCache
*Configure containers
*Develop solutions with SQS and SNS
*Write code that interacts with Aws Lambda by using AWS SDKs
*Create a REST API by suing Amazon API Gateway
*Describe the use of AWS Step Functions
*Explain how to build secure applications
*Identify best practice for deploying applications
Sisältö (OJ)
AWS Academy Cloud Developing is an AWS Academy course designed to help students develop technical expertise in development using cloud technologies. The curriculum is delivered through instructor-led classes, digital videos, knowledge checks, and hands-on labs. Throughout the course, students will explore a scenario that provides opportunities to build a variety of infrastructures through a guided, hands-on approach. Students have access to course manuals, online knowledge checks, hands-on labs, a free practice certification exam, and a discount voucher for the certification exam.
Esitietovaatimukset (OJ)
Introduction to Cloud and AWS or similar course.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 10.03.2024
Ajoitus
14.03.2024 - 28.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Markku Laskujärvi
- Antti Perälä
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
20MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
21MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Students can describe up to date 3D modeling techniques, tools and working methods. They are able to examine upcoming working methods and tools. After the course they have been experimenting some of the new 3D techniques in a customer project or as a team. They can review and argue how 3D modeling is going to change in next 10 years.
Sisältö (OJ)
New and upcoming 3D modelling techniques, experimental 3D modelling.
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe up to date and future 3D modeling techniques, tools and working methods.
The student can describe how to research new 3D modeling techniques.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can experiment new 3D modelling techniques in a real-life project.
The student can create 3D models with new modelling techniques.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to research upcoming techniques in the field of 3D modeling.
The student can apply learned skills to compare new techniques for 3D modeling.
Aika ja paikka
Zoom
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Course work project + student activity
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Online lectures and independent exercises
Oppimateriaalit
Digital resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 h
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
08.01.2024 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 10.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mari Touronen
Vastuuhenkilö
Mari Touronen
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia tarkoituksenmukaisesti kirjallisissa ja suullisissa työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa; ottaa huomioon vastaanottajan, tilanteen ja alan vaatimukset; viestiä jäsentyneesti, ymmärrettävästi ja vakuuttavasti.
Sisältö (OJ)
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
sujuva ja tarkka asiatyyli,
työelämän keskeisimmät tekstilajit,
projektisuunnitelma,
vakuuttava suullinen esitys,
viestintä ja vuorovaikutus ryhmä- ja tiimitoiminnassa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa edistää tiimin toimintaa.
Opiskelija osaa viestiä ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita.
Opiskelija osaa laatia asiantuntijaesityksen.
Opiskelija osaa perustella mielipiteensä ja näkemyksensä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa edistää tiimin toimintaa tavoitehakuisesti.
Opiskelija osaa viestiä jäsentyneesti ja havainnollisesti.
Opiskelija osaa laatia kiinnostavan ja kohderyhmälähtöisen asiantuntijaesityksen.
Opiskelija osaa perustella mielipiteensä selkeästi ja sujuvasti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa edistää tiimin toimintaa luomalla myönteistä ilmapiiriä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Opiskelija osaa viestiä vakuuttavasti, omaperäisesti ja vuorovaikutteisesti.
Opiskelija osaa laatia hyvin jäsennellyn, tiiviin ja innostavan asiantuntijaesityksen.
Opiskelija osaa perustella näkemyksensä monipuolisesti ja hallituin ilmaisutavoin.
Aika ja paikka
Viestintää parillisilla viikoilla viikolta 4 alkaen.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla ei ole tenttiä. Arvioitavina tehtävinä tiedote ja asiantuntijaesitys.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, tunti- ja kotitehtävät pääosin projektiryhmittäin
.
Oppimateriaalit
Materiaali opintojakson Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetustunnit ja tehtävät sekä opiskelijoiden itsenäistä työskentelyä yhteensä 81 h.
Sisällön jaksotus
Tekstitaidot ja kirjallinen viestintä, projektiviestintä,markkinointiviestintä,
esiintyminen ja puheviestintä
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mari Touronen
Vastuuhenkilö
Mari Touronen
Ryhmät
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2

22.11.2023 - 22.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mari Touronen
Vastuuhenkilö
Mari Touronen
Ryhmät
-
23TIKO3Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 3

07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus
10 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jari Aalto
- Toni Männistö
- Jussi Pohjolainen
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Jari Aalto
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelijalla on hyvät ammatilliset taidot erityisesti palvelinpuolen tekniikoista. Moduulissa keskitytään ammatillisten taitojen kehittämiseen.
Sisältö (OJ)
Tietokannat,
versionhallinta,
pilvipalvelut ja
backend-kehitys.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojaksot Johdatus ohjelmointiin, Tietokannat ja WWW-tekniikat, tai näitä opintoja vastaavat tiedot.

Opiskelija osaa tietokantapalvelimen perusteet.
Opiskelija osaa versionhallinnan perusteet.
Opiskelija ymmärtää tietoturvan, testauksen ja pilvipalveluiden periaatteet.
Opiskelija osaa yksinkertaisten backend-sovellusten perusteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa hallinnoida tietokantapalveluja.
Opiskelija osaa käyttää erilaisia versionhallintaohjelmia.
Opiskelija osaa stietoturvan, testauksen ja pilvipalveluiden käytön perusteet.
Opiskelija osaa toteuttaa yksinkertaisten backend-sovellusten.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tietokantojen käytön kehittyneempiä ominaisuuksia.
Opiskelija osaa käyttää useita versionhallintaohjelmistoja.
Opiskelija osaa rakentaa testauskokonaisuuden ja ottaa käyttöön pilvipalveluita.
Opiskelija osaa toteuttaa tietokantapohjaisen backend-sovelluksen, jossa otetaan huomioon tietoturva.
Aika ja paikka
Ks. periodiaikataulu ja opintojakson Moodle sivut.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei kokonaisarvioinnin tenttiä. Ks. ARVIOINTIKRITEERIT.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
VERSIONHALLINTA JA TESTAUS: harjoituksista 30 % = 1, 60 % = 2, 90 % = 3. Muut arvosanat: versionhallintaprojekti +1, testausprojekti +1.
TIETOKANNAT: palautuksista 50%: 1, 75%: 2, 90%: 3. Raportti: korottaa arvosanaa 0-2 arvosanaa.
BACKEND-KEHITYS: harjoitukset (40%) ja projektityö (60%)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
harjoitukset
harjoitustyöt tai tentit
Oppimateriaalit
Soveltuva verkon materiaali aiheista: tietokannat, versionhallinta, testaus, NodeJS ja siihen liittyvät ohjelmointitekniikat
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
ks. periodiaikataulu. Opintojakso koostuu kolmesta osasta. Osat 1-2 (alku): Tietokannat ja versionhallinta. Osa 3: Nodejs (loppu, viikosta 42 eteenpäin).
Sisällön jaksotus
Aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa. Palautusten viimeiset määräajat:
2023-10-29 osa: versionhallinta ja testaus. Harjoitukset ja raportti (vk 43).
2023-11-03 osa: tietokannat. Viikottain ja tietokannanhallintajärjestelmien eroja kuvaava raportti.
2023-12-31 osa: backend-kehitys. Viikottaiset kotiharjoitukset, projekti vk 02/2024
HUOM: 2023-11-24 kello 12:00 (vk 47) versionhallinan Github-tiimien projektien esittelyt niille, jotka ovat olleet valinnaisessa projektissa. Pakollinen läsnäole http://bit.ly/jaalto-zoom
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan erikseen.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Alle 30 % hyväksyttyjä palautuksia määräaikaan mennesssä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus
10 op
Toteutustapa
34 % Lähiopetus, 66 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jari Aalto
- Jussi Pohjolainen
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Jari Aalto
Ryhmät
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelijalla on hyvät ammatilliset taidot erityisesti palvelinpuolen tekniikoista. Moduulissa keskitytään ammatillisten taitojen kehittämiseen.
Sisältö (OJ)
Tietokannat,
versionhallinta,
pilvipalvelut ja
backend-kehitys.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojaksot Johdatus ohjelmointiin, Tietokannat ja WWW-tekniikat, tai näitä opintoja vastaavat tiedot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tietokantapalvelimen perusteet.
Opiskelija osaa versionhallinnan perusteet.
Opiskelija ymmärtää tietoturvan, testauksen ja pilvipalveluiden periaatteet.
Opiskelija osaa yksinkertaisten backend-sovellusten perusteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa hallinnoida tietokantapalveluja.
Opiskelija osaa käyttää erilaisia versionhallintaohjelmia.
Opiskelija osaa stietoturvan, testauksen ja pilvipalveluiden käytön perusteet.
Opiskelija osaa toteuttaa yksinkertaisten backend-sovellusten.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tietokantojen käytön kehittyneempiä ominaisuuksia.
Opiskelija osaa käyttää useita versionhallintaohjelmistoja.
Opiskelija osaa rakentaa testauskokonaisuuden ja ottaa käyttöön pilvipalveluita.
Opiskelija osaa toteuttaa tietokantapohjaisen backend-sovelluksen, jossa otetaan huomioon tietoturva.
Aika ja paikka
Ks. periodiaikataulu ja opintojakson Moodle sivut.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei kokonaisarvioinnin tenttiä. Ks. ARVIOINTIKRITEERIT.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
VERSIONHALLINTA JA TESTAUS: harjoituksista 30 % = 1, 60 % = 2, 90 % = 3. Muut arvosanat: versionhallintaprojekti +1, testausprojekti +1.
TIETOKANNAT: palautuksista 50%: 1, 75%: 2, 90%: 3. Raportti: korottaa arvosanaa 0-2 arvosanaa.
BACKEND-KEHITYS: harjoitukset (40%) ja projektityö (60%)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
harjoitukset
harjoitustyöt tai tentit
Oppimateriaalit
Soverltuva verkon materiaali aiheista: tietokannat, versionhallinta, testaus, NodeJS ja siihen liittyvät ohjelmointitekniikat
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
ks. periodiaikataulu. Opintojakso koostuu kolmesta osasta. Osat 1-2 (alku): Tietokannat ja versionhallinta. Osa 3: Nodejs (loppu, viikosta 42 eteenpäin).
Sisällön jaksotus
Aikataulu ilmoitetaan opintojakson alussa. Palautusten viimeiset määräajat:
2023-10-29 osa: versionhallinta ja testaus. Harjoitukset ja raportti (vk 43).
2023-11-03 osa: tietokannat. Viikottain ja tietokannanhallintajärjestelmien eroja kuvaava raportti.
2023-12-31 osa: backend-kehitys. Viikottaiset harjoitukset, projekti (vk 02/2024)
HUOM: 2023-11-29 kello 12:00 (vk 48) versionhallinan Github-tiimien projektien esittelyt niille, jotka ovat olleet valinnaisessa projektissa. Pakollinen läsnäole http://bit.ly/jaalto-zoom
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan erikseen.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Alle 30 % hyväksyttyjä palautuksia määräaikaan mennesssä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. "Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet"
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 18.01.2024
Ajoitus
11.01.2024 - 28.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Tuomo Joronen
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
20MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
21MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Students can describe the toolset and can use 3D modelling and texturing for creating 3D models for games. They can explain how to work as an 3D artist in a game project. They know the basic theory and language for 3D modelling, render engines and shaders, allowing them to communicate with programmers in a game project. They can justify the importance of a portfolio for an artist.
Sisältö (OJ)
Basics of theory and terminology on 3D modeling, texturing and lighting. Different tools and techniques and basics of using the given tools. Different modelling techniques and how to utilize them in different scenarios. Basic topology principles and differences in real time and rendered graphics. UV mapping and texturing models. Exporting models to game engines.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe the essential theory and terminology around 3D-modeling.
The student can describe the variety of used tools and pipelines for 3D modeling.
The student can describe the importance of a Portfolio.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can create 3D models based on 2D-reference images and artwork.
The student can use common 3D-modeling techniques.
The student can create 3D models with UV coordinates and textures.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills for creating optimized models for game engines.
The student can justify the importance of good topology in models.
The student can describe shaders and render techniques.
Aika ja paikka
Mediapolis & Zoom
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Exam + independent task
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Online lectures and independent exercises
Oppimateriaalit
Digital resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 h
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 04.02.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
Vastuuhenkilö
Toni Pippola
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Students can describe the toolset and can create basic 3D models and textures. They can describe how to work as an 3D artist in a game project. They can demonstrate understanding the basic theory and language for 3D modeling allowing them to communicate with artists. They can justify the importance of a portfolio for an artist.
Sisältö (OJ)
Basics of theory and terminology on 3D modeling, texturing and lighting. Different tools and techniques and basics of using the given tools. Different modelling techniques and how to utilize them in different scenarios. Basic topology principles and differences in real time and rendered graphics. UV mapping and texturing models. Exporting models to game engines.
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe the essential theory and terminology around 3D modeling.
The student can describe the variety of used tools for 3D modeling.
The student can describe shaders and render engines.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can create 3D models based on 2D reference images and artwork.
The student can do UV mapping and texturing.
The student can communicate with artists on a team.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply skills for setting up pipelines for 3D models.
The student can apply skills to support artist in a team.
Aika ja paikka
Workshops at the GameStudio (C3-13)
Tuesdays starting at 12.00
23.1
30.1
6.2
13.2
20.2
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Only challenges
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Challenges made during the course
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Online learning
Challanges
Workshops (Teams)
Oppimateriaalit
Digital resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 cr, about 110 hours
Kansainvälisyys
Available for exchange students
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Suomeksi
0 = not approved; less than half of the required work performed; clear misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
- Teemu Heinimäki
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
The goal is that after completing the module, the student will be able to find different areas and principles of business competence in game industry. They are able to identify the tools and techniques of data science and analysis in game industry. The goal is getting to know business idea, business competence, markets, goals and funding.
Sisältö (OJ)
Game Business,
Data Analytics,
Funding,
Game Markets.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to identify the tools and techniques of data science and analysis in game industry.
The student can describe key concepts of business plan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to demonstrate how game market works.
The student can demonstrate understanding of funding a game.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply the learned skills for designing a data analyze toolset for a game.
The student is able to apply the learned skills for creating a plan to get funded as a game team.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 20.01.2024
Ajoitus
25.01.2024 - 28.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 40
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Markku Laskujärvi
- Antti Perälä
- Tuomo Joronen
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
20MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
21MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Students can design and create 3D characters for animation. They can identify the used tools, techniques and pipelines. They have ability to create well-structured and textured 3D characters that are suitable for animation. They are able to apply learned skills for creating character rigs for animations. They are able to create animations with motion capture data. They are able to apply learned skills to export animated characters for game engines and animation renders.
Sisältö (OJ)
Design and create 3D characters, 3D character animation, 3D character texturing, 3D character rigging, motion capture data, exporting 3D characters and animations, forward and inverse kinematics.
Esitietovaatimukset (OJ)
Basics of 3D modeling.
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe how to design and create believable 3D characters.
The student can describe tools and pipelines for creating 3D characters.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can create well-structured and textured 3D characters that are suitable for animation.
The student can create animatable rigs for the characters and assign them to the models.
The student can create character animations with forward and inverse kinematic workflows.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to utilize motion capture data for 3D animations.
The student can apply learned skills to export animated sequences for game engines or animation renders.
Aika ja paikka
Mediapolis & Zoom
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Course work project + student activity
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Online lectures and independent exercises
Oppimateriaalit
Digital resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 h
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee kuvankäsittelyn perusteet sekä ymmärtää graafisen suunnittelun ja käytettävyyden perusasiat.
Sisältö (OJ)
Kuvankäsittelyn perusteet,
perustyökalut ja niiden käyttö,
graafisen suunnittelun ja käytettävyyden perusteet.
Digitaalisen piirtämisen sekä vektorigrafiikkan perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää graafisen suunnittelun ja käytettävyyden perusperiaatteet.
Opiskelija tietää digitaalisen grafiikan ja kuvankäsittelyn perusteet.
Opiskelija osaa kuvankäsittelyssä käytettävien työkalujen peruskäytön.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa hyödyntää graafisen suunnittelun ja käytettävyyden perusasioita.
Opiskelija osaa tuottaa eri tarkoituksiin soveltuvaa laadukasta grafiikkaa.
Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia työskentelymenetelmiä erilaisissa tilanteissa.
Opiskelija osaa kuvankäsittelyssä käytettävien työkalujen käytön.
Opiskelija osaa etsiä uutta tietoa ja soveltaa sitä omaan työskentelyyn.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee ja osaa soveltaa graafisen suunnittelun ja käytettävyyden perusasioita omassa työskentelyssään.
Opiskelija hallitsee ja osaa hyödyntää erilaisia työskentelymenetelmiä.
Aika ja paikka
Online, Moodle
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Harjoitukset
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät
Tehtävät ovat pakollinen osa opintojaksoa ja opintojakson arviointi perustuu niiden suorittamiseen.
Kustakin tehtävästä voi palauttaa vain yhden version. Eli voit valita yhden tason, jonka palautat. Tehtävien viimeinen palautuspäivä on 12.5.2024.
Pisteet
Tehtäviä suorittamalla kerätään pisteitä:
taso 1 = 1p
taso 2 = 2p
taso 3 = 3p
Maksimipistemäärä on 14 pistettä (Tehtävä 5: Juliste ei saa pisteitä, pakollinen kaikille).
Arviointi
Grafiikka osion arviointi perustuu palautettuihin tehtäviin ja niistä saatuihin pisteisiin.
alle 5 pistettä = 0
5 pistettä = 1
7 pistettä = 2
9 pistettä = 3
11 pistettä = 4
13 pistettä = 5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
omatoiminen verkko-opiskelu
workshop
GraffaPaja
Oppimateriaalit
Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3op, noin 80h
omatoiminen verkko-opiskelu, noin 55h
workshopit, noin 25h
Sisällön jaksotus
omatoiminen edistyminen tammikuu - toukokuu
Workshopit koululla (ei pakollinen)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Neuvoteltavissa

22.11.2023 - 17.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 30.05.2024
Laajuus
15 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
Vastuuhenkilö
Outi Tuisku
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella verkko sivuston/palvelun ulkoasun tietylle kohderyhmälle niin, että se luo halutun tunnelman ja palvelee asiakkaan päämääriä.
Opiskelija osaa testata tekemiään design-ratkaisuja.
Opiskelija osaa toteuttaa suunnittelemansa sivuston/palvelun valitulla julkaisujärjestelmällä.
Opiskelija osaa virittää valitun verkkoanalytiikkavälineen osaksi sivustoa/palvelua ja suunnitella sen tarkoituksenmukaista käyttöä asiakkaan päämäärien toteutumisen seurannassa.
Opiskelija osaa tehdä yksinkertaisia laajennuksia valittuun julkaisujärjestelmään.
Sisältö (OJ)
Web-design/web-typografia,
käyttäjäkokemus,
designin testaaminen,
edistynyt CSS,
verkkoanalytiikka ja markkinointi,
valitun julkaisujärjestelmän läpikäyminen,
layoutin tekeminen valitussa julkaisujärjestelmässä,
perusteet valitun julkaisujärjestelmän laajentamiseen käytettävästä ohjelmointikielestä ja laajennuksien tekeminen sillä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa selittää, kuinka käyttäjäkokemus huomioidaan sivuston/palvelun ulkoasusuunnittelussa.
Opiskelija osaa selittää web-designin/web-typografian keskeiset periaatteet ja käsitteet.
Opiskelija osaa kuvailla, kuinka designiä voisi testata tyypillisillä testausmenetelmillä.
Opiskelija pystyy toteuttamaan yksinkertaisen sivuston valitulla julkaisujärjestelmällä.
Opiskelija osaa selittää verkkoanalytiikan keskeiset käsitteet ja päämäärät.
Opiskelija pystyy tuottamaan toimivaa koodia valitun julkaisujärjestelmän laajentamisessa käytettävällä kielellä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella sivuston/palvelun ulkoasun niin, että se tarjoaa halutun käyttäjäkokemuksen ja huomioi asiakkaan päämäärät.
Opiskelija osaa hyödyntää web-designin/web-typografian keskeisiä periaatteita sivuston/palvelun suunnittelussa.
Opiskelija osaa käyttää designin testaamisen tyypillisiä menetelmiä työnsä arvioimiseen ja parantamiseen.
Opiskelija pystyy toteuttamaan kohtuullisen vaativan sivuston valitulla julkaisujärjestelmällä.
Opiskelija osaa virittää valitun verkkoanalytiikkavälineen toimimaan toteuttamassaan sivustossa/palvelussa niin, että se tuottaa luotettavaa dataa.
Opiskelija osaa tarkastella kriittisesti valitun julkaisujärjestelmän valmiita laajennuksia kooditasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa erilaisia designin testaamisen menetelmiä erilaisissa tilanteissa ja konteksteissa.
Opiskelija osaa tuottaa vaativia palveluja valitulla julkaisujärjestelmällä.
Opiskelija osaa suunnitella ja virittää verkkoanalytiikan osaksi palvelua niin, että se antaa asiakkaalle strategista tietoa palvelun toiminnasta ja mahdollistaa palvelun dataan pohjautuvan kehittämisen.
Opiskelija pystyy tekemään julkaisujärjestelmään yksikertaisia laajennuksia.
Aika ja paikka
15.1.-20.5.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Jokainen pienempi kokonaisuus arvioidaan erikseen. Jokaisessa osiossa tehdään joko ryhmä-, pari-, tai yksilötyö, jonka perusteella osion arvosana muodostuu. Kokonaisarvosana muodostuu osioiden painotetusta keskiarvosta.
Aktiivinen läsnäolo vaikuttaa arvosanaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, harjoituksia, harjoitustöitä.
Oppimateriaalit
Materiaali saatavilla kurssin Moodle-alustalla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 * 27 tuntia. Opiskelijalta odotetaan n. 400 tunnin panostusta.
Kurssin lähiopetuspäivät (2 päivää/vk) ovat seuraavasti:
3. Periodi:
Ilmoitetaan myöhemmin
4. Periodi:
Ilmoitetaan myöhemmin
Sisällön jaksotus
Kurssin alustava aikataulu vuonna 2024:
Tammi-helmikuu: Käyttäjäkeskeinen suunnittelu
Helmi-huhtikuu: Web-design, web toteutus
Helmi-maaliskuu: Markkinointi
Maalis-toukokuu: Projekti
Aikataulu tarkentuu kurssin edetessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Kansainvälisyys
Ei tällä opintojaksolla
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso jaetaan pienempiin kokonaisuuksiin seuraavasti:
Käyttäjäkeskeinen suunnittelu (4 op)
Web-design (2 op)
Web toteutus (3 op)
Markkinointi (2 op)
Projekti (4 op)
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 22.10.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö
Petri Tuohimäki
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää miten eroja eri kulttuurien välillä on otettava huomioon työelämässä.
Opiskelija löytää ja ottaa käyttöön keinoja ylläpitääkseen kielitaitoaan AMK-opintojen jälkeenkin.
Opiskelija osaa pitää lyhyen, informatiivisen esityksen englanniksi.
Sisältö (OJ)
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
koulutus, työnhaku ja työ: opiskelija osaa kertoa itsestään ja koulutuksestaan,
työympäristö ja yhteiskunta: opiskelija hallitsee liike-elämän perussanastoa ja osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä työympäristössä,
suhdeverkostokontaktit/asiakaskontaktit: opiskelija osaa viestiä asiakaslähtöisesti sekä suullisesti että kirjallisesti,
oman alan keskeinen terminologia: opiskelija tunnistaa ja osaa käyttää oman alan keskeistä erityisterminologiaa,
metataidot: opiskelijat osaavat myös kehittää omaa osaamistaan koulutuksen jälkeen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa keskeiset käsitteet annetuista tilanteista.
Opiskelija:
selviää yksinkertaisista keskusteluluista ja reagoi siihen, mitä hänelle puhutaan.
on jonkin verran tietoinen erilaisista tekstityylisopimuksista ja hän osaa kirjoittaa kohtuullisen ymmärrettäviä tekstejä englanniksi.
kykenee tarttumaan puhutun englannin pääsisältöön, joka käsittelee tuttua kontekstia.
pystyy ääntämään englanniksi riittävän hyvin välittääkseen sanat oikein suurimman osan ajasta.
pystyy puhumaan tieto- ja viestintäteknologiasta.
tekee ja palauttaa kaikki kurssilla vaaditut tehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti,
reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti,
viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä,
kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi,
ymmärtää eri korostuksilla puhuvia ihmisiä, kun aihe on tuttu,
ääntää melko luontevasti ja selkeästi,
ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat,
osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin,
ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti,
osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja,
käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin,
tunnistaa eroja eri kulttuurien välillä,
palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija:
keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista,
reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin,
viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä,
kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä,
ääntää luontevasti ja selkeästi,
ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa,
selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti,
ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä,
löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit,
käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi,
ymmärtää miten eroja eri kulttuurien välillä on otettava huomioon työelämässä,

07.06.2023 - 01.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 15.10.2023
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 32
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marianna Leikomaa
Vastuuhenkilö
Marianna Leikomaa

Tentti pidetään toiseksi viimeisellä opetusviikolla normaalien tuntien aikaan. Uusinta marraskuussa 2023.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu portfoliotyyppisesti osasuoritusten perusteella. Kaikki osasuoritukset on suoritettava hyväksytysti: 1) Kulttuuriessee 30% 2) Blogi-essee 30% 3) Koe 40%
Kurssilla on läsnäolosuositus: läsnäolosta saa lisäpisteitä kokeeseen. Mahdolliset virtuaalitapaamiset lasketaan lähiopetuskerroiksi!
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus, opetuskeskustelu, aktivoivat kirjoitustehtävät, harjoitukset
Oppimateriaalit
Tunneilla jaettavat monisteet, verkkomateriaali.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetusta on yhtenä päivänä viikossa 1.periodilla (koko päivän). Kurssi alkaa pe 1.9.2023. klo 9.15. Kurssiin kuuluu myös tuntien ulkopuolella tehtäviä tehtäviä (esseiden kirjoittaminen, materiaaliehin ennakolta tutustuminen yms.).
Kurssin luonteesta ja kurssitiloista johtuen etäosallistuminen ei ole mahdollista.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-menettely mahdollinen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
1) koulutus, työnhaku ja työ: opiskelija osaa kertoa itsestään ja koulutuksestaan
2) työympäristö ja yhteiskunta: opiskelija hallitsee liike-elämän perussanastoa ja osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä työympäristössä.
3) suhdeverkostokontaktit/asiakaskontaktit: opiskelija osaa viestiä asiakaslähtöisesti sekä suullisesti että kirjallisesti.
4) oman alan keskeinen terminologia: opiskelija tunnistaa ja osaa käyttää oman alan keskeistä erityisterminologiaa.
5) metataidot: opiskelijat osaavat myös kehittää omaa osaamistaan koulutuksen jälkeen.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija:
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat vaatimukset tyylille
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti toistetaan tarvittaessa
- ääntää useimmiten ymmärrettävästi
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- palauttaa kaikki annetut tehtävät
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija:
- keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti
- reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
- viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
- kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi
- ymmärtää eri korostuksilla puhuvia ihmisiä, kun aihe on tuttu
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
- osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
- ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
- osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
- käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin
- tunnistaa eroja eri kulttuurien välillä
- palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija:
- keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista
- reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
- viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
- selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
- löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- ymmärtää miten eroja eri kulttuurien välillä on otettava huomioon työelämässä
- palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Jussi Pohjolainen
- Pekka Yliruusi
- Teemu Heinimäki
Vastuuhenkilö
Jussi Pohjolainen
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelijalla on hyvät ammatilliset taidot asiakaspuolen tekniikoista. Moduulissa keskitytään omien ammatillisten taitojen kehittämiseen niin käyttöliittymän suunnittelussa kuin toteuttamisessa.
Sisältö (OJ)
Web-standardit,
selainohjelmointi yleisesti,
selainohjelmointi kehyksellä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojaksot Johdatus ohjelmointiin sekä WWW-tekniikat tai näitä opintoja vastaavat tiedot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa selaimessa käytettävän ohjelmointikielen alkeet.
Opiskelija osaa toteuttaa pienimuotoisen selainpään sovelluksen.
Opiskelija tunnistaa keskeiset web-standardit.
Opiskelija osaa hyödyntää tyylitiedostoja ja ottaa käytettävyyden huomioon sivuja tehdessään.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa selainsovelluksen joka käyttää hyödykseen ulkopuolista tietokantaa.
Opiskelija osaa hyödyntää erilaisia rajapintoja selainpohjaisessa sovelluskehityksessä.
Opiskelija osaa tuottaa selainpohjaisen sovelluksen joka on visuaalisesti miellyttävä kokonaisuus hyödyntäen tyylitiedostoja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää kehyksen hyödyt toteuttaessaan selainpään sovellusta.
Opiskelija osaa toteuttaa selainpään sovelluksen käyttämällä modernia kehystä.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa web-sovelluksen ottamalla käytettävyyden ja saavutettavuuden erinomaisesti huomioon.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ECMAScript tentin ajankohdat kurssin kotisivuilla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan painotetulla keskiarvolla seuraavista osa-alueista
ECMAScript Essentials (26%)
Arviointi harjoituksin ja tentillä. Tekemällä 40% annetuista harjoituksista saa arvion 1. Arviot 1 - 5 on mahdollista saada osallistumalla tenttiin johon saa hyvityspisteitä tehtyjen harjoitusmäärien perusteella: 40 - 60% -> 0 p, 60-70% -> 0.5p, 70-80% -> 1p, 80-90% 1.5p, 90-100% 2p
React Development (26 %)
Arviointi opintojakson mittaan kerättyjen pisteiden perusteella. Pisteitä on mahdollista kerätä projektityöstä sekä mahdollisesti harjoituksista, opetuskertojen yhteydessä järjestettävistä testeistä tai vertaisarvioinneista. Riittävää läsnäoloa voidaan edellyttää tai läsnäolosta voidaan palkita lisäpistein. Alustavasti [0 %, 35 %[ -> 0, [35 %, 50 %[ -> 1, [50 %, 65 %[ -> 2, [65 %, 80 %[ -> 3, [80 %, 90 %[ -> 4, [90 %, 100 %] -> 5.
UI Technologies (26%)
Arvioidaan harjoitustehtävien perusteella sekä mahdollisesti tehtyjen esitelmien perusteella.
Usability (20%)
Arviointi harjoitustehtävien perusteella.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, etäopetus, ongelmaperustainen oppiminen.
Oppimateriaalit
-
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työtä yhteensä 405 h joka jakautuu tasaisesti ajankohdalle syyskuu - joulukuu.
Sisällön jaksotus
Opintojakso koostuu neljästä osa-alueesta:
- ECMAScript Essentials, Jussi Pohjolainen, 4 op
- React Development, Teemu Heinimäki, 4 op, aloitus 2. periodilla
- UI Technologies, Pekka Yliruusi, 4 op
- Usability, Outi Tuisku, 3 op
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät

07.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to perform the basic steps and tasks of a game production and also identify different kind of roles in a game development and production team. Student is able to know how to start up business and find out funding and identify the basics of the revenue models in game industry. He is also able to identify the publishing process.
Sisältö (OJ)
Basics of game business and financing, game publishing, roles in game production, basics of game project management.
Esitietovaatimukset (OJ)
Basics of the subject.
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.

The student is able to recognize production management framework.
The student can describe the basics of project management in game production.
The student is able to identify different roles in a game development and production team.

The student is able to identify the basics of the revenue models in game industry.
The student is able to know how to start up business and find out funding.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to know the publishing process.
The student is able to know the basics of the game metrics.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
31.03.2024 - 15.06.2024
Ajoitus
01.06.2024 - 31.07.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
23TIKOTietojenkäsittely 2023, nuoret
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
-
23TIKO3Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 3
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija työskentelee osana pelikehitysryhmää ja hallita peliprojektin
laajuutta annetun määräajan puitteissa sekä osaa analysoida ryhmän työprosessia ja työn tuloksia. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata peliä, jossa on yksi tai useampi taso, ja käyttää tuotannonhallintajärjestelmää.
Sisältö (OJ)
Peliprojekti,
tiimityö,
pelin julkaisu,
scope.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija osaa julkaista pelin osana pelikehitystiimiä.
Opiskelija osaa peliprojektiin liittyvän projektinhallinnan perusteet.
Opiskelija osaa tunnistaa eri roolit pelien kehittämis- ja tuotanto-tiimissä.
Tiimi julkaisee blogikirjoituksen ja oppimispäiväkirjan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
31.03.2024 - 16.06.2024
Ajoitus
01.06.2024 - 31.07.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija työskentelee osana pelikehitysryhmää ja hallita peliprojektin laajuutta annetun määräajan puitteissa sekä osaa analysoida ryhmän työprosessia ja työn tuloksia. Opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja testata peliä, jossa on yksi tai useampi taso, ja käyttää tuotannonhallintajärjestelmää.
Sisältö (OJ)
Peliprojekti,
tiimityö,
pelin julkaisu,
scope.
Esitietovaatimukset (OJ)
Game Camp
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija osaa julkaista pelin osana pelikehitystiimiä.
Opiskelija osaa peliprojektiin liittyvän projektinhallinnan perusteet.
Opiskelija osaa tunnistaa eri roolit pelien kehittämis- ja tuotantotiimissä.
Tiimi julkaisee blogikirjoituksen ja oppimispäiväkirjan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to design a simple board game with one unique mechanic and make a game concept presentation. Student is able to identify and discuss a range of game mechanics. He is also able to take existing game and discuss changes to design for monetisation and publishing.
Sisältö (OJ)
Basics of game design and different kind of game mechanics, game concept presentation, monetisation with game design.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can design a simple board game with one unique mechanic.
The student is able to identify a basic game mechanics.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can identify and discuss a range of game mechanics in PC/Console games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can pitch a game concept.
The student can take existing game and discuss changes to design for monetisation and publishing.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 04.02.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Sami Kojo
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to know the tools for programming games and understand Game engine architecture. He/she also is able to understand basics of game programming patterns basic maths in game programming.
Sisältö (OJ)
Game Programming,
Game Programming Design Patterns,
Game Maths,
Game Engines.
Esitietovaatimukset (OJ)
Season 1
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe the tools for programming, debugging and version control.
The student can describe programming patterns in games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can create components.
The student can design and create classes.
The student can design and implement maths for games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills for designing and creating programming patterns for games.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Opintojakso suoritetaan harjoitustöiden perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso suoritetaan tekemällä kaksi harjoitustehtävää per opiskelija per kurssi, jotka linkittyvät opintojakson Game Project 2 projektityöhön. Mikäli opiskelija ei suorita Game Project 2 kurssia, voi harjoitustyöt tehdä myös kurssin aikana luotavaan esimerkkiprojektiin.
Harjoitustyöt arvioivat kurssin aiheiden sisäistämistä ja niiden soveltamista oikeaan peliprojektiin. Arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin harjoitukset noudattavat tehtävänantoa ja siihen, kuinka hyvin kurssilla opiskeltuja ohjelmointikäytäntöjä on noudatettu.
Jos opiskelija suorittaa yhtä aikaa kurssit Game Programming 1 ja 2, palauttaa hän yhteensä neljä harjoitusta. Harjoitukset tehdään ensisijaisesti tiimeittäin. Jos tiimissä on kaksi ohjelmoijaa ja he molemmat suorittavat kurssit Game Programming 1 ja 2, palautettavia harjoituksia on yhteensä kahdeksan.
Harjoitustöiden arviointi:
0: Työtä ei ole palautettu ajallaan.
1-2: Työ on palautettu ajallaan, mutta se ei toimi täysin tehtävänannon mukaisesti. Toiminnallisuus on kuitenkin pääasiassa toteutettu.
3: Harjoitustyö on palautettu ajallaan ja se toimii tehtävänannon mukaisesti.
4-5: Harjoitustyö on palautettu ajallaan ja se toimii tehtävänannon mukaisesti. Lisäksi työssä on noudatettu kurssilla opiskeltuja hyviä ohjelmointikäytäntöjä mm. kommentoinnin, muuttujien nimeämisen, funktioihin jaon jne. suhteen.
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan keskiarvona harjoitustöiden arvosanoista (50%) ja tiimin muiden jäsenten vertaisarvioinnista (50%).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus paikan päällät
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit, kaikki materiaali julkaistaan opintojakson Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. Games Academy:n Google-kalenteri.
Sisällön jaksotus
Opintojaksojen Game Programming 1 ja 2 tunnit on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Game Programming 1 osuuden opetus sijoittuu 3. periodiin ja 4. periodin alkuun. Game Programming 2 opetus sijoittuu 4. periodiin. Game Programming 3 opintojakson osuus järjestetään 3. periodin aikana. Tarkempi ajankohta kurssin Moodle-sivulla.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan erikseen opettajan kanssa.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 04.02.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sami Kojo
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Sami Kojo
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to demonstrate understanding of the Physics systems in game engines. They are able to demonstrate understanding of Computer Graphics and Simulations. They can also plan and create AI and behaviour for games.
Sisältö (OJ)
Game Programming,
Game UI,
Game Physics,
Game Maths,
Computer Graphics,
Shaders,
AI,
Behaviour,
Simulations.
Esitietovaatimukset (OJ)
Season 1
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe Physics System in a game engine.
The student can describe AI in games.
The student can describe the basic concepts of computer graphics.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can design and create basics shaders for games.
The student can design and create pathfinding for games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to design and implement AI systems and behaviours for games.
The student can apply learned skills to design and implement Physics systems for games.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Opintojakso suoritetaan harjoitustöiden perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso suoritetaan tekemällä kaksi harjoitustehtävää per opiskelija per kurssi, jotka linkittyvät opintojakson Game Project 2 projektityöhön. Mikäli opiskelija ei suorita Game Project 2 kurssia, voi harjoitustyöt tehdä myös kurssin aikana luotavaan esimerkkiprojektiin.
Harjoitustyöt arvioivat kurssin aiheiden sisäistämistä ja niiden soveltamista oikeaan peliprojektiin. Arviointi perustuu siihen, kuinka hyvin harjoitukset noudattavat tehtävänantoa ja siihen, kuinka hyvin kurssilla opiskeltuja ohjelmointikäytäntöjä on noudatettu.
Jos opiskelija suorittaa yhtä aikaa kurssit Game Programming 1 ja 2, palauttaa hän yhteensä neljä harjoitusta. Harjoitukset tehdään ensisijaisesti tiimeittäin. Jos tiimissä on kaksi ohjelmoijaa ja he molemmat suorittavat kurssit Game Programming 1 ja 2, palautettavia harjoituksia on yhteensä kahdeksan.
Harjoitustöiden arviointi:
0: Työtä ei ole palautettu ajallaan.
1-2: Työ on palautettu ajallaan, mutta se ei toimi täysin tehtävänannon mukaisesti. Toiminnallisuus on kuitenkin pääasiassa toteutettu.
3: Harjoitustyö on palautettu ajallaan ja se toimii tehtävänannon mukaisesti.
4-5: Harjoitustyö on palautettu ajallaan ja se toimii tehtävänannon mukaisesti. Lisäksi työssä on noudatettu kurssilla opiskeltuja hyviä ohjelmointikäytäntöjä mm. kommentoinnin, muuttujien nimeämisen, funktioihin jaon jne. suhteen.
Kurssin kokonaisarvosana lasketaan keskiarvona harjoitustöiden arvosanoista (50%) ja tiimin muiden jäsenten vertaisarvioinnista (50%).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus paikan päällä
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit, kaikki materiaali julkaistaan opintojakson Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. Games Academy:n Google-kalenteri.
Sisällön jaksotus
Opintojaksojen Game Programming 1 ja 2 tunnit on yhdistetty yhdeksi kokonaisuudeksi. Game Programming 1 osuuden opetus sijoittuu 3. periodiin ja 4. periodin alkuun. Game Programming 2 opetus sijoittuu 4. periodiin. Game Programming 3 opintojakson osuus järjestetään 3. periodin aikana. Tarkempi ajankohta kurssin Moodle-sivulla.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan erikseen opettajan kanssa.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 04.02.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Gareth Noyce
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Sami Kojo
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to apply a range of 3D transforms to objects for player control, design and create the basis of simple AI for NPC characters and player threats using Raycasts, triggers and other physics events. Student is able to create complex Finite State Machines to manage the game flow.
Sisältö (OJ)
Game Programming,
Game Components,
Game Maths,
Game Physics,
Game Performance,
Game Prototyping.
Esitietovaatimukset (OJ)
Season 1
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe performance in 3D games.
The student can describe 3D transformations in games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can create 3D game prototype.
The student can plan and create performant assets and code for chosen platform.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can justify the use of PhysX system.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Opintojakso suoritetaan harjoitustöiden perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso suoritetaan palauttamalla kurssin aikana julkaistut harjoitustehtävät. Lisää tietoa kurssin Moodle sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus etänä
Harjoitustehtävät
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit, kaikki materiaali julkaistaan opintojakson Moodle-sivulla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. Games Academy:n Google-kalenteri.
Sisällön jaksotus
Opetus sijoittuu 3. periodiin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan erikseen opettajan kanssa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Harjoituksia ei ole palautettu.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Pasi Pekkanen
- Media-and-Arts Virtuaalihenkilö
- Gareth Noyce
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to work in a game production team and manage scope to ensure completion of the product within the timeframe allotted. He is also able to design and implement a 2D game with one or more levels with at least one core mechanic. Student is able to design and implement basic AI for the game, simple UI for front-end, in-game events and end-game scenarios.
Sisältö (OJ)
Game project, teamwork, game release, scope, 2D game, UI.
Esitietovaatimukset (OJ)
2D Game Design & Construction for Games Artists or 2D Game Design & Construction for Programmers
Lisätiedot (OJ)
For Games Adacemy Students
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to design and implement character that can be controlled via player interactions.
The student is able to apply a range of transforms to input data to control player interactions within a 2D environment.
The student is able to create 2D characters and environments for games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to design and implement a range of AI for NPC characters and player threats within this 2D world .
The student is able to design and implement 2D character with animations for a game.
The student is able to work within a team to control scope and complete a 2D game project within the time allotted.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply learned skills for building a final package for deployment to PC.
The student is able to apply learned skills for releasing a 2D game.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 05.02.2024
Ajoitus
11.01.2024 - 28.05.2024
Laajuus
10 op
TKI-osuus
8 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 40
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
20MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
21MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to work in a game production team to control scope and complete a 3D game project within the time allotted. Student is able to apply a range of transforms to input data to control player interactions within a 3D environment and design and implement a range of AI for NPC characters and player threats within this 3D world. Demonstrate building a final package for deployment to PC.
Sisältö (OJ)
Game project, teamwork, game release, 3D game release, scope.
Esitietovaatimukset (OJ)
For programmers: 3D Games Programming
For Artists: Basics of 3D Modeling
Lisätiedot (OJ)
For Games Academy Students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe key concepts of 3D games.
The student can describe a range of transforms to input data to control player interactions within a 3D environment.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to apply previous lessons in the creation of 2D game worlds to a larger 3D environment.
The student can demonstrate a clear understanding of how to create and populate an interesting 3D game world for the player to explore with at least one working game mechanic.
The student can create 3D game worlds.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply learned skills to complete a 3D game project within the time allotted.
The student is able to release a game in a team.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 16.12.2023
Laajuus
12 op
Virtuaaliosuus
10 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
17 % Lähiopetus, 83 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Sami Kojo
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to work as a member of a game production team to control scope and complete a game project within the time allotted. Student is able to develop his toolset and skills towards a game industry professional.
Sisältö (OJ)
Game project,
teamwork,
game release,
scope.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to identify what kind of toolset and skills is needed in game industry.
The student can describe key concepts of games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to apply identify what kind of toolset and skills he needs become a game industry professional.
The student can demonstrate a clear understanding of how to create and populate an interesting game world for the player to explore with at least one working game mechanic.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply develop his toolset and skills to become as a professional game developer.
The student has skills to complete a 3D game project within the time allotted.
The student is able to work as a member of a game production team to control scope and complete a game project within the time allotted.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
23.11.2023 - 22.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
30 op
Virtuaaliosuus
30 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Toni Pippola
- Jari Aalto
- Outi Tuisku
- Pasi Pekkanen
- Jere Käpyaho
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Jari Aalto
Ryhmät
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija perehtyy oman alansa käytännön työtehtäviin, soveltaa oppimiansa taitoja, perehtyy työelämän käytöntöihin ja voi verkostoitua alan toimijoiden kanssa.
Sisältö (OJ)
Käytännön työn suorittaminen työelämässä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Vähintään kahden vuoden opinnot (120 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
20 viikkoa ammatillista alan työtä.
Aika ja paikka
Harjoittelun voi suorittaa joustavasti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Työtodistus harjoitteluajalta.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ei opetusta.
Oppimateriaalit
Ei oppimateriaalia.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ajankäyttö on harjoittelupaikan mukainen.
Sisällön jaksotus
Ei jaksotusta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Sovitaan tapauskohtaisesti. Ota yhteys harjoittelun koordinaattoriin Jari Aalto.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoittelu suoritetaan työelämässä.
Kansainvälisyys
Harjoittelun voi suorittaa kansainvälisenä.
Lisätietoja opiskelijoille
Harjoittelupaikan haussa voi hyädyntä TAMKin intranetin ohjesivustoja mm. Jobstep.
Tietojenkäsittelun harjoittleun ohjeet osoitteessa: https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=18979
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toimia kehitystiimin jäsenenä projektissa, omaa hyvät työelämätaidot, osaa kehittää itseään ICT-osaajana ja analysoida ICT-alan työtehtävien vaatimuksia.
Sisältö (OJ)
Kehitystiimin muodostaminen,
kehitystiimin roolit,
kehitystiimin palautekeskustelu,
henkilökohtainen ajankäyttö ja stressinhallinta,
ideointimenetelmät ja innovointiprosessi, protoilu,
ICT-alan työpaikat, ansioluettelo ja työhakemus.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kuvailla kehitystiimin toimintaa ja omaa toimintaansa kehitystiimin jäsenenä.
Opiskelija tietää stressinhallinnan perusperiaatteet.
Opiskelija tietää ajanhallinnan perusperiaatteet.
Opiskelija osaa tunnistaa ICT-osaajan ominaispiirteet.
Opiskelija tunnistaa ICT-alan tarjoamat työmahdollisuudet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toimia kehitystiimin jäsenenä.
Opiskelija osaa arvioida omaa toimintaansa kehitystiimin jäsenenä.
Opiskelija osaa tunnistaa henkilökohtaiset stressin merkit.
Opiskelija osaa toimia kehittääkseen omaa ajanhallintaansa.
Opiskelija osaa arvioda itseään ICT-osaajana.
Opiskelija osaa analysoida ICT-alan työtehtävien vaatimuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kehittää kehitystiimin toimintaa ja omaa toimintaansa sen jäsenenä.
Opiskelija osaa toimia hallitakseen henkilökohtaista stressiään.
Opiskelija osaa käyttää henkilökohtaisen aikansa tehokkaasti menestyäkseen ICT-osaajana.
Opiskelija osaa kehittää itseään ICT-osaajana.
Opiskelija osaa kehittää itseään ICT-alan työtehtävien vaatimuksien mukaan.
Aika ja paikka
Tampereen ammattikorkeakoulu, Kuntokatu 3,
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
50 % opiskelijoiden tekemät vertaisarvioinnit muista kehitystiimiläisistä (toiminta kehitystiimissä ja valmennusryhmässä)
-vertaisarviointi (henkilökohtainen)
-vertaisarviointiin liittyvä ryhmäkeskustelu (tiimikohtainen)
50 % alla olevat tehtävät (palautukset määräajassa)
-läsnäolot
-kehitystiimien muodostaminen
-3x peli-ideavideota
-työnhakutehtävä (työpaikat-tehtävä) - henkilökohtainen
-pelisuunnitelma
-opintojen ohjaus- ja suunnittelukeskustelu (henkilökohtainen)
-kehitystiimin puolenvälin palautekeskustelu
-traileri
-pelimessuille/pelimessuwebinaariin osallistuminen
-muut annetut tehtävät, esim. trailerikoulutus, peliäänikoulutus, tradenomiliiton luennot, tekijänoikeus -luento
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektioppiminen ja ryhmätehtävät.
Oppimateriaalit
Opetusmateriaali koostetaan Moodleen.
Kirja: Ammatillinen käyttäytyminen - Tie onnistumiseen, Pekka Järvinen.
https://verkkokirjahylly-almatalent-fi.libproxy.tuni.fi/teos/DABBFXDTEB#kohta:Ammatillinen((20)k((e4)ytt((e4)ytyminen/piste:t4
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tapaamiset ovat torstaisin pääsääntöisesti klo 12:30-15 välillä (aikatauluun saattaa tulla muutoksia, mutta niistä ilmoitetaan). Lisäksi opintojaksolta tulee omalla ajalla tehtäviä harjoituksia.
Osa tapaamisista voidaan korvata muina aikoina järjestettävillä vierailuluennoilla.
Sisällön jaksotus
Sisältö linkittyy Tikon kevään 2024 peliprojektin etenemiseen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakso linkittyy Tikon kevään 2024 projektiin eikä sitä voi suorittaa irrallisena osana.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso linkittyy aitoon työelämän asiakasprojektiin (Tikon pelimessuprojekti kevät 2024).
Kansainvälisyys
Projektin tuotokset tehdään suomen- ja englannin kielellä ja viedään ladattaviksi kansainväliseen sovelluskauppaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso linkittyy Tikon kevään 2024 projektiin eikä sitä voi suorittaa irrallisena osana.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 19.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 17.05.2024

-vertaisarviointikeskustelu (tiimikohtainen)

Tapaamiset ovat maanantaisin pääsääntöisesti klo 9:00-11:30 välillä (aikatauluun saattaa tulla muutoksia, mutta niistä ilmoitetaan). Lisäksi opintojaksolta tulee omalla ajalla tehtäviä harjoituksia.

Arvosana koostuu kahdesta osasta:
50 % opiskelijoiden tekemät vertaisarvioinnit muista kehitystiimiläisistä (toiminta kehitystiimissä ja valmennusryhmässä)
- vertaisarviointi (henkilökohtainen)
- vertaisarviointiin liittyvä tiimikeskustelu (ryhmäkohtainen)
50 % alla olevat tehtävät (palautukset määräajassa)
- läsnäolot
- kehitystiimien muodostaminen
- 3x peli-ideavideota
- työnhakutehtävä (työpaikat-tehtävä) - henkilökohtainen
- pelisuunnitelma
- opintojen ohjaus- ja suunnittelukeskustelu (henkilökohtainen)
- kehitystiimin puolenvälin palautekeskustelu
- traileri
- pelimessuille/pelimessuwebinaariin osallistuminen
- vertaisarviointi (henkilökohtainen)
- muut annetut tehtävät, esim. trailerikoulutus, peliäänikoulutus, tradenomiliiton luennot, tekijänoikeus -luento
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektioppiminen ja ryhmätehtävät.
Oppimateriaalit
Opetusmateriaali koostetaan Moodleen.
Kirja: Ammatillinen käyttäytyminen - Tie onnistumiseen, Pekka Järvinen.
https://verkkokirjahylly-almatalent-fi.libproxy.tuni.fi/teos/DABBFXDTEB#kohta:Ammatillinen((20)k((e4)ytt((e4)ytyminen/piste:t4
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tapaamiset ovat torstaisin pääsääntöisesti klo 12:30-15 välillä (aikatauluun saattaa tulla muutoksia, mutta niistä ilmoitetaan). Lisäksi opintojaksolta tulee omalla ajalla tehtäviä harjoituksia.
Osa tapaamisista voidaan korvata muina aikoina järjestettävillä vierailuluennoilla.
Sisällön jaksotus
Sisältö linkittyy Tikon kevään 2024 peliprojektin etenemiseen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakso linkittyy Tikon kevään 2024 projektiin eikä sitä voi suorittaa irrallisena osana.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso linkittyy aitoon työelämän asiakasprojektiin (Tikon pelimessuprojekti kevät 2024).
Kansainvälisyys
Projektin tuotokset tehdään suomen- ja englannin kielellä ja viedään ladattaviksi kansainväliseen sovelluskauppaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso linkittyy Tikon kevään 2024 projektiin eikä sitä voi suorittaa irrallisena osana.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 07.05.2024
Laajuus
3 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
67 % Lähiopetus, 33 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö
Petri Tuohimäki
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelijat voivat työskennellä ICT-alalla englannin kielellä. Opiskelijat tietävät, mitä onnistunut asiakaslähtöinen viestintä liittyy. Opiskelija osaa hankkia ja hyödyntää osaamisalaan liittyvää tietoa ja kehittää ammattitaitojaan. Opiskelijat suhtautuvat myönteisesti oppimiseen ja ymmärtävät henkilökohtaisen kieli- ja viestintätaidon nykyisen tason. He pystyvät ja haluavat myös itse arvioida ja kehittää näitä taitoja jatkuvasti.
Sisältö (OJ)
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
Työnhaku & CV,
projektisuunnitelman teko,
suullinen esitys,
tuotteen pitchaus ja markkinointi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa laatia projektisuunnitelman ja -raportin englanniksi.
Opiskelija osaa esitellä sekä pelisuunnitelmansa että valmiin pelin englanniksi.
Opiskelija osaa laatia CV:n englanniksi.
Opiskelija palauttaa kaikki annetut tehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa laatia projektisuunnitelman ja -raportin englanniksi.
Opiskelija osaa esitellä sekä pelisuunnitelmansa että valmiin pelin englanniksi.
Opiskelija osaa laatia CV:n englanniksi.
Opiskelija palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa laatia ja noudattaa englanninkielistä projektisuunnitelmaa.
Opiskelija osaa laatia tarkoituksenmukaisen projektiraportin.
Opiskelija osaa myydä sekä pelisuunnitelmansa että valmiin pelin englanniksi.

Opiskelija osaa laatia hyvän CV:n englanniksi.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Toukokuussa 2024. Uusinnat myös toukokuussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu portfoliotyyppisesti osasuoritusten perusteella. Kaikki osasuoritukset on suoritettava hyväksytysti:
1) Projektin suullinen esittely 40% (tehdään ryhmissä, arviointi yksilöidysti)
2) CV 30%
3) Koe 30%
Lisäksi arviointiin vaikuttavat aktiivisuus ja asetettujen aikataulujen noudattaminen. Kurssipalaute on myös pakollinen osasuoritus.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kurssi toteutetaan monimuoto-opetuksena siten, että osa opiskelusta tapahtuu Moodle-ympäristössä. Myös muita verkkotyökaluja voidaan käyttää. Lähiopetusta ei ole kevätlukukaudella joka viikko, mikä tarkoittaa sitä, että kurssin aikataulun seuraaminen on välttämätöntä. Ajanjaksoina, jolloin lähiopetusta ei ole, opiskelijat työskentelevät itsenäisesti (lähiopetuksen puuttuminen ei siis tarkoita sitä, että niillä viikoilla ei olisi opiskeltavia asioita, vaan sitä, että itsenäiselle opiskelulle ja työskentelylle annetaan aikaa). Englannin opetus on integroitu kevätlukukaudella toteutettavaan peliprojektiin. Alustavan aikataulun mukaan lähiopetusta on viikoilla 3,7,11,13, ja 17. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan viimeistään kurssin 1. opetuskerralla.
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit, tunneilla jaettavat monisteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
7*7 h varattu opetusta (+messupäivä 5h)
Itsenäistä työskentelyä (arvio):
CV:n teko = 5h
Projektisuunnitelma = 5h
Trailertekstit = 3h
Store tekstit = 3h
Esitelmän teko = 8h
Web-sivujen tekstit = 5h
Koevalmistelut = 5h
Messut = 5h
Messuvalmistelut =3h
Sisällön jaksotus
Alustavan aikataulun mukaan lähiopetusta vko 3, 7, 11, 13, 15 ja 17. Opetuskertojen välisinä aikoina itsenäisesti tehtäviä harjoituksia Moodlessa.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssisuoritukseen kuuluu CVn kirjoittaminen, peliprojektissa toteutettavan pelin nettisivut englanniksi (ei arvioitu) sekä peliprojektiin liittyvä suullinen esitys. Tämän lisäksi kurssilla järjestetään koe. Lisäksi kurssin suorittaminen hyväksytysti edellyttää Moodlen kautta annettujen harjoitusten palauttamista ajallaan - niidenkin, jotka eivät suoraan vaikuta kurssin arviointiin.

08.01.2024 - 03.05.2024

Kokeet viimeisellä opetuskerralla. Uusinnat toukokuussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu portfoliotyyppisesti osasuoritusten perusteella. Kaikki osasuoritukset on suoritettava hyväksytysti:
1) Projektin suullinen esittely 40% (tehdään ryhmissä, arviointi yksilöidysti)
2) CV 30%
3) Koe 30%
Lisäksi arviointiin vaikuttavat aktiivisuus ja asetettujen aikataulujen noudattaminen. Kurssipalaute on myös pakollinen osasuoritus.
HUOM! Kurssilla on läsnäolopakko! Ilman lääkärintodistusta saa olla poissa maksimissaan 2 opetuskertaa. Jos läsnäoloja ei ole tarpeeksi, ei pääse osallistumaan kokeeseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kurssi toteutetaan monimuoto-opetuksena siten, että osa ainakin opiskelusta tapahtuu Moodle-ympäristössä. Myös muita verkkotyökaluja voidaan käyttää. Lähiopetusta ei ole kevätlukukaudella joka viikko, mikä tarkoittaa sitä, että kurssin aikataulun seuraaminen on välttämätöntä. Ajanjaksoina, jolloin lähiopetusta ei ole, opiskelijat työskentelevät itsenäisesti (lähiopetuksen puuttuminen ei siis tarkoita sitä, että niillä viikoilla ei olisi opiskeltavia asioita, vaan sitä, että itsenäiselle opiskelulle ja työskentelylle annetaan aikaa). Englannin opetus on integroitu kevätlukukaudella toteutettavaan peliprojektiin. Opetusta ei ole siis joka viikko kevätlukukaudella - seuraa tarkkaan kurssin aikataulua Moodlessa.
Kurssi alkaa ma 29.1.
HUOM! Kurssilla on läsnäolopakko! Ilman lääkärintodistusta saa olla poissa maksimissaan 2 opetuskertaa. Jos läsnäoloja ei ole tarpeeksi, ei pääse osallistumaan kokeeseen.
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit, mahdollisilla tunneilla jaettavat monisteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
7*7 h varattu opetusta (+messupäivä 5h)
Itsenäistä työskentelyä (arvio):
CV:n teko = 5h
Projektisuunnitelma = 5h
Trailertekstit = 3h
Store tekstit = 3h
Esitelmän teko = 8h
Weppisivujen tekstit = 5h
Koevalmistelut = 5h
Messut = 5h
Messuvalmistelut =3h
Sisällön jaksotus
Lähiopetusta ei ole kevätlukukaudella joka viikko, mikä tarkoittaa sitä, että kurssin aikataulun seuraaminen on välttämätöntä. Ajanjaksoina, jolloin lähiopetusta ei ole, opiskelijat työskentelevät itsenäisesti (lähiopetuksen puuttuminen ei siis tarkoita sitä, että niillä viikoilla ei olisi opiskeltavia asioita, vaan sitä, että itsenäiselle opiskelulle ja työskentelylle annetaan aikaa). Englannin opetus on integroitu kevätlukukaudella toteutettavaan peliprojektiin. Opetusta ei ole siis joka viikko kevätlukukaudella.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssisuoritukseen kuuluu CVn laatiminen, peliprojektissa toteutettavan pelin nettisivut englanniksi (ei arvioitu) sekä peliprojektiin liittyvä suullinen esitys. Tämän lisäksi kurssilla järjestetään koe. Lisäksi kurssin suorittaminen hyväksytysti edellyttää Moodlen kautta annettujen harjoitusten palauttamista ajallaan - niidenkin, jotka eivät suoraan vaikuta kurssin arviointiin.
HUOM! Kurssilla on läsnäolopakko! Ilman lääkärintodistusta saa olla poissa maksimissaan 2 opetuskertaa. Jos läsnäoloja ei ole tarpeeksi, ei pääse osallistumaan kokeeseen.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa laatia projektisuunnitelman ja -raportin englanniksi.
Opiskelija osaa esitellä sekä pelisuunnitelmansa että valmiin pelin englanniksi.
Opiskelija osaa laatia CV:n englanniksi.
Opiskelija palauttaa kaikki annetut tehtävät.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa laatia ja noudattaa englanninkielistä projektisuunnitelmaa.
Opiskelija osaa laatia tarkoituksenmukaisen projektiraportin.
Opiskelija osaa myydä sekä pelisuunnitelmansa että valmiin pelin englanniksi.
Opiskelija palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan.
Opiskelija osaa laatia hyvän CV:n englanniksi.
Ilmoittautumisaika
23.11.2023 - 07.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.05.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietotekniikan tutkinto-ohjelma
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Louis Botha
Vastuuhenkilö
Louis Botha
Tavoitteet (OJ)
On completion of this course, students are expected to be able to do the following:
*Describe what a cloud service provider (CSP) is and the value they bring to computing
*Describe basic security and compliance aspects of the AWS platform and the shared security model
*Define the billing, account management, and pricing models
*Identify sources of documentation or technical assistance, for example, white papers or support tickets
*Describe basic or core characteristics of deploying and operating in the AWS Cloud
*Identify situations where a company should choose the cloud, and why
*Differentiate between on-premises and cloud infrastructure
*Identify how to migrate resources from on-premises infrastructure to cloud infrastructure
Sisältö (OJ)
This course provides a deeper look at cloud computing and the cloud computing service provider, Amazon Web Services (AWS). Students explore AWS services and technologies and how they are used to support businesses across the globe. Students also explore AWS technologies by building in the AWS Management Console, examining successful cloud implementations, and applying their knowledge to cloud-based scenarios.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
1 - Over 50% correct for final assessment and between 50% and 59% of the course assignments completed.
2 - Over 50% correct for final assessment and between 60% and 69% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
3 - Over 50% correct for final assessment and between 70% and 79% of the course assignments completed.
4 - Over 50% correct for final assessment and between 80% and 89% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
5 - Over 50% correct for final assessment and above 90% of the course assignments completed.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
To pass:
- Complete knowledge check assignments.
- Complete the lab assignments.
- Complete the end of course final assessment with score above 50%.
To fail:
Under 50% of the course assignments completed or under 50% correct for final assessment.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
- Antti Vuento
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija tietää tiimissä toimimisen perusperiaatteet ja osaa toimia niiden mukaisesti, osaa kehittää korkeakouluopiskeluaan ja kykenee erottamaan ICT-alan eri osaamisalueita.
Sisältö (OJ)
Itsensä tunteminen tiimin jäsenenä,
tiimityön harjoittelu,
vuorovaikutus tiimissä,
tiimityön tarkoitus,
tiimin kehitysaskeleet,
yhdessä oppiminen,
oppimisen lähtökohdat,
opintojen ja ajankäytön suunnittelu,
motivaatio oppimisessa,
ICT alana,
ICT-alan ammatilliset vaatimukset ja osaaminen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kuvailla omaa toimintaansa tiimissä.
Opiskelija osaa kuvailla tiimissä työskentelyä.
Opiskelija osaa kertoa, miten kehittää omaa oppimistaan.
Opiskelija osaa kuvailla ICT-alaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida omaa toimintaansa tiimin jäsenenä.
Opiskelija osaa analysoida tiimin ja sen jäsenien toimintaa.
Opiskelija osaa kehittää omaa oppimistaan ja osaamistaan omatoimisesti.
Opiskelija osaa kuvailla ICT-alan ammatillisia vaatimuksia ja osaamistarpeita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida laajasti omaa toimintaansa tiimin jäsenenä erilaisien analysointimenetelmien avulla vertaamalla tuloksia omiin kokemuksiinsa tiimityöstä.
Opiskelija osaa analysoida tiimin ja sen jäsenten toimintaa perustuen esimerkiksi tiimityötaitoihin liittyvään kirjallisuuteen ja omiin kokemuksiinsa tiimityöstä.
Opiskelija osaa kehittää omaa oppimistaan ja osaamistaan omatoimisesti ja ryhmän tuella sekä aikatauluttaa ja organisoida omaa oppimisprosessiaan.
Opiskelija osaa kehittää itseään ICT-alan toimijana ja osaajana.
Aika ja paikka
Keskiviikkoisin klo 9-15. Tarkempi aikataulu esitellään opintojakson alkaessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttejä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi
Opintojakso koostuu 5 casen hyväksytystä suorittamisesta ja kirjallisen oppimispäiväkirjan kirjoittamisesta.
• Numeroarviointi perustuu opiskelijan ja opiskelijaryhmän case-työskentelyyn (50 % arvosanasta) sekä yksilön tiimityöhön (case) ja oppimispäiväkirjatuotokseen (50 % arvosanasta).
• Läsnäolo opintojakson lähitunneilla (case-opetuksessa ja (case) valmennuksen osuuksissa) on pakollista. Läsnäolo vaikuttaa arvosanaan merkittävästi.
• kahdesta sovitusta poissaolosta korvaava tehtävä / case
• luvattomat kaksi poissaolokertaa alentaa arvosanaa (1 arvosanan alennus kokonaisarvosanasta)
• toistuvista sairauspoissaoloista vaaditaan lääkärintodistus
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Valmentajuus, tiimioppiminen ja case-työskentely.
Oppimateriaalit
Tiimityöskentelyyn löytyy paljon erilaista materiaali niin luettavaksi kuin kuunneltavaksikin. Opettaja esittelee opintojakson aikana esimerkkimateriaaleja, joista voi valikoida luettavaa/kuunneltavaa opintojakson sisältöön liittyen. Alla muutamia esimerkkilähteitä:
Tommi Valkonen, Superopiskelija (pdf), https://www.tommivalkonen.com/superopiskelija-3/ (pakollinen luettava)
Patrick Lencioni, Paras mahdollinen joukkuepelaaja
Muut opintojakson materiaalit löytyvät kurssin moodlesta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
~27 tuntia per opintopiste (6x27h)
6 op = 160 h opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Yksi kokonainen päivä/viikko ensimmäisessä ja toisessa periodissa syksyllä 2023.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollisesti yrityselämän edustajia vierailee tunneilla kertomassa tiimityöstä.
Tradenomiliiton vierailu.
Kansainvälisyys
Ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso edellyttää läsnäoloa, suoritusta ei voi uusia.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
- Sami Kojo
- Antti Vuento
Vastuuhenkilö
Harri Saarinen

Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa ohjelmoida pienimuotoisia sovelluksia.
Sisältö (OJ)
Ohjelman kääntäminen ja ajaminen,
muuttujat,
taulukot,
ohjausrakenteet,
metodit,
olio-ohjelmoinnin alkeet.

Opiskelija osaa tulkita valmista ohjelmakoodia.
Opiskelija osaa kääntää ja ajaa sovelluksen.
Opiskelija osaa luoda sovelluksia käyttäen ohjausrakenteita, muuttujia ja taulukoita.
Opiskelija osaa luoda sovelluksia, jotka käyttävät kaksiulotteisia taulukoita.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa luoda sovelluksen, joka on pilkottu osiin käyttäen metodeita.
Opiskelija tietää hyviä ohjelmointikäytänteitä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tunnistaa olio-ohjelmoinnin peruskäsitteet.
Opiskelija osaa toteuttaa pienimuotoisen sovelluksen joka noudattaa hyviä ohjelmointikäytänteitä ja käyttää joitain olio-ohjelmoinnin rakenteita.
Aika ja paikka
Ks. oppimisympäristö ja kalenteri.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Week 48: Exam
Week 49: Re-exam
Week 50: Re-exam
Tarkemmat ajat ilmoitetaan syksyllä 2023.

Arvosana 1:
Tee kotitehtäviä (vähintään 40 %), valmistaudu esittämään kotitehtävät lähiopetuksessa.
Tee projektityö.
Arvosanat 1 - 5 (Suositus):

Osallistu tenttiin. Jos saat tentistä hylätyn, arvio on silti 1.
Arvosanat 0 - 5:
Tee kotitehtäviä (vähintään 40 %), tehtäviä ei tarvitse esitellä lähiopetuksessa, läsnäolo kuitenkin vaadittu.
Tee projektityö.
Osallistu tenttiin. Jos saat tentistä hylätyn, arvio on 0.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
lähiopetus
harjoitukset
tentti ja harjoitustyö
Oppimateriaalit
Ks. oppimisympäristö.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
6 op = 27h * 6 = 162h. Työmäärä jakautuu suhteellisen tasaisesti viikottain. 162h/16 ~ 10h / viikko. Esim: jos viikolla on lähiopetusta 5h (2 * 2.5h), kotiharjoituksiin on varattu 5h. Tämä työmäärä voi vaihdella opiskelijoittain ja laskelma koskee keskimääräisen opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Week 35: Introduction to CLI and Java Tools
Week 36: Boolean Algebra, Variables, User Input
Week 37: Git and Strings
Week 38: Arrays
Week 39: Methods
Week 40: Methods
Week 41: 2D-arrays
Week 42: Exercises
Week 43: Recap
Week 44: Class, Object, Constructor
Week 45: Inheritance, Abstract Classes, Interface, Polymorphism
Week 46: Inner Classes, Anonymous classes, Lambdas
Week 47: About Project Work, About Exam
Week 48: Exam
Week 49: Re-exam
Week 50: Re-exam, Project Work Deadline
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
* Projektityö tekemättä tai se ei ole määritysten mukainen
ja/tai
* Opiskelija on valinnut olla esittelemättä harjoituksia, osallistunut tenttiin ja saanut tentistä arvion 0
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kokonaisarvio opintojaksosta painotetulla keskiarvolla
tentti: 50%
projektityö, 30%
tehdyt tehtävät, 20%
Tentistä ja tehtävistä saa arvion 1 - 2:
[40%, 60%[ => arv 1
[60%, 70%[ => arv 2
Projektityöstä erillinen ohjeistus oppimisympäristössä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kokonaisarvio opintojaksosta painotetulla keskiarvolla
tentti: 50%
projektityö, 30%
tehdyt tehtävät, 20%
Tentistä ja tehtävistä saa arvion 3 - 4:
[70%, 80%[ => arv 3
[80%, 90%[ => arv 4
Projektityöstä erillinen ohjeistus oppimisympäristössä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kokonaisarvio opintojaksosta painotetulla keskiarvolla
tentti: 50%
projektityö, 30%
tehdyt tehtävät, 20%
Tentistä ja tehtävistä saa arvion 5:
[90%, 100%] => arv 5

- Harri Saarinen
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää tietoverkon roolin osana digitaalista toimintaympäristöä ja osaa tehdä pienimuotoisia korjaavia toimenpiteitä.
Sisältö (OJ)
Verkkoympäristö: aktiivilaitteet ja työasemat sekä niiden asetukset ja toiminta.
Verkon perusstandardit ja -protokollat.

Opiskelija liittää tietokoneen verkkoon fyysisesti ja loogisesti.
Opiskelija ottaa käyttöön verkon aktiivilaitteita.
Opiskelija testaa verkon laitteiden välisen yhteyden toimivuuden.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija kuvaa tiedon liikkumisen Internetissä kerrosmalleja hyväksikäyttäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija luo lähiverkon.
Opiskelija määrittää verkon laitteiden asetukset annetuista lähtötiedoista ja asettaa ne laitteille.
Aika ja paikka
Tiistaisin klo 9.00-15.00 lk. C3-06a-b
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tarkentuu myöhemmin.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena kappaletestit, laboratorioharjoitukset, harjoitustyöt, työkoe ja tentti. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, tentti, työkoe.
Oppimateriaalit
Cisco Networking Academyn tuottama e-kirja, joka on luettavissa opintojakson sivuilla. Myös muut opettajan käyttämät materiaalit julkaistaan em- sivuilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
6 op = yhteensä 160 h opiskelijan työtä. Tästä noin puolet ohjattua ja noin puolet itsenäistä työskentelyä.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson tällä toteutuksella tullaan pilotoimaan tietojenkäsittelyn tulevan uuden opintosuunnitelman sisältöjä, vaatimuksia yms. Näin ollen opetus- ja toteutussuunnitelman tiedot eivät välttämättä vastaa toteutusta.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
50% -> 1
60% -> 2
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
70% -> 3
80% -> 4
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
90% -> 5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
27.08.2023 - 17.12.2023
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 24
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Ville Haapakangas
Ryhmät
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää tietoverkon roolin osana digitaalista toimintaympäristöä ja osaa tehdä pienimuotoisia korjaavia toimenpiteitä.
Sisältö (OJ)
Verkkoympäristö: aktiivilaitteet ja työasemat sekä niiden asetukset ja toiminta.
Verkon perusstandardit ja -protokollat.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija liittää tietokoneen verkkoon fyysisesti ja loogisesti.
Opiskelija ottaa käyttöön verkon aktiivilaitteita.
Opiskelija testaa verkon laitteiden välisen yhteyden toimivuuden.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija kuvaa tiedon liikkumisen Internetissä kerrosmalleja hyväksikäyttäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija luo lähiverkon.
Opiskelija määrittää verkon laitteiden asetukset annetuista lähtötiedoista ja asettaa ne laitteille.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Alustavan suunnitelman mukaan Tietoverkko-osuuden tentti ja työkoe pidetään viikolla 41 ja Kyberturvallisuus-osuuden tentt ja työkoe viikolla 50. Aikataulu tarkentuu opintojakson edetessä ja siitä ilmoitetaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena on erilaiset kappaletestit, laboratorioharjoitukset, työkokeet ja tentit. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen. Tarkemmat arviointiperusteet käydään läpi lähituntien yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, tentti, työkoe.
Oppimateriaalit
Cisco Networking Academyn tuottama e-kirja, joka on luettavissa opintojakson sivuilla. Myös muut opettajan käyttämät materiaalit julkaistaan em. sivuilla tai toteutuksen Teams-tilassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
6 opintopistettä vastaa 162 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan tulee siis lähioptuksen lisäksi varautua käyttämään muutakin aikaa opintojakson suoritteiden tekemiseen ja opiskeluun. Lähiopetusta on viikottain 4-6 tuntia. Varsinkin Kyberturvallisuus-osa vaatii opiskelijalta enemmän itsenäistä ajankäyttöä.
Sisällön jaksotus
Viikot 35-41: Tietoverkkojen perusteet
Viikot 43-50: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus ilmoitetaan opintojakson yhteydessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy Skills for All -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson tällä toteutuksella tullaan pilotoimaan tietojenkäsittelyn tulevan uuden opintosuunnitelman sisältöjä, vaatimuksia yms. Näin ollen opetus- ja toteutussuunnitelman tiedot eivät välttämättä vastaa toteutusta ja niitä voidaan joutua muuttamaan toteutuksen edetessä. Muutoksista ja tarkennuksista ilmoitetaan aina opintojaksolla tuntien yhteydessä sekä Teamsisssa.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
50% -> 1
60% -> 2
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
70% -> 3
80% -> 4
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
90% -> 5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
27.08.2023 - 17.12.2023
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ville Haapakangas
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO3Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 3
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija ymmärtää tietoverkon roolin osana digitaalista toimintaympäristöä ja osaa tehdä pienimuotoisia korjaavia toimenpiteitä.
Sisältö (OJ)
Verkkoympäristö: aktiivilaitteet ja työasemat sekä niiden asetukset ja toiminta.
Verkon perusstandardit ja -protokollat.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija liittää tietokoneen verkkoon fyysisesti ja loogisesti.
Opiskelija ottaa käyttöön verkon aktiivilaitteita.
Opiskelija testaa verkon laitteiden välisen yhteyden toimivuuden.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija kuvaa tiedon liikkumisen Internetissä kerrosmalleja hyväksikäyttäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija luo lähiverkon.
Opiskelija määrittää verkon laitteiden asetukset annetuista lähtötiedoista ja asettaa ne laitteille.
Aika ja paikka
Lukujärjestyksen mukaan
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Alustavan suunnitelman mukaan Tietoverkko-osuuden tentti ja työkoe pidetään viikolla 41 ja Kyberturvallisuus-osuuden tentti ja työkoe viikolla 50. Aikataulu tarkentuu opintojakson edetessä ja siitä ilmoitetaan erikseen.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena on erilaiset kappaletestit, laboratorioharjoitukset, työkokeet ja tentit. Opintojakson aikarajoista lipsuminen johtaa numeron alentamiseen. Tarkemmat arviointiperusteet käydään läpi lähituntien yhteydessä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, tentti, työkoe.
Oppimateriaalit
Cisco Networking Academyn tuottama e-kirja, joka on luettavissa opintojakson sivuilla. Myös muut opettajan käyttämät materiaalit julkaistaan em. sivuilla tai toteutuksen Teams-tilassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
6 opintopistettä vastaa 162 tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijan tulee siis lähioptuksen lisäksi varautua käyttämään muutakin aikaa opintojakson suoritteiden tekemiseen ja opiskeluun. Lähiopetusta on viikottain 4-6 tuntia. Varsinkin Kyberturvallisuus-osa vaatii opiskelijalta enemmän itsenäistä ajankäyttöä.
Sisällön jaksotus
Viikot 35-41: Tietoverkkojen perusteet
Viikot 43-50: Kyberturvallisuus
Tarkempi jaksotus ilmoitetaan opintojakson yhteydessä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voimassa oleva vastaava Ciscon ns. teollisuussertifikaatti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Cisco Networking Academy Skills for All -opintojen sisällöt ovat työelämän suunnittelemia.
Kansainvälisyys
Cisco Networking Academy on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson tällä toteutuksella tullaan pilotoimaan tietojenkäsittelyn tulevan uuden opintosuunnitelman sisältöjä, vaatimuksia yms. Näin ollen opetus- ja toteutussuunnitelman tiedot eivät välttämättä vastaa toteutusta ja niitä voidaan joutua muuttamaan toteutuksen edetessä. Muutoksista ja tarkennuksista ilmoitetaan aina opintojaksolla tuntien yhteydessä sekä Teamsisssa.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
50% -> 1
60% -> 2
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
70% -> 3
80% -> 4
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Arvioitujen suoritusten painotetusta maksimipistemäärästä:
90% -> 5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
15 - 30
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riku-Matti Kinnunen
Vastuuhenkilö
Riku-Matti Kinnunen
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohelman opiskelija opiskelee alan opintoja kansainvälisessä vaihdossa tai opiskelija saapuu tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelmaan vaihtoon, jolloin hänelle etsitään 15-30 opintopisteen kokonaisuus tutkinto-ohjelman opinnoista.
Sisältö (OJ)
Sisältö sovitaan erikseen (oppimissopimus)
Lisätiedot (OJ)
Ohjeet kansainväliseen vaihtoon hakemiseksi löytyvät Intrasta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Kansainvälisessä vaihdossa suoritetut opinnot kirtajaan alkuperäisillä kurssinimillä, laajuuksilla ja arvioinneilla.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 20.05.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija tietää yleiset projektin hallinnan tavoitteet,
opiskelija tietää ja osaa soveltaa ketterän projektin hallinnan periaatteita,
opiskelija ottaa huomioon toimeksiantajan näkökulman projektiin,
opiskelija saa kokemusta projektin hallinnan käytännön toteutuksesta, opiskelija osaa käyttää projektin hallinnassa apuna digitaalisia työvälineitä.
Sisältö (OJ)
Ketterä ja perinteinen projektinhallinta.
Ketterän tuotekehitysprojektin hallinta ja toteutus käytännössä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää projektinhallinnan merkityksen ja osaa peruskäsitteistön.
Opiskelija on projektin jäsenenä ketterässä projektissa ja osaa toimia avustetusti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ketterän projektin.
Opiskelija osallistuu riskien analysointiin ja seurantaan.
Opiskelija osaa toimia ketterässä projektitiimissä huolehtien suunnittelu- ja katselmointitilaisuuksista.
Opiskelija ottaa huomioon sidosryhmien palautteen.
Opiskelija osallistuu projektitiimin toiminnan arviointeihin projektin aikana ja sen jälkeen.
Opiskelija osaa luovuttaa tuotteen käyttöön ja päättää projektin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella kiitettävästi ketterän projektin.
Opiskelija osaa tehdä projektin riskianalyysin ja seurata riskitilanteen kehitystä.
Opiskelija osaa toimia ketterässä projektitiimissä huolehtien kiitettävästi suunnittelu- ja katselmointitilaisuuksista.
Opiskelija ottaa kiitettävästi huomioon sidosryhmien palautteen.
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää realistisesti omaa ja koko projektitiimin toimintaa projektin aikana ja sen jälkeen.
Aika ja paikka
Kevät 2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Keväällä tentti ja yksi uusinta ja kolmas tentti tarvittaessa sovitaan yksilöllisesti
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusta:
-Tentti
-Vertaisarviointi
-Käytännön projekti ja siinä työskentely
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Käytännön projektityö ja sen dokumentointi
Oppimateriaalit
Moodleen kerääntyy materiaali oppimisen tueksi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
n. 27 h/op
Sisällön jaksotus
Projekti jaksottaa etenemisen
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Peliprojekti ja siihen liittyvät tehtävät
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Todellinen asiakasprojekti
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan työsuoritus projektissa jää vähäiiseksi ja/tai tentti on hylätty.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 19.05.2024

06.02.2023 - 15.10.2023
Ajoitus
10.10.2023 - 31.12.2023
Laajuus
1 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Harri Saarinen
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Tavoitteet (OJ)
Oppimistavoitteet:
- Opiskelija ymmärtää kyberturvallisuuden merkityksen
- Opiskelija tunnistaa kyberturvallisuuteen vaikuttavia asioita
- Opiskelija kykenee seuraamaan kyberturvallisuuteen liittyvistä aiheita ja uutisia sekä syventämään osaamistaan aiheesta
Sisältö (OJ)
Johdatus kyberturvallisuuden käsitteeseen, yhteiskunnallinen näkökulma, yritystoiminnan näkökulma ja yksilön näkökulma.
Lisätiedot (OJ)
Opintojakson suorittamisella voi hakea hyväksilukua useista korkeakoulujen perusopintojen osista, mm. TAMKin Turvallisten tietojärjestelmien opintojaksosta
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytyn suorituksen kriteerinä on näyttö osaamistavoitteiden saavuttamisesta.
Aika ja paikka
Aloitustapaaminen:
- ti 10.10. klo 14.15-16.00 TAMK lähi lk. B2-20; opetus alkuun, ensimmäiset tehtävät
Sen jälkeen aina klo 14.45-16.00:
- ti 24.10. TEAMS etä; jatkuu
- ti 07.11. TEAMS etä; jatkuu
- ti 12.12. TAMK lähi lk. B2-20; päättötapaaminen ja palaute
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi: hyväksytty/hylätty.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
2 lähitapaamista (TAMK), 2 etätapaamista (TEAMS), itsenäinen verkko-opiskelu
Moodle-kurssiavain: Cyber-2023
Oppimateriaalit
Moodle-alustalle tuleva materiaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 AMK-op = n. 27 h opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Opintojakso sisältää neljä opettajajohtoista tilaisuutta:
Ti 10.10. 14.15-16.00 avausluennot, johdanto aiheeseen sekä moodlekurssin suorittamiseen, TAMKilla Kuntokatu 3, lk. B2-20 & etänä Teamsissa
Ti 24.10. klo 14.45-16.00 etänä Teamsissa
Ti 07.11. klo 14.45-16.00 etänä Teamsissa
Ti 12.12. klo 14.45-16.00 TAMKilla, lk. B2-20
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole
Kansainvälisyys
Ei ole
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Pekka Yliruusi
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee liike-elämän yleisimmät peruslaskutehtävät, osaa hinnoitella tuotteita ja palveluja, osaa laskea yleisen hintatason vaikutuksia ymmärtämällä inflaation merkityksen,osaa laskea valuuttojen kurssimuutoksia sekä hallitsee lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen korkolaskennan.
Sisältö (OJ)
Liike-elämän sovellettua prosenttilaskua,
kannattavuuslaskelmien matemaattiset perusteet,
indeksien vaikutus,
valuuttalaskut,
sekä yksinkertainen korkolasku että koronkorkolasku.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa prosenttilaskua vähintään kahteen arvioinnin kohteena olevista osa-alueista:
kannattavuus, indeksit, valuuttalaskut, yksinkertainen korkolasku ja koronkorko.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa prosenttilaskua vähintään neljän arvioinnin kohteena olevista osa-alueista:
kannattavuus, indeksit, valuuttalaskut, yksinkertainen korkolasku ja koronkorko.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee hyvin kaikki viisi aihealuetta ja ymmärtää niiden merkityksen liike-elämän sovelluksissa.
Opiskelija osaa määritellä verbaalisesti, symbolisesti ja kuvallisesti kaikki tärkeimmät käsitteet.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan myöhemmin.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, (ryhmä)harjoitukset ja tentti.
Opetus alkaa toisessa periodissa.
Opintojaksolla tehdään viikoittaisia laskuharjoituksia ryhmissä, keskustellaan aihealueesta sekä luennoidaan viikon aihealueesta.
Oppimateriaalit
Liike-elämän matematiikka (Saaranen-Kolttola-Pösö), uusin painos.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3 * 27 h = 81 h.
Sisällön jaksotus
Opintojakson Moodlepohjassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT.
Ilmoittautumisaika
21.08.2023 - 21.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 14.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Yliruusi
Vastuuhenkilö
Pekka Yliruusi
Ryhmät
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija hallitsee liike-elämän yleisimmät peruslaskutehtävät, osaa hinnoitella tuotteita ja palveluja, osaa laskea yleisen hintatason vaikutuksia ymmärtämällä inflaation merkityksen,osaa laskea valuuttojen kurssimuutoksia sekä hallitsee lyhytaikaisen ja pitkäaikaisen korkolaskennan.
Sisältö (OJ)
Liike-elämän sovellettua prosenttilaskua,
kannattavuuslaskelmien matemaattiset perusteet,
indeksien vaikutus,
valuuttalaskut,
sekä yksinkertainen korkolasku että koronkorkolasku.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa prosenttilaskua vähintään kahteen arvioinnin kohteena olevista osa-alueista:
kannattavuus, indeksit, valuuttalaskut, yksinkertainen korkolasku ja koronkorko.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa prosenttilaskua vähintään neljän arvioinnin kohteena olevista osa-alueista:
kannattavuus, indeksit, valuuttalaskut, yksinkertainen korkolasku ja koronkorko.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee hyvin kaikki viisi aihealuetta ja ymmärtää niiden merkityksen liike-elämän sovelluksissa.
Opiskelija osaa määritellä verbaalisesti, symbolisesti ja kuvallisesti kaikki tärkeimmät käsitteet.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti 13.12.23 klo 17:00->.
Paikka: D1-02
Opintojakson asioiden hallinnan voi osoittaa tentillä.
Tenttioikeuden saa tekemällä määräaikoihin mennessä vähintään 50% tehtävistä.
Mahdolliset uusinnat tammi-/helmikuussa ja pvm:t ilmoitetaan syksyn aikana, kun kevään 2024 aikataulut selviävät.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Käänteinen oppiminen, lähiopetukset, harjoitukset ja tentti.
Opetus alkaa toisessa periodissa.
Opintojaksolla tehdään viikoittaisia laskuharjoituksia, keskustellaan aihealueesta sekä luennoidaan viikon aihealueesta.
Opintojaksolla on pakollinen paikallaolo mikäli ei olla toisin erikseen sovittu.
Jokaisen kerran kotitehtävistä on tehtävä määräajassa vähintään 50% saadakseen tenttioikeuden.
Oppimateriaalit
Liike-elämän matematiikka (Saaranen-Kolttola-Pösö), uusin painos
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
n. 80 h
Sisällön jaksotus
Opintojakson Moodlepohjassa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Osaaminen osoitetaan tentillä tai korkeakoulussa suoritetulla vastaavan sisältöisellä opintojaksolla.
Hyväksytyn arvosanan 1 voi saavuttaa tekemällä ja palauttamalla annetuista kotitehtävistä aina vähintään 90% ennen kunkin tehtäväkerran määräaikaa sekä olemalla paikalla tehtäviä tarkastettavalla opetuskerralla.
Tätä tehtävillä hyväksyttyä arvosanaa voi vain kerran yrittää korottaa korotustentissä. Korotustentti pidetään tenttikerralla opintojakson aikana.
Jos saa tehtyä alle 90% kaikista tehtävistä, mutta yli 50% kotitehtävistä jokaisella kerralla, saa normaalin tenttioikeuden opintojakson lopussa järjestettävään tenttiin sekä uusintoihin.
Ilmoittautumisaika
14.08.2023 - 21.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 16.12.2023

- Jouni Viidanoja
- Toni Männistö
- Tapio Yrjölä
- Pekka Yliruusi
Vastuuhenkilö
Jouni Viidanoja
Ryhmät
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää liiketoimintaosaamiseen kuuluvia osa-alueita ja tuntee niihin vaikuttavia periaatteita.
Sisältö (OJ)
Tutustutaan liikeideaan, toimintaympäristöön, markkinoihin, tavoitteisiin ja rahoitukseen, sekä data-analytiikkaan yrityksen toiminnan kehittämisessä. Tutustutaan alan liiketoimintasuunnitteluun sekä bisnesmalleihin.
Moduulin osat:
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op)
Data-analytiikka (3op)
Investointi- ja rahoituslaskelmat (2op)

Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija ryhmässä työskennellen kykenee suunnittelemaan liiketoimintaa annettujen ohjeiden mukaan.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa data-analytiikan perusmenetelmät.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen yksinkertaisia jaksollisia suorituksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija kykenee itsenäisesti työskennellen suunnittelemaan liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa käyttää analyysityökaluja datan kuvaamiseen.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen erilaisia jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija itsenäisesti ja soveltaen työskennellen kykenee toteuttamaan ja kehittämään liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa soveltaa käytännössä analyysimenetelmiä ja ohjelmistoja.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa suunnitella ja laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Aika ja paikka
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h pääosin 1.periodissa
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op) sekä data-analytiikka (3op) 2.periodissa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Harjoitustyöllä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia -osuus
-tehtävä annetut tehtävät ajallaan hyväksytysti
investointi- ja rahoituslaskelmia -osuuden arvosana määräytyy oikein ja ajallaan palautetuista viikkotehtävistä siten, että
>=50.0%->1
>=60.0->2
>=70.0->3
>=80.0->4
>=90.0->5
Opiskelija esittää tehtävään tehdyn ratkaisunsa lähitunneilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Luennot, viikkoharjoitukset
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op): Luennot, viikkoharjoitukset sekä mahdollisesti harjoitustyö
Oppimateriaalit
Excelin perusteiden opiskelu etukäteen, esim. https://www.excelopas.fi/
Liike-elämän matematiikka (Saaranen-Kolttola-Pösö; 2022)
-Parantainen, Jari. 2011. Tuotteistaminen. Rakenna palvelusta tuote 10 päivässä. Talentum.
-Viitala, R. & Jylhä, E. 2013. Liiketoimintaosaaminen. Edita. (e-kirja kirjastossa).
-Valvio, T. 2010. Palvelutapahtuma ja asiakkaan kohtaaminen. Kauppakamari.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): 54h painottuen 2. periodiin.
Yrityksen liiketoiminan ymmärtäminen 5x27h.
Sisällön jaksotus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op):
Lainalaskelmien laskemista 2. periodissa taulukkolaskentaohjelmalla (pääosin excelillä, mutta myös google sheetsillä)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yritysvierailuja
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Vaikutus moduulin kokonaisarvosanaan 20%.
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h.

Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op): Luennot, viikkoharjoitukset sekä harjoitustöitä.

The student have a good grasp of the concepts, processes, and phases that are central to managing a game project, and are able to implement them in practice. The student knows how to work effectively in the roles of a specialist member and a project manager in a project management group. The student have the skills to take part in the analysis and development of project management practices and culture in any organisation. The students is a aware of and able to identify the potential of project work in the context of implementing changes within a project. The student can identify the importance and role of their projects in the development and implementation of strategies in the organisation.
Sisältö (OJ)
Life span of project management.
Concepts of project management.
Change management and designing and steering of projects.
Models for implementing projects successfully (traditional, agile, hybrid).
Knowing and leading the project organisation.
Developing project culture in an organisation.

The student is able to act as a member of a project group of a project.
The student knows the importance of stakeholder collaboration as part of project management.
The students performs its role in the development of the organization's project activities and culture.
The student identify the potential of project activities to implement changes.
The student knows the importance of the project in implementing and reforming the organization's strategy.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to act responsibly in the project being implemented as an expert member of the project team.
The student knows the importance of stakeholder collaboration and is able to utilize it as part of a project.
The student actively participates in its role in the development of the organization's project activities and culture.
The student make use of the potential of project activities to implement changes.
The student knows and is able to describe the importance of their own project in implementing and reorganizing the organisation's strategy.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to act responsibly as an expert member of the project team, developing the entire organization and its project culture more widely.
The student is able to develop stakeholder cooperation as part of project management and operations.
The student is actively involved in developing the organization's project activities and culture, taking into account the needs and needs of the community and the industry.
The student make strategic use of project opportunities in implementing changes or reforms.
The student is able to analyze and justify the importance of the project in the implementation and renewal of the organisation's strategy.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jussi Pohjolainen
- Tony Torp
Vastuuhenkilö
Jussi Pohjolainen
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelijalla on ammatilliset taidot mobiilisovelluskehityksestä. Moduulin käytyään opiskelija osaa suunnitella, toteuttaa ja julkistaa mobiilisovelluksen.
Sisältö (OJ)
Olio-ohjelmointi,
natiivi mobiiliohjelmointi,
käyttöjärjestelmäriippumaton mobiiliohjelmointi.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojakso Johdatus ohjelmointiin tai vastaava osaaminen.
Frontend-kehitys
Backend-kehitys
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa olio-ohjelmoinnin keskeiset käsitteet.
Opiskelija osaa kääntää ja ajaa mobiilisovelluksen emulaattoriympäristön lisäksi päätelaitteeseen.
Opiskelija osaa ohjelmoida pienen natiivin mobiilisovelluksen, joka sisältää graafisen käyttöliittymän.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa uudelleenkäyttöä tukevia rakenteita ohjelmiston rakentamisessa.
Opiskelija osaa käyttää tavallisimpia tietorakenteita.
Opiskelija ymmärtää natiivin mobiilikehityksen edut ja haitat käyttöjärjestelmäriippumattomaan kehitykseen verrattuna.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa jakaa mobiilisovelluksen loppukäyttäjille käyttämällä mobiilialustan tarjoamaa sovelluskauppaa.
Opiskelija kykenee toteuttamaan mobiilisovelluksia natiivisti ja käyttöjärjestelmäriippumattomasti.
Aika ja paikka
Ks. julkaistava kalenteri
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Olio-ohjelmoinnin tentti exam.tuni.fi
Ajankohdat:
2024-03-07 -> 2024-04-12
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys 3op - Tony Torp
Harjoitukset ja oppimispäiväkirja (100%), lisäksi valinainen projektiin osallistuminen (vaihtoehto natiiville projektille) 2op tiimityönä.
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen
Harjoituspisteitä min 50% => arvio 1
Harjoituspisteitä min 50% ja osallistuu tenttiin, arvio 1 - 5
Harjoituspisteitä alle 50% ja osallistuu tenttiin, arvio 0 - 4
Harjoituspisteitä saa vain jos on lähiopetuksessa ja valmis esittämään ratkaisunsa. Harjoituspisteet pääsääntöisesti tuottaa automaattitarkistus.
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen
Harjoituspisteitä min 50% => arvio 1
Harjoituspisteitä min 50% ja osallistuu tenttiin, arvio 1 - 5
Harjoituspisteitä alle 50% ja osallistuu tenttiin, arvio 0 - 4
Harjoituspisteitä saa vain jos on lähiopetuksessa ja valmis esittämään ratkaisunsa. Harjoituspisteet osittain tuottaa automaattitarkistus.
Mobiiliprojekti - Jussi Pohjolainen & Tony Torp
Erillinen projektityöohjeistus.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ongelmaperustainen oppiminen, teorialuennot, etäopetus, itsenäinen opiskelu
Oppimateriaalit
Verkossa julkaistava oppimateriaali
Olio-ohjelmointi:
https://math.hws.edu/eck/cs124/downloads/javanotes9-linked.pdf
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 opintopistettä, 15 op x 27 h = 405h joka jakautuu ajalle viikot 2 - 20
Sisällön jaksotus
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys - Tony Torp, 3 op + valinnainen projekti 2op
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5 op
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen 7 op
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakson kokonaisarviointi painotetuilla keskiarvolla opintopisteiden mukaan
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys - 3
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Mobiiliprojekti - Jussi Pohjolainen & Tony Torp - 2
Jokaisella aliopintojaksolla on omat arviointikriteerinsä (ks. arviointimenetelmät)
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakson kokonaisarviointi painotetuilla keskiarvolla opintopisteiden mukaan
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys - 3
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Mobiiliprojekti - Jussi Pohjolainen & Tony Torp - 2
Jokaisella aliopintojaksolla on omat arviointikriteerinsä (ks. arviointimenetelmät)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakson kokonaisarviointi painotetuilla keskiarvolla opintopisteiden mukaan
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys - 3
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen 7
Mobiiliprojekti - Jussi Pohjolainen & Tony Torp - 2
Jokaisella aliopintojaksolla on omat arviointikriteerinsä (ks. arviointimenetelmät)
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opintojakson kokonaisarviointi painotetuilla keskiarvolla opintopisteiden mukaan
Käyttöjärjestelmäriippumaton mobiilikehitys - 3
Olio-ohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Natiivi mobiiliohjelmointi - Jussi Pohjolainen 5
Mobiiliprojekti - Jussi Pohjolainen & Tony Torp - 2
Jokaisella aliopintojaksolla on omat arviointikriteerinsä (ks. arviointimenetelmät)
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 19.01.2024
Ajoitus
17.01.2024 - 10.05.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sami Kojo
- Jan Krebber
Vastuuhenkilö
Sami Kojo
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa toteuttaa pienimuotoisen mobiililaitteessa toimivan pelin.
Sisältö (OJ)
Olio-ohjelmointi,
ohjelmointiympäristö,
peliobjektit,
animaatio,
pysyväistallennus,
törmäystenhallinta.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opintojakson Johdatus ohjelmointiin suorittaminen tai vastaavat tiedot.
Lisätiedot (OJ)
Opintojaksolle erillinen hakumenettely.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kääntää ja ajaa mobiilipelisovelluksen päätelaitteeseen.
Opiskelija osaa toteuttaa pienen mobiilipelin, joka sisältää peliobjekteja.
Opiskelija osaa ottaa pelissä vastaan käyttäjän syötettä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa mobiilipelin, joka sisältää pysyväistallennuksen.
Opiskelija osaa toteuttaa mobiilipelin, joka tukee useampaa kieltä (kansainvälistäminen).
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa mobiilipelin, joka hyödyntää fysiikkamoottoria.
Opiskelija osaa julkistaa pelin.
Aika ja paikka
- Seuraa erillistä peliprojektin aikataulua (saatavilla Moodlessa)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Toteutus suoritetaan harjoituksilla ja peliprojektin perusteella.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakso arvioidaan tehdyin harjoituksin (30%) ja mobiilipeliprojektilla (70%). Harjoitukset ovat pakolliset ja pisteet voi saada vain olemalla läsnä. Harjoituksista vähintään 50% on oltava tehtynä, jotta kurssista voi päästä läpi.
Harjoituksien arviointi:
[ 0%, 50%[ => 0
[50%, 60%[ => 1
[60%, 70%[ => 2
[70%, 80%[ => 3
[80%, 90%[ => 4
[90%, 100%] => 5
Peliprojekti arvioidaan tuotetun koodin perusteella (50%) ja vertaisarvioinnin perusteella (50%). Tämän vuoksi on tärkeää, että koodi löytyy julkisesta Git-repositoriosta.
Projektin yleiset vaatimukset
- 2D/3D Game targeted for Android
- Tested in the actual device
- Uploaded to Google Play before the deadline
- Add a link to the game in google play to google sheets.
- Add a public GitHub repository to google sheets
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Luennot (hybridiopetus, lähi- ja etäopetus)
- Harjoitukset (lähiopetus)
- Käytettävyysosuus (lähiopetus)
Oppimateriaalit
- YouTube-soittolista. Linkki Moodlessa
- Unityn dokumentaatio
- Unity Learn
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
3. periodi:
- Teorialuennot kerran viikossa
- Harjoitukset kerran viikossa
- UX-osuus joka toinen viikko
4. periodi:
- Peliprojektin toteutus
- Harjoitukset & projektipäivystys kerran viikossa
- UX-osuus joka toinen viikko
Sisällön jaksotus
3. periodi:
- Teorialuennot kerran viikossa
- Harjoitukset kerran viikossa
- UX-osuus joka toinen viikko
4. periodi:
- Peliprojektin toteutus
- Harjoitukset & projektipäivystys kerran viikossa
- UX-osuus joka toinen viikko
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
- Sovitaan opettajan kanssa erikseen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kevään mobiilipeliprojekti toteutetaan yhteystyössä erilliseen asiakkaan kanssa
Kansainvälisyys
- Käytettävyysosuus järjestetään englanniksi

05.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
15.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson käytyään opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa erilaisissa asiantuntijatehtävissä, tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista, osaa omassa roolissaan toimia organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä, tietää ja tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa sekä tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Sisältö (OJ)
Laajan ja monialaisen projektin toteuttaminen käytännössä,
projektin elinkaarimalli,
projektiorganisaatio ja sen johtaminen,
projektien suunnittelu ja ohjaus sekä muutoksenhallinta,
erilaiset toimintamallit projektien onnistuneeseen toteuttamiseen (perinteinen, ketterä, hybridi),
organisaation projektikulttuurin kehittäminen sekä
projektimallit ja projektiportfolion hallinta osana organisaation johtamisjärjestelmää.

Opiskelija osaa toimia omassa roolissaan toteutettavan projektin projektiryhmän jäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista.
Opiskelija suoriutuu omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja osaa hyödyntää sitä osana toteutettavaa projektia.
Opiskelija toimii aktiivisesti omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija hyödyntää projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää ja osaa kuvata oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toimia vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä kehittäen laajemmin koko organisaatiota ja sen projektikulttuuria.
Opiskelija osaa kehittää sidosryhmäyhteistyötä osana projektijohtamista ja –toimintaa.
Opiskelija toimii aktiivisesti organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Opiskelija hyödyntää strategialähtöisesti projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten tai uudistusten toteuttamisessa.
Opiskelija osaa analysoida ja perustella oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Aika ja paikka
-15.9. kaikille aloitus 9.00-11.30
-HUOM! MUAS-TAMK yhteisprojekteissa 4.-6.10. erityinen aikataulu - varaudu tähän:
Tällöin ohjelmaa 4.10 klo 17 -> tutustuminen
5.-6.10. Projektin aloitus ja työstäminen klo 9-16
Tentti (IPMA sertifikaatti)
Päättyy 15.12.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Varsinainen tentti (IPMA sertifiointi marras-joulukuussa)

Henkilökohtainen panos projektiin 50%
Projektiryhmän toiminta 30%
Tentti 20%
Jokainen osio on oltava hyväksytysti suoritettu.
Arviointi perustuu tuntikirjanpidon merkintöihin, projektipalavereihin ja tuotoksiin (ohjelmointi, dokumentointi), tenttisuoritukseen.
Arvionnin kriteereinä on tuotosten määrä ja laatu, tehdyt tunnit, yhteistyö ja osaamisen jakaminen, projektityössä vaadittavien substanssi- ja metataitojen hallinta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot, työpajat
-yhteistoiminnallinen oppiminen
-AWS workshopit
-asiakkaalle tehtävä projektityö
Oppimateriaalit
lähitunneilla ilmoitettava materiaali
-verkkomateriaalit (mm. Artto, Martinsuo, Kujala: Projektiliiketoiminta: Heath, Fred: Managing Software Requirements the Agile Way)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tenttimateriaaleihin perehtyminen 50 h.
Opintojakson yhteiset luennot ja tapaamiset 20 h.
Projektien katselmointipalaverit ja esittelytilaisuudet 20-30 h.
Ohjelmiston määrittely ja siihen liittyvän dokumentaatio tuottaminen 20 h.
Ohjelmiston toteutus ja testaus 120-145 h
Sisällön jaksotus
Syyskuu-lokakuu: projektien organisoituminen ja toimeksiantojen täsmentyminen, pilvipalveluihin tutustuminen, ohjelmiston määrittely, projektinhallinta
Lokakuu-joulukuu: projektien työstäminen ketterän menetelmän mukaisesti, katselmointipalaverit, tentti.
Joulukuu: lopputuotteiden viimeistelyt ja luovutukset toimeksiantajille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektilla on ulkoiset asiakkaat. Toimeksiannot voivat olla mm. korkeakouluyhteisön hankkeita ja yritysten tarjoamia toimeksiantoja.
Kansainvälisyys
Osa toimeksiannoista toteutetaan yhteistyöprojekteina Munchenin korkeakoulun kanssa, jolloin muodostetaan yhteiset projektitiimit Munchen University of Applied Scienses (MUAS) kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tietojenkäsittelyn ohjelmistotuotannon opintosuunnan 2. vuoden opinnot tai niitä vastaavat tiedot vaaditaan opintojaksolle pääsyyn.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut juurikaan opintojakson yhteisiin tapaamiskertoihin tai projektin katselmointipalavereihin tai tehnyt hyvin vähän tai ei ollenkaan työtä projektille, tai tenttisuoritus on hylätty.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut kurssin yhteisiin projektipalavereihin, tehnyt töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut yhteistyökykyä omassa projektiryhmässään.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti kurssin yhteisiin projektipalavereihin ja tehnyt kiitettävästi töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan kiitettävän määrän tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut aloitekykyä ja kiitettävää yhteistyökykyä projektiryhmässä.

- 15.9. kaikille aloitus 9.00-11.30
- HUOM! MUAS-TAMK yhteisprojekteissa 4.-6.10. erityinen aikataulu - varaudu tähän:

- Tentti (IPMA sertifikaatti)
- Päättyy 15.12.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Varsinainen tenttiajankohta marras-joulukuussa (ajankohta vielä avoin koska IPMA järjestää).

Syyskuu-lokakuu: projektien organisoituminen ja toimeksiantojen täsmentyminen, pilvipalveluihin tutustuminen, ohjelmiston määrittely, projektihallinta

Osa toimeksiannoista tehdään yhteistyössä Muchenin korkeakoulun kanssa, jolloin muodostetaan yhteiset projektitiimit Munchen University of Applied Scienses (MUAS) kanssa.

08.01.2024 - 30.06.2024
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Jere Käpyaho
- Teemu Heinimäki
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija osaa projektityönä määritellä ohjelmiston ominaisuudet liiketoiminnan vaatimusten mukaisesti, suunnitella ohjelmiston toteutuksen ja toteuttaa sen. Tavoitteena on, että opiskelija osaa suunnitella asiakasprojektin, seurata projektin etenemistä, hallita muutoksia ja arvioida projektia. Tavoitteena on, että opiskelija toteuttaa projektin suunnitelmallisesti tavoitteiden kannalta tarkastellen sekä kehittää teknistä osaamistaan projektin kannalta tärkeissä osa-alueissa.
Sisältö (OJ)
Ohjelmistontuotantoprosessi.
Opetusta opintojakson tavoitteiden mukaisissa ja toteutettavan projektin vaatimissa aiheissa.
Esitietovaatimukset (OJ)
Frontend-kehitys, Backend-kehitys ja Ketterän ICT-projektin hallinta tai näitä opintojaksoja vastaavat tiedot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tiimityönä osallistua projektiehdotuksen, projektisuunnitelman, ohjelmiston määrittelyn, käytettävyyssuunnitelman, ohjelmistototeutuksen ja projektin loppuraportin laatimiseen.
Opiskelija osaa tehdä työajanseurantaa, hyödyntää projektityövälinettä sekä versionhallintaa työssään.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osoittaa erityistä aktiivisuutta painottuen johonkin projektin osa-alueeseen tai osa-alueisiin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija toimii usealla projektin osa-alueella aktiivisesti ja kiitettävästi.
Opiskelija luo myönteistä ilmapiiriä projektitiimissä ja työskennellessä ulkoisten sidosryhmien kanssa.
Aika ja paikka
Kolmannella periodilla kaikille yhteistä viikoittaista lähiopetusta, ryhmäkohtaisia ohjaus- ja asiakastapaamisia sekä aikaan ja paikkaan sitomatonta projektityöskentelyä. Neljännellä periodilla painotus ohjaus- ja asiakastapaamisissa, katselmoinneissa sekä aikaan ja paikkaan sitomattomassa projektityöskentelyssä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
30% vertaisarviointi ja asiakaspalaute
30% projektinhallinta, määrittely ja suunnittelu, katselmoinnit, projektin ja tuotteen dokumentaatio
40% harjoitukset ja projektin toteutus (prosessi, työmäärä, lopputuotteen havainnointi)
Kaikki osiot on suoritettava hyväksytysti.
Opiskelijan työmäärä n. 400 h
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
– luennot, harjoitukset ja esitelmät aiheina Python-ohjelmoinnin perusteet, datan käsittely, AI
– alustuksia ja tehtäviä ohjelmiston määrittelyn ja suunnittelun aiheista
– projektioppiminen projekteissa: toimeksiannon mukaisen ohjelmiston rakentaminen ketterässä ohjelmistoprojektissa, katselmoinnit 1–2 viikon välein
Oppimateriaalit
Materiaalia saatavilla Moodlessa.
Kirjallisuutta:
Laurence Moroney, AI and Machine Learning for Coders
Emmanuel Ameisen, Building Machine Learning Powered Applications
Martin Fowler, UML Distilled
John Ousterhout, A Philosophy of Software Design
Jeroen Janssens, Data Science at the Command Line (2nd Ed)
(sekä muuta kirjallisuutta aiheiden ja tarpeiden mukaan).
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
15 * 27 tuntia. Opiskelijalta odotetaan n. 400 tunnin panostusta tasaisesti 3. ja 4. periodin ajan.
Sisällön jaksotus
Tammi-helmikuu:
– Python-ohjelmoinnin perusteet
– Data-analyysin perusteet: datan käsittely, mitä ovat konekoneoppimismallit, millaisia ovat lopputuotteet jolla vastataan kysymyksiin datan avulla
– Projektien valinta/hankkiminen, projektiryhmien organisointi, projektiin perehtyminen, aloituspalaverit, määrittely ja suunnittelu
Maalis-toukokuu: iteratiivinen määrittely, suunnittelu, toteutus, testaus ja käyttöönotto. Toiminta osana projektiryhmää jossakin vaihtoehtoisista projekteista.
Toukokuu: lopputuotteiden viimeistely ja esittely, vertaispalautteiden kerääminen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektit ovat avoimeen dataan perustuvia tai aitoja työelämäprojekteja.
Kansainvälisyys
Ei tällä toteutuksella.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tehtäväpalautuksia on hyväksytty alle puolet tai opiskelijan työpanos projektityössä on opintojakson laajuuteen nähden riittämätön tai lopputuote ei ole hyväksyttävä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
ks. Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
ks. Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
ks. Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 - 10
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jari Aalto
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa ICT-alaan liittyvän oppimisprojektin.
Opiskelija oppii suunnittelemaan itsenäistä opiskelua.
Opiskelija oppii arvioimaan ja seuraamaan työmääräänsä projektissa.
Opiskelija oppii arvioimaan ja seuraamaan oppimistaan projektissa.
Opiskelija pystyy osoittamaan oppimisensa.
Sisältö (OJ)
Työskentely jonkun ICT-alueen osaamiskokonaisuuden parissa.
Projekti dokumentoidaan annettujen ohjeiden mukaan.
Laajuus 1-10 op projektista riippuen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus edellyttää projektin suunnittelua, dokumentointia, toteutusta ja esittelyä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 30.11.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
15 - 30
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Pippola
- Jari Aalto
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Jari Aalto
Ryhmät
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija laajentaa ammatillista osaamistaan valitsemillaan osaamisalueilla.
Sisältö (OJ)
Opinnot voivat olla mitä tahansa ammatillisia korkeakouluopintoja, kuten
muiden tutkinto-ohjelmien opinnot,
MOOC-kurssit,
projektiopinnot,
oppimisprojektit.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opinnot kirjataan alkuperäisillä opintojaksonimillä, laajuuksilla ja arvioinneilla.
Aika ja paikka
Voi suorittaa joustavasti omassa aikataulussa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kohta ei ole sovellettavissa opintojaksoon. Opintojaksolle ei ole mahdollista ilmoittautua.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnista vastaa kunkin opintojakon opettaja, muu korkeakoulutaho tai siihen rinnastettava MOOC-toimija.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ei opetusta. Itsenäinen opiskelu.
Oppimateriaalit
Ei oppimateriaalia.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Voi suorittaa joustavasti omassa aikataulussa.
Sisällön jaksotus
Kohta ei ole sovellettavissa opintojaksoon. Opintojaksolle ei ole mahdollista ilmoittautua.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kohta ei ole sovellettavissa opintojaksoon. Opintojaksolle ei ole mahdollista ilmoittautua.
Lisätietoja opiskelijoille
Tietojenkäsittelyyn soveltuvia opintoja voi kerätä esim. portaaleista http://campuonline.com tai http://udemy.com
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opinnot hyväksytään esitettyjen näyttöjen perusteella. Näyttö voi olla projektin esittely, raportti, opintosuoritussote tai muu tapauskohtiasesti opintojaksojen hyväksymisen liittyvän osaaamisen osoittaminen.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Jan Krebber
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to plan, conduct and analyze playtests for game prototypes and finalized games. He is also able to do heuristic game evaluations, iterate and communicate test results and integrate user research into game design process.
Sisältö (OJ)
Playtest planning, test preparation, test execution, test outcome analysis, expert evaluation and working with checklists, lean user testing, continuous testing.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to perform a usability study.
The student is able to create a checklist for an expert review.
The student is able to recognize playtesting plan, test executions and outcome analysis.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to perform a usability study.
The student is able to discuss and defend study outcomes.
The student is able to pitch about the effectiveness of usability studies.
The student is able to identify and discuss a suitable user research method.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student understand heuristic game evaluations, iterate and communicate test results.
The student know how to integrate user research into game design process.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 - 10
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jari Aalto
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
Ryhmät
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija hankkii/saa toimeksiannon ICT-alalta, jonka toteuttaa projektina.
Opiskelija oppii suunnittelemaan työtään.
Opiskelija oppii arvioimaan ja seuraamaan työmääräänsä projektissa.
Opiskelija osoittaa pystyvänsä soveltamaan projektinhallinnan oppeja kyseiseen
projektiin.
Sisältö (OJ)
Työskentely joko yksin tai projektiryhmässä jonkin ICT-osa-alueen tehtävän parissa.
Projekti dokumentoidaan annettujen ohjeiden mukaan.
Laajuus 1-10 op projektista riippuen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
-
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
-
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus edellyttää projektin suunnittelua, dokumentointia ja toimeksiantoa vastaavaa toteutusta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija osaa käyttää muuttujia, ohjausrakenteita, tietorakenteita, funktioita ja olioita ohjelmien toteuttamiseen.
Sisältö (OJ)
Ohjelman kirjoittaminen ja ajaminen,
muuttujat, taulukot, ja ohjausrakenteet,
loogiset operaatiot,
tietorakenteet,
funktiot,
kirjastot,
olioiden perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kielen perustietorakenteet.
Opiskelija osaa kielen operaattorit, ehto-, toisto ja valintalauseet.
Opiskelija osaa rakentaa yksinkertaisia sovelluksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa rakentaa ohjelmia käyttäen funktioita.
Opiskelija osaa käyttää kehittyneitä tietorakenteita.
Opiskelija osaa käyttää kielen peruskirjastoja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa rakentaa ohjelmia käyttäen oliota.
Opiskelija osaa käsitellä poikkeuksia.
Opiskelija osaa hyödyntää kielen kehittyneempiä kirjastoja.
Aika ja paikka
Ks. tarkempi suunnitelma kurssin sivuilta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttejä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi tapahtuu harjoitusten ja projektityön perusteella. Kokonaisarvio muodostuu painotetusta keskiarvosta, jossa harjoitusten osuus on 1/3 ja projektityön osuus 2/3. Ks. tarkemmat kriteerit harjoituksiin ja projektityöhön kurssin kotisivuilta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot (lähiopetus), ongelmaperustainen oppiminen
Oppimateriaalit
https://docs.python.org/3/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työkuorma yhteensä 162 h joka jakaantuu viikoille 2 - 18 suhteellisen tasaisesti.
Sisällön jaksotus
Ks. tarkempi suunnitelma kurssin sivuilta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
6 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
-
23TIKO3Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 3
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija osaa käyttää muuttujia, ohjausrakenteita, tietorakenteita, funktioita ja olioita ohjelmien toteuttamiseen.
Sisältö (OJ)
Ohjelman kirjoittaminen ja ajaminen,
muuttujat, taulukot, ja ohjausrakenteet,
loogiset operaatiot,
tietorakenteet,
funktiot,
kirjastot,
olioiden perusteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kielen perustietorakenteet.
Opiskelija osaa kielen operaattorit, ehto-, toisto ja valintalauseet.
Opiskelija osaa rakentaa yksinkertaisia sovelluksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa rakentaa ohjelmia käyttäen funktioita.
Opiskelija osaa käyttää kehittyneitä tietorakenteita.
Opiskelija osaa käyttää kielen peruskirjastoja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa rakentaa ohjelmia käyttäen oliota.
Opiskelija osaa käsitellä poikkeuksia.
Opiskelija osaa hyödyntää kielen kehittyneempiä kirjastoja.
Aika ja paikka
Ks. tarkempi suunnitelma kurssin sivuilta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttejä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi tapahtuu harjoitusten ja projektityön perusteella. Kokonaisarvio muodostuu painotetusta keskiarvosta, jossa harjoitusten osuus on 1/3 ja projektityön osuus 2/3. Ks. tarkemmat kriteerit harjoituksiin ja projektityöhön kurssin kotisivuilta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot (lähiopetus), ongelmaperustainen oppiminen
Oppimateriaalit
https://docs.python.org/3/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työkuorma yhteensä 162 h joka jakaantuu viikoille 2 - 18 suhteellisen tasaisesti.
Sisällön jaksotus
Ks. tarkempi suunnitelma kurssin sivuilta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet.
Ilmoittautumisaika
01.07.2023 - 31.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opiskelija suoriutuu tavallisimmissa jokapäiväisissä sekä ennakoitavissa työelämän kirjallisissa kielenkäyttötilanteissa ja pystyy viestimään ymmärrettävästi ja tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija käyttää oman alansa perussanastoa, tilanteen vaatimaa yleiskielen sanastoa sekä jokseenkin virheettömiä rakenteita. Opiskelija osaa sopeuttaa kirjallisen kielenkäyttönsä vuorovaikutustilanteen mukaan ja ymmärtää kielitaidon merkityksen kansainvälisissä työelämätilanteissa.
Sisältö (OJ)
Työelämään ja työnhakuun liittyvät yleiset keskeiset kirjalliset viestintätilanteet sekä IT-alan terminologian hallinta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
osaa kertoa lyhyesti itsestään (koulutus, osaaminen ja työkokemus) ja esitellä perustiedot yrityksestä, tuotteista ja palveluista,
selviytyy kaikkein tavallisimmissa ennakoitavissa työelämän kirjallisissa kielenkäyttötilanteissa ja pystyy viestimään pääosin ymmärrettävästi,
käyttää tavallisinta oman alansa ja yleiskielen perussanastoa sekä yksinkertaisia rakenteita,
tarvitsee paljon tukea vuorovaikutustilanteissa,
osaa ottaa selvää oman alansa julkaisujen pääsisällöstä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
osaa kertoa lyhyesti itsestään (koulutus, osaaminen ja työkokemus) ja esitellä selkeästi ja suhteellisen vaivattomasti yritystä, tuotteita ja palveluita,
selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä sekä ennakoimattomissakin työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kirjallisissa kielenkäyttötilanteissa,
käyttää oman alansa perussanastoa, tilanteen vaatimaa yleiskielen perussanastoa sekä jokseenkin yksinkertaisia virheettömiä rakenteita,
osaa sopeuttaa oman kielenkäyttönsä vuorovaikutustilanteen mukaan,
hyödyntää oman alansa julkaisutarjontaa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
osaa esitellä monipuolisesti itseään (koulutus, osaaminen ja työkokemus), yritystä, sen tuotteita sekä palveluita,
selviytyy hyvin monipuolisissa yleisissä ja alakohtaisissa kirjallisissa kielenkäyttötilanteissa,
käyttää laajahkoa oman alansa sekä yleiskielen perussanastoa ja hallitsee kielen rakenteet suhteellisen hyvin,
pystyy viestimään pääosin tilanteeseen sopivalla tavalla,
osaa hyödyntää, soveltaa ja analysoida oman alansa julkaisuja.
Aika ja paikka
Toinen periodi lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen ja suullinen tentti xx.xx.2023 (ajankohdat ilm. myöhemmin).
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Asteikko 0-5. Kirjallinen ja suullinen koe. Tuntiaktiivisuus.
Opetuksen läsnäolovaatimus: 80 %.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, kirjalliset harjoitukset, argumentointi.
Itsenäinen verkkotyöskentely, kirjallinen ja suullinen tentti.
Oppimateriaalit
Oppikirjana Sallilan Protocall Teknikbiten. Löytyy kirjastosta, verkosta tai koulun kirjakaupasta. Voi myös hankkia käytettynä vanhemmilta tekniikan opiskelijoilta. Alakohtaiset tekstit Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen opintojakso 3 op: lähiopetus, verkko-opiskelu + opiskelijan itsenäinen työ 27/op.
=81 h
Sisällön jaksotus
Kommunikaatiotilanteet: puhelin, s-posti, lentokenttä, tapaaminen, ihmisten esittely toisilleen, tienneuvominen, kysyminen, taulukoista kertominen, asennusmanuaalien terminologiaa, vian etsiminen, hotellissa asuminen, tuotekuvaus, neuvottelu, ravintola.
Ammattialakohtaiset lisätekstit.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Näyttökoe (Katri Kallinen)
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.
Tieto virtuaalisuudesta opiskelijalle: Osittainen verkkototeutus.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei osaa kertoa koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa. Opiskelija ei osaa hankkia eikä ymmärrä oman tekniikan alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Opiskelija ei osaa esitellä keskeisimpiä asioita yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista eikä selviydy ymmärrettävästi tavallisimmista keskusteluista.
Opiskelija ei osaa toimia ennakoitavissa toimenkuvansa vaatimissa työelämäkontakteissa. Opiskelija ei osaa laatia esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita tai raportteja.
Opiskelija ei osaa tulkita oman alansa yksinkertaisia teknisiä ohjeistuksia tai laatia niitä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään eheänä kokonaisuutena esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa keskeisimmistä lähteistä ja seurata oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Opiskelija osaa esitellä keskeisimmät asiat yritysten ja organisaatioiden toiminnasta, tuotteista, prosesseista ja palveluista sekä keskustella näistäaiheista.
Opiskelija osaa hoitaa keskeisimpiä toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja, esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa laatia ja ymmärtää oman alansa teknisiä ohjeistuksia melko hyvin
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa kertoa monipuolisesti ja tarkoituksenmukaisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilanteessa.
Opiskelija osaa itsenäisesti ja monipuolisesti hankkia, käsitellä ja soveltaa oman tekniikan alansa tietoa ja seurata alansa ammatillista kehitystä laaja-alaisesti.
Opiskelija osaa esitellä sujuvasti yritysten ja organisaatioiden toimintaa, tuotteita, prosesseja ja palveluita sekä keskustella aloitteellisesti näistä aiheista. Opiskelija osaa hoitaa vaivattomasti ja asianmukaisesti toimenkuvansa vaatimia työelämäkontakteja,
esim. sähköpostiviestejä, reklamaatioita, puhelintilanteita ja raportointia.
Opiskelija osaa ymmärtää vaikeuksitta ja laatia selkeitä oman alansa teknisiä ohjeistuksia
Ilmoittautumisaika
13.09.2023 - 18.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä

Kirjallinen ja suullinen tentti

Näyttökokeena
HUOM! Campusonlinessa oleva Metropolian Ammatillinen ruotsi hyväksiluetaan TAMKissa 29.5.2023 alkaen ainoastaan Vapaasti valittaviin opintoihin. Jos opiskelija haluaa korvata sillä niin sanotun Virkamiesruotsin kurssin, hänen täytyy suorittaa sekä kirjallinen että suullinen näyttökoe. Näistä kokeista hänelle muodostuu arvosana kumpaankin osioon. Näitä näyttökokeita järjestetään pääsääntöisesti aina syys- ja kevätlukukauden alussa. Näyttökokeeseen halutessaan opiskelija ottaa hänelle TAMKissa tarkoitettua Skriftlig och Muntlig svenska -ruotsinkurssia opettavaan opettajaan yhteyttä.

Tavoitteena on, että opiskelija suoriutuu tavallisimmissa jokapäiväisissä sekä ennakoitavissa työelämän suullisissa kielenkäyttötilanteissa ja pystyy viestimään ymmärrettävästi ja tarkoituksenmukaisesti. Opiskelija käyttää oman alansa perussanastoa, tilanteen vaatimaa yleiskielen sanastoa sekä jokseenkin virheettömiä rakenteita. Opiskelija osaa sopeuttaa suullisen kielenkäyttönsä vuorovaikutustilanteen mukaan ja ymmärtää kielitaidon merkityksen kansainvälisissä työelämätilanteissa.
Sisältö (OJ)
Työelämään ja työnhakuun liittyvät yleiset keskeiset suulliset viestintätilanteet sekä IT-alan terminologian hallinta.

selviytyy kaikkein tavallisimmissa ennakoitavissa työelämän suullisissa kielenkäyttötilanteissa ja pystyy viestimään pääosin ymmärrettävästi,

selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä sekä ennakoimattomissakin työelämän yleisissä ja alakohtaisissa suullisissa kielenkäyttötilanteissa,

selviytyy hyvin monipuolisissa yleisissä ja alakohtaisissa suullisissa kielenkäyttötilanteissa,

Kurssikuvaus löytyy kirjaliisen taidon kuvauksen yhteydestä.

Katso kaikki tiedot Skriftlig -osiosta

23.07.2023 - 21.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 2
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat esimerkiksi polkuopintojen sivulta tuni.fi/polkuopinnot
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 2.
Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2023 klo 9.00 ja päättyy 3.8.2023 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan puolet 300 euron opintomaksusta eli 150 €. Toinen osa 150 € laskutetaan syyskuun aikana.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2024 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä ja opintomenestys sekä opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan ja mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2024 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.10.2023
Ajoitus
27.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin, opiskelija
Tuntee relaatiotietokantojen peruskäsitteet ja -rakenteet
Osaa suunnitella ja luoda yksinkertaisia tietokantoja
Osaa hakea tietoa tietokannoista
Osaa lisätä/päivittää dataa tietokantaan
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen rakenne
Taulut, sarakkeet, tietotyypit
Tietokannan ja taulujen luontilauseet
Hakuoperaatiot, liitosoperaatiot
Lisäys- , päivitys- ja poisto-operaatiot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää relaatiotietokantojen keskeisimmät käsitteet.
Opiskelija osaa tehdä hakuja tietokannoista ja yhdistellä dataa useasta taulusta.
Opiskelija osaa lisätä tietoa tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija rakentaa hakuja, joissa käytetään useita loogisia operaatiota ja joiden tiedot järjestetään eri kriteerein.
Opiskelija käyttää useita funktiota hakulausekkeissa.
Opiskelija osaa luoda ja muokata tietokannan rakennetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa luoda tietokantoja ja tauluja UML-luokkakaavion perusteella.
Opiskelija osaa muokata/poistaa tauluja/sarakkeita.
Aika ja paikka
Ilmoitetaan kurssin Moodle-sivulla
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan kurssin Moodle-sivulla
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssiarvosana määräytyy viikkoharjoitusten pistemäärän ja harjoitustyön perusteella. Tarkemmat tiedot kurssin Moodle-sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, viikkoharjoitukset, ohjaus
Oppimateriaalit
Jay A. Kreibisch, Using SQLite (O'Reilly, 2010)
Elmasri - Navathe, Fundamentals of Database Systems, 7th Ed (Pearson, 2016) tai vanhempi painos
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin työmäärä vastaa laskennallisesti noin 81 tuntia opiskelutyötä
Sisällön jaksotus
2. periodi 2023
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiempien vastaavien opintojen tai työelämäkokemuksen hyväksilukeminen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
-
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Jere Käpyaho
Ryhmät
-
23TIKO2Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin, opiskelija
Tuntee relaatiotietokantojen peruskäsitteet ja -rakenteet
Osaa suunnitella ja luoda yksinkertaisia tietokantoja
Osaa hakea tietoa tietokannoista
Osaa lisätä/päivittää dataa tietokantaan
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen rakenne
Taulut, sarakkeet, tietotyypit
Tietokannan ja taulujen luontilauseet
Hakuoperaatiot, liitosoperaatiot
Lisäys- , päivitys- ja poisto-operaatiot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää relaatiotietokantojen keskeisimmät käsitteet.
Opiskelija osaa tehdä hakuja tietokannoista ja yhdistellä dataa useasta taulusta.
Opiskelija osaa lisätä tietoa tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija rakentaa hakuja, joissa käytetään useita loogisia operaatiota ja joiden tiedot järjestetään eri kriteerein.
Opiskelija käyttää useita funktiota hakulausekkeissa.
Opiskelija osaa luoda ja muokata tietokannan rakennetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa luoda tietokantoja ja tauluja UML-luokkakaavion perusteella.
Opiskelija osaa muokata/poistaa tauluja/sarakkeita.
Aika ja paikka
Kts. kurssin Moodle
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kts. kurssin Moodle
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus
Oppimateriaalit
Kts. kurssin Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus / luennot 3 h viikossa, harjoitustehtävien tekeminen opetuksen välillä, yhteensä n. 81 tuntia opiskelutyötä
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Jere Käpyaho
Ryhmät
-
23TIKO3Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 3
Tavoitteet (OJ)
Suoritettuaan kurssin, opiskelija
Tuntee relaatiotietokantojen peruskäsitteet ja -rakenteet
Osaa suunnitella ja luoda yksinkertaisia tietokantoja
Osaa hakea tietoa tietokannoista
Osaa lisätä/päivittää dataa tietokantaan
Sisältö (OJ)
Relaatiotietokantojen rakenne
Taulut, sarakkeet, tietotyypit
Tietokannan ja taulujen luontilauseet
Hakuoperaatiot, liitosoperaatiot
Lisäys- , päivitys- ja poisto-operaatiot
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää relaatiotietokantojen keskeisimmät käsitteet.
Opiskelija osaa tehdä hakuja tietokannoista ja yhdistellä dataa useasta taulusta.
Opiskelija osaa lisätä tietoa tietokantaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija rakentaa hakuja, joissa käytetään useita loogisia operaatiota ja joiden tiedot järjestetään eri kriteerein.
Opiskelija käyttää useita funktiota hakulausekkeissa.
Opiskelija osaa luoda ja muokata tietokannan rakennetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa luoda tietokantoja ja tauluja UML-luokkakaavion perusteella.
Opiskelija osaa muokata/poistaa tauluja/sarakkeita.
Aika ja paikka
Ilmoitetaan kurssin Moodle-sivulla
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ilmoitetaan kurssin Moodle-sivulla
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssiarvosana määräytyy viikkoharjoitusten pistemäärän ja tentin perusteella. Tarkemmat tiedot kurssin Moodle-sivulta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, viikkoharjoitukset, ohjaus
Oppimateriaalit
Jay A. Kreibisch, Using SQLite (O'Reilly, 2010)
Elmasri - Navathe, Fundamentals of Database Systems, 7th Ed (Pearson, 2016) tai vanhempi painos
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssin työmäärä vastaa laskennallisesti noin 81 tuntia opiskelutyötä
Sisällön jaksotus
1. periodi 2023
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiempien vastaavien opintojen tai työelämäkokemuksen hyväksilukeminen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
-
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pekka Yliruusi
Vastuuhenkilö
Pekka Yliruusi
Ryhmät
-
23TIKO1Tietojenkäsittely 2023, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa tehdä ainakin staattisia www-sivuja käyttäen merkintäkieltä ja tyylitiedostoja.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla käydään WWW-ohjelmoinnin periaatteet,
asiakas-palvelin-tekniikan perusteet,
HTML- ja XHTML-versiot,
(X)HTML-validointi,
CSS -tyylikieli, J
avaScriptin perusteet sekä
käyttöliittymän suunnittelua ja toteutusta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tehdä www-sivuston käyttäen merkintäkieltä ja tyylitiedostoja.
Opiskelija ymmärtää ja tuntee nykyiset standardit.
Opiskelija ymmärtää miksi sivusto tulee tarkastaa erilaisilla selaimilla.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa tehdä hyvän, toimivan ja tyylikkään www-sivuston käyttäen voimassa olevien standardien mukaista merkintäkieltä ja tyylitiedostomäärittelyä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa tehdä kiitettävästi toimivan ja tyylikkään www-sivuston nykyisiä standardeja käyttäen.
Aika ja paikka
Torstaisin
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oma versio oman tiimin pelistä
Pelin sivut (virheettömyys +ulkoasu)
Pakollisten tehtävien oltava suoritettuja tehtävässä vaadituilla kriteereillä
Vertaisarviointi vaadituista tehtävistä
Harjoitustyö (virheettömyys+ toiminnallisuus + ulkoasu)
mahdollinen tentti html+css:stä sekä internetistä yleensä
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, harjoitukset, harjoitustyöt, esitelmät
Oppimateriaalit
Tekniikoista alkuun pääsee http://www.w3schools.com, + muita vastaavia hyvin alkuun soveltuvia oppaita löytyy www:stä, joihin linkkejä Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
n.80h kevään aikana
Sisällön jaksotus
Palautusten deadlinet Moodlessa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opintojakson vaihtoehtoisena suoritukseen vaaditaan laajan harjoitustehtävän suunnittelu ja toteutus opettajan kanssa sovituilla vaatimuksilla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Pelin sivut tehdään ulkopuoliselle toimeksiantajalle
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki pakolliset tehtävät tulee olla suoritettuna hyväksytysti.
Harjoitusten html -koodi oltava virheetöntä.
hyväksytty suoritus mahdollisesta tentistä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki pakolliset tehtävät tulee olla suoritettuna hyväksytysti ja laadukkaasti ja annettuina määräaikoina palautettuja.
Harjoitustöiden/tehtävien html- ja css-koodien oltava virheetöntä ja kommentoitua sekä sivujen ulkoasujen oltava hienoja.
Hyvä suoritus mahdollisesta tentistä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kaikki pakolliset tehtävät tulee olla suoritettuna moitteettomasti ja erittäin laadukkaasti.
Opintojakson aikana osoittaa hallitsevansa hyvin laadukkaiden www-sivujen tekemisen.

Tiistaisin

26.05.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Media and Arts
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 35
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Pasi Pekkanen
- Media-and-Arts Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
23TIKOGAME23 Tietojenkäsittely, Game Production opintosuunta
-
23MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
Tavoitteet (OJ)
Learning goals: After the course students can describe how to release games for online use. They are able to design and create graphics for a small scale 2D game. They know how to create characters with animations and are able to export them to be used in a game. They are also able to create optimized 2D art for games.
Sisältö (OJ)
Game engines, 2D graphics for games, animations, controlling animations, constructing game levels, user interfaces, compiling, optimizing graphics.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Games Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can describe the key concepts of 2D games.
The student can describe how to create graphics and animations for a 2D games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can design and construct a level for 2D game.
The student can use import pipeline for preparation of 2D assets.
The student can design and Implement basic UI elements for games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can apply learned skills to deploy 2D game for online use.
The student can apply learned for packing and optimizing 2D assets.
Aika ja paikka
First three lessons physically at Mediapolis.
There rest of the lessons online via Zoom:
https://tuni.zoom.us/j/68134264220
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Course tasks and activity
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-Online lectures via Zoom
-Practical excercises
Oppimateriaalit
-Unity as the game engine
-Free software for creating graphics and animations
-Digital learning resources
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 x 27 h
Lisätietoja opiskelijoille
Done mostly online (three first lessons at Mediapolis)
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 = approved; more than half of the required work performed; some misunderstandings in rendering the tasks; attendance level low; little to no interactivity between peers and teacher(s)
2 = satisfactory; more than half of the required work succesfully performed; quality of work below average; attendance level low or average; some interactivity between peers and teacher(s)
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 = good; all course work performed; quality of work decent; attendance level good; some interactivity between peers and teacher(s)
4 = very good; all work performed and submitted correctly in due time; quality of work good; attendance level good; a lot of good quality interactivity between peers and teacher(s).
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
5 = excellent; all work performed in an outstanding way and submitted on schedule; high attendance; a lot of high quality interactivity between peers and teacher(s).
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
- Teemu Heinimäki
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
The goal is that after completing the module, the student will be able to find different areas and principles of business competence in game industry. They are able to identify the tools and techniques of data science and analysis in game industry. The goal is getting to know business idea, business competence, markets, goals and funding.
Sisältö (OJ)
Game Business,
Data Analytics,
Funding,
Game Markets.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to identify the tools and techniques of data science and analysis in game industry.
The student can describe key concepts of business plan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to demonstrate how game market works.
The student can demonstrate understanding of funding a game.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply the learned skills for designing a data analyze toolset for a game.
The student is able to apply the learned skills for creating a plan to get funded as a game team.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.10.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marianna Leikomaa
Vastuuhenkilö
Marianna Leikomaa
Ryhmät
-
24TIKO1Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää mitä englannin kielen taitoja tietojenkäsittelyn tradenomi tarvitsee toimiakseen kansainvälisessä työympäristössä ja erilaisissa kulttuureissa.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• osaa kertoa itsestään ja koulutuksestaan
• osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä työympäristöissä
• viestii asiakaslähtöisesti
• hallitsee alan perussanastoa ja -terminologiaa
Sisältö (OJ)
• koulutus ja tuleva ammatti
• kansainvälinen työympäristö ja yhteiskunta
• asiakaslähtöinen viestintä, suullinen ja kirjallinen
• tietojenkäsittelyn perussanastoa ja -terminologiaa
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion englannin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B2. Tee englannin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
• selviää yksinkertaisista keskusteluista ja reagoi siihen, mitä hänelle puhutaan.
• osaa kirjoittaa kohtuullisen ymmärrettäviä tekstejä englanniksi.
• kykenee tarttumaan puhutun englannin pääsisältöön, joka käsittelee tuttua kontekstia.
• pystyy ääntämään englanniksi riittävän hyvin välittääkseen sanat oikein suurimman osan ajasta.
• pystyy puhumaan tieto- ja viestintäteknologiasta,
• osaa käyttää apuna eri lähteitä, sanakirjoja ja muita työkaluja, tekee ja palauttaa kaikki kurssilla vaaditut tehtävät.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
• keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti,
• reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti,
• viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä,
• kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi, ääntää melko luontevasti ja selkeästi,
• ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat,
• osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin,
• ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti,
• osaa käyttää apuna eri lähteitä, sanakirjoja ja muita työkaluja,
• käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin,
• tunnistaa eroja eri kulttuurien välillä,
• palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija:
• keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista,
• reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin,
• viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä,
• kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä,
• ääntää luontevasti ja selkeästi,
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa,
• selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti,
• ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa,
• löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit,
• käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi,
• ymmärtää miten eroja eri kulttuurien välillä on otettava huomioon työelämässä,

24TIKO2Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 2

01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö
Petri Tuohimäki
Ryhmät
-
24TIKO3Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 3

07.06.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
23TIKOGAME23 Tietojenkäsittely, Game Production opintosuunta
-
23MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
Tavoitteet (OJ)
Student is able to perform the basic steps and tasks of a game production and also identify different kind of roles in a game development and production team. Student is able to know how to start up business and find out funding and identify the basics of the revenue models in game industry. He is also able to identify the publishing process.
Sisältö (OJ)
Basics of game business and financing, game publishing, roles in game production, basics of game project management.
Esitietovaatimukset (OJ)
Basics of the subject.
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to recognize production management framework.
The student can describe the basics of project management in game production.
The student is able to identify different roles in a game development and production team.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to recognize production management framework.
The student is able to identify the basics of the revenue models in game industry.
The student is able to know how to start up business and find out funding.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to know the publishing process.
The student is able to know the basics of the game metrics.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
23TIKOGAME23 Tietojenkäsittely, Game Production opintosuunta
-
23MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
Tavoitteet (OJ)
Student is able to design a simple board game with one unique mechanic and make a game concept presentation. Student is able to identify and discuss a range of game mechanics. He is also able to take existing game and discuss changes to design for monetisation and publishing.
Sisältö (OJ)
Basics of game design and different kind of game mechanics, game concept presentation, monetisation with game design.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student can design a simple board game with one unique mechanic.
The student is able to identify a basic game mechanics.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student can identify and discuss a range of game mechanics in PC/Console games.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student can pitch a game concept.
The student can take existing game and discuss changes to design for monetisation and publishing.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Antti Perälä
- Pasi Pekkanen
- Media-and-Arts Virtuaalihenkilö
- Gareth Noyce
- Sami Kojo
Vastuuhenkilö
Antti Perälä
Ryhmät
-
23MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
-
23TIKOGAME23 Tietojenkäsittely, Game Production opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to work in a game production team and manage scope to ensure completion of the product within the timeframe allotted. He is also able to design and implement a 2D game with one or more levels with at least one core mechanic. Student is able to design and implement basic AI for the game, simple UI for front-end, in-game events and end-game scenarios.
Sisältö (OJ)
Game project, teamwork, game release, scope, 2D game, UI.
Esitietovaatimukset (OJ)
2D Game Design & Construction for Games Artists or 2D Game Design & Construction for Programmers
Lisätiedot (OJ)
For Games Adacemy Students
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to design and implement character that can be controlled via player interactions.
The student is able to apply a range of transforms to input data to control player interactions within a 2D environment.
The student is able to create 2D characters and environments for games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to design and implement a range of AI for NPC characters and player threats within this 2D world .
The student is able to design and implement 2D character with animations for a game.
The student is able to work within a team to control scope and complete a 2D game project within the time allotted.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply learned skills for building a final package for deployment to PC.
The student is able to apply learned skills for releasing a 2D game.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
12 op
Virtuaaliosuus
10 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
17 % Lähiopetus, 83 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Sami Kojo
- Gareth Noyce
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Student is able to work as a member of a game production team to control scope and complete a game project within the time allotted. Student is able to develop his toolset and skills towards a game industry professional.
Sisältö (OJ)
Game project,
teamwork,
game release,
scope.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to identify what kind of toolset and skills is needed in game industry.
The student can describe key concepts of games.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to apply identify what kind of toolset and skills he needs become a game industry professional.
The student can demonstrate a clear understanding of how to create and populate an interesting game world for the player to explore with at least one working game mechanic.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to apply develop his toolset and skills to become as a professional game developer.
The student has skills to complete a 3D game project within the time allotted.
The student is able to work as a member of a game production team to control scope and complete a game project within the time allotted.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Outi Tuisku
- Pasi Pekkanen
- Toni Männistö
Vastuuhenkilö
Toni Männistö
Ryhmät
-
24TIKO1Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on antaa perusvalmiudet itsensä kehittämiseen, tiimissä toimimiseen ja tiimitoiminnan kehittämiseen. Lisäksi tavoitteena on tutustua ICT-alan eri osaamisalueisiin.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
• tietää tiimissä toimimisen perusperiaatteet ja osaa toimia niiden mukaisesti
• tuntee itsensä tiimitoimijana
• osaa reflektoida ja kehittää itseään tiimitoimijana
• osaa kehittää tiimitoimijalle tärkeitä taitoja kuten itseohjautuvuutta, ongelmanratkaisukykyjä, viestintätaitoja, stressinhallintaa ja itsetuntemusta
• kykenee erottamaan ICT-alan eri osaamisalueita
Sisältö (OJ)
• Tiimityön tarkoitus
• Tiimin kehitysaskeleet
• Itsensä tunteminen tiimin jäsenenä
• Tiimityön harjoittelu
• Vuorovaikutus tiimissä
• Tiimiroolit
• Itsensä kehittäminen tiimityöskentelijänä
• Itseohjautuvuuden ja ajankäytön suunnittelu
• Stressinhallintataidot ja niiden soveltaminen
• ICT alana
• ICT-alan ammatilliset vaatimukset ja osaaminen
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa
• kuvailla omaa toimintaansa tiimissä.
• kuvailla tiimissä työskentelyä.
• kertoa, miten voisi itse kehittyä tiimitoimijana.
• kuvailla ICT-alaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa
• analysoida omaa toimintaansa tiimin jäsenenä.
• analysoida tiimin ja sen jäsenien toimintaa.
• kehittää itseään tiimitoimijana.
• kuvailla ICT-alan ammatillisia vaatimuksia ja osaamistarpeita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa
• analysoida monipuolisesti omaa toimintaansa tiimin jäsenenä vertaamalla kokemuksia esimerkiksi omiin aikaisempiin kokemuksiinsa ryhmä-/tiimityöstä.
• analysoida tiimin ja sen jäsenten toimintaa perustuen esimerkiksi tiimityötaitoihin liittyvään kirjallisuuteen ja omiin kokemuksiinsa tiimityöstä.
• kehittää itseään monipuolisesti eri tiimitoimijalle tärkeiden taitojen osalta.
• kehittää itseään ICT-alan toimijana ja osaajana.

04.09.2024 - 18.12.2024

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiudet ohjelmointikielen perusteisiin. Opiskelija osaa kirjoittaa pienimuotoisia sovelluksia ja ymmärtää joitakin keskeisiä sovelluksien kehittämiseen liittyviä periaatteita.
Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa:
• kääntää ja ajaa ohjelmia
• kirjoittaa ohjelmia ongelmien ratkaisemiseksi
• toteuttaa perussovelluksia
Sisältö (OJ)
• Ohjelmointityökalujen asennus
• Muuttujat, tietotyypit, tietorakenteet
• Kontrolli- ja ohjausrakenteet
• Metodit
• Olioiden perusteet
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• ymmärtää eri sovelluksien koodia,
• kääntää ja ajaa sovelluksia sekä luo sovelluksia käyttäen kontrollirakenteita, muuttujia ja taulukoita.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa
• toteuttaa sovelluksen, joka käyttää monipuolisesti tietorakenteita (mm. kaksiulotteisia taulukoita) ja jonka toiminnallisuus on hajautettu osiin (metodit),
• soveltaa hyviä ohjelmointikäytänteitä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa
• käyttää kehittyneimpiä tietorakenteita monipuolisesti,
• käyttää olio-ohjelmoinnin ominaisuuksista sovelluksissa,
• käyttää ylläpitävyyttä ja muita vastaavia tukevia ohjelmointikäytänteitä (Green Coding).

Opintojakson tavoitteena on antaa käytännönläheinen perusymärrys tietoverkkojen ja kyberurvallisuuden merkityksestä tietojenkäsittelyn alalla.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija:
• ymmärtää tietoverkon toiminnan perusteet
• kykenee toteuttamaan pienen lähiverkon ja sen vaatimat asetukset
• osaa käyttää tietoverkkoihin liittyviä testauskomentoja
• tietää tietoturvan peruskäsitteet
• osaa huolehtia omien laitteidensa turvallisuudesta
• tunnistaa kybermaailman aiheuttamia riskejä
• kykenee arvioimaan kyberuhkia
Sisältö (OJ)
• Tietoverkkojen perusteet
• Päätelaiteturvallisuus
• Kyberuhkien hallinta

Opiskelija tietää tietoverkkojen ja kyberturvallisuuden peruskäsitteet ja kykenee käyttämään niitä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija kykenee tekemään tietoverkkoihin ja kyberturvallisuuteen liittyviä asennuksia ja testauksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija kykenee selvittämään tietoverkkoyhteyksissä olevia vikoja sekä määrittelemään omaan päätelaitteeseensa kohdistuvia kyberturvallisuusuhkia ja tekemään niihin liittyviä selvityksiä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 01.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 15.12.2024

Tarketuu myöhemmin. Tenttejä ja työkokeita pidetään useampia syksyn aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin perusteena tentit ja työkokeet. Opintojakson aikarajoista lipeäminen johtaa arvosanan alentamiseen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, e-materiaali, opetuskeskustelut, laboratoriotyöskentely, ongelmalähtöisyys, ryhmätyöskentely, tentti, työkoe.
Oppimateriaalit
Cisco Skills for All -palvelun tuottama e-materiaali, joka on luettavissa opintojakson sivuilla.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
6 op vastaa 162 opiskelijan työtuntia. Tunnit sijoittuu melko tasaisesti opintojakson ajalle, joten opiskelijan on hyvä varata viikottain 8-14 tuntia aikaa opintojakson asioiden parissa.
Sisällön jaksotus
Tarkentuu myöhemmin.
Opintojakso jakautuu neljään osaan (Skills fo All -kursseja):
Introduction to Cybersecurity
Networking Basics
Endpoint Security
Cyber Threat Management
Kansainvälisyys
Skills fo All on kansainvälisesti tunnettu ja tunnustettu opinto-ohjelma

Opintojakson tavoitteena on antaa perusymmärrys liike-elämän matematiikan käsitteistä.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• tuntee liike-elämän matematiikan keskeiset periaatteet ja käsitteet
• ymmärtää verotuksen merkityksen liiketoiminnassa
• osaa laskea katetuoton ja kannattavuuden
• osaa tulkita indeksejä ja niiden vaikutuksia talouteen
• ymmärtää valuuttojen merkityksen kansainvälisessä kaupassa
• osaa suorittaa yksinkertaisen korkolaskun ja koronkoron laskennan
Sisältö (OJ)
• Prosenttilasku
• Verotus
• Katetuotto ja kannattavuus
• Indeksit
• Valuutat
• Yksinkertainen korkolasku
• Koronkorko
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
• osaa suorittaa perusprosenttilaskut
• osaa tehdä yksinkertaisia valuuttamuunnoksia ja tunnistaa yleisimpiä valuuttoja
• tuntee peruskäsitteet, kuten katetuotto ja kannattavuus
• osaa laskea yksinkertaisia korkoja ja tunnistaa peruskoronkorkolaskujen periaatteet
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
• hallitsee prosenttilaskennan eri sovellutukset
• tuntee verotuksen perusperiaatteet ja osaa laskea veron määrän yksinkertaisissa tilanteissa
• osaa soveltaa katetuottoa ja kannattavuutta liiketoiminnan käytännön tilanteissa.
• osaa laskea ja tulkita indeksilukuja eri konteksteissa
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
• osoittaa syvällistä ymmärrystä prosenttilaskennasta ja osaa soveltaa sitä monimutkaisemmissa tilanteissa
• pystyy analysoimaan verotuksen vaikutuksia liiketoimintaan ja osaa laskea veroja monimutkaisemmissa tilanteissa
• osoittaa vahvaa osaamista katetuoton ja kannattavuuden käsitteissä ja pystyy soveltamaan niitä realistisiin liiketoimintatilanteisiin
• osoittaa syvällistä ymmärrystä indeksilukujen käytöstä ja osaa käyttää niitä monipuolisesti eri tilanteissa

07.06.2024 - 08.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jouni Viidanoja
- Harri Saarinen
Vastuuhenkilö
Jouni Viidanoja
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää liiketoimintaosaamiseen kuuluvia osa-alueita ja tuntee niihin vaikuttavia periaatteita.
Sisältö (OJ)
Tutustutaan liikeideaan, toimintaympäristöön, markkinoihin, tavoitteisiin ja rahoitukseen, sekä data-analytiikkaan yrityksen toiminnan kehittämisessä. Tutustutaan alan liiketoimintasuunnitteluun sekä bisnesmalleihin.
Moduulin osat:
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op)
Data-analytiikka (3op)
Investointi- ja rahoituslaskelmat (2op)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija ryhmässä työskennellen kykenee suunnittelemaan liiketoimintaa annettujen ohjeiden mukaan.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa data-analytiikan perusmenetelmät.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen yksinkertaisia jaksollisia suorituksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija kykenee itsenäisesti työskennellen suunnittelemaan liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa käyttää analyysityökaluja datan kuvaamiseen.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen erilaisia jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija itsenäisesti ja soveltaen työskennellen kykenee toteuttamaan ja kehittämään liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa soveltaa käytännössä analyysimenetelmiä ja ohjelmistoja.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa suunnitella ja laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Aika ja paikka
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h pääosin 1.periodissa
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op) sekä data-analytiikka (3op) 2.periodissa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Harjoitustyöllä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia -osuus
-tehtävä annetut tehtävät ajallaan hyväksytysti
investointi- ja rahoituslaskelmia -osuuden arvosana määräytyy oikein ja ajallaan palautetuista viikkotehtävistä siten, että
>=50.0%->1
>=60.0->2
>=70.0->3
>=80.0->4
>=90.0->5
Opiskelija esittää tehtävään tehdyn ratkaisunsa lähitunneilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Luennot, viikkoharjoitukset
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op): Luennot, viikkoharjoitukset sekä mahdollisesti harjoitustyö
Oppimateriaalit
Excelin perusteiden opiskelu etukäteen, esim. https://www.excelopas.fi/
Liike-elämän matematiikka (Saaranen-Kolttola-Pösö; 2022)
-Parantainen, Jari. 2011. Tuotteistaminen. Rakenna palvelusta tuote 10 päivässä. Talentum.
-Viitala, R. & Jylhä, E. 2013. Liiketoimintaosaaminen. Edita. (e-kirja kirjastossa).
-Valvio, T. 2010. Palvelutapahtuma ja asiakkaan kohtaaminen. Kauppakamari.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): 54h painottuen 2. periodiin.
Yrityksen liiketoiminan ymmärtäminen 5x27h.
Sisällön jaksotus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op):
Lainalaskelmien laskemista 2. periodissa taulukkolaskentaohjelmalla (pääosin excelillä, mutta myös google sheetsillä)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yritysvierailuja
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Vaikutus moduulin kokonaisarvosanaan 20%.
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h.
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 07.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jouni Viidanoja
- Toni Männistö
- Harri Saarinen
Vastuuhenkilö
Jouni Viidanoja
Ryhmät
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että moduulin suoritettuaan opiskelija ymmärtää liiketoimintaosaamiseen kuuluvia osa-alueita ja tuntee niihin vaikuttavia periaatteita.
Sisältö (OJ)
Tutustutaan liikeideaan, toimintaympäristöön, markkinoihin, tavoitteisiin ja rahoitukseen, sekä data-analytiikkaan yrityksen toiminnan kehittämisessä. Tutustutaan alan liiketoimintasuunnitteluun sekä bisnesmalleihin.
Moduulin osat:
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op)
Data-analytiikka (3op)
Investointi- ja rahoituslaskelmat (2op)
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija ryhmässä työskennellen kykenee suunnittelemaan liiketoimintaa annettujen ohjeiden mukaan.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa data-analytiikan perusmenetelmät.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen yksinkertaisia jaksollisia suorituksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija kykenee itsenäisesti työskennellen suunnittelemaan liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa käyttää analyysityökaluja datan kuvaamiseen.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen erilaisia jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen
Opiskelija itsenäisesti ja soveltaen työskennellen kykenee toteuttamaan ja kehittämään liiketoimintaa.
Data-analytiikka
Opiskelija osaa soveltaa käytännössä analyysimenetelmiä ja ohjelmistoja.
Investointi- ja rahoituslaskelmat
Opiskelija osaa suunnitella ja laskea taulukkolaskentaohjelmaa apuna käyttäen jaksollisia suorituksia ja investointeja.
Aika ja paikka
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h pääosin 1.periodissa
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op) sekä data-analytiikka (3op) 2.periodissa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Harjoitustyöllä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia -osuus
-tehtävä annetut tehtävät ajallaan hyväksytysti
investointi- ja rahoituslaskelmia -osuuden arvosana määräytyy oikein ja ajallaan palautetuista viikkotehtävistä siten, että
>=50.0%->1
>=60.0->2
>=70.0->3
>=80.0->4
>=90.0->5
Opiskelija esittää tehtävään tehdyn ratkaisunsa lähitunneilla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Luennot, viikkoharjoitukset
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen (5op): Luennot, viikkoharjoitukset sekä harjoitustöitä.
Oppimateriaalit
Excelin perusteiden opiskelu etukäteen, esim. https://www.excelopas.fi/
Liike-elämän matematiikka (Saaranen-Kolttola-Pösö; 2022)
-Parantainen, Jari. 2011. Tuotteistaminen. Rakenna palvelusta tuote 10 päivässä. Talentum.
-Viitala, R. & Jylhä, E. 2013. Liiketoimintaosaaminen. Edita. (e-kirja kirjastossa).
-Valvio, T. 2010. Palvelutapahtuma ja asiakkaan kohtaaminen. Kauppakamari.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): 54h painottuen 2. periodiin.
Yrityksen liiketoiminan ymmärtäminen 5x27h.
Sisällön jaksotus
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op):
Lainalaskelmien laskemista 2. periodissa taulukkolaskentaohjelmalla (pääosin excelillä, mutta myös google sheetsillä)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
-
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yritysvierailuja
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Liike-elämän matematiikan investointi- ja rahoituslaskelmia (2op): Vaikutus moduulin kokonaisarvosanaan 20%.
Yrityksen liiketoiminnan ymmärtäminen 5x27h.
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pasi Pekkanen
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
22TIKOGAME22 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
The student have a good grasp of the concepts, processes, and phases that are central to managing a game project, and are able to implement them in practice. The student knows how to work effectively in the roles of a specialist member and a project manager in a project management group. The student have the skills to take part in the analysis and development of project management practices and culture in any organisation. The students is a aware of and able to identify the potential of project work in the context of implementing changes within a project. The student can identify the importance and role of their projects in the development and implementation of strategies in the organisation.
Sisältö (OJ)
Life span of project management.
Concepts of project management.
Change management and designing and steering of projects.
Models for implementing projects successfully (traditional, agile, hybrid).
Knowing and leading the project organisation.
Developing project culture in an organisation.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to act as a member of a project group of a project.
The student knows the importance of stakeholder collaboration as part of project management.
The students performs its role in the development of the organization's project activities and culture.
The student identify the potential of project activities to implement changes.
The student knows the importance of the project in implementing and reforming the organization's strategy.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to act responsibly in the project being implemented as an expert member of the project team.
The student knows the importance of stakeholder collaboration and is able to utilize it as part of a project.
The student actively participates in its role in the development of the organization's project activities and culture.
The student make use of the potential of project activities to implement changes.
The student knows and is able to describe the importance of their own project in implementing and reorganizing the organisation's strategy.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student is able to act responsibly as an expert member of the project team, developing the entire organization and its project culture more widely.
The student is able to develop stakeholder cooperation as part of project management and operations.
The student is actively involved in developing the organization's project activities and culture, taking into account the needs and needs of the community and the industry.
The student make strategic use of project opportunities in implementing changes or reforms.
The student is able to analyze and justify the importance of the project in the implementation and renewal of the organisation's strategy.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
05.06.2024 - 16.09.2024
Ajoitus
16.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
22TIKOOT122 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson käytyään opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa erilaisissa asiantuntijatehtävissä, tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista, osaa omassa roolissaan toimia organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä, tietää ja tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa sekä tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Sisältö (OJ)
Laajan ja monialaisen projektin toteuttaminen käytännössä,
projektin elinkaarimalli,
projektiorganisaatio ja sen johtaminen,
projektien suunnittelu ja ohjaus sekä muutoksenhallinta,
erilaiset toimintamallit projektien onnistuneeseen toteuttamiseen (perinteinen, ketterä, hybridi),
organisaation projektikulttuurin kehittäminen sekä
projektimallit ja projektiportfolion hallinta osana organisaation johtamisjärjestelmää.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa toimia omassa roolissaan toteutettavan projektin projektiryhmän jäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista.
Opiskelija suoriutuu omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja osaa hyödyntää sitä osana toteutettavaa projektia.
Opiskelija toimii aktiivisesti omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija hyödyntää projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää ja osaa kuvata oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toimia vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä kehittäen laajemmin koko organisaatiota ja sen projektikulttuuria.
Opiskelija osaa kehittää sidosryhmäyhteistyötä osana projektijohtamista ja –toimintaa.
Opiskelija toimii aktiivisesti organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Opiskelija hyödyntää strategialähtöisesti projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten tai uudistusten toteuttamisessa.
Opiskelija osaa analysoida ja perustella oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Aika ja paikka
-15.9. kaikille aloitus 9.00-11.30
-HUOM! MUAS-TAMK yhteisprojekteissa 4.-6.10. erityinen aikataulu - varaudu tähän:
Tällöin ohjelmaa 4.10 klo 17 -> tutustuminen
5.-6.10. Projektin aloitus ja työstäminen klo 9-16
Tentti (IPMA sertifikaatti)
Päättyy 15.12.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Varsinainen tentti (IPMA sertifiointi marras-joulukuussa)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Henkilökohtainen panos projektiin 50%
Projektiryhmän toiminta 30%
Tentti 20%
Jokainen osio on oltava hyväksytysti suoritettu.
Arviointi perustuu tuntikirjanpidon merkintöihin, projektipalavereihin ja tuotoksiin (ohjelmointi, dokumentointi), tenttisuoritukseen.
Arvionnin kriteereinä on tuotosten määrä ja laatu, tehdyt tunnit, yhteistyö ja osaamisen jakaminen, projektityössä vaadittavien substanssi- ja metataitojen hallinta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot, työpajat
-yhteistoiminnallinen oppiminen
-AWS workshopit
-asiakkaalle tehtävä projektityö
Oppimateriaalit
lähitunneilla ilmoitettava materiaali
-verkkomateriaalit (mm. Artto, Martinsuo, Kujala: Projektiliiketoiminta: Heath, Fred: Managing Software Requirements the Agile Way)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tenttimateriaaleihin perehtyminen 50 h.
Opintojakson yhteiset luennot ja tapaamiset 20 h.
Projektien katselmointipalaverit ja esittelytilaisuudet 20-30 h.
Ohjelmiston määrittely ja siihen liittyvän dokumentaatio tuottaminen 20 h.
Ohjelmiston toteutus ja testaus 120-145 h
Sisällön jaksotus
Syyskuu-lokakuu: projektien organisoituminen ja toimeksiantojen täsmentyminen, pilvipalveluihin tutustuminen, ohjelmiston määrittely, projektinhallinta
Lokakuu-joulukuu: projektien työstäminen ketterän menetelmän mukaisesti, katselmointipalaverit, tentti.
Joulukuu: lopputuotteiden viimeistelyt ja luovutukset toimeksiantajille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektilla on ulkoiset asiakkaat. Toimeksiannot voivat olla mm. korkeakouluyhteisön hankkeita ja yritysten tarjoamia toimeksiantoja.
Kansainvälisyys
Osa toimeksiannoista toteutetaan yhteistyöprojekteina Munchenin korkeakoulun kanssa, jolloin muodostetaan yhteiset projektitiimit Munchen University of Applied Scienses (MUAS) kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tietojenkäsittelyn ohjelmistotuotannon opintosuunnan 2. vuoden opinnot tai niitä vastaavat tiedot vaaditaan opintojaksolle pääsyyn.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut kurssin yhteisiin projektipalavereihin, tehnyt töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut yhteistyökykyä omassa projektiryhmässään.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti kurssin yhteisiin projektipalavereihin ja tehnyt kiitettävästi töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan kiitettävän määrän tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut aloitekykyä ja kiitettävää yhteistyökykyä projektiryhmässä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti kurssin yhteisiin projektipalavereihin ja tehnyt kiitettävästi töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan kiitettävän määrän tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut aloitekykyä ja kiitettävää yhteistyökykyä projektiryhmässä.
Ilmoittautumisaika
05.06.2024 - 17.09.2024
Ajoitus
17.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Anne-Mari Stenbacka
Ryhmät
-
22TIKOOT222 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Tavoitteena on, että opintojakson käytyään opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa erilaisissa asiantuntijatehtävissä, tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista, osaa omassa roolissaan toimia organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä, tietää ja tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa sekä tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Sisältö (OJ)
Laajan ja monialaisen projektin toteuttaminen käytännössä,
projektin elinkaarimalli,
projektiorganisaatio ja sen johtaminen,
projektien suunnittelu ja ohjaus sekä muutoksenhallinta,
erilaiset toimintamallit projektien onnistuneeseen toteuttamiseen (perinteinen, ketterä, hybridi),
organisaation projektikulttuurin kehittäminen sekä
projektimallit ja projektiportfolion hallinta osana organisaation johtamisjärjestelmää.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa toimia omassa roolissaan toteutettavan projektin projektiryhmän jäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen osana projektijohtamista.
Opiskelija suoriutuu omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija tunnistaa projektitoiminnan mahdollisuudet muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toimia toteutettavassa projektissa vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä.
Opiskelija tietää sidosryhmäyhteistyön merkityksen ja osaa hyödyntää sitä osana toteutettavaa projektia.
Opiskelija toimii aktiivisesti omassa roolissaan organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä.
Opiskelija hyödyntää projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten toteuttamisessa.
Opiskelija tietää ja osaa kuvata oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toimia vastuullisesti projektiryhmän asiantuntijajäsenenä kehittäen laajemmin koko organisaatiota ja sen projektikulttuuria.
Opiskelija osaa kehittää sidosryhmäyhteistyötä osana projektijohtamista ja –toimintaa.
Opiskelija toimii aktiivisesti organisaation projektitoiminnan ja -kulttuurin kehittämistyössä yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Opiskelija hyödyntää strategialähtöisesti projektitoiminnan mahdollisuuksia muutosten tai uudistusten toteuttamisessa.
Opiskelija osaa analysoida ja perustella oman projektinsa merkityksen organisaation strategian toteuttamisessa ja uudistamisessa.
Aika ja paikka
- 15.9. kaikille aloitus 9.00-11.30
- HUOM! MUAS-TAMK yhteisprojekteissa 4.-6.10. erityinen aikataulu - varaudu tähän:
Tällöin ohjelmaa 4.10 klo 17 -> tutustuminen
5.-6.10. Projektin aloitus ja työstäminen klo 9-16
- Tentti (IPMA sertifikaatti)
- Päättyy 15.12.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Varsinainen tenttiajankohta marras-joulukuussa (ajankohta vielä avoin koska IPMA järjestää).
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Henkilökohtainen panos projektiin 50%
Projektiryhmän toiminta 30%
Tentti 20%
Jokainen osio on oltava hyväksytysti suoritettu.
Arviointi perustuu tuntikirjanpidon merkintöihin, projektipalavereihin ja tuotoksiin (ohjelmointi, dokumentointi), tenttisuoritukseen.
Arvionnin kriteereinä on tuotosten määrä ja laatu, tehdyt tunnit, yhteistyö ja osaamisen jakaminen, projektityössä vaadittavien substanssi- ja metataitojen hallinta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot, työpajat
-yhteistoiminnallinen oppiminen
-AWS workshopit
-asiakkaalle tehtävä projektityö
Oppimateriaalit
lähitunneilla ilmoitettava materiaali
-verkkomateriaalit (mm. Artto, Martinsuo, Kujala: Projektiliiketoiminta: Heath, Fred: Managing Software Requirements the Agile Way)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tenttimateriaaleihin perehtyminen 50 h.
Opintojakson yhteiset luennot ja tapaamiset 20 h.
Projektien katselmointipalaverit ja esittelytilaisuudet 20-30 h.
Ohjelmiston määrittely ja siihen liittyvän dokumentaatio tuottaminen 20 h.
Ohjelmiston toteutus ja testaus 120-145 h
Sisällön jaksotus
Syyskuu-lokakuu: projektien organisoituminen ja toimeksiantojen täsmentyminen, pilvipalveluihin tutustuminen, ohjelmiston määrittely, projektihallinta
Lokakuu-joulukuu: projektien työstäminen ketterän menetelmän mukaisesti, katselmointipalaverit, tentti.
Joulukuu: lopputuotteiden viimeistelyt ja luovutukset toimeksiantajille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektilla on ulkoiset asiakkaat. Toimeksiannot voivat olla mm. korkeakouluyhteisön hankkeita ja yritysten tarjoamia toimeksiantoja.
Kansainvälisyys
Osa toimeksiannoista tehdään yhteistyössä Muchenin korkeakoulun kanssa, jolloin muodostetaan yhteiset projektitiimit Munchen University of Applied Scienses (MUAS) kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tietojenkäsittelyn ohjelmistotuotannon opintosuunnan 2. vuoden opinnot tai niitä vastaavat tiedot vaaditaan opintojaksolle pääsyyn.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut kurssin yhteisiin projektipalavereihin, tehnyt töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut yhteistyökykyä omassa projektiryhmässään.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti kurssin yhteisiin projektipalavereihin ja tehnyt kiitettävästi töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan kiitettävän määrän tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut aloitekykyä ja kiitettävää yhteistyökykyä projektiryhmässä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti kurssin yhteisiin projektipalavereihin ja tehnyt kiitettävästi töitä omalle projektille ja pystyy osoittamaan kiitettävän määrän tuotoksia, joiden eteen projektin aikana tehnyt työtä. Opiskelija on osoittanut aloitekykyä ja kiitettävää yhteistyökykyä projektiryhmässä.
Ilmoittautumisaika
23.11.2023 - 31.12.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 09.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne-Mari Stenbacka
- Jari Aalto
- Toni Pippola
- Pasi Pekkanen
- Jere Käpyaho
- Tapio Yrjölä
- Jussi Pohjolainen
- Teemu Heinimäki
- Jussi Ylänen
Vastuuhenkilö
Tapio Yrjölä
Ryhmät
-
21TIKOOT221 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 2
-
21TIKOOT121 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 1
-
21TIKOOT321 Tietojenkäsittely, ohjelmistotuotannon opintosuunta, ryhmä 3
-
21TIKOGAME21 Tietojenkäsittely, Games Academy opintosuunta
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuottaa ulkoasultaan ja tyyliltään huolitellun opinnäytetyöraportin ja opinnäytetyöhön liittyvän muuan materiaalin,
- raportoi, perustelee ja arvioi opinnäytetyössä soveltamiaan tutkimuksellisia menetelmiä, toteutusta ja tuloksia TAMKin ohjeiden ja tutkimuseettisten periaatteiden mukaisesti,
- esittää ja puolustaa opinnäytetyötään ammatillisesti ja teoreettisesti perustellen
- antaa rakentavaa palautetta vertaisarvioijana
- osaa ilmaista itseään asiatyylillä suomen, ruotsin tai englannin kielellä opinnäytetyön vaatimusten mukaisesti
Sisältö (OJ)
Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyö on raportoitu ja julkaistu TAMKin opinnäytetyöohjeen mukaisesti, plagioinnin tarkastus on tehty ja kypsyysnäyte sekä muut tutkinto-ohjelmakohtaisesti sovitut suoritukset on hyväksytty.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyö on raportoitu ja julkaistu TAMKin opinnäytetyöohjeen mukaisesti, plagioinnin tarkastus on tehty ja kypsyysnäyte sekä muut tutkinto-ohjelmakohtaisesti sovitut suoritukset on hyväksytty.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyö on raportoitu ja julkaistu TAMKin opinnäytetyöohjeen mukaisesti, plagioinnin tarkastus on tehty ja kypsyysnäyte sekä muut tutkinto-ohjelmakohtaisesti sovitut suoritukset on hyväksytty.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opinnäytetyön arviointikriteerit löytyvät opinnäytetyöohjeiden yhteydestä. Ks. https://intra.tuni.fi/handbook?page=3104
Numeerinen arviointi annetaan opinnäytetyön valmistuttua.
Opintojakso on hyväksytty kun opinnäytetyö on raportoitu ja julkaistu TAMKin opinnäytetyöohjeen mukaisesti, plagioinnin tarkastus on tehty ja kypsyysnäyte sekä muut tutkinto-ohjelmakohtaisesti sovitut suoritukset on hyväksytty.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 30.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Tietojenkäsittely
Toimipiste
- TAMK Pääkampus
- TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
- Bachelor's Degree Programme in Media and Arts
Opettaja
- Pasi Pekkanen
- Jan Krebber
Vastuuhenkilö
Pasi Pekkanen
Ryhmät
-
23TIKOGAME23 Tietojenkäsittely, Game Production opintosuunta
-
23MEDIAARTDegree Programme in Media and Arts
Tavoitteet (OJ)
Student is able to plan, conduct and analyze playtests for game prototypes and finalized games. He is also able to do heuristic game evaluations, iterate and communicate test results and integrate user research into game design process.
Sisältö (OJ)
Playtest planning, test preparation, test execution, test outcome analysis, expert evaluation and working with checklists, lean user testing, continuous testing.
Esitietovaatimukset (OJ)
None
Lisätiedot (OJ)
Aimed for Game Academy students.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The student is able to perform a usability study.
The student is able to create a checklist for an expert review.
The student is able to recognize playtesting plan, test executions and outcome analysis.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The student is able to perform a usability study.
The student is able to discuss and defend study outcomes.
The student is able to pitch about the effectiveness of usability studies.
The student is able to identify and discuss a suitable user research method.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The student understand heuristic game evaluations, iterate and communicate test results.
The student know how to integrate user research into game design process.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 20.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
24TIKO1Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Ruotsin kielen hyvä kirjallinen ja suullinen perusosaaminen on nykypäivän suurin työelämän valttikortti yhä tiiviimmässä pohjoismaisessa yhteistyökulttuurissa. Opiskelijalla on erinomainen tilaisuus saada hyvät valmiudet työskennellä hyvin palkatuissa pohjoismaisissa projekteissa ja kehittää edelleen omaa osaamistaan sujuvasti koko Skandinavian alueella.
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
• hallitsee verkossa toimimisen keskeisen termistön
• osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
• osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
• osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
• saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
• autenttiset ammatilliset tekstit, sähköisen viestinnän sanastoa
• alan työtehtävät
• omasta koulutuksesta kertominen
• oman alan tuotannoista kertominen
• erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
• osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
• hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
• käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
• osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
• hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa pääasiassa hyvin
• käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
• käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
• ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
• osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osa kertoa omasta alastaan monipuolisesti ja sujuvasti
• hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa sujuvasti
• käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
• käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Aika ja paikka
Toinen periodi lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen (Exam) ja suullinen tentti (video parin kanssa)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, kirjalliset harjoitukset, argumentointi.
Itsenäinen verkkotyöskentely, kirjallinen ja suullinen tentti.
Oppimateriaalit
Oppikirjana Sallilan Protocall Teknikbiten. Löytyy kirjastosta, verkosta tai koulun kirjakaupasta. Voi myös hankkia käytettynä vanhemmilta tekniikan opiskelijoilta. Alakohtaiset tekstit Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen opintojakso 3 op: lähiopetus, verkko-opiskelu + opiskelijan itsenäinen työ 27/op.
=81 h
Sisällön jaksotus
Kommunikaatiotilanteet: puhelin, s-posti, lentokenttä, tapaaminen, ihmisten esittely toisilleen, tienneuvominen, kysyminen, taulukoista kertominen, asennusmanuaalien terminologiaa, vian etsiminen, hotellissa asuminen, tuotekuvaus, neuvottelu, ravintola.
Ammattialakohtaiset lisätekstit.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Näyttökokeena. Sovitaan kurssin opettajan kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.
Tieto virtuaalisuudesta opiskelijalle: Osittainen verkkototeutus.
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 20.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
24TIKO2Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 2
Tavoitteet (OJ)
Ruotsin kielen hyvä kirjallinen ja suullinen perusosaaminen on nykypäivän suurin työelämän valttikortti yhä tiiviimmässä pohjoismaisessa yhteistyökulttuurissa. Opiskelijalla on erinomainen tilaisuus saada hyvät valmiudet työskennellä hyvin palkatuissa pohjoismaisissa projekteissa ja kehittää edelleen omaa osaamistaan sujuvasti koko Skandinavian alueella.
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
• hallitsee verkossa toimimisen keskeisen termistön
• osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
• osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
• osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
• saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
• autenttiset ammatilliset tekstit, sähköisen viestinnän sanastoa
• alan työtehtävät
• omasta koulutuksesta kertominen
• oman alan tuotannoista kertominen
• erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
• osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
• hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
• käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
• osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
• hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa pääasiassa hyvin
• käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
• käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
• ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
• osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osa kertoa omasta alastaan monipuolisesti ja sujuvasti
• hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa sujuvasti
• käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
• käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Aika ja paikka
Toinen periodi lukujärjestyksen mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen (Exam) ja suullinen tentti (video parin kanssa)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähiopetus, kirjalliset harjoitukset, argumentointi.
Itsenäinen verkkotyöskentely, kirjallinen ja suullinen tentti.
Oppimateriaalit
Oppikirjana Sallilan Protocall Teknikbiten. Löytyy kirjastosta, verkosta tai koulun kirjakaupasta. Voi myös hankkia käytettynä vanhemmilta tekniikan opiskelijoilta. Alakohtaiset tekstit Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen opintojakso 3 op: lähiopetus, verkko-opiskelu + opiskelijan itsenäinen työ 27/op.
=81 h
Sisällön jaksotus
Kommunikaatiotilanteet: puhelin, s-posti, lentokenttä, tapaaminen, ihmisten esittely toisilleen, tienneuvominen, kysyminen, taulukoista kertominen, asennusmanuaalien terminologiaa, vian etsiminen, hotellissa asuminen, tuotekuvaus, neuvottelu, ravintola.
Ammattialakohtaiset lisätekstit.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Näyttökokeena. Sovitaan kurssin opettajan kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Oppimistavoitteet: Opiskelijalla on sellainen koulutusohjelman mukainen ruotsin kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen.
Opiskelija selviytyy oman ammattialansa kirjallisista ja suullisista tehtävistä pohjoismaissa sekä kaksikielisellä alueella Suomessa.
Opiskelija osaa kertoa työympäristöstään sekä oman alansa toiminnoista.
Tieto virtuaalisuudesta opiskelijalle: Osittainen verkkototeutus.
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 27.10.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 13.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Katri Kallinen
Vastuuhenkilö
Katri Kallinen
Ryhmät
-
24TIKO3Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 3
Tavoitteet (OJ)
Ruotsin kielen hyvä kirjallinen ja suullinen perusosaaminen on nykypäivän suurin työelämän valttikortti yhä tiiviimmässä pohjoismaisessa yhteistyökulttuurissa. Opiskelijalla on erinomainen tilaisuus saada hyvät valmiudet työskennellä hyvin palkatuissa pohjoismaisissa projekteissa ja kehittää edelleen omaa osaamistaan sujuvasti koko Skandinavian alueella.
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa kirjallisissa viestintätilanteissa
• hallitsee verkossa toimimisen keskeisen termistön
• osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
• osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
• osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
• saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
• autenttiset ammatilliset tekstit, sähköisen viestinnän sanastoa
• alan työtehtävät
• omasta koulutuksesta kertominen
• oman alan tuotannoista kertominen
• erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai Eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
(Taitotaso B1.1) Opiskelija
• osaa viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan suppeasti
• hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
• käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija
• osaa viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osaa kertoa omasta alastaan melko hyvin
• hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa pääasiassa hyvin
• käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
• käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
• ymmärtää lukemansa ammatillisen tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija
• osaa viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhakemus)
• osa kertoa omasta alastaan monipuolisesti ja sujuvasti
• hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja
• kirjoittaa sujuvasti
• käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy selkeästi
• käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
• ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 06.09.2024
Ajoitus
21.10.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
24TIKO1Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on antaa valmiuksia toimia erilaisissa työelämän viestintätilanteissa ruotsiksi.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
• osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti ruotsiksi ammatillisissa suullisissa viestintätilanteissa
• hallitsee viestinnän ja verkostoitumisen keskeisen termistön
• osaa kertoa omasta ammattialan osaamisestaan
• osaa hakea ja tulkita oman alansa ammatillista tietoa ruotsinkielisistä julkaisuista
• osaa arvioida, ylläpitää ja kehittää omaa kielitaitoaan ja kielen oppimistaitojaan
• saavuttaa ammattikorkeakoululainsäädännön edellyttämän, oman alan työtehtävissä tarvittavan toisen kotimaisen kielen suullisen ja kirjallisen taidon
Sisältö (OJ)
• autenttiset ammatilliset tekstit, viestinnän ja verkostoitumisen sanastoa
• alan työtehtävät
• omasta koulutuksesta kertominen
• oman alan tuotannoista kertominen
• erilaiset alakohtaiset viestintätilanteet
Esitietovaatimukset (OJ)
Lähtötaso: Lukion ruotsin oppimäärä tai eurooppalaisen viitekehyksen taitotaso B1.
Tee ruotsin lähtötasotesti ja suorita tarvittaessa valmentavat opinnot ennen opintojakson alkua.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa:
• viestiä yksinkertaisesti omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu)
• kertoa omasta alastaan suppeasti
• hoitaa pääosin ymmärrettävästi oman alan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. haastattelut ja palaverit)
• ääntää ymmärrettävästi
• käyttää alansa perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
• käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
• reagoida useimmiten keskustelukumppaninsa sanomisiin
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
(Taitotaso B1.2) Opiskelija osaa:
• viestiä selkeästi tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu)
• kertoa omasta alastaan
• hoitaa melko hyvin oman alan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. haastattelut ja palaverit)
• ääntää pääasiassa hyvin
• käyttää alansa perussanastoa niin, että keskeinen viesti välittyy
• tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
• käyttää kieliopin perusrakenteita pääosin oikein
• reagoida keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
(Taitotaso B2.2-C1) Opiskelija osaa:
• viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta ammattialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu)
• kertoa omasta alastaan monipuolisesti ja sujuvasti
• hoitaa luontevasti verkostoituen oman alan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. haastattelut ja palaverit)
• ääntää selkeästi
• käyttää alansa perussanastoa niin, että viesti välittyy hyvin
• selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
• käyttää kieliopin perusrakenteita lähes virheettömästi
• reagoida keskustelukumppaninsa sanomisiin asianmukaisesti

21.07.2024 - 19.08.2024
Ajoitus
20.08.2024 - 31.07.2025
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 10
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat TAMKin opinto-oppaasta, https://opinto-opas-ops.tamk.fi/.
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 10.
Ilmoittautuminen alkaa 1.8.2024 klo 9.00 ja päättyy 2.8.2024 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja opintomaksu 300 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
Opinnoissa menestyminen edellyttää hyvää suullista ja kirjallista suomen kielen taitoa.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2025 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä, opintomenestys, opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan sekä mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2025 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 04.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Tietojenkäsittelyn tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jere Käpyaho
Vastuuhenkilö
Jere Käpyaho
Ryhmät
-
24TIKO1Tietojenkäsittely 2024, valmennusryhmä 1
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson tavoitteena on antaa perusvalmiudet tietokantahakujen tekemiseen ja tietokantojen ylläpitoon.
Kurssin suoritettuaan opiskelija:
• ymmärtää relatiotietokantojen toimintaperiaatteen, taulukoiden ja sarakkeiden merkityksen sekä niiden väliset riippuvuudet
• osaa tehdä kyselyitä relaatiotietokannan taulukoihin SQL-kieltä käyttäen
• osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen relaatiotietokannan tietokantaohjelmaa ja SQL-kieltä käyttäen
Sisältö (OJ)
• Tietokantaohjelmiston peruskäyttö
• Relaatiotietokannan toimintamalli (taulut ja sarakkeet)
• SQL-kyselykielen perusteet ja kyselyjen laatiminen
• SQL:n funktioiden käyttäminen
• Yksinkertaisen tietokannan taulujen ja liitosten suunnittelu ja toteuttaminen tietokantaohjelmistolla
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää tietokantaohjelmistoa ja laatia yksinkertaisia kyselyitä valmiiseen tietokantaan SQL-kielellä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää tietokantaohjelmistoa ja laatia yksinkertaisia kyselyitä valmiiseen tietokantaan SQL-kielellä. Opiskelija osaa liittää tauluja toisiinsa kyselyissä sekä käyttää SQL:n funktioita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää tietokantaohjelmistoa ja laatia yksinkertaisia kyselyitä valmiiseen tietokantaan SQL-kielellä. Opiskelija osaa liittää tauluja toisiinsa kyselyissä sekä käyttää SQL:n funktioita. Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa yksinkertaisen relaatiotietokannan käyttäen tietokantaohjelmistoa ja SQL-kieltä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2024 - 23.10.2024
Ajoitus
23.10.2024 - 13.12.2024

Opintojakson tavoitteena on antaa valmiudet käyttöjärjestelmien perusteiden ymmärtämiseen. Opintojaksolla tutustutaan mm. levyjärjestelmään, tiedostorakenteisiin, tiedostomuotoihin, ohjelmien asennukseen, konfigurointiin, terminaalin ja sen komentorivin käytön perusteisiin.
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
• asentaa ja konfiguroida ohjelmia
• ratkaista tehtäviä komentorivin avulla
• muuttaa käyttöjärjestelmän asetuksia
Sisältö (OJ)
• Käyttöjärjestelmien perusteet
• Prosessi ja siihen liittyvät kanavat stdin, stdout, stderr
• Käyttöjärjestelmän asetusten muuttaminen
• Terminaalien ja etäohjelmien käyttö
• Komentorivi
• Ohjelmistot ja niiden asennukset

Opiskelija osaa perusteet käyttöjärjestelmästä ja sen keskeisimmistä toiminnoista, sen konfiguroinnista, ohjelmistojen asennuksista, etäyhteyksistä ja komentorivin käytöstä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa
• käyttää monipuolisesti käyttöjärjestelmän toimintoja ja muokata sen asetuksia, asentaa ja konfiguroida vaativampia ohjelmistoja,
• käyttää monipuolisesti komentoriviä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa
• käyttää käyttöjärjestelmän edistyneempiä toimintoja,
• konfiguroida käyttöjärjestelmän syvempiä asetuksia (esim. rekisterien tai systeemitiedostojen avulla),
• asentaa ja konfiguroida monimutkaisia ohjelmistoja,
• kirjoittaa komentorivipohjaisia ohjelmia.
Aika ja paikka
Ks. periodiaikataulu http://lukkarit.tamk.fi
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Pakolliset harjoitukset.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson kokonaisarviointi (0-5) koostuu seuraavista osista:
- Arvosana 1: pakolliset osuudet.
- Lisäarvosanat: +1..+3, valinnaiset osuudet.
- Lisäarvosanat: +1..+3, henkilökohtaiset osuudet.
Määräajan jälkeiset palautukset arvioidaan arvosanalla 1.
Vain ohjeiden mukaiset suoritukset arvioidaan.
MÄÄRÄAJAT
2024-10-31 Deadline. Suoritusten määräaika.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
ongelmalähtöinen opiskelu
harjoitukset
raportti
Oppimateriaalit
Ks. periodiaikataulu http://lukkarit.tamk.fi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. periodiaikataulu http://lukkarit.tamk.fi
Sisällön jaksotus
- Käyttöjärjestelmien toiminta
- Ohjelmien asennus
- Ohjelmien konfigurointi
- Yhteysprotokollat, terminaalit
- Komentorivin käyttö ja sen komennot
Lisätietoja opiskelijoille
Pakollinen läsnäolo