Media-alan tutkinto-ohjelma
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Medianomi (AMK)
NQF 6
Yhteystiedot
Osaamispäällikkö Leena Mäkelä
Opinto-ohjaaja Maija Joensuu
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Ammattikorkeakoulun yleiset pääsyvaatimukset.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijan on mahdollista hyväksilukea tutkintoon aiempia opintoja sekä aiemmin hankittua osaamista, joka on saavutettu esimerkiksi työkokemuksen, kurssien tai harrastusten avulla.
Katso TAMKin yleiset AHOT-ohjeet.
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen.
Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
Tutkinnon profiili
Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto. Opinnoissa saa valmiudet toimia media-alalla, erityisesti elokuvan ja television taiteellisissa ja tuotannollisissa tehtävissä. Opintosuuntina ovat Luova sisällöntuotanto (tuottaminen ja käsikirjoittaminen) ja AV-ilmaisu ja suunnittelu (kuvaus, leikkaus, äänisuunnittelu). Suuri osa opinnoista tapahtuu monialaisissa projekteissa.
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
Tavoitteena on, että opiskelija valmistuessaan:
- Tekee luovia ja toimivia ratkaisuja ideoinnissa, käsikirjoittamisessa ja tuotantoprosesseissa.
- Hallitsee oman erikoisalueensa ilmaisun, työmenetelmät ja teknologian.
- Osaa toimia alan tyypillisissä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa.
- Osaa suunnitella ja johtaa mediatuotantoja ja toimia työryhmän jäsenenä.
- Pystyy toimimaan alan yrittäjänä kotimaisilla ja kansainvälisillä työmarkkinoilla.
VUOSITEEMAT
1 vuosi: elokuvailmaisu ja projektiosaaminen.
Ensimmäisen vuoden jälkeen opiskelija tuntee elokuvailmaisun perusteet, alan ammattiroolit ja työprosessien etenemisen. Hän pystyy toimimaan vähintään avustavissa työrooleissa ammattimaisissa elokuva- ja televisiotuotannoissa.
2. vuosi: televisiotuotanto ja ammatilllinen osaaminen.
Toisen vuoden opinnoissa perehdytään televisio-ohjelmien suunnitteluun ja toteuttamiseen, tv-journalismiin sekä yksikamera- ja monikameratuotantoihin. Ammattiopinnoissa suuntaudutaan osaamisalueille. Toisen vuoden jälkeen opiskelija pystyy työskentelemään av-tuotannoissa harjoittelijana tai oman alansa erityistehtävissä.
3. vuosi: asiakasprojektit ja ammattialan syventäminen.
Opiskelijat kehittävät ja toteuttavat kolmannen vuoden aikana av-projekteja erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Samaan vuoteen mahtuu myös ammattiopintoja, työharjoittelua ja mahdollista ulkomaanvaihtoa.
4. vuosi: ammatillinen asiantuntijuus.
Neljännen vuoden tavoitteena on saavuttaa vahva työelämäosaaminen ja valmiudet toimia alan taiteellisissa, tuotannollisissa tai teknisissä asiantuntijatehtävissä. Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa opinnäytehankkeen tai osuuden yhteishankkeesta. Opinnäytehanke on julkaistavaksi tai ulkopuolisen tilaajan käyttöön suunniteltu mediaprojekti, AV-tuote, pilotti tai kehityshanke. Opinnäytteeseen liittyy aina myös hanketta tutkiva ja analysoiva kirjallinen raportti.
Sijoittuminen työelämään
Työharjoittelu on kestoltaan noin viisi kuukautta (30 opintopistettä). Suositeltavaa on, että opiskelija tutustuu harjoittelun kautta useampaan työpaikkaan ja työtehtävään. Harjoittelulla on ohjaava opettaja ja siitä laaditaan koulun ja työpaikan välinen sopimus, johon kirjataan myös työaika ja oppimistavoitteet.
Medianomeiksi valmistuneet sijoittuvat esimerkiksi televisio-, elokuva-, mainos- ja jälkituotantoyhtiöihin sekä teattereihin ja tapahtumatuotantoihin.
Jatko-opintomahdollisuudet
AMK-tutkinto (BA-taso) antaa hakukelpoisuuden ylempään AMK-tutkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa Suomessa tai ulkomailla.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson tarkemmat suoritus- ja arviointitavat.
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opintojen toteuttaminen
Keskeisin työtapa on projektiopiskelu. Lisäksi opiskeluun kuuluu mm. luento-opetusta, verkko-opiskelua, kirjallisia tehtäviä, työharjoittelua ja itsenäistä tiedonhakua. Tutkintoon voi liittää opintoja myös TAMKin muilta opintoaloilta tai muista korkeakouluista. Kaikille yhteisten opintojen jälkeen syvennetään pienemmissä ryhmissä kunkin omaa opintopolkua, joka valitaan toisen opintovuoden kuluessa.
Tutkinnon kehittäminen
Opetussuunnitelmassa on otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön linjaukset sekä TAMKin strategia.
Media-alan tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Media-alan tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Media-alan tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Media-alan tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Media-alan tutkinto-ohjelma
Opintosuuntien ajoitukset
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 29.09.2023
Ajoitus
02.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Mika Kylänen
Vastuuhenkilö
Maaret Salminen
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee media-alan tuotekehityksen lähtökohdat. Opiskelija tunnistaa av-alan kansainvälisen toiminnan merkityksen. Opiskelija osaa hankkia eri menetelmin taustatietoa projektien tueksi. Hän tunnistaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun merkityksen ja osaa hyödyntää käyttäjäkeskeisiä menetelmiä projektien toteuttamisessa. Hän tuntee asiakastutkimuksen ja kohderyhmäanalyysin menetelmiä ja osaa soveltaa niitä.
Sisältö (OJ)
Asiantuntijaluentoja ja työpajatyöskentelyä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu lähiopetukseen ja pienryhmätyöskentelyyn passiivisesti tai minimimäärän. Tehtävät on palautettu, mutta aikataulussa pysyminen tai huolellisuus ovat vain tyydyttävällä tasolla. Opiskelija tuntee media-alan tuotekehityksen lähtökohtia. Hän tunnistaa käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja kohderyhmäanalyysin perusteet ja osaa ohjattuna soveltaa niiden menetelmiä projektien esituotantoon.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu lähiopetukseen ja pienryhmätyöskentelyyn aktiivisesti. Hän palauttaa tehtävät aikataulussa ja tehtävät on huolellisesti laadittu. Opiskelija tuntee media-alan tuotekehityksen lähtökohtia. Hän tuntee käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja kohderyhmäanalyysin perusteet ja osaa soveltaa niiden käytännön metodeja projektien esituotantoon.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu lähiopetukseen ja pienryhmätyöskentelyyn aktiivisesti ja koko ryhmää tukien. Hän palauttaa tehtävät aikataulussa ja tehtävät on laadittu huolellisesti ja näkemyksellisesti. Opiskelija tuntee media-alan tuotekehittelyn lähtökohdat ja av-alan kansainvälisen toiminnan merkityksen hyvin. Hän tuntee käyttäjäkeskeisen suunnittelun ja kohderyhmäanalyysin perusteet ja osaa soveltaa niiden käytännön metodeja projektien ideointiin ja esituotantoon.
Aika ja paikka
2. periodi Zoomissa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään kaksi opettajan hyväksymästä syystä. Poissaolosta tulee ilmoittaa vastuuopettajalle etukäteen ja opiskelijan tulee korvata kyseinen kerta korvaavalla tehtävällä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, ammattilaisvierailijoita, ryhmätyöskentelyä, kurssitehtäviä. Käytetään Moodlea, etätyöskentelyalustoja ja digityökaluja.
Oppimateriaalit
opettajalta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetus ja ohjaus 45 %, itsenäinen työskentely 55 %
Sisällön jaksotus
Maanantaisin klo 13-16 kokoontumiskertoja 8 kpl: 2.10., 9.10., 23.10., 30.10., 6.11., 13.11., 20.11., 11.12. Kokoontumiskerrat Zoomissa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku tai osittainen hyväksiluku aiempien opintojen tai työkokemuksen perusteella on mahdollista soveltuvilta osin, ja mikäli samoilla perusteilla ei ole haettu hyväksilukua jo muuhun opintoon/muihin opintoihin. Edellä mainituissa tapauksissa otetaan yhteyttä sähköpostitse Maaret Salmiseen (etunimi.sukunimi@tuni.fi) ennen toteutuksen aloitusta.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyötä tehdään ammattilaisvierailijoiden yhteydessä
Kansainvälisyys
Mahdolliset KV-yhteydet kytkeytyvät oppimistehtäviin
Lisätietoja opiskelijoille
AV-alan asiakaslähtöinen tuotekehitys on 3. vuoden pakollisia opintoja. Toteutuksella keskitytään asiakkaan tarpeiden ja käyttäytymisen ymmärtämiseen ja huomioon ottamiseen tuotekehityksessä. Kurssilla harjoitellaan palvelumuotoilun työkalujen käyttöä sekä tehdään harjoituksia. Tarkemmat teemat ilmoitetaan kurssin käynnistyessä.
Maanantaisin klo 13-16 kokoontumiskertoja 8 kpl: 2.10., 9.10., 23.10., 30.10., 6.11., 13.11., 20.11., 11.12. Kokoontumiskerrat Zoomissa.
Ilmoittautumisaika
11.12.2023 - 08.02.2024
Ajoitus
07.02.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 25
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää median eri julkaisualustojen ominaispiirteet ja tarpeet. Hän osaa arvioida erilaisia ideoita ja sisältöjä sekä niiden toteuttamismahdollisuuksia asiakas- ja yleisölähtöisesti. Hän osaa konseptoida sisältöjä. Opiskelija ymmärtää audiovisuaalisten tuotantojen rahoittamisen ja budjetoinnin perusteet ja osaa pitchata ideansa.
Sisältö (OJ)
Dramaturgian perusteet ja konseptikehitys. Kohderyhmien ja julkaisualustojen analyysi. Rahoitus ja budjetointi. Pitchaus-harjoitukset.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja tekee annetut tehtävät. Hän tunnistaa eri julkaisualustoja ja osaa kehittää niihin sopivaa sisältöä tyydyttävästi. Hän osaa arvioida erilaisia ideoita ja sisältöjä sekä niiden toteuttamismahdollisuuksia tyydyttävästi. Opiskelija tuntee av-tuotantojen rahoittamisen ja budjetoinnin perusteet ja osaa pitchata idean ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja tekee annetut tehtävät. Opiskelija tuntee eri julkaisualustat ja niiden ominaispiirteet sekä osaa kehittää niihin sopivaa sisältöä. Hän ymmärtää dramaturgian merkityksen konseptien ja sisältöjen kehittelyssä. Hän osaa arvioida erilaisia ideoita ja sisältöjä sekä niiden toteuttamismahdollisuuksia asiakas- ja yleisölähtöisesti. Opiskelija ymmärtää av-tuotantojen rahoittamisen ja budjetoinnin perusteet ja käyttää niitä harjoitustöissä ohjatulla tavalla. Opiskelija osaa pitchata idean mielenkiinnon herättävällä tavalla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti ja suorittaa annetut tehtävät erinomaisesti. Opiskelija tuntee eri julkaisualustojen ominaispiirteet ja osaa kehittää niihin sopivaa sisältöä niiden tarpeet huomioon ottaen ja dramaturgisia periaatteita noudattaen. Hän osaa arvioida erilaisia ideoita ja sisältöjä tuottajan näkökulmasta sekä pohtia niiden toteuttamismahdollisuuksia monipuolisesti asiakas- ja yleisölähtöisesti. Opiskelija osaa soveltaa tuotantojen rahoittamisen ja budjetoinnin osaamista monipuolisesti ja perustellusti. Hän osaa pitchata idean erityisellä luovuudella ja omaperäisyydellä.
Aika ja paikka
Toteutus viikoilla 6-19 ti, ke tai to, lomittain muiden tuotannon ammattiopintojen kanssa. Osa kerroista itsenäistä työskentelyä. Tarkempi aikataulu julkaistaan tammi-helmikuun vaihteessa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen, ryhmätyö ja tehtävien tekeminen ajallaan ja laadukkaasti.
Tarkemmat arviointiin vaaditut osatehtävät julkaistaan kurssin alkaessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Asiantuntijavieraita ja esimerkkejä erilaisista tuotannoista ja konsepteista. Omien ideoiden ja konseptien työstämistä ryhmissä. Pitsausharjoituksia.
Oppimateriaalit
Oheiskirjallisuutta:
Järvilehto, Paavo & Järvilehto, Lauri. Pim! Olet luova
Curran Bernard, Sheila. Documentary Storytelling: Creative Nonfiction on Screen
Landau, Neil. TV Writing on Demand : Creating Great Content in the Digital Era
Bryant, Andy & Mawer, Charlie. The TV Brand Builders : How to Win Audiences and Influence Viewers
Muut lukuvinkit ja materiaalit julkaistaan kurssin Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetus- ja tapaamiskerrat n. 52h
Itsenäinen työskentely, tehtävät: 30 h
Oman konseptin kehittely n. 52h
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 08.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 23.05.2024
Laajuus
1 - 5
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Koivumäki
- Leena Mäkelä
- Mika Nousiainen
Vastuuhenkilö
Ari Koivumäki
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
-
20MAMedianomi (AMK) 2020
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy osoittamaan ammatillisia erityistaitoja, jotka tukevat media-alan osaamista ja työllistymistä.
Sisältö (OJ)
Ammatillisten erityisosaamisten näytöt.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty suoritus: Ammatillisen erityisosaamisen näyttö ja oman osaamisen itsearviointiraportti sekä palautekeskustelu ohjaavan opettajan kanssa.
Aika ja paikka
Vko 2:
Maanantai 8.1 ap: Mediapolis luokka 20061
kurssin esittely, rakenne, aikataulut (Ari Koivumäki, Mika Nousiainen)
-IPPT 2024 (https://events.tuni.fi/ippt2024/ ) striimauksen suunnittelu (Tuomas Jaakkola)
Tiistai 9.1 Harjoitus Yliopistolla
-vMix, robottikamerat, QL1-ääni mikserin peruskäyttö (Tuomas Jaakkola)
Keskiviikko 10.1 Harjoitus Yliopistolla
- Striimauslaitteiston pystytys (Mika Nousiainen, Tuomas Jaakkola)
- harjoituksia
Torstai 11.1 striimaus Yliopistolla
-IPPT 2024 striimaus,
-purku
Vko 3: Striimausalustat, portaalit, vMix ohjelma
Tiistai 16.1
- alustat ja tilit (Teams live, You Tube, Vimeo, Panopto)
-portaalit Zoom events, Howspace. Prospectum
-helpot työkalut striimaukseen: läppäri, enkooderi, kamera ja mikrofoni
-perustyökalut striimaukseen mikserit (mm. Roland, Epiphan)
Keskiviikko 17.1 Ilmari Huttu-Hiltunen
- vMix -ohjelma
Torstai 18.1 Ilmari Huttu-Hiltunen
-vMix -käyttöharjoituksia: Robottikamerat, grafiikat, mikserit yhdessä
Vko 4 : TriCaster
Tiistai 30.1
NDI (Network Device Interface) eli videokuvan välittäminen verkossa kameroiden ja tietokoneiden välillä)
TriCaster perusteet
Keskiviikko 31.1
TriCaster harjoituksia
Torstai 1.2
Ilmari Huttu-Hiltunen (ap): - verkkolähetyksen suunnittelu
Vierailukäynti: TriCaster Yliopiston TV-studiolla ja Paidiassa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Koulutuksen tavoitteena on oppia hallitsemaan videokuvan ja äänen välittämistä eteenpäin tietoverkoissa suoratoistona (eli striimaamaan). Tähän liittyen perehdytään kuva- ja äänilähteisiin, tietoverkkojen vaatimuksiin (enkoodaus, kompressointi, päätelaitteet) ohjelmistoihin ja visuaaliseen ilmeeseen.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Kolmen viikon työpajan lisäksi kurssiin liittyy TAMKin lähetyksiin osallistuminen
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 26.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Moilanen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tommi Moilanen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee elokuvatuotannoissa käytettävän kamera-, valaisu- ja grip-kaluston työkalut yksityiskohtaisesti. Hän ymmärtää erilaisten työkalujen ilmaisulliset ominaisuudet sekä käytettävyyden erityyppisissä työskentelytavoissa ja tuotannoissa. Hän osaa toimia osana kamera-, valo- ja grip-ryhmää käyttäen kalustoa turvallisesti sekä huoltaen sitä oikeaoppisesti.
Sisältö (OJ)
Kameratekniikat ja kameraryhmän toiminta. Valaisutekniikat ja valoryhmän toiminta. Ripustustekniikat ja työturvallisuus. Työryhmäjohtaminen ja kommunikaatio.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija työskentelee ohjatusti osana kamera-, valo- ja grip-työryhmää. Hän ymmärtää kuvaustilanteiden komentokieltä ja työnkulkua ja noudattaa aikataulun ja resurssien asettamia rajoitteita. Hän ymmärtää työskentely-ympäristön haasteet ja turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Hän hahmottaa referenssimateriaalin perusteella vaihtoehtoja ilmaisun teknisiin ratkaisuihin. Hän tuntee käytetyimmät työkalut kuvaus-, valaisu- ja grip-kalustosta sekä työskentelee niillä turvallisesti ohjauksen alaisena.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja osaa työskennellä sujuvasti kamera-, valo- ja grip-työryhmän keskeisissä tehtävissä. Hän valitsee työtehtäviensä vaatiman kaluston ja ymmärtää sen merkityksen lopputuloksen kannalta. Hän hallitsee kuvaustilanteiden komentokielen ja tehtävien työnkulun ja noudattaa annettuja aikatauluja ja resursseja ja laatii tarvittaessa niihin liittyviä dokumentteja. Hän huolehti omasta työturvallisuudestaan sekä varautuu muuttuviin työskentely-ympäristöihin. Hän ymmärtää referenssimateriaalin vaatimat ilmaisullis-tekniset ratkaisut. Hän työskentelee asetettujen ilmaisullisten tavoitteiden mukaan ja osaa valita kalustoa niiden täyttämiseksi. Hän tuntee kuvaus-, valaisu- ja grip-kalustoa sekä niiden toimintaperiaatteet. Työkalujen käyttö on niiden tarkoitusperän mukaista ja työskentelyssä huomioidaan turvallisuus.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee laaja-alaisesti kamera-, valo ja grip-työryhmien tehtävät ja soveltaa näiden vastuualueita erityyppisiin tuotantoihin sopiviksi. Hän valitsee tuotantoon ja tyylilajiin sopivan kaluston sekä hallitsee sen käytön laaja-alaisesti työroolinsa mukaan. Hän edesauttaa toiminnallaan sujuvan kommunikaation ja työnkulun toteutumista ja käyttää täsmällistä komentokieltä. Hän ennakoi työhön kuluvan ajan sekä tarvittavat resurssit ja laatii arvioiden pohjalta aikatauluja, kustannusarvioita sekä muita tuotannollisia dokumentteja. Hän huolehtii ja kehittää työympäristössään omaa sekä muiden työturvallisuutta. Hän analysoi laaja-alaisesti referenssimateriaalia ja päättelee erityylisiin ilmaisukeinoihin käytetyt työkalut sekä käytännön ratkaisut. Hän analysoi työlle asetettuja ilmaisullisia tavoitteita ja valitsee tavoitteisiin sopivimmat työkalut. Hän tuntee kuvaus-, valaisu- ja grip-kaluston laaja-alaisesti ja osaa soveltaa laitteiden käytettävyyttä muuttuvissa tilanteissa. Työkalujen käyttö sekä työskentely on tavoitteellista, turvallista ja soveltavaa.
Aika ja paikka
Aloitus 6.2.2024 AV-kioskin kameraparvella
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti Moodlessa 8.5.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- Läsnäolo (etäopetuksessa kamera päällä koko luennon ajan)
- Aktiivisuus opetustilanteissa
- Tehtävien suorittaminen
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Luennot
- Simulaatioharjoitteet
- Kirjalliset työt
Oppimateriaalit
American Cinematography -julkaisut
Set Lighting Technician´s Handbook
The Grip Book
The Camera Assistant´s Manual
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
24h / vko
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevia ammattilaisia luennoitsijoina sekä hands on -workshopien vetäjänä, vierailuja elokuva- ja televisioalan yrityksiin.
Kansainvälisyys
Myöhemmin osallistuminen Camerimage-festivaalille sekä Nordicilin pohjoismaisten elokuvakoulujen tapaamisiin edellyttää ammattiopintojen hyväksyttyä suorittamista.
Ilmoittautumisaika
09.12.2023 - 01.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 - 5
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Janne Heinonen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy valitsemansa ammatillisen aihealueen tieto- ja teoriaperustaan kirjallisuuden tai vastaavien oppimateriaalien kautta. Opiskelija oppii jäsentämään tietoa eri lähteistä, analysoimaan ja yhdistelemään tietoa sekä reflektoimaan oppimaansa.
Sisältö (OJ)
Opiskelija kirjoittaa ammatillista tai teoreettista osaamistaan tukevia, lähteiden käyttöön pohjautuvia esseitä, kirjareferaatteja tai kirjallisuuskatsauksia. Kirjoista tai muista lähteistä sovitaan ohjaavan opettajan kanssa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun luettu kirjallisuus ym. aineisto on referoitu ohjaavalle opettajalle sovitulla tavalla kirjallisesti.
Aika ja paikka
Ajasta ja paikasta riippumatonta itsenäistä opiskelua.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opintojakso suoritetaan kirjoittamalla referoivia esseitä tuutoriopettajan tai muun media-alan opettajan kanssa sovitusta ammattikirjallisuudesta. Normina yksi kirja ja siitä tehty viiden liuskan pituinen essee/referaatti tuottaa yhden opintopisteen. Käytä referaattiin valmista mallipohjaa, joka löytyy Moodlesta Ammattikirjallisuus-osiosta. Sieltä löytyy myös lista suositeltavasta kirjallisuudesta, mutta referaatin voi tehdä myös listan ulkopuolelta. Kun olet ilmoittautunut toteutukselle, ole yhteydessä Maaret Salmiseen (maaret.salminen@tuni.fi) tai opettajatuutoriisi, ja pyydä häneltä kurssiavain.
Kirjaa referaattiin nimesi ja suuntausryhmäsi. Otsikoi teksti ja käytä väliotsikoita, lähdeviitteitä ja lähdeluetteloa (ks. intra: "Kirjallisen raportoinnin opas"). Kerro kirjan sisällöstä ja pohdi sen olennaista antia itsellesi oman ammatillisen kehittymisen näkökulmasta. Tallenna teksti PDF-muodossa ja nimeä faili muotoon Sukunimi_Etunimi_ammattikirjallisuus_osa1. Jos teet referaatin useasta kirjasta, voit liittää ne kaikki peräkkäin samaan tiedostoon.
Valitsemasi kirja voi liittyä suuntauksesi mukaisiin ammattitehtäviin tai se voi olla esimerkiksi tutkimusmetodeja käsittelevää tai muuta opinnäytevaihetta tukevaa kirjallisuutta. Erikseen sopien teokset voivat olla myös opinnäytteitä (ks. Theseus.fi), jolloin lähtökohta on, että kolme AMK-opinnäytettä vastaa yhtä ammattikirjaa.
Oppimateriaalit
Sovitaan erikseen opettajatuutorin tai toteutuksen opettajan kanssa. Opinnäytetyön osalta ohjaavan opettajan kanssa.
Ilmoittautumisaika
18.01.2024 - 13.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 18.12.2024
Laajuus
1 - 5
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osallistuu oman alansa kotimaisiin tai kansainvälisiin ammattilaistapahtumiin. Näitä voivat olla esimerkiksi festivaalit, keskustelut, workshopit tai seminaarit. Hän lisää alan ja työelämän tuntemustaan ja osaa arvioida tapahtumia oman ammatillisen kehittymisensä näkökulmasta. Hän oppii havainnoimaan media-alan kehitystrendejä ja kehittää ammatillisen verkostoitumisen taitojaan.
Sisältö (OJ)
Opiskelija osallistuu media-alan ammattilais- ja kulttuuritapahtumiin. Hän sopii tapahtumat, niiden määrän ja oppimistavoitteet sekä raportoinnin tavan ohjaavan opettajan kanssa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun tapahtumassa käynti ja havainnot on raportoitu ohjaavalle opettajalle kirjallisesti tai muulla opettajan määrittelemällä tavalla.
Aika ja paikka
Suoritettavissa ympäri vuoden.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttejä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ammattilaistapahtumat suoritetaan itsenäisesti osallistumalla media-alan tapahtumaan tai seminaariin ja raportoimalla havainnot ja opit tai oivallukset kirjallisesti. Suoritus sovitaan ja raportit palautetaan jakson opettajalle tai muulle sovitulle opettajalle joko suoraan tai käytössä olevan moodle-alustan kautta (https://moodle.tuni.fi/course/view.php?id=7738)
Raportin tulee sisältää mm. seuraavia: Tapahtuman järjestäjä ja ohjelma, oman osallistumisen tuntimäärä, omien ennakkotavoitteiden määrittely, mahdolliset omat tehtävät tapahtumassa, mitä ammatillisesti merkittäviä asioita opit tai oivalsit tapahtumassa. Raporttiin voi liittää havainnollistavia kuvia tai videolinkkejä.
Ammattilaistapahtumat voivat olla media-alan seminaareja, festivaaleja, workshoppeja, kilpailutapahtumia ym. Myös virtuaalitapahtumat ja webinaarit voivat tulla kyseeseen. Opintopistemäärä riippuu osallistumisen kestosta ja myös raportoinnin laajuudesta. Esimerkiksi 1-2 päivää seminaaria + raportti = 27h = 1 op. Jaksoa voi suorittaa myös työskentelemällä tapahtumassa ja havainnoimalla tapahtumatuotantoa, jolloin raporttiin on mahdollista liittää myös tapahtuman järjestäjien ja työntekijöiden haastatteluja.
Tapahtumiin voi osallistua myös kesällä opettajan kanssa sopien. TAMKin media-alan opiskelijoilla on mahdollisuus kesäopintona (kesäkuu) osallistua maailman elokuvakoulujen yhteisjärjestön CILECTin opiskelijaelokuvakisan esituomarointiin. Tehtävään haetaan erillisellä ilmoittautumisella toukokuussa (max 20 opiskelijaa). Katselut ja tuomarointi tapahtuvat online-järjestelmien kautta (Vimeo + Teams) kolmessa sarjassa: fiktiot, dokumentit, animaatiot. Pisteitä CILECT-tuomarointi tuottaa 1-5 osallistumisen ja raportoinnin laajuuden mukaan. Lisätietoja antaa lehtori Pertti Näränen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Suoritustavat perustuvat pääosin opiskelijoiden oppimistavoitteisiin ja omiin ehdotuksiin.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Suoritus voi tapahtua myös työskentelemällä tapahtumatuotannossa.
Kansainvälisyys
Tapahtumaan voi osallistua myös ulkomailla (esim. opiskelijavaihdon kohteessa) opettajan kanssa sopien. Lähtökohtaisesti TAMK ei kuitenkaan korvaa esimerkiksi osallistumismaksuja tai matkakuluja.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.07.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
1 - 5
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Pertti Näränen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osallistuu oman alansa kotimaisiin tai kansainvälisiin ammattilaistapahtumiin tai toimii tapahtuman järjestäjänä. Tapahtumia voivat olla esimerkiksi festivaalit, keskustelut, workshopit tai seminaarit. Hän lisää alan ja työelämän tuntemustaan ja osaa arvioida tapahtumia oman ammatillisen kehittymisensä näkökulmasta. Hän oppii havainnoimaan media-alan kehitystrendejä ja kehittää ammatillisen verkostoitumisen taitojaan.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun tapahtumassa käynti ja havainnot on raportoitu kirjallisesti ohjaavalle opettajalle.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 22.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Kai Salonen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
- Ari Koivumäki
Vastuuhenkilö
Ari Koivumäki
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.
Sisältö (OJ)
Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.
Aika ja paikka
Käsikirjoitus ja tuotannon suunnittelu käynnistyy Mediapoliksella viikolla 34 tiistaina 22.8 jatkuen torstaihin 24.8 saakka klo 9–16 sekä viikolla 35 (päivät 29–31.8), viikolla 40 (päivät 3–5.10) ja viikolla 41 (päivät 10–12.10).
Ennakkosuunnittelu maanantaisin klo 9–12. alkaen 28.8–9.10 saakka sekä perjantaisin klo 13–16 alkaen 25.8–24.11 saakka.
Kuvaukset ma-pe viikoilla 43 (Pyynikki 23–27.10) ja 44 (Kuvastudio 30.10–3.11) Myös valokuvastudio ke-to-pe molemmilla viikoilla, lisäksi ma 30.10
Jälkityö kuvausviikkojen jälkeen editointi- ja äänitiloissa sekä pääkampuksen Sote Virtual Labin sylinterissä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Hyväksytty/Hylätty
Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty. Mahdollisuus myös hakea hyväksilukua vastaavilla, itsenäisesti toteutetuilla asiakasprojekteilla moodleen palautettua raporttia vastaan.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opintojakson osaamistavoitteet
Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.
Opintojakson sisältö
Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.
Ilmoittautumisaika
08.12.2023 - 26.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 29.11.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
30 - 45
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kai Salonen
- Tommi Moilanen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Teppo Nuutinen
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy toteuttamaan opinnäyteprojektin ja määrittelemään siihen liittyviä tutkimusaiheita joko asiakasprojektin tai taiteellisen projektin pohjalta. Hän ymmärtää monivaiheisen palautteen roolin erilaisten tuotantojen pitkäjänteisessä kehittämisessä. Hän osaa suunnitella, toteuttaa ja dokumentoida esituotannon, tuotannon ja jälkituotannon työvaiheita sekä tuotannon resurssointia. Opiskelija hallitsee mediasisällön tuotantoprosessin omassa työroolissaan.
Sisältö (OJ)
Kehitetään opinnäyteprojekteja joko tilaajille tehtävien projektien ja konseptien tai taiteellisten suunnitelmien ja käsikirjoitusten pohjalta. Toteutetaan opinnäyteprojekteja kuten markkinointiviestintää, dokumentaareja, televisioprojekteja tai lyhytelokuvia.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut opetuksiin riittävän aktiivisesti ja sovitut projektit on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja palautekeskustelu on pidetty.
Aika ja paikka
Dokumenttien ja fiktioiden käsikirjoitusten kehittely tapahtuu pääsääntöisesti zoomissa perjantaisin klo 13-16 olettaen että käsikirjoitusversio on toimitettu saman viikon keskiviikkoon klo 16 mennessä moodleen. Zoom tapaamisissa edellytetään, että opiskelijoiden kamerat on päällä.
Kurssilla käytetään samaa moodle alustaa, joka oli käytössä viime syksynä Asiakas- ja opinnäyteprojektit 1 kurssilla. Samoin käytetään samaa zoom-osoitetta: https://tuni.zoom.us/j/69503478786?pwd=dzFXV0pWZUlKRDJxcFFha2Iyc2s1dz09
Alkutalven perjantai-tapaamisissa käsitellään idealuonnoksia, esitellään synopsiksia ja tuotannon visuaalista ilmettä. Kuvaukset toteutetaan kevään ja kesän aikana.
Fiktiohankkeeseen tulee osallistua käsikirjoittaja, ohjaaja ja tuottaja. Käsikirjoittajalta edellytetään käsikirjoittamisen ammattiopintojen kurssisuorituksia. Siirto-opiskelijoilta edellytetään vastaavia opintoja. Käsikirjoitus saa olla enimmillään 10 sivuinen ja tuotannollisesti toteuttamiskelpoinen. Tämä määritellään Tuubi-prosessin yhteydessä.
Ohjaajan tulee suorittaa ohjaukseen liittyvät kurssikokonaisuudet. Kaikkien taiteellisessa vastuussa olevien työryhmän jäsenten tulee suorittaa ammattiopinnot ennen opinnäyteprojektia, jonka tulee samalla olla useamman opiskelijan opinnäytetyö. Työryhmän jäsenten opintojen etenemistä seurataan ja edellytetään, että opinnot ovat edenneet HOPSin mukaisesti aikataulussa. Tavoitteena on sujuva valmistuminen.
Taiteellisen lopputyöprojektin tekijöiden tulee osallistua kevään ASPRO 2 kurssille ja käsikirjoitukset ja tuotantosuunnitelmat tulee saada valmiiksi kurssin aikana.
Elokuvaprojekteihin voi etsiä -ulkopuolista tuotantoyhtiötä ja rahoitusta esimerkiksi Mesenaatti-kampanjan avulla tai tekemällä oppilasosuuskunnan kautta ASPRO 1:lle ja 2:lle kurssille tarjottuja tilausprojekteja. Osuuskunnassa sovitaan työryhmän kesken tilausprojekteista kerättyjen tulojen käytöstä Osuuskunnan sääntöjen mukaisesti.
Tuotantosuunnitelmat on tehtävä ja esiteltävä TUUBI-prosessin mukaisesti.
Käsikirjoituksiin on saatava vastuuopettajien hyväksyntä, samoin kuvasuunnitelmat on toimitettava ja hyväksytettävä hyvissä ajoin ennen kuvauksia.
Työryhmän on nimettävä jälkituotannon (edit, ääni, värimäärittely, on-line) koordinaattori, joka varmistaa jälkituotannon aikataulun ja tilavaraukset sekä palauteajat ohjaavien opettajien kanssa.
Lopullinen versio on hyväksytettävä vastaavilla opettajilla. Tämä versio ja tuotantosopimukset toimitetaan tuottajalle,
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opiskelija osaa kehittää asiakkaan tarpeita ja kohderyhmiä huomioon ottavia mediasisältöjä ja konsepteja ja niiden tuotantosuunnitelmia. Hän pystyy osallistumaan taiteellisten opinnäyteprojektien ennakkosuunnitteluun kuten käsikirjoitusten ja tuotantosuunnitelmien kehittämiseen sekä tuotantoresurssien hankkimiseen. Hän pystyy näkemään tuotannon erityispiirteitä, etsimään tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä ja ideoimaan tuotantoon liittyviä tutkimuskysymyksiä ja opinnäyteaiheita. Opiskelija pystyy toteuttamaan asiakasprojektin yksin tai työryhmän jäsenenä.
Opintojakson sisältö
Tilaustöiden ja taiteellisten töiden kehitysprosessit. Asiakkaille tehtävien mediaprojektien tai konseptien tuotanto ja neuvottelut asiakkaiden kanssa. Taiteellisten opinnäyteprojektien esituotantoa kuten käsikirjoituksia, konsepteja ja lyhytelokuvien tuotantosuunnitelmia. Opiskelija perehtyy projektinsa edellyttämiin IPR-oikeuksiin, sopimusmalleihin, työturvallisuuteen ja eri rahoitusmalleihin.
Opinnäyteprojektit
Kehitetään opinnäytteeseen liittyviä tuotantoprojekteja kuten lyhytelokuvia, dokumentteja tai tilaajille tehtäviä audiovisuaalisia tuotteita tai konsepteja.
Kullekin projektille sovitaan yksilöllinen, tavoitteita palveleva ohjausprosessi ja palautteen ajankohdat.
Ohjaavia opettajia on resursoitu sekä tuotantojen käsikirjoittamiseen ja suunnitteluprosessiin että toteutukseen eli kuvaukseen, leikkaukseen, ääneen ja tuotantoon.
Yleisenä tavoitteena on hallita mediasisällön suunnittelua ja tuotantoprosessia, vertailla erilaisia vaihtoehtoja suunnitteluprosessiin ja dokumentoida analyyttisesti ja itsekriittisesti tuotannon kulkua.
Arvioida ja ottaa huomioon tuotannon erityispiirteitä ja hahmottamaan siihen liittyviä tutkimuskysymyksiä. Koota ja soveltaa tuotannon kehittelyä helpottavia tietolähteitä
Ilmoittautumisaika
11.12.2023 - 14.01.2024
Ajoitus
05.02.2024 - 05.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 50
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee markkinointiviestinnän lähtökohdat ja mediakampanja-ajattelun perusteet. Hän osaa tuottaa ja kehittää audiovisuaalisia ja kerronnallisia ideoita ja konsepteja asiakkaiden toimeksiantojen pohjalta. Opiskelija osaa esitellä ideaansa sekä ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta. Opiskelija pystyy neuvottelemaan asiakkaan kanssa ja kehittämään tuotantoprojekteja eri tavoitteiden, kohderyhmien ja julkaisualustojen näkökulmasta.
Sisältö (OJ)
Markkinointiviestinnän perusteet, mainos- ja tietoiskuformaatit. Asiakastyö ja -neuvottelu. Asiakasprojektien ideointi sekä projektin esituotanto, demotuotanto tai testaus.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman 1.vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee markkinointiviestinnän lähtökohtia ja mediakampanja-ajattelua tyydyttävästi. Hän osaa työryhmässä kehittää kerronnallisia ideoita asiakkaiden toimeksiantojen pohjalta. Opiskelija osaa esitellä ideaansa sekä ottaa vastaan palautetta. Opiskelija pystyy kehittämään tuotantoprojekteja eri tavoitteiden, kohderyhmien ja julkaisualustojen näkökulmasta ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee markkinointiviestinnän lähtökohdat ja mediakampanja-ajattelun perusteet. Hän osaa tuottaa ja kehittää audiovisuaalisia ja kerronnallisia ideoita ja konsepteja asiakkaiden toimeksiantojen pohjalta. Opiskelija osaa esitellä ideaansa sekä ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta. Opiskelija pystyy neuvottelemaan asiakkaan kanssa ja kehittämään tuotantoprojekteja eri tavoitteiden, kohderyhmien ja julkaisualustojen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee markkinointiviestinnän lähtökohdat ja mediakampanja-ajattelun perusteet. Hän osaa tuottaa ja kehittää kekseliäitä ja realistisia audiovisuaalisia ja kerronnallisia ideoita ja konsepteja asiakkaiden toimeksiantojen pohjalta Opiskelija osaa esitellä ideaansa erinomaisesti. Hän osaa ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta sekä antaa rakentavaa palautetta muulle työryhmälle. Opiskelija pystyy neuvottelemaan asiakkaan kanssa ja kehittämään toteuttamiskelpoisia tuotantoprojekteja eri tavoitteiden, kohderyhmien ja julkaisualustojen näkökulmasta.
Aika ja paikka
Lähiopetukset ADAssa seuraavasti:
ma 5.2. klo 9-12,
ma 19.2. klo 9-12,
ma 4.3. klo 9-12,
ma 25.3. 10-15,
pe 5.4. 10-15 (KINO)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, tehtävät, analyysit sekä mahdollisesti myös pienimuotoiset asiakasprojektit. Kurssi käsittelee markkinointiviestintää ja muita asiakkaille toteutettavia tilausprojekteja.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetukset noin 20 h, itsenäinen ja ryhmätyöskentely noin 115 h.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jakson voi suorittaa myös aiemman osaamisen näytöllä kokonaan tai osittain (esim. omat asiakastyöprojektit tai markkinointialan tehtävät sekä niiden kirjallinen raportonti ja analysointi). Kyseeseen tulevat myös hyväksiluvut aiemmin suoritetulla vastaavalla korkeakoulutason kurssilla. Näistä mahdollisuuksista lisätietoja: Janne Heinonen
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Mahdollista liittää aitoihin työprojekteihin esim. Keikkakioski-järjestelmän tai opiskelijaosuuskunnan kautta.
Lisätietoja opiskelijoille
Moodle-toteutus julkaistaan viimeistään viikolla 6.
Ilmoittautumisaika
03.02.2024 - 30.03.2024
Ajoitus
27.03.2024 - 17.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pertti Näränen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija laajentaa dokumentarismin suuntausten, kerrontakeinojen ja ilmaisukeinojen tuntemustaan. Opiskelija osaa analysoida dokumenttielokuvien erilaisia sisältöjä, tyylejä, kerronnan keinoja ja rakenteita. Opiskelija tuntee alan sopimus- ja tekijänoikeuskäytäntöjä. Opiskelija tunnistaa eettisen vastuunsa sekä dokumentaarisen sanoman että kuvauksen kohteiden näkökulmasta. Opiskelija pystyy ideoimaan dokumentaarisia teoksia ja tekemään niiden ennakkotutkimusta, esituotantoa tai demoversiointia. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Sisältö (OJ)
Luentoja, oppimateriaaleja ja tehtäviä jotka käsittelevät dokumentaarisen elokuvan suuntauksia, rakenteita ja ilmaisukeinoja. Keskusteluja ja tapaustutkimuksia alan tekijöiden työprosesseista sekä rahoitusmuodoista, tekijänoikeuksista ja yhteistyökumppaneista. Dokumentaarien ja minidokumenttien erilaiset julkaisukanavat ja käyttökohteet. Projektityöskentelyä, joka sisältää dokumenttielokuvan ideointia, esituotantoa tai demotuotantoa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen riittäväksi katsotulla tavalla. Kirjalliset tehtävät on tehty, mutta asiatekstin sisällössä tai muodossa on puutteita tai ongelmia. Projektiosuus on tehty, mutta aikataulun, välineiden tai työtapojen hallinta on puutteellista eivätkä ilmaisu tai sisältö ole kehittyneet erityisen kiinnostavaksi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen, keskusteluihin ja palautekeskusteluihin aktiivisesti. Kirjalliset tehtävät on tehty hyvällä asiakirjoittamisen tyylillä ja sisällöllä. Projektiosuus on tehty tavoitteiden mukaisesti ja aikataulussa sekä osoittaen välineiden ja työtapojen hallintaa sisältöä ja ilmaisua palvelevalla tavalla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opetukseen, keskusteluihin, palautekeskusteluihin sekä opiskelijaryhmää tukevaan vuorovaikutukseen. Kirjalliset tehtävät on tehty hyvällä asiakirjoittamisen tyylillä, lähdeviittauksia käyttäen ja oivaltavalla, analyyttisellä sisällöllä. Projektiosuus on tehty aikataulussa ja tavoitteet ylittäen, työvälineiden ja työtapojen tukiessa kiinnostavaa, persoonallista sisältöä ja ilmaisua. Erinomainen kyky ottaa vastaan ja antaa rakentavaa palautetta.
Aika ja paikka
Lähiopetus tapahtuu pääosin ADAssa sekä still-kuvien käsittelyn osalta työskentelyä mikroluokassa. Osa opetuksesta ja tekijävierailuista tai tekijähaastatteluista voidaan toteuttaa etäopetuksena.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Dokumentaarista elokuvaa eri näkökulmista käsittelevä kurssi. Vakioaika luennoille ja keskusteluille keskiviikkoisin klo 13-16 välillä 27.3.-8.5. (Ada) + mahdollisia vieraita online. Lisäksi radiofestivaalien radiodokumenttien päivä pe 19.4. (Radio Moreenin FM-taajuus tai online-stream tai Voionmaan opisto).
Kurssitöiden katselmus ja kurssin päätös pe 17.5. klo 9-15.
Kurssiin kuuluu ohjausta myös still-kuvan käsittelyyn ja efektointiin sekä paljon itsenäistä työskentelyä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jakson voi suorittaa myös aiemman osaamisen näytöllä kokonaan tai osittain. Kyseeseen tulevat myös hyväksiluvut aiemmin suoritetulla vastaavalla korkeakoulutason kurssilla. Näistä mahdollisuuksista lisätietoja: lehtori Pertti Näränen.
Ilmoittautumisaika
29.08.2023 - 21.11.2023
Ajoitus
22.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Petteri Rajanti
- Tommi Moilanen
- Tuomas Niemi
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
23MAAVMedia-ala, audiovisuaalinen suunnittelu ja ilmaisu 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy elokuva- ja televisiokerronnan kuva- ja valoilmaisuun, äänisuunnitteluun ja äänikerrontaan sekä elokuvaleikkaukseen. Hän osaa suunnitella lyhyen videon visuaalisen ja auditiivisen ilmeen. Hän hallitsee yksinkertaisen kamera- ja valokaluston tai äänityöasemien tai leikkauksen työasemien ja perusohjelmien käytön. Opiskelija osaa hallita materiaaleja järkevästi. Hän tuntee tärkeimmät tallennus- ja julkaisuformaatit ja julkaisualustojen tekniset perusvaatimukset.
Sisältö (OJ)
Kuvauksen ja valaisun perustyökalut. Kuvailmaisun teoria. Valoilmaisun teoria. Leikkauksen työasemien ja perusohjelmistojen sekä materiaalin hallinta. Äänisuunnittelu, äänitys, akustiikka sekä äänen jälkityöt. AV-alan työturvallisuus.
Lisätiedot (OJ)
Osa opinnoista on yhteistä kaikille audiovisuaalisen suunnittelun ja ilmaisun opintosuunnan opiskelijoille, osa järjestetään alaryhmittäin (kuvaus, leikkaus tai ääni).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
- Suorittaa annettuja tehtäviä ohjattuna ja avustettuna mutta työtapoihin liittyy riskejä työturvallisuuden tai työhyvinvoinnin kannalta.
- Aikataulun hallinta ja työn raportointi on haasteellista.
- Tuottaa jossain määrin ohjeistuksen mukaista sisältöä.
- Ymmärtää ilmaisun, kerronnan ja tekniikan teoreettisia perusteita ja käyttää niitä avustettuna tehtävänannon mukaisesti.
- Pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta, mutta ei juurikaan anna sitä muulle työryhmälle.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
- Suorittaa annettuja tehtäviä vaaditussa aikataulussa ja tarvittaessa itsenäisesti.
- Työskentelee turvallisesti ja toimii aikataulujen ja resurssien puitteissa.
- Dokumentoi ja raportoi tekemänsä työtehtävät
- Tuottaa ohjeistuksen mukaista sisältöä ja hallitsee tekniikkaa.
- Ymmärtää ilmaisun, kerronnan ja tekniikan teoreettiset perusteet ja käyttää niitä ohjeistuksen mukaisesti.
- Ottaa vastaan palautetta ja antaa sitä muille oman tehtävänsä näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija:
- Suorittaa annettuja tehtäviä vaaditussa aikataulussa itsenäisesti ja huolehtii osaltaan työn etenemisestä sekä turvallisista työtavoista.
- Osaa toimia suunnitelmallisesti aikataulujen ja resurssien puitteissa.
- Tehtävien vaatima dokumentaatio ja raportointi on hoidettu kuntoon täsmällisesti.
- Tuottaa ilmaisuvoimaista sisältöä ja hallitsee siihen tarvittavan tekniikan tehtävänannon mukaisesti.
- Ymmärtää sekä hallitsee ilmaisun, kerronnan ja tekniikan teoreettiset perusteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä.
- Ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta ja pystyy antamaan sitä muille aktiivisesti ja käyttää palautetta osana oppimistaan.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 26.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Tommi Moilanen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tommi Moilanen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa yhtenäisen sekä ilmaisuvoimaisen kuvakerronnan lyhyeen kohtaukseen. Hän soveltaa kuvakerronnan teoriaa kiinnostavan kuvadramaturgian luomiseksi. Opiskelija suunnittelee lyhyen fiktiivisen kohtauksen valaisun. Hän soveltaa valo- ja väriopin perusteita elokuvadramaturgiseen valaisuun ja luo yhtenevän jatkuvuutta tukevan valaistussuunnitelman. Opiskelija osaa valita kohtauksen tyylilajiin sopivat kuva- ja valokerronnan ilmaisukeinot ja menetelmät. Hän ymmärtää kuvaleikkauksen tuomat mahdollisuudet ja rajoitteet sekä osaa huomioida ne ennakkosuunnittelussa.
Sisältö (OJ)
Elokuvan kuvakerronta. Elokuvan valokerronta. Elokuvakohtauksen visuaalinen suunnittelu.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelja seuraa ammatillisia julkaisuja ja kerää materiaalia työnsä tueksi. Hän hyödyntää keräämäänsä tietoa osaksi esityksiään ja tuottaa tietoa vertailemalla olemassa olevia lähteitä ja muiden kokemuksia. Hän tunnistaa erilaisia tyylilajeja sekä pohtii niihin vaikuttavia seikkoja. Hän osaa suunnitella tarinalle kuva- ja valokerronnan sekä hahmotella ne tuotannollisiksi dokumenteiksi. Hän tuntee jälkituotantoprosessin eri vaiheet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja hankkii tietoa ammattijulkaisuista ja vertaa sitä omiin kokemuksiinsa. Hän luo keräämänsä tiedon pohjalta ammatillisia tavoitteita sekä esittelee löytämäänsä tietoa esityksissään. Hän tutkii ja kokeilee löytääkseen ratkaisuja työssä havaittuihin ongelmakohtiin sekä raportoi lopputuloksista.
Hän tunnistaa erilaisista tyylilajeista niiden ominaispiirteitä. Hän suunnittelee tarinaan sopivan kuva- ja valokerronnan ja huomioi jälkituotantovaiheessa kohdattavat haasteet ja mahdollisuudet. Hän käyttää visuaalisia referenssejä osana työskentelyään. Hän tuottaa ennakkosuunnittelun dokumentteja ja neuvottelee niiden avulla tuotannon muun ryhmän kanssa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja seuraa aktiivisesti ammattijulkaisuja ja hankkii aktiivisesti uutta, relevanttia tietoa itsenäisesti ja lähdekriittisesti useasta eri lähteestä. Hän soveltaa keräämäänsä tietoa ammatillisiin tavoitteisiinsa ja työskentelyynsä sekä tiivistää ja analysoi sitä jäsentyneesti esityksissään. Hän tuottaa itse tietoa ja vertailee sitä olemassa olevaan tietoon, jakaa tietoa ja kehittää ammatti-identiteettiään. Hän osaa teoretisoida tekemiään käytännön havaintoja. Hän tunnistaa ja analysoi erilaisia tyylilajeja ja sekä ilmaisullisia ominaispiirteitä. Hän tuottaa luovia ja ilmaisuvoimaisia ratkaisuja saumattomasti osaksi tarinan kuva- ja valokerrontaa. Hän huomioi jälkituotantovaiheen haasteet ja mahdollisuudet osana luovaa suunnitteluprosessiaan. Hän hyödyntää visuaalisia referenssejä osana persoonallista ilmaisua ja käyttää niitä kommunikaatiovälineenä muun työryhmän kanssa toimiessaan. Hän tuottaa selkeät ennakkosuunnittelun dokumentit, joiden avulla työskentelee sujuvasti eri työryhmien kanssa yhteisen päämäärän eteen.
Aika ja paikka
Aloitus 5.3. Maaretin vetämällä valo-opin ja väri-ilmaisun teoriaosuudella. Tämä päivä ainakin järjestetään etänä.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti Moodleassa 8.5.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Läsnäolo, aktiivisuus, tehtävien suorittaminen ja tentti
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Luennot
- Workshopit
- Simulaatioharjoitukset
- Ryhmätyötehtävät
- Yksilötehtävät
- Kirjalliset tehtävät
Oppimateriaalit
The Visual Story
Cinematography - Theory & Practice
Placing Shadows
Lighting For Television & Film
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Aluksi 24h/vko, mutta kuvausharjoitusten yhteydessä hieman enemmän
Sisällön jaksotus
Viikolla 10 Maaretin valo-opin ja väri-ilmaisun teoriaosuus 5.-6.3.2024 etänä.
Viikolla 11 Maaretin valo-opin ja väri-ilmaisun workshop koulun studiossa
Vko12-19 Elokuvakerrontaa yms.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevia ammattilaisia luennoitsijoina sekä hands on -workshopien vetäjänä. Tutustuminen ja harjoittelun ohjaus eri tyyppisiin tuotantoihin.
Kansainvälisyys
Myöhemmin osallistuminen Camerimage-festivaalille sekä Nordicilin pohjoismaisten elokuvakoulujen tapaamisiin edellyttää ammattiopintojen hyväksyttyä suorittamista.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 08.09.2023
Ajoitus
11.08.2023 - 20.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Arto Koskinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa purkaa kokoillan elokuvan kohtauksiksi. Hän osaa analysoida miten kohtaukset, näytökset ja jaksot jakautuvat tyypillisessä kokoillan elokuvassa ja tunnistaa eri roolihenkilöiden funktiot elokuvan dramaturgisessa kokonaisuudessa.
Sisältö (OJ)
Luennot ja näytteet. Harjoitus: feature-elokuvan kohtauskohtainen purku ja dramaturginen analyysi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa purkaa kokoillan elokuvan kohtauksiksi sekä analysoida tyydyttävästi, miten kohtaukset, näytökset ja jaksot ovat jakautuneet rakenteellisesti. Hän on hahmottanut tyydyttävästi, mikä on kohtausten ja niiden sisältämien elementtien tehtävä kokonaisuudessa. Opiskelija on tyydyttävästi tunnistanut eri roolihenkilöiden funktiot elokuvan dramaturgisessa kokonaisuudessa sekä pohtinut henkilöhahmojen ja näiden luonteiden merkitystä tarinankerronnassa annetun mallin mukaisesti. Opiskelijan osoittama kiinnostus, argumentointi- ja keskustelukyky ovat laimeaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa purkaa kokoillan elokuvan kohtauksiksi sekä analysoida miten kohtaukset, näytökset ja jaksot ovat jakautuneet rakenteellisesti. Hän on hahmottanut hyvin, mikä on kohtausten ja niiden sisältämien elementtien tehtävä kokonaisuudessa. Opiskelija on tunnistanut eri roolihenkilöiden funktiot elokuvan dramaturgisessa kokonaisuudessa sekä pohtinut henkilöhahmojen ja näiden luonteiden merkitystä tarinankerronnassa annetun mallin mukaisesti. Opiskelija on osallistunut tunneille aktiivisesti ja osoittanut kiinnostusta sekä argumentointi- ja keskustelukykyä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa purkaa kokoillan elokuvan kohtauksiksi sekä analysoida miten kohtaukset, näytökset ja jaksot ovat jakautuneet rakenteellisesti. Hän on hahmottanut erinomaisesti, mikä on kohtausten ja niiden sisältämien elementtien tehtävä kokonaisuudessa. Opiskelija on tunnistanut eri roolihenkilöiden funktiot elokuvan dramaturgisessa kokonaisuudessa sekä pohtinut erinomaisesti henkilöhahmojen ja näiden luonteiden merkitystä tarinankerronnassa annetun mallin mukaisesti. Opiskelija on osallistunut tunneille aktiivisesti ja osoittanut erinomaista kiinnostusta sekä argumentointi- ja keskustelukykyä.
Aika ja paikka
Periodi 1
Viikot 36 – 40
Perjantait 8.30-12 (Koko luokka yhdessä)
Viikoilla 41 ja 43 ei kontaktiopetusta.
Periodi 2
Viikot 44– 49: Maanantait ja perjantait 8.30 – 12.00 (Maanantaisin puoli luokkaa ja perjantaisin puoli luokkaa)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Aktivoivat kirjoitustehtävät
Ongelmalähtöinen opiskelu
Yhteistoiminnallinen oppiminen
Opetuskeskustelu
Esitelmät
Argumentointi
Oppimateriaalit
Ensimmäisillä luennoilla (viikot 36-40) powerpoint-muodossa annettu analyysimalli sekä pohja analyysin tekemiseen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
135h opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
60% luentoa, yhdessä analysointia ja analysoinnin luentoa.
40% omaa analyysin tekoa ja toisen ryhmän opponoinnin valmistelua.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
Periodi 1
Viikot 36 – 40
Perjantait 8.30-12 (Koko luokka yhdessä)
Viikoilla 41 ja 43 ei kontaktiopetusta.
Periodi 2
Viikot 44– 49: Maanantait ja perjantait 8.30 – 12.00 (Maanantaisin puoli luokkaa ja perjantaisin puoli luokkaa)
Ilmoittautumisaika
22.07.2023 - 20.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 06.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
- Ari Koivumäki
Vastuuhenkilö
Tommi Moilanen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee audiovisuaalisen tuotannon keskeiset työvaiheet. Hän tietää työryhmän jäsenten tyypilliset työtehtävät ja osaa toimia työryhmissä vastuullisesti ymmärtäen alan terminologiaa ja työnkulkua. Opiskelija tuntee koulutuksen kaluston hallinnan järjestelmän sekä työtavat, jotka mahdollistavat turvallisen ja järjestelmällisen työskentelyn.
Sisältö (OJ)
Luennot, harjoitukset, laitteistokoulutus ja projektityöskentelyn periaatteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen vain tyydyttävästi tai passiivisesti. Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita pääpiirteittäin ja tuntee koulutuksen kalustojärjestelmän ja turvalliset työtavat perustasolla.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti . Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita hyvin. Hän osaa käyttää koulutuksen kaluston hallinnan järjestelmää ja osaa työtavat, jotka mahdollistavat turvallisen ja järjestelmällisen työskentelyn.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti . Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita syvällisesti ja pystyy tarvittaessa ohjaamaan muita opiskelijoita näissä asioissa. Hän osaa käyttää koulutuksen kaluston hallinnan järjestelmää. Hän tuntee työtavat, jotka mahdollistavat turvallisen ja järjestelmällisen työskentelyn ja osaa soveltaa näitä henkisen työsuojelun ja aikataulujen hallinnan näkökulmiin.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä, mutta työnkuvaluennoista kirjallinen tehtävä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- läsnäolo
- aktiivisuus
- tehtävien suorittaminen
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, pienryhmätehtävät, käytännön harjoitukset.
Oppimateriaalit
Materiaali Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
noin 18h/vko
Sisällön jaksotus
- Työnkuvaluennot ja perusteoria osaamisaloittain: käsikirjoitus-dramaturgia, tuotanto, kuvaus, leikkaus & ääni
- Käytännön työskentelyharjoitukset pienryhmittäin
- Kts. Moodlesta lisätietoja
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tyydyttävä
Opiskelija on osallistunut opetukseen vain tyydyttävästi tai passiivisesti. Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita pääpiirteittäin ja tuntee koulutuksen kalustojärjestelmän ja turvalliset työtavat perustasolla.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyvä
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti . Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita hyvin. Hän osaa käyttää koulutuksen kaluston hallinnan järjestelmää ja osaa työtavat, jotka mahdollistavat turvallisen ja järjestelmällisen työskentelyn.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Kiitettävä
Opiskelija on osallistunut opetukseen aktiivisesti . Hän tuntee AV-alan työtehtäviä ja työvaiheita syvällisesti ja pystyy tarvittaessa ohjaamaan muita opiskelijoita näissä asioissa. Hän osaa käyttää koulutuksen kaluston hallinnan järjestelmää. Hän tuntee työtavat, jotka mahdollistavat turvallisen ja järjestelmällisen työskentelyn ja osaa soveltaa näitä henkisen työsuojelun ja aikataulujen hallinnan näkökulmiin.
Ilmoittautumisaika
23.08.2023 - 28.08.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
45 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija kehittyy aktiiviseksi kielenkäyttäjäksi, joka pystyy hankkimaan tietoa ja lukemaan ammattikirjallisuutta englanniksi. Opiskelija osaa käyttää yleis- ja ammattikieleen liittyviä tiedonlähteitä sekä kartuttaa ammatillista sanastoaan. Opiskelija erottaa puhutun ja kirjoitetun englannin kielen tyyli- ja kulttuurieroja ammatillisissa viestintätilanteissa. Opiskelija pystyy keskustelemaan ammatillisista aiheista englanniksi. Opiskelija osaa tuottaa analyyttista ja jäsentynyttä tekstiä englanniksi.
Sisältö (OJ)
Kirjallinen ammatillinen viestintä englanniksi, kuten ammattitekstit ja dokumentit, asiantuntijakirjoitelma, projektisuunnitelma, CV, abstrakti ja akateeminen kirjoittaminen. Suulliset viestintätilanteet, kuten small talk, pitchaus, neuvottelu ja ammatillinen esitelmä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The students:
- Are able to use English moderately both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information only from a few sources and read basic professional literature.
- Master only some professional terms and phrases.
- Distinguish only some of the differences between spoken and written language as well as various cultures and have difficulties in adapting them.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write structured text.
- Submit all required work.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The students:
- Are able to use English fairly well both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information from a fairly good selection of sources and read advanced professional literature.
- Master a fairly good selection of professional terms and phrases.
- Distinguish and are able to adapt most differences between spoken and written language as well as various cultures.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write analytical and structured text.
- Submit all required work by dead-lines.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The students:
- Are able to use English fluently both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information from a wide range of sources and read complex professional literature.
- Master a wide range of professional terms and phrases.
- Distinguish and are able to correctly adapt all the differences between spoken and written language as well as various cultures.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write academic, analytical and structured text.
- Submit all required work by dead-lines.
Aika ja paikka
Lähopetustunnit TAMKilla (1. periodi) ja Mediapoliksella (2. periodi).
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti pidetään viimeisellä opetuskerralla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu portfoliotyyppisesti osasuoritusten perusteella. Kaikki osasuoritukset on suoritettava hyväksytysti:
1) CV 20%
2) Kulttuuriessee 20%
3) Koe 30%
4) Suullinen esitys 30%
Kurssilla on läsnäolovelvollisuus. Ilman lääkärintodistusta saa olla pois 3 opetuskertaa koko kurssin aikana. Jos opiskelija ei täytä läsnäolovaatimuksia, häneltä voidaan evätä oikeus läpäistä kurssi. Kurssipalaute on myös pakollinen osasuoritus.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähopetustunnit TAMKilla (1. periodi) ja Mediapoliksella (2. periodi).
Aktivoivat kirjoitustehtävät
Esitelmät
Itsenäinen verkko-opiskelu
Opetuskeskustelu
Oppimateriaalit
Oppimateriaali jaetaan Moodlessa kurssin aikana.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1-.2. periodit, suullisten esitysten ja muiden osatehtävien ajankohdat sovitaan kurssin aikana.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku mahdollinen aiempien, vastaavien korkeakouluopintojen tai aiemmin hankitun muun osaamisen (AHOT-prosessi) kautta.
Lisätietoja opiskelijoille
Sisältö jakautuu seuraaviin pääteemoihin:
1) koulutus, työnhaku ja työ: opiskelija osaa kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksistaan ja tehtävistään sekä laatia CV:n
2) Suulliset viestintätilanteet, small talk ja neuvottelu: opiskelija osaa toimia erilaisissa kansainvälisissä työympäristössä mm. projektinhallinnassa.
3) Asiantuntijakirjoitelmat: opiskelija osaa viestiä asiakaslähtöisesti sekä suullisesti että kirjallisesti.
4) Ammattitekstit, dokumentit, tekniikkaraideri, ohjeistus ja ohjeet: opiskelija tunnistaa ja osaa käyttää oman alan keskeistä erityisterminologiaa.
5) metataidot: Opiskelijat osaavat projektinhallinnan perusteet sekä monipuolisissa verkkoympäristöissä työskentelemisen. Opiskelijat osaavat myös kehittää omaa osaamistaan koulutuksen jälkeen.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija:
- selviytyy yksinkertaisista keskustelutilanteista
- reagoi yleensä jollakin tavalla keskustelukumppanin sanomisiin
- tiedostaa jossain määrin erityyppisten tekstien asettamat vaatimukset tyylille
- kirjoittaa jotakuinkin ymmärrettävästi
- ymmärtää pääasiat normaalitempoisesta puheesta tutussa asiayhteydessä, kun viesti toistetaan tarvittaessa
- ääntää useimmiten ymmärrettävästi
- löytää etsimänsä tiedon teksteistä, jotka käsittelevät tuttuja aiheita
- käyttää alan perussanastoa niin, että olennainen viesti välittyy
- käyttää yksinkertaisia kieliopin perusrakenteita
- käyttää helpoimmin saatavilla olevia apuvälineitä kuten ilmaiset sanakirjat
- palauttaa kaikki annetut tehtävät
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija:
- keskustelee alaansa liittyvistä aiheista melko sujuvasti
- reagoi keskustelukumppaninsa sanomisiin pääosin asianmukaisesti
- viestii useimmiten tilanteen edellyttämällä tyylillä
- kirjoittaa melko sujuvasti ja selkeästi
- ääntää melko luontevasti ja selkeästi
- ymmärtää lukemansa tekstin pääasiat ja useimmat yksityiskohdat
- osaa tarvittaessa ilmaista asian toisin sanoin
- ymmärtää ja käyttää alan sanastoa melko täsmällisesti
- osaa käyttää apuna eri lähteitä ja sanakirjoja
- käyttää rakenteita pääosin oikein ja korjaa itse kielenkäytön virheitä jos ne ovat johtaneet väärinkäsityksiin
- tunnistaa eroja eri kulttuurien välillä
- osaa laatia projektisuunnitelman englanniksi
- osaa pitää ammatillisen esityksen
- osaa laatia CV:n englanniksi
- Opiskelija palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- keskustelee sujuvasti ammattialaansa liittyvistä aiheista
- reagoi nopeasti ja asianmukaisesti keskustelukumppanin sanomisiin
- viestii tilanteen edellyttämällä tyylillä
- kirjoittaa sujuvasti ja tarkoituksenmukaisesti lähes ilman kielivirheitä
- ääntää luontevasti ja selkeästi
- ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat vaativastakin ammatillisesta tekstistä ja pystyy soveltamaan lukemaansa
- selittää toisin sanoin ja korvaa sanaston puutteet huomaamattomasti
- ymmärtää ja käyttää taitavasti ja täsmällisesti alan sanastoa sekä oman erikoisalansa termistöä
- löytää yleensä erilaisia lähteitä käyttämällä asianmukaiset termit
- käyttää monipuolisia kielioppirakenteita ja hallitsee ne lähes virheettömästi
- ymmärtää miten eroja eri kulttuurien välillä on otettava huomioon työelämässä
- osaa laatia englanninkielisen projektisuunnitelman
- osaa pitää hyvän ammatillisen esityksen
- osaa laatia hyvän CV:n englanniksi
- palauttaa kaikki annetut tehtävät ajallaan
Ilmoittautumisaika
21.08.2023 - 03.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 11.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
45 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Tuohimäki
Vastuuhenkilö
Petri Tuohimäki

21.08.2023 - 25.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 22.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Teppo Nuutinen
Ryhmät
-
23MALSMedia-ala, luova sisällöntuotanto 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee fiktion käsikirjoituksen formaatin ja rakenteen ja ymmärtää niiden tarkoituksen. Hän osaa erotella ideansa keskeiset teemat. Hän osaa kiteyttää ideansa synopsikseksi ja loglineksi. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja antaa palautetta käsikirjoituksista. Opiskelija on tietoinen sisällöntuotantoon liittyvästä eettisestä vastuusta.
Opiskelija tuntee tuotannon vaiheet (kehittely, ennakkotuotanto, tuotanto, jälkituotanto, levitys) ja näihin liittyvät tuotannon työtehtävat pääpiirteittäin. Hän osaa analysoida käsikirjoituksia tuotannon näkökulmasta. Hän tuntee tutkinto-ohjelman tyypilliset projektikäytännöt.
Sisältö (OJ)
Elokuvakäsikirjoittamisen ja tarinankerronnan teoriat ja harjoitukset. Kirjoittajan eettinen vastuu. Lyhytelokuvan käsikirjoittaminen. Tuotantojen aikataulutuksen ja budjetoinnin teoriaa sekä käytännön harjoituksia. Lyhytelokuvan esituotannon käynnistäminen.
Lisätiedot (OJ)
Luovan sisällöntuotannon opintosuunnan opiskelijoille.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen ja tehnyt annetut tehtävät tyydyttävästi ilman merkittäviä aikatauluongelmia. Opiskelija osaa eritellä tuotannon vaiheet pääpiirteissään ja hahmottaa budjetoinnin ja aikatauluttamisen yleiset periaatteet. Hän on osallistunut käsikirjoittamisen ja esituotannon prosessiin sovitussa työroolissa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on osallistunut opetukseen ja tehnyt annetut tehtävät hyvin ja aikataulussa. Opiskelija osaa eritellä tuotannon vaiheet ja hahmottaa budjetoinnin ja aikatauluttamisen periaatteet sekä tehtävänkuvat. Hän on osallistunut aktiivisesti käsikirjoittamisen ja esituotannon prosessiin sovitussa työroolissa ja ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on osallistunut aktiivisesti opetukseen ja tehnyt annetut tehtävät erinomaisesti ja aikataulussa. Hän on osoittanut tehtävissään persoonallista otetta ja luovuutta. Opiskelija osaa eritellä tuotannon vaiheet ja hahmottaa budjetoinnin ja aikatauluttamisen periaatteet sekä tehtävänkuvat täsmällisesti ja osaa soveltaa niitä luovasti esituotannossa olevaan prosessiin. Hän on osallistunut aktiivisesti käsikirjoittamisen ja esituotannon prosessiin sovitussa työroolissa ja ohjeiden mukaisesti. Opiskelija ymmärtää budjetoinnin ja aikatauluttamisen periaatteet ja osaa soveltaa niitä loogisesti tilanteen mukaan. Hän osaa reflektoida oppimaansa sekä antaa ja ottaa vastaan rakentavaa palautetta työryhmässä.
Aika ja paikka
Lähiopetus ja tapaamiset etäyhteyksin ajoittuvat ti-ke-to viikoilla 43-50. Osa päivistä on varattu myös itsenäiseen työskentelyyn.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Läsnäolot, palautekeskustelut, harjoitustyöt
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, ryhmäkirjoittamista, työpajatyöskentelyä ja tehtäviä sekä itsenäistä työskentelyä.
Oppimateriaalit
Materiaalit Moodlessa.
Landry, Paula (2018): Scheduling and Budgeting Your Film : a panic-free guide
Leino, Tomi (2003) SANOISTA ELÄVIÄ KUVIA: Käsikirjoittajan opas
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1op = 27h työtä
Sisällön jaksotus
Viikkojen tarkempi aikataulu löytyy kurssin alkaessa Moodlesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Ilmoittautumisaika
07.12.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
02.02.2024 - 31.05.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
50 - 56
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Maaret Salminen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa elokuvatuotannon työprosesseja ja elokuvailmaisun keinoja lyhytelokuvan tuotannossa. Opiskelija toteuttaa oman ammattiroolinsa mukaisen työtehtävän osaksi elokuvan kokonaisuutta aktiivisessa vuorovaikutuksessa muiden ammattiryhmien kanssa. Opiskelija osaa käyttää elokuvan kieltä ja ymmärtää kerronnan selkeyden merkityksen vastaanottajan näkökulmasta. Hän osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta rakentavasti.
Sisältö (OJ)
Lyhytelokuvaprojektin toteuttaminen työryhmässä esituotannosta valmiiksi tuotteeksi.Tiivis työpäiväkirja tai vastaava raportti omiin työtehtäviin liittyen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Arviointi perustuu opetustilanteisiin, projektin kenttätyöhön, tehtäviin sekä projektiraporttiin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opetukseen, työryhmäpalavereihin ja palautetilaisuuksiin osallistumisessa on puutteita tai aikataulun hallinnan ongelmia. Opiskelijan panos fiktioprojektin eri työvaiheissa on pintapuolinen tai kapea-alainen. Vuorovaikutus muiden työryhmän jäsenten kanssa on puutteellista. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu tyydyttävästi. Projektiraportti on suppea ja elokuvakuvateoksen, projektin ja oman työn itsearviointi pintapuolista.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on läsnä opetuksissa ja ryhmätapaamisissa. Hän kantaa vastuun hänelle työryhmässä määritellyistä tehtävistä ja elokuvalle asetettujen tavoitteiden toteuttamisesta oman työroolinsa osalta. Opiskelija osallistuu elokuvallisen teoksen palautetilaisuuksiin ja työskentelee yhteisesti asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Opiskelija ottaa aktiivisesti haltuunsa elokuvailmaisullisia ja -tuotannollisia työkaluja. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu hyvin. Projektiraportissa opiskelija osaa analysoida elokuvateosta, projektin sujumista sekä omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on aktiivinen opetuksissa, tuotantoryhmien tapaamisissa ja palautetilaisuuksissa. Hän ottaa runsaasti ja laaja-alaisesti vastuuta elokuvan taiteellisten tavoitteiden toteutumisesta ja projektin tehtävistä. Opiskelija ottaa aktiivisesti haltuunsa elokuvailmaisullisia ja -tuotannollisia työkaluja. Hän toteuttaa oman työnsä vastuullisesti luovaa ongelmanratkaisukykyä osoittaen. Opiskelija auttaa muita ryhmäläisiä ongelmatilanteissa ja hallitsee elokuvailmaisun ja -tuotannon osa-alueita laaja-alaisesti. Hän antaa rakentavaa palautetta muiden toiminnasta sekä ottaa itse palautteen vastaan osana omaa ammatillista kehittymistään. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu erinomaisesti. Projektiraportissa opiskelija osaa tarkastella elokuvateosta ja projektia analyyttisesti, sekä osaa arvioida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti ja analyyttisesti.
Aika ja paikka
Viikot 2-5 ti-to Projektinhallinta ja tiimityöskentely
Viikot 6-8 ti-to Fiktioprojektin ennakkosuunnittelu, WF testit, apulaisohjaus, demot yms
Viikko 9 Talviloma
Viikot 10-11 Kuvaukset
Viikko 12 Kuvausten purut ja lisäkuvaukset
Viikot 13-15 POST Kuvaleikkaus.
Viikot 15-17 POST Ääni
30.4. Ensi-ilta.
2.5. Loppukeskustelut
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ks Moodle ja Pakki
Varsinaista tenttiä kurssilla Fiktioprojekti ei ole. Koko prosessista kootaan sekä henkilökohtainen projektiraportti, että ryhmäkohtainen projektiraportti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviodaan ja pisteytetään henkilökohtainen projektiraportti, ryhmäkohtainen loppuraportti, toteutunut fiktio ja läsnäolo.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, havainnollistavat tehtävät, työryhmätehtävät, oikean fiktiotuotantoprojektin läpivieminen. Lyhytelokuvan toteuttaminen käsikirjoituksesta ensi-iltaan. Koko prosessista kootaan sekä henkilökohtainen projektiraportti, että ryhmäkohtainen projektiraportti.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks Pakki, Moodle
Kuvausten aikaa vkot 10-11 kuormitus on suurinta koko ryhmällä. Ainakin 40H/vko
Koko kurssin aikana kuormitus jakautuu epätasaisesti, riippuen ammattisuuntauksesta.
Esim tuottajilla kuormitus isoin ennen kuvauksia, leikkaajilla heti kuvausten jälkeen, äänellä kuvaleikkauksen jälkeen ja kuvauksissa.
Keskiarvoisesti n 27h/vko
Sisällön jaksotus
Viikot 2-5 ti-to Projektinhallinta ja tiimityöskentely
Viikot 6-8 ti-to Fiktioprojektin ennakkosuunnittelu, WF testit, apulaisohjaus, demot yms
Viikko 9 Talviloma
Viikot 10-11 Kuvaukset
Viikko 12 Kuvausten purut ja lisäkuvaukset
Viikot 13-15 POST Kuvaleikkaus.
Viikot 15-17 POST Ääni
30.4. Ensi-ilta.
2.5. Loppukeskustelut
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Keskustele eri suuntausten opettajien kanssa, omasta suuntautumisestasi riippuen.Varsinaisia valinnaisia tehtäviä ei ole, sillä kurssilla toteutetaan projektia yhdessä työryhmän kanssa. Kaikki poissaolo on ryhmältä pois.
Lisätietoja opiskelijoille
ks Pakki, Moodle
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 23.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Carolina Pajula
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee työelämän keskeisen pelisäännöt ja TAMKin harjoittelukäytännöt. Hän osaa toimia freelancerina, keikkatyöläisenä tai kevytyrittäjänä media-alalla.
Sisältö (OJ)
Harjoitteluvalmiudet. Työntekijän ja työnantajan oikeudet ja velvollisuudet, sopimukset, vakuutukset ym. Työnäytteet ja oman osaamisen markkinointi, myynti, hinnoittelu ja laskutus. Stressinhallinta, aikataulutus ja jaksaminen keikkatyöläisenä.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun läsnäolot opetuksessa ovat riittävällä tasolla ja tehtävät on tehty hyväksytysti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 08.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ari Koivumäki
- Arto Koskinen
- Ari Koivumäki
Vastuuhenkilö
Arto Koskinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa ideoida pienimuotoisen henkilödokumentin. Hän osaa kehitellä dokumentin teemoja, ilmaisukeinoja ja toteutustapoja. Opiskelija osaa toteuttaa henkilöhaastatteluja ja tunnistaa eettisen vastuunsa henkilödokumentin teossa. Opiskelija tuntee dokumentin tuotantoprosessin ja julkaisukanavat Suomessa.
Sisältö (OJ)
Dokumentaarinen ilmaisu ja työmenetelmät televisiossa, radiossa tai podcast-tuotannossa. Dokumentti-ideoiden kehittely ryhmätöinä. Tuotantoryhmien organisointi ja hankkeiden aikataulutus. Pienten ääni- tai videomuodossa olevien henkilödokumenttien tai demojen toteutus.
Lisätiedot (OJ)
Järjestetään kysynnän ja resurssien salliessa ja mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa.
Aika ja paikka
kahdeksan tapaamiskertaa alkaen Ma 8.1.2024 klo 13:00–16:00
päättyen Ma 4.3.2024
Tampereen yliopisto keskustakampus, Päätalo, luentosali D14
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija on saanut valmiudet soveltaa dokumentaarisia työmenetelmiä ja ilmaisukeinoja journalististen mediasisältöjen tuotannossa. Opiskelija on myös perehtynyt radio- ja televisiodokumenttien erityispiirteisiin sekä dokumenttien ja journalististen asiaohjelmien välisiin eroavaisuuksiin ja sitä kautta syventänyt radio- ja televisiojournalismin (audio ja video) osaamistaan.
Yleiskuvaus
Dokumenttikurssilla opiskelijat tekevät yhteisestä teemasta valitsemastaan aiheesta henkilödokumentin radiolle (audio, kesto noin 7 min) tai vaihtoehtoisesti pienimuotoisen podcast-konseptin. Kurssilla tutustutaan aluksi dokumentaariseen ilmaisuun sekä dokumentin tekemisen työtapojen eroihin ja yhtäläisyyksiin radio- ja televisiotuotannoissa.
Opiskelijat pitävät kurssin aikana projektipäiväkirjaa, jossa analysoidaan ja reflektoidaan oman dokumenttihankkeen tavoitteita ja työn edetessä tehtyjä ratkaisuja. Kurssin harjoitustöinä valmistuneet dokumentit julkaistaan kevään aikana Moreenimedian kautta. Radiolle tehdyt harjoitustyöt voivat osallistua huhtikuussa järjestettävien Radiofestivaalien dokumenttikilpailuun.
Oppimateriaalit
Julkaistaan kurssin moodle-toteutuksella
Lisätietoja opiskelijoille
Dokumenttikurssin kurssiohjelma
8.1.2024 - 4.3.2024, maanantaisin klo 13.15–16
Tampereen yliopisto keskustakampus, Päätalo, luentosali D14
1. Maanantai 8.1.
- Kurssin järjestäytyminen
- Mitä kurssilla syntyy ja miten? Radiofestivaali-info (Eve Sulonen)
- Mikä on dokumentti? Miten aihetta kannattaa ryhtyä ideoimaan? (Arto Koskinen, Eve)
Seuraavalle kerralle valmiiksi: rajattu idea, yliopisto-opiskelijat ilmoittautuvat editointiopetukseen/-kertaukseen
2. Maanantai 15.1.
- Ari Koivumäki: Dokumentin äänisuunnittelu ja äänimaisematutkimus
- Ideoiden kehittely: ajatuksesta projektiksi, ideantarkistuslista (Eve)
Seuraavalle kerralle valmiiksi: lopullinen aihe ja lähestymistapa/näkökulma
3. Maanantai 22.1.
- Toimittaja Reetta Arvila (Yle): Henkilödokumentin erityispiirteitä ja dokumenttiin haastatteleminen
- Aiheiden lukkoon lyönti ja mahdollisten ryhmien organisointi, töiden aikataulutus
Seuraavalle kerralle valmiiksi: synopsis
4. Maanantai 29.1.
- Tuottaja Heikki Soini (Yle): Audiodokumenttituotanto Ylessä: Minkälaisia dokumentteja nyt tehdään ja missä niitä julkaistaan? Entä mihin omaa ideaa voi tarjota?
Tilannepäivitys: Missä mennään omissa projekteissa?
5. Maanantai 5.2.
- Miten dokumentti syntyy ja miten väline vaikuttaa dokumentin tekemiseen? (Arto)
Tilannepäivitys: Missä mennään omissa projekteissa? Mahdollisesti materiaalia kuultavaksi (Myy Ojanpää)
6. Maanantai 12.2.
Töiden kehittely: materiaalia kuultavaksi/katsottavaksi
7. Maanantai 19.2.
Töiden kehittely: materiaalia kuultavaksi/katsottavaksi
PERIODITAUKO/TALVILOMAVIIKKO 9
8. Maanantai 4.3.
Moodleen: lopulliset, palautteen pohjalta viilatut versiot
Loppuarviointi
- Valmiiden töiden kuuntelu
- Palautekeskustelu ja arviointi
Ilmoittautumisaika
11.07.2023 - 09.09.2023
Ajoitus
10.08.2023 - 22.10.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Outi Söderholm
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa ideoida ryhmässä ja soveltaa erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä. Opiskelija pystyy hyödyntämään draaman keinoja ja improvisaatiota ideoiden kehittämisessä ja ongelmien ratkaisemisessa. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa havaintojaan ongelmanratkaisuun. Opiskelija osaa arvioida ideoita ryhmässä ja osaa perustella valintojaan eri näkökulmista. Opiskelija pystyy ryhmätoimintaan ja luovaan vuorovaikutukseen sekä näiden taitojen kehittämiseen.
Sisältö (OJ)
Ideointi-, havainnointi-, tiedonhankinta- ja draamaharjoituksia, joita voidaan käyttää mediasisältöjen ja tarinoiden kehittelyyn. Vuorovaikutus, ryhmätoiminta ja rakentava palaute. Opiskelija arvioi omia ja ryhmänsä toimintatapoja.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija suoriutuu ideoinnista ryhmän avustuksella ja osaa tunnistaa erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä. Opiskelija tunnistaa draaman keinot ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisussa, mutta soveltamisessa on puutteita. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa niitä ohjatusti ongelmanratkaisuun. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta. Vuorovaikutustaidot ovat tyydyttävällä tai välttävällä tasolla.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toimia ideointiryhmässä ja osaa käyttää erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä. Opiskelija osaa hyödyntää draaman keinoja ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisussa. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa havaintojaan ongelmaratkaisuun. Hän osaa toimia ryhmässä turvallisesti. Hän ottaa vastaan palautetta ja osaa hyödyntää sitä. Hän osaa antaa palautetta ainakin oman tehtävänsä näkökulmasta. Opiskelijalla on hyvät vuorovaikutustaidot.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida ryhmässä, soveltaa erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä sekä tutkia ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Opiskelija osaa hyödyntää ja draaman keinoja ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisuissa. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa luovasti havaintojaan ongelmanratkaisuun. Hän osaa tarvittaessa johtaa ryhmää sekä huolehtia ryhmän hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Opiskelija osaa arvioida ryhmän ideoita kriittisesti ja antaa palautetta rakentavasti ja aktiivisesti. Hän ottaa palautetta ja osaa hyödyntää sitä. Opiskelijalla on erinomaiset vuorovaikutustaidot.
Aika ja paikka
23.8.- 7.9.2023. Mediapoliksella ja osa tehtävistä vapaavalintaisessa paikassa kampuksen ulkopuolella. Aloitus 23.8 klo 9:00 Kuvausstudio, Mediapolis 13009, Radiosiipi. Aikataulu ja paikat Pakissa/Tuudossa.
deointi- ja ryhmätoiminta -kurssi alkaa Mediapoliksessa Kuvastudiossa 13009 keskiviikkona 23.8. klo 9:00 Tervetuloa!
VKO 34
Keskiviikko 23.8. 9:00 (- lopetus oma aikataulu) Kuvastudio, Mediapolis 13009
9:00-12:00 Yhteinen aloitus Kuvastudiossa 13009. Kurssin esittely. Petteri ja Arto
Lounas
13:00-> Havainnointitehtävä, pois Mediapolikselta
Torstai 24.8. 10:00-16:00
10:00-11:00 Kaikki yhdessä Kuvastudio, Mediapolis 13009
- Havainnointitehtävän purku
Arto ja Petteri
Sen jälkeen 11:00-16:00 ( oman aikatulun mukaan) kuudessa ryhmässä
- Road Map -tehtävä
Tilat:
Kuvastudio, Mediapolis 13009, 1. kerros, Radiosiipi
Oppimistila 2, Mediapolis 20063, toinen kerros
Monitoimiluokka, Mediapolis 30011, kolmas kerros
Monitoimiluokka, Mediapolis 30014, kolmas kerros
Monitoimiluokka, Mediapolis 40013, neljäs kerros
Oppimistila 20034, toinen kerros.
Perjantai 25.8. 10:00-15:00 Road Map -tehtävän purku
Kuvastudio, Mediapolis 13009
VKO 35
Keskiviikko 30.8. 10:00-16:00 Kuvastudio, 13009.
10.-12.00 Dramaturgialuento Teppo Nuutinen.
13.00-16.00 Kino Kabaret -tehtävän aloitus Petteri Rajanti.
KINOsta ryhmät voivat siirtyä mihin vain ideoimaan, Mepolta varattu tilat:
Keskiviikko 30.8.
13009, 20063, 30011, 30014, 40013, 20034
Torstai 31.8.
13009, 20063, 30011, 30014, 40013, 20034
Torstai Kino-Kabaret jatkuu ohjeiden mukaan.
Perjantai 1.9. Mediapolis Kino.
8:00-15:00 Kino-Kabaret settaus ja esitykset.
VKO 36
Tiistai 5.9. Esseetehtävän kirjoittamista
Keskiviikko 6.9. Tursajaiset, ei opetusta.
Torstai 7.9. 10:00-15:00 Mediapolis 20011
Kurssin päätös, purku, palautteet, Arto, Petteri
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Esseetehtävän deadline 8.9.2023
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Läsnäolo ja esseetehtävä voidaan arvioida numeerisesti.
Tyydyttävä
Opiskelija suoriutuu ideoinnista ryhmän avustuksella ja osaa tunnistaa erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä. Opiskelija tunnistaa draaman keinot ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisussa, mutta soveltamisessa on puutteita. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa niitä ohjatusti ongelmanratkaisuun. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta. Vuorovaikutustaidot ovat tyydyttävällä tai välttävällä tasolla.
Hyvä
Opiskelija osaa toimia ideointiryhmässä ja osaa käyttää erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä. Opiskelija osaa hyödyntää draaman keinoja ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisussa. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa havaintojaan ongelmaratkaisuun. Hän osaa toimia ryhmässä turvallisesti. Hän ottaa vastaan palautetta ja osaa hyödyntää sitä. Hän osaa antaa palautetta ainakin oman tehtävänsä näkökulmasta. Opiskelijalla on hyvät vuorovaikutustaidot.
Kiitettävä
Opiskelija osaa ideoida ryhmässä, soveltaa erilaisia ideointimenetelmiä ja -välineitä sekä tutkia ja kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Opiskelija osaa hyödyntää ja draaman keinoja ideoiden kehittämisessä ja ongelmanratkaisuissa. Hän osaa havainnoida ympäristöään ja soveltaa luovasti havaintojaan ongelmanratkaisuun. Hän osaa tarvittaessa johtaa ryhmää sekä huolehtia ryhmän hyvinvoinnista ja turvallisuudesta. Opiskelija osaa arvioida ryhmän ideoita kriittisesti ja antaa palautetta rakentavasti ja aktiivisesti. Hän ottaa palautetta ja osaa hyödyntää sitä. Opiskelijalla on erinomaiset vuorovaikutustaidot.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, havainnointitehtävät, ryhmätyötehtävät, kirjoitustehtävät. Havainnoinnin muokkaaminen kerronnaksi draamallisilla tehtävillä.
Oppimateriaalit
Moodlessa lista kirjallisuudesta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, yhteensä 135 h opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
ks Pakki/Tuudo ja Moodle
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Keskustele valinnaisesta suoritustavasta tai korvaavista tehtävistä Petteri Rajannin kanssa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-
Lisätietoja opiskelijoille
ks Moodle
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 05.09.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Teppo Nuutinen
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa arvioida vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan kirjoittajana sekä luovan prosessin että työllistymisen kannalta. Hän osaa soveltaa dramaturgisia työkaluja erilaisten mediasisältöjen ja tekstilajien kirjoittamiseen. Hän osaa kehittää havainnointikykyään ja tiedonhankinnan taitojaan. Hän osaa ottaa huomioon eri viestimien kohderyhmät, tavoitteet ja vaatimukset.
Sisältö (OJ)
Kirjoittaminen ammattina ja kirjoittajaidentiteetti. Havainnointi-, tiedonhankinta- ja tekstilajiharjoitukset. Erilaisten mediasisältöjen harjoitukset. Tutustuminen toimialaan ja sen kansainvälisyysnäkymiin. Verkostoituminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan ensimmäisen vuoden opinnot sekä käsikirjoittamisen ammatilliset opinnot (15 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja arvioida vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan tyydyttävästi. Opiskelija osaa kehittää havainnointiaan ja tiedonhankinnan taitojaan kirjoittamisessa tyydyttävästi. Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja omaa tekstiään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja arvioida vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan hyvin. Opiskelija osaa kehittää havainnointiaan ja tiedonhankinnan taitojaan kirjoittamisessa hyvin. Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja omaa tekstiään ja antaa dramaturgista palautetta muille. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alan kehityksestä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja arvioida vahvuuksiaan ja kehittämisen kohteitaan erinomaisesti. Opiskelija osaa kehittää havainnointiaan ja tiedonhankinnan taitojaan kirjoittamisessa erinomaisesti. Opiskelija osaa analysoida kirjoittamisen prosessiaan ja omaa tekstiään erinomaisesti ja antaa rakentavaa dramaturgista palautetta muille. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Aika ja paikka
Opetus alkaa tiistaina 5.9.
Kurssi opetus tapahtuu viikoilla 36-39, 5.9-28.9, tiistai-torstai.
Opetus toteutetaan lähiopetuksena Mediapoliksessa ja etäopetuksena zoomissa.
Osa kurssin päivistä on varattu kurssin tehtävien tekemiseen.
Kurssin tarkempi aikataulu käydään läpi kurssin ensimmäisenä päivänä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Katselut
Autenttiset kirjoitustehtävät
Vertaiskeskustelut ja arvioinnit
Oppimateriaalit
Autenttiset materiaalit ammattikentältä.
Verkkomateriaalit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 5op kokonaisuus eli 135h oppilastyötä.
Sisällön jaksotus
Luennot 30%
Itsenäiset kirjoitustehtävät 30%
Katselut ja keskustelut 20%
Mentorointi 20%
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yle, SUNKLO, ammattikäsikirjoittajat
Lisätietoja opiskelijoille
Opetus alkaa tiistaina 5.9.
Kurssi opetus tapahtuu viikoilla 36-39, 5.9-28.9, tiistai-torstai.
Opetus toteutetaan lähiopetuksena Mediapoliksessa ja etäopetuksena zoomissa.
Osa kurssin päivistä on varattu kurssin tehtävien tekemiseen.
Kurssin tarkempi aikataulu käydään läpi kurssin ensimmäisenä päivänä.
Ilmoittautumisaika
15.07.2023 - 30.08.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 15.10.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 15
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Moilanen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee laaja-alaisesti erilaiset tuotantotyypit ja tyylilajit. Hän osaa soveltaa hallitsemaansa kalustoa ja teoreettista tietopohjaa monialaisiin projekteihin. Opiskelija tutustuu ammattialansa työllistymismahdollisuuksiin ja verkostoituu ammattikentän toimijoiden kanssa. Opiskelija kehittää jatkuvasti taitojaan ja osaa vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin.
Sisältö (OJ)
Kuvauksen ja valaisun muuttuvat työtehtävät. Erilaisten tuotantotyyppien ja tyylilajien hallinta. Oman työskentelyn kehittäminen. Ammatillinen verkostoituminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan ensimmäisen vuoden opinnot sekä kuvauksen ammatilliset opinnot (15 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa eri tyyppisten tuotantojen resurssien mahdollisuudet ja rajoitteet. Hän pystyy sovittujen referenssien ja suunnitelmien pohjalta toteuttamaan lopputuotteen. Hän kerää palautetta työstään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa työskennellä eri tyyppisissä tuotannoissa ja tietää niiden resurssien mahdollisuudet ja rajoitteet. Hän huomioi tilaajan tarpeet ja tuottaa sovitun kaltaista ilmaisua. Hän käyttää referenssejä ja ennakkosuunnitteludokumentteja osana kommunikaatiotaan eri toimijoiden kanssa. Hän sovittaa taitonsa ja lopputuotteen annettuihin resursseihin. Hän kerää palautetta ja kehittää itseään sekä työllistymistään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alalta aktiivisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tutustuu ennakolta tyylilajeihin ja erilaisiin tuotantotyyppeihin. Hän työskentelee sujuvasti eri tyyppisissä projekteissa ja hankkeissa mukautuen resurssien ja kuvaustilanteiden muutoksiin. Hän kuuntelee ja huomioi tilaajan tarpeet sekä osaa luoda kiinnostavaa ilmaisua. Hän käy sujuvasti keskustelua referenssien ja moninaisten ennakkosuunnitteludokumenttien avulla eri toimijoiden kanssa. Hän hallitsee sovitut aikataulut ja taloudelliset rajoitteet sekä tuottaa laadukkaan ja persoonallisen lopputuotteen niiden puitteissa. Hän kerää palautetta ja kehittää aktiivisesti itseään sekä edistää tietoisesti työllistymistään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- osallistuminen
- aktiivisuus
- harjoituksista suoriutuminen
- oman työskentelyn reflektointi
- itsearvointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Luennot
- Vierailut
- Ryhmätyöt
- Käytännön harjoittelu ja studiotyöskentely
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
30 tuntia / viikko
Sisällön jaksotus
- Kalustovuokraamoihin tutustuminen
- Kuvasuunnitelmien laatiminen
- Kuvauksen ja valaisun ennakkovalmistelut
- Fiktiivisen kohtauksen kuvaaminen lokaatioissa
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija tunnistaa eri tyyppisten tuotantojen resurssien mahdollisuudet ja rajoitteet. Hän pystyy sovittujen referenssien ja suunnitelmien pohjalta toteuttamaan lopputuotteen. Hän kerää palautetta työstään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa työskennellä eri tyyppisissä tuotannoissa ja tietää niiden resurssien mahdollisuudet ja rajoitteet. Hän huomioi tilaajan tarpeet ja tuottaa sovitun kaltaista ilmaisua. Hän käyttää referenssejä ja ennakkosuunnitteludokumentteja osana kommunikaatiotaan eri toimijoiden kanssa. Hän sovittaa taitonsa ja lopputuotteen annettuihin resursseihin. Hän kerää palautetta ja kehittää itseään sekä työllistymistään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alalta aktiivisesti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija tutustuu ennakolta tyylilajeihin ja erilaisiin tuotantotyyppeihin. Hän työskentelee sujuvasti eri tyyppisissä projekteissa ja hankkeissa mukautuen resurssien ja kuvaustilanteiden muutoksiin. Hän kuuntelee ja huomioi tilaajan tarpeet sekä osaa luoda kiinnostavaa ilmaisua. Hän käy sujuvasti keskustelua referenssien ja moninaisten ennakkosuunnitteludokumenttien avulla eri toimijoiden kanssa. Hän hallitsee sovitut aikataulut ja taloudelliset rajoitteet sekä tuottaa laadukkaan ja persoonallisen lopputuotteen niiden puitteissa. Hän kerää palautetta ja kehittää aktiivisesti itseään sekä edistää tietoisesti työllistymistään. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 26.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Moilanen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tommi Moilanen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija hallitsee elokuvaustyöryhmän sisäisen kommunikaation ja ymmärtää hierarkian merkityksen työroolilleen. Hän osaa valita työskentelytapoihin sopivat työkalut (kuvausformaatti, kamera- ja valaisukalusto) sekä hallitsee niiden päämäärätietoisen käytön. Opiskelija osaa soveltaa käytettävissä olevan ajan ja resurssit ilmaisullisiin tavoitteisiinsa sekä huolehtii työryhmän työturvallisuudesta. Opiskelija huomioi kuvaustilanteessa jälkituotantovaiheen tarpeet niin leikkauksen kuin värimäärittelynkin näkökulmasta.
Sisältö (OJ)
Työtehtävien ja kaluston hallinta. Työryhmäroolit ja työturvallisuus. Elokuvakohtauksen tuotanto. Leikkaus ja värimäärittely.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelja laatii aikataulun ja kuvausjärjestyksen yhdessä muun työryhmän kanssa. Hän ymmärtää käytössä olevien resurssien rajoitteet ja kommunikoi ohjatusti muun työryhmän kanssa.
Hän pitää yllä kuvailmaisun jatkuvuutta ohjatusti. Hän antaa kuvauspaikan ja olosuhteiden asettamien haasteiden vaikuttaa työskentelyyn. Hän käy satunnaisesti läpi tuottamaansa materiaalia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja aikatauluttaa ja suunnittelee kuvausten kulun mahdollisimman sujuvaksi yhdessä muun työryhmän kanssa. Hän ymmärtää käytössä olevien resurssien rajoitteet ja pyrkii saavuttamaan niillä asetetut tavoitteet. Hän johtaa työryhmää tarvittesaa ja kommunikoi asiantuntevasti. Hän valitsee ennalta suunnitellun ilmaisun vaatimat työkalut ja kokoaa työryhmän resurssien ja tarpeiden mukaan. Hän pitää yllä kuvailmaisun jatkuvuutta muuttuvissa olosuhteissa kamera-, valo- ja grip-ryhmien avulla. Hän työskentelee kuvauspaikan ja olosuhteiden asettamien rajoitteiden mukaan. Hän käy läpi tuottamansa materiaalin yhdessä muiden työryhmäläisten kanssa ja tekee sen pohjalta havaintoja omasta ammattitaidostaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja suunnittelee ja aikatauluttaa kuvausten kulun mahdollisimman sujuvaksi yhdessä muun työryhmän kanssa. Hän laatii teknisiä ja ilmaisullisia varasuunnitelmia ja huomioi kuvaustilanteen muuttujat. Hän osaa suhteuttaa tavoitteensa käytettävissä olevien resurssien sekä vaaditun päämäärän mukaan. Hän kommunikoi vaivatta ja työilmapiiriä kannustavasti kuvaustilanteissa. Hän toimii työryhmän johtajana ja tunnistaa työryhmäläisten vahvuudet. Hän valitsee suunnitelmallisesti ilmaisun vaatimat työkalut ja käyttää niitä luovasti ennalta sovitun visuaalisen päämäärän saavuttamiseksi. Hän osaa mitoittaa työryhmäkoon aikatauluhallinnan, turvallisuuden ja visuaalisten tavoitteiden mukaan. Hän pitää yllä ja valvoo kuvailmaisun jatkuvuutta muuttuvissa olosuhteissa kamera-, valo- ja grip-ryhmiä ohjeistaen. Hän pohtii aktiivisesti kuvauspaikan ja olosuhteiden asettamia haasteita sekä löytää päämäärätietoisia ratkaisuja niiden parissa työskentelylle. Hän käy läpi tuottamansa materiaalin ja analysoi omaa työpanostaan sekä onnistumistaan. Hän antaa aktiivisesti palautetta lähimmille työtovereilleen ja kehittää itseään.
Aika ja paikka
Aloitus 2.4.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- Läsnäolot
- Aktiivisuus: vastuunottamisen taito ja ryhmän johtaminen
- Tehtävien tekeminen
- Moodle-tentti
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Simulaatioharjoitteet
- Workshopit
- Ryhmätyöt
- Kirjalliset työt
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
30h/vko
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevia valaisu-, kamera- ja grip-kouluttajia hands on -workshopien vetäjänä.
Kansainvälisyys
Myöhemmin osallistuminen Camerimage-festivaalille sekä Nordicilin pohjoismaisten elokuvakoulujen tapaamisiin edellyttää ammattiopintojen suorittamista.
Ilmoittautumisaika
29.05.2023 - 03.10.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tuomas Niemi
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee laaja-alaisesti erilaiset leikkauksen tyylilajit. Hän osaa testata ja soveltaa erilaisia dramaturgisia vaihtoehtoja leikkausprojekteissa. Hän tutustuu ammattialansa työllistymismahdollisuuksiin ja verkostoituu ammattikentän toimijoiden kanssa. Opiskelija kehittää aktiivisesti taitojaan ja osaa vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin.
Sisältö (OJ)
Leikkauksen ja efektoinnin muuttuvat työkalut, työprosessit ja materiaalin julkaisukanavat. Erilaisten tuotantotyyppien ja tyylilajien hallinta ja testaus. Oman työskentelyn kehittäminen. Ammatillinen verkostoituminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan ensimmäisen vuoden opinnot sekä leikkauksen ammatilliset opinnot (15 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee erilaisia leikkauksen tyylilajeja. Hän osaa ohjattuna testata erilaisia dramaturgisia vaihtoehtoja leikkausprojekteissa. Hän tutustuu ammattialansa työllistymismahdollisuuksiin. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee laaja-alaisesti erilaiset leikkauksen tyylilajit. Hän osaa testata erilaisia dramaturgisia vaihtoehtoja leikkausprojekteissa. Hän tutustuu ammattialansa työllistymismahdollisuuksiin, kehittää itsenäisesti taitojaan ja osaa vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alan kehityksestä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee laaja-alaisesti erilaiset leikkauksen tyylilajit. Hän osaa testata ja soveltaa erilaisia dramaturgisia vaihtoehtoja leikkausprojekteissa. Hän tutustuu ammattialansa työllistymismahdollisuuksiin. Hän kehittää aktiivisesti taitojaan ja osaa vastata työelämän muuttuviin tarpeisiin. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 07.02.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 25
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tuomas Niemi
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää liikkuvan kuvan eri lajityyppien leikkaamisen periaatteita. Hän hallitsee dramaturgisen rakenteen luovan käytön leikkausprosessissa. Hän osaa analysoida kohtauksen rakenteen ja kuvien tehtävän kohtauksen dramaturgisessa toteuttamisessa. Hän ymmärtää elokuvan erilaisten kuvallisten elementtien käyttämisen konventiot elokuvallisessa ilmaisussa.
Sisältö (OJ)
Teorialuennot, analysointi ja käytännön harjoitukset.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää liikkuvan kuvan eri lajityyppien leikkaamisen periaatteita. Hän osaa tehdä dramaturgisia ratkaisuja leikkauksessa. Hän analysoi kohtauksen rakennetta ja kuvien tehtävää dramaturgian toteuttamisessa. Hän tunnistaa kuvallisten elementtien käyttämisen konventioita elokuvallisessa ilmaisussa. Opiskelija toteuttaa opintojakson tehtävät aikatulujen ja ohjeiden mukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tietää liikkuvan kuvan eri lajityyppien leikkaamisen periaatteita. Hän osaa toteuttaa luovia dramaturgisia ratkaisuja leikkauksessa. Hän osaa analysoida tarkasti kohtauksen rakenteen ja kuvien tehtävää dramaturgian toteuttamisessa. Hän ymmärtää elokuvan erilaisten kuvallisten elementtien käyttämisen konventioita elokuvallisessa ilmaisussa. Opiskelija toteuttaa opintojakson tehtävät aikatulujen ja ohjeiden mukaisesti ja itsenäisti ja aktiivisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tietää ja osaa soveltaa liikkuvan kuvan eri lajityyppien leikkaamisen periaatteita. Hän osaa toteuttaa luovia dramaturgisia ratkaisuja leikkauksessa. Hän osaa analysoida tarkasti ja kriitisesti kohtauksen rakenteen ja kuvien tehtävää dramaturgian toteuttamisessa. Hän ymmärtää laajasti elokuvan erilaisten kuvallisten elementtien käyttämisen konventioita elokuvallisessa ilmaisussa. Opiskelija toteuttaa opintojakson tehtävät aikatulujen ja ohjeiden mukaisesti itsenäisesti ja aktiivisesti sekä tukee toiminnallaan myös muun ryhmän opimista.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 07.02.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 25
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tuomas Niemi
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa yleisimpien leikkausohjelmien perusteet, materiaalin hallinnan periaatteet jälkityöprosessissa sekä kuvan ja äänen synkronoinnin. Opiskelija tuntee yleisimmät masterointiformaatit ja masteroinnin eri esitysalustoille sekä ymmärtää eri tiedostoformaattien käyttötarkoitukset. Opiskelija hallitsee värimäärittelyn ja -korjailun työnkulun. Hän hallitsee DCP-esityskopioiden työnkulun sekä efektoinnin perusteet.
Sisältö (OJ)
Yleisimpien editointiohjelmien perustoiminnot. Opetellaan hallitsemaan ja järjestelemään sekä tahdistamaan kuva- ja äänitiedostoja käytettävissä olevilla ohjelmistoilla. Harjoitellaan värikorjailun ja värimäärittelyn työnkulkua harjoitustehtävin ja luennoin. Tutustutaan eri master-formaatteihin ja harjoitellaan tiedostojen luomista eri ohjelmistoilla. Toteutetaan digitaalinen esityskopio elokuvateatterikäyttöön ja testataan sen toimivuus käytännössä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa leikkausohjelmien perusteet ja materiaalin hallinnan tyydyttävästi. Hän tuntee masterointiformaatteja ja ymmärtää tiedostoformaattien käyttötarkoitukset tyydyttävästi. Opiskelija hallitsee värimäärittelyn ja -korjailun työnkulun perusteet. Hän tuntee DCP-esityskopioiden tuottamisen sekä efektoinnin perusteet.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa leikkausohjelmien perusteet ja materiaalin hallinnan hyvin. Hän tuntee masterointiformaatteja ja ymmärtää tiedostoformaattien käyttötarkoitukset. Opiskelija hallitsee värimäärittelyn ja -korjailun työnkulun. Hän tuntee DCP-esityskopioiden tuottamisen sekä efektoinnin perusteet hyvin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa leikkausohjelmien perusteet ja materiaalin hallinnan erinomaisesti. Hän tuntee yleisimmät masterointiformaatit ja ymmärtää tiedostoformaattien eri käyttötarkoitukset. Opiskelija hallitsee värimäärittelyn ja -korjailun työnkulun. Hän tuntee DCP-esityskopioiden tuottamisen sekä efektoinnin perusteet erinomaisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 07.02.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 25
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Antti Perälä
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Tuomas Niemi
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää väri-ilmaisun ja -määrittelyn perusteet. Opiskelija tietää tehostekuvauksen periaatteet ja osaa toteuttaa tehosteita ja animoida graafisia elementtejä liikkuvaan kuvaan.
Sisältö (OJ)
Teorialuennot, ohjelmistoihin perehtyminen ja käytännön harjoitukset.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee väri-ilmaisun ja -määrittelyn perusteita. Hän osaa toteuttaa tehosteita liikkuvaan kuvaan. Opiskelija toteuttaa kurssin tehtävät aikataulun ja ohjeiden maukaisesti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tietää väri-ilmaisun ja -määrittelyn perusteet ja osaa soveltaa tietoaan käytännössä. Opiskelija tietää tehostekuvauksen periaatteet ja osaa toteuttaa tehosteita ja animoida graafisia elementtejä liikkuvaan kuvaan. Opiskelija toteuttaa kurssin tehtävät aikataulun ja ohjeiden mukaisesti ja osoittaa tehtävissään itsenäistä ja aktiivista asennetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tietää väri-ilmaisun ja -määrittelyn perusteet ja osaa soveltaa tietoaan käytännössä. Opiskelija hallitsee tehostekuvauksen periaatteet ja osaa sujuvasti toteuttaa tehosteita ja animoida graafisia elementtejä liikkuvaan kuvaan. Opiskelija toteuttaa kurssin tehtävät aikataulun ja ohjeiden mukaisesti ja osoittaa tehtävissään itsenäistä ja aktiivista asennetta sekä tukee koko opiskelijaryhmän oppimista.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
05.02.2024 - 08.03.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija saa työelämäkokemusta ja pystyy arvioimaan osaamistaan ja kehittymisen tavoitteitaan työelämän kokemuksista käsin. Opiskelija hallitsee työsuhteesta sopimisen ja muut neuvottelutilanteet ja tuntee työelämän peruskäytäntöjä. Opiskelija osaa havainnoida ja analysoida työkulttuuria.
Sisältö (OJ)
Opiskelija hankkii työharjoittelupaikan ja laatii harjoittelulleen tavoitteet ohjaavan opettajan kanssa sekä laatii harjoittelusopimuksen. Harjoittelun aikana opiskelija tekee havaintoja, kirjoittaa työpäiväkirjaa ja dokumentoi työtehtäviään. Harjoittelun lopuksi opiskelija laatii harjoittelustaan ohjaavalle opettajalle kokemuksia, havaintoja ja oppimista analysoivan raportin.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun harjoittelu on suoritettu ja raportoitu ohjaavalle opettajalle hyväksyttävästi. Harjoittelun työaika muutetaan opintopisteiksi käyttäen kaavaa 27h työtä = 1 op.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija kehittyy ammatillisesti, osaa arvioida osaamistaan työelämän vaatimuksista käsin ja asettaa tavoitteita opiskelulleen ja ammatilliselle kehittymiselleen. Opiskelija tuntee työelämän pelisäännöt kuten ammattimaisessa työryhmässä toimimisen ja aikataulutuksen. Opiskelija osaa havainnoida ja analysoida työkulttuuria ja työelämän käytäntöjä rakentavasti.
Sisältö (OJ)
Opiskelija hankkii työharjoittelupaikan ja laatii harjoittelulleen tavoitteet ohjaavan opettajan kanssa sekä laatii harjoittelusopimuksen. Harjoittelun aikana opiskelija tekee havaintoja, kirjoittaa työpäiväkirjaa ja dokumentoi työtehtäviään. Harjoittelun lopuksi opiskelija laatii harjoittelustaan ohjaavalle opettajalle kokemuksia, havaintoja ja oppimista analysoivan raportin. Tehdessään harjoittelua freelance-työnä opiskelija tuntee siihen liittyvät erityispiirteet ja osaa neuvotella asiakkaan kanssa sekä hinnoitella ja laskuttaa työnsä.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun harjoittelu on suoritettu ja raportoitu ohjaavalle opettajalle hyväksyttävästi. Harjoittelun työaika muutetaan opintopisteiksi käyttäen kaavaa 27h työtä = 1 op.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Pertti Näränen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Carolina Pajula
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija kehittyy ammatillisesti, osaa arvioida osaamistaan työelämän vaatimuksista käsin ja asettaa tavoitteita opiskelulleen ja ammatilliselle kehittymiselleen. Opiskelija tuntee työroolit ja työelämän pelisäännöt kuten ammattimaisessa työryhmässä toimimisen ja aikataulutuksen. Opiskelija osaa havainnoida ja analysoida työkulttuuria ja työelämän käytäntöjä rakentavasti ja myös laajemmin alan kehittämisen näkökulmasta. Tehdessään harjoittelua freelance-työnä opiskelija osaa toimia itsenäisesti, tuntee freelance-työhön liittyvät erityispiirteet ja osaa neuvotella asiakkaan kanssa, hinnoitella ja laskuttaa työnsä sekä toteuttaa työkeikan itsenäisesti.
Sisältö (OJ)
Opiskelija hankkii työharjoittelupaikan ja laatii harjoittelulleen tavoitteet ohjaavan opettajan kanssa sekä laatii harjoittelusopimuksen. Harjoittelun aikana opiskelija tekee havaintoja, kirjoittaa työpäiväkirjaa ja dokumentoi työtehtäviään. Harjoittelun lopuksi opiskelija laatii harjoittelustaan ohjaavalle opettajalle kokemuksia, havaintoja ja oppimista analysoivan raportin.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun harjoittelu on suoritettu ja raportoitu ohjaavalle opettajalle hyväksyttävästi. Harjoittelun työaika muutetaan opintopisteiksi käyttäen kaavaa 27h työtä = 1 op.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.07.2023 - 14.08.2023
Ajoitus
15.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 1
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat esimerkiksi polkuopintojen sivulta tuni.fi/polkuopinnot
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 1.
Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2023 klo 9.00 ja päättyy 3.8.2023 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan puolet 300 euron opintomaksusta eli 150 €. Toinen osa 150 € laskutetaan syyskuun aikana.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2024 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä ja opintomenestys sekä opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan ja mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2024 mennessä.
Kulttuurialalla ja musiikkipedagogin tutkinto-ohjelmassa valinta tehdään substanssinäytteen/ opinnäytetyösuunnitelman/ portfolion ja haastattelun perusteella. Substanssinäytteen/ portfolion ohjeet julkaistaan tuni.fi -sivuilla tai lähetetään hakijalle sähköpostitse. Saat kutsun substanssinäytteeseen ja haastatteluun sähköpostitse tai puhelimitse.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.

07.06.2023 - 28.08.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 22.10.2023
Laajuus
2 op
Virtuaaliosuus
1 op
Toteutustapa
50 % Lähiopetus, 50 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa hahmottaa kotimaisen ja kansainvälisen mediakentän laajuuden sekä monimuotoisuuden. Hän tunnistaa keskeiset kotimaiset median toimijat sekä ymmärtää alan liiketoiminnan lähtökohdat. Hän osaa jäsentää oman ammattisuuntauksensa työtehtäviä osana media-alan toimintaympäristöä ja työskentelymuotoja.
Sisältö (OJ)
Media-alan taloudelliset ja toiminnalliset perusteet. Media-alan liiketoiminta Suomessa. Työelämäpäivä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Tehtävät noudattavat tehtävänkuvausta tyydyttävästi ja ne on palautettu ilman merkittävää myöhästymistä. Osallistuminen lähiopetukseen tyydyttävää. Tiedonhaku ja prosessointi on tehty tyydyttävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Tehtävät noudattavat tehtävänkuvausta ja ne on palautettu ajallaan. Aktiivinen läsnäolo lähiopetuksessa. Tiedonhaku ja prosessointi on tehty huolellisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Tehtävät noudattavat tehtävänkuvausta, ne on palautettu ajallaan ja toteutettu erinomaisesti. Aktiivinen läsnäolo lähiopetuksessa. Tiedonhaku ja prosessointi on tehty erinomaisesti ja lähdekriittisesti.
Aika ja paikka
1. periodilla Neljänä maanantaina: 28.8 kello 13-16, 11.9 kello 13-16, 25.9 kello 13-16, 9.10 kello 9-16.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja ja ryhmätöitä. Raportin kirjoittaminen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku/AHOT-prosessi mahdollinen aiemmin hankitun osaamisen perusteella. Ota yhteyttä kurssin opettajaan.
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssin tarkemmat tiedot julkaistaan elokuussa Moodle-alustalla.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 11.01.2024
Ajoitus
12.01.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
50 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maiju Paldán
- Mari Touronen
Vastuuhenkilö
Mari Touronen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa arvioida omaa viestintäosaamistaan sekä asettaa itselleen kehittymistavoitteet liittäen ne osaksi ammatillista kasvuaan. Opiskelija osaa toimia ja viestiä tarkoituksenmukaisesti työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa ja monialaisissa työryhmissä. Opiskelija osaa antaa ja ottaa vastaan palautetta. Opiskelija hallitsee ryhmä- ja tiimityöskentelyn periaatteet ja toimintatavat sekä osaa soveltaa niitä ryhmätyötilanteissa. Opiskelija osaa kirjoittaa lähteisiin perustuvaa asiatekstiä.
Sisältö (OJ)
Omien viestintätaitojen osaamisen määritteleminen, arvioiminen ja kehittymistavoitteiden asettaminen, tiimityöroolien tunnistaminen, asiantuntijakirjoitelman laatiminen, ammatillisiin viestintätilanteisiin tutustuminen ja niiden harjoittelu.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija:
- Pystyy nimeämään oman osaamisensa piirteitä ryhmäviestijänä.
- Tunnistaa oman alansa tekstejä ja osaa nimetä ne.
- Osaa laatia suppean ongelmaperustaisen tekstin ohjeiden mukaan ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija:
- Osaa arvioida omaa osaamistaan ryhmän jäsenenä.
- Osaa laatia oman alansa tekstejä ohjeiden mukaisesti.
- Osaa laatia huolellisen ongelmaperustaisen tekstin ja referoida lähdetekstejä sujuvasti, mutta vielä mekaanisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija:
- Osaa nimetä kehittymisen kohteitaan ja keinoja itsensä kehittämiseksi ryhmäviestijänä.
- Osaa soveltaa oman alansa tekstilajeja ja kirjottamisen tapoja tilanteen mukaan.
- Osaa laatia ongelmaperustaisen tekstin, jossa hän osaa yhdistää lähteistä lainattuja ajatuksia omiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.
Aika ja paikka
Kirjoitusviestinnän osuus koko ryhmälle lähiopetuksena, luentotila ADA kevätlukukaudella perjantaisin 12.1. alkaen
Puheviestinnän osuus 8.3. alkaen lähiopetuksena kahdelle ryhmälle. Tarkempi aikataulu ja tila ilmoitetaan myöhemmin.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssiin ei kuulu tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oman alan asiantuntijatekstien tuottaminen: numeerisesti arvioitava pienoistutkielma 2/3
Puhe-esitys 1/3
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Hyödynnetään mahdollisimman monipuolisia menetelmiä. Oppitunneilla puhutaan paljon: keskustellaan, pidetään puheita ja työskennellään pienryhmissä. Harjaannutetaan itse- ja vertaisarvioinnin taitoja. Oppituntien ulkopuolelle jää huomattava määrä tiedonhankintaa, tekstianalyysia ja suunnittelu- sekä kirjoitustyötä.
Oppimateriaalit
Opettaja linkittää oppimateriaalin Moodleen.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Viiden opintopisteen kurssi tarkoittaa 5 x 27 (= 135) tuntia opiskelijan työtä. Opiskelijat työskentelevät itsenäisesti, pareittain ja pienryhmissä. Ammatilliseen viestintään kuuluva aikataulujen noudattaminen on hyvä pitää mielessä.
Sisällön jaksotus
Moodleen rakentuvan rungon mukaan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Ei ole, mutta sen sijaan samanaikaisen fiktioprojektin hyödyntäminen .
Kansainvälisyys
Ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
-
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osannut tehdä kurssitehtäviä tai jättänyt muusta syystä niitä tekemättä tai
palauttamatta ja/tai hänellä on poissaoloja enemmän kuin 20 %.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- pystyy nimeämään oman osaamisensa piirteitä ryhmäviestijänä
- tunnistaa oman alansa tekstejä ja osaa nimetä ne
- osaa laatia TAMKin raportointiohjeiden mukaisen tekstin, jossa hyödyntää lähteitä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- osaa arvioida ryhmäviestinnän taitojaan
- osaa laatia oman alansa tekstejä ohjeiden mukaisesti.
- osaa laatia huolitellun tekstin ja referoida lähdetekstejä sujuvasti, mutta
vielä mekaanisesti
- tekee tehtävänsä aikataulun mukaan.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija
- osaa arvioida ryhmäviestinnän taitojaan sekä kehittää niitä
- osaa soveltaa oman alansa tekstilajeja ja kirjottamisen tapoja tilanteen mukaan
- osaa laatia tekstin, jossa hän osaa yhdistää lähteistä lainattuja ajatuksia
omiinsa tyylillisesti yhtenäiseksi ja kieleltään erinomaiseksi kokonaisuudeksi oikean viittaustekniikan halliten.
Ilmoittautumisaika
18.08.2023 - 22.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
3 - 5
Virtuaaliosuus
4 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 60
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pertti Näränen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee elokuvan ja television kehityksen yleispiirteet ja keskeisimmät käännekohdat. Opiskelija tunnistaa median yhteyksiä politiikan, talouden ja tekniikan kehitykseen. Opiskelija osaa hakea tietoa ja havaintomateriaalia mediahistoriasta monipuolisesti ja lähdekriittisesti. Opiskelija
kehittää ääni- ja kuvailmaisun analyysin sekä argumentoinnin taitojaan. Opiskelija osaa arvioida ja testata audiovisuaalisen historian taiteellisten ja teknisten ilmaisukeinojen soveltumista nykypäivän mediatuotantoihin. Hän kehittää verkko-opintoihin ja verkkotehtäviin sekä tekijänoikeuksiin liittyvää osaamistaan.
Sisältö (OJ)
Luentoja, verkko-oppimateriaalia, näytteitä ja tehtäviä audiovisuaalisen median historian päälinjoista ja murrosvaiheista. Tiedonhakua ja havaintoaineistojen kokoamista. Loppusuorituksena esimerkiksi oppimispäiväkirja, essee, esitelmä tai demonstraatio, jossa syvennytään tarkemmin johonkin mediahistorian teemaan, tyylilajiin tai osa-alueeseen. Jakson laajuus (3-5) määräytyy loppusuorituksen ja sen laajuuden mukaan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja keskusteluihin passiivisesti tai vaihtelevasti. Tehtävien tekeminen on enimmäkseen ohjeiden mukaista ja palautusten aikataulu tyydyttävällä tai välttävällä tasolla. Tiedonhaku on suppeaa eikä kaikin osin lähdekriittistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja keskusteluihin aktiivisesti. Tehtävien tekeminen on ohjeiden mukaista ja tapahtuu aikataulussa. Tiedonhaku on monipuolista. Opiskelija osaa arvioida ja testata audiovisuaalisen historian taiteellisten ja teknisten ilmaisukeinojen soveltumista nykypäivän mediatuotantoihin. Opiskelija osaa testata audiovisuaalisen historian taiteellisten ratkaisujen soveltumista nykypäivän mediatuotantoihin. Hän kehittää verkko-opintoihin ja verkkotehtäviin sekä IPR-kysymyksiin liittyvää osaamistaan. Hän osaa hyödyntää ja antaa muille rakentavaa palautetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen, keskusteluihin ja omien tavoitteiden määrittelyyn aktiivisesti. Tehtävät on tehty huolellisesti, näkemyksellisesti ja aikataulussa. Tiedonhaku on monipuolista ja lähdekriittistä. Opiskelija osaa arvioida ja testata audiovisuaalisen historian taiteellisten ja teknisten ilmaisukeinojen soveltumista nykypäivän mediatuotantoihin erinomaisesti. Opiskelija tunnistaa median yhteyksiä politiikan, talouden ja tekniikan kehitykseen. Opiskelija osaa arvioida ja testata audiovisuaalisen historian taiteellisten ratkaisujen soveltumista nykypäivän mediatuotantoihin. Hän kehittää verkko-opintoihin ja verkkotehtäviin sekä IPR-kysymyksiin liittyvää osaamistaan. Hän osaa hyödyntää ja antaa muille rakentavaa palautetta.
Aika ja paikka
23.10. - 27.11. maanantaisin 13-16 ZOOM-etäopetuksena.
Ma 11.12. klo 13-17 TAMKin mediaopiskelijoiden lopputöiden esittelyt livenä ADAssa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kurssi järjestetään pääosin etänä. Luennot ja keskustelut 23.10. - 27.11. maanantaisin 13-16 ZOOM-etäopetuksena (3 op). Lisäksi TAMKin media-alan
opiskelijoille lopputyöt yksin tai ryhmissä (5 op). Lopputöiden esittelyt livenä ADAssa.
Kurssilla käydään läpi elokuvan, television ja sähköisen median kehityksen yleispiirteet ja keskeisimmät käännekohdat. Lisäksi analysoidaan median yhteyksiä politiikan, talouden ja tekniikan kehitykseen. Kurssi sisältää Zoomin kautta välitettäviä verkkoluentoja, elokuvanäytteitä, keskusteluja ja kirjallisia tehtäviä. Tehtävistä osa tehdään Zoomin yhteydessä ja osa ns. kotitehtävinä. Kurssin hyödyntää moodle-alustaa, jossa on myös lisämateriaaleja. Muille kuin TAMKin media-alan opiskelijoille kurssin laajuus etämuodossa on 3 op.
TAMKin media-opiskelijoille mahdolliseen 5 op:n suoritukseen kuuluu lisäksi lopputyö. Se voi olla joko yksin kirjoitettu essee, yksin tai kaksin tehtävä esitelmä tai pienryhmässä toteutettava audiovisuaalinen demo. Demo voi olla esimerkiksi havainnollistus jostain mediahistorian tekniikasta tai sisällöstä, genreparodia, pastissi tai tyylikokeilu...
Luentojen pääteemat:
Median varhaismuodot ja elokuvan alku
Ääni ja värielokuva, dokumentarismi
Elokuvapropaganda, TV:n pioneerit
Elokuvan uudet aallot ja uusi Hollywood
Suomen television vaiheita
Video, digimedia, some ja ”valemedia"
11.12. Lopputöiden esittelyt
Kurssille osallistuu myös muutama avoimen AMK:n ja muiden alojen opiskelija. Heidän suorituksensa on 3 op ilman lopputyötä.
Oppimateriaalit
Kurssin taustamateriaali (verkkoaineistot ja artikkelit) ja tehtävät löytyvät kurssin Moodle-alueelta.
Anonyymi kurssipalaute Pakki-järjestelmään on pakollinen suoritus TAMK-opiskelijoille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Suoritus on laajuudeltaan 3 op ilman oman lopputyön osuutta. TAMKin mediaopiskelijat voivat suorittaa lopputyön, jolloin laajuus 5 op.
Vastaava korkeakoulutason kurssi voidaan ottaa huomioon osittaisena tai kokonaisena hyväksilukuna. Suoritus kirjaesseinä on mahdollinen erityistapauksissa.
Ilmoittautumisaika
01.06.2023 - 27.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 20.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kai Salonen
- Juha Kaikkonen
- Jasse Kesti
- Esko Ansami
Vastuuhenkilö
Kai Salonen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa ammatillisessa, monialaisessa ryhmässä monikameratuotannon. Hän tuntee signaalitien rakentamisen perusteet sekä tyypillisen komentokielen ja kuvakokojen järjestelmän. Opiskelija tuntee monikameratuotantojen erityispiirteet ja harjaantuu valitsemiinsa työrooleihin.
Sisältö (OJ)
Monikameratekniikkaan ja -sisältöihin liittyvät opetukset ja studioharjoitukset. Monikameratuotannon työryhmän roolit ja komentokieli. Käytännön tuotantoon valmistautuminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Lisätiedot (OJ)
Arviointi perustuu oppimispäiväkirjaan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja suorittaa annettuja tehtäviä ohjatusti ryhmän jäsenenä. Opiskelija osoittaa ymmärtävänsä monikameratuotannon pääpiirteet ja pystyy toimimaan sovitussa työroolissa ohjeiden mukaisesti. Opiskelija pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja suorittaa itsenäisesti keskeisiä tehtäviä ja toimii työryhmän aktiivisena jäsenenä. Hän osaa kuvata monikameratuotannon työprosessin ja perustella tehdyt valinnat. Hän tuntee monikameratuotannon teknisen järjestelmän perusteet sekä tyypillisen komentokielen ja kuvakokojen järjestelmän. Opiskelija arvioi omaa toimintaansa ja osallistuu vaihtoehtoisten ratkaisujen kehittämiseen. Hän ottaa vastaan ja antaa aktiivisesti palautetta. Opiskelija harjaantuu valitsemiinsa monikameratuotannon työrooleihin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti sekä itsenäisesti että työryhmän jäsenenä eri työrooleissa. Hän suoriutuu annetuista tehtävistä erinomaisesti toimien rakentavasti, ryhmähenkeä luoden ja ylläpitäen sekä muita ryhmän jäseniä tukien. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää toimintaansa ammattimaisesta näkökulmasta. Hän suhteuttaa työprosessinsa kokonaisuuteen ja tuntee monikameratuotannon erityispiirteet. Hän tuntee signaalitien rakentamisen perusteet ja hallitsee komentokielen ja kuvakokojen järjestelmän. Hän tunnistaa omat ja projektin vahvuudet ja kehittämiskohteet ja pystyy tarvittaessa toimimaan useissa monikameratuotannon työrooleissa.
Aika ja paikka
Ajoitus:
Kaikki syksyn 2023 tv-jaksot (4 kpl) ovat sidoksissa toisiinsa ja ovat kokonaisuus. Monikameraharjoitukset toteutetaan samoissa ryhmissä kuin kurssiä edeltävät journalismi- ja tv-ohjelmien suunnittelu -kurssit. Ryhmän 1 muodostavat pienryhmät 1-3 ja ryhmän 2 pienryhmät 4-6.
Opetus on viikoilla 39 - 43 (arvioitavana aktiivinen osallistuminen, tentti ja oppimisraportti, jossa koettua peilataan kurssin osaamistavoitteisiin)
- viikko 39 teoriaopetus Kinossa
- viikot 40 ja 41 tiistai - torstai (harjoitukset studiossa)
- viikko 43 maanantai - lauantai (ryhmä 1: ma - ke, ryhmä 2 to - la)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti pidetään viikon 39 torstaina eli 28.9.2023 osana monikameratuotannon teoriaopetusta.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
TAMKin media-alan arviointikriteerit ja lisäksi aktiivinen läsnäolo, tentti ja oppimispäiväkirja.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opiskelija osaa toteuttaa ammatillisessa, monialaisessa ryhmässä monikameratuotannon. Hän tuntee signaalitien rakentamisen perusteet sekä tyypillisen komentokielen ja kuvakokojen järjestelmän. Opiskelija tuntee monikameratuotantojen erityispiirteet ja harjaantuu valitsemiinsa työrooleihin.
Oppimateriaalit
Materiaali jaetaan pääosin teoriaviikolla eli 39.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla valmistaudutaan Ylen kanssa tehtävään Pikku Kakkosen tuotantoon. Tämän kurssin käyminen on välttämätön edellytys TV-projekti -nimiselle kurssille.
Ilmoittautumisaika
20.10.2023 - 18.11.2023
Ajoitus
19.11.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 35
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuomas Niemi
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää näyttelijäohjauksen perusmenetelmiä ja harjoituksia. Hän tietää, mitä ja millaista tietoa näyttelijä tarvitsee viedäkseen kohtauksen läpi tuoreella ja koskettavalla tavalla. Opiskelija osaa arvioida vuorovaikutustaitojaan ohjaustilanteessa.
Sisältö (OJ)
Ohjauksen teoria. Kohtausharjoitukset, joissa opiskelija toimii itse esiintyjänä. Improvisointiharjoitukset. Ohjauksen ja vuorovaikutuksen itsearviointi.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää näyttelijäohjauksen perusmenetelmiä ja harjoituksia. Hän osallistuu harjoituksiin tyydyttävällä tasolla. Opiskelija osaa arvioida vuorovaikutustaitojaan ohjaustilanteessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tietää näyttelijäohjauksen perusmenetelmiä ja harjoituksia. Hän tietää, mitä ja millaista tietoa näyttelijä tarvitsee viedäkseen kohtauksen läpi tuoreella ja koskettavalla tavalla. Opiskelija osaa arvioida vuorovaikutustaitojaan ohjaustilanteessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tietää näyttelijäohjauksen perusmenetelmiä ja harjoituksia ja osallistuu aktiivisesti harjoituksiin. Hän tietää, mitä ja millaista tietoa näyttelijä tarvitsee viedäkseen kohtauksen läpi tuoreella ja koskettavalla, dramaturgiaa tukevalla tavalla. Hän pystyy ohjaamaan erilaisia näyttelijöitä ja luomaan harjoitus- tai kuvaustilanteessa turvallisen ja keskittyneen tunnelman. Opiskelija osaa arvioida vuorovaikutustaitojaan ohjaustilanteessa.
Aika ja paikka
Viikot 47 ja 49
ti-ke-to-pe(ip)
Viikko 47
Klo
Ti: 10-16
Ke 10-16
To Ryhmätyötyöskentelyä
Pe 13-16 Harjoitusten läpikäyntiä
Viikko 49
Ti: Klo 10 - 12 Uusi harjoitus13- 16 Uuden harjoituksen suunnittelua
Ke Harjoituksen kuvausta ryhmissä
Pe 10 - 16 Harjoitusten läpikäyntiä, Yhteenveto ja lopetus
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivisuus ryhmätöissä ja läsnäolo
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Workshop, käytänön harjoituksia.
Oppimateriaalit
Judith Weston - Näyttelijän ohjaaminen
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Harjoitukset ryhmissä 80%
Luento 20%
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 30.11.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Moilanen
- Tuomas Niemi
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Arto Koskinen
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija perehtyy ohjaajan työhön fiktiivisessä ja dokumentaarisessa ilmaisussa sekä valituissa television eri ohjelmatyypeissä. Hän pystyy työryhmän johtamiseen ohjaajan roolissa.
Sisältö (OJ)
Käytännön harjoituksia ja toimimista valituissa projekteissa ohjaajana tai apulaisohjaajana.
Esitietovaatimukset (OJ)
Opiskelijat valitaan erillisillä tehtävillä ja haastattelulla. Edellytetään media-alan tutkinto-ohjelman aiempien opintojen suorittamista aikataulussa.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija pystyy toimimaan projekteissa ohjaajan roolissa tyydyttävästi. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta tyydyttävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija pystyy toimimaan projekteissa ohjaajan roolissa hyvin. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta hyvin. Hän pystyy ratkaisemaan tuotantojen ja ohjaustilanteiden ongelmatilanteita opettajien tuella.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija pystyy toimimaan projekteissa ohjaajan roolissa hyvin. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta erinomaisesti sekä antaa rakentavaa palautetta muille työryhmän jäsenille. Hän pystyy ratkaisemaan tuotantojen ja ohjaustilanteiden ongelmatilanteita itsenäisesti ja ryhmän kanssa yhteistyössä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Osallistuminen, oma aktiivisuus ja oppimisraportti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Työryhmäkohtaiset tapaamiset erikseen sovittuina ajankohtina.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 16.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 50
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Tommi Moilanen
- Tuomas Niemi
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Arto Koskinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa laatia ohjaussuunnitelman. Hän osaa analysoida kohtausten merkityksen elokuvassa. Hän osaa suunnitella kohtausten elokuvallisen näyttämöllepanon ja keskinäisen jatkuvuuden.
Sisältö (OJ)
Kohtausharjoitukset. Suunnitellaan elokuvan kohtaukset ja toteutetaan ohjaussuunnitelma elokuvakäsikirjoituksesta.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen, mutta tekee tehtävänsä pintapuolisesti ja soveltaa oppimaansa tietoa harjoituksiin niukasti. Opiskelija ymmärtää näyttämöllepanon periaatteet
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja toteuttaa annetut tehtävät aikataulussa. Opiskelija soveltaa oppimaansa tietoa harjoituksiin. Hän toimii vuorovaikutteisessa yhteistyössä pienryhmän sisällä. Hän ymmärtää näyttämöllepanon merkityksen ja kameran suhteen näyttämön tapahtumiin elokuvallisesta näkökulmasta
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu aktiivisesti opetukseen ja toteuttaa annetut tehtävät kiitettävästi ja aikataulussa. Opiskelija reflektoi tekemäänsä harjoitusta ja kehittää itse itseään. Hän toimii sujuvassa vuorovaikutuksessa eri kokoisissa työryhmissä ja hallitsee kurssin antamat opit ja työkalut monipuolisesti sekä osaa soveltaa niitä muuttuviin tilanteisiin. Opiskelja hallitsee ja muokkaa näyttämöllepanoa tarinan vaatiman lopputunnelman saavuttamiseksi. Hän ymmärtää ja hallitsee kameran asettamat rajoitteet ja sen luomat mahdollisuudet osana elokuvallista kerrontaa ja kohtauksen suunnittelua.
Aika ja paikka
Kuvastudio.
Tammikuussa viikot: 2,3,4,5 (ti,ke,to)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja ja käytännön harjoituksia.
Ilmoittautumisaika
08.12.2023 - 08.02.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Teppo Nuutinen
- Arto Koskinen
Vastuuhenkilö
Arto Koskinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa hyödyntää kulttuurista ympäristöään ja havaintomaailmaansa aiheiden valinnassa ja käsikirjoittamisessa. Hän tuntee kolmen näytöksen mallin ja sen eri sovellukset. Hän osaa jäsentää käsikirjoituksensa näytöksiin, jaksoihin ja kohtauksiin sekä määritellä niiden dramaturgiset merkitykset. Hän oppii käyttämään erilaisia metodeja käsikirjoituksen rakenteen muodostamisessa.
Sisältö (OJ)
Kohtaus- ja analyysiharjoitukset. Lyhytelokuvan käsikirjoituksen suunnittelu, kirjoittaminen ja uudelleenkirjoittaminen.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu luennoille vaihtelevasti, aikataulussa pysyminen tuottaa vaikeuksia. Opiskelija osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta tyydyttävästi. Draamallinen ajattelu heikkoa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelijan osallistuminen ja aktiivisuus tunneilla vaihtelevaa. Opiskelija osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta hyvin. Suoriutuu annetuista tehtävistä ja käsikirjoitusprosessista. Draamallisen ajattelun sisäistäminen kohtalaista.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu, on aktiivinen tunneilla ja osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta erinomaisesti. Käsikirjoitus etenee aikatulun mukaisesti. Opiskelija osoittaa vahvaa draamallisen ajattelun sisäistämiskykyä. Omaperäinen lähestymistapa käsikirjoittamiseen.
Aika ja paikka
Käsikirjoituksen kevään ammattiopinnot alkavat viikolla 6 tiistaina 7.2.23. Kurssikohtaiset (Sarjamuodot ja konseptointi, Ryhmäkirjoittaminen, Omakohtainen kokemus ja käsikirjoittaminen) aikataulut julkaistaan tuolloin.
Kurssien lähiopetus tapahtuu Mediapoliksella ja etäopetus zoom-yhteydellä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Online-teoriaopetus ja palaute kasvokkain ja kirjoittaminen omalla ajalla
Vertaiskeskustelut ja arvioinnit
Oppimateriaalit
Verkkomateriaalit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 5op kokonaisuus eli 135h oppilastyötä.
Sisällön jaksotus
Luennot 20%
Itsenäiset kirjoitustehtävät 40%
Mentorointi ja keskustelut 40%
Ilmoittautumisaika
21.08.2023 - 25.10.2023
Ajoitus
27.10.2023 - 21.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
30 - 45
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
20MAMedianomi (AMK) 2020
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet. Opiskelija osaa antaa ja ottaa vastaan ja hyödyntää vertaispalautetta opinnäytetyöseminaarissa.
Sisältö (OJ)
Jaksolla perehdytään opinnäytetyön perusmalleihin, tavoitteisiin ja TAMKin
opinnäyteohjeisiin sekä harjoitellaan valittujen tutkimusmenetelmien käyttämistä.
Opiskelija tekee opinnäytetyönsä aiheesta ensimmäisen kirjallisen version
seminaarityönä. Seminaariesitysten kuuntelu ja osallistuminen palautekeskusteluun.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ammatillisia ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportointiin tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet tyydyttävästi. Opiskelija osaa ottaa vastaan vertaispalautetta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet. Opiskelija osaa antaa ja hyödyntää vertaispalautetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet erinomaisesti. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja hyödyntää vertaispalautetta sekä antaa sitä muille opiskelijoille rakentavasti.
Aika ja paikka
2. periodi, Zoom
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään kaksi opettajan hyväksymistä syistä, ja opiskelijan tulee korvata kyseiset kerrat itsenäisillä tehtävillä tai muulla sovittavalla tavalla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäopetus ja ohjaustapaamiset Zoomissa (tai tarvittaessa Teamsissä). itsenäinen opiskelu ja pienryhmätyöskentely Moodlessa, kurssitehtävät viikottain. Päätehtävänä opinnäytteen aiheesta tehtävä, sitä suppeampi kirjallinen seminaarityö, joka käsitellään yhteisöllisesti. Seminaarityön sivumäärä on 15-25 liuskaa ja siihen saa palautetta sekä opettajilta että vertaisopponoinnin kautta. Seminaarityöstä tehdään lopuksi myös itsearviointi.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali opettajalta ja Moodlesta.
Suositeltavaa luettavaa:
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Hyvärinen, M., Nikander, P. & Ruusuvuori J. (toim.). 2017. Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: SanomaPro.
Tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja. Tietoarkisto: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Erilaiset menetelmäoppaat omasta seminaarityön aiheesta ja tutkimusmenetelmistä riippuen. Lisää linkkejä ja metodilähteitä julkaistaan moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetus ja pienryhmätyöskentely 30%
Itsenäinen työskentely ja kurssitehtävät 70%
Sisällön jaksotus
Seminaarikurssi alkaa pe 27.10. ja päättyy 15.12. Kokoontumiskerrat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Välissä kirjoitustauko (8.12.), jolloin ei yhteistä tapaamista.
Kurssille valmistaudutaan ennakkoon päivittämällä opinnäytetyösuunnitelma ajan tasalle, palautetaan Moodleen kurssin alettua.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Suoritetaan etäopetuksessa, johon kuuluu tehtävät ja 3h zoom-tapaamiset perjantaisin 9-12. Muista tavoista neuvotellaan erikseen kurssin opettajien kanssa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Riippuu opiskelijan seminaari-/opinnäytetyön aiheesta.
Kansainvälisyys
Riippuu opiskelijan seminaari-/opinnäytetyön aiheesta.
Lisätietoja opiskelijoille
Seminaarikurssi alkaa 27.10. ja päättyy 15.12.
Kurssitehtävien aiheina ovat rajaus ja fokusointi, sisällysluettelo, lukujen kirjoittaminen ja viittauskäytännöt sekä lopullisen seminaarityön palauttaminen, työn esittely ja toisen seminaarityön opponointi. Kurssilla työskennellään aluksi yhdessä ja loppupuolella tarvittaessa kahdessa seminaariryhmässä, joiden kokoonpano selviää ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Seminaariryhmien ohjaajat pitävät muutamia erillisiä ohjaustapaamisia omille ryhmäläisilleen sopimuksen mukaan.
Kun opiskelija on suorittanut opinnäyteseminaarin ja edeltävät opinnot, hän on valmis siirtymään opinnäytevaiheeseen viemällä opinnäytesuunnitelman wihiin, wihi.tamk.fi. Sen jälkeen kullekin nimitetään opinnäytettä ohjaava opettaja.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat heikkoja ja puutteellisia. Tehtävien palautukset ovat pääsääntöisesti myöhässä. Tietämyksen ja perustelujen osoittaminen sekä vertaispalautteen antaminen ovat tasoltaan heikkoa tai tyydyttävää. Opiskelijan itsearviointi on vähäistä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat hyviä. Tehtävien palautukset ovat pääsääntöisesti ajallaan. Opiskelija osoittaa hyvää tietämystä, osaa perustella valintojaan ja päätelmiään, antaa vertaispalautetta ja osaa arvioida omaa suoritustaan hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat kiitettäviä. Tehtävät on palautettu ajallaan. Opiskelija osoittaa kiitettävää tietämystä, perustelee valintojaan ja päätelmiään, antaa vertaispalautetta ja osaa arvioida omaa suoritustaan erinomaisesti.
Ilmoittautumisaika
03.02.2024 - 20.03.2024
Ajoitus
22.03.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet. Opiskelija osaa antaa ja ottaa vastaan ja hyödyntää vertaispalautetta opinnäytetyöseminaarissa.
Sisältö (OJ)
Jaksolla perehdytään opinnäytetyön perusmalleihin, tavoitteisiin ja TAMKin
opinnäyteohjeisiin sekä harjoitellaan valittujen tutkimusmenetelmien käyttämistä.
Opiskelija tekee opinnäytetyönsä aiheesta ensimmäisen kirjallisen version
seminaarityönä. Seminaariesitysten kuuntelu ja osallistuminen palautekeskusteluun.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ammatillisia ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportointiin tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet tyydyttävästi. Opiskelija osaa ottaa vastaan vertaispalautetta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet. Opiskelija osaa antaa ja hyödyntää vertaispalautetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa havainnollistaa opinnäytetyöprosessiaan visuaalisilla ja kirjallisilla dokumenteilla. Opiskelija pystyy tarkastelemaan ja arvioimaan ammatillisia kehittämisprojekteja ja taiteellisia projekteja tutkivasta näkökulmasta. Hän osaa soveltaa projektin raportoinnin kannalta hyödyllisiä tutkimus- ja analyysimetodeja sekä hallitsee tutkimusviestinnän periaatteet erinomaisesti. Opiskelija osaa ottaa vastaan ja hyödyntää vertaispalautetta sekä antaa sitä muille opiskelijoille rakentavasti.
Aika ja paikka
4. periodi Zoomissa
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään kaksi opettajan hyväksymistä syistä, ja opiskelijan tulee korvata kyseiset kerrat itsenäisillä tehtävillä tai muulla sovittavalla tavalla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäopetus ja ohjaustapaamiset Zoomissa (tai tarvittaessa Teamsissä). Itsenäinen opiskelu ja pienryhmätyöskentely Moodlessa, kurssitehtävät viikottain. Päätehtävänä opinnäytteen aiheesta tehtävä, sitä suppeampi kirjallinen seminaarityö, joka käsitellään yhteisöllisesti. Seminaarityön sivumäärä on 15-25 liuskaa ja siihen saa palautetta sekä opettajilta että vertaisopponoinnin kautta. Seminaarityöstä tehdään lopuksi myös itsearviointi.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali opettajalta ja Moodlesta.
Suositeltavaa luettavaa:
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Hyvärinen, M., Nikander, P. & Ruusuvuori J. (toim.). 2017. Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: SanomaPro.
Tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja. Tietoarkisto: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Erilaiset menetelmäoppaat omasta seminaarityön aiheesta ja tutkimusmenetelmistä riippuen. Lisää linkkejä ja metodilähteitä julkaistaan Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opetus ja pienryhmätyöskentely 30%
Itsenäinen työskentely ja kurssitehtävät 70%
Sisällön jaksotus
Seminaarikurssi alkaa pe 22.3. ja päättyy 24.5. Kokoontumiskerrat Zoomissa perjantaisin klo 9-12 ja lisäksi on kaksi perjantaita on varattu kirjoittamiselle seuraavasti: 22.3., 5.4., 12.4., (19.4. kirjoitusvapaa), 26.4., 3.5., 10.5., (17.5. kirjoitusvapaa), 24.5.
Kurssille valmistaudutaan ennakkoon päivittämällä opinnäytetyösuunnitelma ajan tasalle, palautetaan Moodleen kurssin alettua.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Suoritetaan etäopetuksessa, johon kuuluu tehtävät ja 3h Zoom-tapaamiset perjantaisin 9-12. Muista tavoista neuvotellaan erikseen kurssin opettajien kanssa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tapauskohtaisesti ja opiskelijan seminaari-/opinnäytetyön aiheesta riippuen.
Kansainvälisyys
Tapauskohtaisesti ja opiskelijan seminaari-/opinnäytetyön aiheesta riippuen.
Lisätietoja opiskelijoille
Seminaarikurssi alkaa pe 22.3. ja päättyy 24.5. Kokoontumiskerrat Zoomissa perjantaisin klo 9-12 ja lisäksi kaksi perjantaita on varattu kirjoittamiselle seuraavasti: 22.3., 5.4., 12.4., (19.4. kirjoitusvapaa), 26.4., 3.5., 10.5., (17.5. kirjoitusvapaa), 24.5.
Kurssille valmistaudutaan ennakkoon päivittämällä opinnäytetyösuunnitelma ajan tasalle, palautetaan Moodleen kurssin alettua.
Kurssitehtävien aiheina ovat rajaus ja fokusointi, sisällysluettelo, lukujen kirjoittaminen ja viittauskäytännöt sekä lopullisen seminaarityön palauttaminen, työn esittely ja toisen seminaarityön opponointi. Kurssilla työskennellään aluksi yhdessä ja loppupuolella tarvittaessa kahdessa seminaariryhmässä, joiden kokoonpano selviää ensimmäisen kokoontumiskerran jälkeen. Seminaariryhmien ohjaajat pitävät muutamia erillisiä ohjaustapaamisia omille ryhmäläisilleen sopimuksen mukaan.
Kun opiskelija on suorittanut opinnäyteseminaarin ja edeltävät opinnot, hän on valmis siirtymään opinnäytevaiheeseen.
Ilmoittautumisaika
10.06.2023 - 01.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 20.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
30 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
20MAMedianomi (AMK) 2020
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Sisältö (OJ)
Perehdytään media-alan tutkimus- ja kehittämismenetelmiin. Opiskelija määrittelee, taustoittaa ja rajaa opinnäytetyönsä aihetta ja siihen liittyviä tutkimuskysymyksiä. Opiskelija laatii yksilöllisen tai ryhmässä tehtävän opinnäytehankkeen suunnitelman ja siihen liittyvän kirjallisen opinnäytetyön suunnitelman.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteita, Opiskelija pystyy määrittelemään hankkeeseen liittyviä tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa suunnitella hankkeeseen tiedonhankinnan tapoja ja analyysimenetelmiä tyydyttävästi. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille kunnianhimoiset tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä luovasti, analyyttisesti ja täsmällisesti. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa. Opiskelijan aikataulun hallinta on erinomaista. Hän osaa antaa myös kanssaopiskelijoille rakentavaa palautetta.
Aika ja paikka
1. periodi - opetukset ja etätapaamiset perjantaisin klo 9-12 välillä 1.9 - 13.10.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on tentti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään kaksi opettajan hyväksymistä syistä, ja opiskelijan tulee korvata kyseiset kerrat sovitulla tavalla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetus etänä Zoomissa. Itsenäinen-/pienryhmätyöskentely, opiskelua Moodlessa ja digityökaluilla, kurssitehtävät, tentti.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali opettajilta ja Moodlesta.
Suositeltavaa luettavaa:
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Hyvärinen, M., Nikander, P. & Ruusuvuori J. (toim.). 2017. Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: SanomaPro.
Tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja. Tietoarkisto: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Etäopetus ja ryhmätyöskentely 40%
Itsenäinen työskentely ja kurssitehtävät 60%
Sisällön jaksotus
Opparikurssi alkaa 1.9. ja päättyy 13.10. 2023. Kokoontumiset ovat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Tarkempi työjärjestys esitellään Moodlessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opinnäytteen suunnittelu ja tutkimusmenetelmät eli opparikurssi suoritetaan etäopetuksessa. Muista tavoista neuvotellaan erikseen kurssin opettajien kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opparikurssi painottuu seminaari-/opinnäytetyön aiheen ideointiin ja suunnitteluun sekä tutkimusmenetelmien ja tieteellisen kirjoittamisen perusasioihin tutustumiseen. Kurssilla tehdään aiheeseen liittyviä tehtäviä, joista keskeisimmät ovat haastattelu-, havainnointi- tai kyselytehtävä sekä opinnäytetyösuunnitelman ensimmäinen versio. Tehtävien tukena käytetään tunneilla läpikäytyä sekä kurssimateriaaleja
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat heikkoja ja puutteellisia. Tehtävien palautukset ovat pääsääntöisesti myöhässä. Tietämyksen ja perustelujen osoittaminen sekä vertaispalautteen antaminen ovat tasoltaan heikkoa tai tyydyttävää. Opiskelijan itsearviointi on vähäistä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat hyviä. Tehtävien palautukset ovat pääsääntöisesti ajallaan. Opiskelija osoittaa hyvää tietämystä, osaa perustella valintojaan ja päätelmiään, antaa vertaispalautetta ja osaa arvioida omaa suoritustaan hyvin.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelijan aktiivisuus, osallistuminen sekä kurssitehtävien taso ovat kiitettäviä. Tehtävät on palautettu ajallaan. Opiskelija osoittaa kiitettävää tietämystä, perustelee valintojaan ja päätelmiään, antaa vertaispalautetta ja osaa arvioida omaa suoritustaan erinomaisesti.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 17.01.2024
Ajoitus
19.01.2024 - 20.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
Vastuuhenkilö
Maaret Salminen
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Sisältö (OJ)
Perehdytään media-alan tutkimus- ja kehittämismenetelmiin. Opiskelija määrittelee, taustoittaa ja rajaa opinnäytetyönsä aihetta ja siihen liittyviä tutkimuskysymyksiä. Opiskelija laatii yksilöllisen tai ryhmässä tehtävän opinnäytehankkeen suunnitelman ja siihen liittyvän kirjallisen opinnäytetyön suunnitelman.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteita, Opiskelija pystyy määrittelemään hankkeeseen liittyviä tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa suunnitella hankkeeseen tiedonhankinnan tapoja ja analyysimenetelmiä tyydyttävästi. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa ideoida, suunnitella ja aikatauluttaa työelämälähtöisen opinnäytehankkeen ja asettaa sille kunnianhimoiset tavoitteet. Opiskelija tunnistaa hankkeen erityispiirteistä nousevia tutkimuskysymyksiä ja taustatiedon tarpeita. Opiskelija osaa arvioida ja valita oman hankkeensa kannalta tarpeellisia tiedonhankinnan tapoja, teorioita ja analyysimenetelmiä luovasti, analyyttisesti ja täsmällisesti. Jos opinnäytteeseen liittyy yhteishanke, opiskelija osaa määritellä siitä oman työosuutensa. Opiskelijan aikataulun hallinta on erinomaista. Hän osaa antaa myös kanssaopiskelijoille rakentavaa palautetta.
Aika ja paikka
3. periodi - opetukset ja etätapaamiset perjantaisin klo 9-12 välillä aikavälillä 19.1.-15.3.2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla on tentti.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään kaksi opettajan hyväksymistä syistä, ja opiskelijan tulee korvata kyseiset kerrat sovitulla tavalla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetus etänä Zoomissa. Itsenäinen-/pienryhmätyöskentely, opiskelua Moodlessa ja digityökaluilla, kurssitehtävät, tentti TUNI-EXAMissa.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali opettajilta ja Moodlesta.
Suositeltavaa luettavaa:
Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. 2009. Tutki ja kirjoita. 15. uudistettu painos. Helsinki: Tammi.
Hyvärinen, M., Nikander, P. & Ruusuvuori J. (toim.). 2017. Tutkimushaastattelun käsikirja. Tampere: Kustannusosakeyhtiö Vastapaino.
Ojasalo, K., Moilanen, T. & Ritalahti, J. 2014. Kehittämistyön menetelmät. Uudenlaista osaamista liiketoimintaan. 3. uudistettu painos. Helsinki: SanomaPro.
Tutkimusmenetelmien verkkokäsikirja. Tietoarkisto: https://www.fsd.tuni.fi/fi/palvelut/menetelmaopetus/
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Etäopetus ja ryhmätyöskentely 40%
Itsenäinen työskentely ja kurssitehtävät 60%
Sisällön jaksotus
Opparikurssi alkaa 19.1. ja päättyy 15.3. 2024. Kokoontumiset ovat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Tarkempi työjärjestys esitellään Moodlessa.
Kokoontumiskertoja on 7 ja lisäksi yksi perjantai on varattu itsenäiselle työskentelylle seuraavasti: 19.1., 26.1., 2.2., 9.2., 16.2., (23.2. itsenäinen työskentely), 8.3., 15.3.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Opinnäytteen suunnittelu ja metodit eli opparikurssi suoritetaan etäopetuksessa. Muista tavoista neuvotellaan erikseen kurssin opettajien kanssa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tapauskohtaisesti ja opiskelijan tulevasta opinnäytetyön aiheesta riippuen.
Kansainvälisyys
-
Lisätietoja opiskelijoille
Opparikurssi painottuu seminaari-/opinnäytetyön aiheen ideointiin ja suunnitteluun sekä tutkimusmenetelmien ja tieteellisen kirjoittamisen perusasioihin tutustumiseen. Kurssilla tehdään aiheeseen liittyviä tehtäviä, joista keskeisimmät ovat haastattelu-, havainnointi- tai kyselytehtävä, opinnäytetyösuunnitelman ensimmäinen versio, sekä tentti. Tehtävien tukena käytetään tunneilla läpikäytyä sekä kurssimateriaaleja
Opparikurssi alkaa 19.1. ja päättyy 15.3. 2024. Kokoontumiset ovat Zoomissa perjantaisin klo 9-12, ellei toisin ilmoiteta. Tarkempi työjärjestys esitellään Moodlessa.
Kokoontumiskertoja on 7 ja lisäksi yksi perjantai on varattu itsenäiselle työskentelylle seuraavasti: 19.1., 26.1., 2.2., 9.2., 16.2., (23.2. itsenäinen työskentely), 8.3., 15.3.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 22.12.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
1 - 5
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kai Salonen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii toteuttamaan käytännön tilausprojektin yksin, työryhmässä, oman yrityksen tai opiskelijaosuuskunnan kautta. Hän pystyy tavoitteelliseen, aikataulutettuun työskentelyyn, johon liittyy ohjaus- ja projektipalavereja. Tarkemmat oppimistavoitteet, suoritustapa ja opintopisteiden määrä sovitaan ohjaavan opettajan kanssa.
Sisältö (OJ)
Opiskelija tai työryhmä toteuttaa tavoitteellisen mediaprojektin ulkopuoliselle asiakkaalle tai yhteistyökumppanille. Suunnittelu- ja palautepalaverit ohjaavan opettajan ja tilaajan kanssa. Opintopistemäärä (1-5) ja raportoinnin tapa määritellään ohjaavan opettajan kanssa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Suoritus hyväksytään, kun opiskelija on osallistunut projektiin ja sen palautetilaisuuksiin riittävästi sekä raportoinut kokemuksensa ja työaikansa käytön ohjaavalle opettajalle kirjallisesti tai tarkemmin sovitulla tavalla. Projektiin osallistumiseen ja siitä raportoimiseen käytetty aika arvioidaan ja muutetaan opintopisteiksi käyttäen kaavaa 27h = 1 op.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
03.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 15.12.2023
Laajuus
3 - 5
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Ari Koivumäki
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija ymmärtää, mikä podcast on ja millainen yleisösuhde sillä saavutetaan. Opiskelija osaa tarkastella äänijournalistisia tuotantoja genrejen eli lajityyppien mukaan. Hän ymmärtää konseptin merkityksen, osaa ideoida, tehdä ja tuottaa ohjelmakonseptin. Kurssin lopuksi opiskelija ymmärtää, millaista suunnittelua podcast-ohjelmatyö vaatii.
Sisältö (OJ)
Podcast-tuotannon äänikerronnan ja tuotantoprosessin perusteet: ohjelman journalistisesta suunnittelusta sen tallennukseen, äänenkäsittelyyn ja julkaisuun. Jaksoon liittyy verkossa toteutettavia tehtäviä, jotka käsittelevät tuotantotekniikkaa ja podcastien ilmaisukeinoja.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija osaa ideoida ja toteuttaa podcast -ohjelmakonseptin, joka osoittaa ymmärryksen kohderyhmästä, lajityypistä ja podcast-tuotannon suunnittelusta ja toteuttamisesta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.11.2023 - 31.10.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
3 - 5
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 60
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
-
VAPAAVapaasti valittavat opinnot

Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi Moodlessa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Itsenäisesti suoritettava verkkokurssi Moodlessa
Oppimateriaalit
ks Moodle
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 07.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 27.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 56
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Tomi Leino
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija hallitsee projektinhallinnan peruskäsitteet ja osaa toimia työtehtävästä riippumatta vastuullisesti osana työryhmää projektin eri vaiheissa. Opiskelija osaa laatia projektisuunnitelmia ja yksinkertaisia projektisopimuksia sekä tietää keskeiset tekijänoikeudet. Hän osaa toimia kustannustehokkaasti ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Opiskelija tietää tiimityön perusedellytykset. Hän osaa analysoida omaa toimintaansa sekä tiimin muiden jäsenten toimintaa tiimityön onnistumisessa. Hän tuntee tiimityön kehttämisen keinoja sekä yksilön että ryhmän tasolla. Hän osaa soveltaa projektinhallinnan ja tiimityön perusteita elokuvaprojekissa.
Sisältö (OJ)
Projektinhallinnan perusteet. Ryhmätehtävinä toteutettavat suunnitelmat, esimerkiksi tuotantosuunnitelma ja markkinointi- ja jakelusuunnitelma. Tekijänoikeudet. Tiimityön perusteet yksilön ja ryhmän tasolla. Projektinhallinnan ja tiimityöskentelyn käytännön käytäntöjä opiskellaan Fiktioprojektikurssin yhteydessä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää projektinhallinnan, tiimityön ja tekijänoikeuksien peruskäsitteitä tyydyttävällä tasolla. Aikataulutuksessa ja työntehtävien vastuullisessa hoitamisessa on kehitettävää. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu tyydyttävästi. Opiskelija osallistuu projekti- ja tiimitapaamisiin.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa projektinhallinnan, tiimityön ja tekijänoikeuksien peruskäsitteitä suunnitelmissa ja muissa oppimistehtävissä. Hän osoittaa vastuullisuutta ja täsmällisyyttä aikataulutuksen ja työntehtävien hoitamisessa. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu hyvin. Opiskelijan osallistuu aktiivisesti projekti- ja tiimitapaamisiin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija soveltaa sujuvasti projektinhallinnan, tiimityön ja tekijänoikeuksien peruskäsitteitä suunnitelmissa ja muissa oppimistehtävissä. Hän osoittaa itsenäisyyttä, vastuullisuutta, täsmällisyyttä ja ongelmanratkaisukykyä aikataulutuksen ja työntehtävien hoitamisessa. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu erinomaisesti. Opiskelijan osallistuu aktiivisesti projekti- ja tiimitapaamisiin, ja vaikuttaa rakentavasti ryhmän toimintaan projektissa.
Aika ja paikka
Ensimmäisellä periodilla kokoontumiset pääosin tiistaisin ja keskiviikkoisin, torstaisin pienryhmätapaamisia.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti ti 2.4. klo 9-12
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ryhmätyöt, tuntiaktiivisuus ja tenttiarvosana.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Projektinhallinnan ja tiimityöskentelyn perusteet – teorialuentoja ja harjoituksia.
Ryhmätehtävinä toteutettavat suunnitelmat, esimerkiksi tuotantosuunnitelma (projektisuunnitelma).
Tekijänoikeudet ja sopimukset.
Projektinhallinnan ja tiimityöskentelyn käytäntöjä opiskellaan Fiktioprojektikurssin yhteydessä.
Arviointi perustuu ryhmän yhteisiin tehtäviin ja henkilökohtaiseen tenttiarvosanaan.
Oppimateriaalit
Kirjallisuutta koskien projektinhallintaa ja tiimityöskentelyä. Tentittävä aineisto ja oheiskirjallisuus julkaistaan kurssin alkaessa Moodle-alustalla.
Sisällön jaksotus
Teoria ajoittuu pääosin viikoille 2-5, käytännön harjoitukset lomittuvat fiktioprojektin tekemisen oheen.
Lisätietoja opiskelijoille
Tarkemmat aikataulutiedot julkaistaan Moodlessa tammikuun alussa.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 - 5
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Kai Salonen
- Pertti Näränen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Kai Salonen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy tavoitteelliseen, aikataulutettuun työskentelyyn, johon liittyy ohjaus- ja projektipalavereja ohjaajan, työryhmän ja mahdollisen tilaajan kanssa. Opiskelija osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta. Tarkemmat oppimistavoitteet, suoritustapa ja opintopisteiden määrä sovitaan ohjaavien opettajan kanssa projektikohtaisesti.
Sisältö (OJ)
Mediaprojektin toteuttaminen yksin tai työryhmän osana. Projektiraportointi ja itsearviointi ja palautekeskustelut.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun projekti on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja kun palaute on käsitelty.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
1 - 5
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pertti Näränen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija pystyy tavoitteelliseen, aikataulutettuun työskentelyyn, johon liittyy ohjaus- ja projektipalavereja ohjaajan, työryhmän ja mahdollisen tilaajan kanssa. Opiskelija osaa antaa, ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta.
Sisältö (OJ)
Mediaprojektin toteuttaminen yksin tai työryhmän osana. Projektiraportointi, itsearviointi ja palautekeskustelut.
Lisätiedot (OJ)
Tarkemmat oppimistavoitteet, suoritustapa ja opintopisteiden määrä sovitaan ohjaavien opettajan kanssa projektikohtaisesti.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytään, kun projekti on toteutettu, dokumentoitu ja raportoitu ja kun palaute on käsitelty.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 14.04.2024
Ajoitus
15.04.2024 - 31.12.2024

09.12.2023 - 22.03.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Teppo Nuutinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa hahmottaa erilaiset ryhmäkirjoittamisen muodot ja hierarkian merkityksen prosessissa. Opiskelija osaa työskennellä erilaisissa kirjoitusryhmissä. Opiskelija tuntee sarjamuotoisen teoksen käsikirjoittamisen vaiheet. Opiskelija osaa antaa, saada ja hyödyntää rakentavaa palautetta ryhmässä.
Sisältö (OJ)
Ryhmäkirjoittamisen luennot ja yhteiset analyysit. Ryhmäkirjoittamisen harjoitukset ja ryhmätyöskentely.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa hahmottaa tyydyttävästi erilaiset ryhmäkirjoittamisen muodot ja hierarkian merkityksen prosessissa. Opiskelija osaa sarjamuotoisen teoksen käsikirjoittamisen vaiheet tyydyttävästi. Opiskelija osaa antaa ja saada rakentavaa palautetta ryhmässä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa hahmottaa erilaiset ryhmäkirjoittamisen muodot ja hierarkian merkityksen prosessissa hyvin. Opiskelija osaa työskennellä erilaisissa kirjoitusryhmissä. Opiskelija osaa sarjamuotoisen teoksen käsikirjoittamisen vaiheet. Opiskelija osaa antaa, saada ja hyödyntää rakentavaa palautetta ryhmässä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa hahmottaa erilaiset ryhmäkirjoittamisen muodot ja hierarkian merkityksen prosessissa erinomaisesti. Opiskelija osaa työskennellä erilaisissa kirjoitusryhmissä. Opiskelija osaa sarjamuotoisen teoksen käsikirjoittamisen vaiheet. Opiskelija osaa antaa, saada ja hyödyntää rakentavaa palautetta ryhmässä erinomaisesti.
Aika ja paikka
Käsikirjoituksen kevään ammattiopinnot alkavat viikolla 6 tiistaina 6.2.24. Kurssikohtaiset (Sarjamuodot ja konseptointi, Ryhmäkirjoittaminen, Omakohtainen kokemus ja käsikirjoittaminen) aikataulut julkaistaan tuolloin.
Kurssien lähiopetus tapahtuu Mediapoliksella ja etäopetus zoom-yhteydellä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Katselut
Autenttiset kirjoitustehtävät
Vertaiskeskustelut ja arvioinnit
Oppimateriaalit
Kirjoittajahuone julkaisu
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-328-293-3
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 5op kokonaisuus eli 135h oppilastyötä.
Sisällön jaksotus
Luennot 30%
Itsenäiset kirjoitustehtävät 30%
Katselut ja keskustelut 20%
Mentorointi 20%
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
YLE, ammattikäsikirjoittajat
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssille otetaan mukaan 0-5 avoimen amkin tai ristiinopiskelijaa riippuen ryhmän koosta.
Ilmoittautumisaika
08.12.2023 - 08.02.2024
Ajoitus
13.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Teppo Nuutinen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa analysoida erilaisten sarjamuotojen rakenteellisia eroavuuksia ja
yhtäläisyyksiä median laaja-alaisella kentällä. Opiskelija osaa hahmottaa ja luoda sarjamuotoiseen teokseen tapoja kuljettaa ja kehittää jännitettä. Opiskelija osaa konseptoida sarjamuotoisen kokonaisuuden eri media-alustoille.
Sisältö (OJ)
Erilaisten sarjamuotoisten teosten analysointi. Sarjamuotoisten konseptien rakentaminen. Luennot sarjamuotoisten teosten dramaturgisista työkaluista. Sarjaidean pitchaaminen ja kehittäminen palautteen perusteella.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ollut passiivinen tunneilla. Hän on suorittanut annettuja tehtäviä myöhässä, eikä ole noudattanut niissä tehtävänantoa. Hänellä on poissaoloja. Opiskelija osaa tyydyttävästi analysoida erilaisten sarjamuotojen eroavuuksia ja yhtäläisyyksiä. Opiskelija osaa tyydyttävästi hahmottaa televisio-ohjelmien keskeiset formaatit, jakelukanavat ja ohjelmapaikat. Opiskelija osallistuu tyydyttävästi ryhmätöiden tekemiseen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistunut tunneille, eikä hänellä ole liikaa poissaoloja. Hän on suorittanut annetut tehtävät ajallaan ja annetun tehtävänannon mukaan. Opiskelija osaa analysoida erilaisten sarjamuotojen eroavuuksia ja yhtäläisyyksiä hyvin. Opiskelija osaa hahmottaa televisio-ohjelmien keskeiset formaatit, jakelukanavat ja ohjelmapaikat hyvin. Opiskelija osallistuu hyvin ryhmätöiden tekemiseen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistunut tunneille ja suorittanut tehtävät ajallaan annetun tehtävänannon mukaan. Opiskelija osaa kiitettävästi analysoida erilaisten sarjamuotojen eroavuuksia ja yhtäläisyyksiä. Opiskelija osaa kiitettävästi hahmottaa televisio-ohjelmien keskeiset formaatit, jakelukanavat ja ohjelmapaikat. Opiskelija osallistuu hyvin ryhmätöiden tekemiseen.
Aika ja paikka
Käsikirjoituksen kevään ammattiopinnot alkavat viikolla 6 tiistaina 6.2.24. Kurssikohtaiset (Sarjamuodot ja konseptointi, Ryhmäkirjoittaminen, Omakohtainen kokemus ja käsikirjoittaminen) aikataulut julkaistaan tuolloin.
Kurssien lähiopetus tapahtuu Mediapoliksella ja etäopetus zoom-yhteydellä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Katselut
Autenttiset kirjoitustehtävät
Vertaiskeskustelut ja arvioinnit
Oppimateriaalit
Autenttiset materiaalit ammattikentältä.
Verkkomateriaalit
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 5op kokonaisuus eli 135h oppilastyötä.
Sisällön jaksotus
Luennot 30%
Itsenäiset kirjoitustehtävät 30%
Katselut ja keskustelut 20%
Mentorointi 20%
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yle, ammattikäsikirjoittajat
Lisätietoja opiskelijoille
Kurssille otetaan mukaan 0-5 avoimen amkin tai ristiinopiskelijaa riippuen ryhmän koosta.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 10.05.2024
Laajuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 27
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Reijo Mäkelä
Vastuuhenkilö
Reijo Mäkelä
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa kertoa koulutuksestaan, omasta ammattialan osaamisestaan ja tavoitteistaan ruotsiksi. Opiskelija osaa oman opiskelualansa keskeisintä termistöä ja osaa kommunikoida tarkoituksenmukaisesti työelämään liittyvissä viestintätilanteissa.
Sisältö (OJ)
Ammattialan terminologia, alan työtehtävät, työnhakuun liittyvät ja muut työelämän suulliset viestintätilanteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä yksinkertaisesti omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu) ruotsin kielellä.
- Hoitaa pääosin ymmärrettävästi kulttuurialan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. puhelinviestintä, haastattelut, opetus- ja ohjaustilanteet, palaverit) ruotsin kielellä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä selkeästi pääosin tilanteeseen sopivalla tavalla omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu) ruotsin kielellä.
- Hoitaa melko hyvin kulttuurialan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. puhelinviestintä, haastattelut, opetus- ja ohjaustilanteet, palaverit) ruotsin kielellä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhaastattelu) ruotsin kielellä.
- Hoitaa luontevasti verkostoituen kulttuurialan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. puhelinviestintä, haastattelut, opetus- ja ohjaustilanteet, palaverit) ruotsin kielellä.
Aika ja paikka
Lähiopetusta tai etäopetusta lukujärjestyksen mukaan
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tenteistä kurssin Moodlessa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
RUOTSIN PUHUMISEN (=SUULLINEN TUOTTAMINEN JA SUULLINEN VUOROVAIKUTUS)
TAITOTASOKUVAUKSET AMMATTIKORKEAKOULUILLE
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Suullisia harjoituksia kurssin aihepiireihin liittyen pienryhmissä ja pareittain
Suullisia esityksiä
Harjoitusten tavoitteena harjoitella suullista viestintää työelämää varten ja valmistautua suulliseen tenttiin.
Oppimateriaalit
Materiaali Moodlessa
Tarvittaessa oma sanakirja ja kielioppikirja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 h työtä
Sisällön jaksotus
Ensimmäinen aihepiiri: oman alan opiskelu
Toinen aihepiiri: Työelämä
Kolmas aihepiiri: oma ala
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Näyttökoe. Ota yhteys vastuuopettajaan
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ei suoriudu työelämän yleisistä ja alakohtaisista suullisista viestintätilanteista asianmukaisella tavalla.
Tuotos liian niukkaa ja/tai puheen pääsisällön ymmärtäminen on muille osapuolille vaikeaa tai lähes mahdotonta.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
1 Selviytyy tavallisimmissa ennakoitavissa työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa.
Pystyy viestimään pääosin ymmärrettävästi, vaikka viestintä vaatii ponnisteluja kummaltakin osapuolelta.
2 Selviytyy tyydyttävästi jokapäiväisissä yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa.
Pystyy välittämään viestin, vaikka viestintä on hidasta, katkonaista ja osin epätarkkaa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
3 Selviytyy kohtalaisesti jokapäiväisissä työelämän yleisissä ja alakohtaisissa kielenkäyttötilanteissa.
Pystyy välittämään haluamansa viestin, vaikka epäröinti hidastaa puhetta ja epätarkkuudet saattavat häiritä viestintää.
4 Selviytyy hyvin monipuolisissayleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa.
Pystyy pääosin viestimään tilanteeseen sopivalla tavalla ja ottamaan huomioon keskustelukumppaninsa. Puhe on melko sujuvaa eikä viestintä vaadi ponnisteluja kummaltakaan osapuolelta.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Selviytyy hyvin monipuolisissa ja vaativissakin yleisissä ja alakohtaisissa työelämän kielenkäyttötilanteissa.
Pystyy viestimään tilanteeseen sopivalla tavalla ja ottamaan luontevasti huomioon keskustelukumppaninsa. Puhe on sujuvaa ja vaivatonta.

20 - 28

Ammattialan tekstit ja terminologia, alan työtehtävät, työnhakuun liittyvät dokumentit, työelämän kirjalliset viestintätilanteet.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä yksinkertaisesti omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhakemus, ansioluettelo, näyttelyhakemus) ruotsin kielellä.
- Hoitaa pääosin ymmärrettävästi kulttuurialan keskeisimpiä ennakoitavia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. sähköinen viestintä, haastattelut) ruotsin kielellä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä selkeästi pääosin tilanteeseen sopivalla tavalla omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhakemus, ansioluettelo, näyttelyhakemus) ruotsin kielellä.
- Hoitaa melko hyvin kulttuurialan jokapäiväisiä vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. sähköinen viestintä, haastattelut) ruotsin kielellä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa:
- Viestiä sujuvasti tilanteeseen sopivalla tavalla omasta kulttuurialan osaamisestaan (esim. työhakemus, ansioluettelo, näyttelyhakemus) ruotsin kielellä.
- Hoitaa luontevasti verkostoituen kulttuurialan monipuolisia vuorovaikutustilanteita ja asiakaskontakteja (esim. sähköinen viestintä, haastattelut) ruotsin kielellä.
Aika ja paikka
Lähiopetusta tai etäopetusta lukujärjestyksen mukaisesti maanantaisin, osa tunneista itsenäistä työtä. Ryhmät 1-2
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Katso kurssin Moodle
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
RUOTSIN KIRJOITTAMISEN (=KIRJALLINEN TUOTTAMINEN JA KIRJALLINEN VUOROVAIKUTUS)
TAITOTASOKUVAUKSET AMMATTIKORKEAKOULUILLE
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kirjallisia ja suullisia harjoituksia, jotka ovat tärkeitä työelämäviestinnässä myös media-alalla.
Sanaston harjoittelua kurssin aihepiireihin liittyen
Harjoitusten tavoitteena harjoitella kirjallista viestintää työelämää varten ja valmistaa opiskelijaa kirjalliseen tenttiin.
Oppimateriaalit
Materiaali Moodlessa
Tarvittaessa oma sanakirja ja kielioppikirja
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
2 op= 54 tuntia työtä
Sisällön jaksotus
Ensimmäinen aihepiiri: Tarvittavaa sanastoa selviytymiseen viestinnässä ruotsin kielellä
Toinen aihepiiri: Opiskelu korkeakoulussa ja media-alalla
Kolmas aihepiiri: Työelämä media-alalla

21.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 30.09.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pertti Näränen
- Janne Heinonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Pertti Näränen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa erotella television ei-fiktiivisiä lajityyppejä ja juttutyyppejä. Hän osaa ideoida, visualisoida ja toteuttaa haastatteluja ja TV-spiikkejä. Hän pystyy toteuttamaan lyhyitä TV-juttuja ammattielämää vastaavissa työryhmissä ja aikatauluissa. Hän tuntee TV-tuotantojen tyypilliset työkalut ja osaa niiden peruskäytön. Opiskelija tuntee journalismia koskevan lainsäädännön ja eettisen ohjeiston pääpiirteet ja osaa hakea niistä lisätietoa. Hän osaa kehittää tiedonhaun taitojaan.
Sisältö (OJ)
Luentoja, esimerkkiaineistoja ja harjoituksia television faktatuotannosta. Journalismin lait ja etiikka. Tuotantokaluston käyttäminen ja haastattelutilanteet. Journalistisia harjoitusjuttuja ja inserttejä televisio- tai nettikäyttöä varten.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman 1. vuoden opinnot tai vastaavat pohjatiedot ja -taidot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja tekee itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä annetut tehtävät tyydyttävästi ja ilman merkittäviä aikatauluongelmia. Tekniikan ja työvälineiden valinnassa ja hallinnassa on puutteita suhteessa resursseihin ja ilmaisuun. Harjoitustöiden sisältö on osin ulkokohtaista ja teemaan perehtymisessä on puutteita.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja journalististen harjoitusten tekemiseen itsenäisesti ja osana työryhmää. Hän osoittaa harjoitustöissä osaavansa käyttää tv-tuotannoissa käytettyjä työkaluja tarkoituksenmukaisella tavalla saaden aikaan tilaajan ja kohdeyleisön tarpeet huomioivan teoksen.
Tekniikan ja työvälineiden valinta ja hallinta on tarkoituksenmukaista suhteessa resursseihin ja laatu on hyvä suhteessa oppimistavoitteisiin. Harjoitustöistä välittyy perehtyminen valittuun teemaan ja sisältö noudattaa eettisiä periaatteita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti sekä itsenäisesti että työryhmän jäsenenä ja suoriutuu annetuista tehtävistä erinomaisesti. Tekniikan ja työvälineiden valinta ja hallinta on luovaa, monipuolista ja ammattimaista suhteessa resursseihin. Harjoitustöiden sisältö on kiinnostava ja puhutteleva kohdeyleisölle ja se noudattaa tilaajan tarpeita ja jopa ylittää ne. Sisältö on luovaa ja omaperäistä ja se noudattaa eettisiä periaatteita. Opiskelija tuntee journalismia koskevan lainsäädännön ja eettisen ohjeiston pääpiirteet ja osaa hakea niistä lisätietoa.
Aika ja paikka
Opetusta ja projektityötä ti-ke-to klo 9-15 viikot 34-35, insertin tuotanto ja palaute vko 36.
Avaus ti 22.8. klo 13-16 (Kino) - Syksyn TV-kokonaisuuden Yleisradio-yhteistyön kuvaus. TV-kokonaisuuden historiaa. Ensimmäisen jakson tehtävien esittely. Työryhmien muodostaminen.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja, harjoitustöitä, kirjallisia tehtäviä ja uutisinsertti-harjoitus.
Oppimateriaalit
Moodlen linkit ja oheisaineistot.
Sisällön jaksotus
Ti 22.8. klo 13-16 (Kino) avaus, syksyn kokonaisuuden esittely ja työryhmiin jako.
Ke 23.8. klo 13-16 (Kino) Journalismin lakeja ja etiikkaa (Näränen).
To 24.8. klo 9-12 (30015+30016) Uutisinserttitehtävän pohjustus + aiheiden ideointia työryhmissä
Ti 29.8. klo 9-12 (20064) Toimittaja Matias Väänänen: Uutis- ja mediatoimittajan työ käytännössä.
29.8. tarvittaessa Canon XF405 ja sen peruskäyttö, editin huomioon ottaminen + nopean workflow'n perusteet. Tarkentuu tarpeen mukaan.
Ke 30.8 klo 10-15 (Kino) Helena Ruohotie esittelee dokumentaarisen TV-tuotantonsa vaiheet ja pilotin.
To 31.8. klo 10:15-13 toimituskokous (20064): käsitellään uutisinserttien ideat, näkökulmat ja haastateltavat. Iltapäivällä aiheiden jatkokehittelyä ym. esituotantoa työryhmissä.
Vk 36. uutisinserttien (n. 1 min) tuotanto työryhmissä. Käytössä kolme kuvauskalustoa. Tuottajat koordinoivat kalustojen aikataulutuksen. Käsikirjoittajat miettivät myös uutisjuonnot (tekstinä).
To 7.9. klo 10:15 alkaen (20064) uutisinserttien katselut ja palautteet. Iltapäivällä orientoitumista seuraavaan jaksoon ja henkilölähtöisen insertin tekemiseen.
Ti 12.9. dokumenttituottaja Iikka Vehkalahden vierailuluento (Kino) yhdessä vanhempien opiskelijoiden kanssa. HUOM: ALKAMISAIKA JA KESTO VARMISTUU
Pe 15.9. klo 15:30-17 Yle Perjantain suoran lähetyksen seuraaminen, GLiveLab. Paikalle saavuttava klo 16 mennessä.
Ilmoittautumisaika
16.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
18.10.2023 - 30.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kai Salonen
- Janne Heinonen
Vastuuhenkilö
Kai Salonen
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija oppii toteuttamaan käytännön TV:n tuotantoprojektin tai netti-tv-tuotannon työryhmän osana. Hän pystyy tavoitteelliseen, aikataulutettuun työskentelyyn, johon liittyy ohjaus- ja projektipalavereja. Hän osaa ottaa huomioon uudet jakelu- ja markkinointikanavat, kohderyhmä-ajattelun sekä mahdolliset yhteistyökumppanit.
Sisältö (OJ)
Tilaajan tai yhteistyökumppanin kanssa toteutettu television tuotantoprojekti, netti-tv-projekti tai vastaava audiovisuaalinen tuotanto. Ohjaus-, suunnittelu- ja palautepalaverit sekä näihin liittyvät tehtävät tuotannossa.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Lisätiedot (OJ)
Arviointi perustuu oppimispäiväkirjaan.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja työskentelyssä suorittaen annettuja tehtäviä ohjatusti ja avustettuna. Opiskelija osoittaa ymmärtävänsä ammattimaisen työskentelyn periaatteet ja sisällöt pääkohdiltaan. Opiskelijan työote on suorittava, ja puutteita on kehittämisessä ja palautteen vastaanottamisessa ja antamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja työskentelyyn aktiivisesti. Hän toimii itsenäisesti ja työryhmän aktiivisena jäsenenä. Hän osaa kuvata ammattimaisen tuotanto- ja työprosessin sekä perustella tehdyt valinnat. Opiskelija osaa arvioida omaa toimintaansa ja osallistuu vaihtoehtoisten ratkaisujen kehittämiseen. Hän ottaa vastaan ja antaa aktiivisesti palautetta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja työskentelyyn aktiivisesti sekä itsenäisesti että työryhmän jäsenenä eri työrooleissa. Hän suoriutuu tehtävistään erinomaisesti toimien rakentavasti, ryhmähenkeä luoden ja ylläpitäen sekä muita ryhmän jäseniä tukien. Opiskelija osaa arvioida ja kehittää toimintaansa ammattimaisesta näkökulmasta. Hän suhteuttaa työprosessinsa projektin kokonaistavoitteisiin ja arvioi toimintaansa suhteessa niihin sekä tuntee ammattimaisen tuotannon edellytykset. Hän tunnistaa omat ja projektin vahvuudet ja kehittämiskohteet.
Aika ja paikka
Viikot 45-50 inserttituotantoa (kamerakalusto varattu viikot 45-47), monikameravälineharjoittelu ma 11.12. Ylen studiossa ja tutustuminen P2-monikameratyöskentelyyn, saman viikon ti, ke, to työskennellään Ylen studiossa (1 päivä/ryhmä).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opiskelija oppii toteuttamaan käytännön TV:n tuotantoprojektin tai netti-tv-tuotannon työryhmän osana. Hän pystyy tavoitteelliseen, aikataulutettuun työskentelyyn, johon liittyy ohjaus- ja projektipalavereja. Hän osaa ottaa huomioon uudet jakelu- ja markkinointikanavat, kohderyhmä-ajattelun sekä mahdolliset yhteistyökumppanit.
Ilmoittautumisaika
01.06.2023 - 28.08.2023
Ajoitus
20.08.2023 - 16.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Kai Salonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee kotimaisten televisiotoimijoiden profiilit ja osaa erotella eri ohjelmatyyppejä ja analysoida niiden kohderyhmiä. Opiskelija osaa ideoida, kehittää ja toteuttaa televisiosisältöjä. Hän tuntee TV-tuotannon tyypilliset työroolit ja osaa käyttää TV-tuotannon perustyökaluja luovasti ja kustannustehokkaasti. Opiskelija osaa pohtia ja suunnitella AV-sisällön käyttömahdollisuuksia eri jakelualustoille.
Sisältö (OJ)
Luentoja, harjoituksia ja tuotantoprojekteja sekä TV-konseptien kehittämistä yhteistyössä asiakkaan/tilaajan kanssa.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja tekee itsenäisesti ja ryhmän jäsenenä annetut tehtävät tyydyttävästi. Opiskelija tuntee tv-työskentelyn perusteet ja osaa hyödyntää oppimaansa käytännön tehtävissä. Tehtyjen kurssitöiden sisältö on osin ulkokohtaista ja teemoihin perehtymisessä on puutteita. Opiskelija osaa pohtia AV-sisällön käyttömahdollisuuksia eri jakelualustoille.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja kurssitöiden tekemiseen itsenäisesti ja osana työryhmää. Hän osoittaa osaavansa käyttää tv-tuotannoissa käytettyjä työkaluja tarkoituksenmukaisella tavalla saaden aikaan tilaajan ja kohdeyleisön tarpeet huomioivan teoksen. Tehtyjen kurssitöiden laatu on hyvä suhteessa oppimistavoitteisiin ja niiden kautta välittyy perehtyminen teemoihin. Opiskelija osaa soveltaa tietoa ja havainnollistaa hankkimaansa tietoa sekä perustella valintansa ja väitteensä. Opiskelija osaa suunnitella AV-sisällön käyttömahdollisuuksia eri jakelualustoille.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti sekä itsenäisesti että työryhmän jäsenenä ja suoriutuu annetuista tehtävistä erinomaisesti. Työvälineiden valinta ja hallinta on luovaa, monipuolista ja ammattimaista. Kurssitöiden sisältö on kiinnostavaa, luovaa ja puhuttelevaa kohdeyleisölle ja se noudattaa tilaajan tarpeita ja jopa ylittää ne. Opiskelija yhdistelee asioita tuoreella tavalla sekä kehittelee ja arvioi ideoita ja ratkaisuja ammatillisessa kontekstissa. Opiskelija osaa suunnitella AV-sisällön käyttömahdollisuuksia eri jakelualustoille ja kehitellä toimialan kannalta kiinnostavia uusia sisältökonsepteja.
Aika ja paikka
Kurssi ajoittuu viikoille 37 - 44, tarkempi ajoitus löytyy Moodlesta. Opintojaksoon liittyy ryhmässä toteutettava tv-kanavatehtävä, henkilölähtöisen piendokumentin suunnittelu ja toteutus sekä oppimispäiväkirja.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Teorialuentoja, tehtäviä ja kirjallinen työ sekä harjoitusinsertin tuotanto (arvioitava työ: ryhmätyöt ja harjoitusinsertti, läsnäolo)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opiskelija tuntee kotimaisten televisiotoimijoiden profiilit ja osaa erotella eri ohjelmatyyppejä ja analysoida niiden kohderyhmiä. Opiskelija osaa ideoida, kehittää ja toteuttaa televisiosisältöjä. Opiskelija tuntee TV-tuotannon tyypilliset työroolit ja osaa käyttää TV-tuotannon perustyökaluja luovasti ja kustannustehokkaasti. Opiskelija osaa pohtia ja suunnitella AV-sisällön käyttömahdollisuuksia eri jakelualustoille. Opiskelija osaa toteuttaa ryhmässä henkilölähtöisen piendokumentin.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakso valmentaa Yleisradion kanssa tehtävään yhteistyöprojektiin eli Pikku Kakkosen tv-tuotantoon.
Ilmoittautumisaika
11.07.2023 - 09.08.2023
Ajoitus
10.08.2023 - 23.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Janne Heinonen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa käyttää opinnoissaan tarpeellisia perusohjelmistoja ja TAMKin tietoverkon palveluita. Opiskelija osaa laatia asiakirjoja, taulukoita, esityksiä ja digitaalisia havaintoaineistoja ja osaa kuvankäsittelyn perusteet. Opiskelija osaa etsiä lisätietoa ohjelmistojen käytöstä kirjallisista ja sähköisistä ohjeista.
Sisältö (OJ)
Tietokoneen käyttöliittymä, tiedostojen hallinta ja kansiointi. TAMKin tietojärjestelmät ja verkkotulostusasetukset. Sähköposti, kalenteri, skannaus ja keskeiset oheislaitteet. Perustasolla tekstinkäsittely, taulukkolaskenta, esitysohjelma, graafiset työkalut ja kuvankäsittely.
Lisätiedot (OJ)
Tietojärjestelmät ja toimisto-ohjelmat -jakson voi suorittaa myös alkukartoituksen ja näyttöjen perusteella ennen opintojakson alkamista, mikäli opiskelijalla on aiempaa kokemusta tai opintoja toteutuksella käsiteltävistä aiheista ja ohjelmistoista.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osoittaa välttäviä tai tyydyttäviä tietojärjestelmien ja toimisto-ohjelmien käyttötaitoja tunneilla, näytöissä, kurssitehtävissä, tentissä ja itsenäisessä työskentelyssä. Aktiivisuus, huolellisuus, läsnäolo ja osallistuminen kurssilla on välttävää tai tyydyttävää.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osoittaa hyviä tai kiitettäviä tietojärjestelmien ja toimisto-ohjelmien käyttötaitoja tunneilla, näytöissä, kurssitehtävissä, tentissä ja itsenäisessä työskentelyssä. Aktiivisuus, huolellisuus, läsnäolo ja osallistuminen kurssilla on hyvää tai kiitettävää.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osoittaa erinomaisia tietojärjestelmien ja toimisto-ohjelmien käyttötaitoja tunneilla, näytöissä, kurssitehtävissä, tentissä ja itsenäisessä työskentelyssä. Aktiivisuus, huolellisuus, läsnäolo ja osallistuminen kurssilla on erinomaista.
Aika ja paikka
Zoom 1. periodi
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei ole
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin arvioinnissa sovelletaan TAMKin yleisiä arviointikriteerejä. Kurssin suorittaminen edellyttää sitä, että kaikki kurssitehtävät on tehty hyväksytysti ja arvioinnin muut perusteet toteutuvat vähintäänkin tyydyttävästi. Poissaolokertoja opetuksesta voi olla enintään yksi opettajan hyväksymästä syystä, ja opiskelijan tulee korvata kyseinen kerta korvaavalla tehtävällä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opetus etänä Zoomissa, etätyöskentely Moodlessa, harjoitus- ja kurssitehtävät, näytöt
Oppimateriaalit
opettajalta
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
40 % opetusta/ohjausta, 60 % itsenäistä työskentely
Sisällön jaksotus
Viisi (5) kokoontumiskertaa etänä Zoomissa etänä tiistaisin, viikot 37-41, 12.9. alkaen. Jokaiselle kokoontumiskerralle on oma aiheensa ja siihen liittyvä harjoitustehtävä. Tämän lisäksi kaikista viidestä aihealueesta on erilliset kurssitehtävät, joilla opiskelija näyttää osaamisensa. Kurssitehtävien viimeinen palautuspäivä on 30.10.2023.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Toteutuksen sisältöjen osaamisen osoitus näytöllä (sovittava erikseen opettajan kanssa). Opiskelijan aiempia suorituksia ja/tai työn kautta syntynyttä osaamista voidaan hyväksilukea kurssin sisältöihin ja tavoitteisiin soveltuvilta osin. Opiskelija sopii tapaamisen kurssin opettajan kanssa, jolloin arvioidaan, minkä verran opiskelija osallistuu kurssille ja mitä osoitetaan näytöllä. Ensimmäinen kokoontumiskerta on kaikille pakollinen.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
ei ole
Kansainvälisyys
ei ole
Lisätietoja opiskelijoille
Viisi (5) kokoontumiskertaa etänä Zoomissa etänä tiistaisin klo 9 alkaen, viikot 37-41. Jokaiselle kokoontumiskerralle on oma aiheensa ja siihen liittyvä harjoitustehtävä. Tämän lisäksi kaikista viidestä aihealueesta on erilliset kurssitehtävät, joilla opiskelija näyttää osaamisensa. Kurssitehtävien viimeinen palautuspäivä on 30.10.2023.
OHJELMARUNKO (tarkemmat tiedot kurssin käynnistyessä)
12.9 Kurssin avaus ja etäopiskelun periaatteet. Aihealue 1: Tietokoneen käyttöliittymä, tiedostojen hallinta ja kansiointi. TAMKin tietojärjestelmät ja verkkotulostusasetukset. Sähköposti, kalenteri, skannaus ja keskeiset oheislaitteet.
19.9. Aihealue 2: Tekstinkäsittely (Word), perustasolla
26.9. Aihealue 3: Taulukkolaskenta (Excel ja taulukkotyökalut), perustasolla
3.10. Aihealue 4: Esitysgrafiikkaohjelmat (PowerPoint, Canva, Sway), perustasolla
10.10. Aihealue 5: Graafiset työkalut ja kuvat, perustasolla
Ilmoittautumisaika
11.12.2023 - 31.01.2024
Ajoitus
07.02.2024 - 10.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja resursoida av-alan tuotannon työvaiheet esituotannosta jälkituotantoon projektinhallinnan näkökulmasta. Opiskelija osaa käyttää projektin ja työryhmän viestinnässä viestintätyökaluja tarkoituksenmukaisesti. Hän ymmärtää markkinoinnin perusteet osana tuotantoprosessia. Opiskelija tuntee alaan liittyvän lainsäädännön perusteet ja keskeiset sopimusmallit ja osaa hankkia niistä lisätietoa.
Sisältö (OJ)
Projektinhallinta, resurssointi ja tuotannon suunnittelu. Alaan liittyvä lainsäädäntö, tekijänoikeudet ja sopimukset. Markkinointi ja tiedotus.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on mukana opetuksessa ja tekee annetut tehtävät tyydyttävästi ja ilman merkittäviä aikatauluongelmia. Opiskelija osaa suunnitella ja resursoida av-alan tuotannon työvaiheet annettujen ohjeiden mukaisesti. Opiskelija ymmärtää markkinoinnin perusteet. Opiskelija tuntee alaan liittyvän lainsäädännön perusteet ja keskeiset sopimusmallit pääpiirteissään ja osaa hankkia lisätietoa ohjatusti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen ja tekee annetut tehtävät ohjeiden mukaisesti ja aikataulussa.
Opiskelija osaa suunnitella ja resursoida av-alan tuotannon työvaiheet esituotannosta jälkituotantoon projektinhallinnan näkökulmasta. Opiskelija ymmärtää markkinoinnin perusteet osana tuotantoprosessia. Opiskelija tuntee alaan liittyvän lainsäädännön perusteet ja keskeiset sopimusmallit ja osaa hankkia niistä lisätietoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti ja suorittaa annetut tehtävät erinomaisesti ja aikataulussa.- Opiskelija osaa suunnitella ja resursoida av-alan tuotannon työvaiheet esituotannosta jälkituotantoon projektinhallinnan näkökulmasta tietoa soveltaen. Opiskelija viestii sujuvasti ja perustellusti tarkoituksenmukaisia viestintätyökaluja monipuolisesti hyödyntäen. Hän ymmärtää markkinoinnin perusteet osana tuotantoprosessia. Opiskelija tuntee alaan liittyvän lainsäädännön perusteet ja keskeiset sopimusmallit ja osaa hankkia niistä lisätietoa omatoimisesti ja lähdekriittisesti.
Aika ja paikka
Toteutus viikoilla 6-19 lomittain muiden tuotannon ammattiopintojen kanssa. Tarkempi aikataulu ilmoitetaan tammi-helmikuun vaihteessa.
13.3. klo 10-15
19.3. klo 10-15
21.3. klo 10-15
3.4. klo 10-15
17.4. klo 10-15
24.4. klo 10-15
30.4. klo 10-15
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssilla järjestetään tentti huhtikuun lopulla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tentin arvosana sekä aktiivinen osallistuminen ja tehtävien tekeminen ajallaan ja laadukkaasti.
Tarkemmat arviointiin vaaditut osatehtävät julkaistaan kurssin alkaessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luentoja ja työpajatyöskentelyä. Itsenäisiä ja parityönä toteuttavia harjoituksia.
Oppimateriaalit
Saksala: Tuottajan käsikirja.
Muu aineisto ja kirjallisuus julkaistaan kurssin Moodlessa.
Ilmoittautumisaika
17.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
16.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Janne Heinonen
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija ymmärtää keskeiset tekijät av-toimialan liiketoiminnan rakentumisessa sekä tuottajan työnkuvan erilaisissa tuotannoissa ja projekteissa. Opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja kehittämiskohteitaan tuottajana. Hän osaa hakea tietoa ja ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Sisältö (OJ)
Opintovierailut tai muu verkostoituminen. Tiedonhaku. Tutustuminen toimialaan ja sen kansainvälisyysnäkymiin.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan ensimmäisen vuoden opinnot sekä tuottamisen ammatilliset opinnot (15 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää av-toimialan liiketoiminnan rakentumista sekä tunnistaa erilaisia tuottajan työnkuvia eri projekteissa. Opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja kehittämiskohteitaan tuottajana tyydyttävästi. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää keskeiset tekijät av-toimialan liiketoiminnan rakentumisessa sekä tuottajan työnkuvan erilaisissa tuotannoissa ja projekteissa. Opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja kehittämiskohteitaan tuottajana hyvin. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alan kehityksestä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää keskeiset tekijät av-toimialan liiketoiminnan rakentumisessa sekä tuottajan työnkuvan erilaisissa tuotannoissa ja projekteissa. Opiskelija osaa arvioida omaa osaamistaan ja kehittämiskohteitaan tuottajana realistisesti ja päämäärätietoisesti. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Aika ja paikka
Toteutus viikoilla 36-39, ti, ke ja to. Kurssin tapaamiskerrat ilmoitetaan elokuussa (aikataulussa näkyvien varattujen kertojen puitteissa). Osa tapaamisista mahdollisesti etänä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Pienryhmätyöskentelyä, luentoja ja verkostoitumista sekä mahdollinen vierailukäynti.
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan Moodlessa kurssin alkaessa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tarkempi sisältö käydään läpi kurssin aloituskerralla, myös kurssilaisilla mahdollisuus esittää toiveita.
Ilmoittautumisaika
21.12.2023 - 19.01.2024
Ajoitus
20.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Media-ala Virtuaalihenkilö
- Carolina Pajula
Vastuuhenkilö
Carolina Pajula
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa jäsentää johtamisen erilaiset toimintakulttuurit media-alalla. Hän tunnistaa roolinsa vahvuudet ja kehittämiskohteet tiiminvetäjänä. Opiskelija hallitsee menetelmiä ja työkaluja erilaisten ihmisten johtamiseen, ihmisten motivointiin, oman ajankäytön hallintaan sekä oman johtajuuden kehittämiseen. Opiskelija tuntee toimivan tiimin rakentamisen lähtökohdat. Opiskelija osaa antaa rakentavaa palautetta osana johtamistyötä. Opiskelija osaa perusteita hankalien tilanteiden ja ihmisten keskellä toimimiseen.
Sisältö (OJ)
Työryhmän toiminnan ja johtamisen perusteet. Itsen johtaminen, palautteen antaminen, johtamisviestintä- ja vuorovaikutus. Johtaminen media-alan toimintaympäristöissä.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti ja suorittaa annetut tyydyttävästi ja ilman merkittäviä aikatauluongelmia. Opiskelija osaa arvioida tyydyttävästi omia ja muiden johtamistaitoja sekä asettaa kehittämiselle tavoitteita. Opiskelija osaa kuvata joitakin median toimintaympäristön johtamiseen liittyviä eroavaisuuksia. Hän tuntee työryhmän toimintaan ja johtamiseen liittyvät perusteet pintapuolisesti ja osaa soveltaa tietoa tyydyttävästi käytännön työhön
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti ja suorittaa annetut tehtävät ohjeiden mukaisesti ja aikataulussa. Opiskelija osaa arvioida omia ja muiden johtamistaitoja sekä asettaa kehittämiselle tavoitteita. Opiskelija osaa kuvata median toimintaympäristön johtamiseen liittyviä eroavaisuuksia. Hän tuntee työryhmän toimintaan ja johtamiseen liittyvät perusteet ja osaa soveltaa tietoa jonkin verran käytännön työhön.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osallistuu opetukseen aktiivisesti ja suorittaa annetut tehtävät erinomaisesti ja aikataulussa. Opiskelija osaa arvioida omia ja muiden johtamistaitoja sekä asettaa kehittämiselle realistisia tavoitteita. Opiskelija osaa kuvata monipuolisesti median toimintaympäristön johtamiseen liittyviä eroavaisuuksia. Hän tuntee työryhmän toimintaan ja johtamiseen liittyvät perusteet ja osaa hyödyntää niitä käytännön työssä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
16.07.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
15.08.2023 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Maaret Salminen
- Pertti Näränen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Carolina Pajula
- Maija Joensuu
- Maarit Laskujärvi
Vastuuhenkilö
Carolina Pajula
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa arvioida ja kehittää osaamistaan ja oppimistapojaan. Opiskelija tuntee opetussuunnitelman ja siihen sisältyvät vaihtoehdot. Opiskelija kehittää Itsensä johtamisen taitoja erityisesti luovan työskentelyn näkökulmasta. Opiskelijalla on valmiudet ottaa vastuu ryhmän oppimisesta ja opitun jakamisesta. Opiskelijalla osaa edistää omaa ja muiden työhyvinvointia. Opiskelija aloittaa ammatillisen urasuunnittelun. Opiskelija pystyy kokoamaan ja analysoimaan työnäytteitään vuosiportfolion muodossa.
Sisältö (OJ)
Opetussuunnitelmaan perehtyminen. Oman oppimistyylin arvioiminen ja perusteet oppimistavoitteiden asettamiselle. Luovan työskentelyn menetelmät, ryhmän toiminta, ajankäytön hallinta ja stressin hallinta. Yhteistä opetusta, tuutoriryhmätyöskentelyä, kehityskeskustelut opettajatuutorin kanssa, vuosiportfolion laatiminen ja esittely.
Lisätiedot (OJ)
Arviointi perustuu vuosiportfolion kokonaisuuteen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija asettaa opinnoilleen tavoitteita, mutta osaamisen reflektointi jää pinnalliseksi. Opiskelija suunnittelee urapolkuaan yleisellä tasolla. Portfolio noudattaa tehtävänantoa tyydyttävästi. Opiskelijan arvio oman portfolion laadusta puuttuu tai on itsereflektion osalta puutteellinen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija asettaa opinnoilleen tavoitteita. Hän suunnittelee urapolkuaan ja sen välitavoitteita. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa opinnoilleen tavoitteet ja reflektoida osaamistaan. Se noudattaa tehtävänantoa ja on palautettu ajallaan. Opiskelija arvioi oman portfolionsa laatua pintapuolisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija asettaa opinnoilleen selkeitä tavoitteita. Hän suunnittelee urapolkuaan ja sen välitavoitteita oivaltavasti. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa opinnoilleen tavoitteet ja reflektoida osaamistaan. Portfolio on sisällöltään ja muodoltaan laadukas. Se noudattaa tehtävänantoa, on huolellisesti laadittu ja on palautettu ajallaan. Opiskelija osaa arvioida oman portfolionsa laatua realistisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 55
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Maaret Salminen
- Petteri Rajanti
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Carolina Pajula
- Maija Joensuu
- Teppo Nuutinen
Vastuuhenkilö
Carolina Pajula
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tietää työsuojelun perusteet, syventää työturvallisuuteen liittyvää osaamistaan ja osaa hakea tietoa näihin liittyvistä laeista ja säädöksistä. Opiskelija osaa toimia työelämän viestintä-ja vuorovaikutustilanteissa. Opiskelija osaa toimia konfliktitilanteissa. Opiskelija osaa toimia alansa ammattieettisten suositusten mukaisesti, osaa toimia tasa-arvoisesti ja noudattaa kestävän kehityksen periaatteita myös opiskeluprojekteissa. Opiskelija pystyy kokoamaan ja analysoimaan työnäytteitään ja kehittymistään vuosiportfoliossa.
Sisältö (OJ)
Työsuojelu ja työturvallisuus, työyhteisöosaaminen taidot, päätöksentekoprosessit, konfliktin ratkaisu, ryhmätyöskentelyharjoitukset. Media-alan työn eettiset suositukset, ammattieettiset periaatteet, tasa-arvo ja kestävä kehitys. Vuosiportfolion laatiminen.
Lisätiedot (OJ)
Arviointi perustuu vuosiportfolion kokonaisuuteen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee työsuojelun, työturvallisuuden ja kestävän kehityksen periaatteet tyydyttävästi. Portfoliossa opiskelija asettaa opinnoilleen tavoitteita mutta osaamisen reflektointi jää pinnalliseksi. Portfolio noudattaa tehtävänantoa tyydyttävästi. Opiskelijan arvio oman portfolion laadusta puuttuu tai on itsereflektion osalta puutteellinen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tuntee työsuojelun, työturvallisuuden ja kestävän kehityksen periaatteet ja osaa hakea näistä asioista tietoa. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa opinnoilleen tavoitteet ja reflektoida osaamistaan. Se noudattaa tehtävänantoa ja on palautettu ajallaan. Opiskelija arvioi oman portfolionsa laatua pintapuolisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee työsuojelun, työturvallisuuden ja kestävän kehityksen periaatteet ja osaa aktiivisesti hakea näistä lisätietoa ja soveltaa niitä käytäntöön. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa opinnoilleen tavoitteet ja reflektoida osaamistaan erinomaisesti. Portfolio on sisällöltään ja muodoltaan laadukas. Se noudattaa tehtävänantoa, on huolellisesti laadittu ja on palautettu ajallaan. Opiskelija osaa arvioida oman portfolionsa laatua realistisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 24.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
40 - 50
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Pertti Näränen
- Tommi Moilanen
- Janne Heinonen
- Tuomas Niemi
- Carolina Pajula
- Maija Joensuu
Vastuuhenkilö
Carolina Pajula
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija kykenee luomaan henkilökohtaisia työelämäyhteyksiä ja toimimaan verkostoissa. Hän osaa suunnitella omaa työtään ja työskennellä itsenäisesti asiantuntijatehtävissä. Opiskelija osaa markkinoida osaamistaan. Opiskelija kykenee ongelmanratkaisuun ja työtapojen kehittämiseen. Opiskelija pystyy kokoamaan ja analysoimaan työnäytteitään ja kehittymistään vuosiportfoliossa.
Sisältö (OJ)
Valmentautuminen verkostoitumiseen ja oman verkoston laajentamiseen, ammattilaisen ja asiantuntijan työelämä- ja työskentelytaidot, oman osaamisen markkinointi, ongelmanratkaisu, työelämän fasilitointi- ja ideointimenetelmät sekä erilaiset työskentelytavat luovalla alalla. Vuosiportfolion laatiminen.
Lisätiedot (OJ)
Arviointi perustuu vuosiportfolion kokonaisuuteen.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää tyydyttävästi ammattilaisena ja asiantuntijana työskentelyyn liittyvät vaatimukset. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen ja osaa laatia suppean omaa verkostoitumista edistävän, ohjeita noudattavan suunnitelman. Portfoliossa opiskelija asettaa työuraan liittyviä tavoitteita mutta osaamisen reflektointi jää pinnalliseksi. Se noudattaa tehtävänantoa tyydyttävästi. Opiskelijan arvio oman portfolion laadusta puuttuu tai on itsereflektion osalta puutteellinen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää ammattilaisena ja asiantuntijana työskentelyyn liittyvät vaatimukset. Hän ymmärtää hyvin verkostoitumisen merkityksen media-alalla, toimii sen edistämiseksi ja osaa laatia realistisen, oma verkostoitumista edistävän ja ohjeita noudattavan suunnitelman. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa työuraan liittyviä tavoitteita ja reflektoida osaamistaan. Portfolio noudattaa tehtävänantoa ja on palautettu ajallaan. Opiskelija arvioi oman portfolionsa laatua pintapuolisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on sisäistänyt ammattilaisena ja asiantuntijana työskentelyyn liittyvät vaatimukset. Hän ymmärtää hyvin verkostoitumisen merkityksen media-alalla, toimii aktiivisesti sen edistämiseksi ja osaa laatia innovatiivisen, omaa verkostoitumista edistävän ja ohjeita noudattavan suunnitelman. Portfoliossa opiskelija osoittaa kykynsä asettaa työuraan liittyviä tavoitteita ja reflektoida osaamistaan. Portfolio on sisällöltään ja muodoltaan laadukas. Portfolio noudattaa tehtävänantoa, on huolellisesti laadittu ja on palautettu ajallaan. Opiskelija osaa arvioida oman portfolionsa laatua realistisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
03.07.2023 - 30.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 30.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tommi Moilanen
- Tuomas Niemi
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa kevyen videotuotannon kuvauksen, leikkauksen ja äänityön. Hän tuntee digitaalisen videokuvauksen, äänisuunnittelun ja leikkauksen laitteiden ja ohjelmistojen perusteet. Hän hallitsee audiovisuaalisen kerronnan perusteita ja osaa toteuttaa visuaalisen videotarinan. Opiskelija tunnistaa erilaisia videoiden julkaisukanavia ja näille tyypillisiä kerronnallisia keinoja. Opiskelija osaa kehittää taitojaan kuvaamisessa, äänisuunnittelussa, leikkaamisessa ja videokerronnassa opintojakson jälkeen.
Sisältö (OJ)
Opintojaksolla opiskelija hankkii videotuotannon perusosaamisen, jonka myötä hän voi kehittää taitojaan eteenpäin itsenäisesti. Kurssilla kukin opiskelija toteuttaa itsenäisen videotarinan johonkin valitsemaansa julkaisukanavaan. Kurssilla tehdään useita harjoituksia.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa kevyen videotuotannon kuvauksen, leikkauksen ja äänityön. Hän osaa toteutaa tarinallisen, kuvakerronnan keinoja käyttävän videon johonkin julkaisukanavaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa itsenäisesti kevyen videotuotannon kuvauksen, leikkauksen ja äänityön. Opiskelija osaa toteuttaa visuaalisen videotarinan. Opiskelija tunnistaa erilaisia videoiden julkaisukanavia ja näille tyypillisiä kerronnallisia keinoja. Opiskelija kehittää aktiivisesti taitojaan kuvaamisessa, äänisuunnittelussa, leikkaamisessa ja videokerronnassa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa toteuttaa itsenäisesti kevyen videotuotannon kuvauksen, leikkauksen ja äänityön. Opiskelija osaa toteuttaa visuaalisen videotarinan ja soveltaa luovasti audiovisuaalisen kerronnan keinoja. Opiskelija tunnistaa erilaisia videoiden julkaisukanavia ja osaa soveltaa näille tyypillisiä kerronnallisia keinoja. Opiskelija kehittää aktiivisesti taitojaan kuvaamisessa, äänisuunnittelussa, leikkaamisessa ja videokerronnassa sekä jakaa oppimaansa muille.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.11.2023 - 31.10.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 80

16.12.2023 - 30.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija hallitsee foley-äänien spottaamisen, äänityksen ja leikkauksen, dialogin jälkiäänityksen ja leikkauksen työn kulun. Opiskelija osaa taustaäänien ja erikoistehosteiden äänityksen ja leikkaamisen. Opiskelija osaa järjestää projektin miksaamista varten ja käyttää erilaisia äänenmuokkaustekniikoita miksauksessa. Opiskelija tuntee ja osaa käyttää erilaisia surround -tekniikoita ja formaatteja.
Sisältö (OJ)
Luennot ja harjoitukset. Pienimuotoisten projektien jälkikäsittelyä ja miksaamista. Vierailut jälkituotantoyrityksiin.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelja osaa ohjatusti toteuttaa äänen jälkituotannossa tarvittavien äänien spottaamisen, äänityksen ja leikkaamisen sekä ilmaisun, kerronnan että teknisen laadun kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän osaa ohjatusti toteuttaa projektin järjestämisen miksaamista varten erilaisissa tuotannoissa ja miksaamisen eri julkaisuformaatteihin. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta, mutta ei juurikaan anna sitä muulle työryhmälle.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja hallitsee äänen jälkituotannossa tarvittavien äänien spottaamisen, äänityksen ja leikkaamisen sekä ilmaisun, kerronnan että teknisen laadun kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän hallitsee projektin järjestämisen miksaamista varten erilaisissa tuotannoissa ja miksaamisen eri julkaisuformaatteihin. Hän tuntee erilaisia konventiota. Hän ottaa vastaan palautetta ja antaa sitä muille oman tehtävänsä näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja hallitsee äänen jälkituotannossa tarvittavien äänien spottaamisen, äänityksen ja leikkaamisen sekä ilmaisun, kerronnan että teknisen laadun kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Hän osaa soveltaa näitä taitojaan erilaisissa tuotannoissa. Hän hallitsee projektin järjestämisen miksaamista varten erilaisissa tuotannoissa ja miksaamisen eri julkaisuformaatteihin. Hän tuntee erilaisia konventiota ja osaa soveltaa niitä ilmaisun ja teknisen laadun kannalta tarkoituksenmukaisesti. Hän ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta erinomaisesti ja pystyy antamaan sitä muille aktiivisesti. Hän käyttää palautetta osana oppimistaan.
Aika ja paikka
Aloitus viikolla 2 saatavilla haku- ja lukutehtävillä, koskien kaikkia kevään äänisuunnittelun kursseja:
Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 2E00EW78-3004
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 2E00EW80-3004
Äänen jälkityöt ja miksaus 2E00EW79-3004
ALOITUS 1
Muille kuin 22MAAANI-ryhmäläisille ts. 21MA -laisille:
VIIKKO 4
Äänen perusasioita ennen varsinaista kurssia viikolla 4, 23.-25.1. tike 10-15 Kosmos1 Radiosiipi, torstai Avid-Protools 13023, klo 10-15
ALOITUS 2
Yhdessä aloitetaan viikolla 6, tiistaina 6.2. klo 10:00-15:00 tilassa 13023 Avid-Protools/ Radiosiipi/Mediapolis
AIKATAULU
Seuraa Pakissa/Tuudossa ryhmää 22MAAANI. (Toistaiseksi ryhmää 22MA, kunnes )
VKO 2 ( -4) hakutehtäviä
Karkea aikataulu koko keväälle:
VKO 6 AKU ja PSYKOAKU
- ihmisääni
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
VKO 7 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 8 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 9 LOMA
VKO 10 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 11 LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 12 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 13 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 14 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 15 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 16 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 17 MIX
VKO 18 MIX
VKO 19 Lopetus, palautteet, podacastit
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ryhmätentti kirjallisista ennakkotehtävistä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
0
Opiskelija ei ole osallistunut opetukseen, ryhmätöihin, eikä tehnyt kurssin tehtäviä
1-2
Opetukseen ja työryhmäpalavereihin osallistumisessa on puutteita tai aikataulun hallinnan ongelmia. Opiskelijan panos esitelmien ja tehtävien tekemisessä on vähäinen tai kapea-alainen. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on suppea ja itsearviointi vähäistä.
3-4
Opiskelija on läsnä opetuksissa ja ryhmätapaamisissa. Hän kantaa vastuun työryhmässä määritellyistä tehtävistä ja osaa ennakoida tehtävissä tarvitsemansa ajan ja resurssit. Äänitystekniset ja tuotannolliset työkalut ovat hallussa. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu hyvin. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on teknisesti hyvin toteutettu.
5
Opiskelija on aktiivinen niin opetuksissa kuin opetusryhmien tapaamisissa. Hän ottaa runsaasti ja laaja-alaisesti vastuuta tehtävistä ja toteuttaa työnsä sovitusti. Opiskelija auttaa muita ryhmäläisiä ongelmatilanteissa ja hallitsee äänitekniikan osa-alueita laaja-alaisesti. Hän antaa rakentavaa palautetta muiden toiminnasta sekä ottaa itse palautteen vastaan osana omaa ammatillista kehittymistään. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu erinomaisesti. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä käytäntöön. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on milenkiintoinen ja teknisesti laadukas. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti ja analyyttisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Hakutehtävät, esitelmät, havainnointitehtävät, äänitys-, editointi- ja miksaustehtävät.

keskustele Petteri Rajannin kanssa
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus viikolla 2 saatavilla haku- ja lukutehtävillä, koskien kaikkia kevään äänisuunnittelun kursseja:
Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 2E00EW78-3004
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 2E00EW80-3004
Äänen jälkityöt ja miksaus 2E00EW79-3004
ALOITUS 1
Muille kuin 22MAAANI-ryhmäläisille ts. 21MA -laisille:
VIIKKO 4
Äänen perusasioita ennen varsinaista kurssia viikolla 4, 23.-25.1. tike 10-15 Kosmos1 Radiosiipi, torstai Avid-Protools 13023, klo 10-15
ALOITUS 2
Yhdessä aloitetaan viikolla 6, tiistaina 6.2. klo 10:00-15:00 tilassa 13023 Avid-Protools/ Radiosiipi/Mediapolis
AIKATAULU
Seuraa Pakissa/Tuudossa ryhmää 22MAAANI. (Toistaiseksi ryhmää 22MA, kunnes )
VKO 2 ( -4) hakutehtäviä
Karkea aikataulu koko keväälle:
VKO 6 AKU ja PSYKOAKU
- ihmisääni
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
VKO 7 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 8 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 9 LOMA
VKO 10 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 11 LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 12 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 13 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 14 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 15 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 16 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 17 MIX
VKO 18 MIX
VKO 19 Lopetus, palautteet, podacastit
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 30.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija tuntee äänikerronnan konventiot erilaisissa tuotannoissa dokumentista fiktioon ja osaa analysoida äänikerronnassa käytettyjä keinoja. Opiskelija tietää äänikerronnan ja ilmaisun historian ja teoreettiset viitekehykset ja kirjallisuuden. Opiskelija ymmärtää genren vaikutuksen äänikerrontaan ja osaa käyttää musiikkia äänikerronnassa. Opiskelija osaa rakentaa äänitehosteista musiikillisia elementtejä äänikerronnan tueksi.
Sisältö (OJ)
Luennot, harjoitukset, tentit ja esitelmät. Lyhyen fiktion äänisuunnittelu, käsikirjoitusten purkua äänisuunnitelmiksi. Tutustuminen äänikerronnan kirjallisuuteen ja teorioihin.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelja tuntee äänikerronnan ja -ilmaisun konventiota ja äänisuunnittelun historiaa ja tyylikeinoja. Hän osaa käyttää musiikkia äänikerronnassa. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta, mutta ei juurikaan anna sitä muulle työryhmälle.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja osaa analysoida äänikerronnan ja -ilmaisun konventiota ja tuntee äänisuunnittelun historiaa ja tyylikeinoja. Hän osaa käyttää musiikkia äänikerronnassa ja rakentaa musiikillisia elementtejä äänikerronnan osaksi. Hän ottaa vastaan palautetta ja antaa sitä muille oman tehtävänsä näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija hallitsee ja osaa analysoida ja soveltaa äänikerronnan ja -ilmaisun konventiota ja tuntee äänisuunnittelun historiaa ja tyylikeinoja. Hän osaa soveltaen käyttää musiikkia äänikerronnassa ja rakentaa musiikillisia elementtejä äänikerronnan osaksi. Hän ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta erinomaisesti ja pystyy antamaan sitä muille aktiivisesti. Hän käyttää palautetta osana oppimistaan.
Aika ja paikka
Aloitus viikolla 2 saatavilla haku- ja lukutehtävillä, koskien kaikkia kevään äänisuunnittelun kursseja:
Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 2E00EW78-3004
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 2E00EW80-3004
Äänen jälkityöt ja miksaus 2E00EW79-3004
ALOITUS 1
Muille kuin 22MAAANI-ryhmäläisille ts. 21MA -laisille:
VIIKKO 4
Äänen perusasioita ennen varsinaista kurssia viikolla 4, 23.-25.1. tike 10-15 Kosmos1 Radiosiipi, torstai Avid-Protools 13023, klo 10-15
ALOITUS 2
Yhdessä aloitetaan viikolla 6, tiistaina 6.2. klo 10:00-15:00 tilassa 13023 Avid-Protools/ Radiosiipi/Mediapolis
AIKATAULU
Seuraa Pakissa/Tuudossa ryhmää 22MAAANI. (Toistaiseksi ryhmää 22MA, kunnes )
VKO 2 ( -4) hakutehtäviä
Karkea aikataulu koko keväälle:
VKO 6 AKU ja PSYKOAKU
- ihmisääni
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
VKO 7 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 8 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 9 LOMA
VKO 10 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 11 LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 12 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 13 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 14 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 15 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 16 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 17 MIX
VKO 18 MIX
VKO 19 Lopetus, palautteet, podacastit
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ryhmätentti ennakkoon ilmoitetusta materiaalista
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
0
Opiskelija ei ole osallistunut opetukseen, ryhmätöihin, eikä tehnyt kurssin tehtäviä
1-2
Opetukseen ja työryhmäpalavereihin osallistumisessa on puutteita tai aikataulun hallinnan ongelmia. Opiskelijan panos esitelmien ja tehtävien tekemisessä on vähäinen tai kapea-alainen. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on suppea ja itsearviointi vähäistä.
3-4
Opiskelija on läsnä opetuksissa ja ryhmätapaamisissa. Hän kantaa vastuun työryhmässä määritellyistä tehtävistä ja osaa ennakoida tehtävissä tarvitsemansa ajan ja resurssit. Äänitystekniset ja tuotannolliset työkalut ovat hallussa. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu hyvin. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on teknisesti hyvin toteutettu.
5
Opiskelija on aktiivinen niin opetuksissa kuin opetusryhmien tapaamisissa. Hän ottaa runsaasti ja laaja-alaisesti vastuuta tehtävistä ja toteuttaa työnsä sovitusti. Opiskelija auttaa muita ryhmäläisiä ongelmatilanteissa ja hallitsee äänitekniikan osa-alueita laaja-alaisesti. Hän antaa rakentavaa palautetta muiden toiminnasta sekä ottaa itse palautteen vastaan osana omaa ammatillista kehittymistään. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu erinomaisesti. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä käytäntöön. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on milenkiintoinen ja teknisesti laadukas. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti ja analyyttisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Hakutehtävät, esitelmät, havainnointitehtävät, äänitys-, editointi- ja miksaustehtävät.
Oppimateriaalit
ks Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
kuormitus n 27h/vko

14.08.2023 - 21.12.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MAMedianomi (AMK) 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa syventää äänisuunnittelun teorian ja käytännön osaamistaan. Hän tuntee asiakastyön ja tuotannollisen osaamisen tärkeyden äänisuunnittelijan työssä ja syventää osaamistaan. Opiskelija osaa keskustella työstä työryhmän jäsenten kanssa ja ottaa vastaan palautetta. Hän osaa tarkastella kriittisesti sekä omaa työtään että materiaalia. Opiskelija osaa sanallistaa ja esittää erilaisilla keinoilla äänisuunnitelmia. Opiskelija osaa aikatauluttaa työtään, arvioida työn kustannuksia ja tarjota asiakkaalle lisäarvoa.
Sisältö (OJ)
Yritysvierailut ja verkostoituminen. Asiakasprojektit. Äänellisten demojen rakentaminen ja esittely. Kustannusarvioiden tekeminen erilaisista äänisuunnitelmista.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan ensimmäisen vuoden opinnot sekä äänisuunnittelun ammatilliset opinnot (15 op).
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija pystyy ohjatusti käyttämään äänisuunnittelijana tietojaan ja taitojaan asiakastyössä ja osaa sanallistaa suunnitelmiaan. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta, mutta ei juurikaan anna sitä muulle työryhmälle. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja pystyy käyttämään äänisuunnittelijana tietojaan ja taitojaan asiakastyössä ja osaa sanallistaa ja esittää suunnitelmiaan tarkoituksenmukaisilla keinoilla erilaisissa tuotannoissa. Hän ottaa vastaan palautetta ja antaa sitä muille oman tehtävänsä näkökulmasta. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa alalta aktiivisesti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa äänisuunnittelijana tietojaan ja taitojaan asiakastyössä ja osaa sanallistaa ja esittää suunnitelmiaan tarkoituksenmukaisilla keinoilla erilaisissa tuotannoissa. Hän ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta ja pystyy antamaan sitä muille aktiivisesti. Hän käyttää palautetta osana oppimistaan. Hän ymmärtää verkostoitumisen merkityksen alalla toimimisen näkökulmasta ja osaa hakea tietoa ja kontakteja alalta aktiivisesti.
Aika ja paikka
Pakki/Tuudo
Alla karkea aikataulu.
Aloitus 5.9. klo 10:00 Kosmos 1
VKO 36 tiketo Opetus ja vierailut
VKO 37 tiketo Kuvaukset Kuvausstudio 13009
VKO 38 tiketo Kuvaukset Kuvausstudio 13009
VKO 39 tiketo Kuvaukset Kuvausstudio 13009
VKO 39 jälkeen sovitaan hkohtaiset aikataulut äänipostin tekemiseen.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Keskustele Petteri Rajannin kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioidaan:
Läsnäolo
Kohtausharjoituksen ääniposti ja 5.1 miksaus
Muistiinpanot vierailuista
Signal Flow-kaavio
Opinnäytetyön referaatti
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, ryhmätyötehtävät, vierailut.
Oppimateriaalit
ks Moodle
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
ks Pakki/Moodle
Sisällön jaksotus
ks Pakki/Moodle
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Keskustele Petteri Rajannin kanssa
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailut
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
läsnäolo lähiopetuksessa alle 70%
muistiinpanot puuttuvat
miksaustehtävä puuttuu
äänitystehtävä tekemättä
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
läsnäolo lähiopetuksessa 70%
muistiinpanot puuttuvat
miksaustehtävä puuttuu
äänitystehtävä tehty
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
läsnäolo lähiopetuksessa 80%
muistiinpanot tehty ja Moodlessa
miksaustehtävä tehty
äänitystehtävä tehty
äänitystehtävän vuokaavio tehty
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
läsnäolo lähiopetuksessa 90%
muistiinpanot tehty ja Moodlessa
miksaustehtävä tehty
äänitystehtävä tehty, pystyisi itsenäisesti kokoamaan setin
äänitystehtävän vuokaavio tehty ja esitelty ja hallussa
ONT-referaatti tehty
Ilmoittautumisaika
16.12.2023 - 30.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Media-ala
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 20
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petteri Rajanti
- Media-ala Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Petteri Rajanti
Ryhmät
-
22MAMedianomi (AMK) 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa yleisimpien äänityöasemien ja materiaalin hallinnan perusteet. Opiskelija osaa kenttä-äänityksen ja työn kulun sekä kuuntelun järjestämisen erilaisissa tuotannoissa. Opiskelija tuntee erilaiset tallennus- ja julkaisuformaatit ja julkaisualustojen tekniset vaatimukset.
Sisältö (OJ)
Kenttä-äänitystilanteet ja materiaalin kulku mikrofonista dialogileikkaukseen. Harjoitellaan kuuntelun järjestämistä erikokoisissa tuotannoissa. Tutustutaan langattomaan signaalinkäsittelyyn kuvaustilanteissa. Yleisimpien äänityöasemien perustoiminnot Tallennetun äänen muokkaus julkaisuformaattiin sopivaksi.
Esitietovaatimukset (OJ)
Media-alan tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnot.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelja suorittaa annettuja tehtäviä ohjattuna ja avustettuna mutta työtapoihin liittyy riskejä työturvallisuuden tai työhyvinvoinnin kannalta. Opiskelja osaa käyttää työasemia ja muokata ääntä ohjatusti. Hän tietää äänen kulun kentältä julkaisuun asti sekä metadatan ja erilaiset tallennus- ja julkaisuformaatit. Hän tietää äänen muokkauksen ja efektoinnin tekniikoita ja konventioita ja osaa ohjatusti järjestää tarvittavan kuuntelun tekniikaltaan yksinkertaisissa tuotannoissa. Hän pystyy ottamaan vastaan korjaavaa palautetta, mutta ei juurikaan anna sitä muulle työryhmälle.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelja osaa erilaisissa tilanteissa tarvittavia äänitystekniikoita. Hän työskentelee turvallisesti. Hän osaa käyttää eri työasemia ja muokata ääntä tehtävien tarvitsemalla tavalla. Hän hallitsee äänen kulun kentältä julkaisuun asti sekä metadatan ja erilaiset tallennus- ja julkaisuformaatit. Hän hallitsee äänen muokkauksen ja efektoinnin tekniikoita ja konventioita. Hän osaa järjestää tarvittavan kuuntelun erilaisissa tuotannoissa. Hän ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta, ja antaa sitä muille oman tehtävänsä näkökulmasta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelja osaa soveltaa erilaisissa tilanteissa tarvittavia äänitystekniikoita. Hän työskentelee turvallisesti. Hän hallitsee eri äänityöasemia ja osaa soveltaen muokata ääntä tarkoituksenmukaisesti. Hän hallitsee äänen kulun kentältä julkaisuun asti sekä metadatan ja erilaiset tallennus- ja julkaisuformaatit. Hän osaa soveltaa tietämystään erilaisissa projekteissa. Hän hallitsee ja soveltaa äänen muokkauksen ja efektoinnin tekniikoita ja konventioita. Hän osaa soveltaen järjestää tarvittavan kuuntelun erilaisissa tuotannoissa. Hän ottaa vastaan ja hyödyntää palautetta erinomaisesti ja pystyy antamaan sitä muille aktiivisesti. Hän käyttää palautetta osana oppimistaan.
Aika ja paikka
Aloitus viikolla 2 saatavilla haku- ja lukutehtävillä, koskien kaikkia kevään äänisuunnittelun kursseja:
Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 2E00EW78-3004
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 2E00EW80-3004
Äänen jälkityöt ja miksaus 2E00EW79-3004
ALOITUS 1
Muille kuin 22MAAANI-ryhmäläisille ts. 21MA -laisille:
VIIKKO 4
Äänen perusasioita ennen varsinaista kurssia viikolla 4, 23.-25.1. tike 10-15 Kosmos1 Radiosiipi, torstai Avid-Protools 13023, klo 10-15
ALOITUS 2
Yhdessä aloitetaan viikolla 6, tiistaina 6.2. klo 10:00-15:00 tilassa 13023 Avid-Protools/ Radiosiipi/Mediapolis
AIKATAULU
Seuraa Pakissa/Tuudossa ryhmää 22MAAANI. (Toistaiseksi ryhmää 22MA, kunnes )
VKO 2 ( -4) hakutehtäviä
Karkea aikataulu koko keväälle:
VKO 6 AKU ja PSYKOAKU
- ihmisääni
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
VKO 7 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 8 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 9 LOMA
VKO 10 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 11 LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 12 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 13 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 14 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 15 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 16 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 17 MIX
VKO 18 MIX
VKO 19 Lopetus, palautteet, podacastit
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ryhmätentti kirjallisista ennakkotehtävistä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
ks alla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Hakutehtävät, esitelmät, havainnointitehtävät, äänitys-, editointi- ja miksaustehtävät.
Oppimateriaalit
ks Moodle
2E00EW78-3004 Äänitystekniikka ja äänen muokkaus
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
n 25h/vko, vaihdellen aiheen mukaan.

sovi Petteri Rajannin kanssa
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vieraillaan äänialan yrityksissä
Lisätietoja opiskelijoille
Aloitus viikolla 2 saatavilla haku- ja lukutehtävillä, koskien kaikkia kevään äänisuunnittelun kursseja:
Äänitystekniikka ja äänen muokkaus 2E00EW78-3004
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia 2E00EW80-3004
Äänen jälkityöt ja miksaus 2E00EW79-3004
ALOITUS 1
Muille kuin 22MAAANI-ryhmäläisille ts. 21MA -laisille:
VIIKKO 4
Äänen perusasioita ennen varsinaista kurssia viikolla 4, 23.-25.1. tike 10-15 Kosmos1 Radiosiipi, torstai Avid-Protools 13023, klo 10-15
ALOITUS 2
Yhdessä aloitetaan viikolla 6, tiistaina 6.2. klo 10:00-15:00 tilassa 13023 Avid-Protools/ Radiosiipi/Mediapolis
AIKATAULU
Seuraa Pakissa/Tuudossa ryhmää 22MAAANI. (Toistaiseksi ryhmää 22MA, kunnes )
VKO 2 ( -4) hakutehtäviä
Karkea aikataulu koko keväälle:
VKO 6 AKU ja PSYKOAKU
- ihmisääni
- miten maailma muuttuu kun kuuntelet mikrofonin kautta?
- miten valita oikea mikrofoni?
- esittele psykoakustinen ilmiö
- esittele akustinen ilmiö
- digitaalinen ääni
VKO 7 DIALOGIN ÄÄNITYS
- Tallennin
- Puomitus
- Napitus
- Kuuntelu
VKO 8 DIALOGIN LEIKKAUS
- AAF auki
- Session organisointi
- Putsaus
- Ilmaisun parantaminen
- Volan tasaaminen
VKO 9 LOMA
VKO 10 EQCOMPREVDEL
- miten valita oikea efekti tai muokkaus?
EQ
kompressori
särö
kaiku
delay
Ääni-ilmaisu ja dramaturgia
VKO 11 LEFFOJEN ANALYYSI
- genre
- vuosikymmen
- monikanavaisuus, monosta atmokseen
- Electrician -elokuvan purku
VKO 12 AMB SFX
- mennään autolla pitkinPirkanmaata, äänitetään ja nimetään, kuunnellaan ja pohditaan
VKO 13 DIA-> ADR
- Session järjestäminen
- Äänitys, ohjaus, tila/soundi
- Ilmaaminen, kaiutus
VKO 14 FOL
Äänisuunnittelu ja miksaus:
VKO 15 äänisuunnittelu- ja miksausanalyysit
VKO 16 MIX
- ovitehtävä
- sweetening, Omnisphere
- Musiikin käyttö, lyhyen animaation äänisuunnittelu vain Omnispherella
VKO 17 MIX
VKO 18 MIX
VKO 19 Lopetus, palautteet, podacastit
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut opetukseen, ryhmätöihin, eikä tehnyt kurssin tehtäviä
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opetukseen ja työryhmäpalavereihin osallistumisessa on puutteita tai aikataulun hallinnan ongelmia. Opiskelijan panos esitelmien ja tehtävien tekemisessä on vähäinen tai kapea-alainen. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on suppea ja itsearviointi vähäistä.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on läsnä opetuksissa ja ryhmätapaamisissa. Hän kantaa vastuun työryhmässä määritellyistä tehtävistä ja osaa ennakoida tehtävissä tarvitsemansa ajan ja resurssit. Äänitystekniset ja tuotannolliset työkalut ovat hallussa. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu hyvin. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on teknisesti hyvin toteutettu.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on aktiivinen niin opetuksissa kuin opetusryhmien tapaamisissa. Hän ottaa runsaasti ja laaja-alaisesti vastuuta tehtävistä ja toteuttaa työnsä sovitusti. Opiskelija auttaa muita ryhmäläisiä ongelmatilanteissa ja hallitsee äänitekniikan osa-alueita laaja-alaisesti. Hän antaa rakentavaa palautetta muiden toiminnasta sekä ottaa itse palautteen vastaan osana omaa ammatillista kehittymistään. Oppimistehtävät ja -testit on suoritettu erinomaisesti. Opiskelija tuntee akustiikan ja psykoakustiikan peruskäsitteet ja osaa soveltaa niitä käytäntöön. Äänisuunnittelun kurssien yhteenvetona toimiva podcast on milenkiintoinen ja teknisesti laadukas. Opiskelija osaa analysoida omaa ja kanssaopiskelijoiden toimintaa rakentavasti ja analyyttisesti.
Ilmoittautumisaika
12.08.2024 - 30.08.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
20 - 28
Koulutus
- Media-alan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
23MAMedianomi (AMK) 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija kehittyy aktiiviseksi kielenkäyttäjäksi, joka pystyy hankkimaan tietoa ja lukemaan ammattikirjallisuutta englanniksi. Opiskelija osaa käyttää yleis- ja ammattikieleen liittyviä tiedonlähteitä sekä kartuttaa ammatillista sanastoaan. Opiskelija erottaa puhutun ja kirjoitetun englannin kielen tyyli- ja kulttuurieroja ammatillisissa viestintätilanteissa. Opiskelija pystyy keskustelemaan ammatillisista aiheista englanniksi. Opiskelija osaa tuottaa analyyttista ja jäsentynyttä tekstiä englanniksi.
Sisältö (OJ)
Kirjallinen ammatillinen viestintä englanniksi, kuten ammattitekstit ja dokumentit, asiantuntijakirjoitelma, projektisuunnitelma, CV, abstrakti ja akateeminen kirjoittaminen. Suulliset viestintätilanteet, kuten small talk, pitchaus, neuvottelu ja ammatillinen esitelmä.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
The students:
- Are able to use English moderately both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information only from a few sources and read basic professional literature.
- Master only some professional terms and phrases.
- Distinguish only some of the differences between spoken and written language as well as various cultures and have difficulties in adapting them.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write structured text.
- Submit all required work.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
The students:
- Are able to use English fairly well both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information from a fairly good selection of sources and read advanced professional literature.
- Master a fairly good selection of professional terms and phrases.
- Distinguish and are able to adapt most differences between spoken and written language as well as various cultures.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write analytical and structured text.
- Submit all required work by dead-lines.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
The students:
- Are able to use English fluently both in professional and personal contexts.
- Are able to obtain information from a wide range of sources and read complex professional literature.
- Master a wide range of professional terms and phrases.
- Distinguish and are able to correctly adapt all the differences between spoken and written language as well as various cultures.
- Know how to outline the essentials of a text and how to write academic, analytical and structured text.
- Submit all required work by dead-lines.
Aika ja paikka
Lähopetustunnit TAMKilla (1. periodi) ja Mediapoliksella (2. periodi).
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti pidetään viimeisellä opetuskerralla.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvosana muodostuu portfoliotyyppisesti osasuoritusten perusteella. Kaikki osasuoritukset on suoritettava hyväksytysti:
1) CV 20%
2) Kulttuuriessee 20%
3) Koe 30%
4) Suullinen esitys 30%
Kurssilla on 80% läsnäolovelvollisuus.