Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Tutkintonimike ja tutkinnon taso
Restonomi (AMK), NQF 6
Yhteystiedot
Sanna Luoto, tutkintovastaava päivätotetutus
etunimi.sukunimi@tuni.fi
Eija Reunanen, tutkovastavaava monimuotototetutus
etunimi.sukunimi@tuni.fi
Hakukelpoisuus ja hakeminen
Hakukohteessa on käytössä yleinen hakukelpoisuus korkeakouluopintoihin.
Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen
Opiskelijalle voidaan hyväksilukea kotimaisissa tai ulkomaisissa korkeakouluissa tai yliopistoissa suoritettuja opintoja tai erillisellä sopimuksella sovittuja korkeakoulutasoisia opintoja sekä muuten saavutettua osaamista, joka vastaa tutkinnon tai sen osan osaamistavoitteita. Osaaminen on aina todennettava ja arvioitava.
Tutkintovaatimukset ja niitä koskevat säännöt
Opetussuunnitelman mukaisten opintojen suorittaminen ja niitä vastaavan osaamistavoitteiden saavuttaminen. Lisätietoja: TAMKin tutkintosääntö ja ammattikorkeakoululaki.
TAMKin tutkintosääntö
Ammattikorkeakoululaki ja asetus ammattikorkeakouluista
Tutkinnon profiili
Tutkinto on ammatillisesti suuntautunut Bachelor-tason korkeakoulututkinto.
Tutkinto vastaa Suomen kansallisen tutkintojärjestelmän ammattikorkeakoulututkinnolle asettamia kriteereitä sekä tutkintojen ja muun osaamisen eurooppalaisen viitekehystä.
Tutkinnon keskeiset osaamistavoitteet ja vuositeemat
Opit tuottamaan ja johtamaan kestävää ja kannattavaa tulevaisuuden innovatiivista liiketoimintaa ravintola- ja ravitsemisalalle sekä tapahtuma- ja elämysteollisuuteen. Toimintaasi ohjaavat asiakasymmärrys ja vieraanvaraisuus yhdessä asiakkaan kanssa kehittäen, ekologista kestävyyttä kunnioittaen. Opiskelet itsellesi valmiudet toimia alan radikaalisti muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä, jossa tarvitset vahvaa liiketoimintaosaamista, vuorovaikutustaitoja ja tunneälyä. Tutkinto-ohjelmassa tutustut monipuolisesti palveluliiketoiminnan kiehtovaan toimintaympäristöön.
Koulutuksen aikana kasvat alan asiantuntijuuteen ja hankit yksilölliset ammatilliset valmiudet toimia esimerkiksi esihenkilönä tai yrittäjänä. Valmistuttuasi ymmärrät alan teoriat, käsitteet sekä menetelmät ja osaat arvioida niitä kriittisesti. Kykenet johtamaan ja kehittämään alan työyhteisöjä ja toimintoja, myös muutoksessa, unohtamatta itsesi johtamista. Oppiminen on kykyä muuttua, tervetuloa muuttumaan!
Ensimmäisen vuoden jälkeen olet hankkinut vankat alalla tarvittavat valmiudet palvelujen tuottamiseksi kannattavasti, kestävästi ja asiakaslähtöisesti. Tunnet itsesi, vahvuutesi, ja alan tarjoaman merkityksellisyyden. Tunnet alan monet mahdollisuudet. Rakennat omaa polkuasi restonomin osaamisalalla. Sinulla on valmiudet tulokselliseen tiimityöskentelyyn.
Toisen vuoden jälkeen tarkastelet ammattimaisesti toimialan kehittämistarpeita ja hyödynnät muotoiluajattelua yhteiskehittäen asiakkaan ja alan sidosryhmien kanssa. Olet omaksunut roolisi asiakkaan kumppanina. Jalostat omaa johtamistyyliäsi, kehityt vuorovaikuttajana ja näet toiminnoissa strategisen tason.
Kolmannen vuoden jälkeen systeemiajattelu ohjaa tulevaisuusorientoitunutta toimintaasi aktiivisena kansainvälisenä ravintola- ja ravitsemisalan kehittäjänä ja johtajana. Osaat johtaa työyhteisön menestymiseen vaikuttavia inhimillisiä, taloudellisia ja toiminnallisia tekijöitä moniammatillisissa ja monikulttuurisissa työyhteisöissä. Luotsaat alaa systemaattisesti kohti reilua ja kestävää ruokajärjestelmää ja palvelumuotoilun avulla tuotettua elämyksellistä asiakaskokemusta.
Sijoittuminen työelämään
TAMKin palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelmassa hankit yksilölliset ammatilliset valmiudet toimia itsenäisesti asiantuntijana, johtotehtävissä tai yrittäjänä. Restonomit työskentelevät tyypillisesti esimerkiksi palveluesihenkilönä, ravintolapäällikkönä, tapahtuma- tai elämysmuotoilijana. Restonomit sijoittuvat työelämässä monenlaisiin yrityksiin, ravitsemis- ja puhtausalalle tai esimerkiksi tapahtuma- ja elämysteollisuuteen, sekä julkisen sektorin tehtäviin.
Jatko-opintomahdollisuudet
Tutkinto antaa hakukelpoisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tai maisteriopintoihin yliopistoissa ja muissa korkeakouluissa.
Opintosuoritukset ja niiden arviointi
Suoritusten arvioinnissa käytetään pohjana TAMKin yleisiä arviointikriteereitä.
Tarkemmat arviointikriteerit löytyvät opintojen toteutussuunnitelmista. Opiskelijoiden kanssa sovitaan opintojakson alussa opintojakson suoritus- ja arviointitavat.
Valmistuminen
Opintojen suorittaminen ja osaamistavoitteiden saavuttaminen opetussuunnitelman mukaisessa laajuudessa.
Opintojen toteuttaminen
Päivätoteutus
AMKin restonomikoulutuksessa oppiminen tapahtuu tiimeissä yhdessä valmentaja-opettajien ja yrityskumppanien kanssa toimien. Oppimisympäristöjä ovat TAMKin Catering Studio Living Lab, alan yrityksen sekä projektit. Yrittäjyyttä on mahdollista harjoitella esimerkiksi restonomien osuuskuntayritystoimintana. Opintojaksot toteutetaan pääsääntöisesti lähiopetuksena TAMK Pääkampuksella, mutta tutkinto sisältää myös itsenäistä ja verkko-opiskelua. Päivätoteutuksessa valitset opintosuunnan, jossa keskityt ruokadesigniin tai palvelukokemuksen muotoiluun.
Monimuotototeutus
Voit suunnittella ja aikatauluttaa opintoja omaan elämäntilanteesi soveltuen. Lähitapaamisia on 1–2 kertaa vuodessa; etätapaamisia on 1–2 kertaa kuukaudessa. Tapaamiset sisältävät esimerkiksi luentoja, ohjausta ja yhteistä työskentelyä. Lisäksi työskentelet itsenäisesti ja oman tiimisi kanssa yhdessä sovittujen aikataulujen mukaisesti esimerkiksi iltaisin ja viikonloppuisin.
Tutkinnon kehittäminen
Tulevaisuuden osaamistarpeiden ennakointi ja niihin vastaaminen ovat TAMKin palveluliiketoiminnan koulutuksen kehittämisen perusta ja lähtökohta. Ennakointitiedon lähteinä käytetään nykyisen tutkinto-ohjelman saamaa palautetta, työelämäyhteyksiä ja muita ennakointitiedon lähteitä. Ennakointi- ja kehittämistyö on jatkuvaa.
Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Studies for Exchange Students, Hospitality Management

Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 23.10.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
8 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Marja-Liisa Timperi
- Sami Salonen
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- rakentaa käsityksen toimialasta, sen historiasta ja tulevaisuuden näkymistä
- havainnoimalla tunnistaa toimialan keskeiset elementit (hygienia ja puhtaus, tuotekehitys, ravitsemus, ihmisyys ja ruokakulttuuri)
- rakentaa oman käsityksensä tomialan kehittämisestä
Sisältö (OJ)
MITÄ osaamista ravitsemis- ja palvelualalla tarvitaan tänä päivänä?
MIKSI vieraanvaraisuus on oleellinen osa palvelua?
MITEN voin kehittyä hyväksi asiakaspalvelijaksi?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä toimialan erityispiirteitä.
Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä tiimityöskentelyn avulla.
Opiskelija ottaa vastuun omasta toiminnastaan. Opiskelija tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa vertailla ja jäsentää toimialan erityispiirteitä.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida laaja-alaisesti toimialaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Opiskelija osa yhdistää esille tuodut asiat ammatilliseen kontekstiin.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Opiskelija kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivisuus sekä opintojakson tehtävien suorittaminen. Hyv.
Liikeidean arviointitehtävä 100%
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Kontaktiopetusta sekä verkkotapaamisia. Henkilökohtaisia kirjallisia tehtäviä sekä tiimityötä.
Oppimateriaalit
Opiskelumateriaali Moodlessa. Itsenäistä tiedonhakua.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
10 op. = 270h opiskelijatyötä. Kontaktiopetusta xh, itsenäsitä työskentelyä xh.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT portfoliotehtävällä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tutustuminen valittuun kohdeyritykseen
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä toimialan erityispiirteitä.
Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä tiimityöskentelyn avulla.
Opiskelija ottaa vastuun omasta toiminnastaan. Opiskelija tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa vertailla ja jäsentää toimialan erityispiirteitä.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
piskelija osaa analysoida laaja-alaisesti toimialaa ja toiminnan kehittämistarpeita. Opiskelija osa yhdistää esille tuodut asiat ammatilliseen kontekstiin.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti. Opiskelija kehittää sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Opiskelija osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 30.04.2024
Laajuus
5 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
- Palveluliiketoiminta, Restonomi Virtuaalihenkilö
- Riitta Brännare
Vastuuhenkilö
Riitta Brännare
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- tunnistaa oman alansa ajankohtaisia ilmiöitä, haasteita ja mahdollisuuksia
- osaa vastata toimeksiantajan tarpeisiin ja suunnitella ja toteuttaa projektin tiimityönä huomioiden alan kestävät ja vastuulliset toimintatavat
- soveltaa aiemmin oppimiaan tietoja ja taitoja case-projektiin liittyvässä ongelmanratkaisemisessa
- osaa toimia tiimissä ja living lab -oppimisympäristössä edistäen omaa ja yhteisön hyvinvointia
- osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
Sisältö (OJ)
MITÄ ajankohtaisia ilmiöitä, haasteita ja mahdollisuuksia liittyy palveluliiketoiminnan alaan ja living lab -toimintaan?
MITÄ oppimismahdollisuuksia Catering Studio tarjoaa restonomiopiskelijalle ja alan kehittäjälle?
MIKSI tiimityöskentely ja projektimainen kehittäminen on tärkeää muuttuvassa ravitsemis- ja tapahtuma-alan toimintaympäristössä?
MITEN työskentelyä ja projekteja voidaan suunnitella, toteuttaa ja arvioida?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja.
Opiskelija etsii tietoa ja suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna.
Opiskelija työskentelee tiiminä tavoitteiden saavuttamiseksi.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan ja ottaa vastuuta omasta suoriutumisestaan. Opiskelija antaa ja vastaanottaa palautetta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija rajaa ja kohdentaa tiedonhakuaan valittuun aihepiiriin liittyen.
Opiskelija soveltaa tarkoituksenmukaisia menetelmiä ja työkaluja ongelman ratkaisutyössä.
Opiskelija tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja. Opiskelija huomioi toiminnassaan kestävyyskriteerit.
Opiskelija osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Opiskelija tekee perusteltuja ratkaisuja tiimityön edistämiseksi, tarvittaessa itsenäisestikin.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, sitoutuu tiimin toimintaan ja kehittää vuorovaikutustaitojaan.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta. Hän antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti yhteisön ja oman alan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen. Hän ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset.
Opiskelija etsii ja arvioi erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustee valintojaan ja tarvittaessa kokeilee uudenlaisia toimintamalleja.
Opiskelijan pyrkii aktiivisesti edistämään kestävän kehityksen mukaista toimintaa.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi itseään sekä yhteisöä ja työkokonaisuutta, jossa toimii.
Opiskelija käyttää palautetta systemaattisesti oman ja yhteisönsä ammatillisen kasvun välineenä.
Aika ja paikka
TAMK Catering Studio Living Lab
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot
-harjoitukset
-projektit
Oppimateriaalit
-Moodlen materiaali ja muu kurssin aikana määritelty materiaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
- 1op 27 tuntia opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
-aikataulussa on varattu aikaa seuraavasti
3 periodi: torstaisin klo 9-16
4 periodi: perjantai klo 9-16
lisäksi työprojektit voivat sijoittua muuhunkin ajankohtaan, kuten illoiksi ja viikonlopuiksi, näistä ilmoitetaan ennakkoon
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Varsinaisia valinnaisia suoritustapoja ei ole.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Projektit tehdään pääasiassa Catering Studiolle, mutta myös muualla alan yrityksissä suunnitelman mukaan.
Kansainvälisyys
Työprojekteissa voi olla kv-asiakkaita.
Lisätietoja opiskelijoille
-teoriaopintoja eri teemoista
-liiketoiminnan järjestäminen CS:llä, esim. kahvila, lounas
-tilaukset CS:llä
-ulkopuoliset tilaukset
Ilmoittautumisaika
19.09.2023 - 01.10.2023
Ajoitus
06.10.2023 - 16.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
6 op
TKI-osuus
6 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Leila Kakko
- Marja-Liisa Timperi
- Sami Salonen
- Miina Kivelä
Vastuuhenkilö
Leila Kakko
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa hyödyntää digitaalisia järjestelmiä johtamisessa sekä arvioida niiden käytettävyyttä.
Sisältö (OJ)
MITÄ digitaalisia järjestelmiä alalla voidaan hyödyntää?
MIKSI tiedolla johtaminen on tärkeää palveluliiketoiminnan kehittämisessä?
MITEN liikeidea vaikuttaa tietojärjestelmien hyödyntämiseen?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
- tunnistaa alan tietojärjestelmiä ja niihin liittyvää peruskäsitteistöä
- osaa käyttää ohjattuna alan tietojärjestelmiä. Osaa kuvata sähköisten järjestelmien merkityksen yrityksen toiminnassa ja johtamisessa
- osaa arvioida käytettävyyttä omasta näkökulmasta.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija
- osaa vertailla alan tietojärjestelmiä ja soveltaa niitä käytäntöön
- osaa valita sopivimman järjestelmän liikeidean mukaisesti ja perustella valintansa. - Osaa hyödyntää järjestelmiä suunnittelussa ja käytännön ongelmien ratkaisussa
- ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toimintansa lisäksi myös tiimin toimintaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija
- osaa analysoida alan tietojärjestelmästä saatua tietoa ja käyttää sitä johtamisen välineenä
- osaa arvioida erilaisia sähköisiä järjestelmiä ja luoda uusia ratkaisutapoja
- osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti eri sidosryhmien kanssa.
Aika ja paikka
Pe 6.10. 2023 Opintojakson ja tiimityöskentelyn aloitus (Lähi)
La 28.10. Tekoäly ja robotiikka (Etä)
To 16.11. Sosiaalinen media ja digitaalinen markkinointi (Etä)
Pe 17.11. Sosiaalinen media ja digitaalinen markkinointi (Etä)
La 18.11. Tiedolla johtaminen (Etä)
To 14.12. Tehtävien purku (Lähi)
La 16.12. Loppuhuipennus (Lähi)
Tentti ja Digitaalinen näyttely
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjatentin ajankohta sovitaan opintojakson alussa
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
35 % kirjatentti (yksilötentti)
35 % tiimitehtävä
20 % henkilökohtainen järjestelmäopas
10 % vertaisarviointi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-lähi- ja verkko-opiskelu
-luennot ja vierailija luennoitsijat
-tiimityöskentely ja työskentelyn ohjaaminen
-esitykset, virtuaalinäyttely
Oppimateriaalit
Oppimateriaali ja/tai linkit ovat Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
kurssin laajuus on 10 op
opintopiste vastaa keskimäärin 27 tuntia opiskelijan työtä, joka koostuu etäluennoista tunti-/viikkotehtävien tekemisestä, materiaaleihin perehtymisestä, tiimityöskentelystä (tiimitehtävät),
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
- AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Vierailevat luennoitsijat elinkeinosta
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 30.03.2024
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sami Salonen
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- rekrytoida ja perehdyttää työntekijät
- opastaa työntekijät toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti
- suunnitella, analysoida ja kehittää operatiivista henkilöstöjohtamista.
Sisältö (OJ)
MITÄ välineitä tarvitaan esihenkilön työkalupakkiin?
MIKSI henkilöstöjohtaminen on tärkeää esihenkilötyössä?
MITEN toimia lakien ja ohjeiden mukaisesti esihenkilötehtävissä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Tiedostaa liikeidean mukaisen OPERATIIVISEN henkilöstöjohtamisen tärkeyden.
Tietää mitä on henkilöstöjohtaminen ja mitä siihen liittyy.
Tiedostaa henkilöstöjohtamisen välineitä ja henkilöstön kehittämisen merkityksen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Ymmärtää liikeidean mukaisen henkilöstöjohtamisen tärkeyden.
Osaa toteuttaa henkilöstöjohtamista erilaisilla välineillä.
Ymmärtää henkilöstöjohtamisessa motivoinnin ja henkilöstön kehittämisen merkityksen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Osaa laatia liikeidean mukaisen henkilöstöjohtamisen suunnitelman.
Osaa toteuttaa henkilöstöjohtamista erilaisilla välineillä kannattavasti ja resurssit huomioiden.
Osaa ottaa henkilöstöjohtamisessa huomioon motivoinnin ja henkilöstön kehittämisen tärkeyden. Osaa analysoida tekemiensä päätösten vaikutusta työyhteisöön.
Aika ja paikka
Verkkokurssi. Vapaaehtoinen kontaktikerta. Verkkotapaamisia.
Pe 11.1.2024 Aloituswebinaari verkossa klo 16.30-20.00 (pakollinen kaikille)
Ke 24.1.2024 Kontaktiopetusta työlainsäädännöstä ja laskennasta kampuksella (vapaaehtoinen)
Ti 6.2.2024 Työlainsäädännön ja laskennan verkko-ohjaus klo 16-17
To 15.2.2024 Työlinsäädännön tentti Moodlessa klo 16-20.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Itsenäinen verkko-opiskelu. Parityöskentely. Vpaaehtoinen luentokerta.
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaalsi sekä sähköiset lähteet.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Itsenäistä työskentelyä 10op. = 270h.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Ilmoittautumisaika
19.09.2023 - 09.10.2023
Ajoitus
25.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
- Marika Kukkonen
Vastuuhenkilö
Leila Kakko
Ryhmät
-
23KVRN2Exchange Students Hospitality Management Autumn 2023
Sisältö (OJ)
Tavoite:
Opiskelija ymmärtää suomalaisen ruokakulttuurin merkityksen osana kansanperinnettä. Opiskelija saa valmiuksia suunnitella ja toteuttaa kansanomaisia juhlia asiakkaiden tarpeiden mukaan.
Opintojakson sisältö:
- Ruoka- ja tapakulttuurin historiaa
- Kansanomaiset juhlat
- Perinneruoat
Opetusmenetelmät:
- luennot
- harjoitukset
- käytännön työskentely
Arviointimenetelmät / kohteet
- harjoitustyöt
- käytännön työskentely
- aktiivinen osallistuminen
Opetuskieli:
Suomi / Englanti
Kirjallisuus:
Sillanpää, M. 2000. Happamasta makeaan. Jyväskylä: Gummerus Kirjapaino Oy.
Mäkelä, J., Palojoki, P. & Sillanpää, M. 2003. Ruisleivästä pestoon. Porvoo: WS Bookweel Oy.
Muu kirjallisuus sovitaan kurssin alussa
Aika ja paikka
Opintojakson lähiopetus toteutetaan Ravintola Catering Studiossa 2. periodissa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Käytännön harjoitukset (Catering Studio)
Tiimityö
Oppimateriaalit
Kurssimateriaalit
Muu materiaali sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus 40 h
Itsenäinen työ ja tiimityö 95 h
Sisällön jaksotus
Lähiopetuspäivät pääosin Catering Studiolla :
Keskiviikko 25.10.2023 klo 12-17
Keskiviikko 1.11.2023 klo 12-18
Keskiviikko 8.11.2023 klo 15 - 20
Keskiviikko 15.11.2023 klo 12 - 18
Keskiviikko 22.11.2023 klo 12 - 18
Keskiviikko 29.11.2023 klo 12-18
Keskiviikko 13.12.2023 klo 14-20
Kansainvälisyys
Opintojaksolla on mukana kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojaksolle otetaan 25 opiskelijaa: puolet restonomiopiskelijoita ja puolet vaihto-opiskelijoita ilmoittautumisjärjestyksessä.
Opintojakso alkaa keskviikkona 25.10. klo 12.00 (Catering Studio G0-08), jolloin pitää olla paikalla. Muuten paikka voidaan antaa seuraavalle ilmoittautumisjonossa olevalle.
Opintojaksolla tarvitaan keittiötyöhön soveltuvat vaatteet ja työkengät.
Ilmoittautumisaika
25.05.2023 - 15.08.2023
Ajoitus
19.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
4 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa suunnitella liikeidean mukaisia ruoka- ja juomalistoja
- osaa hyödyntää kone- ja laiteteknologiaa liiketoiminnassa tarkoituksenmukaisesti
- osaa suunnitella ja johtaa tapahtuma- ja tilaustarjoiluprosessia
Sisältö (OJ)
Sisältö
- KENELLE ruoka- ja juomalistoja suunnitellaan?
- MITÄ suunnittelussa on huomioitava?
- MITEN tapahtumat ja tilaisuudet toteutetaan?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Tunnistaa erilaiset liikeideat ja listasuunnittelun pääperiaatteet.
Suoriutuu ohjatusti gastronomiapainotteisten tapahtumien ja tilaisuuksien suunnittelusta ja toteuttamisesta.
Osaa käyttää valittuja raaka-aineita koneita ja laitteita hyödyntäen, mutta ei osaa perustella valintojaan.
Osaa antaa ja vastaanottaa palautetta. Tarkastelee ja arvioi asioita pääosin omasta näkökulmastaan. Tunnistaa ergonomian ja työturvallisuuden merkityksen koneiden ja laitteiden käytössä. Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Jäsentää liikeidean merkityksen suhteessa listasuunnittelun periaatteisiin.
Osaa suunnitella ja toteuttaa gastronomiapainotteisia tapahtumia ja tilaisuuksia perustellen omat valintansa.
Osaa käyttää raaka-aineita ja menetelmiä kone- ja laiteteknologian huomioiden.
Osaa antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti. Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ergonomia ja työturvallisuus huomioiden sekä on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi ryhmän toimintaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ymmärtää kokonaisvaltaisesti liikeidean merkityksen listasuunnittelussa.
Osaa suunnitella ja johtaa gastronomiapainotteisia tapahtumia ja tilaisuuksia, arvioiden ja yhdistellen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Osaa valita oikeat raaka-aineet ja menetelmät kone- ja laiteteknologian huomioiden.
Osaa analysoida palautetta ja sitoutuu itsensä sekä työyhteisön kehittämiseen vastuullisesti. Osaa toimia joustavasti ja ennakoiden sekä tuoda palveluprosessiin taloudellisuutta ja hyvinvointia edistävää näkökulmaa yhteisön ja alan vaatimukset huomioiden.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Joku tehtävä tai suoritus puuttuu.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Lauantai 16.9.2023 tuntien päätteeksi etä Moodle-tentti klo 13.45-14.30.
Mahdollinen uusintatentti lauantaina 7.10.2023 klo 14.45-15.30.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1. Listasuunnittelutehtävä (tiimitehtävä, 0—5, 50 %), arviointi perustuu opintojakson arviointikriteereihin.
2. Moodlen listasuunnittelutentti (yksilö, 0—5, 20 %)
3. Ammatillinen osallistuminen: itse- ja vertaisarviointi esihenkilönäkökulmasta, opettajan tekemä arviointi (yksilö, 0—5, 30 %)
Ammatillisen osallistumisen itse- ja vertaisarvioinnissa huomioidaan
• palveluasenne, ”hospitality”
• aktiivinen osallistuminen etä- ja lähiopetukseen
• tavoitteellinen sitoutuminen tiimityöskentelyyn ja -prosessiin
• valmius ja joustavuus muuttuvissa tilanteissa
• esiintyminen ja toiminta eri verkostoissa
• poissaolot, myöhästymiset
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Learning Cafe
Tiimitehtävät
Itse- ja vertaisarviointi
Tentti
Oppimateriaalit
Sovitaan opintojakson aloituksessa (Moodle). Tässä suosituksia:
Berglund, J., Rinta-Huumo, A. & Vahtera, A. 2011. Ruoasta viiniin. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Joutjärvi, M. & Nuutila, J. 2005. Ruokasanasto. Helsinki: WSOY.
Määttälä, S., Nuutila, J. & Saranpää, T. 2008. Juhlapalvelu, suunnittele ja toteuta. Helsinki: WSOY.
Pakarinen, L., Kekäläinen S. & Pasanen, R. 2011. Viinit. Yhdistä ruoka ja juoma. Readme.fi. Hämeenlinna: Kariston Kirjapaino Oy.
Rauha-Puntalo, S. 2019. Suomalaisen ruokakulttuurin kehitys sadan vuoden aikana. http://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-201904296401
Salmi, M. 2017. Olut! Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Sillanpää, M. 2002. Säännöstelty huvi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso on laajuudeltaan 5 op, mikä vastaa n. 135 h työkuormaa. Opintojakson kuormittavuus voi kuitenkin vaihdella esimerkiksi ennakko-osaamisestasi riippuen.
Sisällön jaksotus
Lauantai 19.8.2023 klo 8.30-14.30 lähiopetus TAMK Catering Studio
Lauantai 16.9.2023 klo 8.30-14.30 Etä Zoom, päivän päätteeksi tentti.
Lauantai 7.10.2023 klo 8.30-14.30 lähiopetus TAMK Catering Studio/luokkatila
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT, hakuaika keväällä HyväHotissa. Näyttö on pidetty 13.5.2023.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tiimitehtävien toimeksiantajana on TAMKin Catering Studio Living Lab.
Lisätietoja opiskelijoille
Lähiopetuksessa EI tarvita keittiövaatteita.
Ilmoittautumisaika
26.05.2023 - 18.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa analysoida menuja kehittämisen, kannattavuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta
- suunnittelee gastronomisia ja liikeidean tavoitteiden mukaisia ruoka- ja juomalistoja
- osaa suunnitella ja johtaa tilaustarjoiluprosessia
- osaa hyödyntää tuotekehitysprosessia ja aistinvaraista arviointia menusuunnittelussa
- soveltaa kehittämisessä alan olemassa olevaa tietoa ja kehittämismenetelmiä osana kehitystiimiä
- osaa etsiä asiakaslähtöisiä, kestäviä ja taloudellisesti kannattavia ratkaisuja oman alansa tulevaisuutta ennakoiden
Sisältö (OJ)
MITÄ liikeidealähtöinen gastronominen menusuunnittelu tarkoittaa?
MIKSI gastronomian tuntemus ja kannattavuus on tärkeää menusuunnittelussa ja tilaisuuksien toteuttamisessa?
MITEN kestävän kehityksen tavoitteita huomioidaan menusuunnittelussa?
MITEN tuotekehitysprosessia ja aistinvaraista arviointia voi hyödyntää menusuunnittelussa?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa erilaiset liikeideat ja vastuullisen menusuunnittelun pääperiaatteet ja vaiheet, ja tunnistaa niihin liittyvät käsitteet.
Opiskelija suoriutuu tilaisuuden tai toimeksiannon toteuttamisesta ohjatusti yhdessä tiiminsä kanssa.
Opiskelija toimii ryhmässä ja tunnistaa vuorovaikutustaitonsa. Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija jäsentää liikeidean merkityksen suhteessa gastronomisen listasuunnittelun periaatteisiin, kannattavuuden huomioiden.
Opiskelija suunnittelee ja toteuttaa gastronomiapainotteisia tilaisuuksia tai toimeksiantoja perustellen omat valintansa prosessin eri vaiheissa.
Opiskelija soveltaa kestävän kehityksen tavoitteita menusuunnittelussa tarkoituksenmukaisesti.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Opiskelija arvioi ryhmänsä kehittämisprosessia ja sen lähtökohtia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää gastronomian ja liikeidean merkityksen ruokalistasuunnittelun ja tuotekehityksen kokonaisuudessa.
Opiskelija suunnittelee ja johtaa prosessia gastronomiapainotteisissa tilaisuuksissa tai toimeksiannoissa, yhdistellen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja liiketoiminnan kannattavuuden huomioiden.
Opiskelija osaa arvioida erilaisten tietolähteiden laatua ja soveltuvuutta. Opiskelija osaa hyödyntää luovasti ja kekseliäästi menetelmiä ja työkaluja ongelman haltuun ottamisessa ja ratkaisemisessa.
Opiskelija soveltaa kestävän kehityksen tavoitteita menusuunnittelussa tarkoituksenmukaisesti ruokajärjestelmään linkittyen ja perustelee ratkaisunsa.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen sekä omaa että sidosryhmien vuorovaikutusta. Opiskelija arvioi kriittisesti ryhmänsä työskentelyä, antaa siihen rakentavia kehitysehdotuksia sekä tekee tarvittavia muutoksia siihen prosessin aikana.
Aika ja paikka
22.8.-12.12.2023
TAMK Pääkampus, kummiyritys Bistro Vilja, TAMK Catering Studio, Tampereen Raatihuone, Pipa Company (osuuskunta)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tiimiprojektit 60 %, arviointi 0-5
Akateeminen oppimispäiväkirja 30 %, arviointi 0-5
Itse- ja vertaisarviointi, 10 %, arviointi 0-5
Arvoinnin perusteet löytyvät tehtäväkohtaisesti Moodlesta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, työpajat, opintopiirit
Yritysvierailut
Tiimiprojektit
Akateeminen oppimispäiväkirja
Itse- ja vertaisarviointi
Oppimateriaalit
Sovitaan opintojakson aloituksessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joka tarkoittaa 135 h opiskelijan työtä. Opintojakson kuormittavuus voi kuitenkin vaihdella, esimerkiksi ennakko-osaamisestasi riippuen.
1 op = 27 h opiskelijan työtä.
Lähitunnit 95 h
Itsenäinen työ 40 h
Sisällön jaksotus
Opintojakson aikana tehdään yhteistyötä Kestävät ruokavaliot -opintojakson kanssa. Tarkemmat aikataulut jaetaan opintojaksojen aloituksessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Aiemmin hankitun osaamisen näyttöön liittyvät hakemukset 9.8. mennessä HyväHot-järjestelmään tarvittavine liitteineen (todistukset sekä kuvaus, miten osaaminen on hankittu). Hakemus osoitetaan Arja Luirolle.
Hyväksytyn AHOT-hakemuksen näyttötehtävä tehdään 17.8. klo 9.00-11.00 välisenä aikana TAMKin kampuksella. Oma tietokone mukaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakson projektitehtävät suoritetaan toimeksiantoina kummiyritys Bistro Viljalle, Catering Studiolle ja Tampereen Raatihuoneelle sekä Pipa Companylle.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 31.05.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
15 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
15 op
Toteutustapa
94 % Lähiopetus, 6 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
35 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
- Jaana Sahlsten
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− työskentelee ja harjaantuu suorittavan tason työtehtävissä restonomin osaamisalalla.
− osaa työskennellä asiakasrajapinnassa vieraanvaraisesti
− osaa työskennellä turvallisesti ja työpaikan laatukriteereiden mukaisesti.
− osaa käyttää työpaikan koneita ja laitteita sekä ohjelmistoja
− tutustuu alan työehtosopimukseen.
− osaa toimia työelämän viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
− osaa toimia työyhteisössä ja edistää omaa ja yhteisön hyvinvointia
Sisältö (OJ)
MITÄ valmiuksia palveluliiketoiminnan alan työyhteisössä toimiminen edellyttää?
MITEN vieraanvaraisuus, tuloksellisuus ja vastuullisuus toteutuvat harjoittelupaikassa?
MITÄ kehitettävää tämän työpaikan näkökulmasta toimialalla näyttäisi olevan?
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija tunnistaa ja noudattaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja on kehittänyt vuorovaikutustaitojaan.
Opiskelija antaa ja vastaanottaa palautetta aktiivisesti ja rakentavasti.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita sekä omasta että lähiyhteisön näkökulmasta.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
15 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
35 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna Luoto
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Sanna Luoto
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− työskentelee ja kehittää osaamistaan urapolkunsa mukaisissa esihenkilö- ja/tai asiantuntijatehtävissä restonomin osaamisalalla
− havaitsee työ-/harjoitteluympäristössään kehittämiskohteita ja osallistuu kehittämistyöhön
− hyödyntää työssään digitalisaation mahdollisuuksia
− ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden ja toimii joustavasti muuttuvissa työelämän tilanteissa
− osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia
Sisältö (OJ)
MITKÄ inhimilliset, taloudelliset ja toiminnalliset tekijät varmistavat harjoitteluyhteisön menestyksen?
MITEN tuotteita ja palveluja kehitetään harjoittelupaikassa hyödyntämällä moniammatillista osaamista ja uusinta teknologiaa?
MITEN kestävän kehityksen tavoitteet on huomioitu harjoitteluyhteisössä ja miten toimintatapojen vastuullisuus toteutuu?
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija kykenee toimimaan esihenkilö- ja/tai asiantuntijatehtävissä restonomin osaamisalalla.
Opiskelija osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja.
Opiskelija käyttää palautetta oman ammatillisen kasvunsa välineenä. Hän tarkastelee ja arvioi itseään sekä sitä yhteisöä tai työkokonaisuutta, jossa omalla ammattialallaan toimii. Hän osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja on kehittänyt vuorovaikutustaitojaan.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Työssäoppiminen
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Laajuus 15-20 op (405-540 h; 1 op. = 27 h)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aikaisemmin hankittu osaaminen voidaan tunnistaa ja tunnustaa ns. ahotoinnin kautta (AHOT)
Voit hakea hyväksilukua soveltuvan työkokemuksen perusteella. Keskustele oman opettajatuutorisi kanssa ohjauskeskustelussa, onko työkokemuksella hyväksiluku sinulle mahdollinen. Hyväksilukemiseen vaaditaan yhden vuoden työkokemus restonomin esihenkilö- tai asiantuntijatehtävissä.
Hyväksilukua haetaan Pakissa HyväHot-järjestelmässä
Lue ensin HyväHot-hyväksilukujärjestelmän opiskelijan ohjeet, ja sieltä erityisesti luku 4. HyväHot hakemuksen tekeminen, jotta hakemuksesi menee kerralla oikein eikä käsittely viivästy.
Täytä sähköinen hyväksilukuhakemus:
Kohta: Opinnot tai osaamiset -> valitse: lisää olemassa oleva osaaminen
Kohta: Haettavan hyväksilukemisen tyyppi -> valitse: korvaaminen
Lisää tarvittavat liitteet:
Kohtaan Kuvaus: omin sanoin selvitys monipuolisista alan työtehtävistä, joita olet työpaikassa tehnyt
Kohtaan Saamani osaamisen kuvaus suhteessa osaamistavoitteisiin: lyhyt selostus omin sanoin omasta osaamisestasi suhteessa harjoittelun tavoitteisiin
Kohtaan Liitteet: lataa tiedostona 1) työtodistus/-todistukset.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tutkintoon kuuluva pakollinen harjoittelu.
Kansainvälisyys
Harjoittelu on mahdollista suorittaa ulkomailla.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
15 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
- Pilvi Torvinen
Vastuuhenkilö
Riitta Brännare
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija harjaantuu urapolkunsa mukaisissa lähiesimies-, tuotekehitys-, markkinointi- ja / tai suunnittelutehtäviin julkisen tai yksityissektorin palveluja tuottavissa laitoksissa ja yrityksissä.
Sisältö (OJ)
MITKÄ inhimilliset, taloudelliset ja toiminnalliset tekijät varmistavat harjoitteluyhteisön menestyksen?
MITEN tuotteita ja palveluja kehitetään harjoittelupaikassa hyödyntämällä moniammatillista osaamista ja uusinta teknologiaa?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Tyydyttävä
- suhtautuminen työhön epävarmaa
- on riippuvainen ohjeista ja malleista, työn tuloksessa korjattavaa
- tarvitsee ohjausta ja valvontaa tehtävien suunnittelussa ja toteuttamisessa
- ei ota vastuuta
- pyrkii yhteistyöhön.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
- suhtautuu työhön ja työyhteisöön asiallisesti
- osaa suunnitella ja järjestää töitä, mutta työn tuloksessa epätarkkuutta
- noudattaa ohjeita ja tekee annetut tehtävät, mutta arka ottamaan vastuuta
- selviytyy yleensä tehtävistä itsenäisesti
- pystyy yhteistyöhön
- käyttäytyminen asiallista.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
- suhtautuu työhön innostuneesti ja työyhteisöön kiinnostuneesti ja myönteisesti
- pääsee työssään toivottuun tulokseen
- suoriutuu itsenäisesti työhön kuuluvista tehtävistä
- osaa arvioida omaa työtään ja pyrkii jatkuvasti kehittämään taitojaan
- hyvä suunnittelu- ja järjestelykyky
- työskentelee tehokkaasti, ottaa vastuuta, on luotettava
- suoriutuu itsenäisesti työhön kuuluvista tehtävistä
- pystyy yhteistyöhön esimiesten, työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa ja
pyrkii luomaan kannustavaa ilmapiiriä työpaikalla
- käyttäytyminen asiallista ja miellyttävää.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
- suhtautuu työhön piittaamattomasti
- ei noudata ohjeita, laiminlyö niitä
- tekee virheitä, eikä korjaa niitä
- ei suoriudu tehtävistä ohjauksesta ja neuvonnasta huolimatta
- vetäytyy syrjään yhteistyöstä.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 12.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
- Antti Vuento
Vastuuhenkilö
Riitta Brännare
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa etsiä tarvitsemansa tiedon yrityksen perustamiseksi;
- osaa laatia liiketoimintasuunnitelman ja myydä sen muille.
Sisältö (OJ)
MITÄ ominaisuuksia tarvitaan yrittäjämäiseen toimintaan?
MIKSI ryhtyisin yrittäjäksi?
MITEN rakentaa ideasta innovatiivisen, vieraanvaraisen ja kaupallisesti toimivan kokonaisuuden?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää yrityksen perustamisen perusteet. Liiketoimintasuunnitelma on suppea; asiat esitetään siinä toteavalla tavalla. Raportissa on puutteita, vaikka se on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija hallitsee yrityksen perustamisen perusteet. Liiketoimintasuunnitelma on perusteellinen ja kattava ja se antaa valmiudet yrityksen perustamiseen käytännössä. Raportissa on pieniä puutteita, vaikka se on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa perustaa yrityksen. Liiketoimintasuunnitelma on realistinen, perusteellinen, kattava ja innovatiivisuutta osoittava; myös toimialan kehittäminen on työssä vahvasti mukana. Raportti on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei ymmärrä yrityksen perustamisen perusteita. Liiketoimintasuunnitelma on monilta osin puutteellinen ja epärealistinen. Raportti ei vastaa TAMKin muotovaatimuksia.
Aika ja paikka
TAMK/etäyhteys
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-varsinainen tentti: 22.11.23
-1.rästitentti: 4.12.23
-2.rästitentti: 12.12.23
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointiin liittyvät suoritukset:
LTS 45 % (perustuu raporttiin sekä itse- ja vertaisarviointi, tiimisuoritus tai yksilötyö, asteikko 0-5)
tentti 20 % (perustuu kurssin sisältöasioihin, yksilösuoritus, asteikko 0-5)
laskenta 15 % (perustuu kurssin sisältöön ja suorituksiin, yksilösuoritus, asteikko 0-5)
Business Game 20% (perustuu pelin ratkaisuihin, tiimisuoritus, asteikko 0-5)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot ja niihin liittyvät harjoitukset - tentti
simulaatiopeli
liiketoimintasuunnitelma projektina
omien yrittäjävalmiuksien arviointia, itse ja vertaisarvointia projekteissa
Oppimateriaalit
Suositellaan:
Heikkilä, P. & Saranpää, T. 2013. Hotelli- ja ravintola-alan sisäinen laskentatoimi + harjoituskirja. Helsinki: Restamark.
Iloniemi, M., Järvensivu, P., Kyläkallio, K., Parantainen, J. & Siikavuo, J. 2009. Uuden yrittäjän käsikirja. Helsinki: Talentum.
Viitala, R. & Jylhä, E. 2013. Liiketoimintaosaaminen. Menestyvän yritystoiminnan perusta. Helsinki: Edita. TAI MUU VASTAAVA!
+
moodlessa oleva materiaali sekä linkit
+
muu mahdollinen kurssin aikana annettu materiaali
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op vastaa 27 tunnin työtä opiskelijalle, mikä riippuu kuitenkin opiskelijan tavoitteista, aiemmasta koulutuksesta ja työkokemuksesta, osaamisesta
noin 50 % kontaktissa opiskelua (luennot ja niihin liittyvät harjoitukset), yrityspeli
noin 50 % henkilökohtaista itsenäistä opiskelua kuten tenttiin valmistautumista, harjoitusten tekemistä, tiimeissä työskentelyä, raporttien ja lts:n kirjoitusta
Sisällön jaksotus
Ideasta yritykseksi toteutuspäivät pääsääntöisesti ovat maanantai klo 9-15, tiistai klo 9-15 ja ke klo 12.30 -15
Viilolla 48-50 on yrityspelipäiviä tarkennetun aikataulun mukaisesti
Tiistai-iltapäivisin (neljä kertaa) on laskentaa
Muina ajankohtina tehdään liiketoimintasuunnitelmaan liittyviä asioita luonnoilla, harjoituksissa ja itsenäisesti tai tiimeissä opiskellen.
Tarkennettu aikataulu on moodlessa nähtävillä kurssin alkamisen jälkeen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku
-opinnon hyväksiluku: Jos opiskelija on suorittanut vastaavat opinnot yliopistossa ja/tai korkeakoulussa, hän voi hakea koko tämän kurssin täysimääräistä hyväksilukua hyvähot-järjestelmän kautta. Kurssista voi hakea myös osahyväksilukua joltakin jo yliopistossa tai korkeakoulussa suoritetulta osa-alueelta ja suorittaa puuttuvat osat aikataulun mukaisesti.
-ahot: aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: Jos opiskelijalla on ko. kurssin tavoitteiden mukaista osaamista esim. työkokemuksen ja/tai suoritettujen opintojen puolesta, hän voi näyttää osaamisensa järjestetyllä näyttösuorituksella ennen kurssin alkamista. Ahot hakemus tehdään hyvähot-järjestelmässä. Aiemmin tehty liiketoimintasuunnitelma ja / tai yrittäjänä toimiminen mahdollistavat myös ahotoimaan kurssia niiltä osin kun on tavoitteiden ja sisältöjen mukaista. Ahot-hakemus tulee tehdä viikkoon 39 mennessä (2023) mennessä ja näyttösuoritukset viikolla 40-41.
-opinnollistaminen: vaihtoehtoisella tavalla hankittu osaaminen todentaminen, esim. opintojen aikana työssä hankittua osaamista (oman yrityksen perustaminen) yhdistettynä kirjallisuuteen, tekemisen arvointiin yms. Opiskelija voi myös sisällyttää oman yrityksen perustamisen tähän opintojaksoon.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Liiketoimintasuunnitelman voi tehdä esimerkiksi osuuskuntaan tai muuhun aloitettavaan yritykseen. ks. opinnollistaminen
Kansainvälisyys
-
Ilmoittautumisaika
29.05.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
18.09.2023 - 21.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
10 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mikael Lindell
- Tuula Niemi
- Taina Huhtinen
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa etsiä tarvitsemansa tiedon yrityksen perustamiseksi;
- osaa laatia liiketoimintasuunnitelman ja myydä sen muille.
Sisältö (OJ)
MITÄ ominaisuuksia tarvitaan yrittäjämäiseen toimintaan?
MIKSI ryhtyisin yrittäjäksi?
MITEN rakentaa ideasta innovatiivisen, vieraanvaraisen ja kaupallisesti toimivan kokonaisuuden?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tietää yrityksen perustamisen perusteet. Liiketoimintasuunnitelma on suppea; asiat esitetään siinä toteavalla tavalla. Raportissa on puutteita, vaikka se on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija hallitsee yrityksen perustamisen perusteet. Liiketoimintasuunnitelma on perusteellinen ja kattava ja se antaa valmiudet yrityksen perustamiseen käytännössä. Raportissa on pieniä puutteita, vaikka se on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa perustaa yrityksen. Liiketoimintasuunnitelma on realistinen, perusteellinen, kattava ja innovatiivisuutta osoittava; myös toimialan kehittäminen on työssä vahvasti mukana. Raportti on tehty TAMKin muotovaatimuksia noudattaen.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei ymmärrä yrityksen perustamisen perusteita. Liiketoimintasuunnitelma on monilta osin puutteellinen ja epärealistinen. Raportti ei vastaa TAMKin muotovaatimuksia.
Aika ja paikka
Kurssi ajoittuu välille 18.9. - 3.12.2023. Tarkempi moduulikohtainen aikataulu selviää kurssin Moodlesta. Opintojakso on ajoitettu opiskelijapalautteen myötä pidemmälle aikavälille, koska se sisältää ryhmätyöskentelyn lisäksi omaan tahtiin tehtäviä yksilötehtäviä. Päätehtävän (liiketoimintasuunnitelma) palautuksen takaraja on su 3.12.2023.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla ei ole tenttiä. Kurssisuoritus käydään läpi ensimmäisessä verkkotapaamisessa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kurssin numeerisesti (0-5) arvioitavat palautukset:
- Liiketoimintasuunnitelma 7 op
- Johtamisen tehtävä 2 op
- Laskennan tehtävä 1 op
- Muut tehtäväpalautukset hyväksytty / täydennettävä
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Opintojakso toteutetaan ONLINE-verkkokurssina (virtuaalisesti) ajalla 18.9. - 3.12. Opintojakso sisältää sekä itsenäisesti että tiimityönä toteutettavia tehtäviä. Kurssialustana toimii Tuni-Moodle. Kurssi avautuu siellä ma 18.9.2023.
Opintojakson yhteinen esittely- / aloituskerta järjestetään verkossa pe 22.9.2023 klo 8-11.30. On suositeltavaa tutustua kurssialueeseen Moodlessa ennen tätä. Tiimijako tehdään ensimmäisellä yhteiskerralla. Oppimisessa hyödynnetään yhteistä ravitsemisalan case-yrityskuvausta.
Vapaaehtoiset liiketoimintasuunnitelman ohjauskerrat pidetään etänä pe 13.10. klo 8-12 (tämän perään on opiskelijoilla tutkimustyön perusteita ja menetelmiä -opintojakso klo 12.30-16) ja to 9.11. klo 16.30-20.
Vapaaehtoiset, mutta erittäin suositeltavat, laskennan tehtävien tukikerrat järjestetään etänä to 26.10. klo 16.30-20 ja pe 10.11. klo 8.30-11.30. Tällöin tehdään ohjatusti laskennan harjoituksia.
Oppimateriaalit
Sovitaan kurssin alussa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan ajankäyttö kurssille on yhteensä 270 h. Nämä tunnit sisältävät myös aiheeseen liittyvät verkkotapaamiset, ohjeistukset sekä itsenäisen työskentelyn yksin ja ryhmissä.
Kurssi ajoittuu välille 18.9. - 3.12.2023. Moduulikohtainen aikataulu ilmoitetaan kurssin Moodlessa. Opintojakso on ajoitettu opiskelijapalautteen myötä pidemmälle aikavälille, kun se sisältää ryhmätyöskentelyn lisäksi enempi omaan tahtiin tehtäviä yksilötehtäviä. Päätehtävän palautuksen takaraja on su 3.12.2023.
Sisällön jaksotus
Kurssi muodostuu viidestä eri moduulista:
- Minustako yrittäjä?
- Liiketoimintasuunnitelma
- Markkinoinnilla menestysbrändiksi
- Laskenta johtamisen välineenä
- Johtamisen monet kasvot
Tarkempi moduulikohtainen aikataulu ilmoitetaan kurssin Moodessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-mahdollisuus, mikäli opiskelija on laatinut aikaisemmin liiketoimintasuunnitelman tai vastaavan ja toiminut yrittäjänä. AHOT-hakemus HyväHotin kautta osoitetaan Tuula Niemelle 2 viikkoa ennen opintojakson alkamista, viimeistään 3.9.2023.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö ja työelämän simulointi toteutetaan kurssitehtävien kautta.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 18.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 11.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pauliina Airaksinen-Aminoff
- Riitta Brännare
Vastuuhenkilö
Riitta Brännare
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- tunnistaa työelämän johtamistyylejä sekä johtamiseen liittyvät keskeiset käsitteet ja teoriat
- tunnistaa eettisen johtamisen periaatteet
- ymmärtää palautteen antamisen ja sen merkityksen johtamisessa
- tietää alan työehtosopimuksen keskeisen sisällön työntekijän näkökulmasta
- tunnistaa omat vahvuutensa ja lähtökohdat oman identiteettinsä kehittämiseen johtamisen näkökulmasta
Sisältö (OJ)
MITÄ on tunneälykäs johtaminen?
MIKSI johtaminen on organisaation menestykselle elintärkeää?
MITEN voin kasvaa ja kehittyä hyväksi johtajaksi itseäni johtaen?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa ja nimeää johtamiseen liittyviä käsitteitä ja teorioita.
Opiskelija tunnistaa johtamistyylejä.
Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa selittää johtamiseen liittyviä käsitteitä ja teorioita sekä johtamistyylejä.
Opiskelija tiedostaa tunneälyn merkityksen johtamisessa.
Opiskelija osaa reflektoida omaa ja muiden työskentelyä.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää ja kykenee yhdistämään johtamisen eri osa-alueiden asioita kokonaisuuksiksi ja käyttää johtamisen käsitteitä taitavasti.
Opiskelija pyrkii kehittämään tunneälykkyyttään ja osoittaa itseohjautuvuutta
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Aika ja paikka
TAMK tai etäyhteydellä (zoom-linkki moodlessa näytävillä 21.8. jälkeen)
21.8.-11.10.2023
maanantaiaamupäivisin klo 9-11.30
tiistaiaamupäivisin klo 9-11.30
keskiviikkoiltapäivisin klo 12.30-15
Tarkennettu aikataulu moodlessa nähtävillä kurssin alettua 21.8.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-varsinainen tes-tentti:
-1. uusintatentit
-2. uusintatentit: sovitaan erikseen
-ryhmätentti:
-1. uusintatentti:
-2. uusintatentit: sovitaan erikseen
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin kohteet, suoritustapa ja arvioinnin menetelmät
Oma johtajuus ja siihen liittyvät harjoitukset: tehdään ja suoritus S-merkinnällä
TES ym.: tentti: faktan hallinta osoitetaan perinteisellä tentillä ja arviointi 0-5 (yksilötyö)
Tiimitentti: tenttitehtävät soveltavia, jossa arvioinnin kohteena ongelman ratkaisu ja ryhmän toiminta sekä ryhmän oma arviointi, arviointi 0-5 (tiimin työ)
Harjoitustyö: yhdessä viestinnän kurssin kanssa - tutustuminen yrityksen toimintaan eri lähteiden perusteella ja siitä raportointi kirjallisesti ja esittelynä. arviointi 0-5
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot
-harjoitukset (sis. draamaharjoitukset)
-kirjoitelmat ja raportit
-tiedon hankintaa
Oppimateriaalit
Rämö, Ari. 2013. Yksinkertaista johtamista arvostaen.
tai
Wendelin, Lasse. Ihmisen aika, johtajan sielu ja sisu
tai
joku vastaava teos
Lisäksi
Mara-alan työehtosopimus (linkki moodlessa)
+
muuta moodlessa olevaa materiaalia tai kurssin aikana ilmoitettua materiaalia
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on noin 27 tuntia riippuen opiskelijan taustasta, omista tavoitteista ja opiskeluvalmiuksista
jakautuu:
*lähiopetusta eri oppimisympäristöissä noin 50 %
*itsenäistä tiedonhankintaa ja itsenäistä opiskelua ja itsenäisesti tiimeissä tehtävää työtä noin 50 %
Sisällön jaksotus
-kurssin tunnit sijoittuvat ensimmäisen periodin maanantain ja tiistain aamupäiville ja keskiviikon iltapäiville
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku
-opinnon hyväksiluku: Jos opiskelija on suorittanut vastaavat opinnot yliopistossa ja/tai korkeakoulussa, hän voi hakea koko tämän kurssin täysimääräistä hyväksilukua hyvähot-järjestelmän kautta.
-ahot: aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: Jos opiskelijalla on ko. kurssin tavoitteiden mukaista osaamista esim. työkokemuksen ja/tai suoritettujen opintojen puolesta, hän voi näyttää osaamisensa järjestetyllä näyttösuorituksella ennen kurssin alkamista. Ahot hakemus tehdään hyvähot-järjestelmässä.
-opinnollistaminen: vaihtoehtoisella tavalla hankitun osaamisen todentaminen, esim. opintojen aikana työssä hankittua osaamista yhdistettynä kirjallisuuteen, tekemisen arvointiin yms.
Ilmoittautumisaika
21.11.2023 - 02.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 05.03.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
1 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 20
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− toimii anniskeluun liittyvissä asioissa vastuullisesti ja alan lainsäädännön edellyttämällä tavalla
− tunnistaa erilaiset juomatyypit ja ymmärtää juomatuotealan kestävän kehityksen näkökulmia
− osaa asiakaslähtöisen juomalistasuunnittelun, tuotehinnoittelun
− osaa gastronomiset tarjoilutavat sekä ruoan ja juoman yhdistämisen pääperiaatteet
− tuntee paikalliset ja kansainväliset juomatrendit ja osaa suositella ja anniskella juomia liikeidean tavoitteiden mukaisesti
− huomioi juomatuotteiden allergeenit ja hyvän hygienian
Sisältö (OJ)
MITÄ juomatuotteita anniskeluravintoloissa tarjotaan?
MIKSI gastronominen etiketti ja lainsäädäntö ohjaavat anniskelua ravintolassa?
MITEN ruokia ja juomia yhdistetään onnistuneesti?
MITEN juomatuotteita ja juomalistaa kehitetään alan trendit, vastuullisuus ja kannattavuus huomioiden?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Osaa määritellä juomatuotteisiin liittyvän peruskäsitteistön, anniskeluun liittyvän keskeisen lainsäädännön ja vastuullisuusnäkökohdat.
Opiskelija osaa luetella erilaiset juomatuotteet ja niiden tarjoilutavat.
Opiskelija tunnistaa gastronomisen etiketin osana juomien ja juomalistojen suunnittelua, hinnoittelua ja tarjoilua.
Opiskelija toimii tuettuna ja ohjatusti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa juomatuotteiden erilaiset tyypit ja tietää juomiin liittyvän gastronomisen etiketin, kestävyysnäkökohtia ja lainsäädännön merkityksen.
Opiskelija suunnittelee, hinnoittelee, suosittelee ja tarjoilee juomia.
Opiskelija osaa yhdistää ruokia ja juomia keskenään erilaisissa liikeideoissa kannattavan liiketoiminnan periaatteiden mukaan. Opiskelija valitsee eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustelee valintansa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tuntee juomatuotteiden erilaiset tyypit, ymmärtää niihin liittyvän gastronomisen etiketin ja lainsäädännön merkityksen.
Opiskelija suunnittelee, hinnoittelee, suosittelee ja tarjoilee juomia asiakaslähtöisesti ja valintojaan perustellen.
Opiskelija yhdistää ruokia ja juomia keskenään gastronomisten periaatteiden mukaisesti liikeideaan soveltuen. Opiskelija etsii ja kokeilee erilaisia toimintatapoja ja vaihtoehtoja.
Opiskelija ymmärtää trendit, vastuullisuuden ja kannattavuuden osana juomatuote- ja -listasuunnittelua.
Opiskelijan pyrkii aktiivisesti edistämään kestävän kehityksen mukaista ja vastuullista toimintaa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti 20.2.2023
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
1. Viinitasting-paketti Catering Studioon (paritehtävä, 0-5, 60 %)
2. Tentti ja ammatillinen osallistuminen (yksilötehtävä, 0-5, 40 %)
3. Juomalista-analyysi ja -trendit (paritehtävä, hyväksytty/täydennettävä)
4. Viinipäiväkirja (yksilötehtävä, hyväksytty/täydennettävä)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Yritysvierailu
Henkilökohtaiset tehtävät
Paritehtävät
Tentti
Oppimateriaalit
Sovitaan opintojakson aloituksessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joka tarkoittaa 135 h opiskelijan työtä.
Lähiopetus 45 h, itsenäinen opiskelu 90 h.
Sisällön jaksotus
Lähiopetus toteutetaan maanantaisin ja tiistaisin 3. periodin aikana. Opintojakson aloituskerta on maanantaina 8.1.2024 klo 9.00-11.30 Ravintola Catering Studiossa.
Tarkempi aikataulu löytyy opintojakson Moodlesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yhteistyö Olutravintola Konttorin ja Behind Bars -yrityksen sekä Catering Studion kanssa.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 18.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 12.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Sahlsten
- Sanna Luoto
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- ymmärtää ravitsemuksen merkityksen osana kokonaisvaltaista hyvinvointia
- osaa soveltaa ravitsemussuosituksia ja toteuttaa erityisruokavalioita ruokapalvelujen tuottamisessa
- ymmärtää, miten ruoka rakentaa yksilön identiteettiä
- ymmärtää kestävän ja planetaarisen ruokavalion merkityksen hiilijalanjäljen pienentämisessä ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä
- ennakoi kehittyvän teknologian mahdollistamia tulevaisuuden personoituja ruokavalioita
Sisältö (OJ)
MITÄ terveyttä edistävä kestävä ruokavalio ja ruokavalinnat tarkoittavat?
MITEN ruokavalinnat rakentavat yksilön identiteettiä ja ovat tärkeitä huomioida toimialalla?
MITEN kestävä ja terveellinen hyvinvointia tukeva ruokavalio toteutetaan osana ilmastotekoja ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämisessä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa ja osaa nimetä ravitsemussuosituksia, erilaisia ruokavalioita ja niihin liittyviä käsitteitä.
Opiskelija tunnistaa ruoan merkityksen osana yksilön identiteettiä.
Opiskelija osaa kuvata ruokavalintojen kestävää kehitystä ja hyvinvointia lisäävät vaikutukset.
Opiskelija osaa etsiä ja käyttää ravitsemukseen ja kestäviin ruokavalintoihin liittyvää tietoa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa jäsentää ja perustella kestävän ja terveellisen ruokavalion merkityksen asiakkaan ravitsemuksessa ja hyvinvoinnissa.
Opiskelija osaa soveltaa ravitsemussuosituksia ja toteuttaa ruokavalioita asiakaslähtöisesti.
Opiskelija osaa kuvata ja arvioida ruokavalintojen kestävää kehitystä ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Opiskelija osaa hankkia, arvioida ja käyttää ravitsemukseen ja kestäviin ruokavalintoihin liittyvää tietoa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää terveellisen ja yksilöllisen ruokavalion merkityksen. Hän osaa suunnitella ja tuottaa niitä osana asiakaslähtöistä ruokapalvelua.
Opiskelija ymmärtää ravitsemuksen, ruokavalioiden ja hyvinvoinnin moninaisuutta ja osaa ennakoida aihealueiden tulevaisuuskuvia kokonaisvaltaisesti.
Opiskelija ymmärtää ruokavalintojen vaikutukset kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin näkökulmista, ja osaa toimia niitä edistäen.
Opiskelija osaa hankkia, arvioida ja käyttää ravitsemukseen ja kestäviin ruokavalintoihin liittyvää tietoa monipuolisesti ja kriittisesti.
Aika ja paikka
22.8.-12.12.2023
TAMK Pääkampus, kummiyritys Bistro Vilja, lisäksi yritysvierailu(t)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Problem-based learning
Yritysvierailut
Tiimityöskentely
Oppimateriaalit
Haveri, H., Soisalo S., & Voutilainen, E. 2023. Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa. 1. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.
Lisäksi verkkomateriaalit opintojakson Moodle-työtilassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joka tarkoittaa 135 h opiskelijan työtä. Opintojakson kuormittavuus voi kuitenkin vaihdella, esimerkiksi ennakko-osaamisestasi riippuen.
Sisällön jaksotus
Opintojakson aikana tehdään yhteistyötä Gastronominen menusuunnittelu -opintojakson kanssa. Tarkemmat aikataulut jaetaan opintojaksojen aloituksessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin hankitun osaamisen näyttöön liittyvät hakemukset ke 9.8.2023 mennessä HyväHot-järjestelmään tarvittavine liitteineen (todistukset sekä kuvaus, miten osaaminen on hankittu). Hakemus osoitetaan Jaana Sahlstenille.
Hyväksytyn AHOT-hakemuksen saaneet kutsutaan näyttötilaisuuteen, joka järjestetään 15.8. klo 9-11 TAMK Pääkampuksella.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojakson tehtävät suoritetaan kummiyritys Bistro Viljassa ja TAMK Catering Studiolla (osuuskunta).
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 17.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 12.10.2023
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Mika Kylänen
Vastuuhenkilö
Mika Kylänen
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- tunnistaa vieraanvaraisuuden ja empatian merkityksen palveluliiketoiminnassa
- ymmärtää kestävän kehityksen tärkeyden, haasteet ja mahdollisuudet ammattialallaan
- osaa kuvata, arvioida ja visualisoida palvelua ja asiakkaan kokemusta
- osaa jäsentää hyvinvointia palvelun lisäarvotekijänä
- tunnistaa hyvinvoinnin luomisen ja palvelun toteuttamisen välisen yhteyden
- osaa huomioida hyvinvoinnin luomisen mahdollisuudet uusien palvelujen tuottamisessa
Sisältö (OJ)
MITÄ palveluosaaminen, vieraanvaraisuus ja empatia tarkoittavat palveluliiketoiminnassa?
MIKSI palveluliiketoiminnalla on yhä keskeisempi rooli hyvinvoinnin luomisessa?
MITEN voidaan huomioida kestävän kehityksen ja hyvinvoinnin ulottuvuudet ja merkitys vastuullisessa palveluliiketoiminnassa?
MITEN asiakkaan kokemusta ja palvelua voidaan arvioida ja mallintaa muotoiluajattelun menetelmin?
MIKSI restonomiopiskelijan kannattaa innostua jatkuvasta palvelu-, vastuullisuus- ja hyvinvointiosaamisen kehittämisestä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä kestävään ja vastuulliseen palveluliiketoimintaan liittyviä käsitteitä. Opiskelija tunnistaa asiakaskokemukseen ja hyvinvointiin liittyvät käsitteet.
Opiskelija tuntee muotoiluajattelun ja sen menetelmiä restonomin näkökulmasta.
Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna. Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa jäsentää kestävään ja vastuulliseen liiketoimintaan liittyviä käsitteiden välisiä suhteita. Opiskelija osaa selittää asiakaskokemukseen ja hyvinvointiin liittyvät käsitteet yhdistäen ne palvelutoimintaan.
Opiskelija osaa soveltaa muotoiluajattelua ja valita sopivia menetelmiä sekä perustella valintojaan palvelutoiminnan ongelmien ratkaisemiseksi.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää kestävän ja vastuullisen hyvinvointia korostavan palveluliiketoiminnan kokonaisuuksia.
Opiskelija tunnistaa kestävyyden, hyvinvoinnin ja asiakaskokemuksen välisiä suhteita.
Opiskelija osaa analysoida ja vertailla asiakkaan kokemusta ja hyvinvoinnin luomista palvelutoiminnassa.
Opiskelija osaa arvioida erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja luodessaan uudenlaista hyvinvointia tuottavaa palvelua.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa sekä tiimin vuorovaikutusta. Opiskelija osaa reflektoida omaa ja muiden työskentelyä.
Aika ja paikka
Opintojakson toteutus 21.8.-12.10.2023.
maanantaisin klo 12.30-16.00, luentomaanantait (lähiopetus TAMK)
tiistaisin klo 12.30-16.00, tiimityötiistait (tiimien työskentely itsenäisesti, lähityöskentelyyn varattu tilat TAMK)
torstaisin klo 9.00-11.00, sparraustorstait, tiimien ohjausta (etänä Zoomin välityksellä - myöhemmin vahvistuu, mitkä ohjauskerrat ovat TAMKilla lähi)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Vaaditut yksilö- ja tiimitehtävät on suoritettava opintojakson aikataulun puitteissa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
40% arvosanasta tulee alkuviikoille sijoittuvasta käsikirjasto-osuudesta, jossa on sekä yksilö- että tiimipanos (asteikko 0-5)
60% arvosanasta tulee viidelle viimeiselle viikolle sijoittuvasta palvelumuotoiluosuudesta, jossa tiimi arvioi ja mallintaa toimeksiantoon liittyvän palvelun. Lisäksi tähän osuuteen kuuluu itse- ja vertaisarviointi, joka tehdään yksilönä (asteikko 0-5)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot - viikon teeman mukaiset luennot maanantaisin
Harjoitustehtävät - viikon teeman mukaan (tiedonhakua, käsikirjan tekoa Moodleen, paneelikeskustelu)
Tiimien ohjaus - viikon teeman mukaisesti
Yritysprojekti toimeksiantona - palvelumuotoilun soveltaminen käytäntöön tuplatimanttimallin mukaisesti (asiakasymmärrys, määrittely, ideointi ja mallinnus)
Oppimateriaalit
Opintojakson aikana opettajien vinkit lähdemateriaaleista - lähdemateriaalia Moodlessa.
Vieraanvaraisuuteen, asiakaskokemukseen, hyvinvointiin ja kestävyyteen sekä palvelumuotoiluun liittyvä kirjallisuus ja digitaaliset lähteet.
Opiskelijat tekevät myös itse tiedonhankintaa.
Esimerkkejä tarkoituksenmukaisesta kirjallisuudesta esim. palvelumuotoiluun liittyen:
Koivisto ym. 2019. Palvelumuotoilun bisneskirja.
Tuulaniemi 2011. Palvelumuotoilu.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 5 op.
1 op = 27h opiskelijan työtä
5 op = 135h opiskelijan työtä
Yhteinen kontaktiopetus ja ohjauskerrat = 48 h
Opiskelijan itsenäinen työskentely ja työskentely tiimin kanssa= 87h
Sisällön jaksotus
vko 34 Opintojakson toteutuksen esittely 21.8., tiimiytyminen, orientointiluennot (INFO)
vko 35 Vieraanvaraisuus ja asiakaskokemus
vko 36 Hyvinvointia kestävästi
vko 37-41 YRITYSTOIMEKSIANTO, PALVELUMUOTOILUN SOVELTAMINEN:
vko 37-38 Asiakasymmärryksen hankinta
vko 39 Kiteytys
vko 40 Ideointi
vko 41 Palvelun mallinnus, tiivistys ja esitys toimeksiantajalle 9.10., itse- ja vertaisarviointi 12.10.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-osaamisen näyttö.
Jos opiskelijalla on aikaisempaa osaamista opintojakson osaamistavoitteiden mukaan, niin opiskelija tekee hakemuksen Hyvähot-järjestelmään 17.8. mennessä. Jos opiskelija hyväksytään AHOT-osaamisen näyttöön, saa hän erilliset ohjeet.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksototeutuksella sovelletaan palvelumuotoilua toimeksiannon mukaiseen yritysprojektiin.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson toteutus 21.8.-12.10.2023
maanantaisin klo 12.30-16.00 luentomaanantait (lähiopetus TAMK)
tiistaisin klo 12.30-16.00 tiimityötiistait (tiimien työskentely itsenäisesti, lähityöskentelyyn varattu tilat TAMK)
torstaisin klo 9.00-11.00 sparraustorstait, tiimien ohjausta (etänä Zoomin välityksellä - myöhemmin vahvistuu, mitkä ohjauskerrat ovat TAMKilla lähi)
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 02.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 15.03.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
10 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Eija Reunanen
Vastuuhenkilö
Eija Reunanen
Ryhmät
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa esimiehenä tai asiantuntijana soveltaa elintarvikkeiden ja työyhteisön turvallisuutta ohjaavia lakeja, asetuksia, ohjeistuksia ja alalla käytettäviä standardeja
- ymmärtää mikrobiologian, hygienian ja puhtauspalveluiden merkityksen turvallisuuden ja laadun varmistajana
Sisältö (OJ)
MIKSI mikrobiologian ja hygienian osaaminen on tärkeää toimialalla?
MITÄ laatu- ja turvallisuusasioita pitää osata omalla alalla?
MITEN lainsäädäntö säätelee työntekijän ja esimiehen toimintaa?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tuntee laatuun ja turvallisuuteen liittyviä käsitteitä sekä niitä ohjaavaa lainsäädäntöä.
Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna.
Opiskelija toimii ryhmässä ja tarkastelee asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa, vertailla ja jäsentää laatuun ja turvallisuuteen liittyviä käsitteitä ja niitä ohjaavaa lainsäädäntöä. Opiskelija osaa arvioida turvallisuuteen ja laatuun liittyviä ongelmia lainsäädännön pohjalta.
Opiskelija ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa, vertailla ja jäsentää laatuun ja turvallisuuteen liittyviä käsitteitä ja niitä ohjaavaa lainsäädäntöä. Opiskelija osaa arvioida turvallisuuteen ja laatuun liittyviä ongelmia lainsäädännön pohjalta.
Opiskelija ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan.
Aika ja paikka
Opintojakso avautuu Moodlessa ma 8.1.2024 klo 9.00.
Ensimmäinen tapaaminen opettajien kanssa Zoomissa on 11.1. klo 16.30. Linkki Zoomiin löytyy Moodlesta.
torstaina 11.1. klo 16.30-20.00 Aloitus
torstaina 25.1. klo 16.30-19.00 Elintarvikelainsäädäntö / tehtävän purku
torstaina 15.2. klo 16.30-17.30 Ohjausta tarvitseville, opiskelijoiden kysymyksiin vastaaminen
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttejä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Puhtauden laadun arviointi tehtävä 80 %
Vertaisarviointi 20 %
Muut tehtävät arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- yksilö- ja tiimityöskentely
- harjoitukset esim. puhtauden laadun mittaaminen
- opetuskeskustelut
- mittaaminen ja mittaustulosten raportointi
- testi
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva aineisto sisältäen mm.
Ruokaviraston verkkosivustot
Elintarvikelainsäädäntöä
Puhtauden ja laadun standardit
Puhtauden mittarit
Työturvallisuuskeskuksen www-sivut
Martti Launis, Jouni Lehtelä ERGONOMIA
Kirjassa on laajasti huomioitu ergonomiaan liittyvät säädökset ja standardit. Työterveyslaitos
Mertanen, Virve. 2015. Työsuojelun perusteet. Helsinki: Työturvallisuuskeskus.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27 h opiskelijan työtä.
Elintarvikemikrobiologia ja hygienia: aineistoon tutustuminen, tehtävät ja testi 4 op
Puhtaus: aineistoon tutustuminen, tehtävät ja testi 4 op
Työturvallisuus ja ergonomia: aineistoon tutustuminen, tehtävät ja testi 2 op
Sisällön jaksotus
Kurssi on lähes kokonaan virtuaalinen.
Aikataulu ja tehtävät löytyvät Moodlesta.
Kurssi rakentuu sekä itsenäisestä opiskelusta että tiimityöskentelystä.
Sisältö:
Elintarvikemikrobiologia ja hygienia 4 op
Puhtaus 4 op
Työturvallisuus ja ergonomia 2 op
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Harjoitustehtävät yhteistyössä työelämän kanssa.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakso avautuu Moodlessa ma 8.1.2023 klo 9.00.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 31.07.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
2 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pilvi Torvinen
Vastuuhenkilö
Pilvi Torvinen
Tavoitteet (OJ)
Opintojakson suoritettuaan opiskelija
- on tutustunut restonomien toimenkuviin, työtehtäviin ja ammattinimikkeisiin
- on perehtynyt restonomiopintojen opiskelutapoihin, opintosisältöihin ja oppimisympäristöön
- tunnistaa oman tapansa oppia ja opiskella sekä kehittää taitojaan
- osaa pohtia omia vahvuuksiaan ja arvojaan
Sisältö (OJ)
- restonomiopintojen sisällöt ja opiskelumetodit
- uramahdollisuudet
- omien opiskelutaitojan arviointi
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Hyväksytty
Opiskelija on perehtynyt restonomin tutkintoon, oppimisympäristöön ja alan ammatteihin. Opiskelija tutustuu restonomin ammattiin, opiskeluun liittyviin materiaaleihin ja on suorittanut hyväksytysti annetut tehtävät. Opiskelijalla on tietoa, minkälaisiin työtehtäviin restonomikoulutus valmentaa. Opiskelija perehtyy ammattikorkeakoulussa käytettäviin opiskelumenetelmiin ja järjestelmiin. Opiskelija osaa arvioida omaa ajankäyttöään opintojakson aikana.
Hylätty
Edellä mainitut kriteerit eivät täyty.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkkokurssi
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 2 opintopistettä (1 op on 27 tuntia opiskelijan työtä) eli 54 tuntia.
Ilmoittautumisaika
05.02.2024 - 30.12.2024
Ajoitus
12.02.2024 - 30.12.2024
Laajuus
2 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Liiketalous ja media
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 50

5.2-30.4.2024
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät arvioidaan hyväksytty/ täydennettävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Verkkokurssi koostuu neljästä eri aihealueesta ja tehtävistä, ja se on laajuudeltaan kaksi opintopistettä (2 op).
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 2 opintopistettä (1 op on 27 tuntia opiskelijan työtä) eli 54 tuntia.
Sisällön jaksotus
Tällä opintojaksolla käsiteltävät aiheet auttavat sinua hahmottamaan, millaista on restonomiksi opiskelu ja millaisiin tehtäviin restonomikoulutus sinut valmentaa. Tämän lisäksi pääset tutustumaan Tampereen ammattikorkeakoulun monipuolisiin opiskelumahdollisuuksiin.
Lisätietoja opiskelijoille
Saat kurssista parhaan hyödyn, jos teet sen noin kahden kuukauden aikana.
1) Johdatusta opintojaksoon
2) Mihin restonomikoulutuksesta valmistuu
3) Millaista opiskelu on?
4) Catering Studio
5) Tehtävät
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Hyväksytty suoritus tulee olla vähintään H3 tasoinen suoritus.
Ilmoittautumisaika
17.01.2024 - 21.02.2024
Ajoitus
07.03.2024 - 26.04.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
7 op
Toteutustapa
30 % Lähiopetus, 70 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Tuula Niemi
Vastuuhenkilö
Tuija Ylä-Viteli
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tunnistaa esihenkilön ja alaisen vastuut työyhteisössä
- osaa johtaa itseään ja muita
- osaa innostaa, motivoida ja sitouttaa henkilöstön toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti.
Sisältö (OJ)
MITEN voin kasvaa ja kehittyä hyväksi esihenkilöksi?
MIKSI pitää ymmärtää erilaisuutta?
MITEN vuorovaikutustaidoissaan voi kehittyä?
MITEN saan alaiseni voimaan hyvin työyhteisössä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija
- Osaa analysoida alan tietojärjestelmästä saatua tietoa ja käyttää sitä johtamisen välineenä.
- Osaa arvioida erilaisia sähköisiä järjestelmiä ja luoda uusia ratkaisutapoja.
- Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti eri sidosryhmien kanssa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää esimiehen ja alaisen vastuut työyhteisössä.
Hän pystyy johtamaan itseään ja muita.
Opiskelija osaa innostaa, motivoida ja sitouttaa henkilöstön toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti ryhmän vuorovaikutusta hyödyntäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti esimiehen ja alaisen vastuut työyhteisössä.
Hän osaa johtaa itseään ja muita.
Opiskelija osaa innostaa, motivoida ja sitouttaa henkilöstön toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti, kehittäen sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta joustavasti ja rakentavasti.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei tunnista esimiehen ja alaisen vastuita työyhteisössä. Hän toimii ryhmän jäsenenä, mutta ei kykene johtamaan itseään tai muita.
Opiskelija ei tiedosta riittävästi tekijöitä, joilla voidaan motivoida ja sitouttaa henkilöstöä toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti.
Opiskelija tunnistaa vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä heikosti.
Aika ja paikka
Ennakkotehtävä saatavilla opintojakson Moodlessa 16.2 alkaen.
7.3. klo 16.30-20.00 Aloitus (yhdessä) + tiimien johtaminen (TN ja TYV), Zoom
21.3. klo 16.30 - 20 Valmentaminen ja kommunikointi ( TN), Zoom
11.4. klo 16.30-20.00 Esimies palveluliiketoiminnassa (TYV), Zoom
12.4. klo 8.15-15.30 Systeemiajattelu ja Tulevaisuuden johtaminen ( TYV ja TN), Zoom
25. – 26.4. Seminaarit (yhdessä) TAMK lähiopetuksena (torstai-ilta klo 16.30-20 ja perjantai klo 8.00-15.30)
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kurssiin ei sisälly tenttiä. Suoritustavat käydään läpi ensimmäisessä verkkotapaamisessa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arviointi perustuu:
• Kotitiimin tehtävä: arvioidaan 0 – 5, 60% arvosanasta
• Kirjareferaatti: arvioidaan 0 – 5, 40% arvosanasta
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot
harjoitukset
tiimityö
seminaari
Oppimateriaalit
ilmoitetaan opintojakson aloituskerralla
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Kurssi on 10 op -> tarkoittaa 270 h opiskelijan työpanosta.
Sisätlää itsenäistä yksilötyötä, tiimityötä ja yhteistä aikaa lukujärjestyksen päivien mukaisesti (Zoom tai lähi TAMKilla). Opiskelijan on sitouduttava yhteiseen työskentelyyn lukujärjestyspäivinä. Opintojakson keskeisenä sisältönä on vuorovaikutus, johon liittyen on harjoituksia.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ahot-osaamisen näyttö (toteutettu joulukuu 2023 ) ja tammikuu 22.1.2024
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämäyhteistyö opintojaksolla tehtävien yksilö- ja tiimitöiden kautta
Lisätietoja opiskelijoille
Ennakkotehtävä saatavilla opintojakson Moodlessa 16.2 alkaen.
7.3. klo 16.30-20.00 Aloitus (yhdessä) + tiimien johtaminen (TN ja TYV), Zoom
21.3. klo 16.30 - 20 Valmentaminen ja kommunikointi ( TN), Zoom
11.4. klo 16.30-20.00 Esimies palveluliiketoiminnassa (TYV), Zoom
12.4. klo 8.15-15.30 Systeemiajattelu ja Tulevaisuuden johtaminen ( TYV ja TN), Zoom
25. – 26.4. Seminaarit (yhdessä) TAMK lähiopetuksena (torstai-ilta klo 16.30-20 ja perjantai klo 8.00-15.30)
Opiskelijan on sitouduttava yhteiseen työskentelyyn lukujärjestyspäivinä. Opintojakson keskeisenä sisältönä on vuorovaikutus, johon liittyen on harjoituksia.
Ilmoittautumisaika
15.03.2024 - 22.04.2024
Ajoitus
22.04.2024 - 21.05.2024
Laajuus
2 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
Etäopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 200
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tietää kulttuurien väliseen viestintään liittyviä käsitteitä ja monikulttuurisessa ympäristössä työskentelyyn liittyviä erityispiirteitä
- ymmärtää erilaisiin kulttuureihin liittyviä tapoja, arvoja, normeja sekä asenteita käyttäytymisen taustalla ja osaa tunnistaa ja havainnoida niitä erilaisissa ympäristöissä sekä osaa suhtautua kriittisesti kulttuurisiin stereotypioihin
- osaa arvioida omaa toimintaansa
Sisältö (OJ)
MITÄ tekijöitä ilmenee kulttuurien välisessä viestinnässä ja monikulttuurisessa johtamisessa?
MITEN monikulttuurisuuden osaamisella voidaan vaikuttaa viestintään ja johtamiseen?
MIKSI moninaisuuden ja monikulttuurisuuden ymmärtäminen on tärkeää?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija määrittelee pintapuolisesti kulttuurien väliseen viestintään ja johtamiseen liittyviä käsitteitä ja toimintoja. Hän osaa havainnoida niitä ympäristöstään mutta omaan toimintaan soveltamisessa on puutteita myös oman toiminnan kehittämisen näkökulmasta. Teorian, havaintojen ja ihmisten käyttäytymisen välinen yhteys on olematon tai sitä ei ole. Lähdemateriaalia ei ole hyödynnetty juurikaan ja tehtäväksi antoihin vastaaminen on puutteellista. Tehtävän rakenteessa ja kirjoittamisessa on puutteita eikä kirjoittamisen ohjeita ole hyödynnetty.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä kulttuurien väliseen viestintään ja johtamiseen liittyviä käsitteitä ja toimintoja monipuolisesti. Hän osaa myös havainnoida niitä ympäristössään ja jossain määrin myös soveltaa oman toiminnan kehittämiseen. Teorian, havaintojen ja ihmisten käyttäytymisen välinen yhteys on havaittavissa. Lähdemateriaalia on hyödynnetty ja tehtäväksi antoihin vastataan selkeästi. Tehtävän rakenteessa ja kirjoittamisessa on jonkin verran puutteita.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä käsitteellisellä tasolla kulttuurien väliseen viestintään ja johtamiseen liittyviä käsitteitä ja toimintoja sekä havainnoida kriittisesti kyseisiä asioita ympäristöstään ja soveltaa niitä oman toiminnan kehittämiseen. Teorian, havaintojen ja ihmisten käyttäytymisen välinen yhteys on selkeästi nähtävissä. Opiskelija käyttää lähdemateriaalia monipuolisesti ja kirjoittaa oppimistehtäviään suhteessa tehtäväksi antoihin sekä kirjoittamista koskeviin ohjeisiin.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei ole määritellyt käsitteitä tai ne on määritelty hyvin puutteellisesti ja muutoinkin tehtäväksi antoihin vastaaminen on selkeästi puutteellista. Hän ei esitä omia havaintojaan tai sovelluksiaan käsitteiden ja toimintojen tueksi eikä missään määrin arvioi omaa toimintaansa. Yhteyttä teorian ja sovellusten välillä ei ole. Lähdemateriaali ei juurikaan ole hyödynnetty. Tehtävän rakenteen ja kirjoituksen suhteen ei ole noudatettu ohjeita, tekstissä esiintyy paljon kirjoitusvirheitä.
Aika ja paikka
-Valintakurssi järjestetään aikavälillä ma 22.4. klo 8.00 - ti 21.5. klo 15.00 verkkoympäristö moodlessa.
-Kurssi avautuu moodlessa siis 22.4. klo 8. Ohjeluento on videona moodlessa kirjallisten ohjeiden lisäksi.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
ei ole tenttejä, on oppimistehtäviä
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin kohteet yhteisesti kaikkien osien tehtävissä:
- tehtävien suoritusten ja vastausten vastaavuus suhteessa tehtäväksiantoon (tehtäksi annoissa on sisältöä koskevia ohjeita)
- teoreettisen taustan sekä havaintojen, esimerkkien soveltaminen ja linkittäminen toisiinsa
- oppimistehtävien rakenne, käytetty kieli ja tyyli, oikeinkirjoitus, lähteiden käyttö , kokonaisuus
- itsearviointi suhteessa käsitellyihin aiheisiin ja omaan kehitykseen oppijana
Valintakokeena suoritetussa kurssissa tehtävistä tulee pisteet 0-80 + työkokemuspisteet 0-20 = yhteensä max. 100 pistettä.
Valintakoekurssi on myös normaali tutkintoon sisältyvä kurssi, joka arvioidaan asteikolla 0-5. Tutkintoon sisältyvässä kurssissa arviointiin ei liity työkokemus, ainoastaan tehtävät.
Tehtävien arvointikohteet ovat kuitenkin samat molemmissa tapauksissa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-etäopiskelu ja itsenäinen opiskelu moodle-oppimisympäristössä
-oppimistehtävät ja suoritusten itsearviointi
-Valintakurssi järjestetään aikavälillä ma 22.4. klo 8.00 - ti 21.5. klo 15.00 verkkoympäristö moodlessa.
-Kurssi avautuu moodlessa siis 22.4. klo 8. Ohjeluento on videona moodlessa kirjallisten ohjeiden lisäksi.
Oppimateriaalit
-Oppimateriaalit, linkit yms. ilmoitetaan moodlessa.
-Ennakkoon voi hankkia ja perehtyäkin johonkin erilaista kulttuuria käsittelevään romaaniin, jota käsitellään kurssin oppimistehtävissä. Esimerkkinä mainittakoon "Minä olen Malala" mutta on monia muita hyviä romaaneja asiasta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Yksi opintopiste vastaa opiskelijan 27 tunnin työtä mutta riippuu myös opiskelijan aiemmasta taustasta ja osaamisesta koskien käsiteltyä aihealuetta sekä opiskelijan omista tavoitteista, materiaalien valinnoista, englannin kielen sekä kirjallisen tuottamisen tasosta.
-työn jakaantuminen suurinpiirein seuraavasti riippuen suorittajasta
1) oppimistehtäviin liittyvään materiaalin perehtyminen (n. 50 %)
2) oppimistehtävien kirjoittaminen ja suoritusten arviointiin (n. 50 %)
Sisällön jaksotus
Kurssi jakaantuu seuraavasti:
Osa 1: Kulttuureista keskustelu perustuen virikemateriaaleihin, 15 pistettä
Osa 2: Kulttuurien välisiin eroavaisuuksiin liittyviä käsitteitä ja näkökulmia sekä niiden linkittäminen omiin esimerkkeihin ja havaintoihin sekä luettuun teokseen, max. 40 pistettä
Osa 3: Moninaisuus ja monikulttuurisuus työelämän kirittäjänä ja haasteena, max. 20 pistettä
Osa 4: Oman oppimisen määrittely ja arviointi, 5 pistettä
Jokaiseen tehtävään tulee vastata ja tehtävistä tulee saada yhteensä vähintään 40 pistettä.
Tehtävistä voi saada maksimissaan 80 pistettä.
Valintakurssissa lisäksi yhteispisteisiin lasketaan työkokemuspisteet, joita voi saada maksimissaan 20. Työkokemuspisteet huomioidaan vain niiltä, jotka saavat vähintään 40 pistettä valintakurssin tehtävistä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
ei ole
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
ei ole
Kansainvälisyys
englanninkielistä materiaalia
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 07.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 18.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
- TKI- ja maksullinen palvelutoiminta Virtuaalihenkilö
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− ymmärtää johtamisen vaikuttavana, eettisenä ja vastuullisena toimintana
− osaa määritellä esihenkilön erilaisia rooleja ja tehtäväkentän
− osaa huomioida työehtosopimuksen työnantajan näkökulmasta
− osaa budjetoida ja huomioida budjetin toiminnassaan
− ymmärtää tuottojohtamisen periaatteet
− ymmärtää henkilöstöjohtamisen ja työlainsäädännön keskeiset käsitteet
− osaa kuvata johtajuuden vaikutuksen ja merkityksen työviihtyvyydessä ja -hyvinvoinnissa sekä
työnantajakuvan luomisessa
− hahmottaa omaa johtamistapaansa
Sisältö (OJ)
MITEN johtamisella vaikutetaan tulokseen, kannattavuuteen, työviihtyvyyteen, hyvinvointiin ja työnantajakuvaan?
MITÄ työehtosopimus ja työlainsäädäntö tarkoittavat työantajan näkökulmasta?
MITEN budjetoidaan?
MIKSI kehittyminen johtamisessa on tärkeää?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä joitakin johtamistyylejä ja tuntee erilaisia menettelytapoja.
Opiskelija tunnistaa ja nimeää työlainsäädännön, työehtosopimuksen ja budjetoinnin peruskäsitteistön.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan. Hän tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja ja osaa kuvata oman toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija nimeää ja kuvailee erilaisia johtamistyylejä antaen esimerkkejä käytännön johtamistilanteista. Opiskelija tiedostaa tyylien erilaiset aktivoivat ominaisuudet ja kykenee esittelemään ne perustellusti.
Opiskelija ymmärtää esihenkilön roolit ja työlainsäädännön keskeiset sisällöt. Hän osaa budjetoida ja huomioida budjetin käytännön lähijohtamisessa.
Opiskelija osaa tarkoituksenmukaisesti soveltaa palveluliiketoiminnan johtamisen tietoperustaa ja käytäntöjä. Hän kykenee vastaamaan omasta toiminnastaan ja sen seurauksista. Hän reflektoi toimintaansa omasta ja lähiyhteisön näkökulmasta. Hän osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija määrittelee useita erilaisia johtamistyylejä sovelten niitä erilaisiin esimerkkitilanteisiin. Hän analysoi erilaisia johtamismenetelmiä ymmärtäen tyylien passivoivat ja aktivoivat tekijät.
Opiskelija osaa toimia esihenkilönä vastuullisesti ja alan lainsäädännön edellyttämällä tavalla. Hän osaa budjetoida ja omaa valmiudet toimia lähiesihenkilönä kannattavasti ja resurssit huomioiden. Hän ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden.
Opiskelija osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa palveluliiketoiminnan johtamisen tietoperustaa ja käytäntöjä. Hän kykenee vastaamaan omasta toiminnastaan ja sen seurauksista ja reflektoimaan niitä ammattieettisten periaatteiden ja arvojen mukaisesti.
Aika ja paikka
TAMK - lähiopiskelu / etäopiskelu (ks. aikataulu)
Catering Studio, kummiyritykset, muut yritykset
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
varsinainen tenttiaika: pe 8.12.
uusintatentti: pe 15.12 tai muuna sovittuna aikana pidettäväksi
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot ja luentoihin liittyvät harjoitukset kuten työvuorosuunnittelu)
soveltavat havainnointi- ja kehittämistehtävät tiimissä tai yksilötöinä
itsensä arvioiminen suhteessa tietoperustaan, vertaisarvioinnit
learning by doing
Oppimateriaalit
Perusteos: Hyppänen Riitta. 2011/2013. Esimiesosaaminen Liiketoiminnan menestystekijä. Edita. (kirjoja on TAMKin kirjastossa) tai joku muu vastaava teos.
Heikkilä, P. & Saranpää, T. 2013. Hotelli- ja ravintola-alan sisäinen laskentatoimi + harjoituskirja. Helsinki: Restamark. kirjasta luvut 6 (työvoimakulujen hallinta) ja 7 (budjetointi)
Lisäksi moodlessa on materiaaleja ja linkkejä
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op on noin 27 tuntia opiskelijan työtä riippuen opiskelijan aiemmasta kokemuksesta, motivaatiosta, omasta panoksesta opiskeluun
-kurssilla on pääosin noin 50 % lähiopetusta ja noin 50 % itsenäisesti ja ohjatusti tehtyä työtä tiimeissä tai yksin
Sisällön jaksotus
periodissa 1: maanantai-iltapäivisin klo 12.30-15/16 ja perjantaisin klo 12.30-15
periodissa 2: perjantaiaamupäivisin klo 9-11.30
**
maanantaisin (IP) (1 periodi) on luentoja ja tehtäväpurkuja lähiopiskeluna tai verkossa
perjantaisin (IP) (1 periodi) on ohjattua lähi- ja/tai etäopiskelua: harjoituksia
perjantaisin (AP) (2 periodi) luentoja ja ohjattua lähi- ja / tai etäopiskelua: harjoituksia
Johtaminen vkot 34-38 ja 42 ja 46-48
Työlainsäädäntö esihenkilön työssä vkot 39-41
Budjetointi vkot 43-45
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssilla on erilaisia suoritustapoja ja suorittajia
Eating Design - osuuskunta: osuuskunnan jäsenet osallistuvat tietoperustan ja harjoitusten tekemiseen lähikertoina ja moodlen kautta. Heidän kohdeyrityksensä on oma osuuskunta ja jos siinä ei tule jotain asioita tehtäväksi, niin voivat ottaa joko simuloituja harjoituksia tai jonkun muun organisaation, johon soveltavat tietoperustaa.
Eating Design – muut suuntautumisvaihtoehdon jäsenet: osallistuvat tietoperustan ja harjoitusten tekemiseen lähikertoinena ja moodlen kautta. Heidän kohdeyrityksensä on omat kummiyritykset (Bistro Vilja ja Catering Studio) ja jos niissä ei tule jotain asioita, niin voivat ottaa joko simuloituja harjoituksia tai jonkun muun organisaation kohteekseen.
Kurssilla on tiimikohtaisia ohjauksia, joten näissä voidaan hyvinkin joustavasti soveltaa eri toteutusten suoritusvaihtoehtoja.
Services and Well-being – osallistuvat tietoperustan ja harjoitusten tekemiseen lähiopetuksessa mutta hyödyntävät moodlea. Heidän kohdeyrityksensä valikoituu mm. omista työpaikoista tai tehdään sovellukset simuloituihin organisaatioihin lähinnä kehittämisnäkökulmasta.
Ohjelma etenee aikataulun mukaisesti.
**
AHOT
Kurssin voi myös ahotoida eli suorittaa näyttöllä, jos on osaaminen kurssin teemoihin. Ahot-hakemus tulee tehdä ennen kurssin alkua. Kurssin ahotin näyttö on tässä tapauksessa seuraavanlainen:
-liitä johtamistyöstä työtodistus ja esihenkilösi tms. lausunto työstäsi (vähintään tehtävät), jos työtodistus itsessään ei sisällä tarkempia kuvauksia näistä.
-Jos sinulla on jotain sellaisia dokumentteja kerättynä, joita olet esihenkilöaikanasi tehnyt ja jotka on yhdistettävissä kurssin tavoitteisiin ja sisältöihin.
-Tee kehittämisnäkökulmasta selvitys siitä, mitä johtaminen työpaikassasi on (voit käyttää vaikkapa prosesseja apuna ja/tai vuosikelloa) ja miten sitä toteutit (millaisella tyylillä, millaisilla rooleilla).
-Mitä osaamista sinulla on suhteessa työllesi asetettuihin vaatimuksiin ja mitä osaamista kenties tulee kartoittaa.
Palauta kirjallinen työ ennen kurssin alkua.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Soveltavia harjoituksia tehdään työelämän kanssa yhteistyössä.
Lähinnä sovelletaan tietoperustan toteutumista organisaatiossa sekä voidaan antaa kehittämisehdotuksia ja jakaa organisaatioiden hyviä käytänteitä.
Lisätietoja opiskelijoille
Moodlessa on tarkka aikataulu.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 25.11.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 31.12.2024
Laajuus
6 op
Virtuaaliosuus
6 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
20 - 100
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Sahlsten
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Objective of course
Students deepen their knowledge on special diets and their practical implementation. They are familiar with the products available, capable of selecting the correct foodstuffs for the diet. They know the nutritional recommendations. Students learn to asses their own and their clients diet.
Sisältö (OJ)
Course contents
- Epidemiological background of special diets
- Special diets in practice
- Nutritional recommendations
- Assessment of eating habits by various methods
- Assessment of diet
Aika ja paikka
Virtuaalinen Moodle opintojakso. Online vuoden 2024 ajan.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Tehtävät arvioidaan pääasiassa asteikolla 1-5 ja osa hyväksytty/hylätty asteikolla.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Harjoitukset
Tehtävät
Keskustelut
Virtuaalityöskentely
Tehtävissä on paljon valinnaisuutta. Tämä mahdollistaa sen, että opiskelija voi edetä kurssilla omien tavoitteidensa mukaisesti.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Valinnaisia suoritustapoja ei ole.
Lisätietoja opiskelijoille
uom. Suomalaiset tutkinto-opiskelijat voivat vastata tehtäviin halutessaan suomeksi. Tehtävänannot ovat englanniksi.
Opintojaksolle ilmoittaudutaan normaaliin tapaan Pakissa.
Tehtävissä on paljon valinnaisuutta. Tämä mahdollistaa sen, että opiskelija voi edetä kurssilla omien tavoitteidensa mukaisesti.
Virtuaaliopintojakso Moodlessa on auki 22.1.-11.12.2024. On toivottavaa, että kevätlukukaudella aloittaneet saavat suorituksen valmiiksi kevätlukukauden aikana ja syyslukukaudella aloittaneet syksyn aikana.
Ilmoittautumisaika
17.01.2024 - 02.03.2024
Ajoitus
08.03.2024 - 27.04.2024
Laajuus
10 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 40
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mika Kylänen
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- suunnitella ja toteuttaa palvelutilanteen erilaisille asiakasryhmille
- arvioida toteutunutta ruokapalvelutilannetta tuote- ja ravitsemuslaadun, kannattavuuden, ajankäytön ja asiakaskokemuksen näkökulmasta
Sisältö (OJ)
MITÄ ravitsemuslaatu tarkoittaa ruokapalveluissa?
MIKSI markkinointi ja henkilökohtainen myyntityö ovat tärkeitä palvelutilanteiden järjestämisessä?
MITEN taloudellisuutta voidaan mitata ja arvioida asiakasta unohtamatta?
MITEN anniskelu- ja elintarvikelainsäädäntö tulee huomioida palvelutilanteen järjestämisessä?
Esitietovaatimukset (OJ)
Ala tutuksi, raaka-aineesta asiakkaan annokseksi sekä laatu ja turvallisuus esimiehen vastuulla opintojaksot suoritettu.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija on suoriutunut palvelutilanteen suunnittelusta ja toteutuksesta tyydyttävästi. Toteutus ei vastannut täysin suunnitelmaa. Opiskelijan itsenäisessä työskentelyssä sekä ryhmän työskentelyssä ja suunnittelutaidoissa on ollut puutteita. Asiakkaat eivät ole olleet toteutukseen tyytyväisiä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija on toteuttanut palvelutilanteen suunnitelman mukaisesti ja perustellusti ottaen huomioon erilaiset asiakasryhmät. Toteutus on ollut hyvää, joskaan se ei osoita erityistä innovatiivisuutta. Asiakastyytyväisyys ja tuloksellisuus ovat projektissa olleet hyvällä tasolla. Tiimi toimii kokonaisuutena yhteistyössä ja osoittaa hyvää ongelmanratkaisukykyä ja joustavuutta.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija on toteuttanut palvelutilanteen suunnitelman mukaisesti, perusteellisesti ja soveltaen opittuja taitoja. Palvelutilanne on toteutettu innovatiivisesti ja erityisen hyvää ongelmanratkaisukykyä ja joustavuutta osoittaen. Asiakastyytyväisyys ja tuloksellisuus ovat projektissa olleet erinomaisella tasolla ja eri asiakasryhmät on otettu huomioon kiitettävästi. Tiimi toimii moitteettomasti ja osoittaa hyvää ongelmanratkaisukykyä ja joustavuutta.
Aika ja paikka
Opintojakso alkaa etäopetuksena 8.3. klo 9.
Kontaktipäivät ovat:
08.03.2024 09.00 - 16.00 ETÄ
05.04.2024 09.00 - 16.00 ETÄ
06.04.2024 08.30 - 14.30 ETÄ
26.04.2024 09.00 - 16.00 LÄHI, B5-26
27.04.2024 08.30 - 14.30 LÄHI, B5-26
Arviointiasteikko
0-5
Oppimateriaalit
Sovitaan opintojakson alkaessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27h opiskelijan työtä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT, ilmoittautuminen 14.2.2024. mennessä. Täytä HyväHot -hakemus ja osoita hakemus Taija Karhelle.
Ilmoittautumisaika
17.01.2024 - 04.03.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 28.04.2024
Laajuus
5 op
TKI-osuus
3 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 45
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sini Jokiniemi
- Sanna Luoto
Vastuuhenkilö
Sanna Luoto
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− tunnistaa kestävän ja monikanavaisen myynnin ja markkinoinnin merkityksen ja erityispiirteet palveluliiketoiminnassa
− osaa huomioida eri asiakaskohderyhmien tarpeet markkinointikanavia hyödynnettäessä
− tunnistaa tyypillisiä asiakkaan ostopolkuja eri kanavissa
− osaa toimia myynnillisesti asiakaspalvelutilanteissa
− huomioi asiakaskokemuksen ja -arvon rakentumisen palveluja myytäessä ja markkinoitaessa
Sisältö (OJ)
MITÄ kestävä ja monikanavainen myynti ja markkinointi tarkoittavat palveluliiketoiminnassa?
MITÄ asiakaskohderyhmät, ostopolut ja markkinointikanavat merkitsevät palveluliiketoiminnassa?
MIKSI opiskelijan kannattaa innostua oman myynti- ja markkinointiosaamisen kehittämisestä osana palvelualan asiantuntijuutta?
MITEN asiakaskokemuksen ja -arvon rakentumista tuetaan palveluliiketoiminnan myynti- ja markkinointiaktiviteettien avulla?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä myyntiin ja markkinointiin liittyviä käsitteitä.
Opiskelija tunnistaa asiakaskohderyhmiin, ostopolkuihin ja markkinointikanaviin liittyvät käsitteet.
Opiskelija tuntee asiakasarvon rakentumislogiikkaa ja osaa määritellä myynnillisen asiakaspalvelun perusperiaatteita.
Opiskelija suoriutuu annetuista tehtävistä ohjatusti.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun vain omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa jäsentää kestävään myyntiin ja markkinointiin liittyvien käsitteiden välisiä suhteita.
Opiskelija osaa selittää asiakaskohderyhmiin, ostopolkuihin ja markkinointikanaviin liittyvät käsitteet yhdistäen ne palveluliiketoimintaan.
Opiskelija osaa soveltaa asiakasarvon rakentumislogiikkaa ja toimia myynnillisesti asiakaspalvelutilanteissa.
Opiskelija osaa reflektoida omaa ja muiden työskentelyä.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää kestävän myynnin ja markkinoinnin aseman osana palveluliiketoiminnan kokonaisuuksia ja osaa soveltaa digitaalisen myynnin ja markkinoinnin käsitteitä eri yhteyksissä.
Opiskelija tunnistaa asiakaskohderyhmien, ostopolkujen ja markkinointikanavien välisiä suhteita.
Opiskelija osaa analysoida ja vertailla asiakasarvon rakentumislogiikkaa palvelutoiminnan myynti- ja markkinointitoiminnoissa.
Opiskelija osaa arvioida ja käyttää sopivimpia toimintatapoja myynnillisissä asiakaspalvelutilanteissa.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Aika ja paikka
4.3.-28.4.2024 TAMK Pääkampus ja mahdollinen verkko-opetus.
Maanantaisin ja tiistaisin klo 12.30-16.
Ajankohdat tarkentuvat opintojakson alkaessa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tarkentuu opintojakson alkaessa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Yksilötyöskentely ja tiimiprojekti
Oppimateriaalit
Kirjallisuus ja verkkomateriaalit opintojakson Moodle-työtilassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joka tarkoittaa 135 h opiskelijan työtä. Opintojakson kuormittavuus voi kuitenkin vaihdella, esimerkiksi ennakko-osaamisestasi riippuen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Voit hakea toteutuksen hyväksilukemista aiemmin hankitun osaamisen tai opintojen perusteella ennen opintojakson alkua. Hyväksilukua haetaan HyväHot-hakemuksella, joka löytyy PAKKI-opiskelijan työpöydän tehtäväpalkista. Lähetä HyväHot-hakemus viimeistään 11.2.2024 ja valitse sen käsittelijäksi opintojakson vastuuopettaja.
Hyväksiluvun hakeminen osaamisella:
Vastuuopettaja ilmoittaa HyväHot-päätöksessään osaamisen osoittamistavan (näyttö) ja muut lisätiedot.
Hyväksiluvun hakeminen opintojen perusteella:
Vastuuopettaja ilmoittaa HyväHot-päätöksestään ennen opintojakson alkamista.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tiimiprojekti työelämä- tai Catering Studio Living Lab -toimeksiantona.
Kansainvälisyys
Tarkentuu opintojakson alkaessa.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 25.08.2023
Ajoitus
31.08.2023 - 27.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
Vastuuhenkilö
Tuija Ylä-Viteli
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee rakennushankkeen eri vaiheet ja osaa hahmottaa moniaistisen palvelumaiseman suunnittelun osana kokonaisuutta
- osaa toimia yhteistyössä monialaisen suunnitteluryhmän kanssa
- osaa huomioida palveluympäristöjen suunnittelussa työhyvinvointia ja liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja
Sisältö (OJ)
MITÄ toiminnallinen tilasuunnittelu tarkoittaa?
MIKSI asiakaskokemusta tukevan palvelumaiseman suunnittelu on tärkeää?
MITEN edistän vuorovaikutusta monialaisessa suunnittelutyöryhmässä?
Lisätiedot (OJ)
Opintojaksosta on useampia toteutuksia, joiden sisällöt ja toteutusnumerot ilmoitetaan opiskelijoille. Oman koulutuksen vaihto-opiskelijoita on mahdollisuus ottaa mukaan Yhdelle toteutukselle.
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa palvelumaiseman suunnitteluun liittyvän käsitteistön ja osaa kuvata moniaistisen palveluympäristön.
Opiskelija osaa toimia tiimin tuella monialaisessa suunnitteluryhmässä.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija jäsentää palvelumaiseman suunnittelun ammatillisessa kontekstissa ja osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman vaihtoehdon moniaistisen palveluympäristön suunnitteluun ja perustella valintansa.
Opiskelija osaa ratkaista monialaisen suunnitteluryhmän vuorovaikutukseen liittyviä ongelmia.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti noudattaen palvelualalle tärkeitä vaatimuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää palvelumaiseman suunnittelun ammatillisessa kontekstissa ja osaa etsiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja moniaistisen palveluympäristön suunnitteluun.
Opiskelija osaa kokeilla uudenlaisia toimintamalleja edistääkseen vuorovaikutusta monialaisessa suunnitteluryhmässä.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti oman palvelualan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei tunnista palvelumaiseman suunnitteluun liittyvää käsitteistöä eikä kykene osallistumaan ja työskentelemään monialaisessa suunnittelutyöryhmässä.
Aika ja paikka
Opintojakson toteutus etänä Zoomin välityksellä
I Ennakkotehtävä, 21.8. saatavilla Moodlessa
II Opintojakson aloitus, torstai 31.8. klo16.30–20.00
III Toimitilojen suunnittelu ja rakentaminen, torstai 14.9. klo 16.30–20.00
IV Asiakaslähtöisiä palvelumaisemia, perjantai 27.10. klo 8.00–16.00
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä
Arvioinnin kohteena oleva suunnittelutehtävä palautettava 31.10.2023.
Yksilötehtävän palautus 11.9.2023 (ennakkotehtävä)
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
- Ennakkotehtävä 20 %, yksilö
- Suunnittelutehtävä, palvelumaisema (60 %), tiimityö
- Vertaisarviointi tiimityöstä, 20 % yksilö
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot
paneelikeskustelu
yksilötyönä harjoitustehtävä (ennakkotehtävä)
tiimitehtävänä suunnitteluharjoitus
Oppimateriaalit
RT Ammattikeittiöt 94-11254. Julkaistu 28.2.2017
RT 103058 OHJEKORTTI kesäkuu 20191 (14). Palvelumuotoilu kiinteistö- ja rakentamisalalla
Muu aiheeseen liittyvä materiaali
Ammattikeittiölaitevalmistajien omat yrityssivut (koneet ja laitteet)
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 5 op =135h opiskelijan työtä
1 op =27 opiskelijan työtä
Yhteiset kontaktikerrat Zoomin välityksellä 16h
Itsenäinen työskentely yksilönä ja tiimin kanssa työskentely yhteensä 119 h
Opintojakson Moodlessa on videoita itsenäisesti kuunneltavissa, verkkokeskustelua ja muuta materiaalia.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ahot osaamisen näyttö
1. Ahot osaamisen näyttöön liittyvät hakemukset 21.8. mennessä HyväHot-järjestelmään. Hakemus osoitetaan Tuija Ylä-Vitelille.
2. Osaamisen näyttöön hyväksytyille: Ahot-osaamisen tehtävä saatavissa Moodle-kurssilta AHOT TYV. Tehtävä annetaan 24.8. ja tehtävä palautetaan 27.8.
Tehtävä: Suunnittelutehtävä
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Työelämän asintuntijavieraita mukana opintojaksolla.
Suunnittelutehtävän soveltaminen, monialainen projekti.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson toteutus ETÄNÄ Zoomin välityksellä. Zoom-linkki saatavilla opintojakson Moodlessa.
I Ennakkotehtävä, 21.8. alkaen saatavilla opintojakson Moodlessa
II Opintojakson aloitus, torstai 31.8. klo16.30–20.00
III Toimitilojen suunnittelu ja rakentaminen, torstai 14.9. klo 16.30–20.00
IV Asiakaslähtöisiä palvelumaisemia, perjantai 27.10. klo 8.00–16.00
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 16.08.2023
Ajoitus
22.08.2023 - 01.12.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
4 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Sami Salonen
Vastuuhenkilö
Tuija Ylä-Viteli
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kehittää käyttäjälähtöisiä, arvoa luovia, kestävän kehityksen tavoitteita tukevia palveluja
- osaa soveltaa palvelumuotoilua käytännössä
- osaa arvioida ja kehittää asiakkaan kokemusta
- osaa huomioida matkailu- ja ravitsemisalan toimintaympäristön haasteet ja mahdollisuudet palvelukehittämisessä
Sisältö (OJ)
MITÄ muutoksia ja mahdollisuuksia matkailu- ja ravitsemisalan toimintaympäristö antaa palvelujen kehittämiseen?
MIKSI kestävän kehityksen tavoitteet on huomioitava palvelujen suunnittelussa?
MITEN käyttäjälähtöinen palvelujen kehittäminen mahdollistaa arvon luonnin ja tavoitellun asiakaskokemuksen?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä kestävän kehityksen tavoitteita, asiakaskokemuksen ja palvelumuotoiluprosessin käsitteet.
Opiskelija suoriutuu palvelumuotoiluprosessin toteuttamisesta ohjatusti yhdessä tiiminsä kanssa.
Opiskelija toimii ryhmässä ja tunnistaa vuorovaikutustaitonsa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa selittää kestävän kehityksen tavoitteet, asiakaskokemuksen ja palvelumuotoiluprosessin käsitteinä sekä osaa jäsentää niitä suhteessa toisiinsa.
Opiskelija osaa rajata tehtävää kestävän kehityksen tavoitteiden soveltamiseksi uusien palvelujen muotoilussa tavoitellun asiakaskokemuksen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa perustella ratkaisunsa.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Opiskelija osaa arvioida ryhmänsä kehittämisprosessia ja sen lähtökohtia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja yhdistää kestävän kehityksen tavoitteita ja palvelumuotoilua prosessina ammatilliseen kontekstiin.
Opiskelija osaa soveltaa kestävän kehityksen tavoitteita uusien palvelujen muotoilussa tavoitellun asiakaskokemuksen saavuttamiseksi.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Opiskelija osaa kriittisesti arvioida ryhmänsä kehittämisprosessia, antaa siihen rakentavia kehitysehdotuksia sekä tehdä tarvittavia muutoksia siihen prosessin aikana.
Aika ja paikka
Alustavaa aikataulua
Palvelumuotoiluprosessi vieraanvaraisuusalalla 10 op (sisältää myös opiskelijan/opiskelijatiimin
itsenäistä työtä)
1.periodi (22.8.–12.10. 2023) tiistait klo 9.00–11.30 ja torstait klo 9.00–16.00
2.periodi (24.8. – 30.11.2023) maanantait 9.00–16.00 ja tiistait klo 9.00–11.30
Aloitus 22.8. TAMKilla klo 9.00, lähiopetus
Vko 34-35 Monialaisen projektin yhteinen aloitus, toimeksianto tiimeille, palvelumuotoilun teoria. Lähitunteja pidetään myös Mediapoliksella yhdessä median opiskelijoiden kanssa. Tiimien yhteissuunnittelua annetun opintojakson totetuksen aikataulun ja jäsennyksen mukaan.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Yksilötehtävä (0-5) 40%, tiimitehtävä 50%. Itse ja vertaisarviointiarviointi 10%
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ei tenttiä. Yksilötehtävä (0-5) 40%, tiimitehtävä 50%. Itse ja vertaisarviointikeskustelu 10%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luento-opetusta, tiimityötä, Igloo Visionin sylinterikokeilua, yhteistyötä median opiskelijoiden kianssa, toimeksiantajayrityksien kanssa tehtävä yhteistyö.
Oppimateriaalit
Kirjallisuus ja muu lähdemateriaali sovitaan opintojakson alussa / Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
10op. Luento-opetusta 40h. Tiimityötä ja tiimiohjausta 136h. Itsenäinen työ 94h. Yhteensä 270h.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT - osaamisen näyttö, sovitaan erikseen tarpeen mukaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tuotokset tehdään toimeksiantajayrityksiin.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa määritellä kestävän kehityksen tavoitteita, asiakaskokemuksen ja palvelumuotoiluprosessin käsitteet.
Opiskelija suoriutuu palvelumuotoiluprosessin toteuttamisesta ohjatusti yhdessä tiiminsä kanssa.
Opiskelija toimii ryhmässä ja tunnistaa vuorovaikutustaitonsa.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija osaa selittää kestävän kehityksen tavoitteet, asiakaskokemuksen ja palvelumuotoiluprosessin käsitteinä sekä osaa jäsentää niitä suhteessa toisiinsa.
Opiskelija osaa rajata tehtävää kestävän kehityksen tavoitteiden soveltamiseksi uusien palvelujen muotoilussa tavoitellun asiakaskokemuksen saavuttamiseksi. Opiskelija osaa perustella ratkaisunsa.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan. Opiskelija osaa arvioida ryhmänsä kehittämisprosessia ja sen lähtökohtia.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ymmärtää laaja-alaisia kokonaisuuksia ja yhdistää kestävän kehityksen tavoitteita ja palvelumuotoilua prosessina ammatilliseen kontekstiin.
Opiskelija osaa soveltaa kestävän kehityksen tavoitteita uusien palvelujen muotoilussa tavoitellun asiakaskokemuksen saavuttamiseksi.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen sekä omaa että ryhmän vuorovaikutusta. Opiskelija osaa kriittisesti arvioida ryhmänsä kehittämisprosessia, antaa siihen rakentavia kehitysehdotuksia sekä tehdä tarvittavia muutoksia siihen prosessin aikana.
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 26.04.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
7 op
Toteutustapa
70 % Lähiopetus, 30 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Englanti
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mika Kylänen
- Sanna Luoto
Vastuuhenkilö
Mika Kylänen
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Student
- is able to demonstrate the synergy between tourism, hospitality, well-being and sustainability
- is able to evaluate new service opportunities in global and regional context
- is able to add value in a cross-sectoral, multicultural team and global problem solving
- is able to apply possibilities of circular economy in development of sustainable service business
- is able to explain the value of research, development and innovation projects in enhancement of sustainability challenges
Sisältö (OJ)
MITÄ näkökulmia monikulttuurisuus tuo hyvinvoinnin ja kestävyyden käsitteiden tarkasteluun?
MIKSI kestävyyshaasteiden ratkaisemiseen tarvitaan moninainen tiimi?
MIKSI hyvinvointia ja kestävyyttä tulisi ymmärtää kokonaisvaltaisesti?
MITEN kiertotalousajattelua sovelletaan kestäviin palveluihin ja tapahtumiin?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä matkailun, vieraanvaraisuuden, hyvinvoinnin ja kestävyyden peruskäsitteistön.
Opiskelija tuntee erilaisia menettelytapoja, muttei osaa perustella valintojaan kiertotalouden kannalta palveluliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa kuvata oman toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia lisäävät vaikutukset. Opiskelija osaa työskennellä projektissa yhteistyössä eri alojen toimijoiden kanssa ja osaa tuoda omaa ammatillista osaamistaan tiimityöskentelyyn.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa selittää alaan liittyvien matkailun, vieraanvaraisuuden, hyvinvoinnin ja kestävyyden ilmiöiden ja käsitteiden väliset suhteet.
Opiskelija osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa kiertotalouden edistämiseksi palveluliiketoiminnassa.
Opiskelija osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia monikulttuurisessa tiimissä. Opiskelija osaa tuoda omaa ammatillista osaamistaan tiimityöskentelyn voimavaraksi.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää laaja-alaisesti ja kykenee havainnollistamaan matkailun, vieraanvaraisuuden, hyvinvoinnin ja kestävyyden välisen synergian.
Opiskelija osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja kiertotalouden edistämiseksi palveluliiketoiminnassa.
Opiskelija ymmärtää ja ennakoi toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset.
Opiskelija osaa toimia monikulttuurisessa tiimissä.
Opiskelija osaa yhdistellä eri osaamisalueita ja kannustaa muita tiedon jakamiseen tiimityöskentelyssä.
Aika ja paikka
The course runs the entire Spring semester, both the third and the fourth periods. Time tables and places (tba) can be found at https://lukkarit.tamk.fi/. Our weekly rhythm is based on Monday mornings 9-11.30 and Tuesday mornings 9-11.30 in the 3rd period. In the 4th period, the key days are Monday mornings 9-11.30, and Wednesday afternoons 12.30-16. At some point, on some weeks, Tuesdays may be used for team work without teacher-driven sessions. However, we begin on the 8th of January at 9:00, and at least in January both Mondays and Tuesdays we spend together, and team work is coached and facilitated by the teachers during the sessions.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
No exam.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Evaluation is based on individual work and teamwork, and will be completed with numeric evaluation. We use teachers' evaluation, self- and peer reflection, and commissioner's evaluation. Assessment is based on the process and end result of the team process. Also, there will be some individual assignments that play a role in the overall grading.
The evaluation will lean on three angles of assessment: knowing (information search, theoretical understanding etc.) - doing (applying theory, use of development methods etc.) - being (self-leadership, participation in teamwork, reflection etc.).
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
The study unit in principle builds on a multi-disciplinary, cross-sectoral process where hospitality management students and social services students work together in teams around a topical service development project.
Pedagogically, different learning methods and techniques will be used ranging from teacher-driven inspirational lectures to interactive exercises, dialogue, and excursion visits to team work and individual work.
Oppimateriaalit
Articles and other material in Moodle; material tipped by the coaches; material searched and acquired by students. The pre-assignment includes a cavalcade of articles etc. related to the topic at hand.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
10 credits equals 267 h of student's work. The workload is tackled as individual and team work, and via joint learning sessions at the campus. On a weekly basis, as this covers about a third of the Spring semester's objectives (10/30 ECTS), students should prepare to work around the study unit topics, project and assignments for about 1-2 work days per week. On a weekly basis, in the time table there are 2 x 2,5 hours in the period 3, and 2,5 hours + 3,5 hours in the period 4. As the study unit lasts about 16 weeks, that is, 15 weeks without the so called project week (Spring break on week 9), this means 35 hours + 56 hours = 91 hours. So, joint sessions cover less than half of the study unit's workload. This calls for individual and team work along with good time management and commitment.
Sisällön jaksotus
Possibilities of service innovation in global sustainability and well-being as a topic deals with sustainability, circular economy, well-being, and cross-sectoral ways of working. Students get to learn about eco-social wellbeing, education and civilization. Also, new ways of organizing for and provision of services as public-private partnership, and partnerships between sectors (incl. the 3rd sector and the 4th sector, civil society activism) will be discussed.
Service development work will also draw from gamification, storification and storytelling, and experientialism - how to enhance services towards experience economy, transformation economy, and the new relationship between individualism and sense of community.
The students will learn to combine the assets of people with different backgrounds, and skills, and add value in cross-sectoral, multicultural team-based problem solving. Diversity and multi-culturalism are discussed from a synergetic angle to deal with wicked problems related to sustainability. Also, opportunities surrounding circular economy are introduced and studied.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
No alternative ways of completion. Recognition of prior learning.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
The study unit is built around a commissioned project that deals with service development, wellbeing, and sustainability, and there will be a real-life working life partner involved.
Kansainvälisyys
The content and topics have a global angle, there may be international students (and/or customers, citizens, ...) on the course and in the teams, and / or we get to work with immigrants. We work in English.
Lisätietoja opiskelijoille
More information will follow by the 8th of January, and on our opening session. For instance, the discussions with possible commissioners for the service development project, and the cooperation with social services education are going on at the moment.
Ilmoittautumisaika
11.12.2023 - 05.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kopperoinen
Vastuuhenkilö
Anne Kopperoinen
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti alansa erikoisterminologiaa.
- osaa toimia kieli- ja kulttuurirajat ylittävissä työelämän suullisissa ja kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa, neuvottelu- ja neuvontatilanteissa ja asiakaskontakteissa.
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITÄ opiskelija osaa viestiä osaamisestaan, työympäristöstään ja työtehtävistään kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN opiskelija kehittää osaamistaan ja hankkii tietoja omalta alaltaan kohdekielellä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija ymmärtää pääasiat oman alan ammatillisesta materiaalista ja pystyy apuvälineitä käyttäen hankkimaan perustiedot ja välittämään ne ymmärrettävästi.
Opiskelija ilmaisee itseään pelkistetysti ja epätarkasti, mutta tavallisesti ymmärrettävästi ja ammatilliseen ilmaisuun pyrkien.
Opiskelija toimii ja viestii rajoitetusti, mutta pyrkii huomioimaan vuorovaikutustilanteen.
Opiskelija ääntää epätarkasti, mutta ymmärrettävästi.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat oman alan ammatillisesta materiaalista ja pystyy soveltamaan hankittua tietoa.
Opiskelija ilmaisee itseään selkeästi, ammattimaisesti ja melko virheettömästi.
Opiskelija toimii ja viestii asianmukaisesti ja osoittaa tilannetajua vuorovaikutuksessa.
Opiskelija ääntää melko luontevasti ja selkeästi.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat melko vaativastakin ammatillisesta materiaalista ja osaa soveltaa hankkimaansa tietoa.
Opiskelija ilmaisee itseään vaivattomasti, täsmällisesti ja monipuolisesti käyttäen tilanteeseen sopivaa tyyliä.
Opiskelija toimii ja viestii tehokkaasti, ammattitaitoisesti, vuorovaikuitteisesti ja lähes virheettömästi.
Opiskelija ääntää luontevasti, selkeästi ja melko vivahteikkaasti.
Aika ja paikka
Oppitunnit keskiviikkoisin kampuksella.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
- Oppitunnit 3h/vko kampuksella
- Parityöskentely
- Ryhmätyöskentely
- Itsenäinen työskentely
Oppimateriaalit
Oppimateriaali julkaistaan Moodlessa tai jaetaan tunneilla.
Opiskelun tukena käytämme oppikirjaa EXPERT UPDATE ENGLISH FOR FOOD PROFESSIONALS (Otava), jota on saatavissa TAMKin kirjastosta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 opintopiste on 27 tuntia työtä/opiskelua.
Lähituntien lisäksi 1-2 tuntia itsenäistä työskentelyä viikoittain.
Sisällön jaksotus
- Education, Employment
- Presentation skills
- Hospitality management
- Business vocabulary, quotation
- Complaints
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Aiemmin suoritettu vastaava korkeakoulukurssi tai aiemmin hankitun osaamisen todentaminen (AHOT):
https://www.tuni.fi/opiskelijanopas/kasikirja/tamk?page=3126#hyvaksiluku
Hyväksilukua haettassa opiskelija ottaa opettajaan yhteyttä hyvissä ajoin ennen opintojakson alkua.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tällä kurssilla tehdään yhteistyötä opintojakson "Tulevaisuuden liiketoiminta" kanssa.

- Oppitunnit 2h/vko kampuksella

28.11.2023 - 12.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 01.04.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 45
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riku-Matti Kinnunen
Vastuuhenkilö
Riku-Matti Kinnunen

Opetuskerrat lukujärjestyksen mukaisesti, tunnit etäopetuksena Zoomissa työjärjestyksen mukaan. Mahdollisista muutoksista ilmoitetaan Moodlen kautta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojakson osasuoritusten mahdollisista uusimisista sovitaan erikseen kurssin aikana. Opintojaksolla ei ole tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojaksolla on suullisia ja kirjallisia osasuorituksia jotka arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty tai 0-5. Arviointi on tehtäväkohtainen, ja arviointikriteerit käydään yhdessä läpi jokaisen tehtävän osalta kurssin aikana.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäopetus ja ohjattu itsenäinen työskentelyä Moodle-oppimisympäristössä, yksilö- ja ryhmätyöskentelyä suullisissa ja kirjallisissa tehtävissä.
Oppimateriaalit
Oppimateriaali julkaistaan Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 opintopiste on 27 tuntia opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Määritellään opintojakson alussa opiskelijoiden kanssa keskustellen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku aiemmin suoritettujen vastaavien korkeakouluopintojen perusteella, muualta hankitun osaamisen osoittaminen (AHOT) näytöllä. Hyväksiluku sovitaan aina tapauskohtaisesti, ota yhteys kurssin opettajaan lähtötilanteen arviontia ja lisätietoja varten.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
* kaikki kurssin osatehtävät pitää olla suoritettuna ennen kuin kurssiarvosana voidaan antaa
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
* ääntää epätarkasti mutta ymmärrettävästi
* ymmärtää pääasiat oman alan pelkistetystä ammatillisesta materiaalista ja pystyy apuvälineitä käyttäen hankkimaan perustiedot ja välittämään ne ymmärrettävästi.
* ilmaisee itseään pelkistetysti ja epätarkasti mutta tavallisesti ymmärrettävästi ja ammatilliseen ilmaisuun pyrkien.
*toimii ja viestii kömpelösti ja rajoitetusti mutta pyrkii huomioimaan vuorovaikutustilanteen.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
* ääntää melko luontevasti ja selkeästi.
* ymmärtää pääasiat ja useimmat yksityiskohdat oman alan ammatillisesta materiaalista ja pystyy soveltamaan hankittua tietoa.
* ilmaisee itseään selkeästi, ammattimaisesti ja melko virheettömästi.
*toimii ja viestii asianmukaisesti ja osoittaa tilannetajua vuorovaikutuksessa.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
* ääntää luontevasti, selkeästi ja melko vivahteikkaasti.
* ymmärtää sekä pääasiat että yksityiskohdat melko vaativastakin ammatillisesta materiaalista ja osaa soveltaa hankkimaansa tietoa.
* ilmaisee itseään vaivattomasti, täsmällisesti ja monipuolisesti käyttäen tilanteeseen sopivaa tyyliä.
*toimii ja viestii tehokkaasti, ammattitaitoisesti, vuorovaikuitteisesti ja lähes virheettömästi.
* kaikki opintojakson osasuoritukset on suoritettu.
Ilmoittautumisaika
15.05.2023 - 14.08.2023
Ajoitus
14.08.2023 - 31.10.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
4 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
20 % Lähiopetus, 80 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 35
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Eija Reunanen
- Elina Niemi-Silmonen
- Mari Stenvall
Vastuuhenkilö
Eija Reunanen
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- perehtyy puhtauspalvelujen suunnitteluprosessiin ja myyntiin.
- ymmärtää työmäärämitoituksen perusteet
- osaa mitoituksen pohjalta hinnoitella sekä myydä puhtauspalvelun.
Sisältö (OJ)
- MITÄ suunnittelussa on huomioitava?
- MITEN mitoitetaan, hinnoitellaan ja myydään puhtauspalveluja?
- MIKSI asiakasymmärrys on palvelusopimuksen perusta?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Tunnistaa erilaiset liikeideat ja puhtauspalvelujen suunnittelun pääperiaatteet.
Suoriutuu ohjatusti puhtauspalvelujen suunnitteluprojektista ja toteuttamisesta.
Osaa teknisesti toteuttaa suunnitteluprojektin, mutta ei osaa perustella valintojaan.
Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Jäsentää liikeidean merkityksen suhteessa puhtauspalvelujen suunnitteluun.
Osaa suunnitella ja toteuttaa sekä pienimuotoisen suunnitteluprojektin perustellen omat valintansa.
Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti toimeksiantajan kanssa, ergonomia ja työturvallisuus huomioiden.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ymmärtää kokonaisvaltaisesti liikeidean merkityksen puhtauspalvelujen suunnittelussa.
Osaa suunnitella ja myydä puhtauspalveluja, arvioiden ja yhdistellen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Osaa valita oikeat menetelmät erilaiset toimintaympäristöt huomioiden.
Osaa toimia joustavasti ja ennakoiden sekä tuoda palveluprosessiin taloudellisuutta ja hyvinvointia edistävää näkökulmaa yhteisön ja alan vaatimukset huomioiden.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Joku tehtävä tai suoritus puuttuu.
Aika ja paikka
Puhtauspalvelujen myyntiosion
Alustava suunnitelma
Etätehtävän toimeksianto Moodlessa
etäluento Etätehtävän purku + Pitchausen teoria (NABC)
etäluento Pitchaus purku ja myynnin yhteenveto
Kaikki Marin etäluennot Zoom osoitteessa: https://tuni.zoom.us/j/3563409567
Puhtauspalveluiden suunnittelun ja mitoituksen aikataulu:
La 19.8. klo 8.30-14.30 Mitoitusprojektin aloitus koululla luokka H1-25
La 16.9. klo 12.00-14.00 Elinan ohjaus Zoomissa.
Lisää ohjauskertoja sovitaan ensimmäisellä tapaamiskerralla.
La 7.10. klo 8.30-14.30 opintojakso päättyy etänä Zoomissa
Kaikki Elinan etäkerrat Zoom osoitteessa:
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Puhtauspalvelujen suunnittelutehtävä
Myyntityön osalta on "verryttely" pitchaus, NABC-teoria ja sen mukaisesti rakennettu pitchaus.
Oppimateriaalit
Annetaan opintojakson aikana
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
5 opintopistettä
1 opintopiste on 27 h
Luennot ja ohjaus 1 op
Harjoitukset ja tehtävät 4 op
Myynnin osuus hyv/hyl
Sisällön jaksotus
Opintojakson aikana tehdään siivoutyön mitoitusta AtopSLite mitoitusohjelmalla.
Mieti jo etukäteen kohdetta, jonne voisit mitoitusharjoituksen tehdä. Jos sinulla ei ole kohdetta ei hätää saat kyllä tehtävän, jossa pääset harjoittelemaan siivoustyön mitoitusta.
Lisäksi opintojaksolla on myyntiin liittyvää sisältöä ja harjoituksia.
Lisätietoja opiskelijoille
Etätehtävän toimeksianto Moodlessa
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Myyntiosuuden pichausen simullatioharjoitus on hyväksytty/hylätty.
Hyväksytyn suorituksen saa, kun suorittaa tehtävänannon mukaisesti tehtävän.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Tunnistaa erilaiset liikeideat ja puhtauspalvelujen suunnittelun pääperiaatteet.
Suoriutuu ohjatusti puhtauspalvelujen suunnitteluprojektista ja toteuttamisesta.
Osaa teknisesti toteuttaa suunnitteluprojektin, mutta ei osaa perustella valintojaan.
Ottaa vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Jäsentää liikeidean merkityksen suhteessa puhtauspalvelujen suunnitteluun.
Osaa suunnitella ja toteuttaa sekä pienimuotoisen suunnitteluprojektin perustellen omat valintansa.
Osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti toimeksiantajan kanssa, ergonomia ja työturvallisuus huomioiden.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ymmärtää kokonaisvaltaisesti liikeidean merkityksen puhtauspalvelujen suunnittelussa.
Osaa suunnitella ja myydä puhtauspalveluja, arvioiden ja yhdistellen erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Osaa valita oikeat menetelmät erilaiset toimintaympäristöt huomioiden.
Osaa toimia joustavasti ja ennakoiden sekä tuoda palveluprosessiin taloudellisuutta ja hyvinvointia edistävää näkökulmaa yhteisön ja alan vaatimukset huomioiden.
Ilmoittautumisaika
13.09.2023 - 06.10.2023
Ajoitus
27.10.2023 - 16.12.2023
Laajuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Sahlsten
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
23MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2023
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- valita raaka-aineet, oikeat menetelmät ja laitteet elämyksellisen palvelutuotteen aikaansaamiseksi huomioiden asiakkaan ravitsemukselliset tarpeet
- käyttää vakioitua ruokaohjetta
- ymmärtää ruokapalvelutoiminnan kokonaisuutena ja osaa toteuttaa palvelun liikeidean mukaisesti ja kannattavasti
Sisältö (OJ)
MITÄ osaamista tarvitaan, jotta voi tuottaa ruokapalveluja?
MIKSI ja millaista tuotetuntemusta ja menetelmien hallintaa tarvitaan ruokapalvelun tuottamisessa?
MITEN ruokapalvelun laatua voidaan arvioida?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa ruokapalvelujen osatekijöitä ja niiden välisiä suhteita. Opiskelija tuntee erilaisia raaka-aineita, menetelmiä ja laitteita, mutta ei kykene perustellusti valitsemaan niitä laadukkaan tuotteen aikaansaamiseksi valitulle asiakassegmentille. Opiskelija osaa määritellä vakioidun ruokaohjeen sisällön yksittäisen näkökulman kautta. Ammatillinen vuoropuhelu työelämän ja ryhmän kanssa on suppeaa. Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää ruokapalvelujen osatekijöitä ja niiden välisiä suhteita kokonaisuuksien kannalta. Opiskelija osaa valita raaka-aineet, menetelmät ja laitteet laadukkaan tuotteen aikaansaamiseksi valitulle asiakassegmentille. Opiskelija osaa käyttää vakioitua ruokaohjetta aistinvaraisen laadun, terveellisyyden, turvallisuuden ja taloudellisuuden toteuttamiseen ruokapalvelussa. Ammatillinen vuoropuhelu työelämän ja ryhmän kanssa on vastuullista. Opiskelija on valmis kehittämään vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää palvelutoimintojen osatekijöitä ja niiden välisiä suhteita kokonaisuuksien kannalta. Opiskelija osaa analysoiden valita raaka-aineet, menetelmät ja laitteet laadukkaan palvelutuotteen aikaansaamiseksi valitulle asiakassegmentille. Ammatillinen vuoropuhelu työelämän ja ryhmän kanssa on vastuullista, joustavaa ja rakentavaa.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan periodissa 2. etäopetuksena.
Perjantai 27.10. - lauantai 28.10 toteutetaan etänä Zoomissa
Perjantai 24.11. - lauantai 25.11. toteutetaan etänä Zoomissa
Perjantai 15.12. - lauantai 16.12. toteutetaan etänä Zoomissa
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot
-tiimitehtävät
-henkilökohtaiset tehtävät
Oppimateriaalit
Sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opiskelijan työkuorma on yhteensä 270h
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Hakemus HyväHot -järjestelmän kautta (Jaana Sahlsten) 29.9. mennessä
Ahot -näyttö järjestetään etänä 4.10. klo 16.30-18.30. Tarkempi ohjeistus ahottiin hyväksytyille.
Ilmoittautumisaika
23.09.2023 - 15.10.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 12.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Leila Kakko
- Jaana Sahlsten
- Sanna Luoto
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− ymmärtää elintarvikelainsäädännön merkityksen ruoan turvallisuuden varmistajana.
− ymmärtää omavalvonnan kokonaisuuden ja sen merkityksen asiakasturvallisuudelle.
− osaa soveltaa asiakasturvallisen työskentelyn periaatteita ammattikeittiöllä.
− ymmärtää ruoan ravitsemuksellisen laadun vaatimukset .
− osaa soveltaa ravitsemussuosituksia ammatillisesti.
Sisältö (OJ)
MITEN ravitsemussuositukset ohjaavat ruokapalveluliiketoimintaa?
MITEN elintarvikelainsäädäntö säätelee ravintola- ja ruokapalveluliiketoimintaa?
MITEN omavalvonta ohjaa työntekijän ja esihenkilön toimintaa?
MIKSI puhtaus- ja allergeeniosaaminen on tärkeää restonomin toimintaympäristössä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä omavalvontaan liittyvät ilmiöt ja peruskäsitteistön.
Opiskelija tunnistaa elintarvikelainsäädännön ja ravitsemussuositusten merkityksen.
Opiskelija tuntee erilaisia omavalvontaan liittyviä menettelytapoja ja suoriutuu annetuista tehtävistä ohjattuna.
Opiskelija toimii tiimin jäsenenä. Hän osaa tarkastella ja arvioida asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa soveltaa, vertailla ja jäsentää omavalvontaan liittyviä käsitteitä ja ymmärtää sitä ohjaavaa lainsäädäntöä.
Opiskelija osaa arvioida omavalvontaan liittyviä ongelmia lainsäädännön pohjalta. Hän osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Opiskelija osaa soveltaa ja jäsentää ravitsemukselliseen laatuun liittyviä käsitteitä ja ymmärtää niitä ohjaavia suosituksia.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää elintarvikelainsäädännön merkityksen asiakasturvallisen työskentelyn johtamisessa.
Opiskelija osaa analysoida omavalvontaan liittyviä ongelmia käytännön tilanteissa. Hän osaa etsiä ja arvioida erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja toimintatapoja perustellusti.
Opiskelija osaa soveltaa ja analysoida ravitsemukselliseen laatuun liittyviä käsitteitä käytännössä ja ymmärtää niitä ohjaavia suosituksia käytännön tasolla.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa ja tiimin vuorovaikutusta.
Aika ja paikka
23.10.-12.12.2023 TAMK Pääkampus
Maanantaisin klo 12.30-15
Tiistaisin klo 9-11.30
Mahdollinen tiimityöskentely erikseen sovittavana ajankohtana.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti 12.12.2023.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät:
1. Hygieniapassi (hyväksytty/täydennettävä)
2. Videointitehtävä tiiminä (0-5) / 30 % kokonaisarvosanasta
3. Pintapuhtauden laadunvalvonta tiiminä (hyväksytty/täydennettävä)
4. Ravitsemuksen case-tehtävä (0-5) / 30 % kokonaisarvosanasta
5. Tentti (0-5) / 40 % kokonaisarvosanasta
Tehtäväkohtaiset arviointikriteerit löytyvät opintojakson Moodle-työtilasta.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Oppiminen tapahtuu itsenäisenä opiskeluna, vuorovaikutteisilla luennoilla ja/tai webinaareissa ja yhteisöllisenä tiimityöskentelynä.
Oppimateriaalit
Kurssikirjat:
Koskinen, Marita et al. Keittiöiden siivous- ja hygieniaopas : ruoan valmistus- ja tarjoilutilat. 2. uudistettu painos. Pori: Ympäristökustannus Oy, 2021. Print.
Voutilainen, Eeva, Mikael Fogelholm, and Marja Mutanen. Ravitsemustaito. 1. p. Helsinki: Sanoma Pro, 2015. Print.
- Elintarvikelainsäädäntö
- TAMK Catering Studion omavalvontasuunnitelma
- Ravitsemussuositukset
Lisäksi muu opintojaksolla osoitettava (verkko)materiaali.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson on laajuudeltaan 5 op., mikä vastaa n. 135 h työkuormaa. Kuormittavuus voi vaihdella yksilöllisesti ennakko-osaamisesta riippuen.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-menettely: Hygieniapassi suoritettuna, lisäksi kirjallinen tehtävä.
AHOT-hakemukset lähetetään HyväHot -järjestelmän kautta viimeistään 3.10.2023. Osoita hakemus Jaana Sahlstenille
Liitä AHOT-hakemuksen liitteeksi:
- tutkinto- ja työtodistukset
AHOT-tilaisuuteen kutsutut näyttävät hygieniapassin ja henkilöllisyystodistuksen tilaisuudessa.
Ilmoittautumisaika
20.09.2023 - 15.10.2023
Ajoitus
26.10.2023 - 15.12.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
- Pilvi Torvinen
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− osaa toimia ravintolan toimintaympäristössä vastuullisesti ja ammattimaisesti huomioiden alan lainsäädännön.
− tunnistaa raaka-aineet, niiden alkuperän ja osaa käsitellä niitä oikeilla tekniikoilla ja resursseilla.
− ymmärtää asiakaspalveluprosessin ja soveltaa sitä käytännön tilanteissa.
Sisältö (OJ)
MITÄ restonomin tulee ymmärtää ravintolapalvelun kokonaisuudesta?
MIKSI raaka-aineita käsitellään elinkaariajattelun mukaisesti?
MITEN ruokapalveluja tuotetaan vastuullisesti ja ammattimaisesti?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa ravintolapalvelun kokonaisuuteen kuuluvia osatekijöitä.
Opiskelija osaa valmistaa ja tarjoilla palvelutuotteita liikeidean mukaiselle asiakassegmentille, mutta tarvitsee paljon tukea ja ohjausta tai ei osaa perustella valintojaan.
Opiskelija toimii ohjeita ja alan lainsäädäntöä noudattaen.
Opiskelija osaa tarkastella ja arvioida asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun vain omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija jäsentää vastuullisen ravintolapalvelun kokonaisuuteen kuuluvia osatekijöitä.
Opiskelija osaa ohjatusti valita raaka-aineet, menetelmät ja laitteet palvelutuotteen toteuttamiseksi ja tarjoilemiseksi liikeidean mukaiselle asiakassegmentille.
Opiskelija toimii ohjeita ja lainsäädäntöä noudattaen.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää vastuullisen ravintolapalvelun kokonaisuuteen kuuluvat osatekijät.
Opiskelija toimii ammattimaisesti ja itseohjautuvasti alan lainsäädäntöä noudattaen.
Opiskelija osaa valita oikeat raaka-aineet, menetelmät ja laitteet laadukkaan ruokapalvelutuotteen toteuttamiseksi ja tarjoilemiseksi liikeidean mukaiselle asiakassegmentille.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Opiskelija reflektoi omaa ja muiden työskentelyä.
Aika ja paikka
Lähiopetus toteutetaan Catering Studiossa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ammatillinen osallistuminen (ope), 50 %, 2,5 op (kriteerit!)
(0—5)
Itse- ja vertaisarviointi (tiimi), 10 %, 0,5 op (kriteerit!)
(0—5)
Viikkotesti x 7 sis. lähtötasotestin. (Huom! kaikkien testien tulosten keskiarvosta tulee lopullinen arvosana 0-5, hylätty suoritus > uusintatentti) 40 %, 2 op
(0—5)
Ennakkotehtävät S
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Käytännön harjoitukset
Tiimityö
Ennakkotehtävät/-testit (yksilö) ja esitykset (tiimi)
Viikkotestit
Henkilökohtainen posteri (liitetään ammatillisen kasvun portfolioon)
Oppimateriaalit
1. Lehtinen, M., Peltonen, H. & Taurén, P. 2014. Ruoanvalmistuksen käsikirja. Sanoma Pro.
2. Routamaa-Päiviö, N. n.d. Asiakaspalvelun ABC ravintola- ja cateringalalla.
3. Salonen, M. 2016. Asiakkaasta vieraaksi. Lapin amk:n julkaisuja. Sarja B. Raportit ja selvitykset 4/2016. Saatavilla https://www.theseus.fi/handle/10024/107155.
4. TAMKin Catering Studio. 2023. Omavalvontasuunnitelma.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso on laajuudeltaan 5 op, mikä vastaa n. 135 h työkuormaa. Opintojakson kuormittavuus voi kuitenkin vaihdella esimerkiksi opiskelijan ennakko-osaamisesta riippuen.
Lähiopetusta on 95 h ja itsenäistä työskentelyä 40 h.
Sisällön jaksotus
Opintojakso toteutetaan lähiopetuksena 2. periodissa torstaisin ja perjantaisin klo 9.00-15.00. Poikkeuksena on viikko 49, jolloin lähipäivät ovat maanantai 4.12., tiistai 5.12. ja keskiviikko 6.12. Tarkempi ohjelma löytyy opintojakson Moodlesta.
Opintojakson aloitus on torstaina 26.10. klo 9.00 Catering Studiossa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksiluku
- Jos opiskelija on suorittanut vastaavat opinnot korkeakoulussa, hän voi hakea koko tämän kurssin täysimääräistä hyväksilukua Hyvähot-järjestelmän kautta.
AHOT
- aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen: Jos opiskelijalla on ko. kurssin tavoitteiden mukaista osaamista esim. työkokemuksen ja/tai suoritettujen opintojen puolesta, hän voi näyttää osaamisensa järjestetyllä näyttösuorituksella ennen kurssin alkamista.
Opinnollistaminen
- vaihtoehtoisella tavalla hankitun osaaminen todentaminen, esim. opintojen aikana työssä hankittua osaamista yhdistettynä teoreettiseen viitekehykseen, tekemisen arvointiin yms. Opiskelija itse esittää suunnitelman, miten opinnollistaminen suoritettaisiin suhteessa opintojakson tavoitteisiin ja sisältöön sekä arviointikriteereihin.
AHOT-hakemukset lähetetään HyväHot -järjestelmän kautta viimeistään 3.10.2023. Osoita hakemus Arja Luirolle.
Liitä AHOT-hakemuksen liitteeksi:
- tutkinto- ja työtodistukset
- selvitys osaamisesta suhteessa opintojakson tavoitteisiin ja sisältöön
AHOT-näyttötilaisuus pidetään perjantaina 6.10. klo 10.30-12.00, H1-24 -luokassa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla tehdään yhteistyötä Tampereen Raatihuoneen/ Ravintola Näsinneulan kanssa.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 23.08.2023
Ajoitus
15.08.2023 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
- Jaana Sahlsten
- Marja-Liisa Timperi
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− tunnistaa oman ammatillisen identiteettinsä ja omat vahvuutensa
− hahmottaa palveluliiketoiminnan alan ja toimintaympäristön kokonaisuutena ja osaa seurata alan ajankohtaisia ilmiöitä
− ymmärtää työelämä- ja vuorovaikutustaitojen merkityksen ammatillisessa kehittymisessä
− ymmärtää omaa ja toisten toimintaa tiimissä
− hahmottaa mitä korkeakouluopiskelu on
− asettaa kokonaisvaltaisia tavoitteita sekä henkilökohtaiselle oppimiselleen että ammatilliselle kasvulleen
Sisältö (OJ)
MITÄ opiskelu ammattikorkeakoulussa edellyttää?
MITÄ osaamista alan murros edellyttää restonomilta?
MIKSI tiimissä toimiminen ja vuorovaikutus on tärkeää?
MITEN ylläpidän opiskelukykyäni ja miten työskentelen saavuttaakseni tavoitteeni?
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija suorittaa hyväksytysti annetut yksilölliset ja tiimikohtaiset tehtävät 1. lukuvuoden aikana. Opiskelija ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja opintojensa suunnittelusta.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti, kehittäen vuorovaikutustaitojaan. Hän vuorovaikuttaa aktiivisesti myös etätilanteissa.
Aika ja paikka
Opintojakson aikataulu ja tarkempi ohjelma julkaistaan opintojakson alkaessa Moodlessa.
Opintojakso järjestetään pääsääntöisesti lähiopetuksena TAMK Pääkampuksella. Suorittaminen edellyttää läsnäoloa opetuskerroilla.
Opintojakso alkaa to 24.8.2023 klo 12.30-16 luokassa H4-25.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojaksolla osoitettavat tehtävät, jotka arvioidaan hyväksytty/täydennettävä.
Arviointiasteikko
Hyväksytty/hylätty
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, vierailevat luennoitsijat (alumnit)
Yritysvierailu(t)
Tiimi- ja yksilötyöskentely
Ohjauskeskustelut
Oppimateriaalit
Materiaali on saatavilla opintojakson Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson on laajuudeltaan 5 op, mikä vastaa noin 135 h työkuormaa.
1 op = 27 h opiskelijan työtä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Alumni- ja yritysvierailut.
Arviointikriteerit - hyväksytty/hylätty (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija suorittaa hyväksytysti annetut yksilölliset ja tiimikohtaiset tehtävät 1. lukuvuoden aikana. Opiskelija ottaa vastuuta omasta oppimisestaan ja opintojensa suunnittelusta.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti, kehittäen vuorovaikutustaitojaan. Hän vuorovaikuttaa aktiivisesti myös etätilanteissa.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 31.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 15.05.2024
Laajuus
3 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
15 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna Luoto
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Taija Karhe
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− tunnistaa työelämässä tarvittavaa osaamista
− tunnistaa omia vahvuuksiaan
− arvioi ja kehittää omaa osaamistaan erilaisissa oppimisympäristöissä
− hyödyntää korkeakoulun tarjoamia opiskelumahdollisuuksia ja osaa suunnitella opintojaan omien ura- ja osaamistavoitteidensa mukaisesti
− osaa työnhakuprosessin sisällön ja eri vaiheet
Sisältö (OJ)
MITÄ urapolkumahdollisuuksia restonomilla on?
MITEN kehitän työnhaun valmiuksiani?
MITEN kehitän tavoitteellisesti omaa ammatillista osaamista ja asiantuntijuutta?
MITEN otan oman oppimiseni haltuun ja kerron osaamisestani?
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija on tehnyt annetut tehtävät ja yhdistää käsitellyt asiat ammatilliseen kontekstiin.
Opiskelija on osoittanut kyvykkyyttä soveltaa oppimaansa käytäntöön.
Opiskelija antaa ja vastaanottaa palautetta rakentavasti.
Opiskelija arvioi ja kehittää osaamistaan ja oppimistaan.
Aika ja paikka
Opintojakson aikataulu ja tarkempi ohjelma julkaistaan opintojakson alkaessa Moodle-alustalla.
Opiontojakso järjestetään pääsääntöisesti lähiopetuksena TAMK Pääkampuksella. Suorittaminen edellyttää läsnäoloa opetuskerroilla.
Opintojakso alkaa ma 11.9.2023 klo 9-11.30 luokassa H3-22.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Infoluennot, tiimi- ja yksilötyöskentely, vieraat ja vierailut.
Oppimateriaalit
Opintojakson materiaali on saatavilla Moodle-työtilassa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson on laajuudeltaan 3 op., mikä vastaa n. 81 h työkuormaa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei valinnaisia suoritustapoja.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Alumnivieraat ja yritysvierailu(t).
Ilmoittautumisaika
16.07.2023 - 14.08.2023
Ajoitus
15.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 5
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat esimerkiksi polkuopintojen sivulta tuni.fi/polkuopinnot
Opiskelu on kokopäiväopiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 5.
Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2023 klo 9.00 ja päättyy 3.8.2023 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan puolet 300 euron opintomaksusta eli 150 €. Toinen osa 150 € laskutetaan syyskuun aikana.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2024 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä ja opintomenestys sekä opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan ja mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2024 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
11.07.2023 - 09.08.2023
Ajoitus
10.08.2023 - 31.07.2024
Laajuus
60 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 5
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Ryhmät
-
AVOINAMKAvoin amk
Sisältö (OJ)
Restonomi (AMK) -monimuotototeutukseen on rajattu hakukelpoisuusvaatimus. Hakukelpoisuuden antaa:
Matkailu-, ravitsemis- ja talousalan ammatillinen toisen asteen tai opistoasteen tutkinto,
Tekniikan alan kiinteistöpalveluiden ammatillinen toisen asteen tai opistoasteen tutkinto tai
Elintarvikealan ammatillinen toisen asteen tai opistoasteen tutkinto.
Toisen asteen tutkinto ja matkailu-, ravitsemis- ja talousalan, tekniikan alan kiinteistöpalveluiden tai elintarvikealan työkokemus.
Opinnot koostuvat tutkinto-ohjelman ensimmäisen vuoden opinnoista. Löydät opintosuunnitelmat esimerkiksi polkuopintojen sivulta tuni.fi/polkuopinnot
Opiskelu on monimuoto-opiskelua tutkinto-opiskelijoiden ryhmässä. Paikkoja avoimen AMKin opiskelijoille on 5.
Opinnot kuormittavat joka viikko, vaikka lähiopetusta on keskimäärin kerran kuukaudessa. Opintojaksovalintojen takia saattaa lähiopetusta olla useamminkin.
Ilmoittautuminen alkaa 2.8.2023 klo 9.00 ja päättyy 3.8.2023 klo 23.59. Mikäli paikkoja on tämän jälkeen vapaana, ilmoittautumisaikaa voidaan pidentää. Ilmoittautumislomake julkaistaan tällä sivulla ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautuminen on verkkokauppailmoittautuminen ja ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan puolet 300 euron opintomaksusta eli 150 €. Toinen osa 150 € laskutetaan syyskuun aikana.
Haku ja valinta tutkinto-opiskelijaksi
Polkuopintojen perusteella voit hakeutua tutkinto-opiskelijaksi. Haku tutkinto-opiskelijaksi tapahtuu avoimen väylän erillishaussa toukokuun alussa 2024 opintopolku.fi -palvelussa.
Tutkinto-opiskelijaksi valintaan vaikuttavat avoimessa suoritettu opintopistemäärä ja opintomenestys sekä opintojen vastaavuus TAMKin opetussuunnitelmaan ja mahdollinen haastattelu. Hakijat asetetaan tarvittaessa paremmuusjärjestykseen keskiarvon perusteella. Valintaan vaadittu opintopistemäärä TAMKin AMK-tutkinnoissa on 50 opintopistettä ja se pitää olla suoritettuna 31.7.2024 mennessä.
Opintososiaaliset edut
Avoimen AMKin opintoihin ei saa opintotukea, eikä muita opintososiaalisia etuuksia. Mikäli olet TE-toimiston asiakas, varmista alustava osallistumisoikeutesi opintoihin TE-toimistosta ennen ilmoittautumista polkuopiskelijaksi.
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.12.2023 - 31.12.2023
Ajoitus
01.01.2024 - 09.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tiina Wickman-Viitala
- Sami Salonen
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa restonomin osaamisalan välttämättömiä talouden hallinnan taitoja
- ymmärtää laskentatoimen merkityksen ja sen yhteyden organisaation muuhun toimintaan.
- hyödyntää taulukkolaskentaohjelmistoa ammattialan laskennassa.
Sisältö (OJ)
MIKÄ on talouden hallinnan merkitys liiketoiminnan menestyksen osatekijänä?
MITÄ matemaattisia ja taloustaitoja ammattialalla tarvitaan?
MITEN ammattialan laskuja lasketaan taulukkolaskentaohjelmiston avulla?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija suoriutuu ammattialan peruslaskutehtävistä.
Opiskelija käyttää valmiita laskelmapohjia Excelissä ja tekee yksinkertaisia laskelmia ohjatusti.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija tekee Exceliin laskelmapohjia ja suorittaa vaativia laskelmia itsenäisesti.
Opiskelija osaa valita eri vaihtoehdoista sopivimman menettelytavan ja perustella valintansa.
Opiskelija ymmärtää talouden merkityksen liiketoiminnassa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija tekee Exceliin vaativia laskelmapohjia ja käyttää niitä simuloinnin apuna.
Opiskelija soveltaa matematiikkaa ongelmien ratkaisemiseen. Hän osaa etsiä erilaisia toimintatapoja ja ratkaisuvaihtoehtoja, perustella valintojaan ja kokeilla uudenlaisia toimintamalleja.
Opiskelija ymmärtää talouden merkityksen liiketoiminnassa.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Yksilötentti, josta muodostuu opintojakson arvosana.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luento opetusta sekä harjoitustehtäviä. Opintoajskolla on läsnäolovelvollisuus.
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva opetusmateriaali. Excel taulukkolaskentaohjelman verkko-opetusmateriaali.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Luento-opetusta 42h, itsenäinen työskentely 93h.
Ilmoittautumisaika
17.01.2024 - 04.03.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 23.04.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
1 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 60
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Mika Kylänen
Vastuuhenkilö
Mika Kylänen
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa vertailla liikeideoita ja ansaintamalleja sekä eritellä vastuullisen liiketoiminnan osa-alueita
- osaa tunnistaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia palveluliiketoiminnassa
- osaa huomioida ajankohtaisia ilmiöitä ja trendejä vastuullisen liiketoiminnan suunnittelussa
- osaa luoda ja mallintaa liikeideoita sekä esitellä liiketoimintamallin
- osaa soveltaa liiketoiminnan suunnittelun menetelmiä ja työkaluja osana tiimiä
- osaa arvioida omia yrittäjyysvalmiuksiaan
Sisältö (OJ)
MITÄ liikeidea, arvolupaus, lisäarvo ja liiketoimintamalli tarkoittavat palveluliiketoiminnassa?
MITÄ vastuullisen liiketoiminnan osa-alueet ovat palveluliiketoiminnassa?
MIKSI opiskelijan kannattaa innostua yrittäjyydestä ja itsensä työllistämisestä työnteon muotona?
MITEN voidaan huomioida tulevaisuuden haasteet ja mahdollisuudet vastuullisen liiketoiminnan suunnittelussa?
MITÄ laskelmia yritystoiminnassa on hallittava?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa etsiä tietoa liiketoiminnan suunnittelun tueksi.
Opiskelija osaa määritellä liiketoiminnan suunnittelun kannalta olennaisia käsitteitä.
Opiskelija osaa nimetä ajankohtaisia ilmiöitä ja trendejä palveluliiketoiminnan kannalta.
Opiskelija osaa soveltaa liiketoiminnan suunnittelulle ominaisia laskelmia, työkaluja ja menetelmiä ohjattuna.
Opiskelija osaa arvioida omia yrittäjyysvalmiuksiaan.
Opiskelija osaa toimia tiimin jäsenenä.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan ja kantaa vastuuta omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija etsii ja hyödyntää monipuolista, ajankohtaista tietoa liiketoiminnan suunnittelun tueksi.
Opiskelija osaa selittää liiketoiminnan suunnittelun kannalta olennaisia käsitteitä.
Opiskelija osaa huomioida asiakaslähtöisyyden ja erottuvuuden liikeidean määrittelyssä sekä esitellä liiketoimintamallin myyvästi.
Opiskelija soveltaa liiketoiminnan suunnittelulle ominaisia laskelmia, työkaluja ja menetelmiä itsenäisesti.
Opiskelija ottaa vastuuta tiimin toiminnasta.
Opiskelija osaa eritellä ja analysoida omia yrittäjyysvalmiuksiaan.
Opiskelija toimi yhteistyössä vastuullisesti tiimin toimintaan sitoutuen ja kehittää vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa käyttää kansainvälistä lähdemateriaalia liiketoiminnan suunnittelussa.
Opiskelija osaa perustella ja arvioida kriittisesti tiiminä tehtyjä valintoja liiketoiminnan suunnittelussa ja tiimityössä.
Opiskelija osaa konseptoida liiketoimintaa arvoa luovalla tavalla.
Opiskelija osaa soveltaa liiketoiminnan suunnittelulle ominaisia laskelmia, työkaluja ja menetelmiä luovasti ja kekseliäästi.
Opiskelija hyödyntää johtajuuttaan tiimin toiminnassa.
Opiskelija arvioi kriittisesti ja luovasti omia yrittäjyysvalmiuksiaan.
Opiskelija toimii yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi perustuu 40% prosessiin (liikeidean taustoitus, toimintaympäristön analysointi, asiakasymmärrys sekä ideointi ja konseptointi tiimityönä) ja 60% lopputulokseen (liiketoimintakonsepti ja sen esittely). Konsepteja arvioidaan toisaalta niiden uutuusarvon ja toisaalta toteutettavuuden kannalta, mutta myös mm. vastuullisuuden, asiakaslähtöisyyden ja kannattavuuden näkökulmista. Opintojaksolla on niin tiiminä kuin itsenäisesti tehtäviä osioita, minkä lisäksi on koko ryhmän yhteisöllistä ja tiimien välistä työskentelyä. Arviointimenetelminä hyödynnetään opettajan arviointia, ulkopuolista arviointia sekä itse- ja vertaisarviointia. Tehtäviä ovat muun muassa trendeihin ja heikkoihin signaaleihin liittyvä harjoitus, benchmarking-tutkimus omaan liikeidea-aihioon liittyen, kenttätyö alustavan liikeidean testaamiseksi ja sen tueksi hankittava asiakasymmärrys, ideointi, konseptointi ja myyntipuhe eli pitchaus.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Toteutuksen rytmityksen logiikkana toimii muotoiluprosessi, ja sille ominaisia näkökulmia ja työkaluja sovelletaan pelkkien palveluiden sijaan suoremmin liikeidean ja kokonaisvaltaisemmin liiketoiminnan muotoiluun. Opetusmenetelminä hyödynnetään inspiraatioluentoja, tiimityöskentelyä, työpajatyöskentelyä, itsenäistä työskentelyä sekä asiantuntijavierailijoiden puheenvuoroja. Mahdollisesti opintojakson puitteissa tehdään myös tarkoituksenmukaisia ja ajankohtaisiin aihepiireihin liittyviä yritysvierailuja.
Opintojaksolla on kolmenlaisia oppimistilanteita lukkaritasolla; livenä kasvokkain kampuksella toteutettavia yhteiskertoja noin joka toinen viikko, etäohjausta joka toinen viikko, sekä tiimin omaa työskentelyaikaa viikottain. Opiskelu painottuu alkuviikkoon.
Oppimateriaalit
Opettajan osoittama materiaali, opettajan valmistelema materiaali, Sitran ja muotoiluajattelun vakiintuneet aineistot (mm. tulevaisuustaajuus), sekä opiskelijan itse ja tiiminä etsimä aineisto; lisäksi vierailevien asiantuntijoiden materiaalit.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakso toteutetaan keväällä 2024 4. periodissa aikavälillä 4.3. - 23.4.2024. 5 op:n opintojakso vastaa opiskelijan työnä n. 133 h, kun 1 op = 26,7 h. Tämä jakautuu yhteisten oppimistilanteiden (kampus, verkossa, vierailut), tiimin yhteisen työskentelyajan sekä itsenäisen työskentelyn välille. Kuormittavuus jakautuu seuraavasti kahdeksan viikon ajalle: yhteiset oppimistilanteet n. 24-30 h (3,5 h x 8 viikon aikana, tiimin yhteinen työskentelyaika n. 19 h (2,5 h x 8) sekä itsenäinen työskentely 70 h. Viikkotasolla ajankäyttö edellyttää noin 17 h tunnin panostamista yhteenlaskettuna alkuviikkoon painottuen.
Maanantai-iltapäivisin on yhteinen, enempi opettajavetoinen kerta (vuoroviikoin kampuksella ja verkossa, pl. kaksi ekaa kertaa ja vika kerta livenä), tiistai-aamupäivissä on varattu ryhmän lukkarista tiimityöaikaa. Pääsiäisen jälkeisellä viikolla 1.4. ei ole yhteisiä tunteja. Viimeinen yhteiskerta on 22.4. maanantaina, ja tiistaille 23.4. on varattu tiimiaikaa siihen, että tiimi tekee itse- ja vertaisarviointia prosessista ja antaa palautetta opintojaksosta.
Sisällön jaksotus
Opintojakso mukailee ammattimaista muotoiluprosessia, ja työskentelyä rytmittää neljä työvaihetta: 1. Intro ja toimintaympäristö | 2. Luova ideointi, alustava liikeidea ja käyttäjäymmärrys | 3. Palvelun ja konseptin tarkempi ideointi ja ideoiden priorisointi | 4. Konseptointi, viimeistely ja pitchaus. 1. vaiheessa tutustutaan opintojakson askelmerkkeihin ja kokonaiskuvaan sekä otetaan haltuun toimintaympäristöä, josta haarukoidaan (uusia) liiketoimintamahdollisuuksia. Hyödynnetään tutkain- ja tulevaisuustaajuusmenetelmää (Sitra), tunnistetaan megatrendejä, trendejä ja heikkoja signaaleja, jotka yhteisvaikuttavat liiketoimintaympäristössä. Tutustutaan kilpailutilanteeseen ja kilpailijoihin esimerkiksi toimiala-analyysin ja benchmarkingin avulla. Omaksutaan ketterän liiketoiminnan suunnittelun toimintamalleja, kuinka suunnitella liiketoimintaa muuttuvassa, kompleksisessa maailmassa. 2. vaiheessa tunnistetaan mahdollisia liikeideoita ja lähdetään testaamaan liike- ja palveluideaa tai -ideoita oikeilla, mahdollisilla asiakkailla mahdollisimman varhain palvelumuotoilun keinoin asiakasymmärrystä rakentaen. 3. vaiheessa ideoidaan tarkemmin, määrällisesti paljon, ja sitten ideoita laatu edellä priorisoiden. Konsepti alkaa hahmottua, ja arvolupaus määritellään ja kiteytetään niin sanottuna product-market -fit:inä, miten oma ratkaisu vastaa asiakkaiden tarpeisiin ja mitä lisäarvoa se voi luoda kohderyhmässään ja yhteistyökumppaneilleen. 4. vaiheessa konsepti viimeistellään vähintään konseptiaihiona ja sitä mallinnetaan esimerkiksi Business Model Canvas -työkalun avulla.
Avainsisältöinä opintojaksolla ovat erityisesti liikeidea, arvolupaus, lisäarvo ja liiketoimintamalli palveluliiketoiminnassa; vastuullisen liiketoiminnan osa-alueet; yrittäjyys työnteon muotona; tulevaisuusorientoitunut ja toimintaympäristölähtöinen liiketoiminnan suunnittelu; sekä liiketaloudelliset periaatteet, kuten ymmärrys muuttuvista ja kiinteistä kustannuksista sekä kustannusten ja tulovirtojen muodostumisesta.
Kahdeksan viikon logiikka jakautuu niin, että ensimmäiseen ja viimeiseen työvaiheeseen käytetään noin kaksi viikkoa, toiseen työvaiheeseen kaksi-kolme viikkoa, ja kolmanteen työvaiheeseen noin yksi viikko. Jokaisella viikolla on yhteinen oppimiskerta (kaksi ensimmäistä viikkoa livenä kampuksella, sitten vuoroviikoin kampuksella ja verkossa, ja lopputilaisuus pidetään livenä esim. kauppakeskuksessa tai muussa julkisessa ympäristössä, jossa opiskelijatiimit esittelevät liikeideoitaan ja liiketoimintakonseptejaan yleisölle. Jokaiselle viikolle ryhmän lukkarista varataan myös tiimityöskentelyaikaa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Tiimi voi hyödyntää opintojakson prosessia oman jo olemassa olevan liiketoiminnan ja/tai liikeidean työstämiseen. Lähtökohtaisesti ei ole mahdollista työskennellä täysin itsenäisesti tai täysin verkossa. AHOTointi on mahdollista sovitulla aikataululla.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Havainnolliset työelämän esimerkit, vierailevien asiantuntijoiden kanssa tehtävä yhteistyö, HUBS-yhteistyö sekä matkailu-, ravintola- ja tapahtumatoimialaa koskevan vertailutiedon etsiminen toimivat työelämäyhteistyön käytäntöinä tällä opintojaksolla. Lisäksi pyritään hyödyntämään ulkopuolisia arvioijia liikeideoiden tarkastelussa. Lähtökohtana on opiskelijatiimien oma yhdessä pohtima mara- tai tapahtuma-alan liikeidea ja sen eteenpäin vieminen muotoiluprosessin ja bisnesmuotoilun menetelmien avulla. Parhaimmillaan tiimi voi jatkaa liikeidean työstämistä ja käytäntöön viemistä opintojensa aikana - ja perustaa muotoilutyön pohjalta oikeaakin yritystoimintaa.
Kansainvälisyys
Kansainvälinen vertailutiedon etsiminen ja raportointi benchmarking-tutkimuksen keinoin; yhteistyö englannin opintojakson, Professional English for the Service Industry, kanssa tämän puitteissa 4. periodin aikana.
Ilmoittautumisaika
17.01.2024 - 25.02.2024
Ajoitus
09.03.2024 - 04.05.2024
Laajuus
10 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
25 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sami Salonen
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- esittää perustellun näkemyksensä toimialasta ja sen kehittämisestä
- tehdä näkyväksi TAMKin restonomibrändiä
- arvioida ja pohtia itseään ja ammatillista kasvuaan.
Sisältö (OJ)
MITÄ ominaisuuksia TAMK-restonomilla on (restonomibrändi)?
MIKSI verkostoituminen on tärkeää?
MITEN kehityn restonomiksi ja restonomina työelämän kehittäjäksi?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
RestoSmash on toteutettu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. RestoSmashin sisältö ja toteutus ovat perinteisiä ja toimialalle tyypillisiä. RestoSmashin näkyvyys toimialalla on vähäistä. Opiskelija on osallistunut RestoSmashin suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan vaihtelevasti. Hän ei ole sitoutunut kokonaisuuteen. Opiskelija työskentelee tiimissään, mutta ei ota vastuuta koko tiimin toiminnasta. Hän ei kykene arvioimaan omaa tai tiimin muiden jäsenien työtä perustellusti. Opiskelijan ammatillinen kasvu ei näy aina hänen toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
RestoSmash on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa verkostoja hyödyntäen. RestoSmash saa näkyvyyttä toimialalla. Opiskelija ymmärtää suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja arvioinnin mittaamisen merkityksen RestoSmashsissä. Opiskelija työskentelee aktiivisesti tiimissään ja kykenee arvioimaan omaa sekä tiimin muiden jäsenien työtä. Opiskelijan ammatillinen kasvu näkyy hänen toiminnassaan. Hän tuo esille restonomibrändiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
RestoSmash on suunniteltu ja toteutettu innovatiivisella tavalla yhteistyössä alan toimijoiden kanssa uusia verkostoja luoden ja hyödyntäen. RestoSmash tuo toimialalle uusia näkökulmia. RestoSmash saa laajaa näkyvyyttä toimialalla. Opiskelija osaa kokonaisvaltaisesti suunnitella, toteuttaa, seurata ja arvioida valittujen mittareiden avulla erilaisia tapahtumia. Opiskelija työskentelee vastuullisesti tiimissään ja kykenee arvioimaan omaa sekä tiimin muiden jäsenien työtä perustellusti. Opiskelijan ammatillinen kasvu näkyy vastuullisena ja yhteistyökykyisenä toimintana. Hän tuo esille positiivisella tavalla restonomibrändiä verkostoissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Ei ole osallistunut RestoSmash suunnitteluun ja toteutukseen. Suorituksia puuttuu.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan pääsääntöisesti verkossa/ Zoom ja ohjauskeskusteluina, ajankohdat löydät myös lukujärjestyksestä.
9.3.2024 8.30 - 14.30 TAMK, aloituskerralla läsnäolopakko, Luokka H1-25
22.3.2024 9.00 - 16.00 ETÄ
23.3.2024 8.30 - 14.30 ETÄ
18.4.2024 16.30 - 20.00 ETÄ
2.5.2024 16.30 - 20.00 ETÄ/TAMK
3.5.2024 9.00 - 16.00
4.5.2024 8.30 - 14.30
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei ole.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Oppimistehtävät:
1. Minä restonomina ja työelämän kehittäjänä -urapolkukeskustelu / yksilötehtävä, arvioidaan hyväksytty/täydennettävä
2. RestoSmash 2022 -tapahtuma / tiimitehtävä, arvioidaan 0-5
Opintojakson kokonaisarvosana muodostuu 100 % tiimitehtävän perusteella.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Yhteisöllinen tiimityöskentely verkossa.
Oppimiskeskustelut, projektityöskentely.
Oppimateriaalit
Vapaavalintainen kirjallisuus liittyen omaan urapolkuun ja verkostoitumiseen. Kirjallisuustehtävä alustetaan opintojakson alkaessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 10 op., joka vastaa n. 270 h opiskelijan työmäärää. Opintojakson kuormittavuus voi vaihdella riippuen opiskelijan valmiuksista.
Sisällön jaksotus
Minä restonomina keskustelu ja kirjallisuus 2 op
Projekti 8 op
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT, täytä hakemus HyväHot -järjestelmässä 14.2. mennessä. Osoita hakemus Taija Karhelle.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Verkostoituminen ja yritysyhteistyö.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson aloituskerta on lauantaina 9.3.2023 klo 8.30-14.30 TAMKin tiloissa. Opintojaksolle osallistuminen edellyttää läsnäoloa aloituskerralla.
Ilmoittautumisaika
11.12.2023 - 21.02.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 30.04.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
4 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riitta Brännare
- Pilvi Torvinen
Vastuuhenkilö
Riitta Brännare
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija osaa
- esittää perustellun näkemyksensä toimialasta ja sen kehittämisestä
- tehdä näkyväksi TAMKin restonomibrändiä
- arvioida ja pohtia itseään ja ammatillista kasvuaan.
Sisältö (OJ)
MITÄ ominaisuuksia TAMK-restonomilla on (restonomibrändi)?
MIKSI verkostoituminen on tärkeää?
MITEN kehityn restonomiksi ja restonomina työelämän kehittäjäksi?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
RestoSmash on toteutettu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. RestoSmashin sisältö ja toteutus ovat perinteisiä ja toimialalle tyypillisiä. RestoSmashin näkyvyys toimialalla on vähäistä. Opiskelija on osallistunut RestoSmashin suunnitteluun, toteutukseen ja seurantaan vaihtelevasti. Hän ei ole sitoutunut kokonaisuuteen. Opiskelija työskentelee tiimissään, mutta ei ota vastuuta koko tiimin toiminnasta. Hän ei kykene arvioimaan omaa tai tiimin muiden jäsenien työtä perustellusti. Opiskelijan ammatillinen kasvu ei näy aina hänen toiminnassaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
RestoSmash on suunniteltu ja toteutettu yhteistyössä alan toimijoiden kanssa verkostoja hyödyntäen. RestoSmash saa näkyvyyttä toimialalla. Opiskelija ymmärtää suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja arvioinnin mittaamisen merkityksen RestoSmashsissä. Opiskelija työskentelee aktiivisesti tiimissään ja kykenee arvioimaan omaa sekä tiimin muiden jäsenien työtä. Opiskelijan ammatillinen kasvu näkyy hänen toiminnassaan. Hän tuo esille restonomibrändiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
RestoSmash on suunniteltu ja toteutettu innovatiivisella tavalla yhteistyössä alan toimijoiden kanssa uusia verkostoja luoden ja hyödyntäen. RestoSmash tuo toimialalle uusia näkökulmia. RestoSmash saa laajaa näkyvyyttä toimialalla. Opiskelija osaa kokonaisvaltaisesti suunnitella, toteuttaa, seurata ja arvioida valittujen mittareiden avulla erilaisia tapahtumia. Opiskelija työskentelee vastuullisesti tiimissään ja kykenee arvioimaan omaa sekä tiimin muiden jäsenien työtä perustellusti. Opiskelijan ammatillinen kasvu näkyy vastuullisena ja yhteistyökykyisenä toimintana. Hän tuo esille positiivisella tavalla restonomibrändiä verkostoissa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Ei ole osallistunut RestoSmash suunnitteluun ja toteutukseen. Suorituksia puuttuu.
Aika ja paikka
Periodi 4: 4.3.-24.4.24 TAMK ja etä
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
-lopputentti kurssin lopussa (tarkempi ajankohta myöhemmin) liittyen tapahtuman tuottamiseen, markkinointiin (sis. brändäys), budjetointiin, seurantaan, johtamiseen liittyen
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
-osallistuminen tapahtumiin (Sprinti Innovation Festival) tai Resto2024 -kilpailuihin ja tapahtumasta yhteenveto ja oppimisen reflektointi - Suoritus
-osallistuminen Resto Smash -tapahtuman suunnitteluun, toteutukseen ja loppuraportointiin - Suoritus ja arvio 0-5
-tentin suorittaminen (sisältää tapahtuman järjestämiseen liittyvän kokonaisuuden) - arvio 0-5
-harjoitukset esim. vapaavalintaisen teoksen käsittely
-loppukeskustelu ja itsearvio, oman osaamisen analysointi ja kehittäminen- arvio
tarkentuu alkukevään aikana
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot
-harjoitukset ja tiimityöt
-tapahtuman järjestäminen
-osallistuminen Sprint Innovation -tapahtumaan tai Resto2024 tietotaitokilpailuihin (erillinen suoritus 3 op, Tulevaisuuden tila 7 op)
Oppimateriaalit
-määritellään moodlessa
-valinnainen teos liittyen brändäykseen, tapahtumatuotantoon tms. kurssin tavoitteisiin nähden
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
-1 op vastaa 27 tuntia opiskelijan työtä
-koostuu kontaktiopiskelusta ja itsenäisestä työstä yksin ja erilaisissa kokoonpanoissa
-riippuu myös opiskelijan omista tavoitteista ja panoksesta sekä aiemmasta osaamisesta
Sisällön jaksotus
-kurssin toteutuspäivät periodin 4 (4.3.-24.4.24) sisällä ovat maanantait (pl. pääsiäismaanantai 1.4.) ja tiistait klo 9-14/15 sekä keskiviikko klo 12.30-15. Lisäksi viikoilla 10-11 on poikkeava ohjelma, koska silloin on kurssiin sisältyvät tapahtumat Sprint Innovation Festival / Resto2024 -tietotaitokilpailut.
Resto Smash -tapahtuma on viikolla 16 torstaina ja/tai perjantaina 18.-19.4.24 ja toteutetaan yhdessä 23restojen kanssa
Kurssin tarkempi aikataulu on nähtävissä moodlessa kurssin alkamisen aikoihin.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-projekteja tehdään työelämän toimeksiantoina (Sprint ja Resto24 -kilpailut) sekä lopputapahtuma tutkinto-ohjelman toimeksiantona
Kansainvälisyys
-Sprint Innovation -tapahtuma on monialainen ja kansainvälinen ja tapahtuu englanninkielellä.
-muissakin tapahtumissa voi olla kans.välisyyttä osallistujien ja kielen suhteen
Lisätietoja opiskelijoille
-kurssiin sisältyy Sprint Innovation Festival -tapahtuma, joka toteutuu viikoilla 10-11 (työskentelykieli on englanti ja työskentely tapahtuu monialaisissa tiimeissä), infotilaisuus Sprintistä on 6.2. klo 14.
tai
Resto2024 tietotaitokilpailut, jotka pidetään Porissa viikolla 11 tiistaista perjantaihin. Nämä molemmat tapahtumat ovat 3 op:n suorituksia ja sisältyvät Tulevaisuuden tila -kurssiin.
Tulevaisuuden tila tehdään yhdessä -kurssin aloitus on yhteisesti maanantaina 4.3.24 klo 9.00 TAMKilla.
Kurssiin kuuluu tapahtuma Resto Smash, joka toteutetaan viikolla 16 to ja/tai pe ja mukana on 23restot.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 08.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 21.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Pietro Albanese
- Pekka Kaatiala
- Marja-Liisa Timperi
Vastuuhenkilö
Leila Kakko
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa tutkimustyön perusteet ja tuntee tutkimustoimintaan liittyvän keskeisen käsitteistön
- osaa suunnitella ja toteuttaa käytännön soveltavan tutkimuksen ottaen huomioon tutkimusetiikan
- osaa tilasto-ohjelman avulla tuottaa aineiston kuvaamiseen tarvittavia esitystapoja
- osaa analysoida laadullista tekstiaineistoa ja kuvata saatuja tuloksia
Sisältö (OJ)
MITÄ on tutkimusetiikka, tutkimus (määrällinen ja laadullinen), tutkimuksen suunnittelu ja toteutus?
MITEN tutkimusaineisto kerätään, kuvataan, analysoidaan?
MITEN arvioidaan tulosten luotettavuutta ja vaikuttavuutta?
MIKSI tutkimusosaaminen on tärkeää?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa tutkimustyöhön liittyvät peruskäsitteet.
Opiskelija tuntee erilaisia tutkimusmenetelmiä ja osaa käyttää niitä ohjatusti. Opiskelija osaa tuottaa aineistoa kuvaavia taulukoita ja kuviota.
Opiskelija osaa toimia tiimin tuella tutkimuksen toteuttamisessa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa määritellä tutkimuksen tekemiseen liittyvät peruskäsitteet.
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tutkimuksen. Opiskelija osaa tuottaa ja tulkita kahden muuttujan välisiä jakaumataulukoita ja kuvioita.
Opiskelija ottaa vastuuta ja sitoutuu oman toiminnan lisäksi myös ryhmän toimintaan tutkimusta toteutettaessa.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa tutkimuksen. Opiskelija osaa kuvata ja analysoida tutkimustuloksia tutkimuskysymyksen edellyttämällä tavalla sekä arvioida tulosten luotettavuutta ja vaikuttavuutta. Ymmärtää tutkimuksen merkityksen kehittämistyössä.
Opiskelija toimii vastuullisesti ja sitoutuneesti tiimissä tutkimusta toteutettaessa.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei tunnista tutkimuksen tekemiseen liittyvää käsitteistöä eikä osaa käyttää tutkimusmenetelmiä.
Aika ja paikka
Lähiopetus
Zoom / Teams -verkkotapaamiset
Tarkempi aikataulu ja opetustilat lukkarit.tamk.fi
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
5 op = 5 * 27 h opiskelijan työskentelyä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Määrällinen: Harjoitustehtävät sekä itsenäisesti että parityönä. Lisäksi itsearviointi ja vertaisarviointi. Tenttiä ei järjestetä.
Laadullinen: Tentit ja laadullisen aineiston analyysin harjoitustehtävä.
Tiedonhankinta: Tehtävien suoritus ja osallistuminen etälähikerralle.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, tentit, selittävät videot, harjoitustehtävät ja niiden raportointi
Lähiopetus ja luokkaharjoitukset
Etäopetus verkossa (Moodle/ Zoom/ Teams)
Pari- ja ryhmätyöskentely
Itsenäinen opiskelu
Oppimateriaalit
Suositeltava oppimateriaali Moodlessa
Opiskelua varten sinulla tulee olla käytettävissäsi tietokone, Internet-yhteys, kamera ja mikrofoni
Lisäksi opiskelussa käytetään sovelluksia, joiden lataamiseen löytyvät linkit TAMKin intrasta tai joihin luodaan tunnus verkossa
Opetusmateriaali, linkit selittäviin videoihin, tukimateriaali ja mahdollinen kirjallisuus on Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 h opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Katso kurssin lukujärjestys
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksilukeminen (Katso opinto-opas)
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut tiedonhankinnan, harjoitusten, harjoitustehtävien ja tenttien tekemiseen.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt annettuja tehtäviä. Opiskelija tietää tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet. Opiskelijan kyvyssä perustella tekemiään ratkaisuja on puutteita.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt pääosan annetuista tehtävistä. Opiskelija hallitsee tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet ja keskeiset menettelytavat. Opiskelija pystyy perustelemaan tekemiään ratkaisuja ja pohtimaan saamiensa tulosten merkitystä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt annetut tehtävät. Opiskelija osaa tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet ja keskeiset menettelytavat. Opiskelija pystyy perustelemaan tekemänsä ratkaisut, ymmärtää saamiensa tulosten tulosten merkityksen ja osaa soveltaa niitä toimialalla.
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 08.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 24.12.2023

01.08.2023 - 15.12.2023

Laadullinen: Porfolio, ryhmätyöharjoitukset ja laadullisen aineiston analyysin harjoitustehtävä.
Tiedonhankinta: Tehtävien suoritus ja osallistuminen etälähikerralle.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, portfolio, selittävät videot, harjoitustehtävät ja niiden raportointi.
Etäopetus verkossa (Moodle/ Zoom/ Teams)
Pari- ja ryhmätyöskentely
Itsenäinen opiskelu
Oppimateriaalit
Suositeltava oppimateriaali Moodlessa
Opiskelua varten sinulla tulee olla käytettävissäsi tietokone, Internet-yhteys, kamera ja mikrofoni.
Lisäksi opiskelussa käytetään sovelluksia, joiden lataamiseen löytyvät linkit TAMKin intrasta tai joihin luodaan tunnus verkossa.
Opetusmateriaali, linkit selittäviin videoihin, tukimateriaali ja mahdollinen kirjallisuus on Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op = 27 h opiskelijan työtä
Sisällön jaksotus
Katso kurssin lukujärjestys
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Hyväksilukeminen (Katso opinto-opas)
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei ole osallistunut tiedonhankinnan, harjoitusten, harjoitustehtävien ja tenttien tekemiseen.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt annettuja tehtäviä. Opiskelija tietää tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet. Opiskelijan kyvyssä perustella tekemiään ratkaisuja on puutteita.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt pääosan annetuista tehtävistä. Opiskelija hallitsee tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet ja keskeiset menettelytavat. Opiskelija pystyy perustelemaan tekemiään ratkaisuja ja pohtimaan saamiensa tulosten merkitystä.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija on tehnyt annetut tehtävät. Opiskelija osaa tutkimukseen liittyvät peruskäsitteet ja keskeiset menettelytavat. Opiskelija pystyy perustelemaan tekemänsä ratkaisut, ymmärtää saamiensa tulosten tulosten merkityksen ja osaa soveltaa niitä toimialalla.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 07.01.2024
Ajoitus
12.01.2024 - 22.02.2024
Laajuus
10 op
TKI-osuus
10 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
25 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Sahlsten
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Leena Mäkelä
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa kiinnittää huomiota toimialalla ja yhteiskunnassa oleviin ja syntyviin ilmiöihin, trendeihin ja heikkoihin signaaleihin
- osaa hakea uutta tutkimustietoa oman urapolkunsa mukaisesti ja tuottaa sen pohjalta konkreettisia ideoita toimialan kehittämiseen.
Sisältö (OJ)
MITÄ mahdollisuuksia ala tarjoaa?
MIKSI kehittäminen, innovointi ja visiointi kuuluvat restonomin kompetenssiin ja mitä työkaluja näissä tarvitaan?
MITEN voin löytää ja tunnistaa oman urapolkuni?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen ei ole ollut aktiivista. Kehittämistyössä on puutteita. Työssä on hyödynnetty niukasti uutta tutkimustietoa ja – artikkeleita. Kehittämistyöstä voidaan tulkita, että opiskelija ei ole täysin sisäistänyt asiaa. Työssä on niukasti omaa pohdintaa. Kehittämistyö on esitelty koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus ei ole suhteessa opintojakson resursseihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen on ollut hyvää tasoa. Kehittämistyö on onnistunut hyvin. Tehtävä on suoritettu ja suunnitelmia on noudatettu. Hyödynnetty uutta tutkimustietoa sekä –artikkeleita. Työhön on liitetty omaa pohdintaa. Kehittämistyöstä voi tulkita, että opiskelija on sisäistänyt asian. Kehittämistyö on esitelty koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus on suhteessa opintojakson resursseihin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen on ollut kiitettävää. Kehittämistyö on onnistunut erinomaisesti. Selkeä ja monipuolinen asian käsittely ja toimivat suunnitelmat. Työssä on hyödynnetty monipuolisesti uutta tutkimustietoa sekä –artikkeleita. Työhön on liitetty ansiokkaasti omaa pohdintaa. Kehittämistyöstä voi tulkita, että opiskelija on sisäistänyt asian ja hallitsee sen. Kehittämistyö on esitelty asianmukaisesti koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus on suhteessa opintojakson resursseihin.
Aika ja paikka
Kevään kontaktikerrat ovat:
12.01.2024 09.00 - 16.00 ETÄ
26.01.2024 09.00 - 16.00 ETÄ
27.01.2024 08.30 - 14.30 ETÄ
16.02.2024 09.00 - 16.00 ETÄ
17.02.2024 08.30 - 14.30 ETÄ
22.02.2024 16.30 - 20.00 ETÄ
Aloitamme 12.1.2024 klo 9 etäopetuksena/ Zoom
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ryhmätentti tiiminä verkossa erikseen sovittavana aikana
Estyneet tekevät yksilötentin EXAMissa erikseen sovittavana aikana.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arviointi
- hyväksytty projektityö (tiimi), (1-5), 5 op, 50 % koko opintokokonaisuudesta
- itse- ja vertaisarviointi, (1-5), 2 op, 10 % koko opintokokonaisuudesta
-tentti (yksilö), (1-5), 3 op, 40% koko opintokokonaisuudesta
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
-luennot
-harjoitukset
-tiimityöskentely
-projektityö
-tentti
Opintojaksolla on sekä yksilönä itsenäisesti että opiskelijatiiminä ja pienryhmänä tehtäviä harjoituksia ja tehtäviä.
Oppimateriaalit
Materiaali sovitaan opintojakson alussa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Tulevaisuustehtävä (7 op)
yhteensä 189 h
Kirjallisuus (3op)
81 h
1 op = 27 h opiskelijan työtä, eli 10 op = 270 h, joka jakautuu yhteisen etäopetuksen, itsenäisen työskentelyn ja tiimityönä tehtävän projektityön välillä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT -hakemukset HyväHot -järjestelmään 15.12.2023. mennessä Taija Karhelle.
Ilmoittautumisaika
22.11.2023 - 02.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 20.02.2024
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
4 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
35 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Tuija Ylä-Viteli
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- osaa kiinnittää huomiota toimialalla ja yhteiskunnassa oleviin ja syntyviin ilmiöihin, trendeihin ja heikkoihin signaaleihin
- osaa hakea uutta tutkimustietoa oman urapolkunsa mukaisesti ja tuottaa sen pohjalta konkreettisia ideoita toimialan kehittämiseen.
Sisältö (OJ)
MITÄ mahdollisuuksia ala tarjoaa?
MIKSI kehittäminen, innovointi ja visiointi kuuluvat restonomin kompetenssiin ja mitä työkaluja näissä tarvitaan?
MITEN voin löytää ja tunnistaa oman urapolkuni?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen ei ole ollut aktiivista. Kehittämistyössä on puutteita. Työssä on hyödynnetty niukasti uutta tutkimustietoa ja – artikkeleita. Kehittämistyöstä voidaan tulkita, että opiskelija ei ole täysin sisäistänyt asiaa. Työssä on niukasti omaa pohdintaa. Kehittämistyö on esitelty koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus ei ole suhteessa opintojakson resursseihin.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen on ollut hyvää tasoa. Kehittämistyö on onnistunut hyvin. Tehtävä on suoritettu ja suunnitelmia on noudatettu. Hyödynnetty uutta tutkimustietoa sekä –artikkeleita. Työhön on liitetty omaa pohdintaa. Kehittämistyöstä voi tulkita, että opiskelija on sisäistänyt asian. Kehittämistyö on esitelty koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus on suhteessa opintojakson resursseihin.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Ammatillinen osallistuminen on ollut kiitettävää. Kehittämistyö on onnistunut erinomaisesti. Selkeä ja monipuolinen asian käsittely ja toimivat suunnitelmat. Työssä on hyödynnetty monipuolisesti uutta tutkimustietoa sekä –artikkeleita. Työhön on liitetty ansiokkaasti omaa pohdintaa. Kehittämistyöstä voi tulkita, että opiskelija on sisäistänyt asian ja hallitsee sen. Kehittämistyö on esitelty asianmukaisesti koko ryhmälle ja toteutettu suunnitelmien mukaan. Työn laajuus on suhteessa opintojakson resursseihin.
Aika ja paikka
Opintojakson aloituskerta maanantaina 8.1 klo 9.00-14.00 lähiopetuksena TAMKilla.
Opiskelijalla on läsnäolovelvoite olla mukana opintojakson aloituksessa.
Yhteinen työskentely ajoittuu (lähi TAMK tai verkossa):
maanantaisin klo 9.00-14.00 (joskus klo 14.30 asti)
tiistaisin klo 9.00-14.00
keskiviikkoisin klo 12.30-16.00
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
13.2. Kirjallisuustentti (Moodle) klo 9.00–11.00
19.2. Uusintatentti 1: Kirjallisuustentti (Moodle) klo 13.00–15.00
21.2. Uusintatentti 2: Kirjallisuustentti (Moodle) klo 12.30–14.30
Materiaali sovitaan opintojakson alussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnin painotus 10 op kokonaisuudesta:
Kehittämisverstas 50%, ryhmä.
Itsearviointi 20%, yksilö (kehittämisverstas toiminnan osalta).
Kirjallisuus (tentti) 30%, yksilö.
Restotalk S (suoritettu), yksilö.
Raportin vertaisarviointi S (suoritettu), yksilö.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ohjattu ryhmätyöskentely
Oppimateriaalit
Ohjeistus opintojakson alkaessa.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27 h opiskelijan työtä.
Arvioinnin painotus 10 op kokonaisuudesta, 270 h opiskelijan työtä:
Kehittämisverstas, ryhmä. 135 h opiskelijan työtä
Itsearviointi, yksilö (kehittämisverstas toiminnan osalta). 10 h opiskelijan työtä
Kirjallisuus (tentti), yksilö. 81 h opiskelijan työtä
Restotalk, yksilö. 30 h opiskelijan työtä
Raportin vertaisarviointi, yksilö. 14 h opiskelijan työtä
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson aloituskerta maanantaina 8.1 klo 9.00-14.00 lähiopetuksena TAMKilla.
Opiskelijalla läsnäolovelvoite olla mukana opintojakson aloituksessa.
Ilmoittautumisaika
07.06.2023 - 16.08.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 11.10.2023
Laajuus
10 op
Virtuaaliosuus
2 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
80 % Lähiopetus, 20 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Tuija Ylä-Viteli
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Tuija Ylä-Viteli
Ryhmät
-
21RESTOPalveluliiketoiminta 2021, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee palvelumuotoiluprosessin ja osaa soveltaa käyttäjälähtöisiä menetelmiä palvelun kehittämisessä
- tunnistaa käyttäjien arvot ja niihin perustuvat uudet palvelutarpeet
- suunnittelee prototypoinnin avulla erilaisia vaihtoehtoja moniaistisen palvelun kehittämiseen
-osaa johtaa omaa palvelumuotoiluprosessiaan
Sisältö (OJ)
MIKÄ on asiakkaan osuus palvelujen kehittämisessä?
MIKSI asiakaskokemus on tärkeä?
MITEN johdan palvelun kehittämistä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa palvelumuotoilun käsitteistön ja osaa kuvata käyttäjälähtöisen palvelun.
Opiskelija tuntee erilaisia palvelumuotoilun menetelmiä ja käyttää niitä ohjatusti.
Opiskelija osaa toimia tiimin tuella palvelumuotoiluprosessissa.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija jäsentää palvelumuotoilun käsitteen alaan liittyvänä ilmiönä ja osaa soveltaa sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelun suunnittelussa. Opiskelija osaa johtaa ohjatusti omaa palvelumuotoiluprosessiaan.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti noudattaen palvelualalle tärkeitä vaatimuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää palvelumuotoilun käsitteen ammatillisessa kontekstissa ja osaa soveltaa sekä analysoida sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelun suunnittelussa. Opiskelija osaa johtaa tavoitteellisesti omaa palvelumuotoiluprosessiaan.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti oman palvelualan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei tunnista palvelumuotoilun käsitteistöä eikä tunne palvelumuotoilun menetelmiä niin, että osaisi käyttää niitä.
Aika ja paikka
Aloitamme 21.8. maanantaina klo 9
Opintojakso toteutetaan 21.08.–11.10.2023 maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikko iltapäivisin.
Opintojakson tapaamiset ovat TAMKilla tai verkossa Moodlen aikataulun mukaisesti.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjatentti järjestetään 28.8.2023. Moodle-tenttinä
Uusintatentti järjestetään 9.10.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Kirjatentti, 0–5, 30% kokonaisarvosanasta
Palvelumuotoiluprosessi-tiimitehtävä, 0–5, 60% kokonaisarvosanasta
Harjoitukset 1.–4., hyväksytty/täydennettävä
Tiimin vertaisarviointi ja ammatillinen osallistuminen 0–5, 10% kokonaisarvosanasta
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Oppiminen tapahtuu vuorovaikutteisilla luennoilla ja/tai webinaareissa ja yhteisöllisenä tiimityöskentelynä sekä itsenäisenä opiskeluna.
Oppimateriaalit
Tenttikirja (ks. Tenttien ajankohdat): Koivisto, M., Säynäjäkangas, J. & Forsberg, S. 2019, Palvelumuotoilun bisneskirja, Alma Talent, Helsinki. Löydät kirjan e-kirjana TAMK:n kirjastosta.
Lisäksi opintojaksolla osoitettava materiaali.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
10 op = 270 h opiskelijan työtä
Varaa seuraavat ajankohdat kalenteriisi vuorovaikutteisia, verkkotyöskentelyä, itsenäistä opiskelua ja tiimityötä varten ja tarkista aina opintojakson Moodlen aikataulusta tarkemmat kontaktiopetusajat:
Maanantaisin klo 9.00-16.00
Tiistaisin klo 9.00-16.00
Keskiviikkoisin klo 12.30-16.00
Opintojakson tarkempi aikataulu julkaistaan opintojakson alkaessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-menettely sovitaan tarvittaessa ja tapauskohtaisesti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
-Palvelumuotoiluprosessi tiimityönä työelämän toimeksiantona ja/tai muuna palvelumuotoiluprojektina ilman toimeksiantajaa. Opiskelija voi ehdottaa toimeksiantoa myös itse, projektin toteutus on kuitenkin tiimityönä.
-Asiantuntijavieraat
Kansainvälisyys
Opintojaksolla käytetään osittain englanninkielisiä materiaaleja.
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson toteutus tapahtuu lähiopetuksena TAMKilla ja etäopetuksena Zoomin välityksellä.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei tunnista palvelumuotoilun käsitteistöä eikä tunne palvelumuotoilun menetelmiä niin, että osaisi käyttää niitä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija tunnistaa palvelumuotoilun käsitteistön ja osaa kuvata käyttäjälähtöisen palvelukokonaisuuden.
Opiskelija tuntee erilaisia palvelumuotoilun menetelmiä ja käyttää niitä ohjatusti.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija jäsentää palvelumuotoilun käsitteen alaan liittyvänä ilmiönä ja osaa soveltaa sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelukokonaisuuden suunnittelussa.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti noudattaen palvelualalle tärkeitä vaatimuksia.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ymmärtää palvelumuotoilun käsitteen ammatillisessa kontekstissa ja osaa soveltaa sekä analysoida sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelukokonaisuuden suunnittelussa.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti oman palvelualan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Ilmoittautumisaika
05.06.2023 - 06.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 27.10.2023
Laajuus
10 op
TKI-osuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Jaana Sahlsten
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Taija Karhe
Ryhmät
-
21MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2021
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija
- tuntee palvelumuotoiluprosessin ja osaa soveltaa käyttäjälähtöisiä menetelmiä palvelun kehittämisessä
- tunnistaa käyttäjien arvot ja niihin perustuvat uudet palvelutarpeet
- suunnittelee prototypoinnin avulla erilaisia vaihtoehtoja moniaistisen palvelun kehittämiseen
-osaa johtaa omaa palvelumuotoiluprosessiaan
Sisältö (OJ)
MIKÄ on asiakkaan osuus palvelujen kehittämisessä?
MIKSI asiakaskokemus on tärkeä?
MITEN johdan palvelun kehittämistä?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa palvelumuotoilun käsitteistön ja osaa kuvata käyttäjälähtöisen palvelun.
Opiskelija tuntee erilaisia palvelumuotoilun menetelmiä ja käyttää niitä ohjatusti.
Opiskelija osaa toimia tiimin tuella palvelumuotoiluprosessissa.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija jäsentää palvelumuotoilun käsitteen alaan liittyvänä ilmiönä ja osaa soveltaa sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelun suunnittelussa. Opiskelija osaa johtaa ohjatusti omaa palvelumuotoiluprosessiaan.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti noudattaen palvelualalle tärkeitä vaatimuksia.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää palvelumuotoilun käsitteen ammatillisessa kontekstissa ja osaa soveltaa sekä analysoida sitä taloudellisesti kannattavan ja laadukkaan käyttäjälähtöisen palvelun suunnittelussa. Opiskelija osaa johtaa tavoitteellisesti omaa palvelumuotoiluprosessiaan.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuneesti oman palvelualan vaatimukset ja tarpeet huomioon ottaen.
Arviointikriteerit, hyväksytty/hylätty (OJ)
Opiskelija ei tunnista palvelumuotoilun käsitteistöä eikä tunne palvelumuotoilun menetelmiä niin, että osaisi käyttää niitä.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan etäopetuksena. Toteutuksella on ennakkotehtävänä kirjatentti, joka pidetään heti opintojakson alussa 25.8.
25.08.2023 08.00 - 16.00 ETÄ Ennakkotehtävä kirjatentti
26.08.2023 08.30 - 14.30 ETÄ
ohjauskerta sovitaan viikolle 36 ETÄ
23.09.2023 08.30 - 14.30 ETÄ
14.10.2023 08.30 - 14.30 ETÄ
11.11.2023 09.30 - 14.30 ETÄ
Kirjatentti (=ennakkotehtävä)
Palvelumuotoilun bisneskirja, Mikko Koivisto, Johanna Säynäjäkangas, Sofia Forsberg. Alma Talent 2019.
Kirjatentti on aloituskerralla 25.8.20023
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjatentti (=ennakkotehtävä)
Palvelumuotoilun bisneskirja, Mikko Koivisto, Johanna Säynäjäkangas, Sofia Forsberg. Alma Talent 2019.
Kirjatentti on aloituskerralla 25.8.20023.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
luennot
tiimityö toimeksiantona
kirjatentti
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
1 op on 27 h opiskelijan työtä.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT osaamisen näyttö perjantaina 18.8.2023 klo 16.30-18.30. Ahot hakemukset HyväHot-järjestelmän kautta 15.8 mennessä Jaana Sahlsteenille.
Ilmoittautumisaika
10.01.2024 - 23.02.2024
Ajoitus
04.03.2024 - 24.04.2024
Laajuus
5 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 25
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja Luiro
Vastuuhenkilö
Arja Luiro
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− tunnistaa tietojohtamisen viitekehyksestä logistisen prosessin kokonaisuuden (tieto-, materiaali-, raha- ja kierrätysvirrat) restonomin toimintaympäristössä
− osaa valita ostosopimuskumppanin kestävästi ja läpinäkyvästi vastuullisia paikallisia toimijoita suosien
− ymmärtää päivittäisen operatiivisen ostamisen prosessin osana liiketoiminnan kannattavuutta.
− osaa hyödyntää digitalisaation ja yhteistyöverkostojen mahdollisuuksia liiketoiminnan johtamisessa, suunnittelussa ja toteuttamisessa
− osaa käyttää omaan alaansa liittyvää tietoa kestävien ratkaisujen ja toimintamallien etsimiseen, käyttöönottamiseen ja vakiinnuttamiseen
Sisältö (OJ)
MITÄ tiedolla johtaminen ja logistinen prosessi tarkoittavat?
MIKSI vastuullisuus ja yhteistyö on tärkeää palvelutuoteketjun logistiikassa?
MITEN digitaalisia järjestelmiä voidaan hyödyntää tiedolla johtamisessa ja hävikinhallinnassa?
MITEN dataohjautuvuus näyttäytyy organisaation kaikissa toiminnoissa?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa tietojohtamisen ja logistisen prosessin käsitteitä. Opiskelija tunnistaa hankintatoimen osa-alueita ja digitaalisia järjestelmiä, joita käytetään tiedolla johtamisen työkaluina.
Opiskelija tarkastelee ja arvioi asioita omasta näkökulmastaan ja ottaen vastuun omasta suoriutumisestaan.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija ymmärtää tietojohtamisen ja logistisen prosessin käsitteet.
Opiskelija osaa strategisen ja taktisen hankintatoimen periaatteet ja soveltaa niitä operatiiviseen ostotoimintaan, hyödyntäen digitaalisia järjestelmiä tiedolla johtamisen työkaluina. Opiskelija soveltaa tietoa kannattavan ja vastuullisen liiketoiminnan osana.
Opiskelija arvioi omaa ja muiden työskentelyä.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti ja sitoutuen tiimin toimintaan kehittäen vuorovaikutustaitojaan.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija ymmärtää tietojohtamisen ja logistisen prosessin kokonaisuuden osana kannattavaa ja vastuullista liiketoimintaa.
Opiskelija ymmärtää strategisen ja taktisen hankintatoimen periaatteet ja soveltaa niitä operatiiviseen ostotoimintaan, hyödyntäen digitaalisia järjestelmiä tiedolla johtamisen työkaluina.
Opiskelija osaa selittää palveluliiketoiminnan digitaalisiin ratkaisuihin liittyviä laaja-alaisia kokonaisuuksia ja esittää ratkaisuja ammatillisessa kontekstissa. Opiskelija etsii ja arvioi erilaisia kestäviä toimintatapoja ja ratkaisumalleja niitä perustellen.
Opiskelija arvioi ja kommentoi perustellen alan digitalisaatiokehitystä sekä omaa ja muiden toimintaa.
Opiskelija osaa toimia yhteistyössä vastuullisesti, joustavasti ja rakentavasti kehittäen omaa, tiimin ja sidosryhmien vuorovaikutusta.
Opiskelija toimii vastuullisesti ja esimerkillisen sitoutuneesti tiiminsä tai toimeksiantajansa kokonaishyötyä ajatellen.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Tentti keskiviikkona 17.4.2023 klo 12.30.
Uusintatentti tiistaina 7.5. klo 11.00–12.30 luokkatila H4-07. Huom! Ilmoittautuminen sähköpostilla pe 3.5. mennessä!
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Arvioinnissa käytetään opintojakson arviointikriteereitä sekä tehtäväkohtaisia arviointikriteereitä, jotka on ilmoitettu tehtävänannossa.
Logistiikka-tehtävä (paritehtävä, 0-5, yhteensä 40 %)
Luomutuottaja-tehtävä (yksilö, 0-5, yhteensä 10 %)
Tentti ja ammatillinen osallistuminen (yksilö, yhteensä 50 %, josta tentin osuus 30 % ja amm.os. 20 %)
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot
Harjoitukset
Henkilökohtaiset tehtävät
Tiimitehtävät
Yritysvieraat
Tentti
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, joka tarkoittaa 135 h opiskelijan työtä. Opintojakson kuormittavuus riippuu myös aiemmasta osaamisesta.
Sisällön jaksotus
Tunnit pidetään pääsääntöisesti maanantai-aamupäivisin 9.00-11.30 ja keskiviikko-iltapäivisin klo 12.30-15.00 ajanjaksolla 4.3.-24.4.2023.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT
Aiemmin hankitun osaamisen näyttöön liittyvät hakemukset 15.2. mennessä HyväHot-järjestelmään tarvittavine liitteineen (todistukset sekä kuvaus, miten osaaminen on hankittu). Hakemus osoitetaan Arja Luirolle.
Hyväksytyn AHOT-hakemuksen näyttötehtävä tehdään tiistaina 20.2. klo 12.00-13.30. TAMKin kampuksella. Oma tietokone mukaan.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Yritysvieraat ja mahdolliset yritysvierailut
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 27.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 19.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lotta Markkula
Vastuuhenkilö
Lotta Markkula
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa määritellä opiskelun ja työelämän kannalta keskeisten tekstilajien piirteitä ja soveltaa tekstilajitietouttaan erilaisissa kirjoittamistilanteissa
- osaa laatia rakenteellisesti ehjän, havainnollisen, asiatyylisen ja ymmärrettävän tekstin
- hyödyntää oman alansa lähteitä monipuolisesti ja kriittisesti sekä osaa viitata lähteisiin ja laatia lähdeluettelon
- osaa edistää yrityksen toimintaa viestinnän keinoin sekä yksin että ryhmässä
- tunnistaa oman viestintätyylinsä ja kehittämisalueensa viestijänä.
Sisältö (OJ)
MITÄ tekstilajeilla tarkoitetaan ja millaisia ovat opiskelun ja työelämän kannalta tärkeät tekstilajit?
MIKSI on tärkeää, että viestinnässä huomioidaan vastaanottaja ja tilanne?
MITEN lähteitä referoidaan ja miten ne merkitään tekstiin ja lähdeluetteloon?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita.
Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä.
Väitteiden perusteleminen on vaatimatonta.
Viestien rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija viestii jäsentyneesti ja havainnollisesti sekä kohdentaa viestinsä vastaanottajan ja tilanteen mukaisesti.
Opiskelija perustelee näkemyksensä.
Opiskelija valitsee lähteensä tarkoituksenmukaisesti, ja referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi.
Viestit ovat helposti vastaanotettavia ja tekstit melko virheettömiä.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija viestii vakuuttavasti, innostavasti ja vuorovaikutteisesti.
Opiskelija perustelee näkemyksensä monipuolisesti.
Opiskelija käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden.
Olennainen tieto on erinomaisesti jäsennelty ja tiivistetty, ja kieli ja tyyli on hallittua.
Aika ja paikka
Syyslukukausi 2023, TAMK, pääkampus
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Opintojaksolla ei pidetä tenttiä.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi- ja etäopetus, yksilö- ja pienryhmätyöskentely
Oppimateriaalit
Opettajan jakama oppimateriaali Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus 5 opintopistettä vaatii 135 tuntia opiskelijan työtä.
Sisällön jaksotus
Sisällön kuvaus annetaan kurssin alkaessa.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja
Kansainvälisyys
Mahdollinen yhteistunti kansainvälisen ryhmän kanssa
Ilmoittautumisaika
02.07.2023 - 27.08.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mari Touronen
Vastuuhenkilö
Mari Touronen

02.07.2023 - 09.09.2023
Ajoitus
12.08.2023 - 30.11.2023

Lukuvuosi 2023 - 2024
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä. Tehtävien aikataulutus täsmentyy opintojakson alussa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista lähiopetukseen sekä kirjallisten ja suullisten tehtävien suorittamista aikataulutavoitteiden mukaan.
Arvioitavat tehtävät asteikolla 0 - 5 ovat pienoistutkielma (painoarvo 60 %) ja portfolion kirjallinen ja suullinen esittäminen (painoarvo 40 %). Opiskelijan tulee palauttaa muut opintojakson tehtävät aikataulun mukaisesti.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Luennot, ryhmä- ja yksilötehtävät, viestintä- ja vuorovaikutusharjoitukset, esitykset
Oppimateriaalit
Oppimateriaali jaetaan Moodlen kautta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Yhden opintopisteen laskennallinen työaika on noin 27 tuntia. Lähiopetusta on vähän, joten opiskelijoiden tulee panostaa itsenäiseen opiskeluun ja annettuihin tehtäviin.
Sisällön jaksotus
Kirjallinen viestintä: asiatyylisen tekstin suunnittelu, tuottaminen ja viimeistely; oikeakielisyys
Raportointi: TAMKin raportointiohjeet ja raporttipohja; referointi, tekstiviitteet ja lähdeluettelo
Vuorovaikutus ja esiintyminen: ryhmädynamiikan perusteet, oman viestijäkuvan hahmottaminen ja kehittämiskohteiden tunnistaminen
Opintojakson aikataulu, sisällöt ja tehtävät esitellään ensimmäisellä lähiopetuskerralla, ja ne ovat tarkistettavissa Moodlesta.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT-menettely, josta tulee neuvotella opettajan kanssa.
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija ei palauta tehtäviä.
Opiskelija ei hallitse asiatyyliä, ei osaa viestiä tilannekohtaisesti eikä kykene kohdentamaan viestejään vastaanottajan mukaan. Kielessä on runsaasti puutteita sekä rakenne-, muoto- ja tyylivirheitä. Opiskelija ei kykene arvioimaan omaa viestintäosaamistaan eikä havaitsemaan keskeisimpiä kehittämiskohteitaan.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii ymmärrettävästi ja asiatyylisesti jäljitellen malleja ja ohjeita. Opiskelija löytää lähteitä, joskin niiden käyttö ja referointi on vähäistä. Väitteiden perustelu on vaatimatonta. Viestien rakentaminen on hapuilevaa, ja kielen muoto- ja tyyliseikoissa on huomautettavaa. Opiskelija hahmottaa oman viestintäosaamisensa vahvuudet ja keskeisimmät kehittämiskohteet.
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii jäsentyneesti ja havainnollisesti sekä kohdentaa viestinsä vastaanottajan ja tilanteen mukaisesti. Opiskelija perustelee näkemyksensä. Opiskelija valitsee lähteensä tarkoituksenmukaisesti; referointi niveltyy luontevasti muuhun tekstiin. Olennainen tieto välittyy selkeästi. Viestit ovat helposti vastaanotettvia, sujuvia ja tekstit melko virheettömiä. Opiskelija tiedostaa selkeästi oman viestintäosaamisensa vahvuuden ja heikkoudet ja kykenee laatimaan realistisen kehittymissuunnitelman, joka tukee hänen ammatillista osaamistaan.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Opiskelija viestii vakuuttavasti, innostavasti ja vuorovaikutteisesti. Opiskelija perustelee näkemyksensä monipuolisesti. Opiskelija käyttää lähteitä arvioivasti ja kommentoiden. Opiskelija osaa jäsentää ja tiivistää olennaisen tiedon erinomaisesti ja hallitsee tilannekohtaisen kielen ja tyylin. Opiskelija määrittelee tarkasti oman viestintäosaamisensa ulottuvuudet ja kehittää määrätietoisesti viestintätaitojaan oman alansa ammattilaisena.
Ilmoittautumisaika
11.07.2023 - 18.08.2023
Ajoitus
18.08.2023 - 15.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
22MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2022
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa suullisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa suullisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa, neuvottelu- ja neuvontatilanteissa ja asiakaskontakteissa.
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa suullisissa viestintätilanteissa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään suullisesti omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voidaan kehittää omaa osaamista ja hankki tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Palvelualalle tyypillisten suullisten viestintätilanteiden harjoittelu
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen suullisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti.
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä.
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Oppimateriaalit
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Sisällön jaksotus
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Lisätietoja opiskelijoille
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointikriteerit - hylätty (0) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
Ks. tiedot toteutukselta Yrkessvenska för servicebranschen, Skriftlig
Ilmoittautumisaika
09.07.2023 - 23.08.2023
Ajoitus
23.08.2023 - 22.12.2023
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
45 - 55

Ei ole

- osaa kirjallisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa kirjallisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
- pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voi kehittää osaamistaan ja hankkia tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Autenttiset oman ammattialan tekstit
- Palvelualalle tyypillisen kirjallisen viestinnän harjoittelu
- Restonomien työtehtävät ja asiakasryhmät
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen kirjallisesti

Opiskelija osaa pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.

Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä

Opiskelija pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Aika ja paikka
Syksy -23: 4 oppituntia/ lähi- tai etäkerta lukkarin mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 15.12.2023 paperitenttinä Tamkissa
Suulliset tentit pareittain/pienryhmässä 15.12. tai muuna päivänä sovitun aikataulun mukaisesti Tamkissa.
1. uusinta1/2024 Exam-tenttinä
2. uusinta 2/2024 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolovelvoite 75%.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Lähi/yhteistoiminnallinen oppiminen/harjoitukset/itsenäinen verkko-opiskelu/ohjattu verkko-opiskelu/tentit
Oppimateriaalit
Opettajan jakama materiaali + mahd. opiskelijoiden tuottama Moodlessa
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Lähiopetus+itsenäinen työskentely 27h/op= yht. 135 h.
Lisätietoja opiskelijoille
Esitiedot: Lukion ruotsi tai vastaava kielitaito. B1-tason kielitaito.
Kurssit Yrkessvenska för servicebranschen, muntlig ja Yrkessvenska för servicebranschen, skriftlig pidetään yhtenä opintojaksona, mutta arvosanat annetaan erillisinä.
Arviointikriteerit - tyydyttävä (1-2) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten
osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista
osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa
pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä
Arviointikriteerit - hyvä (3-4) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään
opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa
pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti
pystyy hakemaan työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä
pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit - kiitettävä (5) (Ei käytössä, kts Opintojakson Arviointikriteerit ylempänä)
opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa
osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti
pohjoismaisessa toimintaympäristössä
osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja
asiakaskontakteissa
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta
osaa valmistella vakuuttavan, jäsennellyn kirjallisen esityksen tarvittavine materiaaleineen

23.8.-29.11.2023: 3x45 min/vk lukkarin mukaisesti
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Kirjallinen tentti: 22.11.2023 paperitenttinä koululla
Suulliset tentit pareittain 29.11.2023 tai parikohtaisesti muuna ajankohtana sovitun aikataulun mukaisesti
1. uusinta 1/2024 Exam-tenttinä
2. uusinta ja korotus 2/2024 Exam-tenttinä
Suullisen uusinta sovitaan opettajan kanssa.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Aktiivinen osallistuminen työskentelyyn opintojaksolla, kirjalliset kotitehtävät, verkkotehtävät, suulliset tehtävät sekä kirjallinen ja suullinen tentti.
Läsnäolo 75%. Mikäli poissaoloja on enemmän kuin 3x, korvataan ne poissaolojen määrään suhteutetulla kirjallisella oppimisstehtävällä.

23.8.-29.11., 3x45 min/vk lukkarin mukaisesti

03.06.2024 - 18.08.2024
Ajoitus
28.08.2024 - 11.10.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
2 op
Toteutustapa
60 % Lähiopetus, 40 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
35 - 45
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Mika Kylänen
- Sami Salonen
Vastuuhenkilö
Jaana Sahlsten
Ryhmät
-
22RESTOPalveluliiketoiminta 2022, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
− ymmärtää ja osaa perustella henkilöstön osaamisen kehittämisen merkityksen
− tunnistaa ja soveltaa johtamisen mittausmenetelmiä ja mittaamisen problematiikkaa
− osaa tulkita tilinpäätöstä, tunnuslukuja, tuloslaskelmaa ja tasetta
− osaa hyödyntää verkostoja liiketoiminnan kehittämisessä
− osaa huomioida moninaisuuden niin tiimin kuin työyhteisön johtamisen näkökulmasta ja edistää suvaitsevaisuutta monialaisesti ja yli kulttuurirajojen
− osaa rakentaa ja ylläpitää työyhteisön psykologista turvallisuutta.
− osaa soveltaa johtamisosaamistaan ja hyödyntää vahvuuksiaan tiimityöskentelyssä ja projekteissa
Sisältö (OJ)
MITÄ on monialainen johtaminen?
MIKSI tarvitaan erilaisia johtamismenetelmiä?
MITEN johtamisessa huomioidaan erilaiset kulttuuritaustat, eettisyys ja motivoinnin eri menetelmät unohtamatta henkilöstön kehittämisen merkitystä ja onnistumisen mittaamista?
MITEN kehityn vastuullisena ja eettisenä johtajana?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa tunnistaa ja määritellä joitakin tiimidynamiikan kannalta merkittäviä vuorovaikutustaitoja ja tuntee erilaisia menettelytapoja. Hän osaa perustella joidenkin erilaisten kulttuurien huomioon ottamisen johtamisen näkökulmasta.
Opiskelija tunnistaa ja nimeää johtamisen mittaamisen, tilinpäätöksen, tunnuslukujen, tuloslaskelman ja taseen peruskäsitteistön.
Hän tunnistaa omalle alalle tärkeitä toimintatapoja ja osaa kuvata oman toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija nimeää ja kuvailee erilaisia kulttuurisidonnaisia johtamistyylejä ja tiimidynamiikan perusteita, ja kykenee esittelemään ne perustellusti.
Opiskelija osaa tulkita johtamisen mittareita, tilinpäätöstä, tunnuslukuja, tuloslaskelmaa ja tasetta.
Opiskelija osaa tarkoituksenmukaisesti soveltaa palveluliiketoiminnan johtamisen tietoperustaa ja käytäntöjä. Hän kykenee kansainväliseen viestintään.
Opiskelija ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden. Hän huomioi tasa‐arvon ja yhdenvertaisuuden, moninaisuuden ja erilaiset kulttuurit.
Hän osaa kuvata ja arvioida oman toimintansa taloudellisia ja hyvinvointia lisääviä vaikutuksia. Opiskelija pyrkii hyödyntämään verkostoja.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija määrittelee useita erilaisia kulttuurisidonnaisia johtamistyylejä, analysoi tiimidynamiikan perusteita, sekä omaa valmiudet soveltaa niitä omassa toiminnassaan.
Opiskelija osaa tulkita johtamisen mittareita, tilinpäätöstä, tunnuslukuja, tuloslaskelmaa ja tasetta.
Opiskelija osaa hankkia, kriittisesti arvioida sekä tarkoituksenmukaisesti soveltaa palveluliiketoiminnan johtamisen tietoperustaa ja käytäntöjä. Hän kykenee kansainväliseen viestintään.
Opiskelija ymmärtää muuttuvan työelämän kompleksisuuden. Hän ottaa toiset huomioon ja edistää tasa‐arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Hän ymmärtää moninaisuutta ja erilaisia kulttuureja, ja osaa huomioida niitä toiminnassaan.
Opiskelija ymmärtää toimintansa taloudelliset ja hyvinvointia edistävät vaikutukset ja osaa toimia myös niitä ennakoiden. Opiskelija kykenee eettisiin arvoihin perustuvaan vaikuttamiseen ja toimii verkostoissa.
Aika ja paikka
Opintojakso toteutetaan 28.8.-11.10.2024 välisenä aikana TAMKin pääkampuksella lähiopetuksena keskiviikkoisin klo 11.30-14. Luokkatilana on tämänhetkisillä tiedoilla B5-20. Yhteiskertoina ovat siis ke 28.8., 4.9., 11.9., 18.9. (paneeli yrittäjävierailla), 25.9. (Nordic Business Forum -striimin seuraaminen yhdessä, mahdollisesti klo 15 asti, mikäli tilaratkaisu järjestyy kampukselta), 2.10. ja 9.10.
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson arvioinnissa hyödynnetään opettajan arviointia, itsearviointia ja vertaisarviointia. Arvioinnissa kiinnitetään huomiota TAMKin arviointikäytänteiden mukaisesti tietämiseen, tekemiseen ja olemiseen. Tehtävissä arvioinnin painoarvo mukailee kuormittavuutta (ks. ed.):
Tehtävien kuormitus ja painoarvo arvioinnissa jakautuu näin:
1. Verkostoitumisen taito, sis. mm. itsenäisenä tehtävänä oman verkoston mallinnus ja pohtiva essee 30% = 40 h
2. Verkostoissa oppiminen; sis. mm. työparina verkostojohtamisen työkalupakkitehtävä sekä Nordic Business Forum -ohjelman seuraaminen 25.9. ja itsenäinen reflektointipäiväkirja 50% = 70 h
3. Kehittävä työote johtamisessa verkostoissa, sis. mm. aktiivinen osallistuminen tunneille ja tunneilla sekä itsenäinen valmistautuminen paneelin seuraamiseen 20% = 25 h
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Tämä on Palvelujen johtamisen kolmas opintojakso. Se haastaa opiskelijaa johtajuuteen verkostoissa kolmesta näkökulmasta. Opiskelija paitsi luo, rakentaa ja kehittää verkostojaan myös oppii verkostoissa sekä kehittää taitojaan ottaa johtajuutta niissä. Opintojaksolla otetaan haltuun lisää johtamisen työkaluja ja näkökulmia, punnitaan verkostojen roolia ja vahvistetaan omaa kehittävää työotetta.
Opetusmenetelmät vaihtelevat vuorovaikutteisista inspiraatioluennoista toiminnallisiin harjoituksiin. Osa tehtävistä tehdään itsenäisesti, osa yhdessä ja osa työparin kanssa. Lisäksi tehtävistä keskustellaan pienryhmissä. Opiskelija hyödyntää itsenäistä tiedonhakua, ammatillisia keskusteluja ja reflektointia. Opintojakso kehittää opiskelijaa ajattelijana.
Oppimateriaalit
Esimerkkejä avainkirjallisuudesta:
Lindsberg, L. 2024. Verkostoitumisen taito. (HUOM.! Tätä kirjaa hyödynnetään kurssin tehtävissä)
Järvensivu, T. 2019. Verkostojen johtaminen: opi ja etene yhdessä
Muut opettajan osoittamat ja vinkkaamat sekä Moodleen nostamat tutkimukset, raportit ja artikkelit.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Opintojakson laajuus on 5 op, ja sen kokonaiskuormittavuus opiskelijan ajankäyttönä on 135 h. Lähiopetuspäivänä on keskiviikko klo 11.30-14, eli 2,5 h/kerta x 7 kertaa = kuormittavuuden näkökulmasta (uuden opittavan asian kuormittavuus huomioiden) on n. 30-35 h. Seuraamme opiskelijan läsnäoloa tunneilla, ja se muodostaa 15% kokonaisarvosanasta.
Tehtävissä kuormittavuus mukailee arvioinnin jakautumista painoarvoina (ks. ed.):
Tehtävien kuormitus ja painoarvo arvioinnissa jakautuu näin:
1. Verkostoitumisen taito, sis. mm. itsenäisenä tehtävänä oman verkoston mallinnus ja pohtiva essee 30% = 40 h opiskelijan työtä jakautuen elo-syyskuulle
2. Verkostoissa oppiminen; sis. mm. työparina verkostojohtamisen työkalupakkitehtävä sekä Nordic Business Forum -ohjelman seuraaminen 25.9. ja itsenäinen reflektointipäiväkirja 50% = 70 h jakautuen syys-lokakuulle
3. Kehittävä työote johtamisessa verkostoissa, sis. mm. aktiivinen osallistuminen tunneille ja tunneilla sekä itsenäinen valmistautuminen paneelin seuraamiseen 20% = 25 h jakautuen opintojakson koko ajalle elo-lokakuu
Sisällön jaksotus
Palvelujen johtamisen kolmas opintojakso haastaa opiskelijaa johtajuuteen verkostoissa kolmesta näkökulmasta.
1. Verkostoitumisen taito - Opiskelija luo, rakentaa ja kehittää verkostojaan
- elo-syyskuu itsenäinen tehtävä
- elo-syyskuussa inspiroivat vuorovaikutteiset luennot ja toiminnalliset harjoitukset
2. Verkostoissa oppiminen - Opiskelija oppii verkostoissa
- syys-lokakuussa työkalupakkitehtävä työparin kanssa
- syyskuussa Nordic Business Forum -tehtävä
- syys-lokakuussa inspiroivat vuorovaikutteiset luennot ja toiminnalliset harjoitukset
3. Kehittävä työote johtamisessa verkostoissa - Opiskelija kehittää taitojaan ottaa johtajuutta verkostoissa
- syyskuussa paneeli opettajien moderoimana
- elo-lokakuussa inspiroivat vuorovaikutteiset luennot ja toiminnalliset harjoitukset
Yhteiskertoina ovat siis ke 28.8., 4.9., 11.9., 18.9. (paneeli yrittäjävierailla), 25.9. (Nordic Business Forum -striimin seuraaminen yhdessä), 2.10. ja 9.10. Aikataulu tarkentuu vielä, ja se esitellään opintojakson aloituskerralla.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Ei vaihtoehtoisia suoritustapoja. AHOT-menettely on käytössä tarvittaessa.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Opintojaksolla hyödynnetään nykyisiä ja tulevia verkostoja, aitoja työelämäkontakteja ja esimerkkejä meiltä ja muualta mm. verkostojen ja verkostoissa johtamiseen liittyen. Esimerkkejä on tarkoitus ottaa eri aloilta, kuten matkailu, ravintola ja tapahtuma verkostona, arvoketjuna ja jakelukanavana, mutta myös työyhteisöinä ja tiimeinä. Opintojaksolla on tarkoitus hyödyntää Nordic Business Forum -tapahtuman ohjelmasisältöjä 25.-26.9. ja matkailu-, ravitsemis- ja tapahtuma-alan yritysverkostoja Pirkanmaalla.
Kansainvälisyys
Esimerkit voivat olla kansainvälisiä, samoin osa oppimateriaalista voi olla englanninkielistä. Nordic Business Forum -yhteistyö edustaa kansainvälistä yhteyttä.
Ilmoittautumisaika
24.09.2024 - 23.10.2024
Ajoitus
24.10.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus
3 op
TKI-osuus
2 op
Toteutustapa
40 % Lähiopetus, 60 % Etäopetus
Yksikkö
Restonomi
Toimipiste
TAMK Mediapolis
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
35 - 50
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sami Salonen
- Taija Karhe
Vastuuhenkilö
Sami Salonen
Ryhmät
-
24MRESTOPalveluliiketoiminta, monimuotototeutus, syksy 2024
Tavoitteet (OJ)
Opintojaksolla opiskelijat syventyvät omiin vahvuuksiin ja kehittämiskohteisiin esihenkilönä sekä kehittävät omaa esihenkilöidentiteettiään ja vuorovaikutustaitojaan.
Opiskelija:
- osaa tunnistaa omat vahvuudet ja kehittämiskohteet esihenkilönä
- osaa asettaa tavoitteet ja suunnitelman omalle kehittämiselle
- ymmärtää vuorovaikutustaitojen merkityksen esihenkilötyössä.
Sisältö (OJ)
Miten voin kasvaa ja kehittyä osaavaksi esihenkilöksi?
Miten esihenkilön vuorovaikutustaidoissa voi kehittyä?
Kuinka johdan itseäni?
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija tunnistaa omat vahvuudet ja kehittämiskohteet esihenkilönä ja ymmärtää vuorovaikutuksen tärkeyden työyhteisössä ja esihenkilötyössä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija pystyy johtamaan itseään ja työyhteisöään ja osaa asettaa tavoitteet omalle kehittymiselle.
Opiskelija osaa innostaa, motivoida ja sitouttaa henkilöstön toimimaan työyhteisön tavoitteiden mukaisesti ryhmän vuorovaikutusta hyödyntäen.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa analysoida ja kehittää toimenpiteitä oman johtajuuden kehittämiseksi. Opiskelija tunnistaa omaan ammatti-identiteettiin ja minäkuvaan liittyviä asioita ja osaa kehittää niitä. Hän osaa suunnittella ja löytää monipuolisia ratkaisuja vuorovaikutuksen kehittämiseksi edistäen hyvinvoivaa työyhteisöä. Opiskelija osaa soveltaa monipuolisesti itselle soveltuvia johtamisen malleja ja toimintapoja. Hän ymmärtää itsensäjohtamisen ja itsetuntemuksen merkityksen esihenkilötyössä ja osaa kehittää ko. osaamista.
Aika ja paikka
Ryhmäohjausta Zoomissa 12h.
Pe 25.20.2024 klo 12.30-16.00
Pe 15.11.2024 klo 12.30-16.00
Pe 13.12.2024 9.00-11.30
Tenttien ja uusintatenttien ajankohdat
Ei tenttiä.
Arviointimenetelmät ja arvioinnin perusteet
Opintojakson tehtävä sekä läsnäolo etätapaamisissa.
Arviointiasteikko
0-5
Opiskelumuodot ja opetusmenetelmät
Etäryhmäohjausta, ryhmätyöskentelyä, itsenäistä työskentelyä
Oppimateriaalit
Moodlessa oleva materiaali. Ahlroth, M. & Havunen, R. 2024. Pomo puun ja kuoren välissä. Talentum. Saatavilla sähköisenä TAMKin kirjastosta.
Opiskelijan ajankäyttö ja kuormitus
Etäohjausta 12h. Ryhmä- ja itsenäistä työskentelyä 123h.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
AHOT- erillisen ohjeen mukaisesti.
Harjoittelu- ja työelämäyhteistyö
Tehtäviä voi soveltaa työeämään.
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.07.2024
Ajoitus
12.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa suullisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa suullisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa, neuvottelu- ja neuvontatilanteissa ja asiakaskontakteissa.
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa suullisissa viestintätilanteissa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään suullisesti omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voidaan kehittää omaa osaamista ja hankki tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Palvelualalle tyypillisten suullisten viestintätilanteiden harjoittelu
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen suullisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti.
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä.
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
02.07.2024 - 31.07.2024
Ajoitus
12.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
2 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
TAMK Kielet ja viestintä
Toimipiste
TAMK Pääkampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
20 - 30
Koulutus
- Palveluliiketoiminnan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Anne Kerttula
Vastuuhenkilö
Anne Kerttula
Ryhmät
-
23RESTOPalveluliiketoiminta 2023, päivätoteutus
Tavoitteet (OJ)
Opiskelija:
- osaa suullisesti kertoa itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
- osaa suullisesti kertoa työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
- osaa viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa, neuvottelu- ja neuvontatilanteissa ja asiakaskontakteissa.
- osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa suullisissa viestintätilanteissa.
- pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit).
Sisältö (OJ)
MITEN viestitään suullisesti omasta osaamisesta, työympäristöstä ja työtehtävistä kohdekielellä?
MITÄ opiskelija tarvitsee onnistuakseen monikulttuurisessa asiakaslähtöisessä vuorovaikutuksessa kohdekielellä?
MITEN voidaan kehittää omaa osaamista ja hankki tietoa omalta alaltaan kohdekielellä?
- Keskeinen palvelualan terminologia
- Palvelualalle tyypillisten suullisten viestintätilanteiden harjoittelu
- Koulutuksesta ja työkokemuksesta kertominen suullisesti
Arviointikriteerit, tyydyttävä (1-2) (OJ)
Opiskelija osaa kirjoittaa pääosin ymmärrettävästi, mutta lyhyesti ja yksipuolisesti koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään esim. työnhakutilannetta varten.
Opiskelija osaa esitellä yksinkertaisesti keskeisimmät asiat työympäristöstään ja oman alansa toiminnoista.
Opiskelija osaa toimia ennakoitavissa olevissa,tavanomaisissa työelämän kirjallisissa vuorovaikutustilanteissa.
Opiskelija pystyy hakemaan ja valikoimaan oman alansa tietoa helppolukuisista lähteistä.
Arviointikriteerit, hyvä (3-4) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa keskeiset asiat koulutuksestaan, työkokemuksestaan ja -tehtävistään.
Opiskelija osaa esitellä kirjallisesti työympäristöään ja oman alansa toimintoja, tuotteita ja palveluja,osaa viestiä asiakaslähtöisesti asiakaskontakteissa.
Opiskelija pystyy hoitamaan kirjalliset asiakaspalvelutilanteet asianmukaisesti.
Opiskelija pystyy hakemaan, kriittisesti valikoimaan ja käsittelemään työtehtäviensä hallinnan edellyttämää tietoa keskeisimmistä lähteistä.
Opiskelija pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä yleisellä tasolla.
Arviointikriteerit, kiitettävä (5) (OJ)
Opiskelija osaa kertoa tarkoituksenmukaisesti itsestään, koulutuksestaan, työkokemuksestaan sekä työtehtävistään sekä käyttää monipuolisesti oman alansa keskeistä erikoisterminologiaa.
Opiskelija osaa esitellä työympäristöään ja oman alansa toimintoja osana ympäröivää yhteiskuntaa sekä työskennellä ammattitaitoisesti pohjoismaisessa toimintaympäristössä.
Opiskelija osaa tehokkaasti ja ammattitaitoisesti viestiä asiakaslähtöisesti erilaisissa suhdeverkostoissa ja asiakaskontakteissa.
Opiskelija osaa valita vastaanottajan ja tilanteen mukaisen kielen ja tyylin erilaisissa viestintätilanteissa.
pystyy hakemaan, pystyy seuraamaan oman alansa kehitystä ja osallistumaan siihen eri kanavien kautta (esim. media, konferenssit, kirjallisuus).
Arviointiasteikko
0-5
Ilmoittautumisaika
13.07.2024 - 11.08.2024